kirjoittamaan elämänkertaa eli muistelmia. Viimeksi kun aloitin, sukulaiset uhkasivat raastuvalla.
Oliskohan tässä alettava
Jaakopppi
29142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Eiks se riitä jos vaan nidot kuulustelu pöytäkirjat.
Hankala asia.
Meitsi aloitti hommat jo parikymmentä vuotta sitten. Eihän se hääviä noin tekstinä alussa ollut. Mutta niitten asioitten läpikäyminen ollut todella raskasta. Jos haluat kunnon masiksen, aloita ihmeessä !
En ole tappouhkauksia saanut, mutta useammankin kerran uhkailtu just käräjillä. Ja eri tahoilta. Pitääpi tehdä portyymina. Elikkä sääntö, että saa julkaista, vasta jotain sata vuotta kuoleman jälkeen. Siis noin virallisesti. Meitsi kirjoittaa nettiin, anonyyminä, ilman tunnisteita. Siis ei nimiä, ei osoitteita, ei tarkempia yksityiskohtia. Kopioita sitten tunnisteilleen datana kotiformaatteihin ja varmuuskopioihin.
Paperikirjaa multa ei tule, kukaan kustantaja ei ole niin kaheli, että alkais mun muisteltimia kustantamaan. Mutta, omakustanteet halpoja nykyaikana, Muutaman sadan painos ei paljoa maksa. Pitääpi vaan hommata ISBN ja painattaa kirja, kappaleet museoarkistoon ja muutamiin muihin paikkoihin. Se on julkaistu virallisesti sitten.
Kannattaa kuitenkin kirjoittaa. Ainakin se on traumaattista :D
=DW=
"portyymi" = postyymi. Sori typoaminen.
Näkemykseni siihen vanhaan pysyy minulla en ole rahan tarpeessa kuin Oksanen ja muut.
Jaakopppi aloittaa vaan. se on niin hauskaa puuhaa.
Kun yhden jutun muistaa niin toinen jo kiirehtii näppäimille.
Varsinkin elämän mustelmat kannattaa muistella.
Kirjoittaminen on oiva keino kriisien ja traumojen läpikäymiseen.
Sukulaisista viis, omaa elämänkertaasihan olet kirjoittamassa.
Sen olen huomannut kun sitten joskus sattuu sukulaisiaan
haastattelemaan jonkin yhteisen asian tiimoilta,
niin kaikki muistavat eritavalla ko jutun.
Mene siinä sitten raastupaan, sana vastaan sana.
Ilman itkuja siitä ei ehkä selviä,
ensin itkee kun mustelman kirjoittaa ja sitten itkee kun sen lukee,
no ehkä kun kymmenennen kerran korjailee niin voi jo nauraa.
Minun elämässä ei ole muuta muistiinpantavaa kuin se minkä ehdin lapsilleni kertoa. Tekemiseni, sanomiseni ja muu muistamisen arvoinen eläköön suullisena perimätietona niin pitkään kun on tarvis.
Elämänkerrasta viis, muistopuhe riittää minulle. ;)
Kirjoita ihmeellä! Pakkoko sinun on asiasta kenellekään - edes sukulaisille - kirjoittamisestasi ilmineerata? Tuskin asiasta kovin suura haloota nousee koska ilmeisesti asiat on jo aika vanhoja - ja niinkuin RosaLiin kirjoitti niin joka tapauksessa jokainen muistaa tapahtumat eri tavalla; jokaisella on asioihin omanlaisensa näkökanta, mikä lie ihan luonnollista.
Sitä suuremmalla syyllä kirjoita jos sinulla on jälkeläisiä. Jos asiat ei kiinnosta heitä nyt niin vissinvarmasti sitten kun olet tämän elämän päässyt loppuun. Eli mieti tekstejäsi vähän siltäkin kantilta... ;-)
Anna palaa tekstiä papereihin. Juuri ne asiat, jotka Sinua kiinnostavat ja ovat muistoissasi arvokkaimmat ja merkityksellisimmät.
Älä sitten ala typistämään juttua kenenkään eduksi, vielä vähemmän omaasi kaunistellen.
Rehti, puoueettomuus - ja - sukulaiset voivat vaan henkeään haukkoen todeta olleensa tuollaisia. Kuka hyvä kuka kelju ja kuka täysi taliaivo.
Voit odottaa takuuvarmasti löytyvän uusia "sukulaisia", jotka väittävät asioiden olleen aivan eri tavalla, mitä olet opuksessasi ilmineerannut.
Pieni pelko persuksissa saa kummasti sukulaiset lähestymään sinua.
Helkkari - sehän olisi meriitiä vaan ja elämän suola. mikäs sinua estää. Anna palaa.
Ne - sukulaiset - kumminkin puhuvat selkäsi takana soopaa. Anna vauhtia vaan.
Raaka rehellisyys on raaka asia monelle.
Meitsi törmännyt ilmiöön monet kerrat. Imiset niin stanan kovia valehtelemaan, ulkokultaisia, tekopyhiä, narsisteja.
Jotenkin huvittaakin, kuinka lapsellisia ihmiset on. Yleisin tapa taitaa olla tapahtuneita asioita tapahtumattomiksi ja nimenomaan kääntää tosiasiat päälaellee. Systeemi. Jokin juttu neuvostoliseerataan ja jälkeenpäin kaikki olikin Kaliforniaa.
Aivan liian törmännyt kucipäihin, jotka "kääntävät tappion voitokseen", elikkäs keksivät selityksiä, unohtelevat asioita ja vääristelevät totuutta jostain syystä Ja se syyhän oman egon kohottaminen itselleen.
Typerintä on, joku valehtelee jotain, joku on uskovinaan, soppa valmis.
Se on toi brandmanagement hankala laji monelle. Täydellisestä typeryksestä ei saa Einstainia vaikka kuinka vääristelisi tosiasioita. Vääristeleminen ainoastaan hankalaoittaa historian tutkijoiden työtä.
Siksi on tärkeää kirjoittaa rehellisesti. Veristä hommaa, itselle ja muille. Mua tosiaan on uhkailtu käräjillä, jos julkaisen muistelmani. Ne ei tajua, ne on julkaistu jo, netissä, reaaliajassa. Jos tulee taas riitaa potunviljelijöitten kanssa, asia on julkaistu alle puolen tunnin. Se ei mene ihmisten jakeluun. Maailma on nykyään tavallaan läpinäkyvä, ei auta seläntakana kähmiminen, ei valehtelu. Etenkään ei jees-jees kavereiden tuki valehtelutapauksissa. Olemasssa muitakin ihmisiä, jotka vetelevät johtopäätöksiä ja miettivät asioita asioina, ei juorupohjalta.
Vaan kuten mainittu, kun rehellisesti kirjoittaa, ei se ole helppopaikka kenellekään. Asian ydin on, kun on rehellinen itselleen, voi olla rehellinen myös muille. Suurin osa ihmisistä elää vieläkin valheessa. Oli muuten Hikiällä seurat eilen, eipä tullut käydyksi :D
=DW=
Jaahas Jaakoppi, onko perilliset huolissaan jos vaikka ketä tulee perunkirjoitukseen. Toisaalta se ei ole sinun huolesi silloin.
Elokuvissa yleensä löytyy - varsinkin varakkaamille - näitä ns. lehtolapsia
tai
sitten on joku kiristämisen aihe, siis rötös tehtynä ja osalliset pelkää, että linnaan joutuu vielä
tai
sopimuksia tehty ja velkojia tulossa, omaisuus ei olekkaan jonkun huh,huh
yö on pirujen aikaa.....................
Kirjota tänne niinkuin se meni, me sitten raakataan .........
olet tainnut lukea Jari Tervoa
Parempi aloittaa heti kun vielä muisti on tallella.
Kompataan.
=DW=
jotain tähänki ketjuun,
Jokaisella meistä on oma elämänkertansa ja oma totuutensa elämästä, jokaisella aivan oma kokemus omasta elämästä,
sanotaanhan että elämän kerran kirjoittaminen on hyvää terapiaa,
onko sitä pakko välttämättä julkasta vaikka sen kirjoittaaki,
meillä sodan aikana ja heti sodanjälkeen syntyneillä on varmasti hyvin kipeitä muistoja omasta elämästä,
jotka on sitten siirtyneet omaan avioliittoon, ja taas siitä seuraavan sukupolveen,
näin toteutuu raamatun sana ,
" jumala rankasee pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti "
joku viisas psykiatri TV:ssä aikoinaan sanoi ettei kaikkea ole viisasta ja syytä kirjoittaa julki,
empä tiedä oliko oikeassa,
sen tiedän että jos oman elämäni tarinan kirjoittaisin niinkuin sen muistan ja olen itse kokenu se olisi karmeaa luettavaa,
jos ny seassa onnen pipanoitaki,
riippuu tietenki mihin mielikuvituksensa keskittää, hyvään vai pahaan ,
varmasti kaikilla suomen lapsilla sodan aikana ja sen jälkeen syntyneillä on paljon traumaattisia kokemuksia
jos nyt paljon ihaniaki muistoja ja seikkailuja sun muuta mukavaa tapahtumaa myös lapsuudessa ja avioliitossa,
elämä on enimmäkseen taistelua selviytymistarinoita , ei varmasti kenelläkään ole ollu helppoa,
jokainen ihminen on tehny omat virheensä, täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan,
osa kuten minä, olen kaiken taistelun keskellä selviytyny kohtalaisen hyvin
suurista sielun ja ruumiin kärsimyksistä huolimatta, olenhan vielä elossa,
Elämänkertakirjoja voi kirjoittaa kaksi kirjaa,
toisen ihanista onnellisista tapahtumista,
toisen karmeista kauhukokemuksista joita on kokenu,
mietin vain voiko yleensäkkää kirjoittaa vain yhden kirjan joka sisältää molempia,
onnesta ja hiukset pystyyn nostattavasta kauhusta, luulisipa siitä syntyvän erittäin kitzofreeninen teos, kunnon sekamelska,
Eilen iltakävelyllä tapasin vanhan ystäväni. Kerroin hänelle, että kesällä tapaamani entinen tuttavamme ei ole ottanut enää yhteyttä minuun. Meillä oli ystäväni kanssa suunnitelma tehdä joku kiva yllätys entiselle tuttavallemme.
Siinä jutellessamme mietimme syitä miksi tuttavamme ei halua tavata meitä ja tulimme siihen tulokseen, että emmehän tiedä mitä kaikkea tuttavamme on joutunut elämässään kokemaan. Ehkäpä hän pelkää kertoa elämästään ja välttelee vanhoja ystäviään. Tätä teoriaa tukee entisen ulkoisen olemuksen valtava muutos.
Itse uskaltaisin kirjoittaa elämänkerran kaikessa raadollisuudessaan ylä- ja alamäkineen. Itseasiassa valmista tekstiäkin löytyy kirjaksi asti. Vanhat päiväkirjat muistuttavat miten elämä milloinkin meni. Päiväkirjojen sivuilta löytyy niin katkeria kyyneleitä kuin suklaisia suudelmiakin.
Jaa, voisikohan meikäläisen elämä yhteen kirjaan sopia ; )
Tarvitseeko sitä sukulaisille toitottaa, että on aloittanut elämänkertansa kirjoittamisen. Ala kirjoittamaan ihan ihtekses.
Paljon oon lukenut mielenkiintoisia elämänkertoja. Yhteen aikaan lainasin kirjastosta pelkästään elämänkertoja.
Minäkin kirjoittaisin kirjan elämästäni, koska tykkään kirjoittamisesta, mutta en kuitenkaan kirjoita, koska elämäni on sen verran tavallinen, että kukaan ei olisi kiinnostunut lukemaan. Tietysti sitten vois lukijoihin kolahtaa, jos tukkisin tekstiin jotakin ylimääräistä juttua. Rypemistä jossakin risukasan uumenissa tai jotain vastaavaa.
Joskus on ajatuksiin putkahtanut ajatus, että kirjoittaisin semmosen kirjan, jossa olisi pikku pikku tapahtumia elämän kohokohdista. Lapsuuden lentelyistä villihevosena, lapsen suhtautumisesta aikuisen ihmisen käyttäytymiseen tai puheisiin... jne.. Tai sitten voisi kirjoittaa opetustyöstä (josta on kokemusta 35 vuotta) vähän eri vinkkelistä.
Mutta ei se käy, kiesus ei sitäkään kukaan varmaan lukisi. Elikkä en viitsi vaivotella sormiani.
Voi ei. Mikähän mua riivaa. Joku varmasti, koska en tiedä omaa nimeäni. Vai unihiekkako munissa krapajaa.
Noh, pakko nyt korjata kirjoitusvirheeni. "Hei kun keikuskelen" se täällä köllii näkkileipä kouras. Erheellinen nimimerkki tos edellises viestis, on mitä ikävin asia. Minulle siis.
"opetustyöstä (josta on kokemusta 35 vuotta)"
Minä mielelläni lukisin tuollaista miten olet leipäsi saanut tästä yhteiskunnasta ja miten.
Itselläni on montakin opettajaa tässä ympäristössä naapureina, ja olisin het valmis puoltamaan sellaista ehdotusta et noilta pudotettaisiin palkkaa vähintään 25% tai enemmän, saman voitaisiin tehdä myös terveysasemilla, ja heidän työntekijöiltä...
Niin mikäli muutkin olisivat valmiit lopettamaan koko tuollaisen turhan päiväisen touhu, koska tuohan jos joku, on verovarojen väärin käyttöä kuten Kreikan auttaminen.
(Samahan se sinunkin työterveys oli veronmaksajien meno erä!
Siis aivan turhaa opettajia hoitaa.Päähän niillä on aina maanantaisin kipee eikä työ kiinnosta pätkääkään, niiden nulikoiden kanssa) Noin olen usein kuulut sanottavan.
No jopas oli opettajien työtä vähättelevä kommentti, melkein olen mieltä ettei olekaan montaa niin vaativaa työtä, kuin opettaminen, ainakaan nykymaalimassa kun aikuista ei pidetä enää ehdottomana auktoriteettinä.
Ja kun työ on vielä tulosvastuullista, ne lapset oisi saatava vielä oppimaankin jotain, ei koulu ole mikään lasten tarha.
Juuri noinhan sitä luulee kun ei tiedä asiasta tuon taivaallista.
Mut, odotellaan josko tuo "Hei kun keikuskelen" avautuisi asian tiimoilta
"Vai et oot"
Ei mimmimummeja enää, ei....
Hehän ovat jo omansa moni-sanaisesti kirjoittaneet.
H.
Käsittääkseni "hei kun keikuskelen" antaa musiikkitunteja.
Ikäväkös vaivaa..kun nimimerkkini kaivaa..
Älä käytä minua toisten nimimerkkien "mollaamiseen" vaan sano suoraan sanottavasi minulle...
Lähdenpä nyt ostamaan Jesse-teippiä....
"mimmimummi"
Mummeja on niin monta, joten yhtä on turhaa alkaa vaivaamaan.
Joten älä aseta minua kiusaukseen, jos et aihetta omista.
H.
Kaikki tekstit - - tarinat on kirjoitettu monta kertaa - mutta sanat ovat eri järjestyksessä oman tarinani kanssa, se on kesken - sitä kirjoittaa kohtalo........
Minä olen pääroolissa elämäni estraadilla - vai olenko.......
Katselin tanssii tähtien kanssa ohjelmaa teeveestä ja
harmi kun suosikkini Mariska kumppaneineen putosi leikistä.
Mieleeni tuli hänen laulunsa Kukkurukuu ja siitä sanat:
"Juopuneena jumalat arpoivat kohtalosi..."
että, eipä sitä aina tiedä kuka sitä kohtaloa lopulta kirjoittaa...
Saa kait tuota kirjoitella mitä huvittaa, mutta julkaiseminen on eri juttu.
Pitäähän monet päiväkirjaakin ja se ole mitenkään kielletty.
Tästä päivästä teen muistelon, voidaan tarvita myöhemmin.
Kirjoita omaelämäkerta, siihen ei sivullisilla ole valittamista jos keskityt kertomaan omasta elämästäsi etkä haukkumaan muita.