Eksyin kerran vahinkossa tänne Janakkalan palstoille

Oli silloinkin joku aihe mikä kiinnosti pikkuisen. Te olette hyviä kirjoittajia ja esitätte mielipiteenne ymmärrettävästi muutenkin, siksi on pakko kysyä : miksi käytätte tuota /- merkintää niin paljon?

Mielestäni se pilaa hyvänkin ketjun
12156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mutta itse käytän esim. miinusta silloin kun juttu on minun mielestäni niin kahju, etten viitsi siihen muuten vastata. Se on siis eräänlainen kannanotto.

Plussaa taas käytän silloin kun viesti on mielestäni hyvä, vaikka en siihen vastaisikaan. Tai vaikka vastaisinkin.

Hyvä ja huono tarkoittavat tietysti joka ihmiselle eri asiaa.

Muuten äsken tuossa viestissäsi oli yksi miinus. Et tietenkään ollut sitä itse laittanut. Koska viesti oli mielestäni asiaa, painoin plussan, jolloin siitä olisi pitänyt tulla nolla, vaan tulikin 1. Eli joku oli jo minua ennen ehtinyt kehumaan plussalla juttuasi, mutta peli ei vain ollut toiminut..

Äänestä
  • Sitäpä juurikin tarkoitin, eikö voisi kirjoituksella vastata, miellytti sitten tai ei ?

    Näyttää jotenkin vaan niin hassulle kun jollain mielestäni aivan älyttömällä on 50 ja hyvilläkin kannanotoilla ei mitään

    Äänestä

  • kokoomus kirjoitti:

    Sitäpä juurikin tarkoitin, eikö voisi kirjoituksella vastata, miellytti sitten tai ei ?

    Näyttää jotenkin vaan niin hassulle kun jollain mielestäni aivan älyttömällä on 50 ja hyvilläkin kannanotoilla ei mitään

    Jokaisella on oma hyvänsä ja huononsa.

    Siihen aikaan kun Hämeen Sanomien mielipidesivu vielä oli vapaa, eli sinne ei tarvinnut antaa kengännumerosta lähtien kaikkia tunnistustietoja, vierailin siellä toisinaan useinkin, nimimerkillä lähes aina.

    Muistan tapauksen kun Kiemunki (poliitikot tietysti käyttivät nimeään) vastasi johonkin kysymykseeni aika pitkästi, mutta heti sen jälkeen ilmestyi kartalle Hannu Kärpänen, joka lyttäsi Kiemungin vastauksen täydeksi valheeksi, ja pätevin perustein.

    Tuohon aikaan sielläkin oli tapana käyttää plussaa ja miinusta.

    Siihen saakka Kiemungin perässä oli aina komeillut useiden kymmenien plus-läjä, mutta silloinpa alkoivatkin plussat kasaantua Kärpäsen tilille ja Kiemunki nettosi miinusta.

    Se ketju oli hyvin pitkä ja niin siinä kävi, että lopulta Kiemungilla oli miinuksia kasapäin ja Kärpäsellä kymmeniä plussia.

    Jostain syystä aika pien sen jälkeen Hämeen Sanomain keskustelusta poistettiin plussat ja miinukset.

    Ja sittenhän sieltä poistettiin kirjoittajatkin. Viime vuosina en ole käynyt edes katsomassa.

    Äänestä

  • Juuri niin: kirjoitti:

    Mitenkäs se sitten selitetään jos ketjussa on enemmän plussia ja miinuksia kuin käviöitä?

    Riihimäen, kuten Hämeenlinnankin poliittisissa keskusteluissa jokunen vuosi sitten vaikutti persoona : Kaksi Marjaa, jos kukaan muistaa ?

    Ne oli todella plussattu hänen tekstit enemmän kuin oli lukijoita käynyt. En muista oliko Janakkalaa vielä silloin täällä saiteilla olemassakaan.

    Taasko Joku on käynyt peukaloimassa peukutuksia? Hävytöntä touhua, tutkin kaikkien väärinpeukuttaneiden IP-osoitteet, listaan ne ja teen rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Että silleen tällä kertaa

    Äänestä

  • Jaska J. kirjoitti:

    Taasko Joku on käynyt peukaloimassa peukutuksia? Hävytöntä touhua, tutkin kaikkien väärinpeukuttaneiden IP-osoitteet, listaan ne ja teen rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta. Että silleen tällä kertaa

    Pakkohan tässä jotain on alkaa tekemään, kun kaikki päivänselvyydet käydään joutessaan sotkemassa. Mä alan kohta monistamaan niitä itselleni laitan kaikki :D

    Äänestä

Ja ennustin että plus merkit katoaa

Äänestä
  • Joobi on hyvä ennustaja, teetkö sitä ihan työksesi? Voisin asiakkaaksi ilmaantua, vaikka en ennustuksiin olekkaan uskonut, voi sitä mielensä joskus muuttaa

    Äänestä

  • kokoomus kirjoitti:

    Joobi on hyvä ennustaja, teetkö sitä ihan työksesi? Voisin asiakkaaksi ilmaantua, vaikka en ennustuksiin olekkaan uskonut, voi sitä mielensä joskus muuttaa

    Asiasta kolmanteen!
    Mihin te hukkasitte sen upi ketjun, kirjoitti nimittäin Aamupostissa työpaikkakiusatusta diegonissasta, ei silti, yhtä typerä se juttu oli kuin muutkin siltä kuullut

    Äänestä

Se poistettiin jonkun toimesta, jostain syystä. Mutta poistoa ja muutakin on kommentoitu ketjussa:" Jopas on! herkkähipiäisiä."

Tuo ketju on nyt siirtynyt kakkossivun alkuun. Sieltä sen löydät.

Muistin kyllä, että kokoomus kirjoitti siihen poistettuun ketjuun.

Äänestä

en tiedä

Äänestä
  • en

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kokoomus kirjoitti:

Oli silloinkin joku aihe mikä kiinnosti pikkuisen. Te olette hyviä kirjoittajia ja esitätte mielipiteenne ymmärrettävästi muutenkin, siksi on pakko kysyä : miksi käytätte tuota /- merkintää niin paljon?

Mielestäni se pilaa hyvänkin ketjun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu