Netvisor / Visma kirjanpitopalvelu on hurjan kallis

VISMA ON KALLIS

Älkää hyvät ihmiset menkö vain hankkimaan Netvisor Visma kirjanpitopalvelua. Palvelu on erittäin kallis. Palvelu kallistuu kuukausi kuukaudelta ja lopulta tämä syöpäläinen ei muuta tee kuin rahastaa sinua jokaisesta mahdollisesta tapahtumasta. Heidän palvelun hinta ei pysy järkevällä tasolla vaan räjähtää suoraan käsiin. Säästät kuukausittain monen päivän palkat tekemällä kirjanpidon jollain toisella palvelulla.

90

14569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfguiopäölkujy

      En nyt haluaisi pullistella mutta olen saanut muutaman asiakkaan visman tilitoimistoista ja kun olen katsonut edeltäjäni laskutusta niin totesin että minä teen saman homman alle puoleen hintaan, enkä minäkään mitään hyväntekeväisyyttä harrasta. Näytti olevan jonkin verran myös päällekkäistä laskutusta, esimerkiksi laskulla oli laskutettu tilinpäätös mutta seuraavalla rivillä oli laskutettu tase-erittelyt erikseen ja liitetiedot erikseen vaikka ne kuuluu tilinpäätöksen.

      • keka tietaa

        jaahas,

        uskon hyvin noi kk- korvaukset,

        mutta tilinpäätös väitteesi, mentäskö vähän haukkumisen puolelle ?

        kysehän on loppusummasta, onko lopputulema tp:stä loppuherkkuineen 400 alv, vai pelkästä tp:stä 500 alv.


      • sadrftyguiopälk
        keka tietaa kirjoitti:

        jaahas,

        uskon hyvin noi kk- korvaukset,

        mutta tilinpäätös väitteesi, mentäskö vähän haukkumisen puolelle ?

        kysehän on loppusummasta, onko lopputulema tp:stä loppuherkkuineen 400 alv, vai pelkästä tp:stä 500 alv.

        Vismalla karvan päälle 700€. Tarkoitin päällekkäisellä laskutuksella sitä että tilinpäätös sisältää tase-erittelyiden ja liitetietojen laatimisen. Visman laskussa kuitenkin oli ensin tilinpäätös omalla rivillään ja sitten oli laskutettu vielä erikseen liitetiedot ja erittelyt. Kyse oli yhden miehen toiminimestä, eli tyo 700€ ampuu aika pahasti yli.


      • keka tietaa
        sadrftyguiopälk kirjoitti:

        Vismalla karvan päälle 700€. Tarkoitin päällekkäisellä laskutuksella sitä että tilinpäätös sisältää tase-erittelyiden ja liitetietojen laatimisen. Visman laskussa kuitenkin oli ensin tilinpäätös omalla rivillään ja sitten oli laskutettu vielä erikseen liitetiedot ja erittelyt. Kyse oli yhden miehen toiminimestä, eli tyo 700€ ampuu aika pahasti yli.

        ihmetyttää tosiaan noinkin iso hinta. Ku vielä ajatellaan, että netvisor pitäisi kuulua nihin ohjelmiin, joissa vain napin painalluksellla.... jne.

        Toki jos asiakkaan tekemiä omia kirjauksia korjaillaan tilinpäätöstöinä.

        Toki asia riippuu laskutuskäytänöstä. Ehkä tilinpäätös pitää sisällään tilinpäätöskirjaukset ym. niin ja sitten liitetiedot ja tase-erittelyt erikseen.

        Juu onhan toi yhden miehen toiminimille aikas kallis. Mummo kirjanpidollahan päästäneen max 200 - 300 euroon.


      • Yuki54

        Ei kannata pullistella sillä, että laskuttaa vähemmän, päinvastoin. Mikä kuuluu mihinkin ja mistä laskutetaan on sopimusasia. Asioita voidaan tehdä ja toteuttaa monella tavalla ja molemmat saattavat olla oikein. Palvelusopimuksesta tehdään tulkinta sen ovat molemmat osapuolet hyväksyneet sopimusta tehtäessä.


    • 19+6

      Onpa vahinko, jos näin on kuin mitä aloittaja kirjoittaa - minulla on nimittäin kokemusta Netvisorista ajalta ennen Vismaa ja silloin se oli halpa, hyvä ja toimiva ratkaisu...

    • Mitä hintoja?

      Pelkkä halpa tai kallis sanat ei paljoa kerro. Heittäkääs niitä kk-veloituksianne hiukan kehiin.

      Minusta PK-firmalle 400..500 €/kk veloitukset vaikak kirjanpidosta ovat aikas kovan tuntuisia.

      • keka tietaa

        no tuohan riippuu vähän materiaalin määrästä. Helposti mapillisen naputteluun menee tuon verran aikaa. Esikäsittelyyn menee helposti jo 0,5 - 1,5 tuntia.


      • Titolla hoituu
        keka tietaa kirjoitti:

        no tuohan riippuu vähän materiaalin määrästä. Helposti mapillisen naputteluun menee tuon verran aikaa. Esikäsittelyyn menee helposti jo 0,5 - 1,5 tuntia.

        Sähköisestä tiliotteesta kirjanpitäjät saavat nappia F9 painamalla kaikki tapahtumat automaattisesti kirjattua. Numerot vaan vilisevät hetken. Ei siinä paljoa tartte naputella.. Toki kappalehintainen laskutus on parempi kuin aikaveloitus :D


    • -yrittaja-

      Näiden "sähköisen taloushallinnon" palveluntarjoajien ansaintalogiikassa on käyttömaksujen lisäksi tilitoimistot vahvasti mukana, sekä maksajana että hyötyjänä. Itse pysyisin tästä konklaavista kaukana.

      Ensinnäkin pitää miettiä tuoko sähköinen taloushallinto jotain konkreettista hyötyä yritykselle, pienelle ei koskaan ja keskisuurellekaan harvemmin. Toiminnan muoto ratkaisee, eli onko iso kasa kaupparatsuja matkalaskuineen tai monta kassakonetta myymälöissä?

      Merkittävin ongelma on ettei sähköistä taloushallintoa kaikki käytä, vaan oman rinnalla joudut skannailemaan paperilaskuja jos et ole niin iso toimija että voisit määrätä asiakkaidesi laskutustavan. Harva yritys on.

      Perustilitoimiston tuntiveloitus hyvin järjestellyn kirjanpitoaineiston kirjaamisesta hyvin harvoin tulee kalliimmaksi. Kun yritys on siinä kokoluokassa että säästöä alkaisi sähköisestä taloushallinnosta tulemaan, kannattaa miettiä oman ja räätälöidyn tietojärjestelmän ostamista.

    • Totuus on..

      Tässä menee nyt joillakin puurot ja vellit sekaisin. Olen itse yrittäjänä käyttänyt jo kolmen vuoden ajan Netvisoria. Ei se ole tilitoimisto vaan ohjelmisto. Se ei siis veloita tilinpäätöksestä vaan tilitoimisto. Ohjelmiston hinnat itsessään alkaa 29,90 kk. Kallistako ??

      Ohjelmisto automatisoi kirjanpidon myynti- sekä ostopuolelta ja on ainakin omalta osalta laskenut tilitoimistokuluja merkittävästi. Kannattaa siis katsoa kenellä kirjanpidon teettää, jos ei itse ole osaamista. Satoja tilitoimistoja on vaihtoehtoina, jos viitsii kilpailuttaa.

      Ja mitä tuohon sähköisen taloushallinnon mollaamiseen tulee... paperilaskutkin itsellä tulevat automaattisesti suoraan sähköisenä järjestelmään sisäänrakennetun skannauspalveluyhteyden kautta. En tosin tiedä onko kaikissa sähköisen taloushallinnon palveluissa sama juttu.

      Itse en ainakaan ala enää paperihommiin, mutta jokainen tavaillaan. Toivottavasti tästä oli apua joillekin.

      • keka tietaa

        puuroja vai vellejä,

        aluksihan joku taisi ihmetellä, että netvisorin toiminimen tp:stä on jouduttu maksamaan 700 euroa.

        Niin ja jos netvisoria ohjelmana, asiakkaalla varmaankin pitäisi olla työntekijä tai sitten yrittäjä itse tekee tämän kk-kirjanpidon valmiiksi.Niin ja ilmeisesti sitten toimisto tarkistaa asiat jollain tavoin kuukausittain. niin ja jos ajatellaan sähköistä toimintaa, niin joku sitten skannaa laskut ohjelmistoon.

        Eli asiakasyrityksellä pitää olla halua ja kykyä tehdä lisää itse, joka luonnollisesti vähentää kuluja. Toki jossain pk yrityksessä voi olla oma laskutus/reskontra ym henkilö, joka skannaa laskut järjestelmää, tarkistaa laskujen kirjanpidon, hoitaa reskontran ym, niin varmaan kirjanpitokulut vähenevät suuresti ja sinunkin työsi on sitten paperitonta.

        En sitten tiedä, onko onko eri näkökulmien esiin tuominen mollaamista tiedä häntä. Pitäähän tässä tuoda esille sekin seikka, että esim semi tapaukset eivät ehkä ole kannattavia.

        Niin tuloeeko entisen 300 euron laskun sijaan 400 euroa, josta kp:n kulut 200, vai erikseen 200 ja 200 laskut -> jee kirjanpito vähentynyt 100 euroa


      • Sähköisyys kunniaan

        Sähköinen reskontra ja kirjanpito laskivat kyllä meilläkin kirjanpidon hintaa huomattavasti ja loppui se papereiden pyörittelykin.

        Löyty muuten jokin aika sitten tällainen palvelu, jolla tarjouspyynnön saa yhdellä klikkauksella isolle joukolle tilitoimistoja. Satojen tilitoimistojen kilpailutus ei siis enää ole viitsimestä kiinni: http://proplaza.com


    • Skannaushyödyt

      >> paperilaskutkin itsellä tulevat automaattisesti suoraan sähköisenä järjestelmään sisäänrakennetun skannauspalveluyhteyden kautta. >>

      Minnekä teillä ne tavarantoimittajanne lähettävät paperilaskunsa, teillekö vai jonnekin tilitoimistolle vai kenelle? Onhan ne pakko jonkun käsin skannata sielläkin, ja tarkistaa että skannausjälki on kaikilta numeroiltaan lukukelpoista.

      Tilitoimistot ei tällaista kymmenien laskujen skannauspalvelua ainakaan kiinteällä perusmaksulla ja könttäsummalla tee.

      >>En tosin tiedä onko kaikissa sähköisen taloushallinnon palveluissa
      sama juttu.>>

      Kaipa ne melkein joka järjestelmään saadaan, jos nähdään kustannusmielessä järkeväksi skannata paperilaskuja JPG-kuviksi. Meillä ei skannailla, vaan paperilaskut menevät normaalisti mappeihin. Modernista skannailemisesta ei tule meille mitään rahallisia hyötyjä.

      Joissakin satojen henkilöiden firmoissa kai sitten jo rahallisiakin hyötyjä skannausoperaatiosta saattaa ehkä tulla.

      • Nykyaikainenyrittäjä

        On olemassa sellainen toiminto kuin laskutusosoite joka vie laskut sellaiseen osoitteen jossa joku ne skannaa sinne sinun kirjanpito ohjelmaan. Näppärää eikö? Itse en ainakaan firman osoitteeseen halua yhen ainutta laskua. Sen kerran kun ne paperisena sinne tulee on ne itse skannattava, mutta toki senkin tekee ennemmin kuin pyörittää jumalatonta mappihärdelliä. Ja sitten kun jotain tarttee etsiä niin onpa näppärää hakea nimellä kun plärätä mappia (varsinkin kun joku on just sen laskun arkistoinut väärään kohtaan tms.). Niin eikä tartte olla toimistolla tarkistaakseen asian vaan vaikka läppärillä toisella puolen maapalloa.


    • Takasin perinteisiin

      >> On olemassa sellainen toiminto kuin laskutusosoite joka vie laskut sellaiseen osoitteen jossa joku ne skannaa sinne sinun kirjanpito ohjelmaan. Näppärää eikö? Itse en ainakaan firman osoitteeseen halua yhen ainutta laskua.>>

      Takavuosina meillä oli 3..4 aika vakavaraisia asiakkaita, puuhasivat mm. Valtion tilausten kanssa tai tietynlaisten sairaalavälineiden kanssa ym. Vakaata businesta ja rahantuloa siis.
      Ne jossakin vaiheessa 2010..2011 paikkeilla kiireisesti ilmoittivat laskutusosoitteekseen jatkossa omat tilitoimistonsa jonne laskut piti siitä eteenpäin lähettää.

      Vuoden 2012 aikana noista 3 ilmoitti että laskutus on siirtynyt heille takaisin, ja haluavat jatkossa laskut taas suoraan itselleen. Paperilaskujen kierrätys tilitoimiston kautta oli kuulemma lopulta liian kankeaa ja vaivalloista. Kustannuksetkin nousivat sitten liian nopeasti.
      Helpommalla sai paperilaskuista(kin) valmista itse tekemällä. Pari siirtyi valtaosin mysös e-laskuihin, mutta paperilaskutkin edelleen heillekin kelpaa.

      Ehkä sähköiset systeemit joillekin sopii kauheankin hyvin. Mutta ei niistä niitä luvattuja isoja säästöjä lopulta tunnu Suomessa oikein kellekään tulevan.

      Maailman suurin kansantalous USA toimii edelleen täysin paperilaskujen ja postiteltavien shekkien kanssa. Ei siellä tuo e-laskutus ole sillä lailla must lainkaan, kuin mitä meille täällä koetetaan Pankeista päin vakuutella.

      • kuka maksaa

        Kyseessähän on ainakin hinta ja helppous.

        Varsinkin työtään myyvälle yksinyrittäjälle onkin varmaan helppoa, vielä kun tehdään tilitoimiston laskutusohjelmiostolla myyntilaskut, helppoa kuin heinänteko. Ongelmaa voi tuottaa tavaraa myyvät tai tavaraa ja työtä. Niin siinähän haet tilitoimiston ohjelmistosta ostolaskuista laskutustiedot, niin ostojen oikeellisuuden puolesta kuin myyntilaskujen tekemistä ajatellen.

        Niin ja hintaa ajatellen, varmaankin ensimmäisen laskun skannaus kestää esim 10 min. en sitten tiedä laskutetaanko minimikuukausiveloituksella tai muulla velotuksilla.


    • Halpaa perinteisesti

      >>Kyseessähän on ainakin hinta ja helppous.
      Varsinkin työtään myyvälle yksinyrittäjälle onkin varmaan helppoa, vielä kun tehdään tilitoimiston laskutusohjelmiostolla myyntilaskut, helppoa kuin heinänteko. >>

      Minun mielestäni näiden pilvipalveluiden hinta ja edullisuus ei koskaan pärjää edes lähellekään perinteisille menetelmille.

      Jos tosiaan tekee omalla 100€ kertamaksuna maksaneella laskutusohkelmalla 20..40 kpl myyntilaskuja/kk. Maksaa verkkopankissa noin 10..15 kpl ostolaskuansa kuukausittain. Tilitoimisto veloittaa paperitositteilta kirjaamalla 70..100 €/kk kirjanpidosta.

      Eihän tuolle hinnalle voi pärjätä mikään nöistä Netvisoreista eikä muista elektronisista kirjanpitopalveluista.

      Kertokaa esimerkkihintanne, jos joku pärjää hinnallansa, niin voin alkaa harkita siirtymistä.

      • kuka maksaa

        eikös se ole aikas helppoa esim sinulle. kävistit vain hyväksymässä laskut skannauspäivän jälkeen. Myyntilaskut toimiston ohjelmalla, toimisto ajaa esim skannauspäivänä myös tiliotteet kirjanpitoon. Helppoa kuin heinänteko.

        Toki se saattaa sitten maksaakin.


    • Kallis Pilvipalvelu

      " Tilitoimisto veloittaa paperitositteilta kirjaamalla 70..100 €/kk kirjanpidosta."

      Totta puhut. Minkäänlainen nykyinen pilvi-automaatio ei pärjää hinnoittelussa noille pienehköjen tilitoimistojen hinnoille.

      Perinteisellä mappimenetelmällä ja ihmistyöllä tekemällä kk-veloitushomma on asiakkaalle edullisempaa kuin isosti pilvi-automatisoiduillakaan toimistoilla. Niin kummalta kuin se kuulostaakin.

    • Yrittäjien_puolesta

      Netvisor on todella hyvä ohjelma jos osaa hyödyntää sen mahdollisuudet.
      Ohjelma on 100 % sähköisyyteen perustuva ts jos laitat myyntilaskut tulostuspalvelun kautta ja/tai annat toimittajillesi anteeksi, että laittavat ostolaskusi skannauspalveluun, joudut maksamaan siitä enemmän kun sähköisistä.

      Netvisorin veloitukset perustuvat tapahtumiin. Jos haet neljä kertaa päivässä saldon - maksat niistä vaikka mitään uutta ei olisikaan tapahtunut tilillä. Omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan näihin tapahtumaveloituksiin - joihin tilitoimistolla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Hinnat ovat aina samat vaikka vaihtaisit Utsjoelta Helsinkiin, vain tilitoimiston OMAN työn hinta on muuttuva tekijä. Ja yrittäjä itse pystyy vaikuttamaan hinnoitteluun esim. toimittamalla aineiston mahdollisimman täydellisenä (!!!) kirjanpitäjälle.

      Veikkaan että tuo yllä mainittu toiminimen tilinpäätöksen 700 euron veloitus oli joko iso toiminimi (kaikki ei halua osakeyhtiötä vaikka se olisi taudellisesti viisaampaa) tai tilitoimisto on joutunut tekemään paljon työtä esim. selvitellyt yrittäjän puuttuvia kuitteja tai yrityksessä on ollut muutoin haastavia kysymyksiä. Tottahan yrittäjällä on oikeus saada selitys miksi veloitus on tuo - varsinkin jos se on yhtäkkiä noussut huomattavasti. Kysykää rohkeasti tilitoimistoltanne mistä lisätyöt ovat mikäli se ei käy ilmi laskusta.

      Olen käyttänyt ko. ohjelmaa nyt reilu vuoden ja olen nähnyt ohjelman Osaajia ja "osaajia" joiden tieto-taidot ovat olleet todellakin eri planeetoilta. Yrittäjänä teillä ei ole todennäköisesti mahdollisuuksia kovinkaan hyvin selvittää kuinka hyvin tilitoimisto ohjelmaa todellisuudessa osaa käyttää, mutta pyrkikää tarkistamaan asia jotta ette joudu maksamaan toisten taitamattomuudesta :)

      Mutta siinä olen kanssanne samaa mieltä, että pieni kotitilitoimisto on todennäköisesti edullisempi, mutta mitä jos tämä yksin työskentelevä sairastuu, kuka tekee kirjanpitonne? Näitä aina välillä ilmenee kun kirjanpitäjä on sairastunut/kadonnut tai huomataan, että vuoden kirjanpito on tekemättä (tätä en kyllä ymmärrä miten...). Isommissa toimistoissa löytyy (yleensä) tuuraaja ja työt tulee tehdyksi sairastapauksissakin.

      Netvisorissahan näette itse raportit ohjelmasta, mutta mikäli käytössä on ns. paperinen ohjelma, vaatikaa kuukausittain vähintää tuloslaskelma, tase, alv-laskelma ja osto- ja myyntivelkojen erittely. Ja katsokaa ne läpi, onko niissä jotain kummallisuuksia esim. myyntilasku joka on maksettu jo 3 kk sitten käteisellä tms.

    • vmk1

      Olen yrittäjänä ja työllistän 2-4 työntekijää maastorakennus töissä sekä kevyttä maanraakennus kalustoa. Liikevaihtomme 350-500 000€.

      Myyntilaskuja kuukaudessa muutama, ostolaskuja ehkä 20, käteiskuitteja 20-40.

      Vaihdoin tilitoimistoa 18kk sitten kun edellisessä "paperi ja kansio" tilitoimistossa ilmoitukset eivät kulkeneen viranomaisille ajallaan ja samalla tuli kuvioihin Netvisor. Aivan mahtava helpotus paperitöihin ja ennen kaikkea ostolaskujen maksuun. Kaikki ostolaskut pyydän verkkolaskuina tai paperilaskut skannauspalveluun (verkkolaskun voi kyllä lähettää kuka tahansa yrittäjä jos vaan haluaa…). Laskuja maksaessa ei tarvitse näpytellä yhtään numeroa, klikkailee van hiirellä. Jos tiliöin samalla itse alasvetovalikosta niin se on valmiiksi odottamassa kuukausi-ilmoitusta ja helpomalla kuin laskun maksu verkkopankissa. Nyt voin myös tarkistaa jonkun mieltäni vaivaavan tositteen, laskun tai työmiehen matkalaskun Netvisorista vaikka 6kk:n takaa. Tarvitsen esimerkiksi takuukuitin jostain tuotteesta niin sen etsimiseen Netvisorista menee noin 2 minuuttia. Nyt juuri tarvitsin "välitilinpäätöksen" niin sen saamiseen meni noin 2 minuuttia ja olen 220km päässä tilitoimistosta ja 320km omalta toimistolta hotellin sängyllä.

      Käteiskuitit skannaan itse, tilitoimisto vie ne Netvisoriin. Minulla maksaa kuukaudessa 200-350€ sis alv ja tällä rahalla ei tarvitse koskea yhtenkään laskuun, tosiaan vain skannata käteiskuitit (olen eri paikkakunnalla tilitoimiston kanssa).

      Takaisin perinteiseen en vaihtaisi vaikka hinnat nousisivat tuplaksi!

    • asdfadgdsg

      Sorry, Netvisor ei taivu tuohon ainakaan heidän tukensa mukaan eli taidat olla heillä töissä...

      PS. Paska buginen ohjelma ja ei edes korjaa niitä mitä pitäisi toimia

    • Maansiirtäjä se on

      >> Sorry, Netvisor ei taivu tuohon ainakaan heidän tukensa mukaan eli taidat olla heillä töissä...>>

      Mikä kumma sai sinut edes epäilemäänkään että alla olevan tekstin olisi kirjoittanut Netvisor myyjä, eikä savea kynsien alla oleva maansiirtourakoitsija?

      “...ja samalla tuli kuvioihin Netvisor. Aivan mahtava
      helpotus paperitöihin ja ennen kaikkea ostolaskujen
      maksuun. Kaikki ostolaskut pyydän verkkolaskuina tai
      paperilaskut skannauspalveluun (verkkolaskun voi
      kyllä lähettää kuka tahansa yrittäjä jos vaan
      haluaa…). Laskuja maksaessa ei tarvitse näpytellä
      yhtään numeroa, klikkailee van hiirellä. Jos tiliöin
      samalla itse alasvetovalikosta niin se on valmiiksi
      odottamassa kuukausi-ilmoitusta ja helpomalla
      kuin laskun maksu verkkopankissa. Nyt voin myös
      tarkistaa jonkun mieltäni vaivaavan tositteen,
      laskun tai työmiehen matkalaskun Netvisorista
      vaikka 6kk:n takaa.”

      Ilman muuta tuon kirjoittaja on Caterpillarin kuskien pomo, ei mitään epäilystä.

      • 8+19

        Tuo että ei tarvitse muuta kuin klikata hiirellä. Mutta jos joudut klikkaamaan 7 kertaa saadaksesi yhden kuitin ulos.
        Asian voi aina kuvata, niin että asiakas siitä tietyn kuvan.


    • tiedon hallitsija(:

      Minulla ei ole kokemusta Netvisorista, mutta kuitenkin toisen yrityksen sähköinen laskujen käsittely on käytössä. Laskut skannataan ja talletetaan nettiin, jota näkee sekä minä että kirjanpitäjä:

      pääsen laskuihin käsiksi milloin haluan eikä tarvitse koskaan pyytää laskukopioita tilitoimistosta. Yllättävän usein pitää tarkistaa, että onko hinta sama kuin viime kerralla, jolloin pitää kaivaa vanha lasku esille.
      laskut kaikki samassa paikassa
      laskut siirtyvät järjestelmään nopeasti
      kotimaisista yrityksistä kaikki isot (sähkölaskut, puhelinlaskut, nettilaskut) ja lähes kaikki keskisuuret yritykset lähettävät laskut verkkolaskuna, jolloin skannausta ei tarvita
      ei vaadi mappeja eikä arkistotilaa
      arkistontuhoaminen ei aiheuta kustannuksia
      samaan järjestelmään voi yleensä tallettaa esim. hallituksen kokouksen pöytäkirjat, sopimukset ja muut tärkeät säilytettävät yritysdokumentit
      - järjestelmää ei voi käyttää, jos nettiyhteys ei toimi. Näin kävi viime vuonna noin kahtena päivänä
      - maksaa jonkun verran
      - vaatii sen, että tietoturva on kunnossa
      - jonkun pitää hoitaa esim. ulkomaisten laskujen skannaus järjestelmään

      Itse pyrin muutenkin skannaamaan kaikkea mahdollista. Se edellyttää, että on hyvä tietokone, tietoturva hyvä, on skanneri ja että muistaa varmuuskopioinnit. Työn tekeminen on aika helppoa esim. lomalla ja ulkomailla, kun pääsee läppärillä käsiksi esim. pilvipalveluihin. Jopa laskuttamisen voi tehdä mökiltä käsin ilman mappeja. Myös skannatut dokumentit pitää osata laittaa järjestykseen, jotta ne löytää helposti.

      • Tyytyväinen

        Kuulostaa Administerin systeemiltä


    • Kallis? puutteellinen?

      "" mutta kuitenkin toisen yrityksen sähköinen laskujen käsittely on käytössä.""

      Kun olet noin tyytyväinen järjestelmääsi, niin olisit ihan hyvin voinut muille vastaavan etsiskelijöille mainita, että minkä nimisestä systeemistä on kyse.

      "" - maksaa jonkun verran ""

      Siis mitä luokkaa kk-veloituksesi nyt on? Onko se 500 vaiko 700 €/kk?

      "" - vaatii sen, että tietoturva on kunnossa ""

      Aika hankala kysymys nykysten verkkovakoilujen aikana asiakkaan itsensä kyetä hoitamaan ja ratkaisemaan. Järjestelmän toimittajanhan pitäisi pystyä asiakkaalle takaamaan että heidän pilvipalvelujansa käyttävän asiakkaan tiedot säilyvät salassa.

      "" - jonkun pitää hoitaa esim. ulkomaisten laskujen skannaus järjestelmään ""

      Itsekö niitä paperilaskuja skannerillanne skannailette, vai tilitoimistoko sen skannauksen hoitaa? Englannin kielikö ulkomaan laskuissa on hankaluutena, vai miksi eivät osaa tuota skannausta tehdä kuten muitakin?

    • vmk21

      Täällä vielä se Catepillari kuskien pomo… =) Yanmareja nykyään mutta kuitenkin.

      Katsoin ihan piruuttani mitä maksan kirjanpidostani niin suurin lasku oli 310€/kk sis alv ja pienin 87€/kk sis alv. Ja tämänhän tein ipadilla huoltoaseman pöydässä… =)

      Tammikuussa olin maksanut Netvisorin kuluja 168€ sis alv joista suurin on kk maksu 46€ ja muut sitten skannaus/tulostuspalveluja ja palkanlaskennan kuluja.

      Lisäksi maksan tilitoimistolle heidän veloituksen mukaan heidän tekemästä työstä 1-5h/kk. Jos tyrkkään ruttuiset käteiskuitit kirjekuoreen ja postitan tilitoimistoon niin kyllä hekin skannaavat ne 50€/h alv 0, jokainen tehköön ratkaisunsa mikä tulee kustannustehokkaimmaksi.

      Mitä tietoturvaan tulee niin moniko käyttää verkkopankkia? No niin, silloin ei pitäisi olla huolissaan kirjanpito-ohjelmasta… =)

      Mitä nettiyhteyteen tulee niin ei mielestäni eroa perinteisestä "kansio ja paperi" tilitoimiston kanssa toimimisesta, jos haluat heille soittaa niin samaisen yhteyden tarviaa silloinkin.

      Istun nyt hotellihuoneessa ja sakannasin (voit toki ottaa vaikka puhelimella valokuvan ja liittää sen jos ei ole mobiili skanneria) mukaan ottamani kolme paperi laskua. Näpyttelin niiden tiedot itse (sama työ kuin verkkopankissa maksaminen) ja pari klikkausta hiirellä, ja ávot, ovatkin jo kirjanpidossa saakka! Helppoa, eikö totta ja kaikki tämä on pois tilitoimiston laskutuksesta. Siis samalla vaivalla kuin pelkkä laskun maksaminen verkkopankissa.

      Nyt lähden työmaalle kun rahaliikenne ja kirjanpito ovat ajantasalla! =) Toivottavasti teilläkin jotka käytätte paperista versiota, erona vaan se että sitä ette pysty seuraamaan hotellista ettekä huoltoasemalta.

      Kesän jatkoja!

    • Skanneri hotellilaukkuun

      > Mitä tietoturvaan tulee niin moniko käyttää verkkopankkia? No
      > niin, silloin ei pitäisi olla huolissaan kirjanpito-ohjelmasta… =)

      Onko teillä siis Netvisoriin sisään kirjautuessa tunnistautuminen pankkitunnuksilla?

      Jos tuollainen kirjautuminen on niin silloin voi verrata verkkopankin turvallisuuteen mutta ei oikein muuten. Edellä juuri "jonkin toisen" pilvipalvelimen käyttäjä miinusteli pilvipalvelu haittapuoliksi sitä että "vaatii sen, että tietoturva on kunnossa".

      Mitähän sekin tarkoitti? Eikö ne noissa kilpailevissa pilvipalveluissa kirjaudu Netvisorin tapaan pankkitunnuksilla sisään, vai mihin tuollainen tietoturvaan viittaaminen liittyi?

      > Istun nyt hotellihuoneessa ja sakannasin (voit toki ottaa vaikka
      > puhelimella valokuvan ja liittää sen jos ei ole mobiili
      > skanneria) mukaan ottamani kolme paperi laskua.

      Ei sinunkaan elämä lopulta mitään kovin helppoa tunnu olevan. Minä en ole ikinä ottanut konttorilta hotelliyöpymisen reissulle lähtiessä mitään paperilaskuja mukaani.

      Hyvä että mainitsit sen mobiiliskannerinkin, niin että arkinen totuus sitä kautta paljastuu. Hotellille kannettavien skannauslaitteiden raahaamisineen ym. Olet hölmöläinen ostanut itsesi yli-fiksuine kirjanpidon järjestelminesi ja laitteinesi sisään jonkinlaiseen piikarengin hommaan. Teet piikahommia hotellin sängyltä käsin.

      • Visma rahastaa

        Visma osaa vain rahastaa ja allekirjoitan täysin tuplalaskutukset ja muut laskutusvilungit.


    • vanhanaikainen visma

      Meilläkin ollut ongelmia Netvisorin laskutuksen kanssa, ovat laskuttaneet lisäpalveuita joita emme ole tilanneet ja eivät ole useassa kuukaudessa saaneet korjattua sitä.

      Maksullinen tukipalvelu, joka pitää sisällään sähköposti tiketoinnin, on todella hidas. parhaillaan/pahimmillaan kestää yli viikon, että saa vastauksen. Kaikissa käyttämissämme ulkomaisissa pilvipalveluissa sähköposti-tuki on ilmainen, todella nopea ja ystävällinen. Netvisorilla jättävät töykeästi vastaamatta suoriin kysymyksiinin välillä.

      Sitten ohjelmistossa on jotain ihan urpoja juttuja, kuten että tilausvahvistuksia, ostotilauksia, tai laskuja ei voi lähettää suoraan sähköpostilla järjestelmästä. Ostotilauksen voi kyllä lähettää tulostuspalvelun kautta. Kiinnostaisi kyllä nähdä yritys, joka voi vielä tänä päivänä lähetellä postilla ostolaskuja ulkomaille ja pysyä pystyssä, ei voi muuta kuin ihmetellä tätä touhua välillä.

      Muutenkin ohjelman käyttöliittymä on jostain 90-luvun loppupuolelta, eli ei todellakaan käyttäjäystävällinen ja osa asioista on todella hankala tehdä kun tarvitaan 3-4 klikkausta, mihin nykyaikaisissa pilvipalveluissa tarvitaan 1 klikkaus.

      Muuten ohjelmisto kyllä hoitaa perushommat ihan hyvin, mitä nyt välillä tulee ihme bugeja. Ainoat kaksi syytä käyttää Netvisoria on se, että kirjanpito ja verkkolaskujen lähetys/vastaanotto on hankalaa/mahdotonta ulkomaisilla ohjelmilla, jotka tarjoaisivat kyllä alle puoleen hintaan vähintään tuplasti parempia ratkaisuja. Ja toinen syy, että Suomesta ei löytynyt mitään parempaakaan suunnilleen samaan hintaluokkaan. Procountori oli toinen vaihtoehto, mutta se on vielä kivikautisempi kuin Netvisori.

    • Ulkomaan Hyvät Ohjelmat

      >>urpoja juttuja, kuten että tilausvahvistuksia, ostotilauksia, tai laskuja ei voi lähettää suoraan sähköpostilla järjestelmästä. Ostotilauksen voi kyllä lähettää tulostuspalvelun kautta.>>

      Kuulostaa Visman tyyppiseltä pakkorahastukselta. Mutta ainahan tuollaisia voi kiertää, laitat Windows-koneellesi vaikka PdfCreator ohjelman. http://pdfcreator.en.softonic.com/
      Sillä voit lähettää Ostotilauksesi ja kaikki muutkin tulosteet suoraan e-mailin kautta PDF:nä maailmalle.

      >>Muutenkin ohjelman käyttöliittymä on jostain 90-luvun loppupuolelta, eli ei todellakaan käyttäjäystävällinen>>

      Tuohan ei silloin ole kovin vanha vielä. Käyttäjäystävällisyys on monipiippuinen juttu. Käyttäjäystävällisyys ja helppous ja tuttuus tarkoittaa mobelle taloushallinnon ihmiselle juuri noita 90-luvun käyttöliittymän mukaisia toimintoja.

      >> ja osa asioista on todella hankala tehdä kun tarvitaan 3-4 klikkausta, mihin nykyaikaisissa pilvipalveluissa tarvitaan 1 klikkaus.>>

      Kuulostaa oudolta, että mitä välivaiheita pilvipalvelussa on voitu noin paljon jättää pois? Jääkö silloin jotakin valinnaisia vaihtoehtoja vähemmäksi, vai mistä on kyse?
      Kyllähän useimmat 90-luvun käyttöliittymien kehittäjätkin viilaavat omaa toiminnallsiuuttaan koko ajan paremmaksi. Turhia vvälivaiheita karsitaan vakiona pois. En oikein päässyt jyvälle mikä tuollaisen eroavuuden klikkausten määrässä voi tehdä.

      >>Ainoat kaksi syytä käyttää Netvisoria on se, että kirjanpito ja verkkolaskujen lähetys/vastaanotto on hankalaa/mahdotonta ulkomaisilla ohjelmilla, jotka tarjoaisivat kyllä alle puoleen hintaan vähintään tuplasti parempia ratkaisuja.>>

      Etkö muka itse hoksaa ristiriitaa yllä olevassa tekstissässi? Eihän ne ulkomaiset silloin ole “tuplasti parempia ratkaisuja”, jos niillä homman tekeminen on noin vaikeata. Haahuilet kyllä nyt joidenkin ihan olemattomienkin asioiden perään jo.

      >> Ja toinen syy, että Suomesta ei löytynyt mitään parempaakaan suunnilleen samaan hintaluokkaan. Procountori oli toinen vaihtoehto, mutta se on vielä kivikautisempi kuin Netvisori.>>

      Sano nyt vielä nimeltä se “hyvä, moderni ulkomainen ohjelma”. Se josta näet päiväuniasi? Kiinnostaa varmaan muitakin kuulla että millaisesta ulkomaan kultakimpaleesta oikein on kyse.

      • vanhanaikainenvisma

        ">>urpoja juttuja, kuten että tilausvahvistuksia, ostotilauksia, tai laskuja ei voi lähettää suoraan sähköpostilla järjestelmästä. Ostotilauksen voi kyllä lähettää tulostuspalvelun kautta.>>

        Kuulostaa Visman tyyppiseltä pakkorahastukselta. Mutta ainahan tuollaisia voi kiertää, laitat Windows-koneellesi vaikka PdfCreator ohjelman. http://pdfcreator.en.softonic.com/

        Sillä voit lähettää Ostotilauksesi ja kaikki muutkin tulosteet suoraan e-mailin kautta PDF:nä maailmalle."

        Ei kovin käyttäjäystävällinen ratkaisu. Onneksi tajusivat päivittää Netvisoria, että nyt laskut saa myös lähetettyä sähköpostilla.

        ">>Muutenkin ohjelman käyttöliittymä on jostain 90-luvun loppupuolelta, eli ei todellakaan käyttäjäystävällinen>>

        Tuohan ei silloin ole kovin vanha vielä. Käyttäjäystävällisyys on monipiippuinen juttu. Käyttäjäystävällisyys ja helppous ja tuttuus tarkoittaa mobelle taloushallinnon ihmiselle juuri noita 90-luvun käyttöliittymän mukaisia toimintoja."

        Terve täältä nykypäivästä sinne 90-luvulle!

        ">> ja osa asioista on todella hankala tehdä kun tarvitaan 3-4 klikkausta, mihin nykyaikaisissa pilvipalveluissa tarvitaan 1 klikkaus.>>

        Kuulostaa oudolta, että mitä välivaiheita pilvipalvelussa on voitu noin paljon jättää pois? Jääkö silloin jotakin valinnaisia vaihtoehtoja vähemmäksi, vai mistä on kyse?

        Kyllähän useimmat 90-luvun käyttöliittymien kehittäjätkin viilaavat omaa toiminnallsiuuttaan koko ajan paremmaksi. Turhia vvälivaiheita karsitaan vakiona pois. En oikein päässyt jyvälle mikä tuollaisen eroavuuden klikkausten määrässä voi tehdä."

        Okei 3-4 klikkausta oli turhaa liioteltua. 1-2 klikkausta on todellisempi. Esimerkkinä jos haluat muokata laskua, et voin vain painaa muokkaa nappia vaan pitää ensin avata valikko, valita siitä muokkaa laskua ja sitten painaa valitse. Tässä tuli nyt kolme klikkausta yhden sijaan.

        ">>Ainoat kaksi syytä käyttää Netvisoria on se, että kirjanpito ja verkkolaskujen lähetys/vastaanotto on hankalaa/mahdotonta ulkomaisilla ohjelmilla, jotka tarjoaisivat kyllä alle puoleen hintaan vähintään tuplasti parempia ratkaisuja.>>

        Etkö muka itse hoksaa ristiriitaa yllä olevassa tekstissässi? Eihän ne ulkomaiset silloin ole “tuplasti parempia ratkaisuja”, jos niillä homman tekeminen on noin vaikeata. Haahuilet kyllä nyt joidenkin ihan olemattomienkin asioiden perään jo."

        Ulkomaiset ohjelmistot ovat ohjelmistoina sen yli tuplasti parempia, eivät vain valitettavasti sovi Suomeen. Jos elät tosiaan vielä siellä 90-luvulla, niin monikin asia saattaa tuntua sinulle olemattomalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä asioita olisi.

        ">> Ja toinen syy, että Suomesta ei löytynyt mitään parempaakaan suunnilleen samaan hintaluokkaan. Procountori oli toinen vaihtoehto, mutta se on vielä kivikautisempi kuin Netvisori.>>

        Sano nyt vielä nimeltä se “hyvä, moderni ulkomainen ohjelma”. Se josta näet päiväuniasi? Kiinnostaa varmaan muitakin kuulla että millaisesta ulkomaan kultakimpaleesta oikein on kyse."
        Tässä on muutamia tälläisiä ohjelmia:
        Zoho Books
        Xero
        KashFlow
        Freshbooks
        QuickBooks

        Nämä softat saa myös kätevästi integroitua useisiin ulkomaisiin CRM ohjelmistioihin.


    • NETVISOR KALLIS

      Netvisorin uusin kirjanpito-ohjelma on täysin hanurista. Uudet ominaisuudet pakottavat käyttäjät maksamaan lisää palveluista.

      Nyt tuli oma mitta täyteen EI ENÄÄ IKINÄ NETVISORIA MEIDÄN yritykseen. GOOD BYE. Täysiä ääliöitä koko johto kun eivät tajua että ahneella on SURKEA LOPPU!!!!!!!!!!!!!!

      • pieniyrittäjä

        olen tismalleen samaa mieltä!


    • jläököäöä

      Miten niin? Minulta ei veloittaneet mitään laskuista joita ne lähettelivät????

    • Ei laskun lisäkuluja

      >> Miten niin? Minulta ei veloittaneet mitään laskuista joita ne lähettelivät????

      Samanlainen kokemus on täälläkin. Meille tuli Netvisorin päivityksestä vähän yllättävä lisälasku, 580 € alv, mutta ei siinä mitään lisäveloitusta ollut laskun lähettämisestä peritty.

      Puhelinyhtiö Elisa sen sijaan perii 7,90 € alv, eli 9.76 € veroineen olevan veloituksen paperilaskunsa lähettämisestä. Tämä on jo aika sikaa rahastusta Elisan suunnalta.

      Toistaiseksi emme tiedä mistä syystä Netvisor meitä laskuttaa, mitään uusia ominaisuuksia ei olla ohjelmaan tilattu. Elisan tyyppistä lisäveloitusta laskulla ei kumminkaan ollut.

    • Hei Ei laskun lisäkuluja,

      haluamme suosia sähköisiä laskun toimitustapoja ja paperilaskussa on myöskin enemmän käsittelykuluja, kuin sähköisissä laskun toimitustavoissa.

      Suosittelenkin sinua olemaan yhteydessä Elisan yritysasiakaspalvelun puolelle numerossa 010 80 8088, jossa voit keskustella sinulle parhaasta laskutustavasta.

      Susanna / Elisan Palstatiimi

    • Raivona Elisalle ! !

      >> paperilaskussa on myöskin enemmän käsittelykuluja, kuin sähköisissä
      laskun toimitustavoissa.>>

      Saman konsernin Saunalahti pystyy edelleenkin lähettämään paperilaskunsa 1,89 € lisäveloitusta vastaan. Sikamainen Elisa tosiaan repii 9.76 € samanlaisesta paperilaskusta

      Voisikos arvoisa “Elisa palstatiimi” selostaa että kuinka näin suuri kustannusero on kahden yksikkönne välillä mahdollista?

      Onko teillä Elisalla jotakin maistereita ja tohtoreita nuolemassa niitä postimerkkejä, vai mistä kallis postikuori teillä johtuu? Ja on aivan turhaa teidän Elisa-selostajien koettaa piiloutua sen verukkeen taakse että “Saunalahti on eri yritys kuin me”.
      Ihan samanlaiset tai peräti täysin samat postitusjärjestelmät sielläkin niitä laskukuoria lähettävät kuin Elisalla.

      Tällä hetkellä Elisan 9.76 € veloitus paperilaskusta on niin rasvaisen iso, että sillä tulolla pystytte subventoimaan myös e-laskujenne henkilästön kuluja. E-laskujen lähetys voi toimia siinä sivussa siivellä, ikäänkuin ilmaiseksi, koska paperilaskujen saajat kustantavat koko osaston toiminnan.

      Haluan firmamme niin pian kuin mahdollista eroon Elisasta ja kaikesta mitä se yrityksenä edustaa. Te ette tykkää meistä asiakkaananne, enkä minä tykkää teistä kohtuuttomana laskuttajana. Parempi kuin tiemme eroavat niin pian kuin mahdollista.

      Minä koetan parhaani mukaan viedä mukanani kymmenkunta muuta Elisan asiakasta. Sen verran kypsä olen touhuunne. Puhun pahaa Elisasta joka ikisessä käänteessä missä vain mahdollista.

      • Kenties tuleva käytt

        Olemme nyt käyttäneet vuoden ajan Webcrm:ää ja siihen linkitettyä economic- taloushallintoa. Verkkolaskutus ei onnistu, mikä on nykyisellään suurin murheeni.

        Mites Netvisorin adiakashallinta- tai varastonhallintaominaisuudet pelaa. Nuo ulkolaiset ei käytännössä ole kovinkaan helppoja, vaan mahdollisuuksia on liikaa säädettävänä, että yrittäjä ehtisi opetella ominaisuuksia.

        Palvelu on silloin oikean hintainen kun ei tule aiempaa kalliimmaksi, mutta työskentely helpottuu.


      • keka tietaa
        Kenties tuleva käytt kirjoitti:

        Olemme nyt käyttäneet vuoden ajan Webcrm:ää ja siihen linkitettyä economic- taloushallintoa. Verkkolaskutus ei onnistu, mikä on nykyisellään suurin murheeni.

        Mites Netvisorin adiakashallinta- tai varastonhallintaominaisuudet pelaa. Nuo ulkolaiset ei käytännössä ole kovinkaan helppoja, vaan mahdollisuuksia on liikaa säädettävänä, että yrittäjä ehtisi opetella ominaisuuksia.

        Palvelu on silloin oikean hintainen kun ei tule aiempaa kalliimmaksi, mutta työskentely helpottuu.

        njoo, teet itse osto/ myyntilaskutuksen itse, maksat 60 - 90 euroa toimiston kulut 2-5 tuntia, vai toimitatko samat lappuset mummotoimistoon -> lopullinen hinta 50- 75%:a, vaikka tehdään ns kalliita päällekkäisiä toimenpiteitä.


      • 16+3
        Kenties tuleva käytt kirjoitti:

        Olemme nyt käyttäneet vuoden ajan Webcrm:ää ja siihen linkitettyä economic- taloushallintoa. Verkkolaskutus ei onnistu, mikä on nykyisellään suurin murheeni.

        Mites Netvisorin adiakashallinta- tai varastonhallintaominaisuudet pelaa. Nuo ulkolaiset ei käytännössä ole kovinkaan helppoja, vaan mahdollisuuksia on liikaa säädettävänä, että yrittäjä ehtisi opetella ominaisuuksia.

        Palvelu on silloin oikean hintainen kun ei tule aiempaa kalliimmaksi, mutta työskentely helpottuu.

        Netvisorissa noita ominaisuuksia ei ajateltu ollenkaan. Jos niitä kaipaa, niin pysykää kaukana.
        Ajatelkaa vaikka tuoterekisteri. Tuotenumerot ovat netviosorin generoima juokseva numero lista. Pahinta on ettei sitä voi muuttaa. Jos on tuotteet A, C ja E ja sitten haluat uuden tuotteen, niin se meneekin listan hännille ja sille et voi mitään. Eli sen jälkeen tuotelistaus onkin A,C,E,B.
        CRM ominaisuuksiakaan siinä ei ole. Kun teet vaikka tarjouksen, niin joka tehtävä pitää erikseen vielä käydä kuittaamassa. Turhaa työtä on paljon. Et saa esimerkiksi fiksuja työlistoja tai soittolistoja, on vain pitkä lista tehtäviä. Pahinta on että netvisor hukkaa tehtävän päiväyksiä ja ne siirtyvät pitkäksi listaksi tehtäviä joissa ei päivämäärää.
        Mieleen tulee lähinnä sähköinen puhelinluettelo, jossa ei ole indeksointia.
        Varastovalvontakin on hankalaa.


    • Nettioo

      Paljonko maksaa Netvisor kuukaudessa jos käyttää vain kirjanpito-osiota ja tekee kirjanpidon itse? Eli ei ole reskontrat käytössä eikä pankkiliikenne. Eli liittymä on vain itsellä eikä lisäksi tilitoimistolla.

      • keka tietaa

        maksat aivan saman käytöstä teet itse tai muut. Näiden käyttöhän perustuu siihen että itse teet mahdollisimman paljon. Kait


    • Eeverttiiii

      Hullu se joka maksaa.

    • YhdenHengenOy

      Itse pyöritän yhden hengen osakeyhtiötä ja olen tyytyväinen Netvisoriin. Kun myyn omaa työtäni, niin käytän toiminnoista vain kirjanpitoa ja laskutusta, en palkanlaskentaa tai varastokirjanpitoa. Tapahtumia sisään ulos on aika vähän kuukaudessa, joten ne kuukausiveloituksetkin ovat kohtuullisia 40 euroa/kk tai sinnepäin. Plus tilitoimiston kulut.

      Minä maksan tuon summan oikein mielelläni siitä, että pystyn hoitamaan kaiken sähköisesti ja matkan päälläkin. Minusta tuo ei ole kallista kun vertaa siihen vaivaan mikä paperien pyörittelystä tulee. Kesälomalla tuli eteen tilanne, jossa reissun päältä piti saada yksi maksu välittömästi menemään ja onnistuihan se.

      Niin, ja tunnistaudun palveluun puhelimeeni liitetyllä mobiilivarmenteella, joka oikein käytettynä vastaa pankkitunnistusta.

      Ja minusta on ihan oikein, että Netvisorista ei suoraan voi lähettää sähköpostilaskuja. Minusta se olisi aika outoa, että laskuja tulisi jostain @netvisor.biz-osoitteesta eikä @omafirma.fi-osoitteesta. Joten pistän muodostetun laskun paikalliseen tulostukseen, joka vie doPDF-kirjoittimelle, josta tulee PDF-tiedosto ulos. Ja se sitten käsin sähköpostilla ulos. Ei ole iso ongelma.

      Mutta kukin taaplaa tyylillään ja valitsee mihin käyttää rahaa ja aikaa. Olen ollut Netvisorin asiakas jo yli viisi vuotta, oman firman aivan alusta asti, enkä näe että Netvisor olisi mikään huijariputiikki. Se on tosin sanottava, että en tiedä mitä koukeroita tämä Visma-kauppa on tuonut mukanaan uusille asiakkaille, minulle se ei vanhana asiakkaana ole näkynyt ollenkaan.

    • Yuki54

      Vaihda ilman muuta, jos et ole tyytyväinen, etkä usko ohjelman toimivuuteen. Ei kannata itkeä tämän takia. Suositan, että keskityt oleelliseen, siihen omaan yrityksen ja sen kehittämiseen. Netvisor on väline, joka auttaa yrityksen taloushallinnon rutiineissa ja se ei sovi harjoittelijoille, jotka eivät jaksa keskittyä oleellisiin asioihin. Kaikkiin asioihin kannattaa keskittyä, eikä rutista turhista. Turhat asiat kannattaa karsia heti, jos ei usko niihin. Suunnittele ja visioi tulevaisuuttasi, älä narise.

    • zeus2123

      Tutustukaapa palveluun nimeltä Takuukuitti (www.takuukuitti.fi) Tuo on yrittäjälle tarkoitettu verkossa toimiva palvelu ja puhelimeen asennettava ohjelmisto jonka avulla kaikki paperitositteet voidaan kuvata puhelimella ja toimittaa suoraan kirjanpitoon.

    • Kyllästynyt

      Onkohan visma Suomen huonoin kirjanpito-ohjelma ? Ehkä se ei ole tarkoitettu suomalaisille yrityksille. Raportit todella huonoja. Jatkuvasti joku mättää, yksi asia kun saadaan kuntoon, toiseen tulee vikaa. Tuki huonoa ja hidasta ellei suostu maksamaan extraa. Monipankki sekava, document center jäykkä.... Edes muistiotositteita ei voi korjata/muuttaa vaikka kausi on auki. Toisaalta antaa kirjata vaikka edelliselle tilikaudelle.

      • kellekuuluu

        Huomaa, että kirjoitat nyt eri ohjelmasta kuin Netvisor. Document Center ja muut mainitsemasi ei-niin-kivat ohjelmat ovat osa Visma Business -ohjelmaa, ei Netvisoria.


    • 15+9

      Olet oikeassa. Sen ominaisuudetkaan ei päätä huimaa. Tuoterekisteri menee juoksevan numeron mukaan ja siinä ei ole esimerkiksi LVI-numeroa?
      CRM ominaisuuksia siinä ei ole ollenkaan. Siinä on vain pitkä tehtävälista. Excelillä pärjää siinä hommassa paljon paremmin.
      Netvisor voi olla hyvä talousohjelmisto, mutta usein yrityksellä on muutamin toimintaa kuin taloushallinto eikä ole järkeä pitää eri ohjelmistoja eri toimintoihin sillä niiden intergrointi on myös kallista.
      Arvosana 6-.

    • PettynytYritys

      Olemme käyttäneet Netvisoria jo 2 vuotta ja täytyy sanoa että Visman Netvisor on hurjan kallis.

      Laskutusmalli on todella ahnetta. Kyllä järkevää on pitää näppinsä edossa Visman Netvisor tuotteesta. Palvelun hinta karkaa käsistä muutamassa kuukaudessa. Koko hinnoittelu on tehty niin että palvelun hinta nousee jatkuvasti ylöspäin.

      Sitten nämä kaverit vielä vittumaisesti kommentoi että voi voi jos hinta nousee.

    • Netv

      Uskomattomia juttuja hinnasta. Ohjelma on talousjohtamisen ja kontrollin kannalta loistava. Verotarkastukset vältetään, jos ohjelmana on integroitu järjestelmä. Homma voidaan hoitaa joko paperina tai sähköisesti. Asiakas maksaa muutaman euron niinkuin muistakin ohjelmista. Tilitoimistoyrittäjän tulee sitten investoida jonkin verran mutta sittenkin loistava ohjelma. Kolmisenkymmentä vuotta on taloushallinnon asioita pyöritetty ja kymmeniä ohjelmia. Jokaisella tilitoimistoyrittäjällä on ohjelmalle myös hinta. Meillä se ei käytännössä maksa kuin muutaman euron jos tehdään perinteisesti asioita. Sähköisellä puolella sitten jo muutaman millin liikevaihto tekee n parin tonnin lasku. Jos olisi monta kirjanpitäjää palkattu tekemään työtä olisi kulut huiketa kuukaudessa. Tilitoimistosta saa palvelun isollekin yritykselle edullisesti.
      Toki pääkaupunkiseudulla tilitoimistojen hinnat ovat kolmin nelinkertaisia verrattuna maankuntien tilitoimistoihin.

      • keka.tietaak

        tietääkö ne verotarakastajat tästä mainitsemastasi integroidusta järjestelmätä ja näin etukäteen?


    • Kilpailuta

      Kyllä näitä kirjanpitopalveluita kannattaa kilpailuttaa muutenkin tasaisin aikavälein. Taloyhtiömme kirjanpito tippui juuri reilusta 600,00 euron vuosittaisesta summasta 170,00 euroon vain pienellä kilpailutuksella, käytännössä yhdellä meilillä. Entistä ei viitsi mainita kun ei selvästikään ollut edullinen vaikka näin luulimme, mutta nykyinen on MST-Yhtiöt Oy, http://mstyhtiot.fi

      Mites se DNA mainostikaan... "Vaihtamalla paranee!"

    • Coriander

      Meillä on toiminut hyvin jo vuosia. En ole huomannut, että hinta nousee joka kuukausi. Samat kiinteät hinnat on laskutettu kuin sopimuksessa. Jos ei ole tyytyväinen, kannattaa vaihtaa eikä valittaa.

    • Ihme_vänkäämisiä

      En jaksanut lukea koko ketjua eipäs juupas keskustelua.
      Itse käytän fivaldin ohjelmaa jota kirjanpitäjä käyttää myös.
      Eli järjestelmä jolla kirjoitan laskun tekee heti kirjauksen myös kirjanpitoon.
      Myös ostolaksut (joista 70% e-laskuja) käyttäytyy smaan tapaan, eukkoni tiliöi ostolaskut (jotka menevät 90% oletustileille).
      Käeiskuiteista tehdään käteiskuittilasku joka käyttäytyy kuin normaali ostolasku.
      Työn voi tehdä vaikka tisella puolella maailmaa jos on käytössä joku tietonkone (ei tarvitse edes omaa).

      Tilitoimisto tekee vain tarkistusta ja viranomaisilmoitukset sekä tilinpäätökset ja tietenkin sen yrittäjän kannalta tärkeimmän, eli euvoo näissä teknisissä asioissa kirjanpitoon ja verotukseen liittyvissä asioissa (Yritysostot, sukupolvenvaihdokset, eläkkeellejäämiset yms.).

      On päivänselvää että tällainen järjestelmä A. säästää aikaa B. on halvempi.

      Tietenkin on niitä yrittäjiä jotka toimittavat paperitositteet muovipussissa kirjanpitäjälle joukossa käteiskuitit, näistä kun kirjanpitäjä alkaa tekemään kirjanpidon niin silloin paperinen jopa paperille kirjoitettu kirjanpito on varmaan se edullisin.
      Mutta huomatkaa tällaiset yrittäjät, kuinka nopeastisaatte tietoa yrityksenne tilanteesta?

      Itse saan kirjanpidon tarkastetavaksi heti myynti/ostolaskujen kirjauksen jälkeen jos haluan.

      • kek.tietaa

        varmaankin saat tuloksen tietoosi vasta alv:n laskettamisen jälkeen.


      • Ihme_vänkäämisiä

        Niinpä niin.
        Oikeat yrittäjät tietävät että kirjanpidossa pyöritetään verottomia summia.
        Kaikki myös tietävät että tulos syntyy verottomista summista.
        alvilaskenta ei muuta tulosta mihinkään koska alv ei ole yrittäjän rahaa, se on verottajan rahaa.

        Ei ihme että kirjanpito maksaa kun ei ole edes alkeet tiedossa.

        Laskekaa aina verottomilla summilla kannattavuuslaskelmat ja katteet, se on välttämättömyys ettei tarvitse itkeä kun verottaja vie omansa.

        Ja alkuperäiseen asiaan, kun kirjanpidossa pyöritetään vain ja ainoastaan verottomia summia niin kyllä se (vaikka se ihmeelliseltä tuntuukin) niin tuloksen näkee heti laskujen syötön jälkeen.


      • keka.tietaa

        jaa pyörität sitten alv 0 pisnestä


      • Ihme_vänkäämisiä

        Kyllä, kaikki suomen yrittäjät pyörittävät toimintaa 0 alvilla.
        Joillakin alv lisätään päälle ja joillakin ei.
        Mulla osaan lisätään alv ja osaan ei.

        Eli ainoa tapa laskea esim kate on laskea Alv 0% summista.

        Nämä itkijät jotka valittavat että alv vi kannatavuuden ovat niitä jotka laskevat verollisissa summissa. Myynti 100€ kate 24€ ja verottaja vie sen 24€.
        Oikeastaan pitää laskea että 100€ kate 24€ = 124 alv 29.76€ jolloin jää käteen se laskennallnen kate 24€.

        Mutta näitä yksinkeraisia yrittäjiä on suomi pullollaan jotka ei ymmärrä mistään mitään.
        Kannattavat yrityksetkin kärsivät kun nämä tollot tekevät bisneksiä tappiolla ja vievät asiakkaita


      • keka.tietaako

        Katsos kun suurin osa ohjelmista laskee alv:n pois ostojen tai myyntien summista vasta alv-laskennassa. Toki voidaan kirjata niin, että joka tapahtumassa kirjataan alv erikseen kuitilta alv velkoihin tai saataviin. No 50 alv tositetta -> 50 tapahtumaa enemmin. No siinähän sitä ajankäyttö kasvaa virheen mahdollisuus kasvaa.


    • EdullinenKirjanpito

      Netvisor on kallis ohjelma. Mikä tahansa muu kirjanpito-ohjelma on edullinen.
      Netvisor ei todellakaan ole edullinen kirjanpito-ohjelma.

      • EhkeiTämänUhriksi

        Tämä oli hyödyllinen viestiketju, kiitos kaikille kokemuksiaan jakaneille..


    • Pettynyt1234

      Netvisor easy , Visma Solutions Oy , nämä kaikki ovat erittäin kalliita ja niistä on erittäin vaikea päästä eroon ,kaupataan jotain halpaa perusmaksua ja sitten joka kk. tulee perusmaksun lisäksi hirveä lasku , minulla oli n.160 kpl ostolaskua ja . n.60kpl myyntilaskua vuodessa , vuosimaksu oli yli 5000 e. v

      • keka.tietaako

        voin hyvin ymmärtää, että 160 ostolaskua -> 80 - 160 euroa ja 60 myyntilaskua n.190 euroa -> mistä toi 50000 euroa/vuosi?


    • KallistaHuvia

      Netvisori tarjoaa erittäin huonoa palvelua. Ratkaisu ei tee niitä asioita joita luvataan. Tuki ei hoida tukipyyntöjä.

      Älkää vain ottako Netvisoria. Se on kallis ja rahalle ei saa mitään vastinetta muutakuin päänsäryn.

    • Viisastu

      Totta. Maksat minimissään 1200€ vuodessa netvisorille ja tuki ei edes käsittele virheitä. Kannattaa todellakin pysyä ja kaukana Visman / Netvisorin ratkaisuista.

    • NikoJussi

      En tiedä, miten tuli tehtyä tämä virhe, että otettiin Netvisor/Visma käyttöön. Kaipa myyjä myi. Kaikki on ollut ärsyttävää siitä asti ja nyt vaihdoimme pois. Ensinnäkin tuki on luokaton ja vieläpä maksullinen(kallis). Netvisor on itsessään hankala ja sekava käyttää. Kirjanpitäjämme oli samaa mieltä hankaluudesta ja hän on käyttänyt kuitenkin useita ohjelmia. Lähes kaikesta, mitä klikkaat menee jokin maksu. Nyt kun lähdimme pois, niin jäähyväisiksi, jotta saamme materiaalin ulos maksamme siitä 150 euroa ja joudumme sen tekemään luonnollisesti itse. Jos he olisivat tehneet sen, olisi se maksanut muutaman satasen enemmän.

      Yksi isoimmista virheistä on valita Netvisor tai kirjanpitäjä, joka käyttää Netvisoria. Tutun yritys myös käytti Netvisoria ja sen suosittelemaa kirjanpitäjää. Se se vasta on kallista, kun on erikseen Netvisorin kouluttama kirjanpitäjä siihen, että saavat laskutettua mahdollisimman paljon.

    • Netvisoriaei

      Totta. Mikä olisi hyvä vaihtoehto? Miten siirtäminen onnistuu pois toiseen järjestelmään että kaikki tallennettu vuosien tieto saadaan myös`? Tuli vain ilmoitus nostamme perusmaksuanne 180euroa per kuukausi. Perusmaksua siis.. Sen päälle tapahtumakulut.. Tarkoittaa yli 2000 euroa kuukaudessa.. Ihan syvältä hanurista. Kaduttaa että tuommoiseen järjestelmään lähdimme. Vaihdamme mielellämme

      • keka.tietaako

        Nousiko liikevaihtoluokka? Sellaista tämä kuititon kirjanpito on.


      • keka.tietaako

        Luulisi, että siirtotiedostojen kautta tai sitten siirrettävä ohjelma käännetää muotoon x, jota vastaanottava ohjelma osaa lukea ja kääntää datan omalle ohjelmalle.


    • Perus-Pena

      Koittakaas nyt laskea sille omalle ajallekin joku arvo ja perehtyä myös yrityksen taloushallintoon, niin homma asettuu vähän toisin. Netvisor on yksi markkinoiden parhaita tuotteita ja hinnoittelu varsin selkeä. Aivan tuubaa koko ketju.

    • Perus-Pena
    • sitäeioletälläkertaa

      Samaa mieltä aloittajan kanssa vaikka aloituksesta on jo monta vuotta aikaa. Mikään ei ole muuttunut: Älkää h*ssä menkö hankkimaan tätä laitosta minkään liiketoiminnan ohjelmistoksi!!! Tämä ei sovellu mihinkään muuhun kuin siivoojan tunti- tai kappaletavaralaskutukseen viiden työntekijän yritykseen ja ainoastaan kotimaassa. Asiakaspalvelu on onneton, asiantuntijuutta ja asiakaspalvelukykyä ei löydy, saadut ohjeet ovat ristiriitaisia riippuen siitä kuka sattuu ohjeistamaan. Ohjelmiston kouluttajat ovat ammattitaidottomia joilla ei ole kykyä laajempaan ymmärrykseen ja ohjeistukseen kun vaihdetaan toisesta järjestelmästä heidän tuotteeseensa. Hinta on hiton kallis siihen nähden ettei asiakaspalvelua, tai asiakastukea saa edes 72 tunnin sisällä tiketin jättämisestä ja työt seisoo kun ei pääse etenemään. Olen pettynyt.

    • OYYrittäjä

      Itse kilpailutan ohjelmistot aina silloin tällöin. Ohjelmiston ostin viimeksi kolme vuotta sitten hintaan - taisi olla 100 € plus ALV.

      Päivityksiä en ole viitsinyt ostaa, kun nykyinen toimii ihan mukavasti. Minulle on inhan yhdentekevää minkä vuoden veroilmoituskaavaketta ohjelma käyttää kunhan tieto on oikein. Laskutus, reskontra, kirjanpito ja tilinpäätökset toimivat. Kerran soitin tukeen ja sain ihan asiallista palvelua. Ohjekirja on ihan asiallinen, kuten myös opastusvideot.


      Ohjelma on skaalautuva ja toimii ihan mukavasti. Aikaisempii verrattuna hieno asia on se, että tilejä lisätään eikä poisteta. Joskus muinoin tuli käytettyä ohjelmistoa, jonka käyttöönotto sisälsi mm. yksityislentokonetilien deletoimisen.

      Kirjanpito pitää tehdä itse, jotta tuntuma firmaan säilyy.

      • katsopasvain

        Puhut sekavia. Aivan vaikuttaisi siltä että asiakaspalvelu kyseisestä lafkasta vastailee ketjuun. Nyt selvisi sekin mikä siinä "palvelussa" kestää kun päivystellään vaan keskustelupalstoilla :D


      • Mikä-skaalautuu

        Tuo vastailija puhuu tosiaan sekavia, kirjanpidon "skaalautuvuudesta" ym pöpinästä.

        Mutta ei taida olla Vismalta ostanut mitään. Eihän sieltä saa satasella kuin yhden norjalaisen konsulttilaskun.


    • Anonyymi

      Netvisor ei toimi. Bugaa koko ajan ja kk-maksut järkyttävän kalliit.

    • Anonyymi

      Onko toi Netvisor tosiaan noin paska? Pitäis löytää joku ohjelma pienehköön yritystoimintaan. Myyntitilaukset, laskutus, ostotilaukset, ostolaskut, varastonhallinta, reskontrat jne. Sähköinen laskutus ja vastaanotto. Hyviä ehdotuksia ?

    • Anonyymi

      netvisor on törkeän kallis. Ei missään nimessä kannata hankkia.

    • Anonyymi

      Visma samaten, ihan huuhaata, hinnat nousee koko ajan, kuzetusta.

    • Anonyymi

      Huh!

      Olipa onni , että sattui silmiin tämä viestiketju. Meidän tilitoimisto on siirtynyt tähän ja painaa päälle että meidänkin pitäisi ottaa tämä netvisor käyttöön.

      Olen saanut aivan vastaavanlaista infoa usealta yrittäjältä joilla on ollut / on käytössä tämä netvisor. Kaikkien näiden yhteinen mielipide on , että KALLISTA on.

      Vaihdan mieluummin tilitoimistoa.

    • Anonyymi

      Kannattaa verrata ja pyytää tarjouksia. Taloushallintopuoli on Netvisorissa Ok ja toimii hyvin mutta tosiaan hinta on karannut käsistä. Pelkkä ostolaskun käsittely maksaa yli 2€ . Eli pyörittelet ostolaskua Netvisorissa joko manuaalisesti tai automaatiolla niin rahaa kuluu yli 2€ per lasku. Sen lisäksi myyntilaskut, verkkolaskujen vastaanotto yms maksaa kaikki erikseen. Meillä hinta kuukaudessa noin 680€ jolloin käytössä myös "laaja tuotehallinta" (joka osoittautui puutteelliseksi) kirjanpitäjän kulut (5 hengen pikkufirma). Automaatiota voi toki käyttää toistuviin kuluihin jotka eivät muutu mutta kyllä niitä laskuja on tänä päivänä pakko tarkistaa (kusetuksia ja tietysti muuttuvia hintoja joita ujutetaan asiakkaille). Varastohallinta on todella puutteellinen (vain yksi hintalista, ostotilausten tekeminen rasittavan manuaalista, tavaraa ei pysty tilamaan kuin kappaleittain vaikka myytäisiin laatikoittain, tilauserän kokoa ei saa syötettyä mihinkään edes muistiin, koostetuotteiden varastosaldoa ei saa näkyviin joten kaikki osista kootut tuotteet pitää käydä yksitellen läpi ja selvittää alituotteiden varastosaldot, integrointi verkkokauppaan kannattaa unohtaa Netvisorin ns 'partnereiden' kanssa, Excel tuote-tuonti/vienti on käsittämättömän huono eli lähes käyttökelvoton koska on niin monimutkainen ja työläs. Ehkä suurimpana ongelmana on kumminkin olematon tuki. Se on vain huonontunut nyt 3 vuoden aikana josta on kokemusta. Mielenkiintoista nähdä meneekö Visma group pörssiin vuonna 2023 niin kuin ovat suunnitelleet vai miten kasvua rahastetaan ennen kuin homma alkaa tasoittumaan. Tällä hetkellä ainakin profittia viilataan rankasti tuen yms tukitoimintojen kustannuksella.

    • Anonyymi

      Olen useita vuosia pyytänyt ihan simppeleitä muutoksia Netvisorin toimintaan, mutta niitä ei ole sinne saatu, esimerkiksi maksumuistutuksen luomiset tekevät asiakirjan, joka on laiton. Päivämääränä säilyy alkuperäinen laskun päivämäärä. Miten siitä voi todentaa, milloin kyseinen muistutus on "päivätty" tai lähetetty? No, ei mitenkään. Toinen asiakas sanoi, että oli pyytänyt vastaavaa niinä aikoina kuin sai vauvan. Tämä vauva on nyt jo ala-asteella! Kehitystyö on siis ihan jäissä ja rupeaa hiukan pelottamaan, ovatko muutkaan ominaisuudet järjestelmässä laillisia eli meneekö kirjanpito edes oikein. :(

      • Anonyymi

        Eikö siellä Netvisoriossa ole maksumuistutuksessa vapaamuyotoisen tekstin kenttää olemassa? Sellaiseen voi itse kirjoittaa, mitä haluaa muistutuslaskulla asiakkaallensa muistuttaa.

        Jos tuollainen kenttä on, niin siihen voi ainakin käsipelillä kirjoittaa sen päivämäärän, jona tuon muistutuksen lähettää.


      • Anonyymi

        Jopa niin yksinkertainen juttu kun EAN koodien näkyminen tarjouksissa ja laskulla ei ole saatu aikasiksi. Eli miten teet kauppaa pikkasen isomman toimijan kanssa kun ei ole edes EAN koodeja. Tätä pyydetty ties kuinka monta kertaa / kauan siten. Ei mitään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa niin yksinkertainen juttu kun EAN koodien näkyminen tarjouksissa ja laskulla ei ole saatu aikasiksi. Eli miten teet kauppaa pikkasen isomman toimijan kanssa kun ei ole edes EAN koodeja. Tätä pyydetty ties kuinka monta kertaa / kauan siten. Ei mitään.

        Noissa pienempien firmojen tekemissä Windows-ohjelmissa on ollut tuollaiset toiminnot jo 1990-luvulta lähtien.

        Pieni firma tekee 2...3 asiakkaan pyynnöstä tuollaisen muutamassa päivässä, ja jakaa 2000...3.000 € kehityskustannukset asiakkaiden kesken. Netvisoreita ei tämän kokoluokan asiakaspalvelemiset kestä. Pitää saada sata tonnia tai puol miljoonaa, ennen kuin aletaan.


    • Anonyymi

      Eikä tässä vielä kaikki, sähköinen taloushallinto on ainakin niin lapsenkengissä ja monimutkaisesti hoidettava, että yrityksille tulee lisä kustannuksia siitä. Minulle sanoikin siellä yksi asiakaspalvelija kun jälleen kerran jouduin soittamaan apua, että jos on käyttänyt jotain muuta ohjelmaa niin todellakin tuo netvisor on monimutkainen. En suosittele asiakkaillenikaan, kun kysyvät sähköistä taloushallintoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      370
      12067
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      83
      2492
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      60
      2432
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      37
      2017
    5. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      165
      1930
    6. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1898
    7. Romaanien ammuskelu

      Romaanit vähän ammuskeli härmän häjy,osu sivullisiin,ja nyt nää romanit ihmettelee miksi heitä ei päästetä ravintoloihin
      Seinäjoki
      85
      1602
    8. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      41
      1444
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      22
      1420
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      58
      1404
    Aihe