En tiedä mihin osioon tääl olis pitänyt tää laittaa mutta onko muillakin tota ongelmaa et sit ku tarvitaan kuuntelijaa ni soitetaan, mutta sit ku on kuunnellut ongelman ja yrittänyt parhaansa mukaan neuvoa ja antanu muutenkin puhua ni sit tulee kysymys "no mitäs sulle kuuluu?" Kun alat kertoon omista murheistaan ni yleensä ensimmäisen 2 min aikana yhtäkkiä tulee muuta menoo.sit kauhee selittely et soitetaan tos myöhemmin ja mitää ei kuulu.niin turhauttavaa ku oon ns.roskis mihi saa kaiken purettua mutta itte ei pysty puhuun kellekään.
Auttaja?
Auttajako?
264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen ratkaissut ongelman niin, että ystävät ovat erikseen ja sitten on niitä henkilöitä, joilla tällä hetkellä on niin elämä solmussa, että he tarvitsevat kuuntelijaa ja tukijaa. Heillä ei ole tällä hetkellä resursseja olla tasavertaisena ystävänä ja ihan tietoisesti hyväksyn sen että olen se antava osapuoli ja en vaadi heiltä itse tukea.
Voihan olla että joskus osat keikahtavat päinvastoin. Itse ole heikoilla ja tarvitsen jollain tavoin näiden nyt autettavien tukea.
Jos sinulla on aina ja vain tällaisia ystävyyssuheita, niin voit olla läheisriippuvainen. Olet jollain tavoin alitajuisesti tai tietoisesti kädet avoinna auttamaan mutta motiivisi onkin "ostaa" itsellsi ystävyyttä ja ihmissuhteita. Sitten petyt kun et saa pelvelullesi vastinetta.
Ja totta on että ihmissuhteet, kiintymys, yhteys, kumppanuus, toveruus ym, elää koko ajan. Ihmisten elämä ja kuviot muuttuvat: tulee uusia ihmissuhteita, työasait ja harrastukset muuttuvat, sairastutaan.
Ja kuitenkin ystävyys on spontaania ja vapaaehtoista. Siinä ei sitouduta niin kuin seurustelusuhteissa.
Tämä sama asia pätee myös perheeseen, vanhempia myöden.