Samanlaiset leikkivät keskenään

Jonkinlainen lähtökohtahan suhteelle on aina. Vetääkö toisia puoleensa mielestäsi samankaltaisuus vai houkuttaako toisen poikkeavuus?

Toinen on se leikki; eli suhteen edetessä (jos kun perhekin ehditään perustaa) mikä on koossapitävä voima?

elisakettu kirjoitti:

Jonkinlainen lähtökohtahan suhteelle on aina. Vetääkö toisia puoleensa mielestäsi samankaltaisuus vai houkuttaako toisen poikkeavuus?

Toinen on se leikki; eli suhteen edetessä (jos kun perhekin ehditään perustaa) mikä on koossapitävä voima?

Lue lisää

Samanlaiset leikkivät keskenään - ajatukseen sisältyy mielestäni ihmisen perustavaa laatua oleva laiskuus. Asiat ovat helppoja ja yksinkertaisia kun toinen on pohjarakenteeltaan mahdollisimman samanlainen. Toisaalta samanlaisuus tuo mukanaan myös kyllästymisen ja tympääntymisen riskin..

Vaikka erilaisuus vetäisikin puoleensa, onko niin, että sitä muovautuu toisen kaltaiseksi, hioo särmiä..

Törmäsin jännään toteamukseen tässä eräänä iltana television ääressä. Eräs joku mies sanoi mielipiteenään sen, että eliöt syntyvät ympäristöönsä sopeutuviksi. Ihmisen kohdalla on käynyt niin, että ihmisen ympäristön muutos on nopeampaa kuin mitä muuttuneeseen ympäristöön sopeutuminen ja tämän on aiheuttanut ihminen itse.

Saman asian voisi soveltaa ihmissuhteisiin. Vaikutamme toisiimme myös tahtomattamme ja tähän omaan aiheuttamaamme muutokseen suhteessa emme kuitenkaan sitten välttämättä sopeudu itse tai toinen ei sopeudu vastaavasti siihen tilaan, johon suhde ajautuu hänen toimiensa seurauksena.

Eli erojen syynä eivät aina ole ne yksinkertaisimmat: "Olitte liian samanlaisia" tai "Olitte liian erilaisia" - totuudet. Alkupisteestä loppupisteeseen suhteen kehityskaari voi olla lukemattomista syistä sellainen, että suhteessa vallitsevaan tilanteeseen sopeutuu joko molemmat, toinen ei sopeudu tai sitten kumpikaan ei sopeudu.

Perheen kannalta kitkaton ja turhaa draamaa sisältämätön arki niin, että molemmat aikuiset pystyvät myös ylläpitämään keskinäistä suhdettaan molempia tyydyttävällä tavalla voisi toimia jonkinlaisena alkuna koossapysymiselle.

Tietynlaisissa sosiaalisissa konteksteissa myös ympäristön suhtautuminen suhteeseen saattaa vaikuttaa sen koossa pysymiseen. Suhteen ulkopuolinen yhteisö voi toisinaan olla aiheuttamassa eroa ja toisinaan se voi auttaa suhdetta pysymään koossa ja kestämään.

miebie kirjoitti:

Samanlaiset leikkivät keskenään - ajatukseen sisältyy mielestäni ihmisen perustavaa laatua oleva laiskuus. Asiat ovat helppoja ja yksinkertaisia kun toinen on pohjarakenteeltaan mahdollisimman samanlainen. Toisaalta samanlaisuus tuo mukanaan myös kyllästymisen ja tympääntymisen riskin..

Vaikka erilaisuus vetäisikin puoleensa, onko niin, että sitä muovautuu toisen kaltaiseksi, hioo särmiä..

Törmäsin jännään toteamukseen tässä eräänä iltana television ääressä. Eräs joku mies sanoi mielipiteenään sen, että eliöt syntyvät ympäristöönsä sopeutuviksi. Ihmisen kohdalla on käynyt niin, että ihmisen ympäristön muutos on nopeampaa kuin mitä muuttuneeseen ympäristöön sopeutuminen ja tämän on aiheuttanut ihminen itse.

Saman asian voisi soveltaa ihmissuhteisiin. Vaikutamme toisiimme myös tahtomattamme ja tähän omaan aiheuttamaamme muutokseen suhteessa emme kuitenkaan sitten välttämättä sopeudu itse tai toinen ei sopeudu vastaavasti siihen tilaan, johon suhde ajautuu hänen toimiensa seurauksena.

Eli erojen syynä eivät aina ole ne yksinkertaisimmat: "Olitte liian samanlaisia" tai "Olitte liian erilaisia" - totuudet. Alkupisteestä loppupisteeseen suhteen kehityskaari voi olla lukemattomista syistä sellainen, että suhteessa vallitsevaan tilanteeseen sopeutuu joko molemmat, toinen ei sopeudu tai sitten kumpikaan ei sopeudu.

Perheen kannalta kitkaton ja turhaa draamaa sisältämätön arki niin, että molemmat aikuiset pystyvät myös ylläpitämään keskinäistä suhdettaan molempia tyydyttävällä tavalla voisi toimia jonkinlaisena alkuna koossapysymiselle.

Tietynlaisissa sosiaalisissa konteksteissa myös ympäristön suhtautuminen suhteeseen saattaa vaikuttaa sen koossa pysymiseen. Suhteen ulkopuolinen yhteisö voi toisinaan olla aiheuttamassa eroa ja toisinaan se voi auttaa suhdetta pysymään koossa ja kestämään.

Lue lisää

Mietin samaa, että samanlaisuudessa piilee taustalla vaarana laiskuuteen jämähtäminen. Kun asiat pysyvät yksinkertaisina, ei tarvitse ponnistella - > aikaa ja energiaa jää muuhun käyttöön.

Kyllääntyessään pysähtyneisyyden tilaan, ihminen alkaakin hakea jännitystä (yleensä sieltä muualta) sen sijaan, että pyrkisi tekemään olemassa olevalle tilanteelle jotain.

Kun jännitystä haetaan - haetaan sitä juuri siitä poikkeavuudesta, väitän ma. Toinen väitteeni, aikansa leikittyään ihminen hämmentyy; hän ehkä yrittää sopeutua erilaisuuden kuvaan mutta huomaa ettei pidemmän päälle haluakaan muutosta - ei hyväksykään sitä poikkeavuutta - joka aluksi oli jännää. Ja haluaisi takaisin siihen turvallisuuden - samankaltaisuuden - tilaan tai kehtoon- mutta saattaapa käydä niin, että öh...juna meni jo.

Se luonnevikainen hullu sitten kuitenkin "tuntui omalta sielunkumppanilta", jos sen perhettään päästää terrorisoimaan. Eikö?

elisakettu kirjoitti:

Mietin samaa, että samanlaisuudessa piilee taustalla vaarana laiskuuteen jämähtäminen. Kun asiat pysyvät yksinkertaisina, ei tarvitse ponnistella - > aikaa ja energiaa jää muuhun käyttöön.

Kyllääntyessään pysähtyneisyyden tilaan, ihminen alkaakin hakea jännitystä (yleensä sieltä muualta) sen sijaan, että pyrkisi tekemään olemassa olevalle tilanteelle jotain.

Kun jännitystä haetaan - haetaan sitä juuri siitä poikkeavuudesta, väitän ma. Toinen väitteeni, aikansa leikittyään ihminen hämmentyy; hän ehkä yrittää sopeutua erilaisuuden kuvaan mutta huomaa ettei pidemmän päälle haluakaan muutosta - ei hyväksykään sitä poikkeavuutta - joka aluksi oli jännää. Ja haluaisi takaisin siihen turvallisuuden - samankaltaisuuden - tilaan tai kehtoon- mutta saattaapa käydä niin, että öh...juna meni jo.

Lue lisää

Varmaan muitakin lähtökohtia kuin laiskuus...turvallisuus, esim. vanhempien kaltainen puoliso - tiedostamatta, mitä vikoja vanhemmassa on ollut?

Laiskuus tulee esille mielestäni siinä, ettei enää vaivauduta tutustumaan edes omaan itseen. Kuvitellaan, että pystytään tunnistamaan toisessa virheet ja plussat, kun ne itsessäkin ovat piilossa.
Mitä kauempana on ympäristöstään, sen vähemmän voi tuntea itseäänkään ja edelleen sen vähemmän tuntea muita - sen pysähtyneemmässä tilassa tuntee olevansa.

Naisten lehtien hömppä on hömppää - kaikki lähtee siitä, miten hyvin tunnet itsesi ja sen myötä tiedostat tarpeesi ja kykysi.

iewuska kirjoitti:

Se luonnevikainen hullu sitten kuitenkin "tuntui omalta sielunkumppanilta", jos sen perhettään päästää terrorisoimaan. Eikö?

Tuskinpa se luonnevikainen hullu alkaa ihan heti kättelyssä riehumaan kuitenkaan.
Eiköhän se ensin lepertele kauniisti,ja näyttele selväjäjärkistä,enneku pudottaa sen naamionsa.

iewuska kirjoitti:

Varmaan muitakin lähtökohtia kuin laiskuus...turvallisuus, esim. vanhempien kaltainen puoliso - tiedostamatta, mitä vikoja vanhemmassa on ollut?

Laiskuus tulee esille mielestäni siinä, ettei enää vaivauduta tutustumaan edes omaan itseen. Kuvitellaan, että pystytään tunnistamaan toisessa virheet ja plussat, kun ne itsessäkin ovat piilossa.
Mitä kauempana on ympäristöstään, sen vähemmän voi tuntea itseäänkään ja edelleen sen vähemmän tuntea muita - sen pysähtyneemmässä tilassa tuntee olevansa.

Naisten lehtien hömppä on hömppää - kaikki lähtee siitä, miten hyvin tunnet itsesi ja sen myötä tiedostat tarpeesi ja kykysi.

Lue lisää

Mitä arvelet, voisiko tuossa laiskuudessa itsensä suhteen piillä syy uhriutumisajatukselle?

iewuska kirjoitti:

Varmaan muitakin lähtökohtia kuin laiskuus...turvallisuus, esim. vanhempien kaltainen puoliso - tiedostamatta, mitä vikoja vanhemmassa on ollut?

Laiskuus tulee esille mielestäni siinä, ettei enää vaivauduta tutustumaan edes omaan itseen. Kuvitellaan, että pystytään tunnistamaan toisessa virheet ja plussat, kun ne itsessäkin ovat piilossa.
Mitä kauempana on ympäristöstään, sen vähemmän voi tuntea itseäänkään ja edelleen sen vähemmän tuntea muita - sen pysähtyneemmässä tilassa tuntee olevansa.

Naisten lehtien hömppä on hömppää - kaikki lähtee siitä, miten hyvin tunnet itsesi ja sen myötä tiedostat tarpeesi ja kykysi.

Lue lisää

" esim. vanhempien kaltainen puoliso - tiedostamatta, mitä vikoja vanhemmassa on ollut?"

Niin itsessäni läheisriippuvana, ohutnahkaisena narsistina olen tunnistanut nimenomaan tuon problematiikan...

olen "viehättynyt" ihmisistä, hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa on saanut ikäänkuin elää menneessä lapsi vanhempi suhteessa...tavallaan kerjätä rakkautta, yrittämällä olla "hyvä" ihmiseltä joka ei siihen/minua rakastamaan omista syistään johtuen ei kyennyt...

Mitä tulee tuohon otsikossa mainittuun samankaltaisuuteen...niin ehkä tavallaan minullakin on ollut rakkaudesta liian idealisoitu kuva...samankaltainen kuin narsistilla, että se on jotain huumaavaa, kaiken nielevää...että se/rakastuminen korjaa kaiken...niin minussa kuin siinä toisessakin...ilman että ihmisen itse pitäisi tehdä mitään...

noh, nykyään elän tavallaan ns. kolmatta rakkaustarinaani, joka lähtökohdiltaan on ollut hyvin erilainen, kaiken nielevä alun huuma on puuttunut...ollaan ikäänkuin aloitettu tutustumisesta, ystävyydestä ja tunteet/sisäinen varmuus siitä että tämän ihmisen kanssa haluan jakaa elämäni ovat kypsyneet hiljaa ajan kanssa...

elisakettu kirjoitti:

Mitä arvelet, voisiko tuossa laiskuudessa itsensä suhteen piillä syy uhriutumisajatukselle?

Laiskuus itsensä suhteen käsikädessä uhriutumisajatuksen kanssa?

Heitit mielenkiintoisen näkökulman, jota en muista tarkasteltaneen palstalla toistaiseksi, ainakaan erillisenä tutkielmana. Aina sitä oppii jotain uutta, ja palstan oppimäärä tuottaa varmastikin keskimääräistä parempia ihmisen käyttäytymisenymmärtäjiä, kiitos kollektiivisuuden..ryhmäänosallistumisen.

Jos asioihin tyytymättömälle itsensäsuhteen laiskalle sanoo että hänen pitäisi tehdä itse itselleen jotakin, kys henkilö joutuu tod näk defenssien valtaan ja vastaa hyökkäämällä, kyseenalaistamalla ja syyttämällä (syy tarpeitteni tyydyttämättömyyteen on ympäristön, ympärillä olevien ihmisten, työttömyyden tai typerän pomon, nalkuttavan puolison, taloudellisen tilanteen tmv.) eli uhriutumalla.

Pohjimmillaan näkisin asian koskevan tarvetyydytystä ja sen onnistumisen kautta koettua mielekästä elämää. Keinot päästä tarvetyydytykseen voivat olla parhaimmillaan itsevastuullinen tapahtuma, tai pahimmillaan erityiskohtelua vaativaa - toisten energiaa syövää. Tai jotain siltä väliltä, ja samallakin ihmisellä vaihtelevaa riippuen elämäntilanteesta.

Toisaalta, joskus laiskuus itsensä suhteen voi olla suotavaa, esimerkiksi meditoiminen sohvaperunana vähentää stressiä, ei syö kenenkään muun energiaa, kunhan muistaa välillä osallistua kotiaskareisiin.

Niin, ja tervehdys kaikille palstalaisille. Olette saaneet paljon hyvää tekstiä aikaiseksi siitä kun täällä viimeksi piipahdin. :)

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

" esim. vanhempien kaltainen puoliso - tiedostamatta, mitä vikoja vanhemmassa on ollut?"

Niin itsessäni läheisriippuvana, ohutnahkaisena narsistina olen tunnistanut nimenomaan tuon problematiikan...

olen "viehättynyt" ihmisistä, hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa on saanut ikäänkuin elää menneessä lapsi vanhempi suhteessa...tavallaan kerjätä rakkautta, yrittämällä olla "hyvä" ihmiseltä joka ei siihen/minua rakastamaan omista syistään johtuen ei kyennyt...

Mitä tulee tuohon otsikossa mainittuun samankaltaisuuteen...niin ehkä tavallaan minullakin on ollut rakkaudesta liian idealisoitu kuva...samankaltainen kuin narsistilla, että se on jotain huumaavaa, kaiken nielevää...että se/rakastuminen korjaa kaiken...niin minussa kuin siinä toisessakin...ilman että ihmisen itse pitäisi tehdä mitään...

noh, nykyään elän tavallaan ns. kolmatta rakkaustarinaani, joka lähtökohdiltaan on ollut hyvin erilainen, kaiken nielevä alun huuma on puuttunut...ollaan ikäänkuin aloitettu tutustumisesta, ystävyydestä ja tunteet/sisäinen varmuus siitä että tämän ihmisen kanssa haluan jakaa elämäni ovat kypsyneet hiljaa ajan kanssa...

Lue lisää

Kolmas rakkaustarina.. me kaikkihan opimme uusia asioita (tässä ja nyt) käyttämällä hyödyksi tähänasti jo oppimiamme asioita. On eilinen minä ja nykyinen minä.

elisakettu kirjoitti:

Mitä arvelet, voisiko tuossa laiskuudessa itsensä suhteen piillä syy uhriutumisajatukselle?

Liekö lähtenyt laiskuus vaikka kaikkivoipaisuuden tunteesta - ainakin yhtä usein kuin muistakin syistä.
Kun kuvittelee olevansa tarpeeksi erinomainen, miksi vaivautua tutkimaan, onko asia todella niin, vaikka koko ajan lähipiiri siitä homauttaisi, että elät kuvitemissa.

Syitä voi olla todella monia. Taitaa kuitenkin jokaisessa piillä sama tausta: itsepetos, jollakin tavalla valheellinen käsitys.

iewuska kirjoitti:

Liekö lähtenyt laiskuus vaikka kaikkivoipaisuuden tunteesta - ainakin yhtä usein kuin muistakin syistä.
Kun kuvittelee olevansa tarpeeksi erinomainen, miksi vaivautua tutkimaan, onko asia todella niin, vaikka koko ajan lähipiiri siitä homauttaisi, että elät kuvitemissa.

Syitä voi olla todella monia. Taitaa kuitenkin jokaisessa piillä sama tausta: itsepetos, jollakin tavalla valheellinen käsitys.

Lue lisää

Millä tavoin valheellisen minäkäsityksen omaavan silmät aukenevat? Olen sitä mieltä, ettei lähipiiri useinkaan auta tässä asiassa (vaikka hyvä tahto olisikin).

Auttaako vai estääkö siinä millään tavoin kohtaaminen samanlaisen toisen kanssa, vai tarvitaanko siinä arvo- ja periaatekäsityksiltään erilainen ihminen havaitsemaan tilanne? Mitä lopulta tarvitaan?

elisakettu kirjoitti:

Millä tavoin valheellisen minäkäsityksen omaavan silmät aukenevat? Olen sitä mieltä, ettei lähipiiri useinkaan auta tässä asiassa (vaikka hyvä tahto olisikin).

Auttaako vai estääkö siinä millään tavoin kohtaaminen samanlaisen toisen kanssa, vai tarvitaanko siinä arvo- ja periaatekäsityksiltään erilainen ihminen havaitsemaan tilanne? Mitä lopulta tarvitaan?

Lue lisää

Lähipiirin hyvä tahto saattaa ilmetä muuttumiseen pakottamisena, sanoilla lyömisenä ja mitätöimisenä. Saattaa sellaisessa tilanteessa sen itselleen sokean silmät ummistua tiukempaan kiinni kun ympäristö vahvistaa omalla käytöksellään itselleen sokean käsityksiä ympäristöstään ja hyvistä takoitusperistä, jotka saattavat vaikuttaa jopa itsekkäiltä vaatimuksilta.

Mikäli ympäristö saa yksilön käyttäytymään tietyllä tavoin (reagoimaan) ei se välttämättä käy yksiviivaiseksi todistukseksi yksilön valheellisesta minäkäsityksestä, joka saattaa oikeasti olla hyvinkin erilainen kuin mitä hän ympäristölleen omalla käytöksellään tuo ilmi.

Yksilön todelliseen minäkäsitykseen pääsee käsiksi vain suhteellisen avoimissa ja luottamuksellisissa oloissa ja väitänkin, että moni käsitys on ulkomaailmaan heijastunut vääristymä yksilön jopa mahdollisesti peitellessä omaa sisäistä epävarmuuttaan tms. JOSTA yksilö on itse hyvinkin tietoinen.

Toisaalta, en tiedä missä kohden puhutaan vääristyneestä minäkäsityksestä oikeasti. Todella laiha, joka näkee itsensä lihavana, omaa vääristyneen ruumiinkuvan. Onko kyse samankaltaisesta itseluulosta. Osaa jotakin ja luulee sitkeästi, että ei osaa tai luulee osaavansa, vaikka ei osaa? Luulee olevansa ujo, vaikka sosiaalisesti tuleekin toimeen laumallisen ihmisiä kanssa?

elisakettu kirjoitti:

Millä tavoin valheellisen minäkäsityksen omaavan silmät aukenevat? Olen sitä mieltä, ettei lähipiiri useinkaan auta tässä asiassa (vaikka hyvä tahto olisikin).

Auttaako vai estääkö siinä millään tavoin kohtaaminen samanlaisen toisen kanssa, vai tarvitaanko siinä arvo- ja periaatekäsityksiltään erilainen ihminen havaitsemaan tilanne? Mitä lopulta tarvitaan?

Lue lisää

Mä olen sitä mieltä, että toiset meistä on luotuja kulkemaan silmät ummessa oman itsemme suhteen ja toiset taas eivät ole. Voihan sitä yhteyttä omaan itseen kai jollain tavalla harjoitellakin, mutta ensin tarviis tiedostaa yhteyden puute ja se onkin paha ongelma.
Joskus jollekin avautuu tie itseensä jonkin vakavan elämäntapahtuman, vaikka menetyksen kautta.

En usko, että toinen samanlainen henkilö auttaa. Eiköhän siinä suhteessa sitten vaan nähdä sen toisen ongelmat, eikä niitä omia käsitellä lainkaan. Tuohon sopii se uhriutuminenkin.

Yleensä, kun tällainen omaa itseänsä tuntematon henkilö kohtaa sellaisen henkilön, jolla on vahva itsetuntemus, tämä vahvan minäkuvan/-tuntemuksen omaava ärsyttää häntä, jollain selittämättömällä tavalla. Jollakin tasolla siis ne itsetuntemuksen puutteen kipupisteet tuntuvat jokainen hetki, kun läsnä on henkilö, jolla yhteys pelaa. Niinpä uskon, että jos jonkun ihmisen puheet/kirjoitukset/läsnäolo saa ärsyttämään niin, että pitää keksi sille syitä sen toisen ihmisen elämästä ja henkilöstä - kannattaa alkaakin pohtia tunnenko itseäni lainkaan? Miksi minulla on tuollainen tarve?

Puhutaan usein valheen verkoista ja niihin sotkeutumisesta, mutta uskon, että jos ja kun kerran sujahtaa totuuden verkkoon, ei sieltäkään helpolla tulla enää pois. Se tosin on mukavampi "paikka", koska se tarjoaa enemmän kuin epärehellisyys ikinä. Siksi se koukuttaa valhetta pahemmin. :)

miebie kirjoitti:

Lähipiirin hyvä tahto saattaa ilmetä muuttumiseen pakottamisena, sanoilla lyömisenä ja mitätöimisenä. Saattaa sellaisessa tilanteessa sen itselleen sokean silmät ummistua tiukempaan kiinni kun ympäristö vahvistaa omalla käytöksellään itselleen sokean käsityksiä ympäristöstään ja hyvistä takoitusperistä, jotka saattavat vaikuttaa jopa itsekkäiltä vaatimuksilta.

Mikäli ympäristö saa yksilön käyttäytymään tietyllä tavoin (reagoimaan) ei se välttämättä käy yksiviivaiseksi todistukseksi yksilön valheellisesta minäkäsityksestä, joka saattaa oikeasti olla hyvinkin erilainen kuin mitä hän ympäristölleen omalla käytöksellään tuo ilmi.

Yksilön todelliseen minäkäsitykseen pääsee käsiksi vain suhteellisen avoimissa ja luottamuksellisissa oloissa ja väitänkin, että moni käsitys on ulkomaailmaan heijastunut vääristymä yksilön jopa mahdollisesti peitellessä omaa sisäistä epävarmuuttaan tms. JOSTA yksilö on itse hyvinkin tietoinen.

Toisaalta, en tiedä missä kohden puhutaan vääristyneestä minäkäsityksestä oikeasti. Todella laiha, joka näkee itsensä lihavana, omaa vääristyneen ruumiinkuvan. Onko kyse samankaltaisesta itseluulosta. Osaa jotakin ja luulee sitkeästi, että ei osaa tai luulee osaavansa, vaikka ei osaa? Luulee olevansa ujo, vaikka sosiaalisesti tuleekin toimeen laumallisen ihmisiä kanssa?

Lue lisää

Musta tuntuu että itsensä realistiksi tituleeraavatkin näkevät itsensä hiukan valheellisesti. Johtuneeko siitä että 'näkemiseen' osallistuu aistit, järki ja tunteet. Mulla on ainakin ajatustenkäsittely-yksikkö niin käymistilassa ja keskeneräinen, ettei siitä tule ulos absoluuttisia totuuksia. :)

miebie kirjoitti:

Samanlaiset leikkivät keskenään - ajatukseen sisältyy mielestäni ihmisen perustavaa laatua oleva laiskuus. Asiat ovat helppoja ja yksinkertaisia kun toinen on pohjarakenteeltaan mahdollisimman samanlainen. Toisaalta samanlaisuus tuo mukanaan myös kyllästymisen ja tympääntymisen riskin..

Vaikka erilaisuus vetäisikin puoleensa, onko niin, että sitä muovautuu toisen kaltaiseksi, hioo särmiä..

Törmäsin jännään toteamukseen tässä eräänä iltana television ääressä. Eräs joku mies sanoi mielipiteenään sen, että eliöt syntyvät ympäristöönsä sopeutuviksi. Ihmisen kohdalla on käynyt niin, että ihmisen ympäristön muutos on nopeampaa kuin mitä muuttuneeseen ympäristöön sopeutuminen ja tämän on aiheuttanut ihminen itse.

Saman asian voisi soveltaa ihmissuhteisiin. Vaikutamme toisiimme myös tahtomattamme ja tähän omaan aiheuttamaamme muutokseen suhteessa emme kuitenkaan sitten välttämättä sopeudu itse tai toinen ei sopeudu vastaavasti siihen tilaan, johon suhde ajautuu hänen toimiensa seurauksena.

Eli erojen syynä eivät aina ole ne yksinkertaisimmat: "Olitte liian samanlaisia" tai "Olitte liian erilaisia" - totuudet. Alkupisteestä loppupisteeseen suhteen kehityskaari voi olla lukemattomista syistä sellainen, että suhteessa vallitsevaan tilanteeseen sopeutuu joko molemmat, toinen ei sopeudu tai sitten kumpikaan ei sopeudu.

Perheen kannalta kitkaton ja turhaa draamaa sisältämätön arki niin, että molemmat aikuiset pystyvät myös ylläpitämään keskinäistä suhdettaan molempia tyydyttävällä tavalla voisi toimia jonkinlaisena alkuna koossapysymiselle.

Tietynlaisissa sosiaalisissa konteksteissa myös ympäristön suhtautuminen suhteeseen saattaa vaikuttaa sen koossa pysymiseen. Suhteen ulkopuolinen yhteisö voi toisinaan olla aiheuttamassa eroa ja toisinaan se voi auttaa suhdetta pysymään koossa ja kestämään.

Lue lisää

" Eräs joku mies sanoi mielipiteenään sen, että eliöt syntyvät ympäristöönsä sopeutuviksi. Ihmisen kohdalla on käynyt niin, että.."

Sohvaperunaisuus kannattaa kun samalla oppii jos oppii ;)

Tiedeohjelmassa näytettiin miten bakteeriyhdyskunta kehitti resistanssin 1000-kertaiseen antibioottiin. Aikaa kului ihmisen ajassa 2vkoa ja useita bakt.sukupolvia.

Samaa evoluutiota on toteuttanut ihminenkin, genomimme on selvitetty ja sieltä on löydetty neanderthalinihmiseltä perittyjä sairauksilta suojaavia geenejä. Enää en ihmettele myöskään mihin on hävinneet homot erectus ja habilis - hehän jatkavat elämäänsä meissä.

*yrittää tahdonvoimalla kehittää tervettä narsismia suojaavaa geeniä* :)

iewuska kirjoitti:

Mä olen sitä mieltä, että toiset meistä on luotuja kulkemaan silmät ummessa oman itsemme suhteen ja toiset taas eivät ole. Voihan sitä yhteyttä omaan itseen kai jollain tavalla harjoitellakin, mutta ensin tarviis tiedostaa yhteyden puute ja se onkin paha ongelma.
Joskus jollekin avautuu tie itseensä jonkin vakavan elämäntapahtuman, vaikka menetyksen kautta.

En usko, että toinen samanlainen henkilö auttaa. Eiköhän siinä suhteessa sitten vaan nähdä sen toisen ongelmat, eikä niitä omia käsitellä lainkaan. Tuohon sopii se uhriutuminenkin.

Yleensä, kun tällainen omaa itseänsä tuntematon henkilö kohtaa sellaisen henkilön, jolla on vahva itsetuntemus, tämä vahvan minäkuvan/-tuntemuksen omaava ärsyttää häntä, jollain selittämättömällä tavalla. Jollakin tasolla siis ne itsetuntemuksen puutteen kipupisteet tuntuvat jokainen hetki, kun läsnä on henkilö, jolla yhteys pelaa. Niinpä uskon, että jos jonkun ihmisen puheet/kirjoitukset/läsnäolo saa ärsyttämään niin, että pitää keksi sille syitä sen toisen ihmisen elämästä ja henkilöstä - kannattaa alkaakin pohtia tunnenko itseäni lainkaan? Miksi minulla on tuollainen tarve?

Puhutaan usein valheen verkoista ja niihin sotkeutumisesta, mutta uskon, että jos ja kun kerran sujahtaa totuuden verkkoon, ei sieltäkään helpolla tulla enää pois. Se tosin on mukavampi "paikka", koska se tarjoaa enemmän kuin epärehellisyys ikinä. Siksi se koukuttaa valhetta pahemmin. :)

Lue lisää

Filia sofia - viisauden rakastaja.

Toiset antaa, toiset vastaanottaa. Jotkut osaavat sekä antaa että vastaanottaa.

Voimakkaasti narsistisen häiriön vallassa oleva ihminen on keskittynyt kuluttamaan toista ihmistä täyttääkseen omat tarpeensa.
Voisi sanoa, että hän on täydellinen vastaanotin.
Tällainen valheellinen minäkuva saattaa istua ihmisessä kuin liimattu naamio, ja tuntua totuudelta itseltään.

yxex kirjoitti:

Filia sofia - viisauden rakastaja.

Toiset antaa, toiset vastaanottaa. Jotkut osaavat sekä antaa että vastaanottaa.

Voimakkaasti narsistisen häiriön vallassa oleva ihminen on keskittynyt kuluttamaan toista ihmistä täyttääkseen omat tarpeensa.
Voisi sanoa, että hän on täydellinen vastaanotin.
Tällainen valheellinen minäkuva saattaa istua ihmisessä kuin liimattu naamio, ja tuntua totuudelta itseltään.

Lue lisää

Narsisti on sinällään aika oiva esimerkki itselleen valehtelijasta. Manipuloiva ja säälimätön narsisti, jolle kaikki ovat olemassa vain hyötytarkoituksessa - ilman että hän itsestään löytää mitään moitittavaa.

En usko, ettei henkilö itse tietäisi valehtevansa itselleen. Kyse on enemmänkin siitä, millä hän valehtelunsa oikeuttaa.

iewuska kirjoitti:

Narsisti on sinällään aika oiva esimerkki itselleen valehtelijasta. Manipuloiva ja säälimätön narsisti, jolle kaikki ovat olemassa vain hyötytarkoituksessa - ilman että hän itsestään löytää mitään moitittavaa.

En usko, ettei henkilö itse tietäisi valehtevansa itselleen. Kyse on enemmänkin siitä, millä hän valehtelunsa oikeuttaa.

Lue lisää

Onko mitään yleisyyteen taipuvaa oletusta siitä, millä hän sen valehtelun voisi oikeuttaa?

miebie kirjoitti:

Lähipiirin hyvä tahto saattaa ilmetä muuttumiseen pakottamisena, sanoilla lyömisenä ja mitätöimisenä. Saattaa sellaisessa tilanteessa sen itselleen sokean silmät ummistua tiukempaan kiinni kun ympäristö vahvistaa omalla käytöksellään itselleen sokean käsityksiä ympäristöstään ja hyvistä takoitusperistä, jotka saattavat vaikuttaa jopa itsekkäiltä vaatimuksilta.

Mikäli ympäristö saa yksilön käyttäytymään tietyllä tavoin (reagoimaan) ei se välttämättä käy yksiviivaiseksi todistukseksi yksilön valheellisesta minäkäsityksestä, joka saattaa oikeasti olla hyvinkin erilainen kuin mitä hän ympäristölleen omalla käytöksellään tuo ilmi.

Yksilön todelliseen minäkäsitykseen pääsee käsiksi vain suhteellisen avoimissa ja luottamuksellisissa oloissa ja väitänkin, että moni käsitys on ulkomaailmaan heijastunut vääristymä yksilön jopa mahdollisesti peitellessä omaa sisäistä epävarmuuttaan tms. JOSTA yksilö on itse hyvinkin tietoinen.

Toisaalta, en tiedä missä kohden puhutaan vääristyneestä minäkäsityksestä oikeasti. Todella laiha, joka näkee itsensä lihavana, omaa vääristyneen ruumiinkuvan. Onko kyse samankaltaisesta itseluulosta. Osaa jotakin ja luulee sitkeästi, että ei osaa tai luulee osaavansa, vaikka ei osaa? Luulee olevansa ujo, vaikka sosiaalisesti tuleekin toimeen laumallisen ihmisiä kanssa?

Lue lisää

Ensinnäkin sanoisin, että hyvän minäkäsityksen omaavalla ei voi olla mitään peiteltävää omasta itsestään. Ei vaan voi.Jos on piiloteltavaa, hänellä ei ole hyvä minäkäsitys.

"Mikäli ympäristö saa yksilön käyttäytymään tietyllä tavoin (reagoimaan) ei se välttämättä käy yksiviivaiseksi todistukseksi yksilön valheellisesta minäkäsityksestä, joka saattaa oikeasti olla hyvinkin erilainen kuin mitä hän ympäristölleen omalla käytöksellään tuo ilmi. "

Heh. Mitä tarkoitatkaan? Ympäristö pakottaa henkilön toimimaan tavalla, joka ei ole hänen minäkäsityksensä mukainen ja siksi se on valheellinen - ei siksi, että henkilö itse valehtelisi itselleen? Näinkö? :)

Mielestäni hyvän itsetuntemuksen pohja on se, ettei kulje kääntyilemässä joka tuulen mukaan, koska se AINA johtaa valheelliseen minäkuvaan (esim. "olen aina mukava ihminen"). Pitää uskaltaa olla oma itsensä - ja vain oman itsensä takia. Kun olet yhdelle yhtä ja toiselle toista, pian et enää tiedä, miten päin pitäisi kenenkin kanssa olla - yhteytesi muihin katoaa.
Kukaan ei ole aina mukava, se vaan pitää ymmärtää. Jos muut eivät sitä hyväksy, on se heidän ongelmansa, eikä kyllä kerro minäkäsityksen ongelmista yhtään mitään.

Mielestäni.

elisakettu kirjoitti:

Onko mitään yleisyyteen taipuvaa oletusta siitä, millä hän sen valehtelun voisi oikeuttaa?

Jollakin sellaiselle valheella joka vapauttaa vastuusta.

iewuska kirjoitti:

Ensinnäkin sanoisin, että hyvän minäkäsityksen omaavalla ei voi olla mitään peiteltävää omasta itsestään. Ei vaan voi.Jos on piiloteltavaa, hänellä ei ole hyvä minäkäsitys.

"Mikäli ympäristö saa yksilön käyttäytymään tietyllä tavoin (reagoimaan) ei se välttämättä käy yksiviivaiseksi todistukseksi yksilön valheellisesta minäkäsityksestä, joka saattaa oikeasti olla hyvinkin erilainen kuin mitä hän ympäristölleen omalla käytöksellään tuo ilmi. "

Heh. Mitä tarkoitatkaan? Ympäristö pakottaa henkilön toimimaan tavalla, joka ei ole hänen minäkäsityksensä mukainen ja siksi se on valheellinen - ei siksi, että henkilö itse valehtelisi itselleen? Näinkö? :)

Mielestäni hyvän itsetuntemuksen pohja on se, ettei kulje kääntyilemässä joka tuulen mukaan, koska se AINA johtaa valheelliseen minäkuvaan (esim. "olen aina mukava ihminen"). Pitää uskaltaa olla oma itsensä - ja vain oman itsensä takia. Kun olet yhdelle yhtä ja toiselle toista, pian et enää tiedä, miten päin pitäisi kenenkin kanssa olla - yhteytesi muihin katoaa.
Kukaan ei ole aina mukava, se vaan pitää ymmärtää. Jos muut eivät sitä hyväksy, on se heidän ongelmansa, eikä kyllä kerro minäkäsityksen ongelmista yhtään mitään.

Mielestäni.

Lue lisää

Minäkäsitys = Käsitys Minästä? Onko käsityksen minästä aina oltava hyvä? Vai tarkoittaako tuossa käyttämässäsi yhteydessä hyvä minäkäsitys sitä, että henkilöllä on hyvä käsitys itsestään ja minästään niin, että se on osuva ja niin, että sillä ei ole mitään tekemistä hyvän ja pahan kanssa?

Kaikki eivät ole itsetunnoltaan niin vahvoja, että antaisivat ilmi toiminnassaan omia käsityksiään itsestään, varsinkaan jos on tullut toistuvasti teilatuksi "hyvää tarkoittavan" ympäristön toimesta.

Toisinaan on parempi olla uskaltamatta olla oma itsensä. Se on ihan normaaliakin itsesuojeluvaistoa. Jos on hyvä itsetuntemus, tietää kyllä, että mitä jaksaa ja mitä ei ja että oma minäkuva ei siitä välttämättä muutu jos toimiikin ympäristön asettamien "suoranaisten vaatimusten" mukaisesti.

Se, että on yhdelle yhtä ja toiselle toista, se saattaa olla ihan normaalia rooliakin, mitä yksilön harteille sälyttäytyy. Ei tiukka opettaja ole välttämättä tiukka mummo, eikä näiden roolien vastakkaisuus muuta itsetuntemukseltaan itsensä hyvin tuntevan minäkäsitystä. Joku voi olla kaikille mukava ihminen ja tietää samalla, että ei aina ole mukava ihminen kaikille. Onko tarkoituksenmukaista ja missä määrin tuoda esille se, että osaa olla epämukavakin ihminen? Ehkä toisinaan on. Ja samlla tavalla, toisinaan ei ole.

Suurin piirtein noin, näin loppuun asti tarkennettuna. Asiat joskus luettuna saavat hyvin selkeän ja ikään kuin kahtiajakautuneen luonteen: asia on joko niin tai se ei ole... Mielestäni liukumista ja päällekkäisyyttä ( kaikki harmaan (50) eri sävyäkin ovat mukana kuvassa silloinkin kun siinä näkyy vain se kirkkain valkoinen ja mustista mustin musta) esiintyy enemmän kuin ehkä halutaan nähdä ja vieläpä niin, että asia ei yksiselitteisesti ole vain joko hyvä tai paha.

yxex kirjoitti:

" Eräs joku mies sanoi mielipiteenään sen, että eliöt syntyvät ympäristöönsä sopeutuviksi. Ihmisen kohdalla on käynyt niin, että.."

Sohvaperunaisuus kannattaa kun samalla oppii jos oppii ;)

Tiedeohjelmassa näytettiin miten bakteeriyhdyskunta kehitti resistanssin 1000-kertaiseen antibioottiin. Aikaa kului ihmisen ajassa 2vkoa ja useita bakt.sukupolvia.

Samaa evoluutiota on toteuttanut ihminenkin, genomimme on selvitetty ja sieltä on löydetty neanderthalinihmiseltä perittyjä sairauksilta suojaavia geenejä. Enää en ihmettele myöskään mihin on hävinneet homot erectus ja habilis - hehän jatkavat elämäänsä meissä.

*yrittää tahdonvoimalla kehittää tervettä narsismia suojaavaa geeniä* :)

Lue lisää

Siis tervettä geeniä, joka suojaa narsismia? ;D

*joojoo, mmärsin, rsin*

miebie kirjoitti:

Minäkäsitys = Käsitys Minästä? Onko käsityksen minästä aina oltava hyvä? Vai tarkoittaako tuossa käyttämässäsi yhteydessä hyvä minäkäsitys sitä, että henkilöllä on hyvä käsitys itsestään ja minästään niin, että se on osuva ja niin, että sillä ei ole mitään tekemistä hyvän ja pahan kanssa?

Kaikki eivät ole itsetunnoltaan niin vahvoja, että antaisivat ilmi toiminnassaan omia käsityksiään itsestään, varsinkaan jos on tullut toistuvasti teilatuksi "hyvää tarkoittavan" ympäristön toimesta.

Toisinaan on parempi olla uskaltamatta olla oma itsensä. Se on ihan normaaliakin itsesuojeluvaistoa. Jos on hyvä itsetuntemus, tietää kyllä, että mitä jaksaa ja mitä ei ja että oma minäkuva ei siitä välttämättä muutu jos toimiikin ympäristön asettamien "suoranaisten vaatimusten" mukaisesti.

Se, että on yhdelle yhtä ja toiselle toista, se saattaa olla ihan normaalia rooliakin, mitä yksilön harteille sälyttäytyy. Ei tiukka opettaja ole välttämättä tiukka mummo, eikä näiden roolien vastakkaisuus muuta itsetuntemukseltaan itsensä hyvin tuntevan minäkäsitystä. Joku voi olla kaikille mukava ihminen ja tietää samalla, että ei aina ole mukava ihminen kaikille. Onko tarkoituksenmukaista ja missä määrin tuoda esille se, että osaa olla epämukavakin ihminen? Ehkä toisinaan on. Ja samlla tavalla, toisinaan ei ole.

Suurin piirtein noin, näin loppuun asti tarkennettuna. Asiat joskus luettuna saavat hyvin selkeän ja ikään kuin kahtiajakautuneen luonteen: asia on joko niin tai se ei ole... Mielestäni liukumista ja päällekkäisyyttä ( kaikki harmaan (50) eri sävyäkin ovat mukana kuvassa silloinkin kun siinä näkyy vain se kirkkain valkoinen ja mustista mustin musta) esiintyy enemmän kuin ehkä halutaan nähdä ja vieläpä niin, että asia ei yksiselitteisesti ole vain joko hyvä tai paha.

Lue lisää

En edellä puhunut hyvästä minäkäsityksestä pahan vastakohtana, vaan todenmukaisesta minäkäsityksestä, ehkä se olisi parempi sana. Aika suurelta osin muutenkin perustelet asiaa aika oudolla tavalla, asiaan mitenkään liittymättömillä fraaseilla ja itsestäänselvyyksillä.

Mitä tulee roolitukseen, niin se on myöskin kokonaan eri asia kuin mistä edellä kerroin ja liittyy johonkin mistä sinä puhuit ja johon en halua ottaa enempää kantaa.
Haluan yleensä silti tietää, mistä keskustelukumppanini puhuu tai kirjoittaa, silloin kun niin tekee. Muutenhan koko toiminnassa ei ole järjen hiventäkään.

Mutta lainaamani kohta vain huvitti minua.

miebie kirjoitti:

Minäkäsitys = Käsitys Minästä? Onko käsityksen minästä aina oltava hyvä? Vai tarkoittaako tuossa käyttämässäsi yhteydessä hyvä minäkäsitys sitä, että henkilöllä on hyvä käsitys itsestään ja minästään niin, että se on osuva ja niin, että sillä ei ole mitään tekemistä hyvän ja pahan kanssa?

Kaikki eivät ole itsetunnoltaan niin vahvoja, että antaisivat ilmi toiminnassaan omia käsityksiään itsestään, varsinkaan jos on tullut toistuvasti teilatuksi "hyvää tarkoittavan" ympäristön toimesta.

Toisinaan on parempi olla uskaltamatta olla oma itsensä. Se on ihan normaaliakin itsesuojeluvaistoa. Jos on hyvä itsetuntemus, tietää kyllä, että mitä jaksaa ja mitä ei ja että oma minäkuva ei siitä välttämättä muutu jos toimiikin ympäristön asettamien "suoranaisten vaatimusten" mukaisesti.

Se, että on yhdelle yhtä ja toiselle toista, se saattaa olla ihan normaalia rooliakin, mitä yksilön harteille sälyttäytyy. Ei tiukka opettaja ole välttämättä tiukka mummo, eikä näiden roolien vastakkaisuus muuta itsetuntemukseltaan itsensä hyvin tuntevan minäkäsitystä. Joku voi olla kaikille mukava ihminen ja tietää samalla, että ei aina ole mukava ihminen kaikille. Onko tarkoituksenmukaista ja missä määrin tuoda esille se, että osaa olla epämukavakin ihminen? Ehkä toisinaan on. Ja samlla tavalla, toisinaan ei ole.

Suurin piirtein noin, näin loppuun asti tarkennettuna. Asiat joskus luettuna saavat hyvin selkeän ja ikään kuin kahtiajakautuneen luonteen: asia on joko niin tai se ei ole... Mielestäni liukumista ja päällekkäisyyttä ( kaikki harmaan (50) eri sävyäkin ovat mukana kuvassa silloinkin kun siinä näkyy vain se kirkkain valkoinen ja mustista mustin musta) esiintyy enemmän kuin ehkä halutaan nähdä ja vieläpä niin, että asia ei yksiselitteisesti ole vain joko hyvä tai paha.

Lue lisää

Jäi sanomatta, että eroottiset viihderomaanit eivät kuulu lukemistooni.

iewuska kirjoitti:

En edellä puhunut hyvästä minäkäsityksestä pahan vastakohtana, vaan todenmukaisesta minäkäsityksestä, ehkä se olisi parempi sana. Aika suurelta osin muutenkin perustelet asiaa aika oudolla tavalla, asiaan mitenkään liittymättömillä fraaseilla ja itsestäänselvyyksillä.

Mitä tulee roolitukseen, niin se on myöskin kokonaan eri asia kuin mistä edellä kerroin ja liittyy johonkin mistä sinä puhuit ja johon en halua ottaa enempää kantaa.
Haluan yleensä silti tietää, mistä keskustelukumppanini puhuu tai kirjoittaa, silloin kun niin tekee. Muutenhan koko toiminnassa ei ole järjen hiventäkään.

Mutta lainaamani kohta vain huvitti minua.

Lue lisää

Anteeksi, en tiennyt, että asiaan on liittyviä fraaseja. Ja en tiennyt, että olivat itsestäänselvyyksiä, koska se kahtiajako on osin välillä niin selkeä monissa kirjoituksissa, että tuntuu siltä, että ei ne kirjoittamani itsestäänselvyydet oikeasti ole missään tietoisuuksissa.

Kirjailija teki hyvän työn ottaessaan sarjalleen nimeksi 50 harmaan eri sävyä. Minussa ainakin herätti uteliaisuuden sen suhteen, että yllänkö itse niin moneen pelkässä harmaassa. Monesti sanontaan mustavalkoinen lisätään se harmaa, mutta oivalsin, että sekin on selkeästi laskettuna vain sen tasan ko-lo-me.

Joo, en itsekään ole lukenut, eikä toistaiseksi ole aikomuslistalla.

Mielestäni kuitenkaan kaikki oman minäkäsityksen vastainen oleminen ei väistämättä johda valheelliseen minäkuvaan. Siitäkään huolimatta, että joku ulkopuolinen näkisi, että tuossa toimii joku vastoin itseään. Viisaampi tarkkailee, narsistisempi käy kimppuun ja raatelee.

miebie kirjoitti:

Anteeksi, en tiennyt, että asiaan on liittyviä fraaseja. Ja en tiennyt, että olivat itsestäänselvyyksiä, koska se kahtiajako on osin välillä niin selkeä monissa kirjoituksissa, että tuntuu siltä, että ei ne kirjoittamani itsestäänselvyydet oikeasti ole missään tietoisuuksissa.

Kirjailija teki hyvän työn ottaessaan sarjalleen nimeksi 50 harmaan eri sävyä. Minussa ainakin herätti uteliaisuuden sen suhteen, että yllänkö itse niin moneen pelkässä harmaassa. Monesti sanontaan mustavalkoinen lisätään se harmaa, mutta oivalsin, että sekin on selkeästi laskettuna vain sen tasan ko-lo-me.

Joo, en itsekään ole lukenut, eikä toistaiseksi ole aikomuslistalla.

Mielestäni kuitenkaan kaikki oman minäkäsityksen vastainen oleminen ei väistämättä johda valheelliseen minäkuvaan. Siitäkään huolimatta, että joku ulkopuolinen näkisi, että tuossa toimii joku vastoin itseään. Viisaampi tarkkailee, narsistisempi käy kimppuun ja raatelee.

Lue lisää

Minäkäsityksessä voidaan erottaa eri osa-alueet; oma käsitys minästä (se joka tuntee olevansa) - ihanneminä (se, joka haluaisi olla), sekä käsitys siitä, millaisena muut pitävät. Näiden yhteensopivuuksiin liittyy hyvä (todenmukainen) minäkuva. Mitä suuremmat erot näiden välillä on, sen varmemmin on jokin osa-alue pielessä ja se kyllä näkyy muille, joka taas palaa käsityksenä siitä, millaisena muut pitävät.
Että kyllä - kaikki oman käsityksen (minkä tahansa osa-alueen vastainen oleminen) johtaa valhelliseen minäkuvaan, koska se yksi vaikuttaa näihin kahteen muuhunkin ja johtaa kiertokulkuun, jonka katkaisu on vaikeaa, kuten olen eilen kirjoittanut.

Niin, en missään väittänyt, että sinä tunnistaisit fraasit tai itsestäänselvyydet.

Narsistisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten itseään puolustaa - kun havaitsee minäkuvaansa sopimatonta käytöstä ympäristössään. Jokainen pystyy omalla kohdallaan määrittelemään sen, onko jonkin ulkopuolisen käytös arvioinnin arvoista vaiko turhaa - esim. loukkaamistarkoituksessa tehtyä.

iewuska kirjoitti:

Jollakin sellaiselle valheella joka vapauttaa vastuusta.

Esimerkiksi totuuden verkossa olevat porsaanreiät ;)

yxex kirjoitti:

Esimerkiksi totuuden verkossa olevat porsaanreiät ;)

Totuuden verkoissa ei ole porsaanreikiä. Sekin on totuutta :)
Toista se voi ahdistaa.

Sinällään hassu sananparsi.

iewuska kirjoitti:

Minäkäsityksessä voidaan erottaa eri osa-alueet; oma käsitys minästä (se joka tuntee olevansa) - ihanneminä (se, joka haluaisi olla), sekä käsitys siitä, millaisena muut pitävät. Näiden yhteensopivuuksiin liittyy hyvä (todenmukainen) minäkuva. Mitä suuremmat erot näiden välillä on, sen varmemmin on jokin osa-alue pielessä ja se kyllä näkyy muille, joka taas palaa käsityksenä siitä, millaisena muut pitävät.
Että kyllä - kaikki oman käsityksen (minkä tahansa osa-alueen vastainen oleminen) johtaa valhelliseen minäkuvaan, koska se yksi vaikuttaa näihin kahteen muuhunkin ja johtaa kiertokulkuun, jonka katkaisu on vaikeaa, kuten olen eilen kirjoittanut.

Niin, en missään väittänyt, että sinä tunnistaisit fraasit tai itsestäänselvyydet.

Narsistisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten itseään puolustaa - kun havaitsee minäkuvaansa sopimatonta käytöstä ympäristössään. Jokainen pystyy omalla kohdallaan määrittelemään sen, onko jonkin ulkopuolisen käytös arvioinnin arvoista vaiko turhaa - esim. loukkaamistarkoituksessa tehtyä.

Lue lisää

Jatkan vielä, että jos henkilön oma käsitys on itsestään paljon todellista huonompi, sekin luonnollisesti on totuudenvastainen. Kun hän kohtaa jotain muiden tekemiä positiivisia arvioita, jonkun sanomana, hän katsoo, ettei se ole totta, vaikka se täysin vastaisikin totuutta.

iewuska kirjoitti:

Minäkäsityksessä voidaan erottaa eri osa-alueet; oma käsitys minästä (se joka tuntee olevansa) - ihanneminä (se, joka haluaisi olla), sekä käsitys siitä, millaisena muut pitävät. Näiden yhteensopivuuksiin liittyy hyvä (todenmukainen) minäkuva. Mitä suuremmat erot näiden välillä on, sen varmemmin on jokin osa-alue pielessä ja se kyllä näkyy muille, joka taas palaa käsityksenä siitä, millaisena muut pitävät.
Että kyllä - kaikki oman käsityksen (minkä tahansa osa-alueen vastainen oleminen) johtaa valhelliseen minäkuvaan, koska se yksi vaikuttaa näihin kahteen muuhunkin ja johtaa kiertokulkuun, jonka katkaisu on vaikeaa, kuten olen eilen kirjoittanut.

Niin, en missään väittänyt, että sinä tunnistaisit fraasit tai itsestäänselvyydet.

Narsistisuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten itseään puolustaa - kun havaitsee minäkuvaansa sopimatonta käytöstä ympäristössään. Jokainen pystyy omalla kohdallaan määrittelemään sen, onko jonkin ulkopuolisen käytös arvioinnin arvoista vaiko turhaa - esim. loukkaamistarkoituksessa tehtyä.

Lue lisää

Mietin turhautumisen tunnetta - ihminen on kyllästynyt tavalla tai toisella tilanteeseensa - (arvelin ensin sen johtuvan siitä samankaltaisuuden olomuodosta, johon kyllästyy). Onko tämän lähtökohtana useimmiten juuri se, ettei se oma käsitys itsestä vastaakaan sitä ihannekuvaa minästä? Sama koskee ahdistusta; jos esimerkiksi ei koe olevan se, minkä ulkopuoliset hänessä näkevät (onkin salaa muuta) tai sitten tuo ihanneminä poikkeaa kovastikin siitä tuntemastaan minästä?

elisakettu kirjoitti:

Mietin turhautumisen tunnetta - ihminen on kyllästynyt tavalla tai toisella tilanteeseensa - (arvelin ensin sen johtuvan siitä samankaltaisuuden olomuodosta, johon kyllästyy). Onko tämän lähtökohtana useimmiten juuri se, ettei se oma käsitys itsestä vastaakaan sitä ihannekuvaa minästä? Sama koskee ahdistusta; jos esimerkiksi ei koe olevan se, minkä ulkopuoliset hänessä näkevät (onkin salaa muuta) tai sitten tuo ihanneminä poikkeaa kovastikin siitä tuntemastaan minästä?

Lue lisää

" Onko tämän lähtökohtana useimmiten juuri se, ettei se oma käsitys itsestä vastaakaan sitä ihannekuvaa minästä? "

Niin liitit tuon turhautumisen minäkuvaan... ihan en tiedä liittyykö se siihen,
mutta turhautuminen ikäänkuin itseeni on ollut tuttu tunne minullekkin, mutta aikoinaan kun tuotakin enempi pohdin, niin löysin turhautumisen tunteeseen myös toisenlaisen näkökulman...että turhautuminen toimii ikäänkuin herätteenä, että jotain tarttis tehdä toisin...ajatus on peräisin täältä joskus muinoin silmäillystä blogista...

http://virheita.blogspot.fi/2010/06/turhautuminen-on-heratesignaali.html

Soveltaisin tuota henkistä samanakaltaisuutta myös tasapainoiseen parisuhteeseen. Mutta sen vastapainoksi (ehkä) tarvitaan fyysisiä tai toiminnallisia eroavaisuuksia, että ns jännite säilyy.

Onko kahden narsistin säilyvä vetovoima kuitenkin yllätyksellisyydessä vai siinä jännittyneessä kehässä? Mikä kokoonpitävä voima olisi piittamattomuudella?

Joo minuakin harmittaa että maailma on vieläkin enemmän pahojen hallinnassa ku viisaiden,joskin asiat onkin pikkuhiljaa muuttumassa parempaan suuntaan ainakin länsimaissa.
Sitten kun kovista nyrkeistä ei ole enää mitään hyötyä pärjäämisessä,niin maailma on paljon parempi paikka elää,mutta sitä päivää emme varmaan ole näkemässä.

elisakettu kirjoitti:

Soveltaisin tuota henkistä samanakaltaisuutta myös tasapainoiseen parisuhteeseen. Mutta sen vastapainoksi (ehkä) tarvitaan fyysisiä tai toiminnallisia eroavaisuuksia, että ns jännite säilyy.

Onko kahden narsistin säilyvä vetovoima kuitenkin yllätyksellisyydessä vai siinä jännittyneessä kehässä? Mikä kokoonpitävä voima olisi piittamattomuudella?

Lue lisää

Ehkä narsistien välistä jännitettä säilyttää sekin, että saa toiselta riittävän annoksen jokapäiväistä turhaa draamaa.

riita olis kiva kirjoitti:

Ehkä narsistien välistä jännitettä säilyttää sekin, että saa toiselta riittävän annoksen jokapäiväistä turhaa draamaa.

Niin, mollamaijasta ei ole viihdyttäjäksi pidemmän päälle. Ehkä siksi karumpi osapuoli pistelee neuloilla nukkeen vähän vauhtia, että saisi tämän reagoimaan (ja riidan aikaansaatuaan saa omatkin patoumat ja turhaumat purettua pois).

Mutta eikös sama koske kaikkiin parisuhteisiin: narsistinen tasapaino edellyttää että että heiluriliikettä tapahtuu? En siis tarkoita että joka päivä draamaa - sekin on samankaltaista, joka alkaa tympimään.

Niinnpä kirjoitti:

Joo minuakin harmittaa että maailma on vieläkin enemmän pahojen hallinnassa ku viisaiden,joskin asiat onkin pikkuhiljaa muuttumassa parempaan suuntaan ainakin länsimaissa.
Sitten kun kovista nyrkeistä ei ole enää mitään hyötyä pärjäämisessä,niin maailma on paljon parempi paikka elää,mutta sitä päivää emme varmaan ole näkemässä.

Lue lisää

Voisiko kiltille tai hauraalle pärjätäkseen olla muitakin vastapainottavia tekijöitä kuin alkaa opettelemaan nyrkkeilemään?

elisakettu kirjoitti:

Voisiko kiltille tai hauraalle pärjätäkseen olla muitakin vastapainottavia tekijöitä kuin alkaa opettelemaan nyrkkeilemään?

"Voisiko kiltille tai hauraalle pärjätäkseen olla muitakin vastapainottavia tekijöitä kuin alkaa opettelemaan nyrkkeilemään?"

Tuohon vastaan, että on kyllä mutta uskoisin, että kiltti myös pysyy perusolemukseltaan suht kilttinä vaikka oppisikin paremmin puolustamaan itseään/pitämään rajansa...

Mutta aiheeseen liittyen pari linkkiä...

http://www.naistenkartano.com/artikkelit/mielen_hyvinvointi/liiallinen_kiltteys/

ja lisäksi tämä muistaakseni sininutun aikoinaan tänne usein linkittämä

http://www.skeematerapia.fi/documents/antautuja-jamakka-hyokkaaja.pdf

Josta itsekukin voi pohtia mille akselille sijoittuu ja olisiko jotain mitä voisi yrittää muuttaa itsessään voidakseen paremmin...ettei tulisi minun laillani kipeäksi siitä liiasta kiltteydestä...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Voisiko kiltille tai hauraalle pärjätäkseen olla muitakin vastapainottavia tekijöitä kuin alkaa opettelemaan nyrkkeilemään?"

Tuohon vastaan, että on kyllä mutta uskoisin, että kiltti myös pysyy perusolemukseltaan suht kilttinä vaikka oppisikin paremmin puolustamaan itseään/pitämään rajansa...

Mutta aiheeseen liittyen pari linkkiä...

http://www.naistenkartano.com/artikkelit/mielen_hyvinvointi/liiallinen_kiltteys/

ja lisäksi tämä muistaakseni sininutun aikoinaan tänne usein linkittämä

http://www.skeematerapia.fi/documents/antautuja-jamakka-hyokkaaja.pdf

Josta itsekukin voi pohtia mille akselille sijoittuu ja olisiko jotain mitä voisi yrittää muuttaa itsessään voidakseen paremmin...ettei tulisi minun laillani kipeäksi siitä liiasta kiltteydestä...

Lue lisää

Pitäisi opetella sanomaan EI! ja kehdata sanoa se myös..
Jos kaikille sanoo aina vaan että joo joo,niin pääsee ainakin potkupalloksi,tiskirätiksi ja pankkiautomaatiksi.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Voisiko kiltille tai hauraalle pärjätäkseen olla muitakin vastapainottavia tekijöitä kuin alkaa opettelemaan nyrkkeilemään?"

Tuohon vastaan, että on kyllä mutta uskoisin, että kiltti myös pysyy perusolemukseltaan suht kilttinä vaikka oppisikin paremmin puolustamaan itseään/pitämään rajansa...

Mutta aiheeseen liittyen pari linkkiä...

http://www.naistenkartano.com/artikkelit/mielen_hyvinvointi/liiallinen_kiltteys/

ja lisäksi tämä muistaakseni sininutun aikoinaan tänne usein linkittämä

http://www.skeematerapia.fi/documents/antautuja-jamakka-hyokkaaja.pdf

Josta itsekukin voi pohtia mille akselille sijoittuu ja olisiko jotain mitä voisi yrittää muuttaa itsessään voidakseen paremmin...ettei tulisi minun laillani kipeäksi siitä liiasta kiltteydestä...

Lue lisää

Jämäkkyyttä voi opetella. Minusta se vaatii kyllä itsetuntemusta. Uskoisin että ns kiltilläkin on usein liian suuri tarve miellyttää, olla järjestämättä konflikteja, vaikuttaa toiminnallaan harmoniaan. Hän saattaa pelätä ei
-toivotun käytöksen johtavan hylkäykseen tai saavansa osakseen kritiikkiä, jota ei kestä. Siksi itsetuntemus ja ennenkaikkea heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyväksyminen on se oma salainen ase, jonka avulla jämäkkyyttä voi harjoitella. Itsetunnistaminen vahvistaa myös itseluottamusta, mitä tarvitaan ollakseen vakuuttava. Kyky tarkastella asioita eri kanteilta kiihkotta ja osata perustella kantansa luo jämäkkyydelle auktoriteettia ja uskottavuutta. Täytyy myös tarkastella itseään objektiivisesti, ettei sorru liiankin päsmäriksi eikä oma ego pienennä muita. Tämä on se hankalin vaihe, mihin herkästi kompuroimme.

Olen puhunut tästä omasta kiltin tytön syndroomasta aikoinaan. Näillä keinoilla olen yrittänyt käyttää - vaihtelevalla menestyksellä.. Minun ei yleensä ottaen ole tarvinnut heilutella nyrkkejä saadakseni ääneni kuuluville. Toinen huomio mikä tähän herkästi virheellisesti sotketaan, että kiltti olisi synonyymi empaatikolle. Ei ole. Lempeä ulkomuoto saattaa vakuuttaa myötätuntokykyisyydestä. Itse asiassa se on pelkkä myytti.

elisakettu kirjoitti:

Jämäkkyyttä voi opetella. Minusta se vaatii kyllä itsetuntemusta. Uskoisin että ns kiltilläkin on usein liian suuri tarve miellyttää, olla järjestämättä konflikteja, vaikuttaa toiminnallaan harmoniaan. Hän saattaa pelätä ei
-toivotun käytöksen johtavan hylkäykseen tai saavansa osakseen kritiikkiä, jota ei kestä. Siksi itsetuntemus ja ennenkaikkea heikkouksien ja vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyväksyminen on se oma salainen ase, jonka avulla jämäkkyyttä voi harjoitella. Itsetunnistaminen vahvistaa myös itseluottamusta, mitä tarvitaan ollakseen vakuuttava. Kyky tarkastella asioita eri kanteilta kiihkotta ja osata perustella kantansa luo jämäkkyydelle auktoriteettia ja uskottavuutta. Täytyy myös tarkastella itseään objektiivisesti, ettei sorru liiankin päsmäriksi eikä oma ego pienennä muita. Tämä on se hankalin vaihe, mihin herkästi kompuroimme.

Olen puhunut tästä omasta kiltin tytön syndroomasta aikoinaan. Näillä keinoilla olen yrittänyt käyttää - vaihtelevalla menestyksellä.. Minun ei yleensä ottaen ole tarvinnut heilutella nyrkkejä saadakseni ääneni kuuluville. Toinen huomio mikä tähän herkästi virheellisesti sotketaan, että kiltti olisi synonyymi empaatikolle. Ei ole. Lempeä ulkomuoto saattaa vakuuttaa myötätuntokykyisyydestä. Itse asiassa se on pelkkä myytti.

Lue lisää

"Toinen huomio mikä tähän herkästi virheellisesti sotketaan, että kiltti olisi synonyymi empaatikolle. Ei ole. Lempeä ulkomuoto saattaa vakuuttaa myötätuntokykyisyydestä. Itse asiassa se on pelkkä myytti."

niin hyvin usein täällä puhutan tuosta empatiasta...kaiketi syystä, että ollaan tietävinämme, että narsistilta tuo empatian kyky puuttuu tyystin...

tuolta pohjalta sitten kaiketi moni kiirehtii vakuttamaan jopa täällä keskustelupalstlla olevansa empaattinen ihminen...

tiedä sitten miten itse kukin tuo empatian ymmärtää...itse ajattelen sen tarkoittavan kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, ymmärtää häntä ja hänen tunteitaan kussakin tilanteessa...ikäänkuin myötä elämistä, hetken kanssakulkijaa...

mutta ajattelisin, että ihminen itse on tavallaan jäävi määrittämään onko hän empaattinen vaiko ei, vaan enemminkin määrityksen tekee se empatian "kohde"...onko hän kokenut tulleensa asiassaan kuulluksi/ymmärretyksi/kohdatuksi hyväksytyksi/ sellaisenaan...

Mitä tulee narsisteihin ja empatiaan...niin ajattelisin, että narsisti nimenomaan näyttelee hyvinkin empaattista suhteen alussa...saadakseen ns. uhrin avautumaan elämässään kohdanneista vaikeuksistaan/heikkouksistaan...joita sitten myöhemmin käyttää aseinaan mitätöimisessä...

Mitä tulee liian kiltteihin ihmisiin, niin esim. pakonomainen auttaminen tyyliin minä tiedän/osan auttaa/ratkaista ongelmasi ei todellakaan ole empatiaa vaan enemmänkin juurkin narsisteihin liittyvää toisen ihmisen rajojen rikkomista/toisten asioihin sekaantumista...

syystä että motiivina saattaa olla pelkästään kiillottaa omaa sädekehäänsä...ja ikäänkuin hoitaa itseään toisen hoitamisen kautta...

Olen aikoinaan lukenut pariin kertaan Martti Lindqvistin kirjan Auttajan varjo...tässä ny kun pohdin tätä teemaa...samankaltaisuudesta, miksi samankalataiset leikkivät mieluusti yhdessä...

niin syy saattaa löytyä tästä...oman varjonsa/omat vikansa/heikkoutensa on helpompi nähdä toisessa...että elämä ikäänkuin heittää eteemme ihmisiä...joiden myötä joudumme katsomaan myös itseämme/omaa varjoamme...

" Eli se, mitä en haluaisi nähdä itsessäni, tulee tavalla tai toisella minua vastaan toisissa ihmisissä ja kohtaamisissa heidän kanssaan."

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?f=12&t=22044

Lainaus ja linkki on sivulle jossa aiheesta keskustellaan...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Toinen huomio mikä tähän herkästi virheellisesti sotketaan, että kiltti olisi synonyymi empaatikolle. Ei ole. Lempeä ulkomuoto saattaa vakuuttaa myötätuntokykyisyydestä. Itse asiassa se on pelkkä myytti."

niin hyvin usein täällä puhutan tuosta empatiasta...kaiketi syystä, että ollaan tietävinämme, että narsistilta tuo empatian kyky puuttuu tyystin...

tuolta pohjalta sitten kaiketi moni kiirehtii vakuttamaan jopa täällä keskustelupalstlla olevansa empaattinen ihminen...

tiedä sitten miten itse kukin tuo empatian ymmärtää...itse ajattelen sen tarkoittavan kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, ymmärtää häntä ja hänen tunteitaan kussakin tilanteessa...ikäänkuin myötä elämistä, hetken kanssakulkijaa...

mutta ajattelisin, että ihminen itse on tavallaan jäävi määrittämään onko hän empaattinen vaiko ei, vaan enemminkin määrityksen tekee se empatian "kohde"...onko hän kokenut tulleensa asiassaan kuulluksi/ymmärretyksi/kohdatuksi hyväksytyksi/ sellaisenaan...

Mitä tulee narsisteihin ja empatiaan...niin ajattelisin, että narsisti nimenomaan näyttelee hyvinkin empaattista suhteen alussa...saadakseen ns. uhrin avautumaan elämässään kohdanneista vaikeuksistaan/heikkouksistaan...joita sitten myöhemmin käyttää aseinaan mitätöimisessä...

Mitä tulee liian kiltteihin ihmisiin, niin esim. pakonomainen auttaminen tyyliin minä tiedän/osan auttaa/ratkaista ongelmasi ei todellakaan ole empatiaa vaan enemmänkin juurkin narsisteihin liittyvää toisen ihmisen rajojen rikkomista/toisten asioihin sekaantumista...

syystä että motiivina saattaa olla pelkästään kiillottaa omaa sädekehäänsä...ja ikäänkuin hoitaa itseään toisen hoitamisen kautta...

Olen aikoinaan lukenut pariin kertaan Martti Lindqvistin kirjan Auttajan varjo...tässä ny kun pohdin tätä teemaa...samankaltaisuudesta, miksi samankalataiset leikkivät mieluusti yhdessä...

niin syy saattaa löytyä tästä...oman varjonsa/omat vikansa/heikkoutensa on helpompi nähdä toisessa...että elämä ikäänkuin heittää eteemme ihmisiä...joiden myötä joudumme katsomaan myös itseämme/omaa varjoamme...

" Eli se, mitä en haluaisi nähdä itsessäni, tulee tavalla tai toisella minua vastaan toisissa ihmisissä ja kohtaamisissa heidän kanssaan."

http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?f=12&t=22044

Lainaus ja linkki on sivulle jossa aiheesta keskustellaan...

Lue lisää

Tuosta kiltteydestä vielä sen verran - patologista kiltteyttä tarkoitan - että se on opittu tai omaksuttu käyttäytymismuoto. Itselleni se oli puolustusmekanismi selviytyäkseni. Lyhyesti tahtoo sanoa, että toiminnallani tein niinkuin minun odotettiin, tai sitten se oli keino hyötyä tai olla saamatta osakseni sanktioita.

Empatian kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kiltteys on opittua, mutta myötätunto syntyy omista kokemuksellisista tunteista käsin.

Myötätunto ei myöskään edellytä, että ihmisen täytyy miellyttää toiminnallaan ketään. Joskus odotteet vain ovat tälläisiä ja vastaanottaja pettyy tai loukkaantuu. Hän voi olettaa ettei toinen ymmärrä hänen asiaansa. Kyllä se toinen voi ymmärtää, mutta se ei edellytä silti toimimaan autettavan toivomalla tavalla.

liian_joo_joomies kirjoitti:

Pitäisi opetella sanomaan EI! ja kehdata sanoa se myös..
Jos kaikille sanoo aina vaan että joo joo,niin pääsee ainakin potkupalloksi,tiskirätiksi ja pankkiautomaatiksi.

Lue lisää

Niin totta, ja hyvä elämänohje!

Mahtaako täällä olla ketään joka olisi osannut aina ilmaista rajansa jämäkällä Ei.llä(?)

yxex kirjoitti:

Niin totta, ja hyvä elämänohje!

Mahtaako täällä olla ketään joka olisi osannut aina ilmaista rajansa jämäkällä Ei.llä(?)

En minä ainakaan. Etkä luullakseni sinäkään.

Sen opettelun aloittaminen voi joskus kyllä tuntua siltä kuin rakentaisi jotain ylivoimaista.

Voi kysyä myös itseltään sen kysymyksen, pelkääkö loukkaavansa enemmän ei-sanalla ja sen mahdollisilla seurauksilla toista vai itseään.

elisakettu kirjoitti:

En minä ainakaan. Etkä luullakseni sinäkään.

Sen opettelun aloittaminen voi joskus kyllä tuntua siltä kuin rakentaisi jotain ylivoimaista.

Voi kysyä myös itseltään sen kysymyksen, pelkääkö loukkaavansa enemmän ei-sanalla ja sen mahdollisilla seurauksilla toista vai itseään.

Lue lisää

Oikeus olla eriä mieltä. Sitä ei aina kaikissa suhteissa ole. Jolloin ei:n sanominen saattaa muuttua maailmanlopun esiin houkuttelemiseksi tai vastaavaksi, pienempimuotoiseksi sotatanteren alustukseksi.

miebie kirjoitti:

Oikeus olla eriä mieltä. Sitä ei aina kaikissa suhteissa ole. Jolloin ei:n sanominen saattaa muuttua maailmanlopun esiin houkuttelemiseksi tai vastaavaksi, pienempimuotoiseksi sotatanteren alustukseksi.

Lue lisää

Joskus ylivoimaista ja ei aina kaikissa suhteissa.. että samanlaiset lapset voivat leikkiä keskenään, heidän etiikkansa täytyy olla veistetty suurinpiirtein samasta (narsismi)puusta. Läheisyys (jopa tunteena tuntematontakin kohtaan) ja luottamus kulkevat käsikädessä eikä toista voi olla ilman toista.

elisakettu kirjoitti:

Tuosta kiltteydestä vielä sen verran - patologista kiltteyttä tarkoitan - että se on opittu tai omaksuttu käyttäytymismuoto. Itselleni se oli puolustusmekanismi selviytyäkseni. Lyhyesti tahtoo sanoa, että toiminnallani tein niinkuin minun odotettiin, tai sitten se oli keino hyötyä tai olla saamatta osakseni sanktioita.

Empatian kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Kiltteys on opittua, mutta myötätunto syntyy omista kokemuksellisista tunteista käsin.

Myötätunto ei myöskään edellytä, että ihmisen täytyy miellyttää toiminnallaan ketään. Joskus odotteet vain ovat tälläisiä ja vastaanottaja pettyy tai loukkaantuu. Hän voi olettaa ettei toinen ymmärrä hänen asiaansa. Kyllä se toinen voi ymmärtää, mutta se ei edellytä silti toimimaan autettavan toivomalla tavalla.

Lue lisää

"Itselleni se oli puolustusmekanismi selviytyäkseni."

Niin ja tuli valituksi keinoksi välttää niitä sanktoita, mutta sitten se miellyttämisen halu, ehkä sen avulla toivoi saavansa edes tilapäisesti kokea olevansa hyvä/haluttu/tarpeelinen, vaikka itseäni ajatellen, minä avioliittoni loppuvaiheissa inhosin itseäni...

Tuolla ylempänä keskustelette EI:n sanomisesta...sitäkin on tullut paljon reenattua, sana jota nimimerkki Lynet usein käyttää...

Mutta noh, välillä tulee sanottua kylläkin, vaikka ehkä tekisin mieli sanoa ei, mutta ajattelisin että niinkin voi ja saa tehdä, elämään ja asioihin kuuluu myös taito tehdä kompromisseja, on lupa myös suostua/olla välillä toisen mieliksi...kun huomaa että myös toinen tekee samoin...

jonkinlainen tasapaino on paikallaa tuossakin asiassa...varsinkin ajattelisin tällaisessa ns. uudemmassa suhteessa kun ihan kaikki toiseen liittyvä ei ole niin tuttua, niin esim. osallistuminen toisen kiinnostusten kautta itselle oudompiin asioihin...tai sopeutuminen toisen tapoihin...ilman että vaatisi että kaikki pitää tehdä minua mielyttävällä tavalla...

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Itselleni se oli puolustusmekanismi selviytyäkseni."

Niin ja tuli valituksi keinoksi välttää niitä sanktoita, mutta sitten se miellyttämisen halu, ehkä sen avulla toivoi saavansa edes tilapäisesti kokea olevansa hyvä/haluttu/tarpeelinen, vaikka itseäni ajatellen, minä avioliittoni loppuvaiheissa inhosin itseäni...

Tuolla ylempänä keskustelette EI:n sanomisesta...sitäkin on tullut paljon reenattua, sana jota nimimerkki Lynet usein käyttää...

Mutta noh, välillä tulee sanottua kylläkin, vaikka ehkä tekisin mieli sanoa ei, mutta ajattelisin että niinkin voi ja saa tehdä, elämään ja asioihin kuuluu myös taito tehdä kompromisseja, on lupa myös suostua/olla välillä toisen mieliksi...kun huomaa että myös toinen tekee samoin...

jonkinlainen tasapaino on paikallaa tuossakin asiassa...varsinkin ajattelisin tällaisessa ns. uudemmassa suhteessa kun ihan kaikki toiseen liittyvä ei ole niin tuttua, niin esim. osallistuminen toisen kiinnostusten kautta itselle oudompiin asioihin...tai sopeutuminen toisen tapoihin...ilman että vaatisi että kaikki pitää tehdä minua mielyttävällä tavalla...

Lue lisää

Voisiko sopeutumista toisen tapoihin ja mielenkiintoihin kutsua samanlaistumiseksi? Ei sittenkään... Kysehän on täysin kahden erilaisen ihmisen halusta pyrkiä huomioimaan toisen tarpeita ja kiinnostuksenkohteita; osoittaa olemaan halukas katsomaan eri näkökulmista käsin asioita. Yksi selkeä terveen ja huomioonottavan parisuhteen kulmakivistä tämä muuten. Ei tarvitse samanlaistua viihtyäkseen toisen seurassa - ja arvostaen sitä erilaiuutta.

miebie kirjoitti:

Oikeus olla eriä mieltä. Sitä ei aina kaikissa suhteissa ole. Jolloin ei:n sanominen saattaa muuttua maailmanlopun esiin houkuttelemiseksi tai vastaavaksi, pienempimuotoiseksi sotatanteren alustukseksi.

Lue lisää

Jos toiselta odotetaan samanlaisia mielipiteitä ja eroavaisuuksia vältetään konfliktien pelossa, se johtaa hyvin herkästi siihen ahdasmieliseen ja synkkään kulissielämään. Oikeat ja todelliset tunteet jäävät varjoon, niitä ei käsitellä itsenään ja ihminen joutuu elämään valheellisessa noidankehässä.

Moni meistä on kokenut tämän.

Itsestäni se loi aikoinaan hölmön hyssyttelijän, joka lakaisi nopeasti näkyvät roskat piiloon maton alle. Kaikki oli kauniosta, kivaa ja "normaalia". Epänormaalia jos mikä, se oli. Ja aiheutti monta pitkälle viepää ongelmaa ympäristölle. Tekeekö se esimerkillisen minusta, vaikkapa kasvattajana? Ei.

Eli kuten miebie yllä viittasi, samankaltaistumista teemme useasti pelkästään olosuhteiden pakosta, ei siksi että se tuntuisi oikealta tai hyvältä.

elisakettu kirjoitti:

Jos toiselta odotetaan samanlaisia mielipiteitä ja eroavaisuuksia vältetään konfliktien pelossa, se johtaa hyvin herkästi siihen ahdasmieliseen ja synkkään kulissielämään. Oikeat ja todelliset tunteet jäävät varjoon, niitä ei käsitellä itsenään ja ihminen joutuu elämään valheellisessa noidankehässä.

Moni meistä on kokenut tämän.

Itsestäni se loi aikoinaan hölmön hyssyttelijän, joka lakaisi nopeasti näkyvät roskat piiloon maton alle. Kaikki oli kauniosta, kivaa ja "normaalia". Epänormaalia jos mikä, se oli. Ja aiheutti monta pitkälle viepää ongelmaa ympäristölle. Tekeekö se esimerkillisen minusta, vaikkapa kasvattajana? Ei.

Eli kuten miebie yllä viittasi, samankaltaistumista teemme useasti pelkästään olosuhteiden pakosta, ei siksi että se tuntuisi oikealta tai hyvältä.

Lue lisää

Näen asian hieman toisin.

Me luomme sen "olosuhteen", jossa elämme. Ei olosuhteet mihinkään pakota - me pakotamme itse itsemme ja siinä sivussa lähellämme olevat muut yhtä huonosti itseään rajaavat. Kyse on nimenomaan helppoudesta tehdä niin. On helpompaa sanoa kyllä ja myöntyä kuin sanoa ei ja alkaa riidellä tai perustella.
Mutta entäs seuraukset? Kun sanomme kyllä, vaikka oikeasti ajattelemme ei, niin olemme jo valheen tiellä luomassa olosuhdetta, jossa emme viihdy ikinä - kiellämme itsemme jollakin tavalla. Seuraavaksi joudumme valehtelemaan lisää ja lisää. Ei ihme, että alkaa tuntua "olosuhteiden pakolta". Mieti, mikä koominen ajatus, takaamme oman pahoinvointimme, oman epäonnistumisemme, luomme oman todellisuuden, jossa olemme pelkkiä matkustajia!

Kun päättää valehdella itselleen, petaa jo varmaa epäonnistumista - jossain vaiheessa saa epärehellisyydestään maksaa.

iewuska kirjoitti:

Näen asian hieman toisin.

Me luomme sen "olosuhteen", jossa elämme. Ei olosuhteet mihinkään pakota - me pakotamme itse itsemme ja siinä sivussa lähellämme olevat muut yhtä huonosti itseään rajaavat. Kyse on nimenomaan helppoudesta tehdä niin. On helpompaa sanoa kyllä ja myöntyä kuin sanoa ei ja alkaa riidellä tai perustella.
Mutta entäs seuraukset? Kun sanomme kyllä, vaikka oikeasti ajattelemme ei, niin olemme jo valheen tiellä luomassa olosuhdetta, jossa emme viihdy ikinä - kiellämme itsemme jollakin tavalla. Seuraavaksi joudumme valehtelemaan lisää ja lisää. Ei ihme, että alkaa tuntua "olosuhteiden pakolta". Mieti, mikä koominen ajatus, takaamme oman pahoinvointimme, oman epäonnistumisemme, luomme oman todellisuuden, jossa olemme pelkkiä matkustajia!

Kun päättää valehdella itselleen, petaa jo varmaa epäonnistumista - jossain vaiheessa saa epärehellisyydestään maksaa.

Lue lisää

Kuka mitenkin ja ensin asiat oppii. Minulle aina sanottiin pienempänä, että viisaampi luovuttaa ja tyhmempi jatkaa.

Minä näen asian omalta osaltani niin, että molemmat olosuhteet ovat olosuhteita, joissa ei pidemmän päälle ehkä viihdy. Joskus se suhde on sellainen, että sitä joutuu (taitamattomuuttaan kun aina ei osaa toimia tavalla joka muuttaisi toista käyttäytymään toisin, itseasiassa ihan liian harvoin) joko valitsemaan sen, että sanoo oman mielipiteensä omanaan ja vastaanottaa sen mitä tuleman pitää tai sitten jossain vaiheessa lopettaa oman mielipiteensä sanomisen.

Mikäli toinen on päällejyräävä ja epähienotunteinen toista aistimaton ja tajuamaton ihmisentapainen, valinnalla ei ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä, että minkä valinnan tekee. Valinta on jokatapauksessa väärä.

Tosin olen sitä mieltä, että silloin viimeistään kannattaa valita ne omat tavarat omaan kassiin ja ottaa ne omat jalat alleen ja suunnistaa kohti omaa elämää :)

Taakseen katsomatta.

Mutta olet oikeassa tuossa käyttämässäsi me-muodossa. Ihminen harvoin yksin luo mitään suhteessa toisiin/toiseen. Siinä on koko joukko luomassa sitä yhteistä hetkeä silloinkin kun siinä on kahden sormen määrällä laskettavissa oleva joukko ihmisiä.

njournalisti kirjoitti:

Kuka mitenkin ja ensin asiat oppii. Minulle aina sanottiin pienempänä, että viisaampi luovuttaa ja tyhmempi jatkaa.

Minä näen asian omalta osaltani niin, että molemmat olosuhteet ovat olosuhteita, joissa ei pidemmän päälle ehkä viihdy. Joskus se suhde on sellainen, että sitä joutuu (taitamattomuuttaan kun aina ei osaa toimia tavalla joka muuttaisi toista käyttäytymään toisin, itseasiassa ihan liian harvoin) joko valitsemaan sen, että sanoo oman mielipiteensä omanaan ja vastaanottaa sen mitä tuleman pitää tai sitten jossain vaiheessa lopettaa oman mielipiteensä sanomisen.

Mikäli toinen on päällejyräävä ja epähienotunteinen toista aistimaton ja tajuamaton ihmisentapainen, valinnalla ei ole oikeastaan minkäänlaista merkitystä, että minkä valinnan tekee. Valinta on jokatapauksessa väärä.

Tosin olen sitä mieltä, että silloin viimeistään kannattaa valita ne omat tavarat omaan kassiin ja ottaa ne omat jalat alleen ja suunnistaa kohti omaa elämää :)

Taakseen katsomatta.

Mutta olet oikeassa tuossa käyttämässäsi me-muodossa. Ihminen harvoin yksin luo mitään suhteessa toisiin/toiseen. Siinä on koko joukko luomassa sitä yhteistä hetkeä silloinkin kun siinä on kahden sormen määrällä laskettavissa oleva joukko ihmisiä.

Lue lisää

Mietin, miksi toista pitäisi pystyä millään tavalla muuttamaan? Oletko itse halukas muuttumaan, kun joku niin haluaa käskeä? Entä kun kaikki haluavat käskeä eri tavalla? Minkä valitset?

Entä tämä valinta, joka on joka tapauksessa väärä?

Minusta nuo kaksi lausetta yhdistämällä sadaan jonkintasoinen totuus esiin: Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta.

iewuska kirjoitti:

Mietin, miksi toista pitäisi pystyä millään tavalla muuttamaan? Oletko itse halukas muuttumaan, kun joku niin haluaa käskeä? Entä kun kaikki haluavat käskeä eri tavalla? Minkä valitset?

Entä tämä valinta, joka on joka tapauksessa väärä?

Minusta nuo kaksi lausetta yhdistämällä sadaan jonkintasoinen totuus esiin: Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta.

Lue lisää

Olenhan sokea itselleni, joten minun jos kenen pitäisi olla halukas muuttumaan myös käskystä.

Valintoja seuraa .... tietynlaisessa seurassa sanktiot. Jokainen tekemäsi valinta on väärä siksi koska se olet sinä joka teet sen valinnan.

Niin. Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta?

elisakettu kirjoitti:

Voisiko sopeutumista toisen tapoihin ja mielenkiintoihin kutsua samanlaistumiseksi? Ei sittenkään... Kysehän on täysin kahden erilaisen ihmisen halusta pyrkiä huomioimaan toisen tarpeita ja kiinnostuksenkohteita; osoittaa olemaan halukas katsomaan eri näkökulmista käsin asioita. Yksi selkeä terveen ja huomioonottavan parisuhteen kulmakivistä tämä muuten. Ei tarvitse samanlaistua viihtyäkseen toisen seurassa - ja arvostaen sitä erilaiuutta.

Lue lisää

"Voisiko sopeutumista toisen tapoihin ja mielenkiintoihin kutsua samanlaistumiseksi?"

Niin, mielestäni jossain vaiheessa tulee kuitenkin esiin se tosasia, että niin pari kuin muissakin ihmissuhteissa on aina kuitenkin kyseessä kaksi erillistä ihmistä...

ja kyllä myös kaksi erilaista ihmistä...minusta ei voi koskaan tulla sinää, eikä sinästä minää...ihmisen alkutilaan symbioosiin ei enää ole paluuta...

Vain yksin voit olla yhdessä...

http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/vain-yksin-voit-olla-yhdessa/

njournalisti kirjoitti:

Olenhan sokea itselleni, joten minun jos kenen pitäisi olla halukas muuttumaan myös käskystä.

Valintoja seuraa .... tietynlaisessa seurassa sanktiot. Jokainen tekemäsi valinta on väärä siksi koska se olet sinä joka teet sen valinnan.

Niin. Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta?

Lue lisää

Joku voi esittää jonkin arvion sinusta, jonka seurauksena saatat arvioida itsesi uudelleen - mutta johtaako se mihinkään - liittyy taas siihen, miten todenmukainen oma minäkäsityksesi on ja miten todenmukainen on esitetty arvio.

Jos esitetty arvio on todenmukaisempi kuin oma minäkäsitys, omaa minäkäsitystään muuttaa siihen suuntaan, että ne jälleen vastaavat toisiaan. Samalla joko lähenee tai loittonee omasta ihanneminästään - riipuen minkä sisältöinen arvio oli ollut.

Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta, koska kaikki lähtee "toisesta" itsestään. Mikään mahti maailmassa ei saa ketään arvioimaan itseään uudelleen, jos ei tunne itse itseään. Jos oikein pirskatin tarkkoja ollaan, niin ehkä sitten voi jotain saada muissa tapahtumaan, kun on ensin luonut itsestään esimerkillisen ihmisen, totuuden kanssa elävän - ehkä se saattaisi vaikuttaa jonkun minäkuvaan positiivisesti. Edes teoriassa.

elisakettu kirjoitti:

Niin, mollamaijasta ei ole viihdyttäjäksi pidemmän päälle. Ehkä siksi karumpi osapuoli pistelee neuloilla nukkeen vähän vauhtia, että saisi tämän reagoimaan (ja riidan aikaansaatuaan saa omatkin patoumat ja turhaumat purettua pois).

Mutta eikös sama koske kaikkiin parisuhteisiin: narsistinen tasapaino edellyttää että että heiluriliikettä tapahtuu? En siis tarkoita että joka päivä draamaa - sekin on samankaltaista, joka alkaa tympimään.

Lue lisää

Jospa se onkin nuoren kokemattoman parin suhdeopiskelua ja reagoinninhakua toisesta. Kokeneemmat parit ovat jo oppineet että toisesta on moneksi vaikka tämä istuisi välillä hiljaa persiillään.

Piittaamattomuus/ignooraus/mykkäkoulu on narsistinen tapa hallita läheisen elämää, yritystä käyttää valtaa, yritystä satuttaa. Ignooraus saattaa kääntyä itseä vastaan kun henkilö johon valtaa yritetään käyttää nostaakin kytkintä ja häipyy.

iewuska kirjoitti:

Joku voi esittää jonkin arvion sinusta, jonka seurauksena saatat arvioida itsesi uudelleen - mutta johtaako se mihinkään - liittyy taas siihen, miten todenmukainen oma minäkäsityksesi on ja miten todenmukainen on esitetty arvio.

Jos esitetty arvio on todenmukaisempi kuin oma minäkäsitys, omaa minäkäsitystään muuttaa siihen suuntaan, että ne jälleen vastaavat toisiaan. Samalla joko lähenee tai loittonee omasta ihanneminästään - riipuen minkä sisältöinen arvio oli ollut.

Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta, koska kaikki lähtee "toisesta" itsestään. Mikään mahti maailmassa ei saa ketään arvioimaan itseään uudelleen, jos ei tunne itse itseään. Jos oikein pirskatin tarkkoja ollaan, niin ehkä sitten voi jotain saada muissa tapahtumaan, kun on ensin luonut itsestään esimerkillisen ihmisen, totuuden kanssa elävän - ehkä se saattaisi vaikuttaa jonkun minäkuvaan positiivisesti. Edes teoriassa.

Lue lisää

"Toisen muuttamisyritys on joka tapauksessa väärä valinta? "

Vastasitkin jo tuohon.. lisäksi tuli mieleeni että tutuin tilanne missä ihmisiä muutetaan on koulun luokkahuone missä opettaja muuttaa oppilaita. Oppiminen on muuttumista - uuden oppimista. Onnistuu opiskelijan vapaaehtoisuudella, ei pakottamisella.

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Voisiko sopeutumista toisen tapoihin ja mielenkiintoihin kutsua samanlaistumiseksi?"

Niin, mielestäni jossain vaiheessa tulee kuitenkin esiin se tosasia, että niin pari kuin muissakin ihmissuhteissa on aina kuitenkin kyseessä kaksi erillistä ihmistä...

ja kyllä myös kaksi erilaista ihmistä...minusta ei voi koskaan tulla sinää, eikä sinästä minää...ihmisen alkutilaan symbioosiin ei enää ole paluuta...

Vain yksin voit olla yhdessä...

http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/vain-yksin-voit-olla-yhdessa/

Lue lisää

Entä.. samanlaiset lapset hyväksyvät toistensa erilaiset mielipiteet ;)

(perille johtaa monta tietä)

yxex kirjoitti:

Entä.. samanlaiset lapset hyväksyvät toistensa erilaiset mielipiteet ;)

(perille johtaa monta tietä)

"Entä.. samanlaiset lapset hyväksyvät toistensa erilaiset mielipiteet ;)

(perille johtaa monta tietä)"

Noh, en osaa vastata tuohon ns. omin sanoin muuten kuin että ymmärrän kyllä että samankaltaisuudesta huolimatta ihmisillä voi olla erilaiset mielipiteet/kokemukset samastakin asiasta...

Käytit sanaa hyväksyä, sitähän se on...pelkkä jonkun asian ymmärtäminen ei vielä tarkoita sen hyväksymistä...

ja tosiaan perille johtaa monta tietä..mutta toisinaan oikeassa olemisen pakosta/siitä että minun valitsemani tie on se ainut oikea... saattaa huomaamattaan jäädä pyörimään ikäänkuin ympyrää...

tai matkanteko hetkeksi pysähtyy kun huomaa pudonneensa jälleen kerran kuoppaan...esim. tuntee tarvetta puolustautua tai osoittaa että toinen on väärässä...

Ajatusteni taustalla on tämä jostain muinoin lukemani/lainaamani aforismi...

“Vuorelle johtaa monta tietä. Kaikki muut pääsevät perille, paitsi se , joka juoksee vuoren juurta ympäri kertomalla toisille että heidän tiensä on väärä.”

yxex kirjoitti:

Niin totta, ja hyvä elämänohje!

Mahtaako täällä olla ketään joka olisi osannut aina ilmaista rajansa jämäkällä Ei.llä(?)

En osannut ennen 26. ikävuotta.

Ja sen jälkeen myös erottui todelliset ystävät ja "turhakkeet".

On muuten aika erikoinen ilmiö, kun koko elämänsä muiden kautta miellyttävä ihminen muuttuukin yksilöksi, jonka rajat ovat alkaneet muodostua aidon kehittymisen myötä.

Sitä vaan, että joskus vanhoista kavereista on pakko luopua ja mennä eteenpäin. Kehittymistään ei ihminen voi piilottaa..

yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

"Entä.. samanlaiset lapset hyväksyvät toistensa erilaiset mielipiteet ;)

(perille johtaa monta tietä)"

Noh, en osaa vastata tuohon ns. omin sanoin muuten kuin että ymmärrän kyllä että samankaltaisuudesta huolimatta ihmisillä voi olla erilaiset mielipiteet/kokemukset samastakin asiasta...

Käytit sanaa hyväksyä, sitähän se on...pelkkä jonkun asian ymmärtäminen ei vielä tarkoita sen hyväksymistä...

ja tosiaan perille johtaa monta tietä..mutta toisinaan oikeassa olemisen pakosta/siitä että minun valitsemani tie on se ainut oikea... saattaa huomaamattaan jäädä pyörimään ikäänkuin ympyrää...

tai matkanteko hetkeksi pysähtyy kun huomaa pudonneensa jälleen kerran kuoppaan...esim. tuntee tarvetta puolustautua tai osoittaa että toinen on väärässä...

Ajatusteni taustalla on tämä jostain muinoin lukemani/lainaamani aforismi...

“Vuorelle johtaa monta tietä. Kaikki muut pääsevät perille, paitsi se , joka juoksee vuoren juurta ympäri kertomalla toisille että heidän tiensä on väärä.”

Lue lisää

Hyvän aforismin heitit. Tässä eräs toinen kulkemiseen liittyvä; gurulta kysyttiin miksi hän kulkee opetuslastensa jäljessä eikä johdata heitä. Guru vastasi 'jos totuutta etsiessäni kulkisin harhaan ja eksyisin, kaikki minua seuraavat eksyisivät myös'

hyväksyminen
suvaitsevaisuus
kiitollisuus
arvostus
anteeksiantaminen
rakastaminen

Jos näistä aineksista tekisi kehäajattelumallin... ;)

yxex kirjoitti:

Hyvän aforismin heitit. Tässä eräs toinen kulkemiseen liittyvä; gurulta kysyttiin miksi hän kulkee opetuslastensa jäljessä eikä johdata heitä. Guru vastasi 'jos totuutta etsiessäni kulkisin harhaan ja eksyisin, kaikki minua seuraavat eksyisivät myös'

hyväksyminen
suvaitsevaisuus
kiitollisuus
arvostus
anteeksiantaminen
rakastaminen

Jos näistä aineksista tekisi kehäajattelumallin... ;)

Lue lisää

"hyväksyminen
suvaitsevaisuus
kiitollisuus
arvostus
anteeksiantaminen
rakastaminen

Jos näistä aineksista tekisi kehäajattelumallin... ;"

Niin yleviä tavoitteita nuo kaikki, mutta jotenkin ny tähän kohtaan tekee mieli vastapainoksi heittää keskeneräisyyden puolustus

"Elämän tärkeisiin haasteisiin kuuluu oppia katsomaan ja tunnistamaan elämässä sekä pyhän että pahan alueita. Niiden leikkauspinnasta meille peilautuu erityisellä tavalla oma tilanteemme matkalla olevina ja keskeneräisinä olentoina. ”

http://uskotoivorakkaus.fi/teemat/saints-and-sinners/martti-lindqvist-seka-hyva-etta-paha

Erikoinen tilanne, en ainakaan minä ole kuullut vastaavasta. Olettaisin, että vihan kohde olisi se tärkeämpi, mutta sekin voi odottaa, jos jokin hyötyarvo on saavuttamatta tai kiireellisempi. Aika paljon sanelee sekin, mitä narsistilla tarkoitetaan.

No varmasti jaksakaan mielistellä. Mutta toisaalta, eikös se kumppanin kehuminen pitäisi olla itsestä lähtöisin: sinä haluat tehdä niin ja huomioida häntä koska koet hänen olevan sellainen? Sen sanominen pitäisi tuntua oikealta ja hyvältä.

Ei suinkaan siksi, että sinun kuuluisi miellyttää (kuulee sen mitä oletat hänen haluavan kuulla), eikä myötätunnosta (laastaroida haavoja), eikä esittää sitä lempeää ja lepertävää, jos sitä kerran et ole etkä tunne olevasi, vaan esität sellaista vain... miellyyttäksesi? Näytteleminen nimittäin näkyy, sen aistii kun toinen ei ole sanomistensa kanssa tunteissa mukana.

Suhteen tulisi perustua kuitenkin antamiseen ja vastaanottamiseen omasta halusta. Sama on toisinpäinkin; ei voi toiselta vaatia sellaista, mihin toinen ei kykene. Monesti parisuhteelle on sellaisia odotteita, joita toinen ei voi millään tajuta, ei voi tietää mitä se toinen oikein haluaa eikä siis osaa vastata toisen odotuksiin.

Puhukaa enemmän ja joskus riidelkää mutta jättäkää mielistely vähemmälle. Suhteen ei ole hyvä perustua omanarvontunnon nostamisen odotuksille, eikä tietysti sen mitätöimiselle.

elisakettu kirjoitti:

No varmasti jaksakaan mielistellä. Mutta toisaalta, eikös se kumppanin kehuminen pitäisi olla itsestä lähtöisin: sinä haluat tehdä niin ja huomioida häntä koska koet hänen olevan sellainen? Sen sanominen pitäisi tuntua oikealta ja hyvältä.

Ei suinkaan siksi, että sinun kuuluisi miellyttää (kuulee sen mitä oletat hänen haluavan kuulla), eikä myötätunnosta (laastaroida haavoja), eikä esittää sitä lempeää ja lepertävää, jos sitä kerran et ole etkä tunne olevasi, vaan esität sellaista vain... miellyyttäksesi? Näytteleminen nimittäin näkyy, sen aistii kun toinen ei ole sanomistensa kanssa tunteissa mukana.

Suhteen tulisi perustua kuitenkin antamiseen ja vastaanottamiseen omasta halusta. Sama on toisinpäinkin; ei voi toiselta vaatia sellaista, mihin toinen ei kykene. Monesti parisuhteelle on sellaisia odotteita, joita toinen ei voi millään tajuta, ei voi tietää mitä se toinen oikein haluaa eikä siis osaa vastata toisen odotuksiin.

Puhukaa enemmän ja joskus riidelkää mutta jättäkää mielistely vähemmälle. Suhteen ei ole hyvä perustua omanarvontunnon nostamisen odotuksille, eikä tietysti sen mitätöimiselle.

Lue lisää

... Siis varmasti ei jaksakaan mielistellä...

"Kaveri herää joka aamu uuteen - mutta aina samaan - päivään pääsemättä koskaan seuraavaan, teki hän päivästään miten erilaisen tahansa."

Niin, miten usein haluaisimmekaan muuttaa maailmaa/muita ihmisiä, että murmelipäivät loppuisivat, tajuamatta että myös me itse olemme luoneet sen maailman jossa elämme......

Tuon iewuskan sanoja lainatakseni...luomme itse monesti omilla valinnoillamme ne olosuhteet

Joten ainut mahdollsisuus lopettaa murmelipäivien toistuminen on siinä, että me itse jollain tavalla muutumme...

Mitä tulee noihin kiitoksiisi, niin mielestäni tässä ketjussa on paljon hyvää ajattelemisen aihetta...itse kullekkin...