Armojärjestys?

Jumalan säätämä armojärjestys on sama tänä päivänäkin kuin apostoli Paavalin aikana. Jeesus Kristus on ainoa Välimies ihmisten ja Jumalan välissä. Hänessä meillä on ainoa lunastus ja syntien anteeksisaaminen. Ei ole armojärjestys muuttunut ja syntien anteeksisaaminen. Lue hyvä ystäväni, mitä Paavali näissä jakeissa kertoo: "Hänessä meillä on lunastus ja syntien anteeksisaaminen" TÄMÄ ON EDELLEEN VOIMASSA. Paavali itse toteaa sen jakeessa 17: "ja hän on ennen kaikkia, ja HÄNESSÄ PYSYY KAIKKI VOIMASSA.

Miksi näin? Seuraavat jakee kertovat sen:

19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa asuu kaikki täyteys (mitähän ihminen enää tähän täyteyteen voi lisätä) . Hän on täydellisesti sovittanut meidän syntimme (mitähän ihminen enää tähän sovittamiseen voi lisätä). Huomatkaa! Hän on näin rauhan ihmisten ja Jumalan välille hankkinut, joten emme tarvitse välttämättä ihmisten tyynnyttelyjä ja vakuutteluja. Jumalan sanan vakuutus riittää meille, sillä HÄN PITÄÄ SANASTAAN KIINNI!

Kol. 1:14-21

14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.

21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
79439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 79

Vanhimmat

Raamattu sanoo, että usko tulee kuulosta.

Room. 10:17
"Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta."

Martti Luther selittää Raamatunkohtaa näin:

Davidin 51:sen Psalmin selitys Tohtori Martti Luterukselta.
Suom. F.G. Hedberg. 8. p. Helsinki 1895 (SLEY).

Tämän värsyn oikia ja yksinkertainen ymmärrys on tämä: että hän tässä osoittaa, minkä kautta syntein anteeksi antamus, ja sen myötä seuraava ilo ja riemu saadaan; nimittäin ainoastansa Jumalan sanan "kuulemisen kautta", Room. 10:17. Sillä vaikka joku yöt ja päivät polvillansa ja kasvoillansakin rukoilisi; itkisi hartaasti, vaikka verikyyneleitä; kieltäisi kovasti itsensä ja maailman; kärsisi nöyrällä ja kärsiväisellä mielellä kovimpiakin vaivoja: ja tekisi kaikki, mitä ihminen ikään tehdä voipi; - niin ei tämä kaikki kuitenkaan mitään auta, ei syntein anteeksi saamista, eikä siitä seuraavaa iloa ja riemua matkaan saata. Mutta tämän tekee ja matkaan saattaa ainoastansa Jumalan sana, evankeliumi, koska sitä uskolla kuullaan. Katso Esaian 55 l. 1-3 värssyyn (Jes. 55:1 - 3). Sillä Jumalan sanan kuuleminen uskossa voipi yksinänsä ihmisen sydäntä Jumalan kasvoin edessä rohkaista ja ilahuttaa; ja mitä ikään muuta ihminen eteensä ottanee ja harjoittanee (ilman uskoa), niin hänen sydämensä ainakin epäileväisenä horjuu sinne, tänne; eikä saata oikein turvattuna, iloisena ja riemullisena olla.

Äänestä

Kuules hyvä Sirpa Kyyjärvi sinä generoit tänne avauksia oman uskosi pohjalta,
jotka eivät edusta sitä uskon sisältöä, jonka vanhoillislestadiolaiset omistavat.
Mene seuroihin ja avaa korvat kuulemaan seurapuheita ja niin saat vastauksia
sinua askarruttaviin kysymyksiin.

Äänestä

Hyvä nim. "i wonder"! Ei kai keskustelijan tarvitse olla samalla kannalla kuin vl? Saahan täällä tuoda myös omia ajatuksia ja kysymyksiä esiin. Eikö sinustakin olisi TÄRKEINTÄ, että ei poiketa Raamatun sanomasta. Jos näet jonkun asian, minkä Sirpa Kyyjärvi tuo esiin tässä, mikä ei ole raamatullista, niin sano se, niin tutkitaan yhdessä, onko se väärin. Itse kun luin aloituksen, niin sehän on ihan kuin lainausta Raamatusta. Ehkä siihen tyttönen pyrkikin!

Äänestä
  • Sirpa kirjoittaa Kristuksen oppia EI omia ajatuksiaan.

    Äänestä

Sirpalla on oikea Kristuksen oppi, ei se ihme ole että se suututtaa vihollista ja hänen orjiaan. Omavanhurskaus on juuri se vihollisen ovela muoto, johon lestadiolaisuus on kompastunut jo 1800 luvulta asti.

Pitää vaikka väkisin ryhtyä vanhurskauttamaan itse itseään omien tekojen avulla, kun ei Jeesuksen lahjaksi tarjoama vanhurskaus kelpaa. Ihminen on luonnostaan niin ylpeä ettei Jeesuksen tarjous kelpaa. IHminen haluaa tehdä kaiken itse, ja käyttää Jeesustakin vain ontuvan matkasauvana, kun Jeesuksen pitäisi olla koko elämä.

Parannus ei todellakaan ole mitään lihan fixaamista, vaan se on lahjavanhurskauden ottamista vastaan, ja suostumista peseytymään Jeesuksen vihmontaveressä.

Äänestä

Tämä onkin tyypillinen tilanne täälä, että kun joku vastaa asiaan Raamatulla ja esim. Lutherin teksteillä perustellen, niin asia voin ohitetaan. Ikään kuin koko tekstiä ei olisi olemassakaan. Sitten vain jatketaan ryöpyttämistä.

Äänestä

### Tämä onkin tyypillinen tilanne täälä, että kun joku vastaa asiaan Raamatulla ja esim. Lutherin teksteillä perustellen, niin asia voin ohitetaan. Ikään kuin koko tekstiä ei olisi olemassakaan. Sitten vain jatketaan ryöpyttämistä. ###

Viittaat tässä varmasti omaan kirjoitukseesi: Ei kukaan sitä ryöpytä. Niinkuin kirjoitit: usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanasta. Aivan oikein! Kristuksen sanasta tulee ja sen lupauksesta myös syntien anteeksisaaminen! Eihän tässä ole mitään epäselvää. Oma Ev. Lut. Kirkkommekin sanoo sivullaan Aamenesta Öylättiin:

Jumala armahtaa syntisen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä Jumalan pelastava armo perustuu Kristuksen lunastus- ja sovitustyöhön.(ei minkään VAIN seurakunnan julistamaan äänelliseen synninpäästöön)

Äänestä
  • Jätit kuitenkin kommentoimatta tuota Martti Lutherin tekstiä.

    Äänestä

""Jätit kuitenkin kommentoimatta tuota Martti Lutherin tekstiä""

Kommentoin nyt sitten! Oikeaa hyvää tekstiä!

## Mutta tämän tekee ja matkaan saattaa ainoastansa Jumalan sana, evankeliumi, koska sitä uskolla kuullaan ##

Näin on! Jumalan sanasta ja evankeliumista eli ilosanomasta Jeesuksesta Kristuksesta saamme syntein anteeksisaamisen.

Äänestä
  • Minusta kirjoitat Petri aika ristiriitaisesti.
    Pidät Lutherin tekstiä hyvänä ja myönnät, että "usko tulee kuulosta", kuten Raamattukin sanoo.
    Kuitenkin toisaalla kirjoitat, että usko voi tulla Raamattua lukemallakin.

    Voitko tarkentaa ?

    Äänestä

Etkö lukenut , kun kirjoitin :"Kristuksen sanasta tulee ja sen lupauksesta myös syntien anteeksisaaminen!

Usko ja kuuleminen tulee Kristuksen sanasta, sanoo Raamattu. Olethan ollut varmasti kanssamme esim. suviseuroissa ja nähnyt siellä kuurojen tulkkauksen. Kuuro on saanut uskon muun kuin kuulon kautta, nimittäin kuulemalla Kristuksen sanaa, ei kuuntelevin korvin, vaan niinkuin Seppo Lohi sanoi kuuntelevan sydämen kautta.

Äänestä
  • Kyllä ja eikö tämä kuuro juurikin kuuntele, mitä Pyhä Henki ilmoittaa?
    Kerropa miksi tämä Raamatunkohta ole sitten pelkästään: "usko tulee Kristuksen Sanasta", kun selityksesi tuntuu juuri tuohon viittaavan? Miksi siinä kirjoitetaan kuulosta mitään, joka viittaa selvästi saarnavirkaan?

    Äänestä

" Miksi siinä kirjoitetaan kuulosta mitään, joka viittaa selvästi saarnavirkaan? "

Tiedät varmaan itsekin, miten tärkeä on saarnavirka. Valtaosa ihmisistä saa varmasti uskon kuulon kautta, mutta se että Raamatussa ei edes kielletä uskonsaamisesta Kristuksen sanasta lukemisen kautta aiheuttaa jo oikeusoppineelle ja lakimiehelle epäilyksen, että se on myös mahdollista, koska sitä ei kielletäkään ja sitäpaitsi oma kirkkomme uskoo samoin, että usko tulee Kristuksen sanasta eikä erottele sitä.

Äänestä
  • Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua.

    Myös Martti Luther kirjoittaa asiasta edelleen:

    ..................................................................................
    Kirkkopostilla. Kolmas osa.
    Yhdeksästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai
    Toinen evankeliumisaarna

    ......

    Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan.

    ......

    Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu.

    Äänestä

  • 3+2 kirjoitti:

    Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua.

    ""Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua""

    Kuinka se olisikaan ollut mahdollista, koska ihmisillä ei ollut Raamattuja ja varsinkaan Uutta Testamenttiä, joka wikipedian mukaan ilmestyi vasta 300-luvulla.

    . ## Uuden testamentin nykyisen kaanonin luetteli ensimmäisenä Pyhä Athanasios vuonna 367 ###

    Kuinka Raamatussa (UT:ssa) voisi olla mainintaa lukemisen kautta tulleesta uskoontulosta, kun ei edes Raamattuja (UT:ta) edes ollut luettavissa. Sitten kun ensimmäiset Raamatut (UT:it) ilmestyivät, niin vain harvoilla oli niitä ja vielä harvempi osasi edes lukea.

    Tätä voisi verrata siihen, että eipä Raamatussa ole mainintaa, että suviseurojen äänitteillä joku on tullut uskoon.

    Äänestä

  • Toivoisin Petri vielä kommenttejasi noihin Lutherin kirjoituksiin.
    Luther on selkeästi ollut samassa ymmärryksessä asian suhteen, kuin me Vanhoillislestadiolaiset kirjoittaessaan, että "tämä aarre on sisällytetty saarnavirkaan", eikä "usko tule eikä pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä".

    Äänestä

  • Petri Mäkeläinen kirjoitti:

    ""Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua""

    Kuinka se olisikaan ollut mahdollista, koska ihmisillä ei ollut Raamattuja ja varsinkaan Uutta Testamenttiä, joka wikipedian mukaan ilmestyi vasta 300-luvulla.

    . ## Uuden testamentin nykyisen kaanonin luetteli ensimmäisenä Pyhä Athanasios vuonna 367 ###

    Kuinka Raamatussa (UT:ssa) voisi olla mainintaa lukemisen kautta tulleesta uskoontulosta, kun ei edes Raamattuja (UT:ta) edes ollut luettavissa. Sitten kun ensimmäiset Raamatut (UT:it) ilmestyivät, niin vain harvoilla oli niitä ja vielä harvempi osasi edes lukea.

    Tätä voisi verrata siihen, että eipä Raamatussa ole mainintaa, että suviseurojen äänitteillä joku on tullut uskoon.

    "Kuinka Raamatussa (UT:ssa) voisi olla mainintaa lukemisen kautta tulleesta uskoontulosta, kun ei edes Raamattuja (UT:ta) edes ollut luettavissa."

    Myöhäisimpienkin arvioiden mukaan VT oli kanonisoitu n, 200 v eaa. Kreikankielinen Septuaginta käännettiin n. 250 v eaa. Jeesus vetosi usein Raamattuun. Etiopian hoviherralla oli Raamattu, jota luki. Bereassa, jotka ottivat sanan vastaan, tutkittiin Raamattua joka päivä, että oliko asia niin.

    Raamattu oli jo Jeesuksen aikaan, kirjoja ja kirjallisuutta oli, siihen ei voi vedota. Efesossa oli tällainenkin tapaus kirjallisuuden kanssa.

    Apt. 19
    18. Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. 19. Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.

    Jeesus otti kantaa tähän lukemalla autuaaksi tulemiseen erään kerran.

    Joh. 5
    39. Tutkikaat Raamatuita; sillä niissä te luulette teillänne ijankaikkisen elämän olevan, ja ne ovat, jotka todistavat minusta.
    40. Ja ette tahdo tulla minun tyköni, että te saisitte elämän.

    Näyttää siis siltä, että Jeesus ja Luther ovat samaa mieltä: ensin on löydettävä Jeesus, että voi hänen tykönsä tulla ja saada elämän. On ensin löydettävä Jumalan valtakunta, sieltä löytyy myös hänen vanhurskautensa, Kristus. Eikö nämä olleet Jeesuksen omia sanoja?

    Äänestä

Kyyjärvi kirjoittaa jakeita jotka koskevat sitä Kristuken vanhurskautta joka on Kristuksella. Sitä Jumalan pelastussuunnitelmaa millä langennut luomakunta pelastetaan syntiinlankeemuksen jälkeen. Kirjoitat jakeita yleisestä vanhurskauttamisesta. Se ei ole sama asia kuin se miten syntinen ihminen vanhurskautetaan.
Room. 4
25 Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden

Kyse on samasta asiasta mitä paavi hiljan puhui, eli hänkin puhui tästä yleisestä vanhurskauttamisesta eikä hänkään puhunut siitä miten syntinen ihminen vanhurskautetaan. Tämä yleinen vanhurskaus koko maailman syntien sovituksena on ateistienkin syntien sovitus.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/11529-kirkko-suorii-paavin-tarkoitusperiae

Kyyjärvi sivuuttaa kokonaan sen miten syntinen ihminen saa tämän sovituksen omistaa. Siitä on Raamatussa monta jaetta.

Täytyy sanoa Kyyjärven tekstistä kuten katoline kirkkokin paavin puheesta:
Paavi on puhunut pikemminkin lunastuksesta mutta hänen on nähty puhuvan pelastuksesta.

Pelastus on se mistä Kyyjärvi ei kirjoita.

Äänestä
  • ### Pelastus on se mistä Kyyjärvi ei kirjoita. ###

    En tiedä, mitä oikein etsivä-xx tarkoitat, mutta olen kyllä toista mieltä. Juuri luin toisesta ketjusta Sirpa Kyyjärven kirjoitusta ja tässä suora lainaus siitä:

    ### En tiedä, mikä teidän keskeinen uskonne on ja mitä on teille opetettu, mutta tiedän näistä Pyhistä Kirjoituksista sen, mitä Raamattu itse kertoo: Miksi ne on kirjoitettu? Raamattu vastaa: " että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

    Juuri siksi on Raamattu kirjoitettu, että teissä syntyisi usko Jeesukseen Kristukseen. Ja kun sinulla on usko Jeesukseen Kristukseen, niin Raamattu sanoo, että sinä saat syntisi anteeksi, olet vanhurskas Jumalan edessä, sinua ei tuomita, sinä pelastut. Jos et usko minua, niin usko Raamattua ja apostoleita, jotka sanoivat: ""Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi" ###

    Äänestä

  • Petri Mäkeläinen kirjoitti:

    ### Pelastus on se mistä Kyyjärvi ei kirjoita. ###

    Kyyjärvi vetoaa siinä tähän:
    Joh. 20:31
    "mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä."

    Mutta Kyyjärvi ei lue koko lukua eikä siksi ymmärrä.
    Joh. 20
    Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen
    19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" [Matt. 28:16-20; Mark. 16:14-20; Luuk. 24:36-53; Ap. t. 1:1-14 : Matt. 18:20 | 1. Kor. 15:5]
    20 Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran.
    21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." [Joh. 17:18]
    22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
    23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." [Matt. 16:19 ]
    24 Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli.
    25 Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."
    26 Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
    27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" [Ap. t. 1:3]
    28 Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"
    29 Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." [2. Kor. 5:7; 1. Piet. 1:8]
    30 Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. [Joh. 21:25]
    31 Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. [1. Joh. 5:13]

    Siinä on kerrottu miten syntinen ihminen saa omistaa Kristuksen sovitustyön kautta hänen vanhurskautensa.

    Vaan tämähän ei kelpaa Kyyjärvelle eikä monelle muullekaan.

    Jeesus sanoo saman siis toistamiseen kuolemansa jälkeen aiemmin jo kerran silloin kun hän kertoo miten rakentaa kirkkonsa:
    Matteus 16
    16 Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika." [Matt. 14:33; Joh. 6:69, Joh. 11:27; Ap. t. 9:20; 1. Joh. 5:5]
    17 Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. [Matt. 11:27; Gal. 1:15,16]
    18 Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari*, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. [Nimi Pietari, kreikaksi Petros, pohjautuu sanaan 'kallio'.][Joh. 1:42; Ef. 2:20; Ilm. 21:14]
    19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    "Jos et usko minua, niin usko Raamattua ja apostoleita, jotka sanoivat: ""Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi" ### "

    Tämä kokonaisuutena sanan julistamista. Ja sen sanan uskomista.
    Mutta se silti poista sitä että sanojen "niin kuin Isä on lähettänyt minut niin minä lähetän teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut"
    Apostolien teot 16
    25 Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä.
    26 Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki, ja kaikkien kahleet irtosivat. [Ap. t. 5:19, Ap. t. 12:7]
    27 Vartija havahtui unestaan, ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä.
    28 Silloin Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään! Me olemme kaikki täällä."
    29 Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.
    30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" [Ap. t. 2:37]
    31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
    32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.

    Äänestä

3 2 Saarnavirka on kaikilla kristityillä. Apostolien aikaan ei ollut tekstejä kirjoitettuna ja hyvin harva osasi lukea niitäkään joita tuolloin oli.

Eipä rahvas lukea osannut Lutherin aikanakaan. Isoisäni teki puumerkin 1900 luvun puolella kun ei nimeään osannut kirjoittaa. Ihmisen ei pitäisi olla noin naivi kun sinä olet. Silloin on puhuttu ja opetettu kuulemisesta vallitsevien olosuhteiden mukaisesti.

Äänestä
  • Lukihan Kandakeen hoviherrakin Raamattua (VT).
    Kyllä kaikkivaltias Jumala on kautta aikain huolehtinut,
    että Hänen sanaansa on luettu ja saarnattu vaikka
    nykyäänkin maapallolla on paljon lukutaidottomia ihmisiä.

    Äänestä

  • Miksi Martti Luther tai Lars Levi Laestadius eivät saaneet tunnolleen rauhaa vaikka olivat varmasti lukeneet Raamatun läpikotaisin?
    Miten Milla Clemensdotter oppimaton nainen pystyi auttamaan Laestadiusta uskomaan ja Laestadius sai rauhan eli parannuksen armon?
    Tietenkään Milla ei itse mitään voinutkaan vaan Kristus hänen kauttansa.
    Se on merkillistä, että Laestadiuksen saarna alkoi vasta tämän jälkeen synnyttää elävää uskoa, jos kaikilla itseään kristityiksi kutsuvilla on kerran saarnavirka.

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    Lukihan Kandakeen hoviherrakin Raamattua (VT).
    Kyllä kaikkivaltias Jumala on kautta aikain huolehtinut,
    että Hänen sanaansa on luettu ja saarnattu vaikka
    nykyäänkin maapallolla on paljon lukutaidottomia ihmisiä.

    Tarkoitin eo. vastauksen Petri Mäkeläiselle 1.10.2013 20.36 olevaan vastaukseen.

    Äänestä

  • Mitenkäs... kirjoitti:

    Miksi Martti Luther tai Lars Levi Laestadius eivät saaneet tunnolleen rauhaa vaikka olivat varmasti lukeneet Raamatun läpikotaisin?
    Miten Milla Clemensdotter oppimaton nainen pystyi auttamaan Laestadiusta uskomaan ja Laestadius sai rauhan eli parannuksen armon?
    Tietenkään Milla ei itse mitään voinutkaan vaan Kristus hänen kauttansa.
    Se on merkillistä, että Laestadiuksen saarna alkoi vasta tämän jälkeen synnyttää elävää uskoa, jos kaikilla itseään kristityiksi kutsuvilla on kerran saarnavirka.

    Lestadiuksesta on kehitetty tuo satu, jota pe toistatte kuin apinat. Ette kuitenkaan tunne lestadiuksen opetuksistakaan mitään.

    Lestadius oli ollut uskossa jo vuosikymmeniä, tavatessaan Millan. Milla oli keskustellut Grapen kanssa, ja käsittänyt uskon.

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    Lukihan Kandakeen hoviherrakin Raamattua (VT).
    Kyllä kaikkivaltias Jumala on kautta aikain huolehtinut,
    että Hänen sanaansa on luettu ja saarnattu vaikka
    nykyäänkin maapallolla on paljon lukutaidottomia ihmisiä.

    Pölhökustaa ja hänen Raamattunsa. Lue äläkä luule.

    Hoviherra luki Tooraa, Raamattua ei ollut olemassakaan ja kristinuskossa ei ollut kovin montaa henkilöä vielä. Hoviherra oli jo silloin uskossa, oli ollut jo kauan kuten Raamattu todistaa. "Jumalaa pelkäävä" tarkoitti uskossa olevaa,
    ei juutalaista henkilöä. Uuden testamentin ensilähettilään olivat alittaneet lähetystyön pakanoiden keskuudessa.

    Eihän kukaan kristitty koskaan kasta itseään, ei nyt eikä ennen. Joka uskoo ja Kastetaan se pelastuu. Kaikki asiat sotketaan sekoittamalla ihmisoppeja ja suoranaisia valheita selkeään Jumalan sanaan. Sauluksen kääntymys on yksi törkeimmistä valehtelun kohteista lestradiolaisessa teologiassa. Vaikka siitä on Raamatussa selvät faktat, paavalin itsensäkin kertomana.

    Melkoinen pöljä pitää olla, ettei edes perusasioita Kristinuskosta usko eikä ymmärrä, silti pitää vaan häärätä opettajan paikalla.

    Äänestä

  • Paljon teet vahinkoa kirjoitti:

    "Hoviherra luki Tooraa"

    Mitään Tooraa lukenut, Jesajan profeettaa luki.

    "Hoviherra oli jo silloin uskossa, oli ollut jo kauan kuten Raamattu todistaa. "Jumalaa pelkäävä" tarkoitti uskossa olevaa,"

    Missä siellä lukee, että hoviherra oli "Jumalaa pelkäävä"?

    Äänestä

"Jeesuksen nimessä ja veressä..." ei ole mielestäni mikään synninpäästö vaan vakuutus ja muistutus heikossa uskossa olevalle ihmiselle Jeesuksen sovitustyöstä, että syntisi on jo sovitettu.

Äänestä

Osaattekos sanoa, että kumpi on parempaa uskoa Jeesukseen Kristukseen lukemalla vai kuulon avulla saatu usko? Jos kerran Jumalan armosta on usko syntynyt, niin eikö itse usko ole tärkeämpi kuin miten sen Jumala on lahjoittanut. Ry:llä kun tapaan uskovaisia, niin enhän minä kysele, ootko saanut parannuksen armon lukemisen vai kuulon kautta.

Äänestä
  • Raamattu todistaa siitä, että ihminen voi saada parannuksen vain silloin kun Kristus julistaa Evankeliumia, voidaan sanoa myös kun Evankeliumia julistetaan Pyhän Hengen kautta.
    Kristus itse sanoo, että hän asuu uskovaisissa:
    Joh. 14:20
    "Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä."

    Myös Paavali todistaa asiasta:
    Gal. 2:20
    "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa."

    Raamattu myös todistaa, että on vain yksi välimies.
    1. Tim. 2:5
    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,"

    Nyt kun ihminen sanoo tulleensa uskoon lukemalla Raamattua, niin hän ohittaa Kristuksen, joka asuu omissaan, kuten tuossa edellä Raamattu todistaa. Näinhän ei voi olla, koska on vain yksi välimies. Kristus ei nimittäin asu kirjaimissa vaan uskovaisten ihmisten sydämissä Pyhän Hengen kautta.

    Jos Evankeliumia ei julisteta Pyhän Hengen kautta, niin uskoa ei synny, rauhaa ei tule. Synti jää silloin kalvamaan tunnolle, eikä ihminen voi yhtyä tähän Raamatun kohtaan sydämessään:
    Room. 8:16
    "Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset."

    Ulospäin Elävä usko näkyy hedelmistä ja yksi selkeimmistä on samanlainen Raamatunmukainen opin ymmärrys uskovaisten kesken.

    Äänestä

  • kjkjkjg kirjoitti:

    Raamattu todistaa siitä, että ihminen voi saada parannuksen vain silloin kun Kristus julistaa Evankeliumia, voidaan sanoa myös kun Evankeliumia julistetaan Pyhän Hengen kautta.
    Kristus itse sanoo, että hän asuu uskovaisissa:
    Joh. 14:20
    "Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä."

    Myös Paavali todistaa asiasta:
    Gal. 2:20
    "Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa."

    Raamattu myös todistaa, että on vain yksi välimies.
    1. Tim. 2:5
    "Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,"

    Nyt kun ihminen sanoo tulleensa uskoon lukemalla Raamattua, niin hän ohittaa Kristuksen, joka asuu omissaan, kuten tuossa edellä Raamattu todistaa. Näinhän ei voi olla, koska on vain yksi välimies. Kristus ei nimittäin asu kirjaimissa vaan uskovaisten ihmisten sydämissä Pyhän Hengen kautta.

    Jos Evankeliumia ei julisteta Pyhän Hengen kautta, niin uskoa ei synny, rauhaa ei tule. Synti jää silloin kalvamaan tunnolle, eikä ihminen voi yhtyä tähän Raamatun kohtaan sydämessään:
    Room. 8:16
    "Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset."

    Ulospäin Elävä usko näkyy hedelmistä ja yksi selkeimmistä on samanlainen Raamatunmukainen opin ymmärrys uskovaisten kesken.

    Ohittamalla ihmisen, ei todellakaan ohita Kristusta.

    Ohittamalla Jumalan sanan tai tulkitsemalla sitä omaan korvasyyhyynsä, ohittaa kyllä Kristuksen, eikä tule ikinä häntä tuntemaan.

    Kristus on elävä Jumalan Sana. Ihminen ei pelastu ihmisten sanan kautta vaan KRISTUKSEN sanan kautta.

    Kristuksen asuminen ihmisessä on asia josta vanhoillislestadiolaisilla ei ole mitään kokemusta, koska he uskovat ihmisiin ja hylkäävät Kristuksen.

    Toki poikkeuksia on vanhoillislestadiolaisuudessaki kuten olemme tältä palstalta havainneet

    Äänestä

  • Koko ajan vanhoilliset jankuttavat omia virsiään! - "Lukemalla vai kuulemalla?"-

    MIksi te koko ajan jankutatte tyhjää, kun teille on tuhansia kertoja kerrottu TÄÄLLÄKIN JA Raamatussa aivan erityisesti että ihminen pelastuu USKOMALLA KRISTUKSEN SANAN.

    Näyttää olevan korvantakusen luut vahvoja kuin nautahärän vuota. Aivopesty ja helvetin tulella peloteltu ihminen on aivan tukossa, mitää ei mene sisälle eikä tule ulos, vain pestyjen aivojen kolkotus kuuluu päiävstä toiseen. Opetelkaa luikemaan ja kuuntelemaan elävää Jumalan sanaa, eikä ihmisoppien tyyhjää jumputusta.

    Äänestä

Etsivä-xx kirjoittaa:

### Siinä on kerrottu miten syntinen ihminen saa omistaa Kristuksen sovitustyön kautta hänen vanhurskautensa.
21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." [Joh. 17:18]
22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki.
23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." [Matt. 16:19 ]

Vaan tämähän ei kelpaa Kyyjärvelle eikä monelle muullekaan. ###

Vastaukseni etsivä-xx:lle on tämä ja hän saa päättää tämän perusteella kelpaako se minulle (luterilaisena uskon niinkuin kirkkoni opettaa):

Kasteessa ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet puetaan Kristuksen puhtauteen. Ehtoollisen sakramentti merkitsee syntien anteeksiantamisen ja sovituksen ateriaa (Matt. 26:28). Myös jumalanpalveluksen yhteisessä ripissä, yksityisessä ripissä tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi.

Äänestä
  • Siinä on vain se ISO mutta, että koskapa sinä noin paljon uskovaisia lähimmäisiä ylenkatsota ja seurakuntaa vihaat, ET OLE VOINUT KOSKAAN OIKEAAN USKOON TULLAKAAN.

    Äänestä

  • Sirpa Kyyjärvi

    Olen evl kirkon seurakunnan kasvatti, mutta "vanhan polven kristitty". Minun opillinen perustani oli ja pitkälti on vuoden 1948 katekismus ja sen kristinoppi. Ymmärrän seurakunnassa vieläkin kulkevana hyvin mistä opista puhut, MUTTA MUTTA.

    Olen vanhoillislestadiolainen koska siellä on oikeammin tulkittu luterilaisuus kuin evl kirkon yleinen opetus tänä päivänä on.

    Aloitan kasteesta koska se ei tosiassa eroa luterilaisesta "perusteologiasta".
    On väärin sanoa "Ehtoollisen sakramentti merkitsee syntien anteeksiantamisen ja sovituksen ateriaa (Matt. 26:28)" jos sillä takoitetaan syntien anteeksiantamista silloin kun ihminen epäuskon tilasta tekee parannuksen ja saa omakseen se Kristuksen lainavanhurskauden. Sen mistä olen sinulle jo aiemmin kirjoittanut yleisenä vanhurskauttamisena. Se on luterilaisen teologian perusta eikä sitä ole kieltänyt vielä yksikään evl kirkon pappi jonka kanssa olen asiasta keskustellut. Epäuskoinen joka tulee ehtoolliselle nauttii sen tuomiokseen, näin sanoo luterilaiset Tunnustuskirjat Raamatun perusteella. Ehtollisen nauttiminen ei synnytä uskoa epäuskoisessa ihmisessä. Sitten tullaan siihen mikä on tilanne uskovaisen kohdalla. Uskovainen on vanhurskas uskon kautta, hänellä on kaikki synnit anteeksi annettuina jo ehtoolliselle tuleessa. Luterilainen opetus ei ole että syntejä annettaisiin anteeksi tipoittain vaan uskon kautta vanhurskas on samaan aikaan syntinen ja pyhä. Uskovainen ei tule ehtoollislta takaisin vanhurskaana ja mene sinne ilman vanhurskautta. Tämän vanhurskauden tilan myöntävät myös kirkon teologit muutkin kuin lestapapit.

    Ehtoollisessa on kyse aivan muusta.
    Ehtoollisessa on läsnä Kristus todellisena. Tästäkin vallitsee yksimielisyys.
    Nautimme Jeesuksen ruumiin ja veren "tämä on minun ruumiin tämä on minun vereni". Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen on osallisuutta hänestä.
    Uskovaisen uskossahan Kristus on läsnä.
    Gal. 2:20
    Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. [2. Kor. 5:15 ]

    Kun vanhoillislestadiolainen käyttää ilmausta ehtoollinen on uskon vahvistukseksi sillä tarkotetaan tämän vahvistumista ehtoollisessa länä olevan Kristuksen ansiosta.

    Augsburgin tunnustuksen puolustus > X uskonkohta. Herran ehtoollinen
    Mutta me torjumme jyrkästi sen käsityksen, ettei meillä olisi mitään mahdollisuutta yhdistyä häneen ruumiillisesti. Tätä me väitämme Raamatulle aivan vieraaksi ajatukseksi. Kukapa olisi epäillyt sitä, että Kristus on tässäkin mielessä viinipuu ja me oksia, jotka siitä saamme elämää? Kuulehan, mitä Paavali sanoo: (1 Kor. 10:17) 'Me kaikki olemme yksi ruumis Kristuksessa', sillä (Room. 12:5) 'vaikka meitä on monta, me olemme kuitenkin yhtä hänessä. Me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset'. Vai luuleeko joku ehkä, että salatun siunauksen voima jää meille tuntemattomaksi? Kun se kerran on meissä, eikö ehtoollisen antama yhteys Kristuksen ruumiiseen saa aikaan sitä, että Kristus asuu meissä myös ruumiillisesti?" Ja vähän edempänä hän sanoo: "Tämän johdosta on asiasta ajateltava niin, ettei Kristus asu meissä ainoastaan sinä mielentilana, jota me sanomme rakkaudeksi, vaan että me myös olemme osalliset hänen luonnostaan."

    Luterilaisen perusseurakunnan teologiassa käytätään ilmausta pyhittyminen ehtoollisen yhteydessä.
    Minä olen omassa mielessäni vetänyt eräänlaisen yhtäläisyysmerkin sen välille että puhutaan uskon vanhvistumisesta jonka pitäsi merkitä hengen hedelmien näkymistä, kaksiosisen uskovaisen ihmisen vanhan osan vähenemistä vaikka siitä vapaudumme lopullisesti vasta kuolemassa.

    jarkan näistä muista kirjottastasi kohdista

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Sirpa Kyyjärvi

    "Kasteessa ihminen saa kaikki syntinsä anteeksi ja hänet puetaan Kristuksen puhtauteen."

    Tässä kohden olen vanhoillislestadiolaisen tulkinnan kannalla. Kaste vastaanotetaan uskolla. Minä en usko, että kaste synnyttää uskon sellaiseen, joka ei usko. En ole löytänyt Raamatusta ainoatakaan jaetta siitä että olisi kastettu ihminen joka ei usko, tarkoituksella että hänestä silloin tulee uskovainen. Pieni vauva uskoo ja aikuinen ihminen on jo tullut synnin tuntoon ja kuullut evankeliumin sanat ennen kastetta. Miekalla kastamalla ei synny usko, tehtynä tekona aikuinen epäuskoinen ei muutu uskovaiseksi. Mutta kerran annettua kastetta ei uusita, ihmisen ei tarvitse pohtia oliko hän tarpeeksi tai oikealla tavalla uskomassa kastehetkellä, koska kaste on Jumalan puolelta voimassa oleva sopimus, armoliitto. Sopimus realisoituu silloin kun ihminen tekee parannuksen,

    Luther kirjoittaa kirkkopostillassaan sivulla 515.
    26. Saataahan joku uskoa, vaikka ei olekaan kastettu. Kastehan on ainoastaan ulkonainen merkki, joka on määrä muistuttaa meitä Jumalan lupauksesta. Jos kaste on saatavilla, niin kaikella muotoa se otettakoon, sillä kukaan saa sitä halveksia; mutta ellei sitä voida saada tai se evätään, ei silti kadotukseen tuomita, kunhan vain uskotaan evankeliumi. Siinä näet, missä on evankeliumi on myöskin kaste ja kaikki muukin, minkä kristitty tarvitsee, sillä kadotus ei ole minkään muun synnin seurausta kuin epäuskon.

    Siihen uskon, että kasteessa toimii Kristus itse.
    Room. 6:3
    Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.

    Siihenkin uskon, mitä Pietari sanoo
    1. Piet. 3:21
    Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

    kasteesta varmaankin sinulla Kyyjärvi on toinen tulkinta kuin minulla
    Lapsena kasteen saaneen osalta (kuten suurimmalla osalla evl kirkon jäseniä) ei ole mitään syytä oikeastaan miettiä kastetta lapsen kasteen osalta lopputulos on sama uskooko lapsen olleen kastetta ennen uskovainen vai saaneen uskon kasteessa. Aikuisen osalta tilanne onkin sitten eri.

    Äänestä

  • etssivä-xx kirjoitti:

    Sirpa Kyyjärven viimeinen kohta
    "hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi"

    Jostakin on luterilaiseen kirkkoomme "uinut" tällainen sanamuoto, jolla monet ajattelevat sen tarkoittavan uskon syntymistä. Kysessä on uskovaisen vanhurskaan puhe Jumalle. Vanhurskaalla on jo synnit anteeksi, mutta on syytä rukoilla voimaa panna synti pois.

    Vuoden 1948 Kristinoppi ei myöskään tunne rukouksessa anteeksi saatavia syntejä. Raamatun jakeet ovat katekismuksesta.

    kohta 78 Rukous
    Rukous on sydämen näyrää ja vilpitöntä puhetta Jumalan kanssa.
    Kun rukous on sydämen välitöntä tuntoa Jumalan läheisyydestä, sitä sanotaan hartaudeksi. Rukouksessa saamme myös pyytää itsellemme ja lähimmäisillemme hengellistä ja ruumiillista hyvää. Me kiitämme Jumalaa hänen hyvyydestään ja ylistämme hänen pyhää nimeänsä.
    Ps 37:9 Hiljenny Herran edessä ja odota häntä
    Ps. 50: 15 Avuksi huuda minua hädän päivinä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.
    Jaak. 5:16 Vanurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
    Ilm. 7:12 Ylistys ja kirkkaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!

    Tämän päivän luterilaisesta kirkosta halutaan pois perinteisen uskon opin mukaan uskovat. Kuitenkin uusi katekismus on vasta 1990-luvun tuote. Sinä Kyyjärvi haluat tänne lestadiolaista uskoa muuttamaan. Miksi. En siis ole syntynyt lestadiolaiseksi, mutta sieltä olen löytänyt evankeliumin. Tänä päivän jos joskus on evl kirkossamme tarpeen erottaa tämä uusi oppi, jota Hintasala yhden asian osalta kuvaa sanomalla "Olisi parempi vain hyväksyä vääjäämätön" , niistä uskovaisista, joilla on vielä luterilaisen tunnustuksen mukainen usko. (tämä sitten sisältää luterilaisen tunnustuksen kokonaisuutena, sitähän nakerretaan pala palalta)

    Syntien anteeksi antamisesta on täällä jo kirjoitettu ja lainaan sen nyt tähän (kiitos sen tänne kirjoittaneelle nimimerkille 3 2) , koska se on vanha luterilaisen opetuksen ydintä:

    Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua.

    Myös Martti Luther kirjoittaa asiasta edelleen:

    Kirkkopostilla. Kolmas osa.
    Yhdeksästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai
    Toinen evankeliumisaarna

    Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan.

    Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa eli vahvistuu.

    Äänestä

Tuosta Sirpan vastauksesta tuli mieleen tuo viimeinen kohta:

" tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. "

Kelpaako tämä sitten vanhoillislestadiolaisille ja nyt en tarkoita teidän omaa rukoustanne, vaan ei-vl:än rukouksena!

Äänestä
  • "Tuosta Sirpan vastauksesta tuli mieleen tuo viimeinen kohta:

    " tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. "

    Kelpaako tämä sitten vanhoillislestadiolaisille ja nyt en tarkoita teidän omaa rukoustanne, vaan ei-vl:än rukouksena!"

    Eipä löydy Raamatusta dokumenttia, että rukouksessa saa syntinsä anteeksi, olipa kuka tahansa.

    Äänestä

  • 7 ja 12 kirjoitti:

    "Tuosta Sirpan vastauksesta tuli mieleen tuo viimeinen kohta:

    " tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. "

    Kelpaako tämä sitten vanhoillislestadiolaisille ja nyt en tarkoita teidän omaa rukoustanne, vaan ei-vl:än rukouksena!"

    Eipä löydy Raamatusta dokumenttia, että rukouksessa saa syntinsä anteeksi, olipa kuka tahansa.

    Kylläpä vaan löytyy!

    Ps 31:3
    Kallista korvasi minun puoleeni, riennä, pelasta minut..."

    Ps 40:2-4
    "Hartaasti minä odotin Herraa. Hän kumartui minun puoleeni, hän kuuli minun huutoni.
    Hän nosti minut ylös turmion kuopasta..."

    Vai tarkoitetaankohan tuossa herralla vl-saarnaaja?

    Äänestä

  • kyllä löytyy kirjoitti:

    Ei löytynyt noista raamatunkohdista dokumenttia.

    Molemmat ovat ennustuspsalmeja, joissa Jumalan Poika rukoilee Isäänsä ja on vakuuttunut Isänsä avusta kiusauksen hetkinä.

    Jeesus ei tarvinnut syntien anteeksi antajaa.

    Äänestä

  • 7 ja 12 kirjoitti:

    Ei löytynyt noista raamatunkohdista dokumenttia.

    Molemmat ovat ennustuspsalmeja, joissa Jumalan Poika rukoilee Isäänsä ja on vakuuttunut Isänsä avusta kiusauksen hetkinä.

    Jeesus ei tarvinnut syntien anteeksi antajaa.

    Matt. 6:6
    Mene huoneeseesi yksin ja rukoile Taivalliselta Isältä! Hän vastaa totiseen rukoukseen...

    Rukoilkaa siis näin: " Isä meidän joka olet..."

    "Tulkoon sinun valtakuntasi" Miksi uskovaisia opetuslapsia neuvottiin rukoilemaan valtakuntaa joka oli vl-opin mukaan jo heidän keskellään /heissä? - Miksi Jeesus neuvoi pyytämään syntejä anteeksi rukouksessa Isältä? - kun mukamas vl on ainut joka ne voi antaa anteeksi?

    Äänestä

  • 7x9 kirjoitti:

    Aloitat matt 6:6 mutta et tuo esiin jakeita 1-6
    Almut, rukous ja paasto
    1 "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. [Matt. 23:5; Room. 12:8]
    2 "Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.
    3 Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee,
    4 jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    5 "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. [Matt. 23:5; Luuk. 18:13]
    6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. [2. Kun. 4:33; Dan. 6:11]
    7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
    8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. [Jes. 65:24; Matt. 6:32]

    Tämä ohje on annettu uskovaisille ei niille jotka eivät vielä usko, siinä ei ole syntien anteeksiantamusta siinä merkityksessä että epäuskosta siirryttäisiin uskoon.

    Isä meidän on uskovaisten rukous, kuten se on tänäkin päivänä.
    Uskovaisella on Kristuksen lainvanhurskaus uskon kautta omistettuna, joten tässä ei ole kyse siitä.

    Kyse on Jumalan tahtoon alistumisesta.
    Jeesuksella ei ollut syntiä ja kuitenkin hän rukoili:
    35 Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse.
    36 Hän sanoi: "Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun." [Room. 8:15; Gal. 4:6 | Mark. 10:27 | Mark. 10:38 | Joh. 4:34

    10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. [Dan. 7:27; Matt. 3:2 ; Luuk. 17:20,21 | Ps. 103:21; 1. Makk. 3:60; Matt. 26:42; Ap. t. 21:14]
    11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. [Ps. 132:15; Sananl. 30:8; Fil. 4:6; 1. Tim. 6:8]
    12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. [Jer. 31:34 | Sir. 28:2-5; Matt. 18:35; Ef. 4:32; Kol. 3:13]
    13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.* [Myöhäisissä käsikirjoituksissa on lisäksi sanat:"Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."][ Matt. 4:1, Matt. 26:41 | 1. Moos. 48:16; Joh. 17:15; 2. Tim. 4:18; 2. Piet. 2:9]
    14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25]
    15 Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. [Jaak. 2:13]

    Silti Jeesus puhuu kahteen kertaan avaimista.

    En jättänyt pois mitään oleellista, en vain aikonut postata koko lukua.

    Matt. 6:6
    Mene huoneeseesi yksin ja rukoile Taivalliselta Isältä! Hän vastaa totiseen rukoukseen... Aiva niin näin tekee ihminen joka uskoo ja turvaa yksin Kristukseen.
    Kaikki muut jakeet ovat sitä turhaa, jota Jeesus paheksuu ihmisten tekevän.

    Jeesus neuvoi pyytämään syntejä anteeksi rukouksessa Isältä. Joka ei usko, ei niin tee, mutta joka uskoo, saa Jeesuksen sovitustyön tähden omistaa armon omalle kohdalleen.

    Epäuskosta uskoon, päästään Jumalan armosta, uskon kautta Kristukseen.
    Jotta uskonymmärrys avautuu sydämessä, tarvitaan evankeliumi. Sen voi myös "kuulla" lukemalla tai julistuksen kautta - samantekevää. Jumalan työtä se on.

    Jumalan valtakunta lähestyy erityisesti evankeliumissa.
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”
    (Matt. 6:14–15)

    Aika hankalaa tässä on avaimia kalistella, kun vain huomaa, että on itsekkin saanut kaiken sulasta armosta anteeksi (Luuk. 7:47).

    Äänestä

  • 19x11 kirjoitti:

    ### Jeesus neuvoi pyytämään syntejä anteeksi rukouksessa Isältä. Joka ei usko, ei niin tee, mutta joka uskoo, saa Jeesuksen sovitustyön tähden omistaa armon omalle kohdalleen.

    Epäuskosta uskoon, päästään Jumalan armosta, uskon kautta Kristukseen.
    Jotta uskonymmärrys avautuu sydämessä, tarvitaan evankeliumi. Sen voi myös "kuulla" lukemalla tai julistuksen kautta - samantekevää. Jumalan työtä se on.

    Jumalan valtakunta lähestyy erityisesti evankeliumissa.
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”
    (Matt. 6:14–15)

    Aika hankalaa tässä on avaimia kalistella, kun vain huomaa, että on itsekkin saanut kaiken sulasta armosta anteeksi (Luuk. 7:47). ###

    AITOA RAAMATULLISTA TEKSTIÄ KIRJOITAT! KIITOS SINULLE SIITÄ!

    Äänestä

Joku kommentoi seuraavaa:

"MIksi te koko ajan jankutatte tyhjää, kun teille on tuhansia kertoja kerrottu TÄÄLLÄKIN JA Raamatussa aivan erityisesti että ihminen pelastuu USKOMALLA KRISTUKSEN SANAN."

Mitä tämä Raamatunkohta voi merkitä:

Matt. 7:21-23
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

Kertokaapa hyvät lähimmäiset, mitä kyseisessä Raamatunkohdassa kuvataan?
Eikö juurikin sitä tilannetta, jossa ihminen on sanonut itseään kristityksi, saattanut jopa tehdä "monia voimatekoja" Kristuksen nimeen. Kuitenkaan hänen sydämensä ei ole Raamatun mukaisesti uskomassa.
Eikö siis ole melkoisen tärkeää tutkia Raamattua, että mitä kerrotaan Elävän uskon tuntomerkeistä eli hedelmistä?
Eikö ole todellakin tärkeää tarkastella, että miten Paavali tai Cornelius oli saanut parannuksen armon? Tarvittiinko siihen toista uskovaista vai pääsivätkö he sovintoon Jumalan kanssa rukoilemalla tai lukemalla Kirjoituksia?

Corneliuksesta sanotaan Raamatussa, että hän "rukoili alati Jumalaa" (Ap. t. 10:1). Myös enkeli ilmestyi Corneliukselle, mutta enkelikään ei saarnannut hänelle parannusta, vaan käski hakemaan Pietarin. Vasta kun Pietari tuli ja saarnasi, niin kirjoitetaan:

Ap. t. 10:44
Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

Miksi ihmeessä Cornelius ei saanut parannusta rukouksessa tai enkelin saarnaamana? Varmasti Cornelius oli lukenut kirjoituksiakin, koska hänestä sanotaan että hän oli hurskas mies.
Miksi Jeesus saarnasi Jumalan valtakunnan lähestymisestä ja tähdensi:

Matt. 6:33
Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Mielestäni kannattaa tarkkaan miettiä näitä asioita ilman tunteenpurkauksia.
En kehoita uskottelemaan itselleen asioita, joista Raamattu ei todista. Tuo Matt. 7:21-23 varoittaa vakavasti juurikin tästä asiasta.

Äänestä
  • Kiitos näistä sanoista! Siinä oli lyhyesti kuvattu, kuinka Jumala vanhurskauttaa syntisen ihminen, kuinka pelastava usko syntyy.

    Äänestä

  • pääkaupungin vl-mies kirjoitti:

    Kiitos näistä sanoista! Siinä oli lyhyesti kuvattu, kuinka Jumala vanhurskauttaa syntisen ihminen, kuinka pelastava usko syntyy.

    Ja missä se Raamatun mukaan voi tapahtua ?

    Äänestä

  • Eikä johtunut yksin Pietarista, vaan Pyhä henki vaikutti Jumalan tahdosta ihmisiin! Ei ole ihmisille annettu kuin palveluvirka (todistuksen sana (Raamattu myös). Riittää kun ihminen on Jumalan edessä vanhurskas, eli turvaa yksin Kristuksen sovitukseen. Joka on saanut uskon kautta armon omistaa Jumalan lupaukset, on uusi ihminen, Jumalan lapsi.

    Jeesus kehoitti ensin etsimään Jumalan vanhurskasta tahtoa (Jumalan valtakuntaa). Ne jotka ovat siitä Hengen kautta osallisia, osaavat myös neuvoa tien sinne! Jumalan valtakunta ei ole = vl-seurahuone.

    Äänestä

Etsivä-xx kirjoittaa:

###Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan.###

Tuo käsittelee suurelta osalta julkirippiä. Mutta kun käsitellään aihetta: " tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. ", niin on ensisijaisesti syytä ottaa huomioon, että se tapahtuu hiljaisuudessa kahden kesken Jumalan kanssa." Mene kammioosi ja rukoile Isääsi, joka on salassa." Harras rukous voi paljon ja jopa Jumalan lupauksen mukaisesti: myös syntien anteeksisaamisen" RAAMATTU EI KIELLÄ SITÄ, mutta ihmiset voivat kyllä. (Jos me tunnustamme syntimme, on Hän...).

Pääkaupungin vl-mies, tiedät varmaan luterilaisena kuinka ihminen vanhurskautetaan. Tässä Ev. Lut. Kirkon kohta vanhurskauttamisesta:

### Koska kaikki ihmiset ovat syntisiä, kukaan ei kykene täyttämään lakia vaaditulla tavalla. Sen vuoksi he ovat kuoleman ja kirouksen alla. Vanhurskaus saadaan lahjaksi Kristuksen pelastavien tekojen ansiosta: ”Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuonut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan ARMO ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.”(Room.5:15). Apostoli Paavalin opetus vanhurskauttamisesta voidaan tiivistää seuraavasti: ”Ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja.” (Room. 3:28)
Vanhurskauttaminen toteutuu, kun ihminen uskossa turvautuu Kristuksen pelastustyöhön.###

Siis: "VANHURSKAUTTAMINEN TOTEUTUU, KUN IHMINEN USKOSSA TURVAUTUU KRISTUKSEN PELASTUSTYÖHÖN. (kuten huomaat, ei välttämättä jumalan valtakunnasta julistettuun äänelliseen synninpäästöön)

Äänestä
  • "Tuo käsittelee suurelta osalta julkirippiä. Mutta kun käsitellään aihetta: " tai hiljaisessa rukouksessa ihminen voi tunnustaa ja katua syntejään ja saada ne anteeksi. ", niin on ensisijaisesti syytä ottaa huomioon, että se tapahtuu hiljaisuudessa kahden kesken Jumalan kanssa." Mene kammioosi ja rukoile Isääsi, joka on salassa." Harras rukous voi paljon ja jopa Jumalan lupauksen mukaisesti: myös syntien anteeksisaamisen""

    Luther kirkkopostillassa

    "Nyt Pyhä Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että jos tahdon saada syntini anteeksi, minä en saa käydä soppeen, sanoen: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa, että enkeli taivaasta tulee sanomaan minulle: Syntisi ovat annetut anteeksi. Jumala lupaa itse tulla tyköni vakuuttamaan minua syntien anteeksiantamuksesta."

    "Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksiantamusta ihmisiltä eikä mistään muualta. Ainoastaan siten se on löydettävissä, sillä näin kuuluu Herramme Kristuksen käsky: Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa (Matt. 18:18). Ja samoin: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut» (Joh. 20:23). Jumala ei voi sietää, että jokainen ryhtyy rakentamaan omia tikapuita eli portaita taivaaseen: hän yksin tahtoo olla rakentaja."

    Luther 5.10.1526 syntien anteeksi saamisesta

    "Sentähden pitää meidän tietää, että Jumala on säätänyt tämän järjestyksen, ett`ei kukaan ilman ulkonaista, julkista välikappaletta voi tulla Kristuksen tuntemiseen eikä ilman sitä saada Hänen ansaitsemaansa vanhurskautta tahi tulla osalliseksi pyhästä Hengestä. Ei, Hän on kätkenyt tämän aarteen suusanaan eli saarnavirkaan eikä tahdo tehdä sitä nurkassa eli salaa sydämmessä, vaan tahtoo saada sitä julkisesti julistetuksi ja jaetuksi ihmisten tiedoksi, niinkuin Kristus Mark. 16:15 - ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille "

    Siinä luterilaisuutta Lutherilta.

    Matt. 6:
    6. Vaan kuin sinä rukoilet, niin mene kammioos, ja sulje oves, ja rukoile Isääs, joka on salaisuudessa: ja Isäs, joka salaisuudessa näkee, maksaa sinulle julkisesti.

    Miksi "vantaanseudun vl" jätit raamatunlainauksesi kesken, vain osa virkettä? Siksikö, että lainaus tukisi Sirpa Kyyjärven ja omaa käsitystäsi vanhurskauttamisesta? Jeesus sanoo, että Jumala vastaa julkisesti, ei siis salassa, siinä ei sanota, että syntien anteeksi rulkoileminen on poikkeus.

    Vanhoilliskestadiolaisessa kristillisyydessä ei opeteta eikä uskota, että ihminen saa syntinsä rukouksessa anteeksi. Joka toisin opettaa ja uskoo, on eri opissa ja uskossa.

    Äänestä

Umquam kirjoittaa:

### "Miksi "vantaanseudun vl" jätit raamatunlainauksesi kesken, vain osa virkettä? Siksikö, että lainaus tukisi Sirpa Kyyjärven ja omaa käsitystäsi vanhurskauttamisesta? Jeesus sanoo, että Jumala vastaa julkisesti, ei siis salassa, siinä ei sanota, että syntien anteeksi rulkoileminen on poikkeus. ###

Arvoisa umquam! En olisi jättänyt sitä raamatunlausetta kesken, jos olisin tiennyt, että sinulla on erilainen Raamatunkäännös. Otin jakeen esiin vaan sen tähden, että Jumalan sana tukee sen jakeenkin osalta Sirpa Kyyjärven kantaa. Kirjaitan nyt sen kokonaan:

Matt. 6:6
6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.

Sinun käännöksesi oli:

Matt. 6:
6. Vaan kuin sinä rukoilet, niin mene kammioos, ja sulje oves, ja rukoile Isääs, joka on salaisuudessa: ja Isäs, joka salaisuudessa näkee, maksaa sinulle julkisesti.

Ei minun Raamatussani sanota mitään "julkisesti". Huomautan, että Jumalan sanaan ei saa lisätä eikä poisottaa mitään. Mutta ilmeisesti sinulla on Biblia ja se sana julkisesti on siinä. Se on silloin anteeksiannettavaa!

Tarkistin alkupräistä tekstiä ja siinä "julkisesti sanan paikalla on "selvästi". Sitten sana "maksaa " on "palkitsee" ja on futuurissa, joten jakeen loppuosa kuuluu:

TULEE PALKITSEMAAN SINUT SELVÄSTI!

Joku varmasti mielessään käsittää sen: "tulee palkitsemaan sinut varmasti " ja joku toinen tulkitsee: "tulee palkitsemaan sinut julkisesti"

Itse kyllä olen ensimmäisen version kannalla ja se tukee myöskin nykyistä Raamatun käännöstämme ja Sirpa Kyyjärven kantaa!

Äänestä
  • Vantaan seudun vl. Mikä tekee sinusta vanhoillislestadiolaisen. Mikä on se mikä erottaa sinut ns. yleiskirkollisuuudesta?

    Sinä uskot että itsekseen rukoilemalla saa synnit anteeksi.
    Lestadiolaisella uskovaisella on aina synnit enteeksi uskon kautta, mikä on syntien anteeksiantamus minkä saat rukouksessa. Uskotko että ihmine epäuskon tilasta siirtyy uskoon rukoilemalla yksikseen ja silloin Pyhän Hengen jota hänellä ei ole ollut.

    Jos joutuu niin raskaisiin synteihin kuin Daavid. Hän kirjoitta katumuspsalmin armon kokemuksestaan. Kertoo siitä armosta joka saapui hänelle tässä:
    2. Sam. 12:13
    Silloin Daavid sanoi Natanille: "Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan." Natan vastasi: "Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. [2. Sam. 24:10; Ps. 51:1-14; Sir. 47:11]

    Psalmi 32

    Synnintunnustus ja anteeksianto
    1 Daavidin virsi. Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. [Room. 4:7,8]
    2 Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä.
    3 Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. [2. Sam. 12:13; Ps. 65:4; Sananl. 28:13]
    4 Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. (sela)
    5 Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. (sela)
    6 Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu.
    7 Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. (sela)
    8 "Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi."
    9 Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattaviksi. [Jaak. 3:3]
    10 Jumalaton saa osakseen paljon tuskaa, mutta Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa.
    11 Iloitkaa ja riemuitkaa Herrasta, te vanhurskaat! Kohottakaa riemuhuuto, te oikeamieliset! [Ps. 97:12; Fil. 4:4]

    Cornelius rukoili mutta silti enkelikään ei hänelle evankeliumia julistanut.

    Minulla on ollut "mietinnässä" mikä farisuksen ja bublikaanin rukouksen selitys, enkä etsi siihen vl selitystä vaan laajemmin tutustuin siihen aihepiiriin.
    Minulle tämän Luuk. 8: 9-14 tulkinta on tämä ortodoksisen kirkon esittämä.

    http://www.ortodoksi.net/tietopankki/paasiainen/publikaanin_ja_fariseuksen_sunnuntai.htm
    Tuossa Luukkaan evenkeliumin kohdassa kerrotaan, kun kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, joka tunnollisesti noudatti kaikkia uskonnon asettamia vaatimuksia: hän rukoili, paastosi ja maksoi oman osansa rahoistaan temppelille. Nämä olivat sellaisia hyviä asioita, joita jokaisen Jumalaa rakastavan tulisi noudattaa. Me, jotka emme voi noudattaa ja täyttää näitä vaatimuksia yhtä hyvin kuin fariseus, emme ole fariseuksen mielestä oikeutettuja arvostelemaan hänen uskoaan. Fariseuksesta hänen omat syntinsä tuntuivat kuitenkin vähäisiltä publikaanin syntien rinnalla ja siksi hän katsoi oikeudekseen arvostella niitä omasta ulkopuolisesta uskonnollisesta näkökannastaan käsin.

    Toinen mies oli publikaani, verojen kerääjä, jota muut ihmiset ylenkatsoivat. Hän kuitenkin näytti nöyryytensä ja tämä nöyryys vanhurskautti hänet Jumalan edessä.

    Tämän tarinan opetus on, että meidän pitäisi omata fariseuksen uskonnollisen hurskauden sijasta publikaanin katumus tullaksemme pelastetuiksi. Meidät tulee aina katsoa vain itseämme sellaisina kuin todella olemme Kristuksen opetuksen valossa ja samalla pyytämään Häneltä armoa itsellemme ja että Hän johtaisi meidät pelastukseen.

    Äänestä

  • Alkutekstissä on "αποδωσει σοι εν τω φανερω / apodosei soi en to fanero", joka on suomeksi käännettynä "maksaa tai palkitsee sinulle julkisesti", kuten Bibliassa on käännetty.

    Pikaisen vertailun perusteella näyttää siltä, että enemmistö erikielisistä raamatunkäännöksistä ovat yhteneviä Biblian kanssa tässä raamatunkohdassa.

    Oletko sitä mieltä, että sinun Raamattu ja nämä uudemmat käännökset, jotka ovat jättäneet pois tuon alkutekstin "julkisuusperiaatteen" Jumalan toiminnassa tässä Matt.6:6, vahvistaa teidän (sinun ja Sirpa Kyyjärven) kannan ja kumoaa Lutherin ymmärryksen siitä, miten Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen?

    Äänestä

  • " Mutta ilmeisesti sinulla on Biblia ja se sana julkisesti on siinä. Se on silloin anteeksiannettavaa!"

    Voi hyvänen aika sinua!

    Onhan tuo sana monessa muussakin käännöksessä kuin Bibliassa. Katsopa vaikka englanninkielisiä raamattuja ja Lutherin käännöstä. Ei sinulta tarvitse Jumalan sanaa pyytää anteeksi. Sinun tulisi pikemminkin pyytää Jumalalta anteeksi vääränlaista kiihkeyttäsi.

    "Tarkistin alkupräistä tekstiä ja siinä "julkisesti sanan paikalla on "selvästi"."

    No ei näinkään voi sanoa.
    Alkukielen sana on φανερος, ja sen tulkinnat ovat käännöksiä. Englanninkieliset käännökset sanovat sen tarkoittavan "to manifest" eli suomeksi jotakuinkin manifestoitua, tulla avoimeksi, tulla näkyviin, tulla julkiseksi, tulla ilmeiseksi, tulla tietoon.

    Kun tätä sanaa ko. raamatunkohdassa käytetään, siinä on kysymys salatun eli kätketyn vastakohdasta. Silloin parhaita käännöksiä lienevät avoimesti, julkisesti, ilmoittaen, tullen tietoon.

    Katuvalle ja syntinsä tunnustavalle Jumala, joka on salassa, antaa armon. Tätä Hän ei enää kätke vaan sanansa mukaan antaa AVOIMEKSI, JULKI, TIETOON, NÄKYVÄSTI.

    Miten tämä tapahtuu? Siten että Pyhässä Hengessä oleva Jumalan palvelija saarnaa katuvan synnit anteeksi. Siihen Jumala vastaa armonsa rauhalla.

    Mutta yksin rukoilijoilla ei vaikuta olevan tästä asiasta rauhaa, kun pitää päivä- ja viikkotolkulla tehdä aina uusia ja uusia avauksia asiasta. Ja näitä avauksia eivät suinkaan ole tehneet vl-uskovaiset vaan Sirpa Kyyjärvi, vantaaseudun vl, Petri Mäkeläinen ja joita kuita muitakin(, jotka nimimerkeistään ja väitteistään huolimatta ole vanhoillislestadiolaisia.)

    King James käännökset sanasta

    AV-manifest 9, openly 1722 3588 3, known 3, abroad 1519 2, spread abroad 1, outwardly 1722 3588 1, outward 1, appear 1

    Merkitys

    1) apparent, manifest, evident, known

    2) manifest i.e to be plainly recognised or known

    Äänestä

Itsetunto kohdallaan lestadiolaisilla:D

Äänestä
  • kiitos etsivälle ja pääkaupungin vl miehelle. kirjoituksenne ja raamatun sanan selittäminen on kuin kirkasta puhdasta lähdevettä janoiselle ja kiusatulle matkamiehelle.

    Äänestä

  • hhhgffg kirjoitti:

    kiitos etsivälle ja pääkaupungin vl miehelle. kirjoituksenne ja raamatun sanan selittäminen on kuin kirkasta puhdasta lähdevettä janoiselle ja kiusatulle matkamiehelle.

    Mikä teitä kiusaa?

    Tulkaa pois sieltä kiusaajien joukosta.

    Äänestä

Pääkaupungin vl-mies kirjoittaa:

""Katuvalle ja syntinsä tunnustavalle Jumala, joka on salassa, antaa armon. Tätä Hän ei enää kätke vaan sanansa mukaan antaa AVOIMEKSI, JULKI, TIETOON, NÄKYVÄSTI.""

Nyt sitten jae kuuluu:

Matt. 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle julkisesti.

Tämäkö nyt sitten merkitsee niinkuin kirjoitit: "Miten tämä tapahtuu? Siten että Pyhässä Hengessä oleva Jumalan palvelija saarnaa katuvan synnit anteeksi. Siihen Jumala vastaa armonsa rauhalla.

Tarkoittaako se sinun mielestäsi tuota, jos Jumala maksaa sinulle julkisesti? Uskon enemmän tuohon kreikankieliseen alkuperäiseen sanaan ja sen käännökseen "selvästi" tai ilmeisesti", jota tukee myös King James:in sanat : apparently ja evidently.

Jos otamme vielä venäjänkielisen Raamatun mukaan, niin sana on siellä "javno" ja tarkoittaa "ilmeisesti" tai "selvästi", niinkuin edellämainitsemani.

Joten ainakin tässä vaiheessa tämän asian suhteen olen vantaanseudun vl:n kanssa samaa mieltä ja sanoisin ei ole kaunista (ANTEEKSI nyt vaan) sanoa (suora lainaus kirjoituksestasi):

### Ja näitä avauksia eivät suinkaan ole tehneet vl-uskovaiset vaan Sirpa Kyyjärvi, vantaaseudun vl, Petri Mäkeläinen ja joita kuita muitakin(, jotka nimimerkeistään ja väitteistään huolimatta ole vanhoillislestadiolaisia.) ###

Äänestä
  • Luit ilmeisesti huolimattomasti.

    Sana "apparently" esiintyy King James -raamatussa vain kerran. Sana "evidently" esiintyy kaksi kertaa.

    Sen sijaan nyt keskusteltavana olevassa kohdassa Matt. 6:6 King James sanoo:

    openly.

    Avoimesti ja julkisesti. Tämä on lähtökohta. Sen merkityskenttään voidaan sitten lukea myös apparently ja evidently. Näiden suomalaisiksi tarjoamasi vastineet "ilmeisesti" ja "selvästi" eivät ole tarkoitetut vain katuvalle itselleen, oman kallonsa sisälle jääväksi ilmeiseksi ilmiöksi, vaan että tämä Jumalan anteeksianto ja katuvan syntien anteeksisaaminen tulevat julki ja avoimeksi eli sillä tavalla ilmeiseksi ja selväksi. Jumalahan yhdistää omansa seurakuntaansa, uskossa opissa rakkaudessa ja hengessä. Joka on muka salassa syntinsä anteeksi saanut, ei elä eikä ole seurakunnan, Kristuksen morsiamen kanssa samassa uskossa, opissa, rakkaudessa eikä hengessä.

    Äänestä

"Näiden suomalaisiksi tarjoamasi vastineet "ilmeisesti" ja "selvästi" eivät ole tarkoitetut vain katuvalle itselleen, oman kallonsa sisälle jääväksi ilmeiseksi ilmiöksi, vaan että tämä Jumalan anteeksianto ja katuvan syntien anteeksisaaminen tulevat julki ja avoimeksi eli sillä tavalla ilmeiseksi ja selväksi. Jumalahan yhdistää omansa seurakuntaansa, uskossa opissa rakkaudessa ja hengessä. Joka on muka salassa syntinsä anteeksi saanut, ei elä eikä ole seurakunnan, Kristuksen morsiamen kanssa samassa uskossa, opissa, rakkaudessa eikä hengessä. "2

Kyllä se on varmasti kaikkein tärkeintä syntien anteeksisaaminen sille ihmiselle itselleen, koska hän sitä nimenomaan pyysi ja olen edelleen sitä mieltä, että se sana "selvästi" tai jos haluat itse käyttää sanaa "avoimesti" tarkoittaa synnin anteeksiannon ymmärtämistä uskossa itse siinä ihmisessä, eikä nyt vedetä toista ihmistä tai seurakuntaa tähän mukaan vain sen vuoksi niinkuin sanoit: "Jumalahan yhdistää omansa seurakuntaansa, uskossa opissa rakkaudessa ja hengessä."

Outoa on minusta kun sanot: " vaan että tämä Jumalan anteeksianto ja katuvan syntien anteeksisaaminen tulevat julki ja avoimeksi eli sillä tavalla ilmeiseksi ja selväksi." Miksi pitäisi yksityisen rukoushetken, kammiossa kahden kesken Jumalan kanssa, tulla jotenkin julkiseksi, että näkyisi syntien anteeksisaaminen.?

Äänestä
  • Petrin kirjoituksiin en ole laajemmin tutustunut, mutta oikealta sujnta näyttää. Jokaisen kristityn tulisi ymmärtää se, että syntien anteeksisaaminen tapahtuu USKOLLA, - KRISTUKSEN SANAN KAUTTA. Me tulemme vanhurskaiksi uskomalla Kristuksen sovitusuhriin. Jeesuksen nimessä ja verwsssä syntimme on anteeksi annettu iankai8kkisella unohduksella. JOka tämän USKOLLA omistaa hän on JUmalan lapsi ja taivaan perillinen. Onnellinen ihminen.

    Vanhoillilsestadiolaisilla on itse tehty näkyvä Jumala pronssinen Nehustan,
    isän perinnäissäännöt Oulusta vuodelta 1902 asti, jota kuljetetaan perintönä isiltä pojille. He keskustelvat siitä ainoasta TAVASTA jolla synnin voisi saada synnit anteeksi. Ja omasta ydistyksestään, johon Jeesus on kettigillä kiinni vedetty piiloon koko luomzkunnlta. Hullumaksi ei evankeliumia enää voi
    vääntää, kun heillä on väännetty.

    Totuus on kuitenkin, että millään tavalla ei voi syntejä saada anteeksi, siksi tavoista keskusteleminen on ajan haaskausta, sellaisten ihmisten kanssa joilla ei ole uskosta mitään käsitystä, eikä tietenkään myöskään Kristuksesta joka otetaan vastaan - yksin uskolla.

    Tämä on sääli, sillä soisimme heillekin Kristuksen vapahtajaksi, tuon todellisen JOULUN. Heidän olkainsa vitsan ja vaatijan sauvan särkijän, niin kuin MIdianin aikana.

    Ei ole leikkiä elää omanvanhurskauden per'keleen vankina ja ihmisoppien orjana, ei totisesti, minulla on siitä vankeudesta riittävästri kokemusta. Se on kamalaa elää helvetin pelossa ja taivaan toivossa, "viittä vaille vanhurskaana". Sitä en toivoisi kenellekään.

    Äänestä

  • Eihän niitä syntejä yksin rukouksessa anteeksi saakaan.

    Jumalan vastaus tuohon rukoilevan ihmisen Jumalan puoleen ojentautumiseen on, että Hän lähettää avuksi uskovaisen ihmisen, joka tämän Jumalan anteeksiannon saarnaa ja vakuuttaa pyhän hengen kautta hänelle uskotulla sovituksen sanalla. Silloin rukoilija voi olla vakuuttunut Jumalan anteeksiannosta, joka ei siis jää rukoilijan omien ajatusten tai mielikuvien varaan.

    Oudolta sinusta näyttää Jumalan armojärjestys, koska et ymmärrä, että todellinen evankeliumi saarnataan vain Jumalan valtakunnasta pyhän hengen valtuutuksella. Muuta evankeliumia ei ole olemassa.

    Uskovaisen hurskaan rukous on asia erikseen. Hänellä on synnit anteeksi jo rukoillessaan. Hänen rukouksensa ei tähtää uskovaiseksi tulemiseen.

    Äänestä

  • pääkaupungin vl-mies kirjoitti:

    Eihän niitä syntejä yksin rukouksessa anteeksi saakaan.

    ELi yksinäinen metsuri puun alle jääneenä turhaan huutaa avuksi Herran nimeä kun kuolo on metrin päässä jo niinkö veeälmies se on !

    Sano nyt selvästi niinkö se menee, että JUmala vaatii aina tulkin Jeesuksen lisäksi !

    Äänestä

  • sano nyt jo kirjoitti:

    ELi yksinäinen metsuri puun alle jääneenä turhaan huutaa avuksi Herran nimeä kun kuolo on metrin päässä jo niinkö veeälmies se on !

    Sano nyt selvästi niinkö se menee, että JUmala vaatii aina tulkin Jeesuksen lisäksi !

    Noinko kauan kestää lauseen kirjoittaminen ?

    Mikä siinä on ettei teiltä saa muuta kuin kilometrin selityksiä asian vierestä.

    Äänestä

  • pääkaupungin vl-mies kirjoitti:

    Eihän niitä syntejä yksin rukouksessa anteeksi saakaan.

    Jumalan vastaus tuohon rukoilevan ihmisen Jumalan puoleen ojentautumiseen on, että Hän lähettää avuksi uskovaisen ihmisen, joka tämän Jumalan anteeksiannon saarnaa ja vakuuttaa pyhän hengen kautta hänelle uskotulla sovituksen sanalla. Silloin rukoilija voi olla vakuuttunut Jumalan anteeksiannosta, joka ei siis jää rukoilijan omien ajatusten tai mielikuvien varaan.

    Oudolta sinusta näyttää Jumalan armojärjestys, koska et ymmärrä, että todellinen evankeliumi saarnataan vain Jumalan valtakunnasta pyhän hengen valtuutuksella. Muuta evankeliumia ei ole olemassa.

    Uskovaisen hurskaan rukous on asia erikseen. Hänellä on synnit anteeksi jo rukoillessaan. Hänen rukouksensa ei tähtää uskovaiseksi tulemiseen.

    Onkohan "ppäkaupunginseudun vl-mies" täysi pönttö???

    Raamatussa on lukuisia kertomulksia siitä, että Jumala kuulee yksinäisen rukouksen.

    Esim Ps 40

    "Hartaasti minä odotin Herraa. Hän kumartui minun puoleeni, JA KUULI MINUN HUUTONI.
    Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalleni.."

    Ap 10:31
    "Kornelius. Sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä."

    Äänestä

  • sano nyt kirjoitti:

    Noinko kauan kestää lauseen kirjoittaminen ?

    Mikä siinä on ettei teiltä saa muuta kuin kilometrin selityksiä asian vierestä.

    Niin se menee Raamatun mukaan,jos metsuri ei ole uskovainen ja jää puun
    alle ja kuolee,niin kadotus odottaa.

    Äänestä

  • voi pimeyttä kirjoitti:

    Onkohan "ppäkaupunginseudun vl-mies" täysi pönttö???

    Raamatussa on lukuisia kertomulksia siitä, että Jumala kuulee yksinäisen rukouksen.

    Esim Ps 40

    "Hartaasti minä odotin Herraa. Hän kumartui minun puoleeni, JA KUULI MINUN HUUTONI.
    Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalalleni.."

    Ap 10:31
    "Kornelius. Sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä."

    Corneliuksen rukouksen kuulemisesta jätät kokonaan pois sen mitä enkeli sanoi Corneliukselle. Cornelius sai uskon ja Pyhän Hengen kun Pietari puhui.
    Apt. 10
    1 Kesareassa oli Cornelius-niminen mies, joka palveli sadanpäällikkönä niin sanotussa Italialaisessa kohortissa*. [Kohortti oli noin 600 miehen vahvuinen roomalainen joukkoosasto. Legioonaan kuului 10 kohorttia.]
    2 Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä, niin kuin koko hänen perhekuntansakin, hän antoi runsaasti almuja juutalaisille ja rukoili alati Jumalaa.
    3 Kerran hän iltapäivällä yhdeksännen tunnin vaiheilla näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi: "Cornelius!"
    4 Cornelius tuijotti peloissaan enkeliä ja kysyi: "Mitä tahdot, herra?" Enkeli vastasi: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut. [Hepr. 6:10]
    5 Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan tänne Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi.
    6 Hän asuu Simon-nimisen nahkurin luona, jonka talo on meren rannalla." [Ap. t. 9:43]
    7 Kun enkeli tämän puhuttuaan oli mennyt pois, Cornelius kutsui luokseen kaksi palvelijaansa sekä yhden läheteistään, hurskaan sotilaan.
    8 Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen.

    Rukouksessa voi pyytää Jumalalata.Voi rukoilla myös uskon lahjaa.
    Mutta Jumala ei ole automaatti, on myös kertomuksia missä itkien rukoillaan uskoa, mutta ei saada.

    Hepr. 12:17
    Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi. [1. Moos. 27:34]

    Tarkoitatko, että Pietari valehteli, kun saarnasi kansalle?
    Ap 2:21
    "Ja on tapahtuva,että JOKAINEN, JOKA HUUTAA AVUKSEEN HERRAN NIMEÄ,pelastuu."

    Pitääkö sitä vielä tuon lisäksi odottaa vl-saarnamiestä paikalle?

    Äänestä

  • ompa outoa! kirjoitti:

    Tarkoitatko, että Pietari valehteli, kun saarnasi kansalle?
    Ap 2:21
    "Ja on tapahtuva,että JOKAINEN, JOKA HUUTAA AVUKSEEN HERRAN NIMEÄ,pelastuu."

    Pitääkö sitä vielä tuon lisäksi odottaa vl-saarnamiestä paikalle?

    Taas irroitat asioita irralleen etkä ymmärrä.

    Ap 2
    19 Minä näytän ihmeitä ylhäällä taivaalla, merkkejä alhaalla maan päällä: verta, tulta ja suitsevaa savua.
    20 Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja häikäisevä. [Matt. 24:29 ]
    21 Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu. [Ap. t. 4:12; Room. 10:13; 1. Kor. 1:2]

    Kyse on Herran päivästä.
    Mitä muualla Raamatussa sanotaan Herran päivästä:
    1. Piet.3.
    10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. [Mark. 13:29; Ilm. 20:11]
    11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, [Luuk. 21:36]
    12 jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa -- tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. [Luuk. 12:36; Tit. 2:13]
    13 Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. [Jes. 65:17; Ilm. 21:1]
    14 Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. [1. Kor. 1:7,8; Fil. 1:10; 1. Tess. 3:13]
    15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. [Room. 2:4]
    16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.
    17 Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. [Mark. 13:23]
    18 Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

    Ne jotka pelastuvat ovat jo uskovaisia. Viimeisenä hetkenä ei enää voi tehdä parannusta. Tästä sanoo Raamattu viisaiden ja tyhmien neitsyiden osalta.
    Jos lampussa ei ole öljyä ei ole aikaa enää hankkia sitä.

    Herran päivänä ne jotka uskovat otetaan ja toiset jätetään.
    Luuk 17
    24 Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. [Matt. 24:27]
    25 Mutta sitä ennen hänen täytyy kärsiä paljon, ja tämä sukupolvi hylkää hänet. [Luuk. 9:21,22,43,44, Luuk. 18:31]
    26 "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. [1. Moos. 6:5-7:1; Matt. 24:37-39; 1. Piet. 3:20]
    27 Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki.
    28 On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. [1. Moos. 19:12-17]
    29 Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. [1. Moos. 19:24,25; 5. Moos. 29:22; 2. Piet. 2:6; Juud. 1:7]
    30 "Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
    31 Jos sinä päivänä joku on katolla ja hänen tavaransa ovat sisällä talossa, hänen ei pidä mennä alas noutamaan niitä, ja jos joku on pellolla, hänen ei pidä palata kotiin. [Matt. 24:17,18; Mark. 13:15,16]
    32 Muistakaa Lootin vaimoa! [1. Moos. 19:26; Viis. 10:7]
    33 Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. [Matt. 10:39 ]
    34 Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. [Matt. 24:40,41]
    35 Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. [
    36 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.]"* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Vrt. Matt. 24:40.]
    37 "Missä, Herra?" kysyivät opetuslapset. Hän sanoi: "Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat." [Matt. 24:28 ]

    Se että jokaiselle joka anoo avataan tarkoittaa Corneliuksen rukousta. Hänelle avattiin eli lähtettiin hakemaan Pietari.

    Minä en vedä rajoja kuitenkaan vaan ne vetää viimeisellä tuomiolla Kristus.
    Uskotte niin kuin uskotte. Minä en vaan ymmärrä mikä pakottaa teidät vuodesta vuoteen tälle palstalle. Uskokaan ihna niin kuin lystäätte. Minusta luterilainen kirkkokin on tänäpäivänä suuri "noutopöytä", josta jokainen noukkii mitä noukkii ja rakentelee itselleen sellaisen uskon kuin haluaa. Jossain kaiken sen (tai kristikunnan) keskellä on kuitenkin se puhdas evankeliumin oppi joka rakentaa Kristuksen kirkon.

    Eihän tässä ole kysymys Herran päivästä!

    Room. 10:9-13

    9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
    12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
    13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

    PS.

    Jae: " Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.", joka oli tuolla toisaalla, niin sen totetuminen on myös täyttä faktaa, vaikka ei olisi Herran päivä.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Taas irroitat asioita irralleen etkä ymmärrä.

    Ap 2
    19 Minä näytän ihmeitä ylhäällä taivaalla, merkkejä alhaalla maan päällä: verta, tulta ja suitsevaa savua.
    20 Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja häikäisevä. [Matt. 24:29 ]
    21 Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu. [Ap. t. 4:12; Room. 10:13; 1. Kor. 1:2]

    Kyse on Herran päivästä.
    Mitä muualla Raamatussa sanotaan Herran päivästä:
    1. Piet.3.
    10 Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. [Mark. 13:29; Ilm. 20:11]
    11 Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, [Luuk. 21:36]
    12 jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa -- tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. [Luuk. 12:36; Tit. 2:13]
    13 Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. [Jes. 65:17; Ilm. 21:1]
    14 Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. [1. Kor. 1:7,8; Fil. 1:10; 1. Tess. 3:13]
    15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. [Room. 2:4]
    16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.
    17 Kun siis te, rakkaat ystävät, olette ennalta selvillä tästä kaikesta, niin olkaa varuillanne. Älkää antako jumalattomien johtaa itseänne harhaan, niin että putoatte omalta varmalta pohjaltanne. [Mark. 13:23]
    18 Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

    Ne jotka pelastuvat ovat jo uskovaisia. Viimeisenä hetkenä ei enää voi tehdä parannusta. Tästä sanoo Raamattu viisaiden ja tyhmien neitsyiden osalta.
    Jos lampussa ei ole öljyä ei ole aikaa enää hankkia sitä.

    Herran päivänä ne jotka uskovat otetaan ja toiset jätetään.
    Luuk 17
    24 Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. [Matt. 24:27]
    25 Mutta sitä ennen hänen täytyy kärsiä paljon, ja tämä sukupolvi hylkää hänet. [Luuk. 9:21,22,43,44, Luuk. 18:31]
    26 "Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan päivinä oleva. [1. Moos. 6:5-7:1; Matt. 24:37-39; 1. Piet. 3:20]
    27 Ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, ja tulva tuli ja tuhosi heidät kaikki.
    28 On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. [1. Moos. 19:12-17]
    29 Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. [1. Moos. 19:24,25; 5. Moos. 29:22; 2. Piet. 2:6; Juud. 1:7]
    30 "Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
    31 Jos sinä päivänä joku on katolla ja hänen tavaransa ovat sisällä talossa, hänen ei pidä mennä alas noutamaan niitä, ja jos joku on pellolla, hänen ei pidä palata kotiin. [Matt. 24:17,18; Mark. 13:15,16]
    32 Muistakaa Lootin vaimoa! [1. Moos. 19:26; Viis. 10:7]
    33 Joka yrittää turvata elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen kadottaa, on pelastava sen omakseen. [Matt. 10:39 ]
    34 Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. [Matt. 24:40,41]
    35 Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. [
    36 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.]"* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Vrt. Matt. 24:40.]
    37 "Missä, Herra?" kysyivät opetuslapset. Hän sanoi: "Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat." [Matt. 24:28 ]

    Se että jokaiselle joka anoo avataan tarkoittaa Corneliuksen rukousta. Hänelle avattiin eli lähtettiin hakemaan Pietari.

    Minä en vedä rajoja kuitenkaan vaan ne vetää viimeisellä tuomiolla Kristus.
    Uskotte niin kuin uskotte. Minä en vaan ymmärrä mikä pakottaa teidät vuodesta vuoteen tälle palstalle. Uskokaan ihna niin kuin lystäätte. Minusta luterilainen kirkkokin on tänäpäivänä suuri "noutopöytä", josta jokainen noukkii mitä noukkii ja rakentelee itselleen sellaisen uskon kuin haluaa. Jossain kaiken sen (tai kristikunnan) keskellä on kuitenkin se puhdas evankeliumin oppi joka rakentaa Kristuksen kirkon.

    Etsivälle.

    Tuollainen Jumalan sanan väärä tulkitseminen on juuri tyypillistä lestadiolaisille!
    Kyllä Jumalan sana pitää paikkaansa eri tilanteissa, myös Herran päivänä:

    Room 10:12-14
    "Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä.Sillä yksi ja sama on
    kaikkien Herra, rikas antaja KAIKILLE, jotka häntä avukseen huutavat:
    Sillä jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu.
    Mutta kuinka he huutavat avukseen sitä, johon eivät usko, Ja kuinka he voivat uskoa
    siihen, josta eivät ole kuulleet."

    Joten se siitä sinun "Herran päivästä"!!

    Olisikohan sinunkin aika edes joskus tunnustaa erehdyksiäsi? Mutta eihän fariseus
    sellaiseen pysty.

    Äänestä

Puhutaanko siellä ruostumattoman nehustanin käyttöohjeessa mitään missä asennossa se korvan tulee olla johon se kuulo iskeytyy oikein jotta ne synnit ( Nortti on vapautettu) saa anteeksi `?

Äänestä

Tällaista tämä on aina !

Eli ei ole pelastusta lestadiuksen ulkopuolella.

Ei sitä käsitä miten voi aikuiset ihmiset säilyä polvesta toiseen samassa pimeydessä, ja samalla kilistellä taivaan avaimia kaulassaan.

Tuokin avittaja tuossa kertoo suurena totuutena että jos uskomaton kuolee menee adotukseen.

Eikö ollutkin suuri uutinen ja tieto. Ei ole varmana kukaan ennen moista viisautta sanonut, nyt sekin tuli ulos !

Mutta itse asiaan ei minkäänlaista kommenttia, mikä siinä on, ettei saa oikeaa evankeliumia ulos vaikka sorkkaraudalla vääntäis ?!

Äänestä
  • ## Eli ei ole pelastusta lestadiuksen ulkopuolella. ##

    Tähän se aina kaatuu!

    Äänestä

"Armon järjestys, josta puhutaan kristillisissä dogmeissa eli
uskonto-opissa ─ ja jota merkillistä kyllä nimitetään myöskin
autuuden järjestykseksi ─ lienee tuiki tuntematon käsite useimmille
kristityille käytännössä.

Eivät läheskään kaikki uskovaiset kristityt, ainakaan nyt suuret joukot, jotka ovat oppineet kristinuskonsa kansakouluissa ja sitten kirkoissa, ole varmaankaan
kuulleet mitään armon järjestyksestä. Eivät ne ole kuulleet, että
heidän jumalansa, niinkuin nimenomaan sanotaan dogmatiikassa,
on myöskin järjestyksen jumala ─ ja järjestyksen jumala juuri
uskon ja autuuden asioissa.

Tämä on arvatenkin sangen tuntematonta useimmille kristityille. Heidän mielestään usko on jotakin
niin yksinkertaista ja lapsellista; puhutaanhan aina lapsen
uskosta. Heidän mielestään usko on sitä mitä se on. Usko on
sitä, että uskoo koko siihen kristilliseen oppiin, jota kirkko
esittää; että uskoo Jumalan armoon kylläkin, mutta ei suinkaan
minkäänlaisessa juhlallisessa, kuka ties vähän melkein teatraalisessa
järjestyksessä, vaan aivan yksinkertaisella tavalla.

Uskohan ei voi olla muuten uskoa. Jos sitä on, niin sitä usko on ja siitä ei
mihinkään pääse se, joka uskoo ja joka ei usko. Mitään sen
kummempia määritelmiä, asteita siinä uskossa ei ehkä ole. ─ Niin
ajattelevat ja tuntevat uskovaiset kristityt yleensä ja sentähden
kristittyjen kesken myöskin tämä usko muodostuu niin dogmaattiseksi
asiaksi, että se sisältää itsessään joitakin määrätyitä
uskonkappaleita, määrätyitä asioita, joihin pitää uskoa.

Ja koska nämä asiat eri kirkoissa ja lahkoissa voivat olla sangen eri
vivahteisia, joskin niissä on myöskin yhteistä, niin päästään
siihen lopputulokseen, että lahkoja voi syntyä ja uusia uskon
muotoja kuinka paljon tahansa. Jokainen ihminen, joka luulee
keksineensä uskon oikean sisällön, perustaa pienen lahkon...
http://www.pekkaervast.net/artikkelit/Esitelmat/1931 02 15 Armon jarjestys eli pyhityksen tie.pdf

Äänestä

""Matt. 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle julkisesti.""

Mitä tarkoittaa: "maksaa sinulle julkisesti." Kaukaa on haettu, jos se tarkoittaa äänellistä synninpäästöä ry:llä. Minusta se tarkoittaa sitä, niinkuin Petri Mäkeläinen ja Sirpa Kyyjärvi tarkoittivat, että kun rukoillaan Jumalaa salassa, niin Hän ei salassa maksa, vaan avoimesti ja selkeästi ja julkisesti, niin että se myös rukoilijalle tulee ilmi, että hän tietää, että Jumala on maksanut!

Äänestä

¤¤¤ Mitä tarkoittaa: "maksaa sinulle julkisesti." Kaukaa on haettu, jos se tarkoittaa äänellistä synninpäästöä ry:llä. Minusta se tarkoittaa sitä, niinkuin Petri Mäkeläinen ja Sirpa Kyyjärvi tarkoittivat, että kun rukoillaan Jumalaa salassa, niin Hän ei salassa maksa, vaan avoimesti ja selkeästi ja julkisesti, niin että se myös rukoilijalle tulee ilmi, että hän tietää, että Jumala on maksanut! ¤¤¤

Olen samaa mieltä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sirpa Kyyjärvi kirjoitti:

Jumalan säätämä armojärjestys on sama tänä päivänäkin kuin apostoli Paavalin aikana. Jeesus Kristus on ainoa Välimies ihmisten ja Jumalan välissä. Hänessä meillä on ainoa lunastus ja syntien anteeksisaaminen. Ei ole armojärjestys muuttunut ja syntien anteeksisaaminen. Lue hyvä ystäväni, mitä Paavali näissä jakeissa kertoo: "Hänessä meillä on lunastus ja syntien anteeksisaaminen" TÄMÄ ON EDELLEEN VOIMASSA. Paavali itse toteaa sen jakeessa 17: "ja hän on ennen kaikkia, ja HÄNESSÄ PYSYY KAIKKI VOIMASSA.

Miksi näin? Seuraavat jakee kertovat sen:

19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa asuu kaikki täyteys (mitähän ihminen enää tähän täyteyteen voi lisätä) . Hän on täydellisesti sovittanut meidän syntimme (mitähän ihminen enää tähän sovittamiseen voi lisätä). Huomatkaa! Hän on näin rauhan ihmisten ja Jumalan välille hankkinut, joten emme tarvitse välttämättä ihmisten tyynnyttelyjä ja vakuutteluja. Jumalan sanan vakuutus riittää meille, sillä HÄN PITÄÄ SANASTAAN KIINNI!

Kol. 1:14-21

14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17 ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18 Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu