Vaimo kiroilee ja huutaa päin naamaa jatkuvasti

erkkimerkkinen

Vaimo on viimeisillään raskaana. Kotielämä on suhteellisen helvettiä. Kuuntelen normaalistikin jatkuvasti sitä, miten olen "vi*un idiootti" ja "vittu mä en kestä sua kun oot niin tyhmä", mutta nyt homma lähtenyt käsistä entisestään.

Pysyn 95-prosenttisesti rauhallisena, vaikka vaimo kiroilee ja huutaa hyvin rajusti. Jos kysyn, voiko hän oli kiroilematta, hän sanoo ettei voi. Pelkään, miten käy kun lapsi syntyy. Jatkaako vaimo huutamista ja minulle kiroilua lapsen kuullen.

En mielestäni ansaitse tällaista kohtelua. Yritän toteuttaa omasta mielestäni jokaisen pienenkin vaimoni oikun parhaani mukaan. Silti hän löytää aina huomattamista ja ilmaisee sen kiroilemalla. Välillä hän tuntee pahaa mieltä siitä ja pyytää anteeksi, että on ollut ilkeä. Se ei kuitenkaan muuta mitään hänen käytöksessään.

Olen yrittänyt ehdottaa, pitäisikö käydä terapiassa. Hänen mukaansa kuitenkin minä olen ongelma. Olen kertaalleen jopa hänen vaatimuksestaan käynyt psykologilla, jotta sain yhden riidan päättymään. Hän ei suostu kuitenkaan lähtemään edes yhdessä psykologille.

Mikä neuvoksi? Surullisinta tilanne ons en takia, että lapsi on tulossa. Pelkään, kestänkö unettomuuden keskellä enää itse rauhallisena, kun vaimo huutaa taas miten olen "v*tun idiootti" ja parit v--tu stanat vielä perään.

21

1751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • true.

      Serotoniinin puutostila aivoissa.Lääkärissä käynti on paikallaan ja se terapia siinä rinnalla.Vauvaan vaikuttaa suuresti kaikki tuollainen negatiivinen stressi ja masennus.Vaimolla on patoutunutta vihaa sisällään ja purkaa sen suhun.Tilanne pahenee kun vauva syntyy.Vaarana on, että viha siirtyy vauvaan.

    • Kokeiles tätä juttuu

      Jospa sinä olet ongelma? Pyydä häntä määrittelemään ongelma paperille, jotta voit tehdä sille jotain.

      Sitten sitä olisi helpompi rakentavasti käsitellä. Toivottavasti tilanne johtuu vain raskaushormooneista, jotka kuitenkin menevät ohi.

      Pyydäppä vaimoasi kirjoittamaan muutama rivi tänne tähän aloitukseen, luulisi että siitä se ainakin keskustelu syntyisi.

      Ei se juuri ota jos ei annakkkaan.

    • Vastaus..

      ongelmaan löytyy ensimmäisestä lauseestasi. Hormonit ne siellä vain raivoaa. Ole vaimosi tukena, tuskin hänellä itselläänkään on kovin hyvä olla. Kyllä se sitten helpottaa, kun vauva syntyy.

    • lapsen etu+

      Höpsis..Hormonit raskauaikana ei saa naista raivoamaan jos se ei ole aiemminkaan niin tehnyt.Sun vaimosi on kävelevä aikapommi ja jollet pitä sille ehdoksi hakemutumista terapiaan-eroat ja otat lapsen huoltajuuden.Noin käyttäytvä äiti ei ole turvallien vauvalle.Lastensuojelun tarkkailuun vaan ja haet sitten huoltajuutta.JOS ei nainen tajua muuttaa käytöstään.

      • Varsinainen neuvoja

        Jätä neuvomatta jos puhut puuta-heinää. Lapsen huoltajuutta ei noin vain oteta. Noin se menetetään.