Kolmas sektori, mitä se on?

vapaatoimittaja

Kysytäämpä? Tulevaisuusstretegiassa , valt 30.9.13, puhuttiin 3. sektorin arvostuksesta, merkityksestä ja tulevaisuudesta, ja merkityksen kasvusta muun muassa. Olen kiinnostunut kovin, miten nykyisin esillä oleva arvonanto näkÿy kentällä.
Julkaisuteknistä syistä johten, vastaan myös itse.

Kolmas sektori, siihen kuuluvat spr, eläkeläisjärjestöt, urheiluseurat, metsästysseurat, lentokerho, golfkerho, nuorisoseurat, kyläyhdistykset, -toimikunnat, martat, mll, ja kaikki, jotka ry;n tai jopa oy;n statuksen omaavat.-ainakin Pyhäjärvellä.
Skaala on laaja, ja se on yleisesti suojeltua, mm. eläkeläisten piirissä.

Vapaaehtoistoiminta, miten sen ymmärrät henkilökohtaisesti?
-se on työtä eli suorittamista ilman palkkaa

Kuulutko johonkin 3. sektorin toimijoihin?
-seurakuntaan, metsästyseuraan, leijoniin, rotereihin, urheiluseuraan, marttoihin ja omaishoitajiin.ja kylätoimikuntaankin.

Oho, onpa siinä laaja piiri, miten erotat kunkin toimintaympäristön, sen tärkeimmän?
-Miksi ne pitää erottaa? Teen ja olen mukana, se siitä. Tai enhän minä aina ole tekijä, pääosin olen äänessä "meille kanssa tukea"-vaatijoissa. Ja kyllähän kaupunki tukeekin, älyttömien hakemustenkin mukaan.

Kerro, esimerkiksi, miten?
-Me haettiin 150 euroa ja saatiin 1500 euroa, ilman että edes sen enempää perusteltiin...tässä keväällä.Kaupunginhallitus, no on se on semmoinen sekoitus " hyvitysjärjestelmää"..tehtiin niin kovasti töitä vaalien eteen.

Onko, oikeasti, järjestöt yms. tasavertaisia halinnon edessä?
-hiljaisuus...pitkä semmoinen.
Mitkä muut?

Haastattelu tehtiin J, T, P, K, L ja S alkukirjaimien välillä olevien henkilöiden keskellä, fiktiivinen vai oliko sittenkään?

17

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tietolaaria

      Mitä se on, tämä 3.s sektori? en tunne, en tiiä?

    • kyrpäläinen 1

      vittu.. se on perseestä.

    • kädet ylös

      Olen palstaa seuratessani huomioinut, että ainakin Väentupa, lentokenttä ja monitoimihalli ovat kolmatta sektoria,,jos?

      Väentupaa hallinnoi Pyhäjärven kolmiKanta ry ?
      Lentokenttää Pyhäsalmen Lentokenttäyhtiö OY?
      Monitoimihallia Pyhäsalmen Montoimihalli OY ?


      Onko ymmärrykseni ok?

      • 432414123

        ei


    • voihan surku

      siihen on listattava
      - eläkeläisjärjestöt
      - omaishoitajat
      - ketä vielä
      - lisää kun ymmärrät idean, lisää yhteisöjä
      ehkäpä
      kaikki ne, jotka eivät ole työelämässä
      - ei kai harrastustoiminta ole kolmannen sektorin toimintaa, jos on työssä??

    • 3.s sektori

      No nyt.3.s sektori

      Nativa
      Omaishoitajat
      Pohti
      Rintamamiesjärjestöt
      Vanhustenkotiyhdistys
      MTK
      Lonkeroliitto
      4h-yhdistys
      matkailuyhdistys
      salt lake golf
      SPR
      MLL
      Reuma
      Sydänyhdistys
      Dementiakoti
      Vammaisjärjestöt
      Kaislaranta
      Aurinkorantakoti
      Pisara
      Kehitys
      Taksiautoilijat
      Reserviläiset
      hevosurheilijat


      Eli kaikki mikä paikkakunnalla toimii, on kolmatta sektoria?

    • lisää 3.tta sektoria

      Pyhäjärven harrastus- ja yhdistystoiminta
      · Lamminahon Ahto
      · Lamminahon kyläyhdistys ry
      · Moottoripyöräkerho St. Lake MC Pyhäsalmi
      · Oulun 4H - piiri / 4H-toiminta
      · Pohti Hockey
      · Pyhäjärven Jyty ry
      · Pyhäjärven Keidas ry
      · Pyhäjärven Kennelkerho
      · Pyhäjärven Moottorikerho
      · Pyhäjärven Naisvoimistelijat ry
      · Pyhäjärven Nuorisoseura
      · Pyhäjärven Pohti
      . Pyhäjärven Reserviupseerikerho ry
      · Pyhäjärven Rotaryklubi
      · Pyhäjärven Sydänyhdistys ry
      · Pyhäjärvi Säätiö
      · Pyhäsalmen Lions Club
      · Pyhäsalmen VPK ry
      · SeniOrit
      . St.Elmus ry
      · St. Lake Golf Club ry
      · Suomen Dementiayhdistys ry/ Karpalokoti
      · Suomen Lonkeroliitto ry
      · Team Willisiat


      Kyläyhdistykset
      · Hiidenkylä
      · Jokikylä-Ruhkala
      · Kirkonkylä-Emoniemi-Pellikkaperä
      · Lamminahon kylä
      . Vuohtomäki-Niinimäki

      • tukea pukkaa

        Loppuyhteenvetona totean, että kaikki edellä luetellut ja vielä luettelemattomat 3;s sektorintoimijat,

        lähettäkää nykyiselle kaupunginhallitukselle nopeasti toimintaraha- hakemuksenne..kerkiävät vielä linjata tuet ensi-vuoden 2014 talousarvioon.

        Alin summa lienee 150 euroa ja ylärajaahan ei ole vielä paikallisesti vielä saavutettu.

        Vapaaehtoistoiminnan kruununjalokivet, jäähalli, lentokenttä ja täydenkuun tanssit, ovat omalta osaltaan viitoitattaneet tukisumman suuruuksia.


    • juo rahasi

      ja parhain pahimmasta uupuu, JUOPOT!

    • Riittävästi

      Joo

      jäähalli noin 130 000 euroa /vuosi/kausi-jatkunut noin 5-6 vuotta

      lentokenttä 10 000-60 000 euroa / talousvuosi -jatkunut yli 25 v

      täydenkuuntanssit noin 50 000 euroa kesä (4 pv)--jatkunut yli 20 v.

      • Tottuus?

        Aivan skeidaa! Mikä sa kirjoittamaan tuommoista p askaa?

        Hei, ei itketä Lauantaina!


    • Härmää piilolinssiss

      Ei ole.
      Kaikki pitävät kutinsa, kustannuksia on huomattavasti enemmän, kun osaa tulkita ja lukea tilinpäätösasiakirjaa.

      Käyttökuluja ujutettu eri momenttien kohdalle, maksettu myös suoraan laskuja

      kruununjalokivien osalta, joihin on tietenkin luettava myös Honkavuori / Hiisitupa.

      Eri momenteilta lähtee"piilotukea", niin sivistystoimen kuin teknisen toimen kautta...kaikkiin on juoksutettu ikään kuin huomaamatta, tarkastuslautakunnan poppoo Torssosen johdolla katsoo vain sivusta..häntä aiemmin vilungin takuumies oli Siimekselä.

    • Aku Ankassa on joku ihmeen 3-ulottuvuus ?

      • ihan tarpeeksi

        Aku Ankka onkin uskottava!


    • eppäillä soppii

      Riittävästi- kirjoittaa asiasta juuri niinkuin se on , on ollut ja tullee olemaan.

      Pohti on ollut yksi lypsäjä (lypsäjän polkka). Kuka luki ja laski ne työtunnit, joita
      osmo ylisuvanto teki virka-aikana pohdille. Kuka on laskenut ne materiaalit ja työt
      joita on noin vain ujutettu, aivan oikein, tekniseltä, sivistykseltä, liikunnalta ja
      kaikelta muulta näihin toimintoihin.

      on syytä epäillä.

      entä nyt, kun valtuuston puheenjohtaja on pohdin puheenjohtaja? Miten nyt pyyhkii?

      Ja siihen kaikkeen tuo ikuinen Laguuna, josta ei tuu mittää. Maalampikin tunnustaa, jotta, ellei laguunaa saada, voidaan tiloja käyttää muihin kansainvälisiin tutkimuksiin.

      Just juu..., ellei ja ei ja voidaan mahdollisesti, ehdollisesti.Justiisa juu!!! Kädet ylös!!! Antaudutaan... tarkoittanee kirjoitukset...

      Meillä se on strategiassa N:O 1.

      Ja rahaa palaa. Nyt kontin suu tukkoon, sanoo kansa, joka köyhyydessä vaeltaa.

      • hei hei

        Ei itketä lauantaina!


    • haku auki??

      Olisi todella mielenkiintoista, kun ketjussa kerrotut kolmannet toimijat iskisivät yht aikaa hakemukset kaupunginhallitukselle.

      Selviää varmasti, kenen joukoissa hallituksen ydin seisoo,,tukea niille ja lopuille juhlapuheita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      19047
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6005
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5618
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5467
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      41
      5348
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      94
      5242
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4723
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4387
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3716
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3365
    Aihe