Kaikki lääkkeet pois?

Mietin ihan samaa. Olisiko jonkin ajan kuluttua parempi olo ilman kemikaaleja kaalissa? Ilman efeä, lamictalia, ketipinooria, temestaa ja unilääkettä. Hypomania olis ihan tervetullutta vaikka en olekaan bipo. Mut en tiedä miksi pitää lamictalia syödä silti? Kokeillaanko:-)

No aikoinaan kokeilin ja kun lähti iso pyörä pyörimään, ryntäsin takaisin lääkepurkin vaikutuspiiriin, kun pelkäsin jotta menee manian puolelle. Siksi tuota kysyinkin, jotta meneekö lääkkeen lopetuksen jälkeen nuppi aina aluksi epätasapainoon vai mahtoiko tuo olla merkki siitä, jotta lääke on tosiaan tarpeen.

Mulla menee Lamictal ja Ketipinor, mennyt jo vuosia ja käy välillä mielessä, että mahtaako enää olla tarpeen. En kovin helpolla ota kokeilua uusiksi, mutta olis kiva tietää, onko joku selvinnyt lopetuksesta ilman suljettua osastoa. Sinne ei ole kovaa hinkua takaisin.

Joo haluaisin minäkin mukavan olotilan mutta en maniaa. Siitä on oma ja muiden mukavuus kaukana. Viimeksi jätin perheeni, myin autoni, sain potkut töistä ja hain eroa. Jotta en kokenut tuota niin kivana trippinä, että ottaisin heti uusiksi.

Niin, se riippuu monesta asiasta. Usein lääkityksen lopettaminen ei todellakaan ole turvallista ja se pitäisi tehdä lääkärin valvonnassa. Monet sairaudet ovat kroonisia ja lääkkeiden poisjättämisellä vaikkapa psykoosipotilaan tai kaksisuunatisesta kärsivän kohdalla voi olla vakavia seurauksia.

Toisaalta jos lääkityksen lopettamisesta on puhuttu, ei kannata huolestua vieroitusoireista, joita väistämättä tulee. Oireita voi vähentää lopettamalla lääkityksen riittävän hitaast, ei siis todellakaan kerralla.

Itse olen lopettanut masennus- ja unilääkityksen ja tulen toimeen, vaikkakaan en ole täysin parantunut. Oireet ovat kuitenkin tällä haavaa lievemmät masennuksessa, unettomuudessa ei valitettavasti ole muutosta.

"Kauan aikaa sitten jätin erään masennuslääkkeen pois ja menin ihan apaattiseksi. Onko tämä joku lääkkeen lopettamisen jälkeinen reaktio, joka ehkä tasaantuisi aikanaan"

Lopetuksessa kokemasi apatia on normaali ja erittäin yleinen vieroitusoire. Apaattisuus lähtee paranemaan, kun ainekäyttö on saatu loppumaan ja aikaa kuluu (tarvitaan usein kuukausia tai vuosia), mutta täysin normaaliin terveeseen tilaan palautuminen riippuu siitä kuinka suurta vahinkoa aikaisempi ainekäyttö on ehtinyt aivoille aiheuttaa.´

"meneekö lääkkeen lopetuksen jälkeen nuppi aina aluksi epätasapainoon vai mahtoiko tuo olla merkki siitä, jotta lääke on tosiaan tarpeen"

Kokemasi oireilu on merkki lääkeriippuvuudesta, ei todellisesta tarpeesta.

"olis kiva tietää, onko joku selvinnyt lopetuksesta ilman suljettua osastoa. Sinne ei ole kovaa hinkua takaisin."

Lopettaminen täytyy tehdä erittäin hitaasti annosta kuukausien mittaan vähentämällä, varsinkin, kun takana on vuosia kestänyt käyttö. Valitettavasti psykiatrit ovat usein neuvottomia auttamaan ja asiantuntevan lääkärin löytäminen voi olla vaikeaa.

Yleisin virhe lääkäriltä on lääkityksen liian nopea alasajo, joka voi johtaa vaarallisiin vieroitusoireisiin, kuten maniaan ja itsetuhoiseen käytökseen. Tavallisesti kuultava muutamien viikkojen vieroitusohjelma on usein auttamattomasti liian lyhyt. Tällöin vaarana on esimerkiksi vieroituspsykoosi, joka vie monen osastolle, jossa henkilökunta ei osaa tunnistaa oireilua vieroitukseksi ja siten virheellisesti vakuuttelee sen olevan osoitus lääkkeen tarpeellisuudesta.

Mulle kävi silleen hassusti, jotta kävin terveyskeskuksessa, kun olin koko ajan kovin levoton enkä pystynyt nukkumaan. Jostain syystä lääkäri päätteli, että kyseessä on masennus ja määräsi Fontexia. Söin sitä kuukauden mutta kunto vaan meni kehnommaksi ja jouduin suljetulle osastolle psykoosin takia.

Tosi outoa, koska ennen lääkitystä olin vielä töissä ja jonkun viikon päässä sairaalassa. Nuo Fontexin lopetin, kun suljetulta pääsin ja jonkun ajan kuluttua olikin jo mania. No, nyt sitten syön Lamictalia bipoon, jotta enpä tiedä, jos en olisi alunperin lähtenyt Fontexia syömään, olisinkohan näin sekaisin mennyt ollenkaan. Ken tietää.

Rispektiä sitte vaan. Mulla menee nyt 200 mg:n tabletti ja kun aikoinaan tuota lääkettä lopettelin, laitoin annoksen ensin puoliksi ja sitten jonkun viikon päästä taas puoliksi.

Ja sitten poks, kauhea vauti päällä, meni yöunet ja pelotti, miten pahaksi tianne meneekään. Siksi palasin kiltisti ruotuun ja jatkoin lääkitystä. Silti jäi vaivaamaan, olisiko tilanne nyt toinen. Pitää kysyä lääkäriltäkin, kuten nimim. "maltti on valttia" viisaasti muistutti. En halua lähteä pelleilemään, pitää ottaa perheenkin jaksaminen huomioon.

Mulla oli aikanaan Ketipinoria 800 mg iltalääkkeenä, takana vaikea masennusjakso (BiPo) ja lääkäripula pöpilässä. Lopulta jouduin itse asteittain pudottamaan lääkemäärää, sillä kukaan ei suostunut avohoidossa vähentämään sitä ja ei myöskään uskottu miten pahat sivuvaikutukset sillä olivat - luulivat, että voisin tehdä tutkintoni loppuun yliopistossa noilla nappimäärillä ihan tavalliseen tapaan.

Itse piti kaikki tehdä ja nyt menee 50 mg. Siihen on jo peräti lupakin ja olisi lupa lopettaakin, jos vain pystyisi. Jos vähentää kokonaan pois, niin unettomuus tulee tilalle, samaten unet jäävät lyhyeksi ja mieliala alkaa heittelehtiä, joten olen katsonut parhaaksi nyt tulla toimeen ton määrän kanssa. Sain siitä näemmä jonkinlaisen riippuvuuden ja ehkä myös akatisian.

Tavallaan ymmärrän, että jossakin vaiheessa, etenkin julkisella, on pakko itse toimia. Mutta kannattaa ottaa huolella selvää mitä tekee ja pienentää annoksia hyvin hitaasti, sillä muuten lähtee homma helposti lapasesta. Pienemmällä lääkemäärällä voi ihan hyvin pärjätä, mutta nopeaan pudotukseen aivot reagoivat, kun ovat kerran tottuneet saamaan päivittäisen annoksensa. Mun kohdalla toi 3 vuotta 800 mg ketipinoria suurin piirtein tuhosi kaiken, joten jos pöpilässä ei tunnusteta sitä, että lääkkeistä on hurjia haittoja, niin sitten pitää vain toimia itse ja mennä kertomaan niille mitä tekee. Mulla kun on BiPo, niin käytän muita lääkkeitä, joilla ei ole niin kovia haittoja. En usko, että sen kanssa kannattaa pelata ilman lääkkeitä.

Mä luulen, että haittavaikutuksista huolimatta elän pidemmän elämän lääkkeillä kuin ilman... Omasta leikkimisestä pääsi helvetti valloilleen ja heiluin jo leipäveitsen kanssa. Hullu mikä hullu. ;) Lääkkeillä olin pärjännyt 12v ilman lataamokeikkaa.
Ilman troppeja päädyn johonkin näistä:
*hauta
*vankila
*mielisairaala

Niinhän se leikki lääkkeillään sekin, joka jalkajousella niittasi ne kaksi tyttöä asunnollaan. Ja useissa muissakin henkirikoksissa taustalla on lääkkeiden kanssa pelleily tai sitten sekakäyttö alkoholin kanssa.

varmaan useampi henkirikos on tehty "mieleltään terveiden, lääkkeettömien" taholta kuin "lääkkeillään leikkivien".

Omakohtainen kokemukseni.

Lääkkeitä syödessäni oloin täysin sekasin, muistini katosi, nukuin, toisena hetkenä mielialat hyppi ylösalas. Tuo reilu vuosi oli elämäni kauheinta aikaa.. mietin alati itsemurhaa ja lopuksi koko perheeni surmaamista.

Lääkemääräni oli sanoinkuvaamaton, koska psykiatri oletti voinnin laskut johtuvan ns mielisairauden pahentumisesta vaikka kyseessä oli selvästi lääkkeistä johtuva sekoaminen.

Lopetin lääkkeet omalla luvalla (seroquel prolong, rispedal ja deprakine) kuukausia meni tuon jälkeen psykoosin kaltaisessa tilassa, mutta pikku hiljaa pääni selkiityi ja vointi koheni.

Tänään kaikki tuo on enää ikävä muisto, elämä tuntuu mukavalle, töissä on kiva olla ja perhe on tärkeintä.

Koskaan en sairauskertomuksistani saa pois mielisairaan leimoja, olen loppuiäksi leimattu hulluksi. Mutta minusta on tärkeintä, että olen vapaa kaikenlaisista päätä sotkevista lääkkeistä. Ei ole maailmanloppu vaikka saisin kenkää töistä sen vuoksi, etten syö vakavaan mielenterveysssairauteeni lääkkeitä..

Minua ei enää myrkytetä ja ajeta zombimaiseen tilaan.

Tämä maailma on sairas luodessaan mielensairauksia tunteista ja ajatuksista, joita lääkitään ja pidetään yllä myyttiä mielensairauksista.

Hullunpaperit kun saa, ei mikään ajatus ja teko ole normaalia vaan kaikkea tekemistä katsotaan kohdallasi sairauden kannalta.

Niin ja minunkin prosessini lähti liikkeelle masennuksesta johon lähdin hakemaan "apua".. avun hakeminen oli virhe. Se johti valtaviin lääkekokeiluihin ja niiden kautta totaaliseen sekoamiseen.

Olen selvinnyt helvetin esikartanosta, kukaan ei ymmärrä mitä on elää vahvoissa lääkkeissä vaikkei niitä oikeasti tarvitse, miltä tuntuu kun lääkkeiden avulla tehdään kemiallinen lobotomia ja kukaan ei usko, ettei tarvitse lääkkeitä. Hoetaan vain, että syö lääkkeesi ettei sairautesi pahene.

Tähän on saatava loppu, terveitä ihmisiä sairastutetaan lääkkeillä ja ajetaan työkyvyttömyyseläkkeille.