2-vuotias lyö puolustukseksi.

avuton4

Meillä on sellainen tilanne, että reilu 2-vuotias on alkanut lyömään puistossa muita lapsia. Poika on normaalisti aika kiltti. Jakaa mielellään tavarat isompien lasten kanssa. Nyt on alkanut tulla puistoon uusia 1.5-2 v lapsia, jotka yrittävät tulla keinuun väkisten, rikkovat "leikkejä" sekä vievät tavarat käsistä. Näiden lasten vanhemmat yrittävät ehtiä hätiin, mutta aina ei onnistu. Muutamana päivänä lapsi on sanonut että mene pois tai ei saa ottaa yms. Toinen lapsi ei ole kiellosta huolimatta lähtenyt. Emmekä me vanhemmat ole olleet just sillä sekunnilla. Pojallani palaa pinna siinä vaiheessa. Alkaa tönimään sekä lyömään. Tässä vaiheessa aikuiset ovat jo erottamassa.

Eli mitä teen? Minusta ei ole oikein, että lapseni lyö toisia, Mutta sekään ei ole oikein mitenkä lastani kohdellaan. Molemmat osapuolet ovat kumminkin sen verran pieniä, että eivät ymmärrä. Yleensä ovat kyllä sovussa.

5

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapsia paimentanut

      Tartu käteen ja estä lyönti. Sano samalla napakasti: "Ei lyödä"
      Lapset elävät tällaisen lyömisvaiheen. Se vain on aina estettävä ja sanottava joka kerran reippaasti, ei vihaisesti, vaan opastaen "Ei lyödä. Sattuu.Tulee paha mieli".

      On annettava vuoro toisillekin, ja jos tavaroista tulee kinaa, tehdään sujuvasti vaihtokauppa: "Ota sinä tämä, ja annetaan tuo takaisin."
      Korostetaan, että yhdessä leikitään ilman riitaa.

      Yleensä on niin, että alle kolmivuotiaat eivät oikein osaa vielä leikkiä yhdessä. Lapsi vasta opettelee käsittelemään lelujaan, ei hän halua luopua niistä, tai hän haluaa kokeilla toisen lelua, vaikka se olisi samanlainenkin kuin oma.
      Sen vuoksi lapsia ei pidä jättää keskenään puuhailemaan, vaan on oltava käsivarren mitan päässä itse.
      Silti ei leikkeihin pidä sekaantua, seurata vain, tai avustaa, jos ei kakun tekemisestä tule mitään. Lapsi kuitenkin haluaa itse kokeilla.
      Keskinäiset nahistelut eivät ole ilkeyttä, vaan uusien asioiden oppimisprosessi. Pienen lapsen on mahdoton ymmärtää, että toiset lapset ovat saman ikäisiä ja samassa oppimisvaiheessa.

    • avuton4

      Joskus vaan en onnistu olemaan täysin läsnä. Isompi sisko tarvitsee apua tai vauva itkee vaunussa. Seuraan silti koko ajan tilannetta vaikka olenki kymmenen metrin päässä.

      Keinuun nostan lapsen itse. Silloinkin tulee usein joku lapsi roikkumaan jalkaan kiinni. Jotenkin tuntuu oudolle alkaa nostamaan vierasta lasta pois lapseni kimpusta. Yleensä sanon vieraalle lapselle, että me keinumme nyt ja kohta on sinun vuorosi. Tämä vaan ei auta ja pieni tulee uudelleen ja uudelleen. Loppuviimein en saa lapselleni annettua ollenkaan vauhtia, kun omani suuttuu ja alkaa lyömään toista. Tässä vaiheessa sanon aina, että ei toisia saa lyödä. Lapsi haluaa pois keinusta. Ilmeestä näkee, että on pahoittanut mielensä. Alkaa leikkimään uutta leikkiä. Taas sama homma. Tämä jatkuu siihen saakka kunnes mennään kotia.

      • Pikkuruiset murheet

        Mitä sen toisen lapsen vanhempi tekee tuolloin, kun hänen lapsensa roikkuu sinun lapsesi jalassa? Etko voi herättää hänen huomiotaan, että tulisi viemään lapsen pois, ettei hän jää keinun alle?

        Onhan tuo turhauttavaa, jos alati leikkipuistossa törmäätte noin "tokinaisiin" lapsiin, jotka eivät anna hetken rauhaa. Vai liioitteletko hiukan? Olisiko lähistöllä toista leikkipuistoa?


      • Lapsia paimentanut

        Eihän sinun lapsesi tässsä ole se ongelma.
        Vieras lapsihan se häiriköi, eivätkä vanhemmat huolehdi.
        Minä sanoisin heille, että minua huolestuttaa, että teidän lapsenne saattaa pahastikin loukkantua, jos joku keinuu hänen päälleen. Vanhemmat asiasta vastaavat, ei keinuja.

        Muuten - etsisin toisen leikkipaikan. Ei ole kenellekään hyväksi joutua aina hyökkäyksen kohteeksi. - Muuta ulkoiluaikaa. Pikkulapset eivät kuitenkaan kaiken aikaa ole häiriköimässä.
        Lasta joutuu kieltämään niin monista asioista tässä vaiheessa, että olisi hänellekin hyväksi, jos hän voisi olla leikkipuistossa hyvillä mielin.


      • leikkikentällä

        Hei,
        meillä on myös kiltti poika.Mä itekseni purin kiukkua kun huomasin et puistossa ei vanhemmat katsoneet lastensa perään.Poika jopa halusi kotiin kun huomasi ettei homma pelannut.Huomasin et pikkuhiljaa rohkeus lisääntyi kun kuuntelin häntä ja lähdettiin pois.Käveltiin sitten vaikka pidemmän kautta kotiin,niin harmi unohtui.
        Mä todella pohdin näin jälkeenpäin että se kuunteleminen on tärkeää,että lapsi huomaa et jos toi kaveri ei kuuntele niin oma vanhempi kuuntelee ja kuulee.Se ettei lapsi jää hoitamaan sitä asiaa yksin,niin et tarvii turvautua siihen lyömiseen tai tuuppimiseen.Ettei tule sitä turvattomuuden tunnetta ja paniikkia siinä tilanteessa,varsinkaan kun hän ei ole tehnyt mitään väärää.Tossahan se menee niin pieleen kun se toisen lapsen vanhempi ei tule selittämään omalleen että hänen täytyy antaa olla toisen rauhassa.
        Mietin tota kun sanoit et "joskus vaan en onnistu olemaan täysin läsnä",olisiko mahdollista että sisarukset touhuaisivat keskenään?
        Silloin kun olimme puistossa kummankin lapsen kanssa niin homma toimi niin että he leikkivät keskenään.Voisiko isosisko ottaa hieman roolia tässä että touhuaisi pikkuveljen kanssa?
        Ite huomasin kyllä ajan saatossa että se vaan oli niin paljon helpompaa kun menin lasteni kanssa puistoihin eri aikaan kun muut tai sitten johonkin toiseen puistoon.Pääsin itsekin helpommalla ja lapset sai olla rauhassa.
        Nyt kun lapset on 10v ja 6v on olo helpottanut.Toisaalta vieläkin kytee pieni pelko puistoon mennessä et millasta porukkaa siellä nyt on..eikä meillä haluta mennä vieläkään puistoon mikä on ihan täynnä porukkaa.
        Sulla on ihana poika,voit olla ylpeä siitä.Älä anna periksi. : )


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      107
      6156
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe