Normiviikko

MAANANTAI

Herätyskello soi 6:00. En jaksa nousta ylös. Jatkan uniani 15 -60 minuuttia. Nyt nousen ylös. Sanon: "voi vittu, että menin nukkumaan niin myöhään". En ehdi syödä paljoa mitään. Keitän kahvit, sitä ennen pesen hampaani äkkiä. No nyt on 20 minuuttia aikaa kouluun. Lähden liikeelle. Kohti koulua.

Kävelen koulun ovesta sisään. Näen ihmisiä edessäni, jotka ohitan vähällä hymyllä. Jossain vaiheessa menen tunnille. Istun melkein koko tunnin hiljaa.
Jos sanon jotain, en ikinä kerro mitään vitsiä. En hymyile takaisin, jos joku hymyilee minulle.

Koulu päättyy. Kuljen ulos koulusta pieni hymy kasvoillani. Menen kotiin. Kotona syön pari omenaa ja keitän ehkä taas kahvia. Luen uutisia loppupäivän tietokoneella ja vältän katsomasta pornoa.

TIISTAI

Samanlainen päivä kuin eilen. Tänään kuitenkin ehkä heräsin jo klo 5:00, mikä on epätavallista. Mutta se johtui siitä, että kerrankin päätin lukea aamun paperisen lehden kunnolla, koska en sitä milloinkaan oikeastaan lue.

Iltapäivällä käyn kaupassa ostamassa ruokaa. Kotona mietiskelen, miten elämäni muuttuisi lottovoiton myötä.

KESKIVIIKKO

Aamulla kuuntelen masentuneena musiikkia ja mietiskelen milloin ja miten minä joskus kuolen. Luulen kuolevani joskus syöpään. Tai sitten kuolen tapaturmaisesti. Tai sitten saan sydänkohtauksen. Kuolen varmaan kuitenkin yksin tätä menoa. En ehkä kehity hyvään suuntaan tarpeeksi nopeasti. Silti totean, että varmaan onnistun kaikissa suunnitelmissani. Jossain takaraivossani yksi ja tuhat muuta ajatusta huutaa minulle: nouse perkele siitä tuolista ja ala hommiin! Ei jaksa. Ei oikeasti kiinnostaisi hengitellä seuraavia vuosia yksin ilman mitään seuraa. Huomaan, että minulla on miltei päivittäin ajatus itsemurhasta, ajatus että hirttäisin itseni rekkitankoa apuna käyttäen.
En kuitenkaan voisi tappaa itseäni missään tilanteessa. En ole sellainen luonne. Luontoni on selviytyminen ja selviytyminen on ainut elämäni. Tappaisinko selviytymisen? Ainoan harrastukseni, elämänhallinnan?

TORSTAI

Olen jotenkin selvitynyt kaikista kouluhommistani. Muistan kuitenkin sen vittuuntuneen opettajan hapan ilme kasvoillaan. Vittuako tulee töihin! Jos uskoo, että ihmiskunta menehtyy ensi vuonna, ei tarvitse tulla töihin. Jos ei usko omiin oppilaisiin, voi painua kotiin nukkumaan. Torstaissa on toivoa. Ugata Umbagh Ugh! Apinatkaan ei valita.

PERJANTAI

Käyn kaupassa. Kassalla kohtelias myyjä ojentaa minulle kuitin ja menen ruokineni kotiin. Syön jotain kivaa ja katselen elokuvia netistä loppupäivän.
Tänään ja tällä viikolla kukaan ei ole soittanut ovikelloa, edes vahingossa.

LAUANTAI

Herään 11:34. Keitän kahvia ja joku soittaa puhelimeen. Lehtimyyjähän se.
Ulkona paistaa aurinko ja on itseasiassa harvinaisen kaunis ilma. Mukavaa huomata, että ihmiset lenkkeilee vauvasta vaariin.

SUNNUNTAI

Saldo: 0 tapaamista, 0 kaveria, 0 ystävää, 0 yhteydenottoa sukulaisiin.
Oikeiden ominaisuuksien puutteesta seurannut viikolla 40 yksinäisyyttä, joka aiheuttanut viikon aikana vihaa, surua ja kärsimystä. Sama tunne ollut osana elämää tuhansina eri päivinä. Alan kyynistyä. Kyynisyys pelottaa.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja joka päivä oma valinta.

Äänestä

Hei! Olet varmaan aika nuori? Se valitettava tosiasia elämässä on, että asioille täytyy tehdä itse jotain. Joillakin on sattunut niin hyvä tuuri, että ovat saaneet ympäristön ja persoonallisuuden synnyinlahjaksi mikä tekee elämästä automaattisesti hyvän, mutta jos hekin käyttäytyisivät samallalailla kuin sinä ei heilläkään olisi yhtä paljon kavereita jne. Vain sinä pystyt muuttamaan käyttäytymistäsi.

Tässä ehdotuksia:
- Mene aikaisemmin nukkumaan. Väsyneenä vituttaa. Ja kun herää hyvissä ajoin ja ehtii syödä, valmistautua, tulee siitäkin parempi olo eikä päivä mene jo alussa pilalle. Ja kun rauhassa saat mentyä kouluun, ehdit ehkä vaihtaa muutaman sanan ennen tunnin alkua koulukaverin kanssa.
- Ala harrastamaan liikuntaa. Kun käy lenkillä, tulee parempi olo niin henkisesti ja fyysisesti. Näin ollen saa myös enemmän kavereita, sekä on enemmän tekemistä. Tai siis, keksi joku liikuntaharrastus mistä pidät, ei tarvi olla lenkkeily.
- Hymyile jos joku hymyilee sinulle. Juttele. Se on vaikeaa alussa, mutta kun olet ylittänyt ensimmäisen esteen niin on jo parempi ja energisempi olo ja luultavasti tekee mieli vaan jutella lisää. Hauska ei tarvitse olla eikä kertoa vitsejä. Ota tavoitteeksi vaikka jutella viidelle ihmiselle ihan vaan muutama sana koulupäivän aikana. Kato Youtubesta vaikka videoita ja lue juttuja, tässä pari hyvää:
http://jaanmurtajat.blogspot.fi/
http://www.youtube.com/user/YourCharismaCoach
- Hyvä kun luet uutisia, niistä on varmasti hyötyä ja tuo hyvin mahdollisia puheenaiheita ihmisten kanssa!:)
- Hyvä kun jaksat käydä koulussa ja kaupassa, moni on jäänyt kokonaan kotinsa vangiksi eivätkä tee mitään. Muista myös syödä terveellisesti, sekin auttaa hyvään mielialaan. Herkutellakin saa ja herkuilla voitkin aina silloin tällöin palkita itsesi kun olet selvinnyt päivästä ja jutellut ihmisille?:)
- Kirjoittele jonnekin, mistä saa tsemppiä elämään. En tiedä minkä ikäinen olet ja mikä olisi hyvä, mut tämä tuli ekana vastaan: http://www.lastenjanuortennetti.net/
Tuonne voi siis kirjoittaa anonyymisti. Onneksi nykyään on aika paljon tämmöisiä. Soittaakin toki voi. Eikä tarvi olla mikään mielisairas, itse olen käyttänyt psykologia esim.pelkästään ujouteen.

Kunhan tulet vanhemmaksi niin luultavasti hokaat juttuja ja alat tekemään itsellesi jotain...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viikko 40 kirjoitti:

MAANANTAI

Herätyskello soi 6:00. En jaksa nousta ylös. Jatkan uniani 15 -60 minuuttia. Nyt nousen ylös. Sanon: "voi vittu, että menin nukkumaan niin myöhään". En ehdi syödä paljoa mitään. Keitän kahvit, sitä ennen pesen hampaani äkkiä. No nyt on 20 minuuttia aikaa kouluun. Lähden liikeelle. Kohti koulua.

Kävelen koulun ovesta sisään. Näen ihmisiä edessäni, jotka ohitan vähällä hymyllä. Jossain vaiheessa menen tunnille. Istun melkein koko tunnin hiljaa.
Jos sanon jotain, en ikinä kerro mitään vitsiä. En hymyile takaisin, jos joku hymyilee minulle.

Koulu päättyy. Kuljen ulos koulusta pieni hymy kasvoillani. Menen kotiin. Kotona syön pari omenaa ja keitän ehkä taas kahvia. Luen uutisia loppupäivän tietokoneella ja vältän katsomasta pornoa.

TIISTAI

Samanlainen päivä kuin eilen. Tänään kuitenkin ehkä heräsin jo klo 5:00, mikä on epätavallista. Mutta se johtui siitä, että kerrankin päätin lukea aamun paperisen lehden kunnolla, koska en sitä milloinkaan oikeastaan lue.

Iltapäivällä käyn kaupassa ostamassa ruokaa. Kotona mietiskelen, miten elämäni muuttuisi lottovoiton myötä.

KESKIVIIKKO

Aamulla kuuntelen masentuneena musiikkia ja mietiskelen milloin ja miten minä joskus kuolen. Luulen kuolevani joskus syöpään. Tai sitten kuolen tapaturmaisesti. Tai sitten saan sydänkohtauksen. Kuolen varmaan kuitenkin yksin tätä menoa. En ehkä kehity hyvään suuntaan tarpeeksi nopeasti. Silti totean, että varmaan onnistun kaikissa suunnitelmissani. Jossain takaraivossani yksi ja tuhat muuta ajatusta huutaa minulle: nouse perkele siitä tuolista ja ala hommiin! Ei jaksa. Ei oikeasti kiinnostaisi hengitellä seuraavia vuosia yksin ilman mitään seuraa. Huomaan, että minulla on miltei päivittäin ajatus itsemurhasta, ajatus että hirttäisin itseni rekkitankoa apuna käyttäen.
En kuitenkaan voisi tappaa itseäni missään tilanteessa. En ole sellainen luonne. Luontoni on selviytyminen ja selviytyminen on ainut elämäni. Tappaisinko selviytymisen? Ainoan harrastukseni, elämänhallinnan?

TORSTAI

Olen jotenkin selvitynyt kaikista kouluhommistani. Muistan kuitenkin sen vittuuntuneen opettajan hapan ilme kasvoillaan. Vittuako tulee töihin! Jos uskoo, että ihmiskunta menehtyy ensi vuonna, ei tarvitse tulla töihin. Jos ei usko omiin oppilaisiin, voi painua kotiin nukkumaan. Torstaissa on toivoa. Ugata Umbagh Ugh! Apinatkaan ei valita.

PERJANTAI

Käyn kaupassa. Kassalla kohtelias myyjä ojentaa minulle kuitin ja menen ruokineni kotiin. Syön jotain kivaa ja katselen elokuvia netistä loppupäivän.
Tänään ja tällä viikolla kukaan ei ole soittanut ovikelloa, edes vahingossa.

LAUANTAI

Herään 11:34. Keitän kahvia ja joku soittaa puhelimeen. Lehtimyyjähän se.
Ulkona paistaa aurinko ja on itseasiassa harvinaisen kaunis ilma. Mukavaa huomata, että ihmiset lenkkeilee vauvasta vaariin.

SUNNUNTAI

Saldo: 0 tapaamista, 0 kaveria, 0 ystävää, 0 yhteydenottoa sukulaisiin.
Oikeiden ominaisuuksien puutteesta seurannut viikolla 40 yksinäisyyttä, joka aiheuttanut viikon aikana vihaa, surua ja kärsimystä. Sama tunne ollut osana elämää tuhansina eri päivinä. Alan kyynistyä. Kyynisyys pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu