Miten tämmöisessä tilanteessa voisi lähestyä.. Olen ihastunut baarin nuoreen naismyyjään ja ollaan juteltu niitä näitä aina välillä. En tiedä mahtaakohan tunne olla molemminpuoleinen, mutta pientä vilkuilua sieltäkin suunnasta on tullut. Toisaalta hän on vain töissä siellä. En ole uskaltanut ehdottaa ulos menemistä tai mitään. nyt vinkkejä
Hei!
ÖMM
4405
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Baarin naistyöntekijät saavat paljon aloitteita.
Itse en ole koskaan sellaista tehnyt, mutta osa näistä on kuvitellut että olen ollut tekemässä pelkän juttelun, yleisen kiinnostuksen perusteella. Toisin sanottuna he ovat niin tottuneita siihen että osa saattaa ärsyyntyä moisesta että "taasko tätä".
Esimerkkinä eilen eräs nainen baarissa muuttui todella töykeäksi tyrkäten vain rahat käteeni kun nähtävästi silmäni eksyivät hänen kasvoihinsa liian pitkäksi aikaa hänen käyttäessä kassakonetta. Olin ihan muissa maailmoissa kylläkin, mutta hän nähtävästi oletti että tuijotan häntä iskumielessä.
Vähän tuli typerä olo baarin työntekijästä joka ei kestä ihmisen katsetta kun ei kuitenkaan hänen rintojaan tuijotellut. Kaiken lisäksi nainen ei ollut lainkaan tyyppiäni, mutta saipahan asiakkaan eli minut olemaan ei niin tervetullut tilaamaan olutta häneltä.
Kuitenkin töissä ollessa baarityöntekijän tehtäviin kuuluu asiakkaiden viihdyttäminen joten siltä pohjalta et hänen kiinnostuksestaan mitään voi päätellä. Yleensä noissa on hyvin vaikea tulkita onko toisella asiakaspalveluroolipäällä vai onko henkilö aidosti ystävällinen tai jopa kiinnostunut.
Itsekkin asiakaspalvelussa olevana minun voisi ehkä tulkita flirttaavan aika monelle naiselle päivän aikana vaikka en heistä sillä tavoin olekkaan kiinnostunut.
Sinuna en miettisi liikaa onko kiinnostunut vai ei etukäteen. Juttelet hänen kanssaan baarissa jonkin aikaa ja jos vaikuttaa hyvältä tilaisuudelta niin pyydät ulos.
niitä numeroita tulee aikas usein jotka menee yleensä mappi ööhön eli roskiin ja ehdotukset kuitataan hymyllä sen enempää miettimättä. Jos rav.henk.on kiinnostunut jostain asiakkaasta niin ne kyl selvästi flirttaa ja ehdottaa ite jatkoista :)
aivan. oon itse hiukan ujo tämmösissä jutuissa. Välillä on kuitenkin pitkiä katseita ja toisaalta joskus sellasia nopeita ja heti katsotaan pois päin kun huomataan . en tiedä mistä johtuu. kerran istuin kaverin kanssa pyödässä ja haki tyhjät ölppö tuopposet pois niin tuli niin lähelle että vartalot koskivat. en saa sitä vain mielestäni. istuisin siellä mielelläni aina kun on hänen työvuoro, mutta työt ja kukkaro ei taida kestää. enkä mä niin tiiä mitä naisten päässä liikkuu, mutta jos yhtään osaan lukea niin jotain pientä tässä saattas olla. jonkin asteen syysromanssi kummasti piristäisi
Kokeileppa käydä joskus vaan piipahtamassa (vaikka kahvilla) ja ilmoita tälle neidolle että tulit hänen hymyn takia. :)