Winkkari-asiassa on vedottu elämänkokemukseen - jäsenten olisi siis pitänyt tietää toiminnan laittomuus. Kuopion hovioikeus oli kuitenkin eri mieltä. Jäsen ei voinut tunnistaa eikä hänen pitänytkään osata tunnistaa saamaansa hyötyä rikoksen mahdollistamaksi. Kuopion mukaan mm. jäsenten välinen lisenssipörssitoiminta ei perustunut lainkaan toisten pettämiseen tai laittomaan rahan keräämiseen.
Signaalijärjestelmän toimintaa ei ole asetettu oikeudessa kyseenlaiseksi. Edelleen klubin ja jäsenten varat oli erotettu selkeästi toisistaan, joten kyseessä eivät olleet puhtaat virtuaalimaailman varat vaan todellisuuden rahavarat. Klubilla oli sekä laillista toimintaa (että ilmeisen) laitonta toimintaa. Klubi on joka tapauksessa maksanut jäsenille lupaamiaan tuottoja myös laillisen toiminnan perusteella.
On vaikeaa näyttää todeksi sitä, että jäsentä on petetty, jos jäsen on saanut kaikki tuottonsa sääntöjen mukaisesti täysimääräisinä. Petoksellinen toiminta ei siis koske kaikkia jäseniä. Edelleen osalle jäsenistä on ollut sama, mistä tuotot ovat muodostuneet - tällöin ei ole löydettävissä syy-yhteyttä taloudellisen vahingon ja erehdyttämisen (= luvattu valuuttakauppa) välillä.
Hovioikeus ja hovioikeudenneuvokset eivät osanneet käytössään olevan materiaalin pohjalta tehdä eroa laillisen ja mahdollisen laittoman tuoton välillä. Siispä jäsenet saivat Kuopiossa pitää varansa, ja valtio maksaa oikeudenkäyntikulut.
___C___
Prof. Tolvanen on aivan oikeassa esittäessään, että Kuopion hovioikeuden päätös tulee viedä korkeimpaan oikeuteen. Syynä on tietenkin jäsenten ja kansalaisten oikeusturva ja tasavertainen kohtelu.
Kaikille oikeuden tuomareille on annettu suuri valta harkita asioita aina omantuntonsa mukaan, mutta ei koskaan lainvastaisesti. Kuikka Koponen on ansiokkaasti esittänyt näkemyksiään asioiden etenemisestä. Kun tuomarit Kuopiossa seuraavassa menettämisseuraamusoikeudenkäynnissä Kuikan esittämällä tavalla käyttävät viisi päivää pelkästään Kailajärven lainvoimaisen alkurikoksen tarkasteluun, jokainen voi pohtia mielessään, ovatko kaikki oikeudet pelkkiä kumileimasimia.
Eivät ole. Siitä oli osoituksena myös Kuopion hovioikeuden päätös, jossa hovioikeudenneuvokset asiaa pitkään pohdittuaan päätyivät ratkaisuun, joka oli lakia oikein sovellettuna oikea. Olennaista asiassa oli se, että neuvokset eivät antaneet Kailajärven lainvoimaiselle tuomiolle oikeusvoimaa tai edes suurta todistusvaikutusta. Juttua käsiteltiin puhtaasti jäsenten kannalta siten, että syyttäjien tulee näyttää asiansa todeksi. Syyttäjät eivät siihen kyenneet, koska olivat luottaneet siihen, että kaikki raha on neuvos Laihon mukaan saastunutta.
Ei ollut kaikki raha saastunutta. Hoviokeuden mukaan oli todennäköistä, että jäsenillä oli ja on lopulta hallussaan sekä laillista että "saastunutta" rahaa. Koska syyttäjillä oli kuitenkin osa työstään tekemättä, oikeus käänsi asian ratkaisun vastaajien eduksi, koska ei muutakaan voinut.
Eräs asiaa tuntematon nimimerkki halusi eilen löylyttää hovioikeutta siitä, että jäsenten olisikin pitänyt oikeudessa todistaa kaikkien varojensa olevan laillista alkuperää. Kaikki vähänkään asiasta perillä olevat tietävät, että Suomessa käännetty todistustaakka on rikosasioissa (jopa) mahdottomuus, jo pelkästään itsekriminointisuojan takia. Suomessa ei tarvitse erikseen todistaa olevansa syytön.
___C___
Kuopiota vastaavia tapauksia on ilmeisesti tulossa kymmeniä. Jos ja kun tuomarit tarkastelevat asiaa puhtaasti omantuntonsa ja lain kirjaimen mukaan, lopputuloksena saattaa syntyä aivan mitä tahansa. Myös Kuopion ratkaisu syntyi vasta äänestyksen lopputuloksena. Se on omiaan saattamaan jäsenet epätasa-arvoiseen asemaan lain edessä. Kuten Kuikka aivan oikein esittää, jutun lopputulos riippuisi jäsenen aktiivisuudesta ja varallisuudesta, asianhoitajan pätevyydestä sekä tuomareista. Ei kuitenkaan niinkään laista, koska kukin tuomari tulkitsee lakia aivan itse ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan.
___C___
Koponen on kuuluttanut oikeudenmukaisuutta asiassa. Olen väittänyt, että sellaista asiasta ei enää saane, koska on väärin että bona fides -toimineilta jäseniltä otettaisiin rahat pois. On kuitenkin myös väärin, että nämä hyvässä uskossa toimineet jäsenet saavat pitää toisten jäsenten varat, jotka ovat myös toimineet bona fides. Klubin toiminnan oli tarkoitus jatkua joko viikkoja tai vuosia Kailajärven passiivisuudesta ja lomamatkasta huolimatta. Tosiasiallisesti varat jaettiin uudelleen sillä hetkellä, kun toiminta arvaamatta loppui - osa varoista jäi kuitenkin jakamatta odottamaan WinCapitan tilille.
___C___
Ellei jatkossa KKO:n (enemmän tai vähemmän kattavaa ja sitovaa) ennakkopäätöstä ole maakunnissa käytettävissä, kansalaisten yhdenvertainen kohtelu lain edessä ei tule toteutumaan.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Nuo viestinpoistajat ovat taas kimpussani kuin hirvikärpäset. Jose et pahastu, ystäni Tröllerö, niin laitan tämän seuranta- ja valvontailmoituksen suoraan sinulle luettavaksi.;)))
_____C______
Annetaanpa nyt luvattu seuranta- ja valvontailmoitus 9/2013 EOK:n toilailuistakin. ;)))
Päivänpolttava kysymys on ns. Koiviston konklaavi 6.5.1992.
Lehdistölle EOK:lla oli viimeksi asiaa 1.2.2010.
”Päätyminen lupalakimiesjärjestelmään on tarpeetonta. Eettisten sääntöjen noudattamista voidaan valvoa muullakin tavoin, jos se katsotaan tarpeelliseksi.”
Jäsenlehti sai aivohalvauksen ja kertoo lukijalleen vain tämän: ” The webpage cannot be found”.
Varatuomari Ilkka Pitkäsen vekkulista WinCapitateorista on luettavissa vain tämä:
“Not Found”
http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=471&Itemid=65
Näinhän tämä EOK pikkuhiljaa lahoaa paikalleen. Jokunen vuosi kun menee niin webbi-sivutkin katoavat näkyvistä. Oikeusturvan kirkkain tähtönen loisti hetken Napapiirin synkässä yössä ja laskeutui sitten aamun sarastaessa Korkalovaaran taakse ja sinne jäin. ;)))
PS.
”Eräs asiaa tuntematon nimimerkki halusi eilen löylyttää hovioikeutta siitä, että jäsenten olisikin pitänyt oikeudessa todistaa kaikkien varojensa olevan laillista alkuperää.”
Tröllerö kulta, nyt teet vääryyttä Adalle. Hän kehoitti sinua lukemaan Sahavirran tekstin ja sinä vain huutelit, että ei löydy. Annoin sinulle viitteen. Ada siinä omin sanoin referoi Sahavirran ajattelua.
http://www.oikeus.fi/uploads/8djks8pqagv2td.pdf
Ei ne faktat sillä muutu, että sinä kieltäydyt keskustelemasta.
Myös tuo ”eräs ja muuan” on noloa sinulta, Ada-kultahan se siellä oli. ;)))
Ada on väittänyt että on syytettyjen tehtävä näyttää toteen että saadut tuottohyödyt ovat saatuja laillisen liiketoiminnan kautta. Tällä väitteellä ei tietenkään ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Noitaakka on alusta saakka ollut kaikkia jäseniä vastaan joten I-S-H-O päätös oli hänelle kova isku.
Äläs nyt kärjistä. Juteltiin käänteisestä todistustaakasta.
Winkkarilaisethan ovat olleet kuulemamme mukaan rehellisiä, hyvätuloisia, asiansa keskivertokansaa paremmin hoitaneita henkilöitä. Heillähän ei silloin pitäisi olla mitään vaikeutta kertoa oikeudessa tulojensa kohdetta. Kyllä minä ainakin rehellisenä ihmisenä toisin kaiken sen todisteen, mikä puhuu puolestani oikeuden eteen, jos sellainen tilanne kohdalleni osuisi. Miksi pihtaisin silloin jotain kuitteja yms. todistusmateriaalia? Syyttäjän ja oikeusasteiden kiusaksi vai? En todellakaan.
Täällä on keskusteltu siitä, että miten syyttäjä pystyy todistamaan winkkarikotiutuksesta, että mikä tulo on tullut valuuttakaupasta ja mikä taas on tullut lisenssipörssistä ja mikä mistäkin. Mun mielipide on, että ne on kaikki tulleet rikoksesta. Kotiutuksen nimike on vaan matkalla muuttunut. Mun mielipiteellä tässä tapauksessa voi pyyhkiä sitä yhtä paikkaa, minne ei aurinko paista, eikä kuu kuumota.
Mutta miten olisi tällainen ehdotus erottelemaan tuloja, jos kerta valuuttakauppa oli rikollista ja lisenssipörssi on laillista toimintaa hovin päätöksen mukaan ja ne pitäisi jotenkin pystyä erottelemaan toisistaan? Jäsenethän ovat rehellisesti maksaneet veronsa kotiutuksistaan, eikostä vaan? Viranomaisten kannattaisi kysyä verottajalta, että mistähän ne epäillyt winkkarilaiset ovat kertoneet verottajalle tulojensa tulleen. Jos sinne verottajalle on ilmoitettu, että valuuttakauppa, niin silloinhan sitä on uskottava, koska verovelvollinenhan on ruustannut puumerkkinsä veroilmoitukseen alle.
Tuossa olisi yksi erittelyn helpottamiseksi käytettävä kikka. Eihän voida olettaa, että umpirehellinen huijari on valehdellut myös verottajalle rahoja pestessään, eihän vaan?
Ja mitaan ette voi...
Juuri noin laitankin heti mailia verottajalle yks tuttu töissä siellä.. Ansiotuloja ne kaiketi on kun valuuttakaupasta ei ole todisteita
Hande ohjeisti ja nimenomaan painotti, että verottajalle ilmoitettaessa pitää kertoa tulojen tulleen valuuttakaupasta.
Ja mitaan ette voi...
Hannu on ohjestanut kusettanut niin paljon
että ei uskomista verottaja rokottaa ansiotulona nuo tulot eihän sponsorointi tuloja voi laskea pääomatuloiksi ne on ansiotulo verotuksen piirissä
¨Nimimerkki RailiSuominen: "Ja toisekseen näiden syytettyjenhän olisi velvollisuus näyttää toteen, että heidän saamansa hyöty on tullut laillisesta liiketoiminnasta."
Kaikki vähänkään asiasta perillä olevat tietävät, että Suomessa käännetty todistustaakka on rikosasioissa (jopa) mahdottomuus, jo pelkästään itsekriminointisuojan takia. Suomessa ei tarvitse erikseen todistaa olevansa syytön. Tarinasi on pelkkää puppua, eikä liity kyseessä olevaan asiaan lainkaan.
Jos haluat muuta osoittaa, niin näytä se kohta laista.
(Kuopiossa ei tosin ollut kyse syyteteyistä, vaan Kailajärven alkurikokseen liittyvistä asianosaisista, syyttömistä.)
___C___
> Heillähän ei silloin pitäisi olla mitään vaikeutta kertoa oikeudessa tulojensa kohdetta.
Tarkoitatko lähdettä? Sehän oli WinCapita, jossa oli Kuopion mukaan mukana sekä laillista rahaa että "saastunutta" rahaa. Ei ole jäsenten tehtävä osoittaa olevansa tietämätön tapahtuneesta rikoksesta, vaan syyttäjän on voitava perustella tietosiuus. Jäsen ei voinut tunnistaa eikä hänen pitänytkään osata tunnistaa saamaansa hyötyä rikoksen mahdollistamaksi.
> Syyttäjän ja oikeusasteiden kiusaksi vai?
Mennään ihan Suomen lain mukaan, eikö se ole ihan parasta?
> Mun mielipide on, että ne on kaikki tulleet rikoksesta.... Mun mielipiteellä tässä tapauksessa voi pyyhkiä sitä yhtä paikkaa, minne ei aurinko paista, eikä kuu kuumota.
Ei se sinänsä ole huono mielipide sekään - se on sama mielipide kuin syyttäjillä ja yhdellä hovioikeudenneuvoksella. Jopa koulutetut, kokeneet ja arvostetut lainoppineet kiistelevät siitä, mistä on todellisuudessa kyse, mutta myös siitä, mikä on laillista ja laitonta. Tuomarit jopa omantunnon ja kaiken ymmärryksensä kautta, aina lakia noudattaen.
> Tuossa olisi yksi erittelyn helpottamiseksi käytettävä kikka.
Mennään ihan Suomen lain mukaan.
"Koponen on kuuluttanut oikeudenmukaisuutta asiassa. Olen väittänyt, että sellaista asiasta ei enää saane, koska on väärin että bona fides -toimineilta jäseniltä otettaisiin rahat pois. On kuitenkin myös väärin, että nämä hyvässä uskossa toimineet jäsenet saavat pitää toisten jäsenten varat, jotka ovat myös toimineet bona fides."
Varat voi saada pois vain niiltä jotka ovat syyllistyneet itse rikoksiin. Häviöllä olevat joutuvat nielemään tappionsa muilta osin. Toisen tekemästä rikoksesta voi siis myös hyötyä vaikka se kuullostaakin ihan omituiselta mutta siltähän se nyt näyttää.
Tröllerö jeesustelee. ;)))
http://www.savonsanomat.fi/incoming/2013/08/08/wincapita.pdf/BINARY/wincapita.pdf
Nämä samaiset rehelliset ja viattomat kansalaiset neuvovat toinen toisiaan olemaan vastaamatta poliisille tai sanomaan korkeintaan ”ähäkutti”.
”Mennään ihan Suomen lain mukaan, eikö se ole ihan parasta?”
On parasta ja näin me tehdään. Heitetään helevettiin nuo kouhkaukset EU-oikeudesta, direktiiveistä ja EIT:stä.
Lähetkä sinä vai laitanko minä viestin varatuomarille, että näin me mennään, tulipa mitä tuli. ;))
Savon Sanomissa oli eriskummallinen artikkeli kohdassa "Pääkirjoitukset ja artikkelit". Ilmeisesti teksti on ammattitoimittajan laatima.
___C___
> Viisikko voi siis kerskata hovin päätöksen jälkeen, että ”voitto tuli kotiin”. Ei kuitenkaan pitäisi iloita liikaa etukäteen, sillä syyttäjien on liki pakko viedä hovioikeuden ratkaisu vielä Korkeimpaan oikeuteen.
Kerskata päätöksen jälkeen? Mitä ihmettä? Näiden jäsenten osalta piina oli ainakin hetkeksi ohi, joten siitä iloitseminen olisi kerskaamista.... Kummallinen näkökanta.
> KKO:n kanta pitää kysyä yksistään sen vuoksi, että Itä-Suomen hovioikeuden päätös tehtiin äänestämällä.
Pitää kysyä? Syyttäjien toimi on täysin itsenäinen ja riippumaton. Syyttäjä ei yksittäisessä asiassa voi eikä saa ottaa vastaan ohjeita tai määräyksiä keneltäkään. Äänestys on toki yksi peruste, mutta syyttäjä hakee siitä huolimatta valituslupaa KKO:lta aivan itsenäisesti. Ei pidä tehdä pelkästään sen vuoksi, että päätös tehtiin äänestämällä.
> Yleinen mielipidekään tuskin hyväksyy hovioikeuden ratkaisua.
Hovioikeudenneuvokset ovat tehneet ratkaisunsa itsenäisesti oman ymmärryksensä ja omantuntonsa, mutta erityisesti lain mukaisesti. Vaikka "se mikä ei ole kohtuus, ei voi olla oikeuskaan", yleinen mielipide ei sanele tuomioistuinlaitoksen ratkaisuja. Tarkoittaakohan lehti sitä, että WinCapitan kaltaiset asiat pitäisi viedä paremminkin huutoäänestykseen tai kansanäänestykseen kuin tuomioistuinlaitokseen?
Syyttäjät ja tuomarit eivät ole yleisestä mielipiteestä riippuvaisia. Kuvatut virat eivät ole poliittisia virkoja, joissa kalastellaan suosiota.
> Jos armon annetaan käydä wincapitalaisille oikeudesta, on valtakunta kohta täynnä vilpittömällä mielellä ja hyvässä uskossa toimineita väärinpelureita tai vippaskonstien käyttäjiä.
Tämä näkemys on toki ymmärrettävää, mutta kyse ei ole mistään armosta vaan oikeudesta. Nyt vastaajia ei syytetty mistään, he eivät olleet väärinpelureita tai vippaskonstien käyttäjiä. Juurihan hovioikeus lausui, että vastaajat olivat toimineet vilpittömin mielin, vaikka olivatkin (ainakin) osittain hyötyneet toisen tekemästä rikoksesta. Menettämisseuraamukset eivät ole rangaistus, ja niiden tuomitsemisen osalta kyseeseen tulee vain riittävä näyttö, johon syyttäjät eivät nyt vain kyenneet. Sen vuoksi asiaa oli tulkittava suppeasti vastaajan eduksi.
Savon Sanomat pitää hovioikeuden tuomareita ilmeisesti "hieman yksinkertaisina" - toimittajan kenties tulisi perehtyä paremmin tuomion perusteluihin ja Suomen lakiin.
> Tuntuu eriskummalliselta, jos nimenomaan oikeuslaitos antaa Suomen muuttua eräänlaiseksi varkaiden paratiisiksi.
Tuntuisi myös eriskummalliselta, että ennakkokäsitykset WinCapitasta ratkaisisivat oikeuden antaman tuomion lopputuloksen. Savon Sanomilla tuntuu olevan erikoinen käsitys Suomen tuomioistuinlaitoksesta sekä oikeuden käytöstä tässä maassa.
___C___
Vaikka lopputulema konfiskaatioasiassa olisi lopulta mikä tahansa, Kuopiossa hovioikeus on osoittanut kaikille, että oikeus on täysin riippumaton - kuten sen kuuluu - ja se tekee ratkaisunsa suoraselkäisesti vain sille esitetyn aineiston ja lain pohjalta. Sen enempää kukaan ei voi asiassa vaatia.
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/voitto-kotiin-hovissa/1673394
Jopa nyt sattui Savon Sanomien kirjoitus suoraan Trölliä silmään, voi sentään. ;)))
- Viisikko voi siis kerskata hovin päätöksen jälkeen, että ”voitto tuli kotiin”.
Voi kerskata tai olla kerskaamatta, Savon Sanomien artikkeli ei ota siihen kantaa.
Kyllähän Itä-Suomen hovioikeuden kanta sai kulmat nousemaan muitakin kuin savolaiselta toimittajalta. Se mikä hovioikeuden mielestä näyttää rehellisen ja vilpittömän sijoittajan sijoitusvoitolta on toisesta tarkastelukulmasta katseltuna rikoksen uhriksi joutuneen kansalaisen rikoshäviötä.
Syyttäjä toki pohtii valitusluvan pyytämistä ihan itse, mutta voihan kansalainen ja mikseipä lehdistökin olla asiasta jotakin mieltä. Suomessa, kuten minun mielipiteistäni olet ehkä huomannut, on mielipiteen vapaus. Tosin nämä Winkkarikoijarit yrittävät parhaansa mukaan estää vapaata mielipidettä poistattamalla minun viestejäni.
Olen muissa viestessäni jo perustellut sitä, että Itä-Suomen hovioikeuden onnistui veistämään lisenssikaupasta sellainen keppihevonen, että petoksen saastuttama raha ihmeellisesti puhdistui.
Tuo Savon Sanomien kanta väärinpelureista ja vippaskonstien käyttäjistä on vallan sattuva. Niitähän Winkkarissa piisaa ja sinäkään, ystäväni Tröllerö, et ihan syytön ole. ;)))
Jos jäsenet ovat väärinpelureita ja vippaskonstien käyttäjiä miksi heitä ei rankaista?
Sinä olet nimittänyt Trollia voitolla olevaksi pökäleeksi, häviöllä olevaksi ponsoriksi voitolla olevaksi tunkiksi ja häviöllä olevaksi tunkiksi. Minusta näyttää siltä että sinulla on jokin fiksatio Trollistä vaikka hän kirjoittaa tässäkin asiaa. Johtuuko fikaatiosi siitä että hän on voitolla vai häviöllä vai otatko asian henk. koht. ? Mistä yrität saada Trollin vastaamaan koska hän ei enään ole syytön ?
Oletko sinä katkera siitä että I-S-H-O teki sellaisen päätöksen kuin teki eli mikä meni vikaan ? Oletko sinä kaikissa mahdollissa asioissa sillä puolella mikä on winkareita vastaan kun on vain vastaan ?
Odotellaanpa tuon tyypin lausunto ensin, kerron mielelläni sen jälkeen oman näkemykseni.
> Ei se sinänsä ole huono mielipide sekään - se on sama mielipide kuin syyttäjillä ja yhdellä hovioikeudenneuvoksella. Jopa koulutetut, kokeneet ja arvostetut lainoppineet kiistelevät siitä, mistä on todellisuudessa kyse, mutta myös siitä, mikä on laillista ja laitonta. Tuomarit jopa omantunnon ja kaiken ymmärryksensä kautta, aina lakia noudattaen.
Syyttäjä hakee valituslupaa Wincapita-tuomioon
Päätöksen valitusluvan hakemisesta teki Wincapita-juttuihin osallistuva noin 20 syyttäjän valtakunnallinen ryhmä.
___C___
Big Guns! Ei liene pienintäkään epäilystä siitä, etteikö jutun molemmille puolille olisi valjastettu alan huipputietämys. On 20 syyttäjän ryhmä vastaan VT Pitkänen ainakin kolme professoria.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/syyttaja-hakee-valituslupaa-wincapita-tuomioon/1675589
Myös Vaasan hovioikeus on tekemässä päätöksen Wincapita-asiassa syksyn aikana.
http://yle.fi/uutiset/syyttaja_aikoo_valittaa_wincapita-paatoksesta/6856487
Taidat puhua "savolainen2" vastoin parempaa tietoa:” Sinä olet nimittänyt Trollia voitolla olevaksi pökäleeksi, häviöllä olevaksi ponsoriksi voitolla olevaksi tunkiksi ja häviöllä olevaksi tunkiksi.”
Olen lähtökohtaisesti uskonut, että Trölli on tappiolla Winkkarinsa kanssa, ainakin hän itse näin on vannonut useaan otteeseen. En ole ottanut tiukkaa kantaa siihen, oliisiko Trölllerä tunkki vai sponssi. Itse uskon, että Trölli on tyhmyyttään sponsoroinut lähisukuaan klubin. Ainakin hän kovin herkästi ottaa kierroksia sponssin syyllisyydestä.
Olen samalla sangen tietoinen siitä, että winkkariveijareissa on väärinpelureita ja vippaskonstien käyttäjiä sankoin joukoin. Suhtaudun tietyllä kriittisyydellä kaikkeen, mitä Tröllykkä ääneen julistaa. ;)))
”Oletko sinä katkera siitä että I-S-H-O teki sellaisen päätöksen kuin teki...”
En ole katkera. Miksi olisin?
Olen kyllä yllättänyt päätöksestä ja vallankin sen perusteluista. Toisaalta Itä-Suomen hovioikeuden päätös antaa mukavasti maustetta tähän soppaan. Jos näin leikin vuoksi kuvittelisimme, että ensin annetaan koijareille löysää köyttä ja sitten seuvassa oikeusasteessa potkaistaan jakkara alta, mahtaisi tehdä nannaa. ;)))
No leikki leikkinä, en usko oikeuslaitoksen leikkivän ihmisillä.
”Oletko sinä kaikissa mahdollissa asioissa sillä puolella mikä on winkareita vastaan...”
En ole. Tuhansittain hyväuskoisia joutuin Winkkarissa petoksen uhreiksi. Heillä on oikeus rikosvahingon korvaukseen. Heillä on myös oikeus vaatia, että tekoon syyllistyneitä rangaistaan. Haluan olla pienen ihmisen puolella koijareita vastaan. ;)))
> Jos jäsenet ovat väärinpelureita ja vippaskonstien käyttäjiä miksi heitä ei rankaista?
Lain mukaan ei pysty rankaisemaan. Foorumin tyypin mukaan kaikille jäsenille pitää antaa kunnon opetus, jotta ihmiset osaavat jatkossa poissa ilmiselvistä kusetuksista. Siis näistä ilmiselvistä kusetuksista, joista eivät edes tuomarit näköjään osaa olla samaa mieltä. Saatat muistaa, että vuosia sitten tyyppi saarnasi kaikkien WinCapitan jäsenten saavan rangaistuksen.
> Sinä olet nimittänyt Trollia voitolla olevaksi pökäleeksi, häviöllä olevaksi ponsoriksi voitolla olevaksi tunkiksi ja häviöllä olevaksi tunkiksi. Minusta näyttää siltä että sinulla on jokin fiksatio Trollistä vaikka hän kirjoittaa tässäkin asiaa. Johtuuko fikaatiosi siitä että hän on voitolla vai häviöllä vai otatko asian henk. koht. ? Mistä yrität saada Trollin vastaamaan koska hän ei enään ole syytön ?
Tyypillä on todellakin paha päähänpinttymä. Hän on arvannut minun olevan kaikkia edellä kuvattuja ja paljon, paljon muuta. Itse en ole kertonut asiasta sanallakaan, tuomari Shahov epäili, että en ole jäsen lainkaan, kuten ei ole siis myöskään Shahov. Kirjoitusteni mukaan - satunko puolustamaan sillä kerralla tunkkia tai sponsoria - tyyppi nimeää minut jollakin sanalla. Se kuuluu hänen luonteeseensa. Tyyppi yrittää saada minut vastaamaan edes jostakin, ihan mistä tahansa, vaikkapa ylinopeudesta.
Tyypin päähänpinttymä on puhtaasti personaalilaatua. Sen takia en vaivaudu hänelle edes vastaamaan, kun juttunsa ovat ihan hanurista revitty. Sopii kysyä, mikä on tyypin rooli WinCapitassa, häviöllä hän toki on ja reilusti (katkeruus asiassa on todella läpinäkyvä).
> Oletko sinä (siis tyyppi) kaikissa mahdollissa asioissa sillä puolella mikä on winkareita vastaan kun on vain vastaan ?
Joku aivan oikein sanoi, että ainoa asia, missä tyyppi on ollut winkkarilaisen puolella, oli tapaus, kun kenraali sanoi olevansa tyhmä. Siitä lausunnosta hän nautti täysin rinnoin.
"Sen takia en vaivaudu hänelle edes vastaamaan..."
Aika mukavasti sinä avauduit taas, ystäväni Tröllerö. ;)))