anno domino 1972

Trampasta vitutti,väsytti ja panetti ja nälkäkin vaivasi.
Mutta milläs täi rykii kun ei oo keuhoja..hu hu olipas kova myrsky viime yönä

Hollanderin kioski ,,muistan kuinka kiihkeästi odotin niitä päiviä, perjantaita ja keskiviikkoa,joina päivinä kävimme täydentämässä kioskin limonaativarastoja..
Olin nuori ja kuumaverinen mutta silti tuo hollanderin kaunis myyjätär sai minut aina täysin hämilleni,
Apumies olin vain ja varsinainen kuski,lihavahko nelikymppinen börje kyllä osasi jutella tuolle kaunottarelle.

Hikisenä ja väsyneenä kärräsin laatikoittain kokista,spriteä,ja punaista limsaa koskin varastoon,salaa tyttöä vilkuillen.börjen käryttäessä pahanhajuista sätkäänsä ja juttuttaessa tyttöä ,se vanha pukki!

Oli tuo tyttö niin kaunis että pelkkä näkemisensä lamasi puhekykyni ja melkein henkenikin,
Vaaleat hiukset ja kaunispiirteiset kasvot,, tummansiniset silmät ja hoikka mutta hyvin muodostunut vartalo,tiesin ensi silmäyksellä että en halua ketään muuta ja jos en häntä saa niin olen ilman,,
Ja se hänen äänensä ihana sointi,,kuulen sen vieläkin kun suljen simäni ja juon buccaneeroa
elämä on kärsimystä sanoi buddh ja kovasti tuo lohduttaakin näin vanhana äijänä

Ou mami ou mami,mami bluu..kasettisoittimesta kantautui vuoden 71-hittikappale Kirkan laulamana
Mankka oli laitettu terazzon edustan betonisen penkin päälle.

Melkoinen joukko nuoria hengaili musiikin tahdissa, oli syyskuinen lauantai-ilta tai oikeastaan yö ja ilmassa oli jotain kohtalon omaista, jotain jonka Kari tunsi koko olemuksessaan; tällä hetkellä hän tunsi itsensä oikeasti nuoreksi ja vapaaksi, tunsi elävänsä syvemmin kuin koskaan ja rakkaus sananmukaisesti korvensi hänen rintaansa, rakkaus ilman vastarakkautta, mutta silti katkeransuloinen rakkauden tunne vahvistui joka ryypyllä jonka hän otti viinipullostaan..

Tyttö lauloi Kirkan mukana mami bluuta, kauniilla , kirkkaalla äänellään ja pyöritti hoikkaa notkeaa vartaloaan musiikin tahdissa,
Katulyhdyn valossa muut näkyivät vain tummina hahmoina ,mutta tyttö tanssi ihan katulyhdyn alla; vaaleat hiukset liehuivat yötuulessa ja tytön silmät katsoivat suoraan häneen, ilkikurisesti mutta samalla vakavasti ja Kari tunsi
uppoavansa niiden tummaan syvyyteen.

Hän rakasti tyttöä, oli rakastanut jo kauan ,aina yhteiskoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien,

Hän tiesi muistavansa ikuisesti tämän hetken; synkän , tuulisen ja sateisen syysyön, aution Terazzon edustan, ,kadulla tuulen lennättämät lehdet ja roskat , mankasta kaikuvan Kirkan kappaleen ja varsinkin tytön joka tanssi hänen edessään ..

Mutta hän tiesi myös ettei tyttö rakastanut häntä vaan tuota laihaa pitkätukkaista poikaa joka parhaillaan taputti käsiään ja hyräili musiikin tahdissa . Oliko tuo muka komeampi, parempi kuin minä?
Kuinka paljon ihmistä voi vihata? Tosi paljon.Mutta mitä se auttaisi? Ei mitään,
Elämä on kärsimystä sanoi Buddhakin .Mutta minä muistan tämän hetken silti aina.
Hän on niin kaunis, aivan liian kaunis minulle.


, Kuinka hienoa olisi kuolla juuri nyt, Kari mietti ja otti viimeisen ryypyn viinipullostaan ,katsoi tyttöä vielä kerran, asetti viinipullon varovasti mankan viereen penkille ja lähti sitten kävelemään alas Isoakatua , musiikin ja tytön äänen vähitellen häipyessa kuulumattomiin ..