Hän paheksui kun kesk. edustaja Leppäharju esitti Tikanmäenmielestä omiaan ja kai sopimatontakin kokouksessa.
Sanoi että olisit tullut eilen ryhmään niin sitten oisi ollut vasta oikeus puhua valtuustolle, kun siellä oisit ensin saanut luvan.
Ja näin Tikanmäki paljasti kaksi naamaisuutensa.
Muistamme kuinka hän edellisellä kaudella vähät välitti kepun ryhmistä. PERUSTI OMAN uuskepun.
Paraskin sanoja.
Muistakaa pyhäkkäät ja etenkin keput tämä.
Sanoi että olisit tullut eilen ryhmään niin sitten oisi ollut vasta oikeus puhua valtuustolle, kun siellä oisit ensin saanut luvan.
Ja näin Tikanmäki paljasti kaksi naamaisuutensa.
Muistamme kuinka hän edellisellä kaudella vähät välitti kepun ryhmistä. PERUSTI OMAN uuskepun.
Paraskin sanoja.
Muistakaa pyhäkkäät ja etenkin keput tämä.
Vastaukset 71
Vanhimmat
Eiköhän Jukka tarkoittanut että ryhmässä asiasta puhuttiin ja Leppäharjukin olisi tiennyt asioiden laadun jos olisi ollut mukana!
On se kauheaa touhua sano minun sanonneen
Jospa hän Raija yrittää vaan kostaa vaalitappiotaan, keksimällä mitä milloinkin sen kuvan puheista saa, vielä viime vuonna oli rakentamassa hyvinvointitaloja 5 milj, vaikutti, että rahaa pyhäjärven kaupungilla oli kuin roskaa jne.. nyt kun 8 kk ei ole ollut vallassa on kaikki mennyt päin sitä, kassassa ei ole rahaa jne..onse oikea talousguru, miten ne muut on saaneet tuhlattua heidän saaman hyvän talouden noin huonoon malliin muutamassa kuukaudessa ei taida mennä läpi
On se tosiaan hassua miten nopsaan ne rahat loppu Pyhäjärveltä, viime vuonna sitä oli vaikka olisi lämpölaitoksessa polttanut.
Onhan se hienoa, kun Titasta päästiin, niin jäi kuitenkin vielä Raijaja p**ka haisee ja balalaikka soi!
Ryhmässä ja ryhmässä. Eikös se valtuuston kokous ole puhumista ja päättämistä varten ?
ei se niin ole oikeesti, etukäteen asiat on aina ratkottu, eikä teatterissa
sali on oekee demokratian paikka.
Ryhmässä olisi syytä käydä ja jättää päätökseen eriävä mielipide, niin olisi sitten vapaa aukomaan päätään myös valtuustossa, mutta ryhmän säännöt eivät näy kelpaavan. Parasta olisi kun perustaisi omanryhmän oli vapaa lintunen visertämäännäkemyksiään, mutta vaikutusvalta kapenisi.
Kohta pääsöö puolukkaan toverit!
Voi, voi, ryhmäkurilla koetetaan kaikki saaha suut suppuun ja herra saisi vain ääntää. EI, käy ,hyvä naiset tuokaa van esiin kaikki vääryydet. Asiaa puhu Leppäharju. Kiitos . Asiaa puhu kaikki paitsi hallituksen puheenjohtaja yritti viedä omia ratojaan . Kiitos
Leppäharjun puheenvuorot olivat kuin "kultaomenia hopealautasella".
Tiedonhaluinen ja -janoinen sai kuulla joitakin totuuden sanoja.
Paraskin kommentoija mäne töihin siitä!
eturivi mehtään! kun eivät etes puunlastausta metsäpitäjässä puolustaneet!
Pyhäjärven puolesta puhujat eturiviin, ihan totta.
Kenen puolesta puhuivat ne, jotka vaati puutavaran lastauksen jatkumista Pyhäsalmella? ei ainakaan pienyrittäjien puolesta, en tiedä saako metsänmyyjät paremman hinnan kun puut kuljetetaan rautateitse ? meille rekkamiehille olisi enemmän töitä jos viedään se kuorma perille asti ja tienestit olisi paremmat ja rekkoja pitäisi hankkia lisää. siitä tulisi niitä kaivattuja työpaikkoja Pyhäjärvisille, rautatiet tuskin maksaa verojaan tänne.
Tämä on totta, ei nuo rautatien kuljetukset juuri työllistä Pyhäjärvisiä, eikä VR maksa veroja Pyhäjärvelle. Rekoilla kuljetettuna saadaan töitä, veroja ja veronmaksajia Pyhäjärvelle. Taisi olla Proolaiset jotka mieluummin antavat työt VR:lle.
entä kenen puolella ne jotka tekee tarjouspyynnöistä niin isoja ettei voi kun lemminkäinen vastata?
Varmaan Tikanmäen syytä sekä puunkuljetusten loppuminen että tarjouspyyntöjen suuruus kun tässä ketjussa kysellään!
Vai isoja ? muutaman sadan metrin tiestä jos ei voi tehdä tarjousta niin silloin parempi pysyä siellä omalla hiekkalaatikolla talostelemassa. Kaikesta ne viitsivät narista, eihän sitä tiedä vaikka Lemminkäinen antaa niitä pieniä urakoita teille pikku urakoitsijat.
Hankintaa ei saa pilkkoa eli jakaa eriin, osittaa tai laskea hankinnan arvoa poikkeuksellisin menetelmin hankintalain säännösten välttämiseksi. Tätä periaatetta kutsutaan pilkkomiskielloksi. Vois rouvat ottaa selvää kilpailutuksesta ennen kun rupiavat leikkiin kaikkitietävää.
samoin hankintaa ei saa keskeyttää ilman riittävää perustetta. Keskeyttämällä hankinta tarjousten jätön jälkeen syrjitään parhaan tarjouksen tekijää väistämättä...
Niitä väärien neuvojen antajia kyllä näyttää mumoissa riittävän oikein valtuustossa kehotetaan laittomuuksiin vaikka eikai se ole uutta, eikös se edellinen hallitus ja valtuuston enemmistö tehneet niitä laittomia päätöksiä tuon tuosta
ihan solokenaan, vois jopa sanoa että laittomuuksia tuli ihan "helminauhana"!
Kolminaamalle tiedoksi.
Kun puutavaralaani poistetaan Pyhäsalmelta, saatte puunne kuljettaa Haapajärvelle.
Siinä ei tarvitse kovin monta uutta rekkaa ostaa, ei kovin paljon tuloja tule rekalle.
On muutoin vain vähän niinku, että Pyhäjärvi hiljenee, vai se lienee joidenkin tarkoitushakuista, kuten tämänkin ketjun kirjoittajista on havaitsevinani.
Niinhän ne ajansaatossa on viety: poliisi, verovirasto,työvoimatoimisto jne...
Eihän ne paljon tuloja olisi tuoneet, jos olisi taisteltu Pyhäjärven puolesta. Ei, ei varmasti ei....
Valtuustosali on se paikka missä asioista pitä ottaa mittaa. Mutta pyhäjärvellä ei siihen ole muista kuin pyhäjärvisyyden puolustajista. Muut keskittyy pitämään ryhmäkuria kunniassa ja siten tukahduttamaan ihmisyyden yhden keskeisimmistä tekijöistä.
Hankintaa ei saa pilkkoa, toisaalla kirjoitetaan.
Saa sen pilkkoa. Kaupunki voi pyytää tarjouksen esim. yhden kaavatien korjaamisesta (määrärahojen puitteissa). Nyt tarjouspyyntö tehtiin mammuttimaisesti niin, ettei määrärahat katujen korjaamiseen riitä. talousarviossa oli varattu 250 000 euroa kaavateiden korjaukseen tälle vuodelle. Nyt ylitystä lähes 500 000 euroa.
Kuka näitä hommia oikein tekee.??
Tulee mieleen esim. viime vuoden kalasatamamääräraha. Kalasatamaa ei ole rakennettu, mutta rahat hävitettiin miten sattui.
Onko tämä oikeata talouden hoitoa. Määrärahat täytyy osata varata niin ja toteutus niin, että talousarvio pitää ja pätee.ja työ varatulla määrärahalla toimii ja tehdään.
Eihän muukaan hallinto voi toimia näin epämääräisesti välittämättä määrärahavarauksista ja myönnetyistä rahoista. Sitten perustelu, kun valtuutetut kyselevät:: "ei ehditty". Kaavateiden korjauksen ja muut on painotettava niin, että aloitetaan työsuunnittelu heti vuoden alusta, tehdään ohjelma, eikä näin, että syksy ja pakkaset koittavat, sitten ollaan jo vuoden vaihteessa, eikä ole ehditty. Ensi vuoden määrärahoillako ne työt päätetään.
Kaavateiden korjaus olisi voitu aloittaa vuoden alussa. Kirjoittaa tarjouskirje ja siitä se olisi ajallaan ja tavallaan toimeenpantu. Mutta nyt olemme jo talven kynnyksellä.
Tietysti PPKY Selänne on luku erikseen. Sitähän ei valvo "ei paholainenkaan"
Raija Leppäharjun talouskatsaus niin selänteen kuin kaupungin talouden hoidosta on tyrmistyttävää kuultavaa.. Mikä eteen, hyvät ihmiset??
Investointeja ei ole tehty ja rahat on tupuloitu, että mitä???
Niinpä! Kun jonkin on varattu rahaa joka sitte peruuntuu kun olis noin paljon mennyt rahaa. Se on ikäänkuin säästynyttä ilmaista rahaa josta voi ottaa sinne tänne. eikä syntynyt näkyvää kuin alkuperäinen varaus olsi ollut?!
Se vielä tästä politiikasta.
Tikanmäki rähisee kesken valtuuston kokouksen raijalle siitä, ettei raija ollut valtuustoryhmässä, eikä näin saa mielipiteitään esittää.
Näinkö toimitaan, että ajatukset ja tiedot seulotaan edellisenä iltana ja todellinen
asioista keskustelu jää keskustapuolueella tikanmäen ja leskisen mielipiteiden varaan.
Ei pojat, miksi tänne on valtuutetut valittu? Jos mielipiteitä ei voi sanoa, jos asioista ei voida keskustella. Sitäkö tämä on, öövervaltaa, . Keskusta ja vasurit lyöneet hynttyyt yhteen suurista asioista. Pyhäjärven puolesta ryhmässä puhutaan oikeita asioita, otetaan asioihin oikeasti kantaa. Ja ihan rakentavasti. Mutta tuo pelin politiikka (keskusta ja vasurit, johon persut yhtyneet) jyräävät asioita ryhmissä juntatuilla ratkaisuilla päätökseen.
Ei voi kuin ihmetellä.
Raija, mielipiteesi olivat erittäin oikeita, oli naurettavaa, että esityksesi
käännettiin sitten valtuutettu Erkkilän ideaksi, esim. yrittäjäkasvatus kouluissa.
Näin se menee, todella ikävää katseltavaa ja kuultavaa tämä pyhäjärvinen demokratia. Onko sitä? taitaa olla diktatuuria parhaasta päästä.
Nyt kun Namokin suljetaan, ei kansan syvät rivit voi seurata kotisohvalta, miten asioita täällä juntataan.
On ollut hyvä avaus tuo Namon saanti. Hyvä Dennis, olet tehnyt uraa uurtavaa työtä.
Rahaa lisää vehkeisiin, josta näkyvyys ja kuuluvuus on siitä kiinni.
Joku pelaa taaas kakkasta peliään ?
Virheitä sattuu kirjanpitäjällekkin..??
kalasatamaan varatut rahat häviää, kuin lentokentälle myönnetyt rahat. lentokenttä julistettiin salaiseksi ja varmaan tikanmäki julistaa kaupungin tilinpäätöksenkin jollain ilveellä salaiseksi.
Kurille kyytiä-nimimerkille.
Olen kanssasi samaa mieltä. Ihmetyttää suuresti, että hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikanmäki moittii puoluesisartaan siitä, että tämä käyttää omintakeista
puheenvuoroa valtuustosalissa.
Nyt se selvisi, kun valtuutetut keskustan ja vasureiden, kuten persujen puolella ovat äänettömiä yhtiömiehiä/naisia, että se ryhmäkuri velvoittaa edustajien olemaan hiljaa ja muutamat kellokkaat, kuten tikanmäki,kauranen,rapo, leskinen ja joskus "ryhmän pj" kauko tikkanen saa puhua. Se on siis ryhmässä päätetty. Erkkilä ei uskaltanut vastata Nurmisen kysymykseen tk-asiassa, kun eturivi kielsi antamalla käsimerkkejä puheenjohtajalle.
Kyllä Pyhäjärvellä on demokratia kaukana päätöksen teosta.
Voi hyvä luoja, on tämä hommoo...
Demareissa vain piippo saa puhua, mitä nyt m-l hynninen vähän ja vasureissa saa puhua vain savolainen. persujen kohdalla en sano mittää muuta kuin "jaa"
Itkettääkö?
Ihmeelliseksi on valtuustonkokoukset käyneet. Mitehän se hallintojohtaja kelpasi nyt pöytäkirjantekijäksi ,eikä Tikanmäki ,Rapo eikä Sarkkinen saaneet Tikkasta SELITTÄMÄÄN. oikeutusta tehdä pöytäkirjaa valtuustontyöjärjestyksen mukAISESTI JA VIELÄPÄ KUN VARAHENKILÖÄ EI TIETÄÄKSENI VALTUUSTO OO NIMENNYT TAI EN ainakaan pöytäkirjoista oo sitä huomannut.
porukka puhuu yhteen äänee aloitteiden aikana etupenkistä ? Missä toimi puheenjpohtaja?
MiNkÄ aLoTtEiDeN?
Kolminaama-nimimerkille.
Kuvitteletko, että puut ajetaan jonnekin tehtaalle rekoilla Pyhäjärveltä.
Elä sinä huoli, ei niin tehdä.
Laani, joka Pyhäjärveltä näillä suunnitelmilla ollaan poistamassa, viedään Haapajärvelle. Että ei ne rahavirrat kovin mahtavasti lisäänny.
Luepa lehtijuttu. Siinähän sanotaan, että puutavaran lastuspaikka järjestetään Ylivieska-Iisalmi radalla 2-3 paikkaan.
Menetys on Pyhäjärvelle merkittävä.
Aloite oli aivan oikea ja kiireellinenkin.
Tikanmäki paljasti - mikä on miehiään?
Nytkö vasta se havaitaan..........................
kyllä se havaittiin jo viime vaaleissa!
Kyllä akat paljasti minkälaisia räähkiä ovat. Eihän tommosten kanssa pärjää kukaan. Kyllä niitten ukot on helisemässä.
Hampaankolo pitää saada päähammaslääkärikeskukseksi Selänteessä. :)
Kyllä minusta pääläri Erkki pitäs panna turkin hihaan ja nusasta uudestaan.
vuoden 2014 talousarvio-
nyt ei rahaa
- laguunalle
- täydenkuun tanssille
-jäähallille
ainoastaan
-perustarpeisiin
Noille kun annetaan niin jää rahaa perustarpeisiin!
Olislkohan tekstiviestit kulkeneet.viime valtuuston kokouksessa. Kuulemani mukaan on. Ottakaapa selvää kuka on lähettänyt ja kenelle. Ainakin JT on lähettänyt Erkkilälle .
Edelliseen näin minäkin oon kuullu. Piippohan julkisesti tunnusti, sain juuri viestin, että esityslista on ollu netissä silloin ja silloin .
Ei valtuusto ole kieltänyt kännyjen käyttöä, mitä horisette, eihän siellä ole muuta tekemistä kun räplätä kännyköitä, jotkut paasaa tyhjänpäiväisiä, ei niitä jaksa varmaan kukaan kuunnella
Eiköhän olisi parasta, että kaupunki kustantaisi kaikille valtuutetuille sukkapuikot ja lankakerät, että pitkästyneellä valtuutulla olisi jotain, mitä tehdä, jos kokous tuntuu pitkäpiimäiseltä. Näin syntyneet sukat voidaan sitten vaikka antaa hyväntekeväisyyteen.
Tätä keinoahan taidettiin jo käyttää osoittamaan muille, että asia e v v k.
Ja Leppäharjulla Ipad käytössä.
Kyllä minusta pääläri Erkki pitäs panna turkin hihaan ja nusasta uudestaan.
kuin niin kaupunki kustantaisi valtuutetuille ? valtuutetut han on se kaupunki ja mitä se kellekään kuuluu jos omaa kännyä räplää kokouksissa, mitkä juntit tänne kirjoittelee ? evuskunnassakin on tietokeneet ja kännyt kokoajan esillä, ei eletä missään diktatuurissa
Ei se vain ole korrektia kokouksen muita osanottajia kohtaa räplätä "peliään" kokouksen aikana.
Leppäharju ainakin Räplää tablettiaan koko ajan! Muilla ei ole tietokonetta kokouksissa...
mitä se sulle räplääjä kuuluu, korrektia pitäsummunsa vain pienemmällä eikä puutu sellaiseen mikä ei sille kuulu
Numero Raija googlettaa,sieltä saa tuoreimmat tilastot ,tabletti on seniorille helpompi selata kuin "älypuhelin"
Sieltä se tabletista selvis että 7 kk:n jälkeen pitäis olla 66,7% kasassa alimittaiseen budjettiin verrattuna! Jokainen, myös kirjanpitäjät tietää, että 66,7% vastaa 8 kk:n kertymää.....
Kyllä on oikein, että kaupungin taloudellinen tila tuodaan valtuustossa esille.
Mitäs salailua tämä on?
Rajan "aloite" olisi sopinut paremmin vaikka työjärjestys kohtaan!
Ootako kuullu, hauki ottaa vielä uisteeseen, Junttiselän syvväyksessä ihan mahottomasti?
en oo kuullu.
Tuskin Hän on kala- tai muitakaan miehiä.
Tuolla toisaalla joku ihmetteleee kuinka pätö asian takia hallitus lähti valitusten teille.
No pj: hän se sielläkin vetää porukkaansa eli hallitusta .
Ja nyt sekin on vallittmassa mistä Sarkkinen on kiellellyt.
Onkohan se Sarkkinen kiellellyt hallitusta vaan on ko ollut samaa mieltä.
Vallitusta vaan valitusten perään ja syytetään siitä syyttömiä, esim. proota.
On kaksi naamaista Uuskepu touhua.
Vallita vaan mutta "kaksinaamaista" on yhdyssana kuten myös "onko" ja "Pj:hän" kirjoitetaan myös ilman välilyöntiä!
Tuo nimimerkki "moninaamaista" on myös yhdyssana ja lauseen lopussa oleva sana "hallitusta" ei kaipaa myöskään välilyöntiä peräänsä ennen lauseen loppumista ilmaisevaa pistettä!
Jos tykkää noin kovasti välilyönneistä, kannattaisi laittaa ne johonkin pötköön, esimerkiksi alkuun tai loppuun, ettei sekoita tuota tekstiä noin kovasti!
"lapsi lisää lapsilisää"
Siinä paraskin opettaja kirjoittamiseen.!!
Katso omaa tekstiäsi, kirjoita itse oikein, ja ojenna sen jälkeen muita, jos...?
Olet ns. harmaa laumaeläin, toistat jatkaen virheitä ja toiminet myös virheellisiä päätöksiä tukien.
valittajalle
Taasko se kuuluu tikanmäkinen rapoineen ja hallituksineen valittavan oikeuteen. On tämä kauheaa.
Kertakaikkijaan iso mies ei muuta tee ! Onko hallituksen tehtävä vain jatkaa ja jatkaa vallittelujaan ?
miksei hallituksen pj kirjoita kuulumisia, suunnitelmiaan ja valitusten perusteita paikallislehellä?
Taas pata jakattilat kolisee.
Valtuuston puheenjohtajan paimenpuhe valtuustossa koski teitä, te pirun pölhöt kuntalaiset ja rivivaltuutetut, te ette saa valittaa.Te ette osaa edes valittaa..tuliko selväksi.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja jäsenet saavat valittaa, sillä sinä päivänä, jolloin heistä tuli hallituksen jäseniä, heihin laskeutui kaikkeuden henki ja viisauden vesi virtasi valtoimenaan vain heidän yllensä..
Hallituksen ylijumalinen voima kumpuaa tarkoituksenmukaisesti pintaa syvemmältä.
Monellta on jäänyt huomaamata, tai moni ei oikein ymmärrä noita kyseisen herran metkuja. Hänhän näkyy hämmentävän Suomi sivuilla oikein urakalla. Seuratkaapa vain ja tehkäää päätelmiä.