Syntyykö keskustelua siitä, kun kaikki menee ihan hyvin. Mielestäni uusioperhe on ihan samanlainen kuin muutkin perheet:iloa ja arkipäivän harmeja, mutta ennenkaikkea elämän makua. Olen mummoillut tässä jo monta vuotta ja teen sen kaikilla voimillani ja annan tukeni nuorille aikuisille, jotka sitä tarvitsevat juuri nyt.
kaikki hyvin
uusiomummeli
492269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Tietyllä tapaa uusperhe on verrattavissa ydinperheeseen, mutta toisaalta ei ole kuitenkaan.
Riippuu paljon siitä, millainen kokoonpano on se uusperhe.
Ydinperhe on aina samanlainen, samoin yh-perhekin: 2 aikuista ja heidän yhteiset lapsensa. Tai yh-perhe: yksi aikuinen ja hänen lapsensa, jotka joko tapaavat etävanhempaa tai sitten ei.
Uusperheessä saattaa olla exiä, tai sitten ei. Saattaa olla puolisisaruksia niin lähi- kuin etäperheessä tai vain toisessa tai ei kummassakaan. Uusperheessä voi olla vain minun lapsia, vain sinun lapsia, näitä molempia ja siihen päälle yhteinen tai ei yhteistä ollenkaan. On viikonloppulapsia, kokoaikaisesti asuvia tai vuoroviikkolapsia.....
Ongelmat tulevat, kun monta eri perhettä (vanhemmat) sovittelevat menojaan, suunnitelmiaan, tapaamisiaan ja kotinsa sääntöjä yhteen ja joutuvat olemaan tekemisissä lasten takia toistensa kanssa. Jos välit on hyvät, kaikki on hyvin. JOs on katkeruutta, riitaa, tapaamiskiistoja, elarikiistoja.... sitten ollaankin taas monimutkaisempien asioiden edessä.
Yhdessä uusperheessä toimitaan näin ja tämä tapa toimii hyvin ja siellä on tämmöstä. Toisessa kaikki on toisin.
Mutta hyvä, todella hyvä, jos on uusperhe, jossa kaikki toimii kitkatta ja sujuu hyvin aikuisten välillä. Se on todella hienoa!
myös menee hyvin! itseasiassa en tunne ketään muuta jolla uusioperheytyminen on sujunut näin hyvin.
jollain tapaa tunnen itseni aikuisemmaksi kuin ne jotka jaksaa kinata ja riidellä.
olen hyvissä väleissä mieheni exän kanssa, samoin oman exän ja jopa exäni uuden puolison kanssa.
lapsia ei ole meillä koskaan jaettu sun ja mun-muottiin. jos mun lapsi ja mies tarvii käydä parturissa, ne menee sinne kahdestaan. jos miehen lapsi tarvii housut niin mä meen sen kanssa niin voin samalla katoo itellenikin. ikinä ei ole ollut ongelmia esim. auktoriteetin tms. kanssa.
mieheni exän kanssa oli aluksi ongelmia (vuosia sitten) se loppui kun hän oivalsi että minullekin on tärkeää että lapsilla on läheiset suhteet äitiinsä. ja paha se on vihotella kun toinen aina hymyilee ja puhuu nätisti..:)
samanlainen perhe ei olla kun muut, toista tällästä porukkaa ei voi olla!!!
Kyllä meitä on uusperheitä, joilla asiat sujuvat hyvin. Ei ole ongelmia tapaamisten suhteen, vaikka niitä on oikeastaan kolmea sorttia meidänkin perheessämme... Yksi tapaa etäisää, toinen etä- äitiä ja kaksi käy meillä etäkodissa. Silti, vaikka montaa asiaa saa olla sovittamassa yhteen, niin hyvin menee. Ehkä se johtuu juuri siitä, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti, erottelematta sun ja mun lapsia. Tai etä- ja lähilapsia. Kaikkien harrastuksiin otetaan osaa ja tuetaan, ja tavaroitakin hommataan melko tasapuolisesti.
Ja sijaa annetaan tosiaankin myös näille etävanhemmille. Emme ole mitenkään tiukkapipoja tapaamisten suhteen, vaan joustamme paljonkin ja vaihdamme tapaamisviikonloppuja jos "toisella puolella" on jotain menoa tms. Myös se, että kaikki vanhemmat joustavat tapaamisissa, eli jokainen lapsi saa "yllättäen" tulla etäkotiinsa, tottakai. Toki noudatamme jonkinlaista säännönmukaisuutta, ettei taas mennä ihan toiseen ääripäähän, ja aina kuunnellen myös toista osapuolta (eli lapsen äitiä/ isää). Asioista ehkä puhutaan enemmän meillä, kuin mitä luulisin, että puhuttaisiin, jos olisimme "tavallinen" perhe. Lapset viihtyvät yhdessä kaikissa kokoonpanoissa, ja välillä riitojakin tulee ihan kuin sisaruksilla, ja toisinaan vanhemman suupieli nykii, kun naurattaa "siskon" härnääminen tai "veljen" ärsyttäminen. Meille on molemmille vanhemmille myös muotoutunut omat "erikoisalamme", joiden ongelmissa lapset kääntyvät juuri tämän osapuolen puoleen, oli se sitten oma äiti/isä tai ei.
Kun tapasin puolisoni lapset ensimmäisen kerran, jännitin itse kovasti. Mietin miten selviän. Sitten ratkasin asian, ja päätin olla juuri oma itseni. Etten yrittäisi esittää muuta kuin mitä olen. Ja luulen, että se asia juuri sai lapsetkin tavallaan "aukeamaan" lukoistaan. Sillä minulla oli luonteva olo itselläni, ja siten kai lapsetkin osasivat olla omia luontevia itsejään. Ja onhan se niinkin, että lapset kyllä huomaavat nopeasti, jos aikuinen "fuskaa" ja yrittää olla jotain muuta kuin on. Ja etenkin alkuun (siis kun olimme muuttaneet asumaan saman katon alle), huomasin, miten tärkeätä oli, kun suututtuani kunnolla, selvitin asian reilusti esim. ruokapöydässä. Pyysin yksinkertaisesti anteeksi huutamista ja sanoin ettei se ollut yhtään fiksua käytöstä, eikä kenenkään muun syytä kuin minun. Ja aina pyydän anteeksi lapselta, kun olen riidellyt hänen kanssaan. Olen aina tehnyt niin oman lapseni kanssa, ja nykyään myös näiden "uuslapsien" kanssa. Riidat ja suuttuminen ovat osa arkea, niiden sopiminen on yhtä tärkeä osa.
Kai myös se, että oikeasti välitämme kaikista lapsistamme, vaikuttaa siihen, ettei isoja ongelmia ole ollut. Alusta asti mieheni lapset ovat olleet minulle itsestäänselvä osa maailmaani mieheni kanssa. En osaa kuvitella miestäni ilman lapsiaan. He ovat osa häntä. Ja samoin on minun lapseni miehelleni, osa minua.
Aiemmin täällä joskus olen sanonut, että minusta on melkein, kuin häneltä olisi amputoitu joku raaja, jos hänellä ei olisi noita lapsiaan!
Sitten toki vielä se tärkeä pointti, josta olemme mieheni kanssa paljon puhuneet: se, ettemme koskaan puhu pahaa lasten isästä/äidistä. Emme aseta heitä naurunalaiseksi, vaan kunnioitamme aina heidän mielipiteitään, ja myös kysymme heidänkin mielipiteitään. Ei voi lasta suuremmin loukata, kuin haukkumalla hänen vanhempiaan.
Olen ajatellut, ettei minun kannata käydä lottoamassa, sillä olen tainnut jo lottovoiton saada tämän perheen muodossa!
Eikä se uusperheen elämän kai joka päivä kuulu olla pelkkää auringonpaistetta, ei se ole sellaista ydinperheilläkään, kuinkas sitten niin paljon ihmisiä ja heidän välisiään suhteita sisältävässä uusperheessä?
Yksi asia tuli vielä lopuksi mieleeni; olen huomannut organisaatiotaitoni kehittyneen ihan huimasti näiden uusperhevuosieni aikana. Heh!!!
Hauskaa syksyä kaikille!!!!
..kuulla etteivät kaikki uusperheet ole ihan toivottomia yrityksiä..:)
luulin jo välillä että olemme jotenkin ihan outoja lintuja..
sydäntä on välillä kylmännyt kun olen lukenut täältäkin netistä että "hoitakoon omat mukulansa mä hoidan omani"- juttuja. kuinka ihminen voi olla niin kylmä vai liioitellaanko täällä niin paljon juttuja?
kerrankin tunnistin kirjoituksesta samoja juttuja kuin itselläni...
kaikkea hyvää sinulle!
Kiitos samoin.
Onko se niin, että sivusta seuraavilla nämä tarinat kasvavat: onko kukaan sanonut,että kaikissa uusperheissa kaikki menee hyvin tai huonosti.Itselläni on tuntuma, että lapset sopeutuvat asioihin yllättävän mutkattomasti, mutta perheessä kaikilta aikuisilta vaaditaan paljon ymmärtämystä. Eniten sitä pitäisi olla uusilla isovanhemmilla ym. muilla sukulaisilla, mutta siinä olisi valistuksella paikkansa. Sillä vanhat ennakkoluulot elävät yllättävän tiukassa. Huumorilla selvitään kuitenkin tiukistakin paikoista. Hyvää syksyä!
Aivan harha luulo, että uusioperhe on samanlainen kuin normaali perhe. Täyttä potaskaa.
Siinä tämä isin uusi eukko yrittää leikkiä niin aikuista niin aikuista, että haukkuu miehen entisen perheen sellaisella vauhdilla alas, että mies ei perässä pysy, ja lopulta hylkää lapsetkin elämästään.
Se on totta että siinä on arkipäivän harmeja, se aika lievästi sanottu, ne ovat enemmän kuin harmeja...
On niin kettuja jos mitkä. Olis kiinnostava tietää miksi he niin tekevät. No arvata saattaa, valmiiseen pöytään on niin helppo tulla.
Harmi ettei teillä uusperhekuvio toimi. Mutta oikeasti siis on olemassa uusperheitä, joissa kaikki asianosaiset ovat suurinpiirtein kaiken aikaa ihan tyytyväisiä ja sitten kun ongelmia on, ne osataan ratkaista ihan kypsästi.
Mikä teillä sitten mättää? Ehkei nyt kannata sitten pelkästään vain jatkaa sitä toisten aloittamaa (siis miehen uuden) haukkumislinjaa. Se ei varmasti johda mihinkään ratkaisuun. Lapset siinä vain eniten kärsivät. Kannattaa yrittää voittaa oma kostonhalu ja aloittaa uusi sovinnon tie. Joustamalla ja sopimalla pääsee nimittäin paljon pidemmälle kuin jatkuvalla vihanpidolla. Viileät ja asialliset välit ovat paremmat kuin täysi sota.
Ihmiset ovat sitten kummallisia.
Onneksi itselläni uusperhe toimii ja elää hyvin ja tyytyväisenä. Ja ihan kaikki osapuolet. Luulen, että se syy löytyy jokaisesta aikuisesta osapuolesta.
Lopuksi: paras konsti haukkuvan ja kateellisen henkilön "taltuttamiselle" on se, ettei anna minkään hänen sanomansa hetkauttaa omaa itseä, eikä lähde moiseen lapsellisuuteen lainkaan mukaan. Ja osoita se myös. Tuottaa paljon enemmän hedelmää, kuin jatkuva kränääminen.
Mistä niin päättelet, että meillä on uusi perhe?
Ei ole eikä tule. Mulla on oma normaali perhe, johon kuuluu isä äiti ja meidän yhteiset lapset. Säälin heitä, ketkä ovat siihen pyöritykseen joutuneet.
Täällä kun niitä lukee, niin ei ole ihme että suomi on kohta täys "mihin minä kuulun" ihmisiä.
Voihan se olla, että sellainenkin kuvio jollain toimii, mutta se vaatii todella paljon tältä uudelta naikkoselta, että osaa ottaa huomioon muutkin kuin vain itsensä, sillä yksin kauan olleena, ei ymmärrä kuinka paljon perhe elämä vaatii.
Mikä on normaali perhe? Viikko sitten oli ystävien kanssa juttua siitä, miten päiväkotilaisilla ja kerholaisilla on tavallista ja "normaalia" kaikenlaiset ihmissuhteet ympärillään. On erilaisilla menetelmillä hedelmöitettyjä lapsia, joilla ei ole "oikeaa" isää, on heteroparien lapsia, on lesboparien lapsia yms. yms. Heille kaikki tämä on "normaalia". Se on se ikäluokka kysymys. Vaatii melkoisesti hoitotädeiltä keksiä vaikkapa isän- ja äitienpäivinä erilaisen taustan omaaville lapsille toimintaa.
Minunkin jaloissani juoksee mieheni poika. Mieheni oli ollut yksin jo muutaman vuoden tavatessamme. Minä olin yksin (olin kurkkuani myöden täynnä idioottimaisia miehiä, joita maailma on pullollaan) tavatessamme. Lapsi oli hänelle ja exälleen vahinko. Eropäätös oli kypsynyt jo vuosia. Nyt kummallakin menee hyvin eläessään omaa elämää. On selvää, että kummassakin perheessä lapsesta pidetään hyvä huoli. Mitähän pahaa siinä on, että lapsen äidillä menee hyvin, meillä menee hyvin ja lapsellakin menee hyvin? Tottakai perhe-elämä vaatii paljon. Se vaatii vain sopeutumista kaikilta osapuolilta, ei ainostaan uusimmalta tulokkaalta (oli hän sitten mies tai nainen). Sääliä elämässä selviytyjät eivät kaipaa, vaan ihmisen kohtelemista ihmisenä.
Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miksi "normaaliin perheeseen" kuuluva kirjoittelee asiasta, joka ei kosketa häntä millään tavalla. Kun on kerran "normaali perhe".
Aivan, siis et ole itse uusperheellinen. No sittenhän et voi oikeasti tietää mitä se tarkoittaa.
Tietenkin päättelin, että sinullakin on kokemusta uusperheistä, kun kirjoitit niin kuin kirjoitit.
Helpottaakseni toivottavasti mahdollisimman monen oloa, joka on täällä lukenut surkeitakin vuodatuksia uusperhe- elämän kauheuksista, niin eivät kaikki uusperheet voi huonosti, päinvastoin. Mutta niinhän se on, että kun hyvin menee, niin siitä ei useinkaan tunneta tarvetta puhua, mutta sitten kun menee huonosti, niin tarve puhua asiasta on tottakai isompi. Selittää ehkä sen, että täältä palstalta voi saada ihan väärän kuvan "kaikista" uusperheistä.
Ja minulla ainakin on kokemusta "normaalistakin" perheestä, jonka yksi osapuoli olin. Nyt elän paljon onnellisempaa elämää kuin silloin. Virheistä ja epäonnistumisista voi oppia.
Tarkoititko muuten sanoessasi sääliväsi heitä, ketkä ovat siihen pyöritykseen joutuneet, niin "normaaleja" perheitä, joihin lauseellasi viittaat vai uusperheitä? Minäkin joskus säälin (joskus itseänikin) monia muita, en kuitenkaan halveksi tai pelkää.
Normaali perhe on se alkuperäinen perhe, jossa ei ole näitä ulkopuolisia.
Aivan ihmisiä tulee kohdella hyvin, oli sitten kysymyksessä lapset tai aikuiset. Mutta miksi sitten nämä lasten äidit ovat niin kauhuissaan, syystä tietysti, lasten kohtelusta näissä ns. uusperheissä. On niin helppo pilata toisten elämä, kun lapsen pahaanoloon ei kukaan reagoi.
Siksi kirjoitin, kun tämä on mielipidepalsta, ja kaikki saavat ilmaista mielipiteensä. Niin on muidenkin asioiden laita, vaikka ei olisi osuutta asiaan.
Sekä välillä ajatukset kiehuu, kun nämä niin erinomaiset eukot jyräävät alleen kaiken piittamatta toisten tunteista. Kunnioittaisivat toisten perhe-elämää, eikä hyppis kuin hiiret pöydällä.
En voi tietää, mutta suurin osa näistäkin kirjoituksista on todella masentavia. Enkä yhtään ihmettele, ei noin suuri joukko samasta asiasta kirjoittaessaan voi olla väärässä.
Tarkoitin tätä normaalia perhettä joka on hajonnut näiden uusien ilmestymisen jälkeen isin elämään, ja lapset joutuvat sukkuloimaan kahden asunnon väliä, eivätkä tiedä minne kuuluvat. Ja kaiken lisäksi joutuvat vielä kestämään isin uuden naikkosen keljuilut ja pahimmassa tapauksessa isän hylkäämisen.
Kiitos selvennöksestä. Vaikutat kovin tuohtuneelta? Aina kuitenkin on otettava huomioon, että jokaisella tarinalla on kaksi kertojaa (siis näissä avioerotapauksissa). Kumpikin kertoo oman näkökantansa.
Ja tottakai on olemassa perheitä, joissa uusi naikkonen tai myös miekkonen (!!) käyttää valtaansa ja oveluuttansa aivan väärin. Todella alhaista mielestäni! Mielestäni aikuisten ihmisten tulisi pysytä sopimaan asiat (vaikka hammasta purren) asiallisesti. Eikä purkaa mustasukkaisuuttaan tai kateuttaan lapsiin. Asia jota en ikuna voi ymmärtää. Nähdäkseni kuitenkin nämä typerykset ovat vähemmistöä.
Tuo vain vähän särähtää korvaan, kun aina syytetään perheenrikkojiksi uusperheen uusäitiä tai -isää. Kun aika usein ensin on kuitenkin erottu ja sitten vasta tämä uusi naikkonen tai miekkonen on tullut mukaan kuvioihin. Meillä ainakin kaikki ovat eronneet ensin, ja sitten vasta tavattu uusi. Koskee siis jokaista uutta ja entistä perheemme aikuista jäsentä. Jos haluat keskutella täällä rakentavasti unohda tuollainen mustavalkoinen ja yleistävä asioiden käsittely... Siis "kaikki" uusperheet eivät ole syntyneet vanhan "normaalin" perheen savuaville raunioille, ei kaikki isät ole lähteneet uuden "hempukan" perässä pois kotilieden ääreltä, eivätkä kaikki uudet "hempukat" vaadi miestä hylkäämään lapsiaan. Jotenkin pakko välillä kertoa, ettei "kaikki" ihmiset ja perheet todellakaan ole tehty samalla muotilla. Tiedän kyllä monta "normaaliakin" perhettä, joissa eletään sietokyvyn rajoilla, ollaan yhdessä vain lasten vuoksi, mikä on mielestäni sama asia, kuin puettaisiin juhlavaatteet paskaisten vaatteiden päälle. Ei kuitenkaan kaikki "normaali" perheet ole onnettomia mielestäni, vaikka tunnen sellaisiakin...
Koitetaan olla loukkaamatta toisiamme.
Minä en ole omassa perheessäni ulkopuolinen. Tämä on minun perheeni, minä kuulun siihen ja siihen kuuluu XXX määrä muita perheenjäseniä.
Yksi lapsistani on muuttanut kotoa jo pois, täysi-ikäinen. Onko hän enää minun lapseni, koska ei asu kotona kanssani enää? Kuuluuko hän minun perheeseeni vai onko hän ulkopuolinen nyt?
MInä olen tavannut miehen, jonka kanssa olen muuttanut asumaan yhteen. Olemme naimisissa tai avoliitossa, sillä ei ole merkitystä mielestäni. Meidän kahden aikuisen ympärille muodostuu meidän perhe, sillä eihän perheen ydinkohtana voi lastakaan pitää. Eihän?
Kaikki meidän perheen ihmiset eivät asu siis tämän saman katon alla meidän kanssamme, toisilla lapsilla on virallinen, vakituinen koti muualla, toinen osoite, jonne posti tulee ja missä pyykit hoidetaan tai hoitaa itse. Silti tämäkin, nämäkin ihmiset KUULUVAT MEIDÄN PERHEESEEN.
Inka: kaikki parisuhteet eivät hajoa "uuden ilmestyksen" myötä. Kaikella ystävyydellä muista tämä.
Monet parisuhteet päätyvät eroon ihan muista syistä, siinä ei ole läheskään aina kolmatta osapuolta hämmentämässä ja/tai rikkomassa tätä pyhää perhettä.
Myös uudelleen "pariutuneilla" on moraali: kaikki eivät todellakaan suostu seurustelemaan semmoisen kanssa, joka tahollaan elää parisuhteessa tai jolla on eroprosessi vielä käynnissä.
Jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa. Lasten kanssa on ongelmansa. Sukukin saattaa ottaa kupoliin aika ajoin.
Tämä pätee myös ns. ydinperheeseen, jota sinä Inka nimität normaaliksi.
Tämä pätee kyllä myös ns. uusperheeseen, erona toki on se, että mukana on ihmisiä, joihin ei ole biologista suhdetta, ja mukana on ihmisiä, jotka periaatteessa kuuluvat entiseen elämään, menneeseen, mutta jonka kanssa on oltava tekemisissä yhteisten lasten takia.
Yhteydenpito sujuu aina paremmin ja ongelmia on aina vähemmän, jos välit exiin ovat hyvät ja on hyväksytty exien uudet kumppanit, oma ja exän nykyinen elämä ja ennenkaikkea ollaan tyytyväisiä omaan elämäänsä.
Minusta tämä on se avainjuttu tai solmukohta - että onko ongelmia vai ei, ja miten isoja.
Mutta ongelmat ovat voitettavissa, niin ydin- kuin uusperheessäkin.
Onko se siis perhe jos joku perheenjäsen asuu siellä toinen täällä? Miten sellaista perhe-elämää vietetään jossa kaikilla on eri koti?
Ymmärrän sen että vanhimmat lapset muuttavat pois kotoonta, mutta sitä en ymmärrä, että pieniä lapsia heitellään kuin postia paikasta toiseen. Riidellään siitä kuka menee minnekkin ja koska tulee, vai meneekö ollenkaan.
Riidellään kuka antaa ruokaa, ostaa vaatteet, vie harrastuksiin ja ketä sanoo isäksi ketä äidiksi, vai sanooko miksikään. Nyky perhe on niin sekava, että kysyä sopii, mikä on perhe?
Miten niin se olisi sekavaa?
En minä näe tässä mitään sekavaa. Asia on varsin simppeli.
Lapsella on koti. Hän asuu siellä. Hän nukkuu yönsä, lähtee sieltä kotoa aamulla kouluun tai päiväkotiin. Sen lapsen kanssa asuu hänen äitinsä tai isänsä, joka on lapsen huoltaja ja huolehtii lapsen vaatteista ja ruuasta ja koulu/päivähoitoasioista.
Hänen vaatteet pestään ja uutta ostetaan. Kaverit käy kylässä, hän kavereilla. (tosin tiedän perheitä, jossa tämä ei ole sallittua ja minusta tämä on epänormaalimpaa kuin uusperhe-elämä!!)
Tavallista elämää siellä kotona.
Kotoa käsin lapsi siis menee ja käy - milloin missäkin, siellä, missä vanhemmat lapsen sallivat ja antavat luvan yms. Ihan niinkuin teillä ydinperheessäkin. Joskus mennään mummolaan yökylään asti, joskus kaverille.
Tässä kodissa tämä päähuoltaja on vaikkapa lapsen äiti. Yleensä erotapauksissa se on äiti, mutta joskus myös isä. Lapsi kutsuu äitiään äidiksi ja isäänsä isäksi tai vaikka etunimeltä tai millä nimellä vaan, mikä on perheen tapa.
Jos isällä/äidillä on uusi elämänkumppani, ei tämä ole lapselle isä/äiti. Häntä lapsi kutsuu vaikkapa etunimeltä.
Kun tämä perhekokoonpano liikkuu julkisilla paikoilla, heitä luullaan perheeksi = lapsen biologisiksi vanhemmiksi. Tarkkakorvainen saattaa erottaa tämän.
Tämän lapsen biologinen isä asuu toisaalla. Sanon nyt isä, voihan se olla äitikin.
Lapsi menee isän luo tapaamiselle kuten sovittu on. Hän menee isän kotiin, josta tulee tuona aikana myös hänen kotinsa, koska siellä hän saa yöunet, ruuan, puhtauden ja sitä tavallista, mitä omalle lapselleen tarjotaan ja mitä kotona omalle lapselleen on.
Lapsi kutsuu isää isäksi, sillä erosta huolimatta se on hänen isänsä.
Isällä (sanon edelleen isä, koska yleensä tapaajavanhempi on isä) on uusi kumppani. Kumppani ei ole tämän lapsen äiti eikä isä. Häntä voi kutsua vaikka etunimeltä.
Lapsella on siis kaksi kotia. Toinen on "pääkoti": se, josta käsin koulu ja päiväkoti käydään, se jossa asutaan enemmän. Toinen on "viikonloppukoti".
Kun lapsi on pihalla leikkimässä, hän sanoo: menen kotiin. Ja tarkoittaa sitä kotia, jossa sillä hetkellä on.
Lapselle tilanteessa ei ole mitään epäselvää. Hänellä on kavereitakin, samalla luokalla, samassa pihapiirissä jommassa kummassa paikassa, missä on samalla tavalla "kahden kodin erolapsia".
Lapsen kannalta kuvio on hyvin simppeli.
Vaatteet, luistimet ja muut hilavitkuttmiet ostaa jompi kumpi aikuisista = äiti tai isä. Jos niitä ostaa mummi, tai kummi, tai täti, tai setä/eno, tai vanhempien uusi kumppani - se on sitten oma lukunsa.
Aikuiset sopikoot nämä asiat.
Minun kokemus on, että päähuoltaja = se jonka luona lapsi eniten asuu, joka saa elarit ja lapsilisän, hankkii lapselle hänen tarvitsemansa.
Joskus hän voi pyytää isää /etähuoltajaa ostamaan.
Jos on semmoset välit.
Lapsen kannalta se on siis varsin yksinkertainen kuvio.
Monimutkaisen siitä tekee asioita liikaa saivartelevat naapurit tai muuta ulkopuoliset ja asianosattomat, joilta puuttuu oma elämä, ja jotka ei jaksa keskittyä omiin kakaroihinsa, vaan tuhlaavat aikaansa jauhamalla mitä muut tekee ja miksi kaikki ei elä kuten itse elää..
Viikko-viikko -systeemillä kahden kodin väliä ravaavien lasten tilanteesta olen kuullut vain vähän hyvää sanottavaa - ainkaan lapsen kannalta.
Tosin, ne ovat olleet asiantuntijoiden lausuntoja, ei ko. tilanteessa elävien lasten kommentteja tai aikuistuneiden lasten kommentteja.
Joten en tiedä siitä mitään. En siis sano mitään, että onko järkevää vai ei.
Oliko tämä epäselvä kuvaus? Tarkennan kyllä vielä, jos on.
Onko Inkalla mennyt herne nenään, vai miksi olet noin kiukkuinen? Vai oletko vain yksi niistä, jotka eivät voi koskaan antaa mitään periksi? Myönnä nyt edes kerran, että voi olla myös uusperheitä, joissa homma toimii. Siitähän tässä keskusteluketjussa oli alun alkaen kyse.Älä katso liian kapean putken läpi maailmaa.
Minä en ainakaan riitele enkä heittele lapsia mihinkään postipaketeissa. ;)
No tuo oli ehkä mielikuva miten toimii, mutta käytäntö on aina erilainen kuitenkin. Ei kaikki ole niin yksinkertaista miltä näyttää tai saattaa kuullostaa.
Sillä kuten näitä lukee täällä, ne ovat suorastaan karuheeta luettavaa, ei noin iisiä mitä sä annat ymmärtää.
Ja tuo on kammottavaa jos vierasta ihmistä luullaan lapsen äidiksi. Kun ajattelee millaisia kuukkeleita ne loppujen lopuksi ovat. En ikinä voisi lapsilleni sellaista nöyryytystä suoda, että joku muu esittäisi ja leikkisi heidän äitiään. Pelkkä ajatuskin puistattaa.
Itse asiassa en ole kiukkuinen, vaikka äänen painostakin ehkä niin voisi päätellä.
Olen vain hyvin kantaaottava ihminen joka asiassa varsinkin, jos lapsia, vanhuksia ja heikompiosaisia kohdellaan väärin.
Näissä keskusteluissa jokainen luulee että lapsi sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta eihän kukaan niiltä kysykkään mitään. Heidät pakataan viikonloppumatkaan ja sillä selvä halusipa lapsi tai ei, koska se on niin sovittu! ja ketkä sopi? No Äiti ja isä, ja lapsihan menee...vaikka vastassa olisi itse hirmu josta lapsi on äidille kertonut, mutta viis siitä, kyllä se lapsi nyt yhden viikonlopun siellä kestää olla!!!!
En edelleenkään voisi ikinä omilleni lapsilleni tehdä noin, ja toivon ettei tarvitsekaan, meillä on aina otettu huomioon lasten mielipiteet asioissa jotka heitä koskee, eikä yksipuolisesti päätetty, että "juttu on niin että sinä menet mummolaan kesällä koko viikoksi kun äiti ja isi niin haluaa." Huh...
Auts. Ei nokkosia kiitos. :)
Tuo kantasi vain, ettei uusperhe voisi toimia on väärä. Minun perheeni todistaa sen. Ja moni muu uusperhe. Aina on poikkeuksia, sillä ihmisiäkin on erilaisia. Ja siitä oli tässä keskusteluketjussa kysymys.
Ei meillä esim. lapsia pakoteta menemään isälleen tai äidilleen. Ei missään nimessä. Koskaan ei ole sanottu, että nyt on pakko mennä tai tulla (oikeasti lapset kyllä haluavat innolla tavata etä-äitiä tai -isää). Aivan kuten et sinäkään pakota lapsiasi kesäksi mummolaan. Mutta silti sinunkin lapsesi varmasti joskus innolla lähtevät mummolaan?
Tottakai jotkut myös kuuntelevat lapsen mielipidettä. Uusperheissäkin kuunnellaan lapsia. Ja on myös "normaaleja" perheitä, joissa ei kuunnella lasta ja pakotetaan lasta. Että et voi yleistää noin raaasti.
Lapsen sopeutumisesta tilanteeseen kuin tilanteeseen, sanoisin sen verran, että siinä on juuri kysymys siitä, miten hyvin lasta kuunnellaan ja tuetaan uudessa tilanteessa. Ihan siis missä vain tilanteessa, esim. "normaalissa" perheessä tällainen tilanne voisi olla uusi hoitopaikka. Jokaisella lapsella koulun aloittaminen on sellainen uusi tilanne.
Painotankin nyt, että tässä on ollut kyse siitä, että voiko uusperhekin toimia hyvin. Tiedämme kaikki, luettuamme tämän palstan tekstejä, että kaikki uusperheet eivät voi hyvin. Ja se on aika ahdistavaa luettavaa. Niin kuin aina, kun lukee millaisesta vain perheestä, jossa asiat ovat huonosti ja lapset joutuvat kärsimään. Minulle on ainakin ollut mukavaa ja helpottavaa luettavaa, että muillakin kuin vain minun uusperheelläni asiat ovat hyvin. Aikuiset pystyvät keskenään sopimaan joustavasti omat asiansa. Lapset nauttivat molempien vanhempiensa kanssa elämisestä ja ovat vielä saaneet tuekseen lisää aikuisia, jotka välittävät ja tukevat heitä elämässä. Minusta se oli välillä oikein mukavaa luettavaa. Eikös sinusta? Etenkin, kun olet tuohtunut, jos lapsia tai muita heikompiosaisia kohdellaan väärin. En siis oikein ymmärrä, miksi olet tuohtunut, jos olet tätä ketjua lukiessasi saanut välillä kuulla positiivistakin "palautetta" uusperheistä.
Toivon, että voit uskoa, ettemme ole mitään perhehirviöitä, vaan aivan tavallisia ihmisiä: äitejä, isejä, tyttäriä, poikia, Matteja, Maijoja, mummoja, pappoja, serkkuja, kummeja ja kumminkaimoja. Ihan hyvässä sovussa keskenään. Uskomatontako? Mutta totta.
Onko sitten onneton parisuhde ja kaksi riitelevää ja toisiaan inhoavaa aikuista lapselle hyvä kasvualusta? Onko semmoinen hyvä koti lapselle? Sopeutuuko lapsi siihen, että koti on täysin rakkaudeton?
Aina luullaan että lapsi sopeutuu.. joo-oo.
Miten lapsi sitten sopeutuu, jos elää riitaisassa, eripuraisessa perheessä?
Eihän aikuiset eroa, jos he rakastavat toisiaan. Jos kotona ja toisen seurassa on hyvä olla - eihän silloin erota.
Vanhempien parisuhde on lapsen koti. Hyvässä parsiuhteessa on hyvä olla. Parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa, niin itsensä kuin lapsenkin kannalta.
Liian moni aikustunut lapsi sanoo, että olisivatpa vaan vanhemmat eronneet; kotona oli kamalaa olla, koska tunnelta oli ikävä, koska vanhemmat eivät välittäneet ollenkaan toisistaan mutta olivat yhdessä "lasten takia".
.. monissa asioissa aikuisen tehtävä on tehdä päätös lapsen puolesta. Se on aikuisuutta. Ei lapsi voi tehdä päätöstä joka asiassa. Lapsen mielipidettä toki voi kunnioittaa ja kuunnella,ottaa huomioon, mutta se on eri asia.
Esim.
Oli isän suvun suurehkot juhlat. Lapset osallistuivat niihin myös.
Lähihuoltaja = äiti sopi, että lapsi menee yöksi kummitädilleen. Se sopi lapselle, hän tykkäsi kummista. Se sopi myös kummitädille. Äiti pakkasi kassiin "pikku kiitosta" kummille. Lapsen etäisälle ilmoitettiin, että ko. aikana lapsi on kummillaan. Isällekin se kävi, ainakaan isä ei vastustanut.
Äiti itse ei ollut paikalla, paikassa X, missä tämä juhla oli, mutta lasten isä tietysti oli.
Kun oli aika lähteä kotiin, kerätä lapset autoon, lasten isä olikin muuttanut mielensä. Hän halusikin lapset luokseen yöksi. Hän sanoi lapsilleen: päättäkää itse...
Lapsi kertoi jälkeenpäin, että isän äänensävyn takana oli lause: Kumpaa sinä rakastat enemmän, minua vai kummiasi tai äitiäsi? Kumman sinä valitset - valitset siis sen, jota enemmän rakastat.
Lapsi olisi halunnut noudattaa alkuperäistä suunnitelmaa, mutta hän ei halunnut alkaa riidellä isän kanssa, eikä hän halunnut nousta isää vastaan.
Isä asetti lapsen tilanteeseen, johon lasta ei pitäisi koskaan laittaa. Valintatilanteeseen, jossa lapsen pitää päättää kumman puolella hän on ja kumpaa vastaan, kummasta hän välittää enemmän.
Kummin olisi pitänyt olla aikuinen ja sanoa: näin on sovittu lapsen äidin kanssa.. mutta hän ei myöskään halunnut aikaansaada loppuelämän mittaista riitaa. Vastassa oli isä, jolta puuttui vanhemmuus, vastuu, kyky ja kypsyys yhtään mihinkään. Vastassa oli lapsellinen ihminen, jonka kanssa lapsikaan ei viitsinyt alkaa kinaamaan, vaan antoi periksi vaikka tiesi, että isän vaikuttimet ovat typerät ja lapselliset, ja ettei se niin oikeasti mene: ei hän rakasta vähemmän tai enemmän, vaan yhtä paljon, eri tavalla ehkä ja hän olisi tykännyt että aikuiset olisi hoitaneet nämä asiat.
Aikuisten asiat.
Kerronpa meidän tarinan. Minulla on edellisestä suhteesta tyttö. Miheni jätti meidät kun löysi paremman. Lastaan ei tavannut kuin kerran vuodessa vain jouluna toi yhden ainoan paketin.Jätti oven taakse jos emme olleet kotona. Ei kortteja ei soittoja ei mitään.
Tapasin uuden mieheni, kun tyttäreni oli neljän vanha. Olimme kuin perhe, mutta sillä erolla, että lapseni kutsui miestäni etunimellä. Mistään puolista ei koskaan puhuttu eikä kukaan koskaan puhutellut häntä isäpuoleksi tai tytärpuoleksi.
En myöskään mainostanut lapselleni että nyt sinulla on isäpuoli! Hän oli äidin kaveri josta myöhemmin tuli äidin mies.
Meille syntyi lisää kolme lasta joiden isä hän on. Kukaan lapsistani ei tiedä, että ensimmäinen lapsemme ei ole heidän oikea sisarensa ja lasten isä ei ole heidän isonsiskonsa isä. Siinä ei ole koskaan ollut ongelmia. Kaikki lapset ovat samaa perhettä, meillä ei ole puolia ollut käytössä koskaan.
Koskaan mieheni ei ole erotellut että hänen lapsensa ja minun tyttäreni, hän on pitänyt kaikki ominaan ja ollut tasavertainen jokaista kohtaan.
Myös tämä minun oma lapseni ei ole koskaan tuntenut olevansa ulkopuolinen, eikä epäröinnyt kuuluvansa samaan sisaruskatraaseen.
Tämä siksi, että meillä ei koskaan olla käytetty tätä isäpuolisanaa, tai tytärpuoli- tai sisko- ja velipuolisanaa, ei omalle perheelle, eikä ulkopuolisille. Siinä ei sinänsä ole mitään , mutta helpottaa elämää hyvin paljon, kun antaa asioiden vain mennä omalla painolla.
Emme koskaan ole olleet kenellekään uusperhe, olemme perhe, jossa ei erotella ketään.
Ja hauskinta tässä oli se, että itsekään en tajunnut sitä asiaa, että yksi lapsistamme ei ole mieheni biologinen lapsi, kun vasta näitä lukiessani, että hei, onhan minullakin lapsi entisestä liitosta.
Ongelmia ei ole olemassa, mutta ihminen tekee niitä itse!
elää vielä valheessa?
Milloin kerrotte lapsille totuuden ?
Emme elä valheessa, vanhin kyllä tietää, kuka on hänen oikea isänsä, mutta koska se ei muuta meidän elämää millään tavalla suuntaan eikä toiseen, ei sillä kertomisella ole merkitystä. Kyllä aikanaan varmaan nuoremmatkin sen tulevat tietämään.
Sitäpaitsi tyttärelläni ei ole koskaan sitä biologista isää oikeasti ollutkaan, joten sillä ei ole merkitystä. Koskaan ei ole häntä kaivannut, eikä pahemmin kysellyt. Tärkeämpi hänen elämässään on ollut minun uusi mieheni.
Minulla oli / on serkku, joka oikeastaan ei ole minulle serkku ollenkaan. HÄn ei ole biologisesti tai geneettisesti sukua siis. Hänellä on kasvatti-isänsä sukunimi, siis sama sukunimi kuin kaikilla muillakin siinä perheessä. Tämä mies siis otti tämän lapsen "omille nimilleen", vaikkei hänen biologinen isä ollutkaan.
Hänen asemansa sisarusparvessa ja sukulaisparvessa oli lapsena samanlainen kuin sinun vanhimman tyttäresi asema.
Jossakin vaiheessa saimme tietoon tämän asian, jolla sinänsä ei ole/ ei ollut mitään merkitystä käytännössä, ei arjessa, eikä lapsen elämässä. Muistelen, että serkku kutsui "isää" isäksi. Ilmeisesti hän ei biologista isäänsä ainakaan lapsena tavannut, tiedä sitten onko tavannut aikuistuttuaan.
ei siihen valmiiseen pöytään ole todellakaan helppo tulla! Itse lapseton, miehellä lapsi. Kyllä vaikeaa on. Exä osaa tehdä elämästämme helvetin. Onneksi aina voi lähteä.
Se on kamalan helppoa tuomita tuosta vaan kaikki uusperheet. Eikö vain?
Saman voisi tehdä vaikka isovanhemmille; kaikki isovanhemmat puuttuvat liikaa lapsiensa perheiden elämään ja tyrkyttävät omia vanhentuneita kasvatusoppejaan. Tai vaikka yksinhuoltajille; kaikki yksinhuoltajat maata retkottavat kotona, elävät hulvatonta elämää yhteiskunnan tukien turvin ja kaikkien yksinhuoltajien lapset tulevat elämään elämänsä onnettomina ja vielä kehnolla koulumenestyksellä. Niin, siis noin voisi kamalan helposti vain sanoa ja tuomita ihan loputtomiin. Ketä vain. Isät ja äidit voisi helposti tuomita sanomalla, että isät ovat etäisiä lapsilleen, tekevät vain töitä eivätkä osallistu koskaan kotitöihin. Tai kaikki äidit takertuvat lapsiinsa eivätkä anna lapsiensa koskaan kasvaa itsenäisiksi.
Niin, yksinkertainen yleistäminen on kamalan helppoa. Elämä ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Paitsi jossain saippuaoopperoissa. Emme voi, emmekä saa yksinkertaisesti yleistäen tuomita toisiamme. Ehdottomuudessa piilee vaaransa. Siinä piilee se vaara, etä sokeutuu. Sokeutuu huomaamasta asioissa ja ilmiöissä molemmat puolet, ne heikkoudet ja vahvuudet. Niin näyttää käyneen nyt Inkalle. Hän on onnellinen ydinperheen äiti. Nähtyään täällä negatiivisia kirjoituksia uusperheistä, hän on yksinkertaisesti (toivottavasti ei yksinkertaisena) vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että kaikki uusperheet ovat onnettomia, ja kaikkien uusperheiden lapsia riepotellaan aikuisten mukana suhteesta toiseen. Aika paha moka Inka. Olet pudonnut yksinkertaisesti yleistämisen syvään kuoppaan. Yritän ymmärtää sinua ja toivonkin, että joskus silmäsi avautuvat ja näet, etteivät kaikki ihmiset ja kaikki perheet ole samanlaisia, mutta silti voivat olla samanarvoisia.
Helposti voisimme sanoa, että kaikki romaanit ovat varkaita ja huijareita, mutta tiedämme ettei se ole totta. Tai, että kaikki islaminuskoa tunnustavat ovat terroristeja, mutta sekään ei ole totta. Tai, että kaikki ruotsalaiset miehet ovat homoja, mutta sekään ei ole totta. Tai, että kaikki kissat rakastavat silakoita, sekään ei kuitenkaan ole totta. Niin helppoa ei kaikki todellakaan ole. Vaan paljon monimutkaisempaa. Joskus toivonkin, että asiat olisivat paljon yksinkertaisempia. Se olisi helpompaa. Mutta se olisi sokeutta. Oikeasti. Ja kyllä tämä elämäkin olisi paljon köyhempää, jos me kaikki olisimme samanlaisia.
Olkaamme siis kaikki onnellisten uusperheiden jäsenet ylpeitä ja tyytyväisiä perheistämme! Piittaamatta tuollaisista yksinkertaisista yleistäjistä. He eivät yksinkertaisesti tiedä. Ei heitä voi oikeastaan edes syyttää tietämättömyydestään. Heidän kapeaa näkökantaansa voi kyllä säälien katsoa. Heiltä jää paljon näkemättä ja kokematta.
Säälin sinua Inka.
Miksi säälit?
Sääliminen on sairautta, eikä nyt tällähetkellä onnellisessa asemassa, perheellisenä olevana ihmisenä, kellään ole aihetta minun säälimiseen.
Enkä edes maailman kolhuissa ottaisi kenenkään sääliä vastaan. Sääli vie ihmisen mennessään.
Kysymys on ollut vain ja ainoastaan näistä "äitiä" leikkivistä naisista, jotka kuvittelevat olevansa vieraalle lapsille "äiti"!
Kuten olet tehnyt vertailuja, puuttui yksi;
Kaikki naiset voivat olla kenen tahansa lapsen äiti, mutta se ei ole totta! Mihin se unohtui?
No tämä on sinänsä tuttua, että olen ammattini puolesta joutunut nätisti takomaan lapsille/nuorille ja joskus vähän vanhemmillekin ihmisille järkeä päähän elämän realiteettejä! Mutta näin vaikeaa tapausta ei vielä ole ollut, että joku kuvittelisi olevansa joku muu, mikä on!
Lapsen saa pienenä uskomaan ihan mihin vaan, mutta se on aikuisen vastuulla vielä silloin, mihin lapsen annetaan uskoa. Kerrotaanko totuus vai valehdellaanko vain asian helpottamiseksi.
Jos lapselle uskotellaan että sulla on kolme äitiä ja kolme isää pienestä pitäen, hän uskoo sen vielä vanhempanakin ja se on todella vaikeaa muuttaa syvälle juutunutta käsitystä. Oli kyseessä mikä asia tahansa.
Sanoit että ehdottomuudessa piilee vaara että sokeutuu! Jos olet lapsellesi rehellinen ja kunnioitat perusarvoja, ei siinä voi sokeutua. Jos valehtelet, puhut sekä annat ymmärtää asioita, mitä ei oikeasti ole olemassa, siinä on vaara sokeutua. Sokeudut näkemään sen oikean, ja ehkä elät kuvitteellisessa elämässä.
Nähdäkseni tässä on keskusteltu lähinnä siitä, voiko uusperhe toimia ja onko kenelläkään hyviä kokemuksia uusperhe- elämästä. Minä en ainakaan ole väittänyt, että lapsilla pitäisi olla kolme tai viisi äitiä tai isää. En käsitä mistä olet aloittanut tuon jutun, että lapsia sekoitetaan uusilla isillä ja äideillä. Ei meillä lapsilla ole kuin yksi isä ja yksi äiti. Aivan kahjo idea, että pitäisin itseäni mieheni lasten äitinä. Olen kuitenkin heidän yksi perheenjäsenensä. Otan ja kannan vastuuta kodissani asuvasta lapsesta, kuten jokainen aikuinen tekisi. Kunnioittaen lapsen äitiä ja hänen mielipiteitään.
Tässä on nyt tainnut Inka käydä niin, että keskustelussa on puhuttu metsästä ja sinä olet aloittanut keskustelun puista. Tai ihan miten päin vain haluat.
Et kuitenkaan voi väittää, ettetkö itsekin lukiessasi omia tekstejäsi voi välttyä näkemästä mustavalkoista ajatteluasi. Kaikissa asioissa on toki totuus. Mutta asiat eivät tässä maailmassa ole mustavalkoisia. Sääli todella, jos et näe kaikkia muita värisävyjä.
Äläkä ole minusta huolissasi, säälini on niin hienovaraista, etten todellakaan tule siitä sairaaksi. Olen enemmänkin huvittuneen säälivä. En voi sille mitään, vaikket sääliäni kaipaisikaan.
Kysyt miksi säälin. Säälin koska, huomaan, että maailmassa on sinunlaisia ihmisiä, joilta puuttuu jotain. Ehkä se taito myöntää joskus olevansa väärässä? Sillä me kaikki voimme luulla olevamme oikeassa, mutta emme toki aina sitä ole. Et edes sinä. Ehkä se on kyky nähdä asioita kaukaa ja läheltä. En haluaisi juuttua tuijottamaan yhtä pistettä taulussa, kuten sinä nyt olet tehnyt, jankuttaessasi tässä keskustelussa.
No metsän puutkin ovat tietenkin keskustelemisen arvoinen juttu.
Hyvää keskustelua ,se on kuin elämä itse:erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä ja jokainen on oikeassa omalla tavallaan. Puhuin omasta puolestani tällaisena etäuusiomummuna, joka ei voi nähdä kaikkea, mutta aistin kyllä niin ongelmat kuin hyvät puolet. Iloitsen yhtä paljon molemmista lapsenlapsista, joista vanhempi(5 v.) on mainio ilmapuntari ja antaa mummullekin paljon ajatuksia, toinen 1,4 v opettelee maailmaa kaikilla aisteillaan. Ainakin sikon/veljenrakkaus on maailman ihanin asia. Jatketaan juttua ,jos löytyy.
nyt on pakko kommentoda muutamaa asiaa:
lukiessasi näitä juttuja sinun pitää ottaa huomioon seuraavaa: yleensä ihmiset haluavat keskustella aiheesta joka on "pinnalla" elämässä juuri sillä hetkellä. jos oikein mättää niin eksyy kyllä seuraan jossa on saman henkisiä.
tuolla jossakin on PALJON ONNELLISIA UUSPERHEITÄ joita ei näillä palstoilla näy siitä yksinkertaisesta syystä että heillä ei ole mitään syytä edes tietää ko. palstan olemassaolosta!!!
otanta täällä on siis rajoitettu.
seuraavaksi:
sinulla on hyvin rajoitettu käsimys "normaalista". kävin koulussa juttelemassa opettajan kanssa kun lapsi lähti kouluun, ja kävi ilmi että nykyään- maalla!- on hyvin vähän ydinperheitä. melkein puolet lapsista tekee isän- ja äitienpäivä kortteja kaksin kappalein..:)
kärsimys:
yksi ratkaiseva asia omassa erossani oli, että emme oleet onnellisia ja se näkyi ja tuntui ihon alla koko perheessä. lapseni on paljon onnellisempi nyt, kun hänellä on perhe. johon muuten kuuluu hänen omien laskujensa mukaan äiti ja äidin mies, kaksi velipuolta, isä ja isän vaimo ja kaksi siskopuolta. mikä rikkaus hänellä onkaan kun on paljon sisaruksia. äläkä käy erottelemaan lapsiamme, mekään emme tee niin, kiitos.
lapsi on kuin kotonaan molemmissa paikoissa.
häpeä:
okei, meinasin ton sivuttaa ihan naurettavuutensa vuoksi, mutta otetaan nyt sitten esiin: minua luullaan usein poikapuolieni äidiksi. minullahan on jopa sama sukunimi kuin heillä, toisin kuin heidän bioäidillään. eipä ole koskaan hävettänyt lapsia, tilannetta on korjattu jos on tuntenut tarpeelliseksi. sana äitipuoli tulee kyllä kaikkien huulilta ihan nätisti jos on tarvetta.
tilanne on sama "oman" lapseni kohdalla: minulla on eri nimi kuin lapsellani (ei ole koskaan häirinnyt) ja taas exän vaimolla on sama nimi kuin lapsella. jos he jossakin liikkuvat tai vievät lasta lääkäriin niin ilman muuta oletetaan että on kyseessä ydinperhe.
eipä haittaa ketään jollei toisen vanhemman oikeuksia poljeta.
vai pitäisikö kantaa kylttiä:"äitipuoli"?? olihan juutalisillakin tietysti tähtensä..:)
onnellisuus:
jos hampaat purren pidetään avioliitto kasassa lasten takia, voivatko lapset olla onnellisia? kaikki nämä lapset joita minulla on ympärilläni kasvavat kohisten tasapainoisiksi aikuisiksi. välillä tuntuu että he jopa saavat enemmän huomiota ja rakkautta osakseen kun välttämättä ydinperheessä.
kaikkea hyvää sinulle, toivottavasti kykenet näkemään otantasi laajuuden.
Sinä puollat kiivaasti omaa näkemystä perheestä, se on sinulle oikea. Minä puollan kiivaasti omaa näkemystä perheestä ja se on minulle oikea.
Sinusta nykymalli perheestä on normaali, minusta ei.
En ikinä tulisi hyväksymään että joku leikkisi äitiä minun lapsilleni, tekisivät jopa äitienpäiväkortteja oletetulle "äidille" ei hyvänen aika. Lapsilla ei ole kuin yksi äiti ja yksi isä.
En ikinä tulisi hyväksymään että joku oletettu "äiti" utelisi minun lapsieni asioita ja vielä hoitelisi heidän henkilökohtaisia asioita. En ylipäätänsä hyväksyisi millään muotoa sellaista lapsieni elämään.
Minä olen heidän äitinsä ja minun kuuluu huolehtia heistä mieheni kanssa yhdessä täysi-ikäiseen asti, enkä koskaan voisi edes luottaa näihin oletettuihin "äiteihin".
Mutta meillä on asiat hyvin, kukaan ei ole puolikas, eikä liene ajankohtainenkaan miettiä mitä sitten, sillä perhe on kasassa ja lapset omia. Syyslomalla lähdetään Turkkiin perhelomalle....!
Ja antakaa asialliselle keskustelulle tilaa.
Tervemenoa Turkkiin.
joku vaihtaa sinut kameliin Turkissa.
Kamelillakin on päässä enemmän kun sinulla.
Kiva kuulla perhelomastanne. Viettäkää oikein hauska ja rentouttava loma. Ja pitkä. Sitä tunnut tarvitsevan. Nuorilla äideillä on aika rankkaa.
Lähdemme perhelomalle, emme tekemään vaihtokauppoja! Siis meidän perhe, kokonainen perhe jossa ei ole puolikkaita.
Voi olla että kameleilla on päässä enemmän kuin meillä ihmisillä, mutta mitä niillä on...? Iso pää, korvat, silmät, suu..?
Kerronpa niille sinulta terveisiä.
Tulemme perheenä takaisin, kokonaisena perheenä.
Haluaisitko että lähetän sinulle postikortin, jossa on kamelin kuva, nimeltä vaikkapa Mama!
Kiitos! Vietämme perhelomaa useasti ulkomailla. No pitkä se ei tälläkertaa voi olla, vain syyslomaviikko.
Kaikki ihmiset tarvitsevat lomaa. Minulla ei ole rankkaa ollut koskaan omien lasteni kanssa.
Jos olisi, lähtisimme kahden mieheni kanssa useammin lomalle, mutta koska rakastamme yhteisiä lapsiamme niin paljon, emme koskaan lomaile ilman heitä.
inka,
olet huono äiti lapsillesi koska olet rasisti.
Nuo sinun juttusi ovat niin kammottavia ja toisten ihmisten elämäntapoja ja perhemuotojahalventavia, että on vaikea kuvitella sinun olevan kotoisin tältä tähdeltä puhumattakaan tästä vuosisadasta.
Sinun elämisenmallisi on ikivanha malli ja toimii kellä toimii.
Mutta : Jonakin päivänä sinun miehesi elämään saattaa astua uusi, ihana ja sinua fiksumpi, herkempi ja älykkäämpi ( ei ole vaikeaa ) nainen, tai naikkonen, niinkuin sinä uusioäitejä kutsut.
Olisi mukava tietää mikä olisi sinun katkeruutesi ja kaunaisuutesi määrä silloin, kun jo nyt " normaali"vaimona olet noin suvaitsematon, itsekeskeinen jopa sivistymätön kannanotoissasi.
Muista, että arvostelet muiden elämää !!!
Muista nämä viestisi silloin, kuntaaperrat pientä ,mitätöntä yksinhuoltajaelämääsi..
Kuis nii? Käsitänkö, että sitten kun olen jättänyt lapseni sitten olen hyvä äiti? En ymmärrä kantaasi.
Tiedätkö, ei ole pelkoa että meidän perhe hajoaisi. Olemme mieheni kanssa lukeneet yhdessä näitä viestejä. Mieheni sanoi, että kaikkiin naiset sitten aikansa tuhlaa.
Hänelle ainakin riittää nämä omat lapset, hän ei muiden lapsia ala elättämään.
Meinaatkos että perhemallikin pitää uudistua vai? Olkoon minun perhe vaikka kuinka vanhaa mallia tahansa, se on oikea. Meidän molempien mielestä.
No jos joskus tuo mun mieheni minut ja lapset hylkää, niin yksinhuoltajillahan on turvattu elämä kaikkinen avustuksineen ja lisineen. Sekä hyvät elaritkin tulen saamaan. Vois jäädä vaikka työttömäksikin, ja hyvin pärjää.
Mutta tiedätkö, olen silti lapsilleni se yksi ja ainoa äiti!
Olet oikeassa: sinä ja vain sinä olet omille lapsillesi se yksi ja ainoa oikea äiti.
Lapsella ei voi olla kahta äitiä, ei kahta isää. Se on mahdontona. Kavatti-isät ja -äidit ovat toki joo oma lukunsa, jos sinne asti mennään - - että lapsi asuu ja elää kasvatti- tai adopitovanhempiensa kanssa, mutta niitä biologisia vanhempia on vain ne yhdet: vain yksi biologinen äiti ja isä.
Olipa siis kyseessä miten epänormaali ja luonnoton - sinun mielestäsi - perhemuoto tahansa, olipa lapsi ero-, adoptio- , kasvatti-, huostaanotto-lastenkoti-koulukoti- lapsi tai mikä tahansa lapsi, hänellä todentotta on vain yhdet biologiset vanhemmat, vain yksi biologinen äiti ja yksi biologinen isä.
mut jos sulle käykin niin kuin mulle??? Mies lähti toisen naisen matkaan vaikka olimme mielestämme hirmu onnellisia. Nyt lapsilla on äitipuoli, joka vieläpä on mukava... aluksi oli TODELLA vaikeaa hyväksyä. Mutta yritin olla asiallinen ja nyt olen tottunut ajatukseen. Minulla on nyt ihana mies jolla on myös lapsia ja joille yritän olla hyvä kaveri!!
No entäs sitten, jos tämäkin perhe hajoaa, isi ja "ätipuoli" eroavat. Isi löytää taas uuden naisen, onko hänkin lasten "äitipuoli".
Sitten lapsilla on jo kolme äitiä. Tuolla menollahan lapsella voi olla jo kymmenen äitiä ja sata sisarusta.
Muistaakohan lapset enää kuka on oikea äiti, jos niitä ilmestyy kuin sieniä sateella.
Olen edelleen sitä mieltä, että lapsella on yksi äiti ja muut ovat sitten mitä lie.
Kyllä lapselle on opetettava pienestä pitäen perheen perusmalli, että siinä ei voi olla kuin yksi isä ja yksi äiti.
Kohtahan koko suomi on yhtä samaa perhettä, kun ollaan sekaisin kuin Jokisen eväät.
on opetettava perheen perusmalli? Tuleeko lapsesta siten parempi ihminen? Menestyykö hän elämässä paremmin? Tuleeko hänestä onnellisempi ihminen? MIelestäni perheen mallilla ei ole mitään merkitystä jos lasta rakastetaan, kuunnellaan ja lapsi tuntee olonsa turvalliseksi.
No jokainenhan tietysti opettaa lapsillensa mitä haluaa, ja omalla esimerkillään, elämän aakkoset.
Mutta:
Tottakai lapsesta tulee parempi ihminen, toisia kunnioittava, tasapainoinen ja häntäkin arvostetaan, kun omat asiat ovat kunnossa. Jos lapsena jo lasta pompotellaan ympäri pitäjää, mikään ei ole varmaa, ja kaikki on sekavaa ja turvatonta, kuka on isä ja kuka äiti tälläviikolla, niin kyllä siitä lapsesta kasvaa aika epävarma, ja mihinkään yhteiskuntaluokkaan kuulumaton yksilö.
Oma lapsuuteni oli hyvä. Vanhempani ovat edelleen naimisissa ja käymme viikottain heitä tapaamassa. Koskaan ainakaan minun ja sisareni kuullen eivät edes erosta puhuneetkaan saatikka harkinneet.
Riitelivät, mutta aina sopivat. Ja taas elämä rullasi eteenpäin onnellisesti.
Vanhempieni yhdessäolo ei koskaan ole tuntunut väkisin koossa pysymiseltä, edes meidän lasten takia. Kyllä se on pysynyt ihan rakkaudesta ja elämän arvoista.
Kuten lapsuuteni naapurit ym tuttavat elävät yhä yhdessä.
Siksi tahdon, että omat lapseni kokevat saman, turvallisen perhe-elämän.
En voisi kuvitella että minulla olisi ollut joku "äitipuoli", olisin loukannut omaa äitiäni todella pahasti. En ikinä olisi voinut hyväksyä isäni elämään toista, joka tunkisi minun ja sisareni elämään leikkimään "äitiä". Siinä olisi isukkikin saanut mennä menojaan.
En olisi sitä hyväksynyt missään muotoa. En silloin enkä nyt.
Kaikki asiat ei ole uudistettavissa, ja perhe on viimeinen mikä uudistusta kaipaa. Jos kyse on jostain muoti-ilmiöstä, toivon että tämä muoti menee äkkiä ohi!
hei vielä kerran kaikille
aika paljon keskustelua uusiomummeli sai aikaiseksi.
kiitos kaikille niille kirjoittajille jotka kerroitte omakohtaisia kokemuksia siitä että kaikki on hyvin.
toivon teille kaikille myöskin "kaikki hyvin"- tulevaisuutta!
raikasta ja rakkaudenmakuista syksyä!
mimmi