Tuntemani Lassin kertomaa:
Olin ensimmäistä kertaa puhumassa Sievin Jokikylällä isoissa seuroissa kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 1947.
Seuroja pidettiin kylän kansakoululla, jossa viisi puhujaa palveli vuorollaan Jumalan sanalla. Väkeä oli paljon, sillä epäuskoisillakin oli silloin vielä kuulemisen halut. Heitä saattoi olla jopa puolet koko seuraväestä.
Oli meneillään piväseurat, kun koululle juoksi yksi kylän emäntä ja pyysi paria puujaa lähtemään naapuritaloon. Siellä oli isäntä kuolemansairas. Hänellä olihätä.
Lähdimme Korkeakankaan Einon kanssa. koska olimme vapaana. Matkaa oli muutamia satoja metrejä, joten mennessämme emme paljon vanhentuneet. Saavuttuamme suureen maalaispirttiin totesimme, että ovensuunurkassa oli sänky, jossa kieritteli itseään ehkä nelissäkymmenissä oleva isäntä. Näytti siltä että hänellä oli kysymys hirvittävistä ruumiin tuskista. Menimme lähelle hänen sänkyään ja kysyimme:
-Mikä isäntää vaivaa?
Hän vastasi:
-Minulla on paljon syntiä, ja minulle ei kuulu Jumalan armo.
Aloimme kertoa hänelle. Mitä varten Jumala lähetti Poikansa tänne maan päälle; hän tuli korjaamaan sitä vahinkoa, mikä tapahtui lankeemuksen päivänä paratiisissa. Se vahinko korjattiin niin tarkoin, että Jeesus saattoi ristinpuulla huudahtaa; "Kaikki on täytetty", Ja tästä teosta sanoo apostoli: "Hän on sovinto meidän syntiemme edestä, eikä vain meidän, vaan kaiken maailman."
Kerroimme myös siitä, että tänne maan päälle on jätetty virka saarnata tästä sovinnosta. Ja Jeesus itse vakuuttaa omilleen: "Joille te annatte synnit anteeksi maan päällä ne on anteeksi annettu taivaassa." Kysyimme, eikö isäntä haluaisi uskoa omat syntinsä anteeksi. Mutta hän vain valitti:
-Kyllä minä olen niin suuri syntinen, ettei minulle armo kuulu....
Vakuutimme, ettei Jeesus tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä parannukseen. Ja terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat. Muistelimme myös apostolin sanaa: "Missä on synti suureksi tullut, siinä on armo ylenpalttiseksi tullut." Tarjosimme uudelleen anteeksiantamusta.
Nyt isäntä lupasi uskoa. Kun saarnasimme hänelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, hän nousi istumaan sängyn laidalle ja hänen tuskansa lakkasivat.
Totesimme, ettei ole leikistä kysymys, kun Jumala herättää synnissä nukkuvan omantunnon. Mutta totesimme toisenkin asian: Pyhän Hengen kautta saarnattu evankeliumi on balsamia synnin haavoihin.
Näiden isojen seurojen päätyttyä minua pyydettiin jäämään vielä yhdeksi illaksi pitämään seuroja "martoille", sillä he eivät olleet ehtineet sanankuuloon palvelutehtäviensä tähden. Koska minulla ei ollut mitään estettä, lupasin jäädä.
Pidimme seurat seuraavana iltana. Seurojen jälkeen menin puhuttelemaan erästä vanhaa naista, jonka olin nähnyt istuvan uskollisesti kaikissa seuroissa. Kysyin häneltä:
-Onko täti uskomassa?
En ole.
-Eikö tarvis tehä parannus, kun näyttää, että elämä on ainakin puoliväliin jo eletty?
Hän haurahti hyvin herttaisesti ja sanoi:
-Onhan se, poika. jo paljon sivukin puolivälin. Olen täyttänyt 86 vuotta. Toinen jalka on haudassa ja toinen haudan partaalla. Parannus pitäisi tehdä, mutta se olisi pitänyt tehdä jo monta vusikymmentä sitten.
Jatkoin keskustelua:
-Kuinka niin, eikö vielä tänä iltana ehdi? Olettehan vielä armonajassa.
-Ei ehdi, kuului vastaus.
Ja hän alkoi kertoa:
-Olen syntynyt ja kasvanut tällä kylällä, ja täällä olen koko ikäni viettänyt. Täällä on lapsuudestani asti pidetty Jumalan lasten seuroja. Olen käynyt niissä ahkerasti. Paikkani on harvoin jäänyt tyhjäksi seurapenkissä. Nuoruusvuosinani sain halun myös lukea Raamattua. Luin sen läpi, ja totesin, että tämä julistamanne oppi on oikea: ihmisen pitää tehdä maan päällä parannus omista synneistään. Niillä ei ole panopaikkaa taivaassa.Sitten keski-iässä Jumala herätti omantuntoni. Kun istuinseuroissa, tuntui kuin puhujat olisivat saarnanneet vain minun synneistäni. Unettomia öitä ja levottomia päiviä kesti useita vuosia. Ja minä ajattelin, että teen sitten parannuksen, kun Jumala panee sellaisen pakon päälle, etten muuten läpi pääse. Seuroista piti lähteä monesti karkuun heti, kun aamenta sanottiin, ettei kukaan olisi ehtinyt puhuttelemaan; olisi pian tulluksi tehdyksi parannus. Odotin sitä pakkoa, mutta sitä ei tullutkaan. Omatuntoni alkoi vähitellen rauhoittua ja nyt on parempi, vaikka puhutte parannksesta noille kylmille seinille kuin minulle. Kyllä minulle puhua saa-- en minä siitä huonoa tykkää-- mutta siinä menee teidän aikanne hukkaan. Minun kohdalleni on toteutunut Jumalan saan paikka: "Ei minun henkeni nuhtele ihmistä iankaikkisesti sanan kautta, minä heitän hänet häijyyn mieleen, ja annan paatumisen tuomion."
Lopuksi hän totesi:
-Tämä on minun tilani. Minä tiedän, että helvettiin minulla on matka. Eikä siihen ole kauankaan, mutta eipä se hirvitä.
Tämän sanottuaan hän naurahti hyvin kevyesti päälle.
Puhetta oli kuuntelemassa suuri joukko epäuskoisia nuoria. Luin heidän ilmeistään, etteivät he olleet koskaan aikaisemmin kuulleet niin voimakasta parannussaarnaa. Varmaan moni ajatteli mielessään: voi, ettei vain minulle kävisi noin, että menee etsikkoaika ohi ja parannus jää tekemättä.
Olin ensimmäistä kertaa puhumassa Sievin Jokikylällä isoissa seuroissa kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina 1947.
Seuroja pidettiin kylän kansakoululla, jossa viisi puhujaa palveli vuorollaan Jumalan sanalla. Väkeä oli paljon, sillä epäuskoisillakin oli silloin vielä kuulemisen halut. Heitä saattoi olla jopa puolet koko seuraväestä.
Oli meneillään piväseurat, kun koululle juoksi yksi kylän emäntä ja pyysi paria puujaa lähtemään naapuritaloon. Siellä oli isäntä kuolemansairas. Hänellä olihätä.
Lähdimme Korkeakankaan Einon kanssa. koska olimme vapaana. Matkaa oli muutamia satoja metrejä, joten mennessämme emme paljon vanhentuneet. Saavuttuamme suureen maalaispirttiin totesimme, että ovensuunurkassa oli sänky, jossa kieritteli itseään ehkä nelissäkymmenissä oleva isäntä. Näytti siltä että hänellä oli kysymys hirvittävistä ruumiin tuskista. Menimme lähelle hänen sänkyään ja kysyimme:
-Mikä isäntää vaivaa?
Hän vastasi:
-Minulla on paljon syntiä, ja minulle ei kuulu Jumalan armo.
Aloimme kertoa hänelle. Mitä varten Jumala lähetti Poikansa tänne maan päälle; hän tuli korjaamaan sitä vahinkoa, mikä tapahtui lankeemuksen päivänä paratiisissa. Se vahinko korjattiin niin tarkoin, että Jeesus saattoi ristinpuulla huudahtaa; "Kaikki on täytetty", Ja tästä teosta sanoo apostoli: "Hän on sovinto meidän syntiemme edestä, eikä vain meidän, vaan kaiken maailman."
Kerroimme myös siitä, että tänne maan päälle on jätetty virka saarnata tästä sovinnosta. Ja Jeesus itse vakuuttaa omilleen: "Joille te annatte synnit anteeksi maan päällä ne on anteeksi annettu taivaassa." Kysyimme, eikö isäntä haluaisi uskoa omat syntinsä anteeksi. Mutta hän vain valitti:
-Kyllä minä olen niin suuri syntinen, ettei minulle armo kuulu....
Vakuutimme, ettei Jeesus tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä parannukseen. Ja terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat. Muistelimme myös apostolin sanaa: "Missä on synti suureksi tullut, siinä on armo ylenpalttiseksi tullut." Tarjosimme uudelleen anteeksiantamusta.
Nyt isäntä lupasi uskoa. Kun saarnasimme hänelle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, hän nousi istumaan sängyn laidalle ja hänen tuskansa lakkasivat.
Totesimme, ettei ole leikistä kysymys, kun Jumala herättää synnissä nukkuvan omantunnon. Mutta totesimme toisenkin asian: Pyhän Hengen kautta saarnattu evankeliumi on balsamia synnin haavoihin.
Näiden isojen seurojen päätyttyä minua pyydettiin jäämään vielä yhdeksi illaksi pitämään seuroja "martoille", sillä he eivät olleet ehtineet sanankuuloon palvelutehtäviensä tähden. Koska minulla ei ollut mitään estettä, lupasin jäädä.
Pidimme seurat seuraavana iltana. Seurojen jälkeen menin puhuttelemaan erästä vanhaa naista, jonka olin nähnyt istuvan uskollisesti kaikissa seuroissa. Kysyin häneltä:
-Onko täti uskomassa?
En ole.
-Eikö tarvis tehä parannus, kun näyttää, että elämä on ainakin puoliväliin jo eletty?
Hän haurahti hyvin herttaisesti ja sanoi:
-Onhan se, poika. jo paljon sivukin puolivälin. Olen täyttänyt 86 vuotta. Toinen jalka on haudassa ja toinen haudan partaalla. Parannus pitäisi tehdä, mutta se olisi pitänyt tehdä jo monta vusikymmentä sitten.
Jatkoin keskustelua:
-Kuinka niin, eikö vielä tänä iltana ehdi? Olettehan vielä armonajassa.
-Ei ehdi, kuului vastaus.
Ja hän alkoi kertoa:
-Olen syntynyt ja kasvanut tällä kylällä, ja täällä olen koko ikäni viettänyt. Täällä on lapsuudestani asti pidetty Jumalan lasten seuroja. Olen käynyt niissä ahkerasti. Paikkani on harvoin jäänyt tyhjäksi seurapenkissä. Nuoruusvuosinani sain halun myös lukea Raamattua. Luin sen läpi, ja totesin, että tämä julistamanne oppi on oikea: ihmisen pitää tehdä maan päällä parannus omista synneistään. Niillä ei ole panopaikkaa taivaassa.Sitten keski-iässä Jumala herätti omantuntoni. Kun istuinseuroissa, tuntui kuin puhujat olisivat saarnanneet vain minun synneistäni. Unettomia öitä ja levottomia päiviä kesti useita vuosia. Ja minä ajattelin, että teen sitten parannuksen, kun Jumala panee sellaisen pakon päälle, etten muuten läpi pääse. Seuroista piti lähteä monesti karkuun heti, kun aamenta sanottiin, ettei kukaan olisi ehtinyt puhuttelemaan; olisi pian tulluksi tehdyksi parannus. Odotin sitä pakkoa, mutta sitä ei tullutkaan. Omatuntoni alkoi vähitellen rauhoittua ja nyt on parempi, vaikka puhutte parannksesta noille kylmille seinille kuin minulle. Kyllä minulle puhua saa-- en minä siitä huonoa tykkää-- mutta siinä menee teidän aikanne hukkaan. Minun kohdalleni on toteutunut Jumalan saan paikka: "Ei minun henkeni nuhtele ihmistä iankaikkisesti sanan kautta, minä heitän hänet häijyyn mieleen, ja annan paatumisen tuomion."
Lopuksi hän totesi:
-Tämä on minun tilani. Minä tiedän, että helvettiin minulla on matka. Eikä siihen ole kauankaan, mutta eipä se hirvitä.
Tämän sanottuaan hän naurahti hyvin kevyesti päälle.
Puhetta oli kuuntelemassa suuri joukko epäuskoisia nuoria. Luin heidän ilmeistään, etteivät he olleet koskaan aikaisemmin kuulleet niin voimakasta parannussaarnaa. Varmaan moni ajatteli mielessään: voi, ettei vain minulle kävisi noin, että menee etsikkoaika ohi ja parannus jää tekemättä.
Vastaukset 20
Vanhimmat
saa kirjoittaa enemmänkin. Tuon olen joskus lukenut, taitaa olla Taskilan Laurin kirjassa...
Hyvä kirjoitus ja nuhdesaarna epäuskoisille.
tiedä...
Tuli vain mieleen kirjoittaa. Sitä kun haluaa rakastaa kaikkia ihmisiä laudasta laitaan. Ja haluaa saada mahdollisimman monelle sen rauhan tunnolle jota saa itsekkin kantaa. Ei halua olla omahyväinen vaan kuten Raamattu kirjoittaa:
"Lahjaksi te olette saaneet niin lahjaksi antakaa".
hyvä, jossa mummo pui nyrkkiä Laurille, jos hän saarnaakin väärin ja syntejä ei saakaan anteeksi. Mutta kun tälle julistetaan anteeksi ja uskoo, niin ei olekaan enää mummo pahana. En muista tarkkaan, olis kiva lukea muistin virkistämiseksi. Itselläni ei ole omaa kirjaa, Työ on Herran- kirjaa.
oikein syventyy tuntuu kuin ne kaikki olisi hyviä.
Minä olen niin hidas kirjoittamaan , että ainakin nyt riittää pitemmät kirjoitukset.
En ole vielä lukenut sitä "mummo" juttua.
"Hyvä kirjoitus ja nuhdesaarna epäuskoisille"
Ovatko kaikki ei-veeällät epäuskoisia?
Kun kuitenkin monilla eri tavoilla uskovia maailmassa on paljon.
18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
1 Johanneksen kirje 2
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen." 1 Joh. 4:6
muutama vuosi sitten saanut matkasauvansa laskea.
Hän oli eräänä päivänä ollut kiikkustuolissaan kotonaan kun taivaan vieraat olivat saapuneet.
Kun lähiomaisista yksi oli tullut taloon,hän oli huomannut kiikkutuolissa olevan, ja oli tuumannut:
Pappa se siinä taitaa nukkua ikiunta.
Voi kun se on joillakin on helppo lähtö.Ja kun on vielä synnit anteeksi ja rauha Jumalan ja ihmisten kanssa voiko paremmin enää asiat ollakkaan?
Vaikuttava kertomus. Mutta kertovathan muutkin kristityt siitä, miten he löysivät vapahtajansa Jeesuksen ja heidän koko elämänsä muuttui ja nyt on täysi luottamus Jeesuksen sovitustyöhön ja Jumalan johdatukseen. Jos vl olisivat ainoita, jotka kertoisivat pelastustapauksista, olisi kai helppoa olla vl. Mistä tiedän, että vl on SE oikea usko?
viestisi että vastaan:
"Mistä tiedän, että vl on SE oikea usko"?
Hyvä kysymys.
Minusta tuntuu että taitaa olla hyvin vähän niitä jotka pitävät oikeana vaikka eivät itse olekkaan vl:iä.
Ja niissä oikeana pitämisen pienestä porukasta löytyy juuri niitä etsikkoaikaa paraikaa eläviä, joilla tunto on auennut, mutta syystä tai toisesta on esteitä ottaa vain synteinanteeksiantamus omalle sydämelleen vastaan. Kuten avaukseni vanhuksen kohdalla oli asia.
Joku muu saa kertoa lisää.
yksi tapaus sairaalasta jossa sukulaiseni jolla on lahjaa ja rohkeuttakin puhua usomisen asiasta aivan oudoillekin.
Hän oli kerran huomannut potilastoverin olevan kiinnostunut tuonpuoleisista asioista. Siinä oli keskusteltu ja sukulaiseni ei koko aikana ollut maininnut mitään olevansa vanhoillislestadiolainen. Mutta hän oli keskustelurupeaman päätteeksi kysynyt vain toveriltaan haluaako hän uskoa syntinsä anteeksi, niin hän oli vastannut että haluaa.
Ja sukulaiseni oli saarnannut hänelle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimesä ja veressä.
Sitten kun saanut kotiutuksen. Niin tämä keskustelutoveri oli rientänyt ulko-ovelle perässä saatteleen ja kyyneleet olivat vierineet hänen poskipäille.Oli syntynyt rakkaus päästäjää kohtaan, ja se syntyy samalla sitä uskoa kohtan johon on saanut syntyä.
Sukulaiseni sanoi, että kyllä hän ymmärsi uskoa, ja mikä merkillepantavaa vasta sen jälkeen sukulaiseni oli kehoitellut kun hänkin kotiutuu niin paikkakunnan rauhanyhdistyksellä käymään
seuroissa.
Eli kun kysyit mistä tietää..., niin hänen kohdallaan tieto tuli vasta sen jälkeen kun oli jo uskonut että missä uskossa hän on.
Että näinkinpäin voi tapahtua.
antikristuksen henkiä:
18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
1 Johanneksen kirje 2
lestadiolaisuuden hajaannukset??
nekin, mutta kaikki, mitkä eivät ole yhdessä, ovat erikseen. Ja erillään kun on, on eri joukossa. Sama henki, ja mieli kun on, voi olla samassa joukossa. Yksi sydän ja yksi mieli- ajatuksella.
Siitä tiedät että vl on se oikea usko.Kun sydämesäsi tunnet että minunkin olisi tehtävä noin parannus. Jo Pyhän Hengen omaavan ihmisen saarnaamana tiedät ja ymmärrät saavasi itsekkin syntisi anteeksi ja tunnon rauhan, kun vain jaksaisit ja lupaisit niin uskoa.
Ja viimeistään silloin kun syntisi ovat anteeksi ei tarvi epäillä mkä on se oikea usko, kun tyyni rauha on laskeutunut sydämellesi;))
No niin hyvät palstalaiset. mitä mieltä olette kiinnoistaisko kuulla lisääkin tämänkaltaisia kertomustapauksia? voisin joskus tehdä uuden vastaavanlaisen avauksen.
Nimim. Leenulle tällainen ainakin tuntui olevan aivan tervetullut palstalle.
Mitä mieltä te muut ystävät olette?
no, samapa se. vaatii näköjään vähän harjoittelua vielä tämä palstailu.
Vaihtelu virkistää.
palaan asiaan tämän kuun loppuun mennessä. Ei kyllä paljon kannatusta. .Sinä ja Leenu vain.Kaksi lukijaa tulisi uudelle avaukselleni ainakin.
Kun tälle avaukselle tässä ketjussa ei vastustustakaan tullut rohkenen tosiaan jatkaa vielä toisen avauksen kuun loppuun mennessä.Seuraa palstaa, tai pitäisikö kuitenkin sanoa seuratkaa palstaa.
Kiitos sinulle mar-ge hyvästä suhtautumisesta!
kirjoittelis enempikin tällaisia palstalle?