-Helsingin Östersundomissa toiminut ratsastuskoulu on joutunut lopettamaan toimintansa omistajan katoamisen vuoksi, kertoi Ilta-Sanomat tiistaina. Ratsastuskoulun toimintaa on pidetty laadukkaana.
Toimintaa ei voida kuitenkaan jatkaa, koska ratsastuskoulusta kokonaisvastuun kantava yrittäjä on kateissa.
Östersundomin Ponikoulun yrittäjä lähti matkalle syyskuun alussa, eikä ole palannut. Omaiset tekivät naisesta katoamisilmoituksen. Kävi ilmi, että nainen on hengissä ja kateissa omasta tahdostaan-
Facebook tai Twitterin päivityskö taas kerran kertoi faktat? Henkilö voi myös olla kuollut ja syyllinen antaa ymmärtää että hengissä ollaan ja on ilmoitellut itsestään. Ihmisten ja viranomaisten huijaus ei ole mikään uusia asia. Tapaus nousee pintaa 10 vuoden kuluttua, ai jaa eikö Facebook ollutkaan totta.
Facebook sen kertoi, vai?
kadonnuttaetsimässä.
1
283
Vastaukset 1
- Ponikoulu ratsastaja
Omaiset ovat saaneet yhteyttä puhelimitse ko. Henkilöön eli on hengissä -.-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666