Terve!
Olen hiukan yli 30-vuotias mies, ja olen pitkään ihmetellyt, miksi koen esimerkiksi sosiaaliset suhteet niin tavattoman kuluttavina. Monet kaverit kehuvat sosiaalisia taitojani, ja olen yleisesti ottaen pidetty henkilö.
Se minkä oikeastaan viimein tajusin aivan vasta joitakin viikkoja sitten on tarpeeni miellyttää ihmisiä - pakonomainen tarve esimerkiksi soittaa ihmiseille sen jälkeen, kun on tavattu. Olen huomannut, että moni ahdistuu näistä jälkikäteisyhteydenotoista - itseäni inhottaa tämä taipumus itsessäni, mutta kuten mainitsin kyseessä on kompulsiivinen käytös asian suhteen.
Minulle on myös kohtuuttoman tärkeää, että minusta pidetään.
Olen käynyt terapiassa masennuksen ja ahdistuneisuuden takia, mutta nyt on vaikea päästä terapiaan, kun ei ole mitään akuuttia tilaa - yksityiseen mulla ei ole varaa.
Tämä muihin ihmisiin ripustautuminen tuntuu todella ahdistavalta ja minulle tulee voimakkaita agression tunteita, joita puran esimerkiksi puhumalla itsekseni (myös julkisesti) joka aiheuttaa häpeää.
Monesti öisin, kun en saa unta ainoa asia joka rauhoittaa minua on se kun ajattelen, kuinka voisin toteuttaa täydellisen murhan. Siis poistaa ihmisen, joka ei pidä minusta, tai jonka koen loukanneen minua.
Tilanteiden täytyisi mennä täydellisesti - muuten jään harmittelemaan ja kierittelemään niitä päässäni päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja jopa vuosiksi.
Minun on hyvin vaikea antaa loukkauksia anteeksi, ja suhtaudun lähes vainoharhaisesti ihmisten ajatuksiin minusta - joka saattaisi olla myös merkki jonkinlaisesta skitsofreniasta.
Itseluottamukseni on käytännössä nolla, joten ammatillisesti en osaa pitää puoliani, ja muutenkin olen aina aulis myöntämään olevani väärässä, jos siten pystyn välttämään konfliktin.
So doc -what's wrong with me?
Olen hiukan yli 30-vuotias mies, ja olen pitkään ihmetellyt, miksi koen esimerkiksi sosiaaliset suhteet niin tavattoman kuluttavina. Monet kaverit kehuvat sosiaalisia taitojani, ja olen yleisesti ottaen pidetty henkilö.
Se minkä oikeastaan viimein tajusin aivan vasta joitakin viikkoja sitten on tarpeeni miellyttää ihmisiä - pakonomainen tarve esimerkiksi soittaa ihmiseille sen jälkeen, kun on tavattu. Olen huomannut, että moni ahdistuu näistä jälkikäteisyhteydenotoista - itseäni inhottaa tämä taipumus itsessäni, mutta kuten mainitsin kyseessä on kompulsiivinen käytös asian suhteen.
Minulle on myös kohtuuttoman tärkeää, että minusta pidetään.
Olen käynyt terapiassa masennuksen ja ahdistuneisuuden takia, mutta nyt on vaikea päästä terapiaan, kun ei ole mitään akuuttia tilaa - yksityiseen mulla ei ole varaa.
Tämä muihin ihmisiin ripustautuminen tuntuu todella ahdistavalta ja minulle tulee voimakkaita agression tunteita, joita puran esimerkiksi puhumalla itsekseni (myös julkisesti) joka aiheuttaa häpeää.
Monesti öisin, kun en saa unta ainoa asia joka rauhoittaa minua on se kun ajattelen, kuinka voisin toteuttaa täydellisen murhan. Siis poistaa ihmisen, joka ei pidä minusta, tai jonka koen loukanneen minua.
Tilanteiden täytyisi mennä täydellisesti - muuten jään harmittelemaan ja kierittelemään niitä päässäni päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi ja jopa vuosiksi.
Minun on hyvin vaikea antaa loukkauksia anteeksi, ja suhtaudun lähes vainoharhaisesti ihmisten ajatuksiin minusta - joka saattaisi olla myös merkki jonkinlaisesta skitsofreniasta.
Itseluottamukseni on käytännössä nolla, joten ammatillisesti en osaa pitää puoliani, ja muutenkin olen aina aulis myöntämään olevani väärässä, jos siten pystyn välttämään konfliktin.
So doc -what's wrong with me?
Vastaukset 4
Vanhimmat
" kuinka voisin toteuttaa täydellisen murhan. Siis poistaa ihmisen,"
En tiedä, onko tämä nyt kirjoituksesi olennaisin asia, mutta ilmeisesti kilpistyy ainakin vaikeutesi tuossa...
Tuo ammatillinen osaaminen ja periksi antaminen. Mielestäni voisit ajatella öisin sitä. Olisi niinkuin jotenkin hedelmällisempää varmaan ja voisi tuottaa tulosta. Eli miten saisit itsellesi todellista voimaa?
Jos kuvittelet, että voisit pystyä tekemään täydellisen murhan, niin eikö kannattaisi ajatella, että voi onnistua työssään voittajana, tai ainakin itsensä mittaisena. Sinun kannattaa mennä lääkäriin kuitenkin ja hankkia unilääkkeitä. Unettomuudesta ja nukkumattomista öistä ei voi seurata mitään hyvää.
Mikäli olet sitä mieltä, että elämästä kannattaa selviytyä voittajana, ainakin omista vaikeuksista.
" Tilanteiden täytyisi mennä täydellisesti - "
Tuollainen on jossain elämänvaiheessa tärkeää. Sitä haluaa mitata kykyjään ihmissuhteissa. Kannattaa kuitenkin todellakin ajatella myös se hyöty, että onko sitä ollenkaan. En nyt ole mikään narsisti, joka haluaa vain pelkkää hyötyä, mutta se toinen ääripää on myös olemassa, siis itsensä uhraaminen.
Onko sinusta mahdotonta ajatella, että aloittaisit parisuhteen vaikka, niin jonninjoutava ehkä katoaa hyvän parisuhteen myötä?
kiitos vastauksesta,
Unohdin tuossa aloituksessa mainita, että olen kyllä parisuhteessa. Vaimoni on minulle todella rakas ja arvostan häntä tavattoman paljon - olemme olleet yhdessä jo yli kymmenen vuotta ja varmasti olisin vielä heikommassa kunnossa ilman häntä.
Allekirjoitan tuon näkemyksesi siitä, että olisi paljon rakentavampaa ajatella yöllä jotain positiivisempaa. Huomaan vain, että minussa on valtava määrä kostonhimoa ja pahuutta, eikä nämä ajatukset ja tunteet saa tyydytystä kuin tätä kautta.
Koen myös, että nämä ajatukset ja muut negatiiviset tunteet eivät ole jotain tukahdutettua reflektiota parisuhteen ongelmista- päinvastoin - koen että parisuhteeni on kaltaiselleni "henkisesti epävakaalle" henkilölle todella pelastus ja kannattava voima.
Olen pohtinut asioita, kuten alan vaihtaminen (vähemmän kuormittavaan),
Paikkakunnan, tai jopa maan vaihtaminen (vaimo ei suostuisi)
Ahdistus on vain vähän liian kova välillä, ja pelkään että jossain vaiheessa todellisuudentaju pettää fataalilla tavalla.
"pelkään että jossain vaiheessa todellisuudentaju pettää fataalilla tavalla. "
Hrrr... toivottavasti emme ole samalla työpaikalla : ).
Ps. Täällä kirjoittaa se ylt paljon läheisriippuvuudesta.