Olen 28-vuotta täyttävä äiti. Toinen lapsi tulossa tammi-helmikuun vaihteessa 2014.
Kaiken järjen mukaan kaikki on hyvin, mutta olo on kamala. Ei fyysisesti vaan henkisesti. Tiedän tämän johtuvan hormooneista, olen järkevä ja positiivinen ihminen, enkä halua neuvoja tai apua. Inhoan pätijöitä, jotka vellovat omassa erinomaisuudessaan ja paremmuudessaan. Inhoan ystäviäni.. tai en edes pidä ketään ystävänä tällä hetkellä. Kehenkään en voi luottaa. Vain mieheni on luotettava.
Oloni on yksinäinen, ruma ja lihava lehmä. Loukkaannun äärettömän helposti ja kuvittelen omiani. Raskaus on erittäin toivottu ja yritetty.
Ensi kesänä meillä on häät. Nyt olen kuitenkin siinä kuvitelmassa, että olen pakottamassa miestäni naimisiin kanssani, että hän todellisuudessa ei halua minua, vaan on kanssani vain vastuuntunnosta. Hän on rakastavin ja ihanin mies koko maailmassa ja minä olen hormoonien sekoittama tantta.
Häpeän itseäni ja itken ja pyytelen anteeksi kamaluuttani ja mieheni ymmärtää, että olen hormoonien vuoksi tämmöinen.
Jos vain voisin, hautautuisin sänkyyn pimeään huoneeseen nukkumaan ja makaisin siellä päivät. En osaa mitään!! En jaksa tehdä mitään!!
Olen aina ollut erittäin seksuaalinen ihminen ja olen edelleen, mutta kuvittelen, ettei mieheni halua minua ja yksi kerta päivässä ei riitä vakuuttamaan, että hän rakastaa ja haluaa minua.
Pelkään että hän kyllästyy marinaani ja lakkaa rakastamasta. En pelkää että jättäisi tai pettäisi, koska hän ei tekisi niin minulle, mutta että hän ei enää rakastaisi minua. Kyllästyisi ja alkaisi lopulta inhota. Mutta ei jättäisi, eikä pettäisi.
Huoh. Toivottavasti tämä on pian ohi ja palaudun normaaliksi.
Kaiken järjen mukaan kaikki on hyvin, mutta olo on kamala. Ei fyysisesti vaan henkisesti. Tiedän tämän johtuvan hormooneista, olen järkevä ja positiivinen ihminen, enkä halua neuvoja tai apua. Inhoan pätijöitä, jotka vellovat omassa erinomaisuudessaan ja paremmuudessaan. Inhoan ystäviäni.. tai en edes pidä ketään ystävänä tällä hetkellä. Kehenkään en voi luottaa. Vain mieheni on luotettava.
Oloni on yksinäinen, ruma ja lihava lehmä. Loukkaannun äärettömän helposti ja kuvittelen omiani. Raskaus on erittäin toivottu ja yritetty.
Ensi kesänä meillä on häät. Nyt olen kuitenkin siinä kuvitelmassa, että olen pakottamassa miestäni naimisiin kanssani, että hän todellisuudessa ei halua minua, vaan on kanssani vain vastuuntunnosta. Hän on rakastavin ja ihanin mies koko maailmassa ja minä olen hormoonien sekoittama tantta.
Häpeän itseäni ja itken ja pyytelen anteeksi kamaluuttani ja mieheni ymmärtää, että olen hormoonien vuoksi tämmöinen.
Jos vain voisin, hautautuisin sänkyyn pimeään huoneeseen nukkumaan ja makaisin siellä päivät. En osaa mitään!! En jaksa tehdä mitään!!
Olen aina ollut erittäin seksuaalinen ihminen ja olen edelleen, mutta kuvittelen, ettei mieheni halua minua ja yksi kerta päivässä ei riitä vakuuttamaan, että hän rakastaa ja haluaa minua.
Pelkään että hän kyllästyy marinaani ja lakkaa rakastamasta. En pelkää että jättäisi tai pettäisi, koska hän ei tekisi niin minulle, mutta että hän ei enää rakastaisi minua. Kyllästyisi ja alkaisi lopulta inhota. Mutta ei jättäisi, eikä pettäisi.
Huoh. Toivottavasti tämä on pian ohi ja palaudun normaaliksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
toivotaan että hormonit jotenki vähän tasottuu ja samalla sun olo. Mutta älä päästä tota olotilaa pahenemaan, vaan hae apua ensi tilassa!!
Hae apua mahdollisimman pian. Minulla on kokemusta raskausajan masennuksesta/ahdistuksesta vaikka lapsi on todella toivottu ja ilman ammatti-ihmisen apua en olisi selvinny tilanteesta.
Moikka! Minulla itsellä la 19.2.2014 ja edellisestä raskaudesta 6v. Niin en muistanut yhtään mitä tää odotus oikein tuo taas mukanaan.
Mutta itsellä on kuule niin samoja fiiliksiä kun sulla et puhuin ystävälle et onko mun pää oikeesti ihan seonnu kun en tunne itseäni enään itsekseni ollenkaan. Oisi ihana nauttia tästä raskaudesta ja uudesta tulevasta vauvasta mut se on ollut todella vaikeaa.:(
Mulla tää ahdistus alkoi niin painamaan mieltä että kysyin neuvolassa että onko raskaana oleville äideille terapiaa niin on ja sain heti seuraavaksi päiväksi ajan psykologille.
Soita neuvolaan ja sano että sun on päästävä juttelemaan kun et sä voi koko raskautta olla tolla fiiliksellä! Sun pitäisi saada nauttia raskaudesta ja tulevasta vauvasta. Ja jos sinne psykologille menet juttelemaan niin sun ei tarvi edes miehellesi siitä sanoa jos tuntuu että hän ei pakosti ymmärrä miksi sinne menet.
Mut koita jaksaa ja muista että noi olot helpottaa heti alkuvuodesta! Ja sä et ole yksin täällä ainakin toinen jolla pää vähän väliä todella sekasin..;)
Mut yritetään jaksaa..