Työttömänä oli raha-asiat paljon paremmin

Katuvaopiskelija

Palasin tänä syksynä takaisin kouluun sillä minulla on vain lukion paperit, ja niillä ei hirveästi työmarkkinoilla juhlita. Olin kaksi vuotta työttämänä, ja on aivan järkyttävää huomata että taloudellisesti olisi ollut kannattavampaa myös pysyä työttömänä.

Viimeisen vuoden olin mukana kaupunkini nuorten pajan toiminnassa ja sitä kautta pääsin kuntouttavaan työtoimintaan mikä tuli tarpeeseen. Kuntouttavassa työtoiminnassa taas pääsin nauttimaan työmarkkinatuesta ja kunta maksoi vielä 9euroa per työpäivä.

Olen säästeliäs, enkä esim. syö ulkona tai käy elokuvissa, joten olin säästänyt nopeasti rahaa kokoon ja ensimmäistä kertaa elämässäni koin että taloudellinen tilanteeni oli hyvä.

Nyt sitten kun en enää olekaan pajalla ja elän toimeentulotuella ja opintotuella tilanne on aivan toinen. Käteen jää todella vähän rahaa ja sillä pitäisi elää koko loppu kuu.

En ymmärrä miten tämä voi olla näin päin. Eikö ihmisiä pitäisi nimen omaan kannustaa siihen että kotiin ei jäädä loisimaan ja hankitaan joku pätevyys edes johonkin että pääsisi työelämään kiinni?

10

746

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mfww

      Olen tällä hetkellä opiskelija yliopistossa. Viime vuoteni oli täysi eristäytymisen katastrofi lamauttavan masennuksen takia. Tämä vuosi on ollut parempi, mutta välillä huolestuttava. Tunnen olevani menossa parempaan suuntaan.

      Nyt sain selvityspyynnön opintojen edistymisestä. En ole vielä lähettänyt sitä, mutta käsittääkseni masennus tai itsetuhoisuus ei ole oikea syy. Varsinkaan kun ei ole lääkärintodistusta.

      Tällä hetkellä vuokran jälkeen käteeni jää 100 euroa loppukuulle. Ehkä vuokrani on todella kallis? 100 euroa riittää juuri ja juuri heikkoon syömiseen. En käy ikinä ulkona, vaatteita ostan kerran vuodessa tai puolessa. En syö enää kahta ateriaa päivässä.

      Jos opintotukeni loppuu, ei minulla taida enää olla mahdollisuutta jatkaa opintoja. Tajuntani räjähti, kun työtön voi saada tuplasti sen mitä minä saan. En voi käsittää, miten se on mahdollista. Minä uskon sentään vielä yrittäväni. Mutta toimeentuloni, ruokailuni ja siinä fyysinen terveytenikin näyttäisi paranevan, jos vain lopetan.

      Onko totta, että minun olisi parempi olla edes yrittämättä kuin epäonnistua opiskelussa?

    • ruusu on piikikäs

      Työttömänä ollessani sain peruspäivärahaa ja asumistukea käteen kuussa yhteensä 900 e. Siis vuodessa 10800 e. Siis tekemättä mitään. Nyt kun opiskelen, on vuotuiset valtiolta saamani tuet yhteensä 4200 e. 39% siitä määrästä, mitä sain työttömänä. Toisin laskettuna saan 6600 euroa vähemmän rahaa, joten samaan elintasoon päästäkseni minun täytyy ansaita vähintään 550 e joka kuu. Siis 800-850 tuntia työtä vuodessa. Tähän päälle laskennallinen 60 op. joka on 1600 tuntia työtä. Tosin kaikilla kursseilla on todellinen työmäärä n. 10-20% enemmän kuin tuo laskennallinen, joten opiskelu vie n. 1800-1900 tuntia. Yhteensä n. 2700 tuntia vuodessa. Tavallinen palkansaaja tekee korkeintaan 1700 tuntia työtä vuodessa, joten opiskelijana teen n. 60% enemmän työtä. Ei ihme, että välillä on mehut niin pois, että oon miettiny, milloin tulee loppuunpalaminen...

      Ei ole siis mitään ruusuilla tanssimista opiskelijan arki.

    • ettäsillätavalla

      Sama täällä. Tosin tällä hetkellä vielä kuntouttavassa työtoiminassa, mutta tammikuussa alkaa opinnot. Tulot pienenee huomattavasti. Kaiken huippuna olin saamassa uuden asunnon ( nykyinen asunto lähinnä tarkoitetettu juopoille ja nisteille) mutta opiskelun alkamisen johdosta en saanutkaan, koska opiskelijan asumistuki pienempi. Sosiaalityöntekijäni pisti valitsemaan joko uuden asumiskelpoisen asunnon tai opiskelupaikan. Valitsin opiskelun.Hienoa, että näin tuetaan työttömyyttä opiskelun sijaan......

    • gvrehehbseabhsebh

      ottakaa huomioon se että opiskelija saa alennuksia ja ilmaisen/halvan lämpimän aterin kerran päivässä. Lisäksi asuminen on halvempaa opiskelijalle.

      • :Dd

        Ite saan ilmasen aterian ravintolas kun kuntouttavas työtoiminnas...eipä se ravintola oo hyvä mut voittaa se koulun ruuat ne on hirveetä skeidaa nykyää. Että en kouluu menis ruokien takii ne on niin paskaa et hyvä ku alas saa


    • :Dd

      Ite 17v ja kuntoututtavas työtoiminnas. 3kertaa viikos muutama tunti ja 600euroo saa rahaa. Opiskelee en mee ku ei pappa betalar. ei oo varaa opiskella mulla... kun enää ei voi asuu porukoiden luona koht. pihalle potkastaan siis... no kyl kandee kuiteskin opiskella jos on rahaa siihen nii sitte

    • Cursus Pedant

      Ite olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja aloitin juuri opiskelut. Saan nettona käteen (eläke asumistuki) 1398€ ja asun halvassa ja uudessa kaupungin kaksiossa Helsingissä. Tällä kyllä pärjää, mutta jos en olisi eläkettä saanut ja olisin pyrkinyt opiskelua edes yrittämään, olisi käteen tullut alle 500€. Julmaa.

      • Harmistunut!

        Ei voi olla..

        Jos ei kaikki opiskelijat saa tuommoista summaa millä elääkin laskujen jälkeen, niin ei kenenkään pitäisi saada ilmaiseksi tuollaista summaa! Tämä on niin väärin ja epäreilua...


      • ..........
        Harmistunut! kirjoitti:

        Ei voi olla..

        Jos ei kaikki opiskelijat saa tuommoista summaa millä elääkin laskujen jälkeen, niin ei kenenkään pitäisi saada ilmaiseksi tuollaista summaa! Tämä on niin väärin ja epäreilua...

        itse sain verojen jälkeen kesätöistä tuon summan, työmatkoihin meni päivässä 3 tuntia ja työpäivät olivat 9 tuntisia. kiva, kun jotkut saavat saman summan jäämällä kotiin. niin ja nyt olen loppuunpalanut opiskelija jolle ei jää rahaa käteen vaikka töitä teen osa-aikaisesti opintojen ohella.


    • työtön,,,

      kyllä 540 e on enemmän kuin 180 e.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe