Kerronpa teille teologivuosilta, kun muutamien teologiveljien kanssa suunnittelimme erään kokeen vastaaville teologiveljillemme (vanhoillisille). Kokosimme 10 saarnaa, jotka käsittelivät evankeliumin julistusta ja syntien anteeksisaamista. 5 saarnaa oli valittu vanhoillislestadiolaisilta puhujilta ja viisi saarnaa muilta luterilaisilta papeilta. Emme tietenkään kertoneet, että keiden saarnaajien tai minkä herätysliikkeen puhujien saarnat olivat. Annoimme heidän lukea niitä noin viikon ajan ja kysyimme: "Onko tässä oikeaa evankeliumin julistusta?" Kahdeksan puhetta täytti heidän mielestään oikean evankeliumin julistuksen kriteerit.
Sitten ilmoitimme heille, että ne kaikki kahdeksan (vaikkakin todellisuudessa vain viisi) olivat vanhoillisten saarnoja. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka he olivat tyytyväisiä ja hyväksyivät kiltisti tämän.
Myöhemmin sitten kerroimme, että niistä viisi oli vanhoillislestadiolaista saarnaa ja kolme muitten saarnoja. Eivät pystyneet oikein erottelemaan saarnoja toisistaan.(Emme kertoneet mikä mikin on). Mutta sitten kun kerroimme totuuden ja kerroimme mikä mikin saarna oli, niin sitten heille oli ihan selvää, että ne kolme muuta saarnaa eivät olleet Pyhästä Hengestä.
Mitä opimme tästä?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse opin sen, että teillä on oikeasti suuri ongelma tuo vanhoillisten lestadiolaisuus. Ei pelkästään tuo testauksesi, vaan sekin vielä. Ja nämä melperit ja muut aivopestyt kahjot :P
Aika mielenkiintoinen testi!
Minä ajattelin tuosta aloittajan kirjoituksesta, että jos vaikka joku noista vanhoillislestadiolaisista saarnoista olisi sanottu olevan muiden kirjoittamia, niin ne olisi heti tuomittu, vaikka olisivat olleetkin aitoja vanhoillislestadiolaisia saarnoja.
Sama oppi ja usko ilman SRK:n leimaa on tuomittu!
JA 99% varmuudella kukaan ei ollut uudestisyntynyt saarnaaja.
Siinä teille pähkinää.
Väitätkö, että ne viisi vanhoillislestadiolaista saarnaajaa, että heillä ei ollut Pyhää Henkeä? Voi pitää paikkansa, että 99%:sesti heillä ole Pyhää henkeä!
En nyt sellaista mene sanomaan, mutta sellaista menen sanomaan, että JOS PYHÄÄ HENKEÄ sama kuka saarnaaja KUULEE ja TOTTELEE, siihen paikkaan loppuu hassut opinkappaleet sama mistä porukasta !
##sama kuka saarnaaja KUULEE ja TOTTELEE, siihen paikkaan loppuu hassut opinkappaleet sama mistä porukasta ! ##
Nyt selvisi! Samaa mieltä!