Ensimmäisen koiran hankinta

coocieclicker

Olen opiskelija, asun keskustassa kerrostalossa poikaystäväni kanssa, rahatilanteemme on suht hyvä ja kaipaan kovasti lemmikin läheisyyttä ja tekemistä. Harkitsen aika vakavasti, että hankkisin koiran. Koira tulisi luultavasti joulun paikkeilla. Eli siihen on vielä mietintäaikaa muutama kuukausi. Tahtoisin siis jonkinlaisia vinkkejä, millainen koira sopisi tähän "kaupunkikuvaan"? Mihinkään rotukoiriin minulla ei ole varaa, joten luultavasti otan sekarotuisen.

Minulta löytyy aikaa ja innostusta koiraa varten, ja viikonloppuisin koira pääsisi maalle, missä saa olla ja riehua. Ainoa huono puoli on, että jos minulla, sekä poikaystäväläni on pitkä koulupäivä, niin koira saattaisi joutua olemaan yksin pahimmillaan 8 tuntia päivässä. Minulle on sanottu, että koira pärjää sen aikaa yksinkin, kunhan on jonkinlaista aktiviteettia. Ja eikös se ainakin paremmin pärjää, kunhan jaksaa aamulla käyttää vähän pidemmällä lenkillä ja tietysti pääsee heti ulos taas kun olen kotona.

Olen ollut koirien kanssa tekemisissä mutta omaa koiraa perheelläni tai minulla ei ole ollut. Siksi toivoisin kaikenlaisia mielipiteitä ja vinkkejä! :)

2

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puudeli rakkaus

      No ensinnä tähän laitan ekan koiran one-to-one vinkit mitkä on hyvä muidenkin ''ekaa'' etsivää lukaista:
      www.halpapentu.fi -> näitä on nyt liikkeellä ja varsinkin ensimmäistä koiraa etsivien sekä toki muidenkin on hyvä lukea sivusto huolella läpi.
      http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/ -> kattava tietopaketti roduista ja koiran pidosta.

      Mistä koira kannattaa hankkia? Ensi koiraksi suosittelen kasvattajalta tullutta koiraa koska kodinvaihtaja voi olla taustojensa takia liian haastava ensi kertalaiselle ellei ota kasvattajalta suoraa olevaa vanhempaa koiraa jonka olosuhteet on olleet kunnossa.

      Esimerkki sivuja:
      https://omakoira.kennelliitto.fi/pentuvalitys/frmEtusivu.aspx
      http://www.lemmikkipalstat.net/cgi-bin/apula/apula.pl?4
      http://eurobreeder.com/
      http://www.poodles-in-scandinavia.com/for_sale.htm
      Villakoira on turkistaan huolimatta aivan ihanteellinen ensi koira ja upea katseltava. Kotitrimmissä on suht helppo pitää. :)

    • mmmmmmilla

      tuosta 8h pärjäilemisestä.. erittäin monet koiranomistajat kuitenkin käyvät töissä sen 8h päivässä, siihen kun lisää työmatkat, saattaa koira olla jopa 10h yksin kotona, eikä meillä ainakaan ole koiralla ollut yhdeksän vuoden aikana mitään ongelmia tälläisen rytmin kanssa. aamulla pidempi lenkki, heti töiden jälkeen uudestaan ja sitä rataa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7502
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2936
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1153
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      75
      842
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe