Taivaslaulu oli kerrassaan upea ja syvästi kirjoitettu teos - suosittelen! Toivottavasti se saa jonkin palkinnon!
Taivaslaulu
epäuskoinen eemeli
13689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tilasin, tulee
Minusta kirja oli lähinnä outo.
Kuvastaa sitä lestadiolaista ajattelumaailmaa tai sen puutetta. Omaan elämään liittyvistä asioista päättävät puhujaveljet, muut uskovaiset tai kuka tahansa Rauhanyhdistyksestä.
Normaali elämä käpistyy vaihtuviin sääntöihin, pelkoihin niiden rikkomisesta ja pakonomaisiin suorittamisiin uskonyhteisöä kohtaan.
Uskosta tulee teennäistä, kasvot pitää säilyttää terveyden ja jaksamisen uhallakin, oikea myötätunto kanssaihmisiä kohtaan tuntuu olevan vähäistä.
Lestadiolaisen kasvatuksen saaneena pystyn vain surullisena toteamaan, että hyvä usko on pilattu ikiaikaisella kateudella ja ahneudella ja kuvitelmalla, että ihmisiä voisi säännöillä hallita. Usko tulee sydämestä.
Minulle jäi kirjasta kahtalainen olo. Toisaalta se oli kiinnostava, ja tunnelmaan oli ihanasti saatu lapsiperheen elävyyttä ja värikkyyttä. Aleksin ja Viljan suhdetta kuvattiin lämpimästi; joskin paikoin ärsyttävän naiivisti, kun kuvattiin uskovaisten seksuaalisuutta. Aleksin kaltaisia vastuullisia isiä onkin paljon vl-perheissä. Viljan tunteita ja kokemuksia kuvattiin uskottavasti - syvää rakkautta lapsiinsa mutta toisaalta riittämättömyyden ja uupumuksen tunteita sekä tarvettaa suorittaa ja jaksaa vähän enemmän kuin jaksaakaan. Suorastaan absurdi kohtaus oli se, kun Vilja leipoi kakkuja sairaalalomallaan ja osti ne itse. Kärjistyksenäkin se saa miettimään suorittamista, että miten paljon se on omaa sisäistä vaatimusta ja tarvetta olla vähintäänkin yhtä pystyvä kuin muut.
Sen sijaan en pitänyt seurakuvauksista, vaan ne olivat lähinnä ahdistavia. Mahan kautta tervehtiminen, voimakas ja paatoksellinen saarnaaminen jne.. Tottahan noita tapahtunee, mutta luulisin monen lukijan saavan varsin omituisen mielikuvan rauhanyhdistysten hengellisen toiminnan painopisteestä. Seurapuheiden painotus on yleensä mielestäni aivan muussa kuin pelottelussa ja ahdistelussa. Näin kuvattuna (kun toisenlaista kuvausta ei ollut) kirja välittää mielestäni väärän viestin: usko on pelottelua ja ahdistelua, eikä armolla ole juuri osuutta.
En pitänyt myöskään nukkejen keskusteluista, joiden kautta päähenkilö kai pohti ja hahmotti omaa naiskuvaansa. Ne olivat lähinnä omituisia. Verkkokeskustelut ja blogipohdinnat olivat kiinnostavia ja toivat jännitettä etenkin, kun bloggari paljastui. Myös kirjallisuusviitteet toivat syvyyttä kerrontaan.
Kaiken kaikkiaan kirja oli lukemisen arvoinen, mutta vaikka se on kirjoitettu yhdenlaisena kokemuksena ja yhdestä näkökulmasta, on mielestäni lapsellista edes odottaa sen avautuvan lukijoille sellaisena - yhtenä tarinana. Sen rivit kantavat vahvaa merkityksellisyyttä lukijoiden silmissä, koska kirjailijan odotetaan taustojensa vuoksi tuntevan liikettä ja nostavan sen kipukohtia esille. Se on syytä ymmärtää ja tunnustaa. Siksi olin lähinnä surullinen pyhäkoulukuvauksista, joissa opettaja piirsi viivan uskovaisten lasten ja tulimereen menevien välille, ja siitä kohtauksesta, kun isä sitoi poikansa synteihin eikä ollut huomaavinaan kahta uutta lastenlastaan.
"Siksi olin lähinnä surullinen pyhäkoulukuvauksista, joissa opettaja piirsi viivan uskovaisten lasten ja tulimereen menevien välille, ja siitä kohtauksesta, kun isä sitoi poikansa synteihin eikä ollut huomaavinaan kahta uutta lastenlastaan."
Tämä vastasi täysin minun kokemukseen. Oletko jostain vapaamielisemmästä suunnasta, joka sallii epäuskoisten ja erotettujen kanssa läheisyyden? Oletko ehkä pääkaupunkiseudulta?
Mikä sinut tässä teki surulliseksi?
"olin lähinnä surullinen pyhäkoulukuvauksista, joissa opettaja piirsi viivan uskovaisten lasten ja tulimereen menevien välille"
Minuakin tämä vl uskovaisten ulkopuolella elävien kristittyjen tuomitseminen kadotukseen on surullista.
Mutta se ei minusta ole surullista, että asia kuvataan ja kerrotaan Rauhalan kirjassa avoimesti.
Viisas - ja salaviisas - kirjailija.
Taidan minäkin ostaa kirjan:
http://yle.fi/uutiset/pauliina_rauhalan_taivaslaulu_on_kielellisesti_kaunis_rakkausromaani/6862575
Nyt se on ehdolla Vuoden kristillisen Kirjan palkinnon saajaksi!
Minusta tuo kirjailija on niin fiksu että se on aivan tietoisesti rakentanut tarinan vl:lle sopivaksi.
Semmoisella hyvin tyylikkäällä ja samalla suloisella tyylillä etä vl rouvat pystyvät lukemaan kirjan. Sen sisältöhän on todella rankka.
Se kauhea sisältö on paketoitu kauniiseen vaaleanpunaiseen, vaaleansiniseen ja muihin pastellinvärisiin papereihin.
Ettei tule liikaa uusia ajatuksia naisten päähän, vaan just sopivasti. tarina ei saa uhata liikeaa perusturvalllisuutta koska silloin se torjuttaisiin.
Hieno kirjailija, hieno kirja.Tämä kirjailija ei ole mikään pyhäkoulutyttö.
Kolmanneksi myydyin kaunokirjallinen kirja syyskuussa kirjakaupoissa.
Ei ole palkinto enää kaukana...
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/12641-lestadiolaisromaani-tavoittelee-vuoden-kristillinen-kirja-palkintoa
Vl-uskonnon pimeä puoli on läjähtämässä koko kansan silmille.
Muuten ookoo mutta eihän kirjasa kuvata vain vl uskon vaikeita piirteitä vaan myös uskonnon tarjoamaa iloa ja aarteita. Kirja ei ole mustavalkoinen vaan siinä on kaikkea eli hyvä ja pahaa ja kaikkea siltä väliltä
"Kirja joka on loppuun asti elämän puolella."
Menetin uskoni sen luettuani. Oikeastaan uskoni oli ruvennut horjumaan jo Maijan tarinan luettuani. Vuokko Ilolan blogi on ollut myös omiaan horjuttamaan mun uskoani. Halusin kuitenkin käydä seuroissa, vaikka oli jo hyvin vaikeaa ja elin suurissa epäilyksissä. Vaikka Taivaslaulu on fiktiivinen tarina, se voisi olls hyvinkin mahdollinen ja uskon, vastaavanlaisia tarinoita löytyy useitakin tosielämästä.
Ne, jotka haluavat pitää vaaleanpunaiset rillit päässä, en missään nimessä suosittele lukemaan Maijan Tarinaa, Haavoittunutta yhteisöä, enkä Taivaslaulua. Jos haluat tietää jostain enemmän, niin lue toki sitten!