ongelmana on että hän on muslimi. Tutustuin hänen perheseensä Gambian matkalla, isällä on vaatekauppa, jossa myös tytär työskentelee. Ihastus tuntuisi olevan molemminpuoleista, mutta tilanne jotenkin ihan mahdoton, muslimiksi en voi kuvitella kääntyväni, miten tästä eteenpäin, huoh.
Isään olen tutustunut monilla käynneilläni Gambiassa ja olen ollut perheen luona kutsuttuna illalliselle useamman kerran. Perhe on todellakin hyvin vieraanvarainen ja ystävällinen, mutta eivät varmaankaan osaa kuvitella,että olen pihkaantunut heidän tyttäreensä.
En tiedä pitäisikö minun seuraavalla kerralla tunnustaa naiselle, että olen ihastunut häneen, mutta eihän siitä kuitenkaan voi tulla mitään sen enempää. Onko kenelläkään kokemuksia tällaisesta tilanteesta.
Gambialaiseen naiseen ihastunut
6
465
Vastaukset 6
- xxxxx.
Eivät kaikki ole niin hartaita uskovia, puhu ensi kerralla asiasta, sittenpä selviää, mitä mieltä ovat. Tiedän useammankin musliminaisen, jotka ovat naimisissa ei-muslimin kanssa.
- Reissu Jorma
Gambiassa ja mustassa Afrikassa muuallakin muslimit on vähemmän pipo kireällä seksin ja seurustelun sekä muittenkin asioitten suhteen kuin monessa muussa muslimimaassa.
Olen mustien muslimityttöjen kanssa vehdannut Länsi-Afrikassa joten puhun ihan kokemuksesta. - Oletko varakas
Onko teillä iso ikä ero.
Hyväksytkö pikku myötäjäisen maksamisen.
Miksi sinusta sinut on kutsuttu illalliselle .
Onko vaatekauppa turistialueella.
-siis missä turisteja liikku kävellen päivän mittaan.
Hyvä nainen on hyvä rodusta ja uskonnosta riippumatta. - abaraka
Hehe, kyllä ne varmaan ovat arvanneet että olet pihkaantunut tyttäreen. Gambialaiset ovat vaan hyvin hienovaraisia ja ystävällisiä. Länsimaalainen puoliso tarkoittaa perheelle lottovoittoa, vanhempien eläkepäivät ovat vihdoin turvatut :D
Suhteesta voi ihan hyvin tulla jotain, tämä riippuu täysin perheestä ja miten uskontoon suhtaudutaan ja siitä miten sinä hyväksyt uskonnon. Gambiassa on paljon "maallistuneita" muslimeita, mitkä eivät juuri eroa Suomen maallistuneista kristityistä.
Ota suoraan asia puheeksi, mutta varaudu sitten tekemään paljon töitä (=rahaa) uuden perheesi eten. Onnea!- Oletko pihi pena
Oletko pihi pena vai miksi homma ei etene ?
-monet seksituristit vedättää , varsinkin vanhetessaan kun ei enään
kunnon mieskunto riitä niin tulee tollanen koko perheen koukuttamien kuvioon.
Paikalliset on kyllä siinä itsekin aika mestareita.
Onkohan cape pointti kauppiasperheen lähellä.
- 28x...
Aloitushan oli täysi provo. Kyllähän minä huumoriveikot tunnistan.
Oletetaan nyt kuitenkin että se olisi totta.
Kerro isälle tunteesi ja anna riittävän suuri rahalahja. Jos lahja on tarpeeksi suuri niin tyttö on Sinun. Käänny muslimiksi.
Osta talo sukulaisten talojen vierestä ja siirrä maan pankkitilillesi kaikki rahavarasi. Jos varoja on riittävästi saat maan kansallisuuden. Sukua tietysti autat minkä voit.
Vastapalveluksena saat heiltä tukea. Tosi yksinkertaista eikö totta!
Sitten elätte onnellisina elämänne loppuun asti ja saatte paljon pikku gambiinoja!
Jollet nyt kuitenkaan ole tosissasi niin tule tänne Pattayalle. Täällä on muuten naisia pilvin pimein. Väritys nyt vain hieman vaaleampi mutta muutoin pelittävät
yhtä hyvin kuin gambia- tytöt. Täälläkin saat toimittua Samalla tavalla kuin yllä mutta täällä Sinun ei tarvitse kääntyä buddhalaiseksi.
Yleistäen voin sanoa että kaava toimii samoin oli maa mikä tahansa. Jos olet tarpeeksi varakas niin saat minkä naisen tahdot.
Jollet halua kuluttaa koko omaisuuttasi tytölle ja hänen suvulleen niin toimit seuraavasti: -tulet Pattayalle ja haahuilet pari päivää baarityttöjä sillä lailla silmäillen ja rupatellen. Älä nyt missään nimessä valitse kauniimmasta päästä sillä niillä on 4-5 poikaystävää joille he ovat uskollisia ja saavat rahalähetyksiä
pojilta ympäri maailmaa uskollisuutensa ja odottelunsa takeeksi.
Kun mieleinen tyttö (heistä käytetään opas- nimitystä moderaattorin toiveesta) on
löytynyt niin teet opaspalvelusopimuksen hänen kanssaan päiväksi kerrallaan.
Hinta on n. 24 euroa/vrk barfine 7 euroa/vrk. Barfine on maksu joka sinun tulee maksaa baarin mamasanille koska tyttö on rokulissa ja mamman täytyy ottaa sijainen. Muutenhan baari olisi parin päivän päästä tyhjä.
Jos olet säästäväinen ja haluat välttää barfinen niin valitset palmutytön jotka ovat vapaita yrittäjiä ja hinnat neuvoteltavissa. Palmutytöt päivystävät 24/7 rantakadulla palmujen katveessa.
Siihen 24:n euron hintaan saat täyspalvelun. Opastyttö juoksee kaikki ostoksesi ruokakaupasta, apteekista ja toimittaa pyykit ees taas. Pesee ja hieroo sinut aamuin illoin, tekee jalkahoidot sekä mani- ja pedikyyrit. Katsoo ettet laita eilisiä kalsareita tai paitaa päällesi kuten joskus käy poikamiehellä.
Suukottelee aina kun vain haluat ja miten monta kertaa päivässä hyvänsä jos omaat kovan kunnon. Joka aamu maksat edellisen päivän palkan ja teet uuden päiväsopimuksen. Jollet oppaasta nyt sitten kuitenkaan jostakin syystä pitänyt niin annat lopputilin ja menet valitsemaan uuden.
Näin toimien säilytät omaisuutesi ja Sinusta tulee elämännautiskelija sekä saavutat rauhan ja onnen....
Nyt on täällä päivä jo puolessa ja on liian kuuma olla ulkona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95923
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427