Tiedän, että täällä saattaa tulla vaan haukkumiset, mut kirjoitan nyt kuitenki. Just nyt oon niin loppu, että mieluummin istun tässä hetken hiljaisuudessa ja koitan saada ajatukset taas kasaan.
Miten te, jotka olette yksinhuoltajia ja ette koskaan saa lapsianne minnekkää esim. Viikonlopuks mummolaan jne..miten te jaksatte?
Olenko ainut, joka tuntee välillä niin suurta kiukkua, turhautumista, lasta kohtaan? Nyt kun toinen lapsista vähän rauhoittui, niin toinen alotti. Ja tää on pahempaa, kuin toisen lapsen aikasempi käytös. Ovat 6 ja 7-vuotiaat. Tuleeko ekaluokkalaisille joku uhmakausi, vai mikä ihme tätä vaivaa...Se imee kaiken energian ja pieninkin hyväntuulisuus katoaa, kun joudun taas kerran vääntämään jostain asioista.
Jos annan periks, se hyppii silmille, ja sitä en vaan voi hyväksyä. Mutta se tietää sitä, että joudun suuttumaan ja tää taisto kuuluu naapureihinkin.
Olen melkein absolutisti alkoholin suhteen, mutta nyt on tullut se raja vastaan. Vaikka en pidä nykyään enää normaalina, että lasten vanhemmat juopottelee, niin pakko todeta, että se on kohta ainut keino paeta tätä arkea, mitä ei enää jaksa. Anteeksi naapurit etten saa lastani kuriin.
Miten te, jotka olette yksinhuoltajia ja ette koskaan saa lapsianne minnekkää esim. Viikonlopuks mummolaan jne..miten te jaksatte?
Olenko ainut, joka tuntee välillä niin suurta kiukkua, turhautumista, lasta kohtaan? Nyt kun toinen lapsista vähän rauhoittui, niin toinen alotti. Ja tää on pahempaa, kuin toisen lapsen aikasempi käytös. Ovat 6 ja 7-vuotiaat. Tuleeko ekaluokkalaisille joku uhmakausi, vai mikä ihme tätä vaivaa...Se imee kaiken energian ja pieninkin hyväntuulisuus katoaa, kun joudun taas kerran vääntämään jostain asioista.
Jos annan periks, se hyppii silmille, ja sitä en vaan voi hyväksyä. Mutta se tietää sitä, että joudun suuttumaan ja tää taisto kuuluu naapureihinkin.
Olen melkein absolutisti alkoholin suhteen, mutta nyt on tullut se raja vastaan. Vaikka en pidä nykyään enää normaalina, että lasten vanhemmat juopottelee, niin pakko todeta, että se on kohta ainut keino paeta tätä arkea, mitä ei enää jaksa. Anteeksi naapurit etten saa lastani kuriin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Entä jos hakisit apua jostain, vaikka perheneuvolasta tai lastensuojelusta.
Vaihda alkoholi johonkin muuhun rentoutukseen. Tupakkakin on lapsille parempi juttu.
Mieti tarkat säännöt ja rangaistukset, äläkä ikinä anna periksi.
Hae kuitenkin ensin apua tilanteeseen.
Tupakoivan isän lapsena voin sanoa, että vanhemman päivittäinen tupakointi on pahempi asia kuin se, että otetaan muutaman kerran vuodessa paukkuja. Lapsen hajuaisti on herkkä ja muistan kuinka itse inhosin sitä nikotiinin hajua isäni hengityksessä ja iholla.
Tupakointi ei heikennä kykyä huolehtia lapsesta kuten alkoholi.
En silti minäkään suosittele kumpaakaan.
Päivittäinen tupakointi on huonompi juttu, sillä alkoholia ei käytetä päivittäin ja kun alkoholia sitten muutama kerta vuodessa nautitaan, lapsista on huolehtimassa luonnollisesti lapsenpiika.
Vanhempien tupakointi aiheuttaa myös suurta huolta lapsissa, jotka tietävät eri lähteistä tupakoinnin olevan vaarallista ja lyhentävän mm. elinikää
Vanhempien naukkailu aiheuttaa huolta viranomaisissa ja se on jo huonompi juttu.
Satunnainen alkoholi, jos lapsilla on hoitaja ei ole vaarallista. Tässä ei kuitenkaan puhuttu onko juominen jatkuvaa ja onko lapsilla selvä hoitaja.
Tupakointi ei ole terveellistä ja antaa lapselle huonon esimerkin, muttei aiheuta lastensuojelullista ongelmaa. Vanhemman toistuva juominen ilman lapselle järjestettyä hoitoa taas on iso ongelma.
Tupakointi on aina jatkuvaa, päivittäistä ja ympäristölle haittaa aiheuttavaa, mutta normaaleissa perheissä, joita Suomessa on yhä enemmistönä, juominen ei ole jatkuvaa. Tämä nyt pitäisi olla aivan päivänselvää.
Paitsi aloittaja ei kertonut miten usein rentouttaa itseään alkoholilla. Siksi vastasin noin.
No tuota, itse en tulkinnut alla olevaa lainausta niin, että hän edes olisi vielä aloittanut rentouttamaan itseään alkoholilla.
Niin eri tavalla me lukijat päässämme muodostamme ja tulkitsemme tekstien "sanoman" ja sisällön omaan kokemusmaailmaamme peilaten. (Itselleni jätti lapsuudentraumat isän päivittäinen tupakointi, mutta erittäin vähäinen vanhempien alkoholinkäyttö lapsuudessani ei minua traumatisoinut.)
Itse laitoin painon sanalle KOHTA.
"Olen melkein absolutisti alkoholin suhteen, mutta nyt on tullut se raja vastaan. Vaikka en pidä nykyään enää normaalina, että lasten vanhemmat juopottelee, niin pakko todeta, että se on kohta ainut keino paeta tätä arkea, mitä ei enää jaksa."
Olet oikeassa luimme erilailla.
Minä käsitin sen niin, ettei mikään muu ollut toiminut.
En itse harrasta kumpaakaan, en alkoholia, enkä tupakkia.
Ulkoile lasten kanssa mahdollisimman paljon ja auta vanhempaa lasta läksyissä. Kiukuttelu voi johtua siitä, että 7v lapsesi ei nyt koe koulussa onnistumisen iloa.
Äidin ja/tai isän tupakointi on kyllä mielestäni lapsen kannalta huonompi juttu, kuin kohtuullinen alkoholin käyttö. Silti olen myös sitä mieltä, että alkoholi ei ole hyvä rentoutumiskeino, koska vähäisestikin nautittuna vaikutus on seuraavana päivänä päinvastainen, olet entistä äreämpi ja väsynyt.
Alkoholi heikentää pienissäkin määrin nautittuna unen laatua. Tupakoimaan älä missään nimessä ryhdy ja jos tupakoit, lopeta, koska se on huonointa mahdollista esimerkkiä lapsillesi!
No tupakkaan enää koske kun siitä aikoinaan päässy eroon :) Nyt vaan tuntuu että hajoon tähän paikkaan. Ois niin paljon asioita mitä pitäs tehdä, mutta aika ja energia kuluu yhteen lapseen. Olen ottanut lasta mukaan koiran ulkoilutukseen, mutta nekin lenkit kuluu lapsen koko ajan kysellessä: vieläkö kävellään pitkään, millon mennään takaisin tms...En pysty nauttimaan koiran ulkoilutuksestakaan, vaikka se on yleensä itselleni se mistä nautin. Lapsi ei myöskään suostu jäämään kotiin vaan väkisin tulee mukaan, vaikka voisin hyvin käyttää koiraa yksin ulkona. Laps kiljuu koko ajan. Vaikka sanoisin että lopettaa, ni ei kun jatkaa silti. Eli hän puhuu lähinnä kiljumalla tai muuten kovaäänisesti puhumalla. Mutta ääntä lähtee kyllä sitten meistä kaikista muistakin. Koska joudun korottamaan ääntä kun muuten ei tapahdu mitään.
Tuntuu että oon tullut ehkä herkäksi koville äänille. Ne saa heti stressin päälle ja tuntuu ku sydän alkaisi hakkaamaan kovemmin. Riittää ku toisesta huoneesta huudetaan vaikka äitiä..kun eivät voi tulla sanomaan, vaan huutavat.
Asuntokin on kyllä sellainen kun kumisee ja kaikuu kaikki äänet. sen takia etsinkin uutta kotia.
Onko lapsellasi koulukavereita, joiden kanssa leikkiä joko teillä tai kavereiden kotona? Kannattaa varmaa alkaa juttelemaan lapselle itsekin hiljaisemmalla äänellä ja sanoa, että kovat äänet ottaa nyt korviin. Kyllä 7-vuotias (ja nuorempikin) ymmärtää, kun asiat hyvin ja kauniisti selittää.
Koiran ulkoiluttaminen voi 6- ja 7-vuotiaista tuntua tylsältä, joten voisitteko mennä vaikka leikkipuistoon välillä? Tai lähimetsään rakentamaan majaa?
Voi aika paljon tuntuu tutulta sinun kirjoitukset. Minulla tilanne muutoin aikalailla sama, kuin sinulla. Paitsi onhan minulla aviomies "tukena ja turvana ". Mieheni on noin puolet ajastaan työ- tai kaverireissullaan. Muulloin hän on henkisesti pois, eikä hän likaa käsiään kodin- tai lastenhoito hommiin. Kertomiesi ongelmien lisäksi joudun lapsille selittämään kerta toisensa jälkeen missä isi on. Milloin isi tulee. Miksi isä ei ole kotona. Tuoko isi tuliaisia. Kenen kanssa isi lähti. Onko isi hotellissa. Miksei isi ottanut meitä mukaan. jne. Kiljumisen ja temppuilun lisäksi kahdeksan vuotiaani myös lyö minua kaikkien nähden. Lyöminen loppui hetkeksi, kun keskustelimme vakavasti miksi hän lyö. Mutta ilo oli lyhytaikaista.
Joskus en vaan jaksa, vaan räjähdän lapsille tyyliin " no perhana minä jaksa aina selitellä missä se rakas isänne taas menee ". Se on ihan hirveää ja kadun heti sanojani.
Olen myös ihan poikki ja väsynyt sekä päivä päivältä vähemmän oma itseni. Mielessä on jopa käynyt, että vaan lähden ja jätän kaiken lapset mukaanlukien ( no en herrajumala sitä tekisi...kai ).
En tiedä ratkaiseeko uusi koti mitään. Nimittäin olen minäkin tuota kuminaa ja kaikumista joskus mielessäni sadatellut ja monet asunnot ovat kuitenkin olleet ihan samanlaisia. Tuntuu, ettet tarvitse uusia paineita eli muuttopaineita. Ja lapsiakin muutto stressaa. Pystytkö lisäämään esim mattoja lattialle, lisää verhoja ehkä joku ryijy seinälle nykyiseen asuntoosi? Meillä ei kyllä nuo ole vaihtoehto pölyallergioiden vuoksi. Jos vaihdat asuntoa, saattaa uudessa olla vielä pahempi ongelma esim. hometta.
Päätin tänä viikonloppuna olla yhteydessä sosiaalitoimistoon, perheneuvolaan yms. paikkoihin, jos jostain tärppäisi ja saisin apua. En usko, että mitään lastenhoitoapua tulen saamaan, koska onhan minulla aviomies HAH!. Mutta jo puhuminen auttaa ja mistä sitä tietää mitä apua siellä olisi hihassa. Ainakin lastenkasvatus vinkkejä kai :).
Myös sinun kannattaa ehdottomasti olla noihin tahoihin yhteydessä ja pian. Riippuu toki kunnastasi, mutta saatat jopa saada joskus perhetyöntekijän kotiisi, jotta pääset vaikka jumppaan. Edellisellä kotipaikkakunnalla näitä työntekijöitä joskus tapasin leikkipuistossa.
Toinen juttu on, että pystyisitkö ottamaan joskus lastenhoitoapua Mannerheimin lastensuojeluliitolta? Ajattelin minäkin sieltä kysyä hintoja yms.
Tsemppiä sinulle! Vaikutat kuitenkin vahvalta naiselta kaikesta huolimatta. Sinä selviät ja teillä on vielä edessänne hyvä arki.
Oleppa viikko siten ettet reakoi lasten huutoihin ollenkaan ja kerrot että jos haluvat jotain niin tulevat sinulle viereen sanomaan normaalilla äänellä niin voi muutostapahtua ja hellitä vähän että jaksat ja ei aina tarvitse olla se tiukkis vaan vähän rennompi. Itse jos 18v tyttären isä eikä koskaan ole tuoolaisia ongelmia ollut ja katellut yhden nuoruuden kaverin kasvatusta ja tehnyt siitä ihan liian vaikeata ja se siitä.
Minä olin nuoremman lapseni kanssa yksin jo raskausajasta. Hänen isänsä ei ollut sitten enää mukana elämässämme. Yli neljä vuotta on vierähtänyt hänen syntymästään eikä ole ollut yhtäkään yötä poissa kotoa tai yleensäkään hoidossa päiväkodin jälkeen kuin ehkä pari tuntia viikonloppuisin, että saan hoidettua isomman harrastusasioita. Esikoiseni muuttui siinä 8 v iässä eli tokan luokan alusta. Ekalla luokalla hän oli vielä pieni lapsi ja tarvitsi paljon tukea kouluunlähtöön jne. Mutta tokalle luokalle mennessään hän alkoi tosi hyvin hoitaa itse kouluunlähtöä (herätyskello ja aina ajoissa). En siis ole ollut päivääkään ilman vähintään yhtä lasta neljään vuoteen, ja kovin olisi koti tyhjä, jos lapset olisivat poissa kotoa molemmat vaikka viikonlopun. Nykyisin perheeseemme kuuluu myös isäpuoli. Se on hyvä asia. Älä missään tapauksessa ala juomaan alkoa. Siitä ei seuraa kuin pahaa...
Voi tiisus, että mä inhoan tuota "juoda alkoa" ilmaisuaa. Onko muita, jotka eivät koskaan käytä alkoholista ilmaisua alko? Jos ei jaksa kirjoittaa noin pitkää sanaa, niin kirjoittakaa sitten vaikka viinasta. Alko on kauppa, jossa myydään alkoholia. Aina kun joku kirjoittaa alkosta päihteenä, minulle tulee mieleeni puistonpenkillä dokaava kassi-alma.
Pärjäisikö ne lapset opastettuina ja valmistettuina hetken aikaa yksinkin? Jos ostat joku ilta niille sipsejä ja karkkeja ja laitat jonkun koko perheen leffan pyörimään ja lähdet yksin kaupungille tai lenkille tai minne vaan (ehkä ei kannata baariin kumminkaan...). Parikin tuntia varmasti auttaa siihen että jaksatte taas toisianne. Kai ne kännykkää osaa käyttää, jos joku hätä tulee. Teet siitä sitten ihan rutiinin, että kerran viikossa on äitin ilta ja heillä leffailta.
Riippuu ihan kunnasta, kannattaako hirveästi hakea ulkopuolista apua sosiaalitoimen kautta. Niistä voi tulla riesa joka ei meinaa jättää rauhaan sittenkään, kun teillä alkaa mennä paremmin. On myös kuntia, joissa hankkimalla hankitaan sijoituslapsia perhekoteihin, kuten viime aikoina mediassa on ollut esillä, se on hyvä bisnes alan toimijoille. Niin kauan kuin veronmaksaja lystin maksaa.
Oletko selittänyt lapsillesi rauhallisesti, että olet tosi väsynyt ja surullinen ja kaipaisit sitä, että olisivat kiltisti ja huomioisivat joskus sinuakin?
Joku fyysisesti reipas harrastus lapsille, niin vähenee hieman huuto ja mekastus. Esim. temppujumppa, jalkapallo, sähly... löytynee kalliimpia harrastuksia harrastusalojen mukaan, mutta on myös mll, kansalaisopisto, srk ym. kerhoja. Monesti kouluilla on niiden mainoksia ilmoitustauluilla. Sinne molemmat yhtä aikaa, niin saat olla pienen hetken itseksesi. Jos viet lapset harrastukseen, niin voit heidän harrastaessaan käydä yksin kahvilla tai lenkillä.
Entäs haluaisivatko yökyläillä jonkun kaverin luona?
Kesällähän alkaa taas kesäleirit, jonne voi lapset viedä :)
Ja ihan partio, kokkikerhot, askartelukerhot ovat hyviä vaihtoehtoja antaa lapselle mielekästä tekemistä.
Olen lukenut, että 7vuotiaalle tulee uhmakausi, kannattaa googlettaa niin saat enempi tietoa ja hyviä neuvoja asiantuntijoilta. Eli toisten seiskavuotiaiden vanhemmilta :).
Tsemppiä tsemppiä!! :)
Ja lasten isä on siis vieroitettu lapsista eikä "halua" niitä enää tavata? Sori, jos kuulostaa julmalta mutta kyllähän sinä muuten saisit lasten isältä apua lasten katsomiseen, eikö? Ja lapsiani kaikessa ensimmäiseksi ajattelevana äitinä ihnoan mm. joidenkin ystävieni tapaa harrastaa tuota että lapset eivät isäänsä saa tavata. Kehua retostelevat niillä jutuille sitten vielä puistossa.
Entä lasten isän vanhemmat, jos isää ei oikeesti kiinnosta`?
Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan; vaikka se voi tuntua vaikealta kerro rehellisesti tuntemuksistasi ja ajatuksistasi, olen kokenut että apua saa kun uskaltaa kertoa tilanteestaan. jos jostain syystä vastaukseksi saa sen tyyppisiä kommentteja että kyllähän te pärjäätte, on hyvä sanoa että ei, en jaksa, tarvitsen aikuisen apua (arkeen). Osa seurakunnista järjestää esim. äiti - lapsi leirejä/ tapahtumia joihin voi anoa rahallista apua seurakunnan diakonia toimesta.
Minua on auttanut tiukassa paikassa ajatus siitä että lapsuus ja ne vuodet jolloin lapsi minua tarvitsee menee valtavan nopeasti ohi enkä saa niitä takaisin koskaan. Joten yritän tinkiä omista vaatimuksistani, olen alkanut harrastaa asioita joita voi tehdä kotona (leipominen, käsityöt, jumppa, askartelu). Toivon voivani antaa lapsille mahdollisimman turvallisen kodin jotta heillä olisi tulevaisuudessa hyvä pohja elämään.
Voimia ja jaksamista sinulle, kannattaa tutustua myös www.muksuoppi.fi sivustoon. Siinä on ilmainen opetusohjelma josta voitte saada apua lapsen huutamiseen
Moi. Näillä ei ole enää sitä biolgista isää. Terv ap.
Oli tarkoitetttu siis tälle joka epäili että lapset on vieroitettu isästään..
Älä nyt hyvä ihminen mene ainakaan neuvolaan tai muuhun vastaavaan asiasta valittamaan. Vievät sulta lapset pian pois.
En osaa sinua neuvoa. Mutta kyllä huonosti käyttäytyvät kakarat on rasittavia.
Tuttavallani on 2 poikaa, 4- ja 5-vuotiaat, eikä kukaan halua käydä heillä kylässä tai pyytää heitä kylään poikien vuoksi. Pojat kiljuvat, kirkuvat, huutavat, hakkaavat, purevat, nipistävät, potkivat, hajottavat, riehuvat ja tekevät kokoajan kaikkea, etenkin jos jotain kielletään, niin se tehdään heti. Toisella pojista on tapana tervehtiä ihmisiä hakkaamalla nyrkillä. Kerran erehdyin tervehtimään polvistumalla toisen eteen, poika tuli ja löi minua nyrkillä naamaan. Toinen pojista on myös rikkonut vieraiden puhelimia, piilottanut kenkiä, jne.
Poikien vanhempien mielestä "pojat ovat poikia". Joskus saattavat sanoa, että älkääpä nyt, muuten ovat kuin mitään ei tapahtuisi, aivan kuin pojat olisivat normaaleja.
Itseäni ei huvita enää olla tekemisissä kyseisen perheen kanssa. Oma poikani katsoo aina silmät pyöreänä sitä menoa. Eikä hän pidä yhtään siitä, kun pojat kirkuvat. Hän pitelee korviaan ja tahtoo kotiin. Itselläkin aina pää kipeä heillä vierailun jälkeen.
"Miten te, jotka olette yksinhuoltajia ja ette koskaan saa lapsianne minnekkää esim. Viikonlopuks mummolaan jne..miten te jaksatte?
Olenko ainut, joka tuntee välillä niin suurta kiukkua, turhautumista, lasta kohtaan? "
Et ole, enkä edes tiedä miten jaksan, enkä tosin jaksakaan. Sosiaalisoituminen on hieman hankalaa. Sossusta ei saa apua eikä neuvolasta. Juuri nyt yritän katsella onko jotain tapahtumia lapseni ikäiselle. Ei ole tänään. Jotenkin on taas tämäkin päivä selvittävä. Tsemppiä, toivottavasti saat auttavia vastauksia!
Kummallista, että suurin osa vastauksista käsittelee tupakointia.
Mitä sillä on tekemistä aloittajan ongelmien kanssa?
Onko sinulla yhteys lasten kouluun ja päiväkotiin. Ehkä siellä on huomattu samaa?
Kannattaa keskustella heidän kanssaan ja kysyä, keneen voisi ottaa yhteyttä.
Ilmeisesti sinulla ei ole isovanhempia apuna?
On ehkä mahdollista, että lapsille on selvinnyt, että toisilla lapsilla on isä kotona, teillä ei. Heillä ei ole taitoa puhua siitä, mutta on helppo näyttää mieltä huutamalla ja vastustamalla.
Sitä pitää käsitellä joskus rauhallisessa keskustelussa. Kannattaa myös jättää huusholli hunningolle ja paneutua lasten seurassa olemiseen. Iltaisin yhdessä tv-n katselua, satukirjoja. kimppasuihkua, herkuttelua ohukaisilla kivan päivän päätteeksi.
Kyllähän maalla on helppo neuvoa, kun merellä ollaan ilman airoja, myönnetään.
Jokainen lapsi ja perhe on erilainen, kaikissa on eri taustat ja syyt, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen.
Ainoa lohdutus on, että tämä menee ohi. Lapsi kasvaa. Järki kasvaa, toivottavasti. Yksinhuoltaja vain on niin yksin. Tsemppiä.
Tupakointi on vain sivupolku toisen keskustelijan kanssa, jonka sinä, jos omaat jonkinlaista ajattelua, voit vallan hyvin sivuuttaa. Tosin tiedän, ettei kaikista tälläiseen joustavuuteen ole. :)
Minulle tulee mieleen, että ap. on tunneilmaisultaan ja äitiydeltään niin huurtunut, että lapsi jatkuvasti on pettynyt saamansa vuorovaikutuksen LAATUUN ja yrittää määrällä ja roikkumisella korvata tuota "heikkolaatuista vanhemmuutta". Olen kans sitä mieltä että ap. on niin elämäntilanteen piippuun ajama, että ulkopuolinen interventio on tarpeen. Tukiperhettä lapsille voi ihan hyvin hakea. Ei ole lastenkaan etu olla riippuvaisia yhdestä ainoasta aikuisesta, uupuneesta äidistä. Esim. seurakunnan tai SPR:n kautta saisit tukihenkilön, "varaisän", tai -vaarin, tärkeää jos tuo rasittava lapsi on poika.
Aloittaja saattaisi hyötyä myös lääkärikäynnistä ja masennuslääkkeistä, koko perheen parhaaksi!