Kyllähän Popeda saa jonkun räkälän ja yökerhon helposti täyteen ja isommista areenoista Tampereella täyttyy helposti Pakkahuone.
No nyt Popeda keikkailee syksystä mm. Helsingin kultuuritalolla ja eipä ole mitään mahkuja saada tupaa täyteen. Konsertti on 19.10 ja jestas kun on vielä paljon tyhjää paikkaa.
Toki lipun hinta on 34,50 ja siihen vielä lippukulut päälle. Monikaan ei ole valmis maksamaan Popedan näkemisestä tuollaista summaa.
Liput myy huonosti
6
516
Vastaukset 6
- poppedaaaaaaaaaaaaaa
Alakatsomokaan ei ole vielä täynnä! Puhumattakaan Kulttuuritalon yläkatsomosta. Popedan suosio on selvästi hiipumassa.
Pakkahuoneellakin on kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina. Tuskin saavat myytä molempia iltoja loppuun, jos toistakaan. Tosin Tampereella ja Hämeessä on niin junttia jengiä, että voi ehkä jotenkin onnistua. - Ikurin juntti
Kanada!
- onko pipo kireellä
Ei millään bändillä suosio voi ollakkaan jatkuvasti tasaista. Popedakin on kiertänyt Suomen mantuja niin kauan että on nähnyt pahempiakin aikoja. Sitäpaitsi näinä aikoina ei millekkään porukalle keikkokojen suosio ole ollenkaan varmaa. Jaa olenko fani ?. En mutta enköhän viimeistään ensi vuoden aikana jossain käy Popedan näkemässä.
- alkuperäinen ukko
No tarkoitinkin sitä, että Popedalle on edelleen tilausta ja varmasti se myy edelleen salit täyteen, mutta ne ovat sellaisia 100-500 hengen paikkoja. Tuollaisten yli tuhannen hengen mestojen täyttö ei Popedeltakaan yksinään enää oikein onnistu.
Lisäksi tuo Kulttuuritalon keikka oli tyyliin rokkibändiä katsotaan istualtaan ja sellaiseen ei oikein suurin osa Popedan faneista taivu ja siitä innostu. Varmasti verotti väkeä. Popedaan kun kuuluu se, että keikalla hillutaan sata lasissa ja yleisö on tillintallin ja nykyään jopa enemmän sekaisin kuin bändin jäsenet.
Liput oli myös julman hintaiset. Toki laadukas keikka kyseessä, mutta monelle Popedankin dikkarille melkein 40,00€ lipusta per lärvi on liikaa. - 20+12=32
alkuperäinen ukko kirjoitti:
No tarkoitinkin sitä, että Popedalle on edelleen tilausta ja varmasti se myy edelleen salit täyteen, mutta ne ovat sellaisia 100-500 hengen paikkoja. Tuollaisten yli tuhannen hengen mestojen täyttö ei Popedeltakaan yksinään enää oikein onnistu.
Lisäksi tuo Kulttuuritalon keikka oli tyyliin rokkibändiä katsotaan istualtaan ja sellaiseen ei oikein suurin osa Popedan faneista taivu ja siitä innostu. Varmasti verotti väkeä. Popedaan kun kuuluu se, että keikalla hillutaan sata lasissa ja yleisö on tillintallin ja nykyään jopa enemmän sekaisin kuin bändin jäsenet.
Liput oli myös julman hintaiset. Toki laadukas keikka kyseessä, mutta monelle Popedankin dikkarille melkein 40,00€ lipusta per lärvi on liikaa.LIIKAA ON LIIKAA LIIKAA ON näin se pate kusettaa tovereita ja juntit maksaa.
- miki-66
20+12=32 kirjoitti:
LIIKAA ON LIIKAA LIIKAA ON näin se pate kusettaa tovereita ja juntit maksaa.
Tarkoitatko kenties punaisia tovereita? No, niitä saa ja pitääkin kusettaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389