Tuskainen

Kaipaisin mielipiteitänne ja voimia jaksamaan.

Tapasin alkuvuodesta ravintolassa erään ihanan Naisen! Vietettiin ilta yhdessä jutellen, illan päätyttyä vaihdoimme puhelinnumerot ja läksimme omiin koteihimme. Nainen oli kertonut elävänsä suhteessa, mistä puuttuu hellyys ja tuntevansa usein itsensä onnettomaksi. Pidimme yhteyttä toisiimme ja muutaman kerran näimme sen jälkeen kun olimme ravintola-illan jälkeen "eronneet" Huomasin olevani ihastunut tähän Naiseen ja hän minuun.

Tapaillessamme juttelimme elämästä ja parisuhteista yleensä. Hän kertoi haluavansa paremman elämän mutta ei "uskalla" lähteä suhteestaan vaikka onneton siinä onkin.

Ajan kuluessa yhteydenpitomme kuitenkin loppui, kunnes pari kuukautta takaperin kaupungilla sattumalta törmäsimme. Tämän jälkeen aloimme uudestaan pitämään yhteyttä toisiimme ja viime viikkoina olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja olemme saaneet tutustua paremmin toisiimme.

Itselläni on ihmissuhteita takana ja voin sanoa että en ikinä ole tavannut hänen kaltaistaan Naista. Yhdessä viettämämme hetket tuntuvat satumaisen ihananilta, kaikki murheet katoaa ollessani hänen kanssaan ja millään muulla ei tunnu olevan mitään merkitystä – vain sillä hetkellä, kun hänen lähellä saan olla! Olin rakastunut häneen.

Kerroin hänelle tunteistani, kuinka paljon häntä rakastan ja että olisin valmis tekemään kaikkeni hänen onnellisuuden eteen. Hän vastasi että hänellä on samanlaisia tunteita minua kohtaan mutta viimeinen rohkeus lopettaa nykyinen suhde vaan puuttuu!

Toisaalta ymmärrän häntä, koska tiedän että ei ole niin helppoa lähteä suhteesta vaikka se ei ole kovin kauaa vielä kestänytkään (2v.). Mutta kannattaako heittää elämää "hukkaan" jäämällä onnettomaan suhteeseen ja vain odottaa sen muuttuvan parempaan suuntaan!? Hän on jo kohta vuoden odottanut.

Tällä viikolla puhuimme "suhteestamme" ja molemmat olimme sitä mieltä, että asiat eivät voi näin enää jatkua. Hän lupasi tehdä ratkaisunsa siitä miten hän elämäänsä haluaa jatkaa ja kenen kanssa. Hän pyysi minulta aikaa, jota hänelle lupasin ja sovimme, ettemme pidä vähään aikaan yhteyttä toisiimme. Hän haluaa olla varma tunteistaan, ennen kuin tekee päätöksensä.

Pyysin häntä olemaan rehellinen ennenkaikkea itselleen mutta myös minulle siinä, että näkeekö hän todella tulevaisuutta ja itsensä onnellisena suhteessaan. Tämä Nainen on lapsirakas ihminen ja hän toivoisi omia lapsia mutta mies ei samaa halua. Puhun ehkä "oma lehmä ojassa" mutta ei kenenkään pitäisi joutua luopumaan elämän suurimmasta lahjasta vain sen takia, ettei toinen halua samaa? Minusta miehenkin pitäisi pikku hiljaa herätä ajattelemaan toista ja minusta on todella kohtuutonta, jos mies antaa toisen mahdollisesti luopua ajatuksesta omista lapsista sen takia koska itse ei tätä halua?

Nyt en voi kuin odottaa pelonsekaisin tuntein hänen ratkaisuaan ja voin vain toivoa ja rukoilla, että saisimme olla joku päivä olla yhdessä. Uskon hänen olevan elämäni rakkaus. En tiedä mitä tekisin, jos hän päättää vielä jatkaa suhteessaan!
51236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Toivon kaikkea parasta sinulle. Muuta en voi, osaa tai pysty sanomaan. On hienoa, miten haluat kirjallisesti selvittää itselleen asioita. Siiloin ne on aika varmoja mielipiteitä. Siis yhä vain parasta toivottaen..

Äänestä
  • Kiitos sinulle toivotuksistasi :-)

    Äänestä

  • ...Odotus kirjoitti:

    Kiitos sinulle toivotuksistasi :-)

    Olet varmaankin aika nuori mies. Tiedän miten polttava tunne rakkaus voi olla. Minun elämässäni on ehtinyt olla kolme suurta rakkautta. Kun rakkaus alkaa tai loppuu, se on suurien tunteiden aikaa. Uskon, että Sinun on vaikea odottaa.
    Selvästi kuitenkin naisella on tunteita miesystäväänsä kohtaan, koska päätös muuttaa hänen luotaan on vaikea.
    Mutta voin vakuuttaa sinulle, että jokainen rakastuminen on elämäsi rakkaus. Jokainen rakastuminen on erilainen, koska me ihmiset ollaan erilaisia.
    Kävi miten kävi, elämäsi jatkuu. Jos nyt käy huonosti, kohta tulee vastaasi joku toinen.
    Voi tuntua kurjalta kun sanon näin, koska olosi on tuskainen, mutta elämän kokemuksella voin sanoa, että niin se elämä menee. Usko vain!

    Äänestä

kohtalo minulla joskin minä olen tämän miehen jo menettänyt ,eikä mene päivääkään ettenkö kaipaisi häntä, ja edelleen elän siinä onnettomassa suhteessa, voimia vain sinulle,minä yritän kerätä voimia koko loppuelämän=)

Äänestä
  • Jos oikeasti rakastat jotakuta ihmistä ja hän sinua, niin miksette saisi olla onnellisia yhdessä? Olemmeko me suomalaiset niin pessimistejä, että onnea ei saa tavoitella? En ymmärrä! Oma tilanteeni on se, että seurustelen ihmisen kanssa, joka merkitsee minulle hyvää kaveria. Hän on ihana, huomaavainen ja ihastunut/rakastunut minuun, itse en koe yhtä suurta halua häntä kohtaan. On mahtavaa tietää, mitä haluaa. Minä en tiedä. Aika näyttää. Elät itseäsi varten, sinun hyvinvointi on tärkeintä (että jaksat pitää sosiaalisia suhteita muihin). Lähteminen on vaikeaa, mutta jos siihen on oikeasti syy (esim. nyrkit) niin älä arkaile. Toki suhteissa on kausia, jolloin menee vähän hiljaisemmin tai huonommin MUTTA JOS SYDÄMESSÄSI TIEDÄT,ETTÄ HÄN EI OLE SE OIKEA IHMINEN, niin miksi jäädä? "Se Oikea" - en tarkoita täydellistä vaan semmoista ihmistä joka saa sinut oikeasti tuntemaan. Parisuhdetta voi muuttaa paremmaksi, jos kumpikin haluaa. Silloin täytyy antaa toiselle aikaa. Voimia teille kaikille! Minäkin olen vasta etsimässä paikkaani elämässä ja toisen ihmisen rinnalla. Antaa vanhojen lehtien tippua puista. :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Odotus kirjoitti:

Kaipaisin mielipiteitänne ja voimia jaksamaan.

Tapasin alkuvuodesta ravintolassa erään ihanan Naisen! Vietettiin ilta yhdessä jutellen, illan päätyttyä vaihdoimme puhelinnumerot ja läksimme omiin koteihimme. Nainen oli kertonut elävänsä suhteessa, mistä puuttuu hellyys ja tuntevansa usein itsensä onnettomaksi. Pidimme yhteyttä toisiimme ja muutaman kerran näimme sen jälkeen kun olimme ravintola-illan jälkeen "eronneet" Huomasin olevani ihastunut tähän Naiseen ja hän minuun.

Tapaillessamme juttelimme elämästä ja parisuhteista yleensä. Hän kertoi haluavansa paremman elämän mutta ei "uskalla" lähteä suhteestaan vaikka onneton siinä onkin.

Ajan kuluessa yhteydenpitomme kuitenkin loppui, kunnes pari kuukautta takaperin kaupungilla sattumalta törmäsimme. Tämän jälkeen aloimme uudestaan pitämään yhteyttä toisiimme ja viime viikkoina olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja olemme saaneet tutustua paremmin toisiimme.

Itselläni on ihmissuhteita takana ja voin sanoa että en ikinä ole tavannut hänen kaltaistaan Naista. Yhdessä viettämämme hetket tuntuvat satumaisen ihananilta, kaikki murheet katoaa ollessani hänen kanssaan ja millään muulla ei tunnu olevan mitään merkitystä – vain sillä hetkellä, kun hänen lähellä saan olla! Olin rakastunut häneen.

Kerroin hänelle tunteistani, kuinka paljon häntä rakastan ja että olisin valmis tekemään kaikkeni hänen onnellisuuden eteen. Hän vastasi että hänellä on samanlaisia tunteita minua kohtaan mutta viimeinen rohkeus lopettaa nykyinen suhde vaan puuttuu!

Toisaalta ymmärrän häntä, koska tiedän että ei ole niin helppoa lähteä suhteesta vaikka se ei ole kovin kauaa vielä kestänytkään (2v.). Mutta kannattaako heittää elämää "hukkaan" jäämällä onnettomaan suhteeseen ja vain odottaa sen muuttuvan parempaan suuntaan!? Hän on jo kohta vuoden odottanut.

Tällä viikolla puhuimme "suhteestamme" ja molemmat olimme sitä mieltä, että asiat eivät voi näin enää jatkua. Hän lupasi tehdä ratkaisunsa siitä miten hän elämäänsä haluaa jatkaa ja kenen kanssa. Hän pyysi minulta aikaa, jota hänelle lupasin ja sovimme, ettemme pidä vähään aikaan yhteyttä toisiimme. Hän haluaa olla varma tunteistaan, ennen kuin tekee päätöksensä.

Pyysin häntä olemaan rehellinen ennenkaikkea itselleen mutta myös minulle siinä, että näkeekö hän todella tulevaisuutta ja itsensä onnellisena suhteessaan. Tämä Nainen on lapsirakas ihminen ja hän toivoisi omia lapsia mutta mies ei samaa halua. Puhun ehkä "oma lehmä ojassa" mutta ei kenenkään pitäisi joutua luopumaan elämän suurimmasta lahjasta vain sen takia, ettei toinen halua samaa? Minusta miehenkin pitäisi pikku hiljaa herätä ajattelemaan toista ja minusta on todella kohtuutonta, jos mies antaa toisen mahdollisesti luopua ajatuksesta omista lapsista sen takia koska itse ei tätä halua?

Nyt en voi kuin odottaa pelonsekaisin tuntein hänen ratkaisuaan ja voin vain toivoa ja rukoilla, että saisimme olla joku päivä olla yhdessä. Uskon hänen olevan elämäni rakkaus. En tiedä mitä tekisin, jos hän päättää vielä jatkaa suhteessaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu