Helsingin kirjamesut on varmaan vain työttömille ja eläkeläisille ja muille marginaaliryhmille. Esimerkiksi esikoiskirjailijoiden haastattelut ovat siirtyneet alkamaan klo 14.00. Aiempina vuosina niitä on ollut klo 16 ja sen jälkeenkin, mutta nyt aikoja on muutettu. Monia muitakin kiinnostavia esityksiä on aikoihin, jotka ovat työssäkäyvuille mahdottomia.
Onko niin, että kunnollinen ohjelma on rupusakille ja työssäkäyvät kansalaiset saavat vain dekkarilauantain ja muuta vastaavaa?
Kirjamessut vain työttömille?
12
317
Vastaukset
- Scarl3tt
No jo on ongelmat. :D Minkäs sille voi, että kirjamessuilla on sen verran elämää ja tapahtumia, ettei siihen riitä pelkät la ja su. Pakko levittää ohjelmanumeroita muillekin päiville ja eri aikoihin.
Kaikki työssäkäyvät suomalaiset eivät muuten työskentele maanantaista perjantaihin klo 8-16.
Omaa elämääni hankaloittaa huomattavasti enemmän kirjamessujen ym. tapahtumien sijoittuminen Etelä-Suomeen, etenkin nyt kun Jyväskylän kirjamessujakaan ei esim. ensi vuonna järjestetä. Täältä muualta maasta se lähteminen kirjamessuille, matkat ja majoittuminen vie joka tapauksessa aikaa (ja rahaa) niin että lähteminen on vähän isompi juttu. Ja siinä ei oo mitään väliä muutaman tunnin erolla esitysajoissa, kun koko pivä / viikonloppu menee kuitenkin. - kurjat messut
Ei kukaan tänä päivänä työskenteke 8-16. Vissiin jossain kaupan kassalla on työajat, mutta muutoin ei.
Käytännösäs kuitenkin kaikki aktiviteetit esimerkiksi työryhmät on ajoitettu niin, että työstä lähteminen toistuvasti esimerkiksi klo 13 on mahdotonta.
Mutta mikäs siinä: ehkä järjestäjille rittää,että messuilla seilaa koululaisryhmiä (pakotettuina) ja Veltto-Virtasia (elämä hukassa) ja sitten niitä työttömiä ja eläkeläisiä.- Scarl3tt
No just esim. kaupan kassat tekevät 2-vuorotyötä, hoitoalalla 3-vuorotyötä, kaupat ja monet palvelut auki la-su... Kyllä työtä tapahtuu ihan joka aikaan viikosta. Olkoonkin, että se arkipäivän 8-16 on toki yleisin. Ei mikään aika ole sellainen, joka kaikille sopisi.
Mutta onhan sitten esim. vapaat kirjailijat, joiden aikataulu on varsin vapaa. :D
- fhfgjhgjghjgf
Työnhakijat, eli Suomen huonon taloudenhoidon uhrit, eivät puolen miljoonan vahvuudellaan ole "marginaaliryhmä", vaan valtavirtaa. Uskotko olevasi immuuni siihen virtaan joutumiselta?
Työnhakijat ja muut köyhät eivät tuhlaa rahojaan messuihin - he ostavat ruokaa, ja kun raha loppuu, seisovat leipäjonossa.- kurjat merssut
olen itsekin ollut työttömänä, tiedän mitä se on. Mutta en jäänyt sormi persreiässä odottamaan mitään työtarjouksia. Kuka tahansa voi joutua työttömäksi, tottahan se on. Mutta ei se ole mikään pysyvä tilanne, ellei siihen halua jäädä.
Messut on kuitenkin siitä ahlvemmasta päästä huvituksia, mitähän sillä lipulla saiai korkeintaan muutaman kaljan, en tiedä kun en käytä.
Ja ne mainitsemani esitysten ajankohdat on pepusta.
- työtön--
Hei työttömät ja eläkeläiset: ilmaiset liput Hgin kirjamessuille voi voittaa FB:stä Robustoksen sivuja tykkäämällä.
- turkuu
Tuollaista tulee, kun Helsinkiläiset matkivat Turun kirjamessuja.
- Outoa on
Miksi ilmaisu ´Helsinkiläiset´ eikä helsinkiläiset?
- kurjat messut
Kyllä messuilla käyvät muutkin kuin helsinkiläiset eli Helsingissä asuvat.
Pyysin pomolta tuvan mennä perjantaina klo 14.00 alkavaan esikoiskirjahaastetteluun ja oikeassa olin: siellä oli messuilla siihen aikaan ainoastaan opiskelijoita ja vanhuuseläkeläisiä. Hyvin monet kiinnostavat aiheen on keskellä päivää tai iltapäivällä.
Ei ne messut muutoin niin kurjat olleet. - vmn
Jos jäi harmittamaan, ettei ehtinyt nähdä, niin kirjoitin blogiini juuri kattavan tiivistelmän useasta lauantainpaneelista, joissa käsiteltiin kirjoittamista:
http://kirjailijankellarissa.blogspot.fi/2013/10/kirjoittamisesta-helsingin-kirjamessut_30.html- Mrlw
Mahtavaa. Kiva kun jaoitte!
Jotenkin hassua ajatella, että meitä palstalaisia on istunut ihan samoilla luennoilla kuka ties kuinka monta, emmekä (yleensä) ole tunnistaneet toisiamme. Ehkä ensi vuonna pitäis keksiä jokin salainen merkki, jota kaikki kirjailijanalut kantavat. Ties minkälaisia kohtaamisia siitä syntyisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1187026Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1134798L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa614059TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133394Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6962133Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431510- 661378
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581368Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531316Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12992