ajavat vauhdilla laituriin ja laittavat poijuhaan itse poijuun, vauhdilla siksi että suunta pysyy.
Jos tulee missi, käytetään peräytysvaihdetta ja lähestyminen uusiksi hermostumatta.
Jos tulee missi, käytetään peräytysvaihdetta ja lähestyminen uusiksi hermostumatta.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Niin kai tekee kokemattomatkin kipparit. Vai onko vaihtoehtoja?
Sikäli tyhjentävä kommentti....:-D
No ei. Kokemattomat tulevat usein liian hiljaa jolloin vene lähtee helposti ajautumaan. Samoin kokemattomat antavat yleensä poijuhaan jonkun muun tehtäväksi eivätkä siksi saa heti tietää ettei poijua saatu kiinni. No, joissain venemalleissahan tämä on pakkokin eikä sille silloin voi mitään.
Kokeneet kipparit tietävät, että saman asian voi tehdä monella tavalla. Kokemattomilla on vain yksi tapa, jonka ovat joltain kuulleet :D
Kokenut veneilijä pitää myös huolta siitä, kaasuvaijeri ei mene poikki ratkaisevalla hetkellä. Milloin viimeeksi olet irrottanut vaijerin nähdäksesi sen kunnon?
Velä kokeneempi ei käynnistä konetta ollenkaan rantautuessa. Kun tulee purjeila ei tarvi vaihteen ja kaasuvivun kanssa leikkiä. Kyllä vauhdilla pitää tulla, mutta sopivalla vauhdila, nin että vene pysähtyy, ennen kuin osuu laituriin.
Tuossa on monta muutakin potentiaalista riskitekijää kuten vaihdevaijerin pettäminen (olen nähnyt kun luultu jarrutus pakilla olikin kiihdytys eteenpäin päin laituria), potkurin irtoaminen, koneen sammuminen monesta eri syystä, köyden tai poijuhaan tarttuminen väärällä hetkellä (tarttuminen sivukaiteeseen, knaapiin tms. kääntää veneen todella vauhdikkaasti päin naapuria) jne.
Ei ole järkeä tulla vauhdilla laituriin, jos ei ole tarve. Pahin näkemäni esimerkki tuosta on Utön luotsialukset, jotka ajavat lähemmäs 10 solmua vielä pari metriä ennen osumista laiturissa olevaan huviveneeseen ja sitten jarruttavat kuin seinään. Tuossa tekninen tai arviointivirhe johtaisi suurin vahinkoihin tai jopa henkien menetykseen. "Onnistuneestikin" suoritettuna aiheutetaan aalloilla kiusaa huviveneille ja saatetaan säikäyttää pahanpäiväisesti, mikä lienee tarkoituskin.
Nopealla moottoriveneellä meinasi nuorena poikana lähteä henki vaihtajatangon petettyä. Lähestyminen laiturin (tyhjä) päätyä kohden siten, että kylkikiinnitykseen oli aikomus. Minä kiipesin keulalle ( peräaalto tulee jarrutuksessa sisään, jos painoa ei siirrä keulalle) ottamaan venettä vastaan. Jonkin matkaa lähestyttiin "vapaalla" (vaihde oikeasti eteen päällä, ei sitä ajossa tyhjäkäynnillä huomaa) siten, että vene ei ollut vielä tippunut plaanista, noin 5 metriä ennen laituria pakki päälle reippaasti, jolloin vaihde edelleen eteenpäin päälle ja juuri ennen laituria vene hyppää plaaniin. Vene näyttävästi laiturin kulman yli, minä lensin ensin laiturille ja siitä saimaaseen. Kaveri iskeytyi tuulilasiin ja pää veneen keulaan. Plaanista juuri tippuvaa venettä reippaasti kaasuttamalla se tuli niin nätisti laiturin yli, että veneestä ei löytynyt mitään korjattavaa. Moottori otti osumaa ja siihen tarvitsi uutta rautaa toki, ajokelvottomaksi sekään ei mennyt ja sillä ajettiin vielä 6 tuntia kotiin. Mustaa nahkaa jäi muistuttamaan tapahtumasta.
Tositapaus kesäkuun alkupuolelta: uutuuttaan kiiltävän 38-jalkaisen veneen saapuminen herätti satamassa olijoiden huomion, koska sen lähestymisvauhti oli reipas. Kippari itse nappasi poijuhaan poijuun onnistuen ensi yrittämällä. Naispuolinen gasti seisoi keulassa keulaköyden kanssa. Kippari näytti ensin jarruttavan peräköydestä, mutta samalla lipputanko lippuineen putosi mereen. Ehkäpä poijuköysi oli kiireessä jäänyt lipputangon väärälle puolelle. Kippari päästi peräköyden ja löi pakin päälle. Moottori otti kierroksia. Kippari kai tiesi kokemuksesta, että koneen teho riittää kovan lähestymisvauhdin pysäyttämiseen. Vene pysähtyikin kuin seinään, mutta samalla sen keula osui naapuriveneeseen (jossa ei ollut ketään). Keula oli jäänyt sen verran kauaksi rannasta, ettei gasti saanut köyttä heitetyksi laiturille asti. Moottori oli pysähtynyt, koska köysi oli tiukasti potkurissa. Avustajia juoksi paikalle ja keulaköydet saatiin lopulta kiinni, mutta keula oli jäänyt kaus laiturista potkuriin jumittuneen poijuköyden takia. Joku kävi kumiveneellä pelastamassa lipputangon. Satamakapteeni järjesti sukeltajan irrottamaan köyden potkurista, Vesi oli kai liian kylmää “kokeneelle kipparille”, joka ainakin sai huomiota vauhdikkaalla landaamisellaan.
Opetus: mitä enemmän vauhtia sitä enemmän voi tulla äkillisiä ongelmia.
No ei tuossa se opetus ollut ollenkaan liika vauhti vaan puutteellinen osaaminen. Olisi jättänyt sen lipputangon kellumaan ja rantautunut normaalisti ja sitten käynyt hakemassa lippunsa.
Yhtälailla ja enemmänkin löytyy kokemuksia liian hiljaisesta vauhdista. Kaikkina kesinähän noita näkee.
Ainakin kaksi virhettä havaittu. Ensinnäkin lippu on pidettävä aina ylhäällä liikkeellä olevassa aluksessa ja toisekseen lippua tulee kohdella kunnioittaen eikä heitellä miten sattuu mereen. Ilmoitus seuran kommodorille jotta äijä erotetaan kerhosta.
Se lipputanko jää kellumaan sinne halusi tai ei. Eikä sitä edellä kerrotun mukaankaan jääty noukkimaan. Virheitä tapahtuu osaavammillekin ja vauhti korostaa niitä. Vauhtiin pätee sama kuin eräästä oppaasta lukemani ohje koskien siiman määrää kelassa: Sopiva määrä on paras. Osaako joku antaa paremman ohjeen?
Juuri näin: sopiva määrä on paras. Mutta tämähän ei tarkoita hiljaista vauhtia. Useimmin esiintyvä virhe on juuri liian hiljainen vauhti.
Kertomus: miksi kippari olisi päästänyt peräköydestä jos ei sitten juurikin noukkiakseen lipputankoaan?
Minulla ainakin peräköysi on täysin vapaana siinä vaiheessa, kun haka on kiinni poijussa ja lähestytään laituria. Köysi juoksee kelalta knaapin kautta ja silmäkkeen läpi, kunnes keula on kiinni, jolloin kiristän peräköyden knaapiin. Vene pysäytetään moottorilla pakilla. Köysi on kelluvaa ja potkuri syvällä vedessä hyvän matkaa peräpeilistä eteenpäin, eikä koskaan ole ollut merkkiäkään siitä, että köysi olisi uppoamassa potkurin suuntaan. Tilanne voi olla eri, jos joutuu peruuttelemaan takaisin ja peräköydessä on runsaasti löysää, mutta käytännössä ei mitään ongelmia ole ollut.
Ääliö. Kukaan ei puhunut mitään seuralipusta. Eikä lippua tarvitse käyttää kulussa ollessaankaan. Ja kolmanneksi olet kusipää.
Itse kippari olisi varmasti ainoa, joka osaisi kertoa yksityiskohdat oikein. Mutta noin sormituntumalla kertomusta lukiessa tuntuu vähintään todennäköiseltä, että homma lipesi kipparin hanskasta, kun köysi ei juossutkaan suunnitellulla tavalla ja mutkia saattoi hyvin olla muitakin kuin se lipputangon väärältä puolen. Saattoi siis joutua jopa heittämään vaikka koko kiepin mereen vahingossa tai tahallaan. Lipputankohan oli joka tapauksessa jo meressä, ei se ainakaan poijuköyttä päästämällä sieltä ylös nouse.
Tai sitten vähän väritetty juttu. Tai kokonaan mielikuvituksen tuotetta. Ota noista selvää.
Ko. tapauksen silminnäkijänä minulle jäi se käsitys, että koneella jarruttaminen oli erityisen voimakas ja siksi potkurivirta imaisi poijuköyden. Oma käsitykseni on, että rauhallisemman lähestymisvauhdin käyttäminen ei olisi johtanut harmeihin.
Koska olemme purjehduspalstalla, on oletuksena, että kyseinen 38-jalkainen oli purjevene. En kuitenkaan usko tältä istumalta, että purjeveneen potkurivirta imaisisi poijuköyden tuollaisessa tilanteessa potkuriin.
Potkuri imaisee löysän köyden purjeveneessä ihan siinä kuin moottoriveneessäkin. Eikä ole eroa siinäkään, onko kyseessä 28, 38 tai 48 jalkaa. Tässäkin tapauksessa sanottiin vielä otetun voimallisesti pakkia.
Kyllä potkuri valitettavasti voi imaista vedessä olevan köyden. Olen joutunut sukeltamaan ja katkomaan, kun oli tiukassa.
Ehkä, jos peruutetaan. Tässä tapauksessa vene pysähtyi pakilla ja kertojan mukaan paikoilleen kuin seinään ja jäi siihen. Sitä ennen kippari oli irroittanut peräköyden kädestään. Tuosta jää ainakin minulle sellainen mielikuva, että veteen ei peräköyttä ehtinyt mennä juurikaan, eikä pakitusta jatkettu pysähtymisen jälkeen. Vai heittikö kippari koko vyyhden mereen?
Esitit juuri sellaisen kysymyksen, johon osaa vastata ainoastaan asianomainen. Emme myöskään edes silminnäkkijän selostuksesta tiedä pysähtymisen ja pakituksen ajoituksia. Varmaa on se, että vedessä olis riittävästi köyttä potkuriin joutumiseen. Mikä muu kuin potkurin imu olisi mielestäsi voinut köyden potkuriin viedä?
Öhh....entäpä, jos juttu oli vähän "väritetty"?
"Silminnäkijän" kuvaus tapahtuneesta: "Kippari itse nappasi poijuhaan poijuun onnistuen ensi yrittämällä....Kippari näytti ensin jarruttavan peräköydestä.... Kippari päästi peräköyden ja löi pakin päälle. Moottori otti kierroksia. Kippari kai tiesi kokemuksesta, että koneen teho riittää kovan lähestymisvauhdin pysäyttämiseen. Vene pysähtyikin kuin seinään, mutta samalla sen keula osui naapuriveneeseen (jossa ei ollut ketään). Keula oli jäänyt sen verran kauaksi rannasta, ettei gasti saanut köyttä heitetyksi laiturille asti. Moottori oli pysähtynyt, koska köysi oli tiukasti potkurissa. "
?????
Kilkkerin laki: mitä suurempi munaus, sitä enemmän katsojia.
Eiköhän sovita että kokenut kippari ei tee liikaa. Eli ei tule liian kovaa eikä liian hiljaa, ei pidä köyttä liian löysällä eikä liian kireällä eikä köysi ole liian pitkä eikä liian lyhyt. Kippari itse ei ole liian itseriittoinen eikä liian vaatimaton eikä tuo itseään liikaa esille, muttei ole myöskään liian hissukka.
Kokenut kippari ei ole myöskään muille liikaa (tämä on paha rasti):
Onhan selvää jokapojalle, että tyynessä ei rantautuessa tarvitse lähestyä laituria vauhdilla!
Tyynessähän sitä melkein aina tullaankin. Kokematon saattaa yrittää tuulen puolelle.
Kotisatamat ovat kaikille suojaisia, ja vieraisiin ei kannata väkisin änkeä jos tuuli osuu sinne pahasti.
Henk.kohtaisesti mennyt tuulisiin autioihin satamiin yksin ja toisinaan sinnikkäästi yrittämällä se vasta onnistuu.
Jos se satama on tuulinen, niin ei mikään ihme jos on myöskin autio, Kokeneet ja vähemmän kokeneetkin ovat menneet viereiseen satamaan, joka on suoja puolela.
Valinnan varaa ei aina ole niin hirveästi.
Se tuulisuuskin on vähän suhteellista, tiedän yhden hyvän luonnonsataman joka on erinomaisen suojainen vaikka länsituuli pääseekin hieman tulemaan lahtea pitkin ohuen kannaksen yli. Rantautumisesta se voi tehdä hieman ongelmallista mutta kun saa veneen kiinni onkin hyvä olla.
Kokeneet kipparit toimivat tilanteen mukaan, myös ottavat voimakkaat sivutuulet huomioon sataman valinnassa.
Joskus vaan haluaa johonkin satamaan eikä muihin satamiin.
Joskus kyllä, mutta ainakin itse usein valitsen sataman vähän silläkin silmällä, ettei siellä ole hankalat tuuliolot.
huh
Miksi ihmeessä käytät nimimerkkinäsi tunnetun julkisuuden henkilön, "eduskunnan vanhimpana lapsinerona" tunnetuksi tulleen ex-kansanedustajan, nimeä?
Tuollaisen nimen käyttäminen nimmarina tuskin saa sanoillesi ihmeemmin painoarvoa.
Kyseessä on identiteettivarkaus, ellei Kimmo sitten ole veneilymiehiä
Jos nimimerkin käyttäjä on K. K. itse ja kehtaa esiintyä täällä omalla nimellään, niin vieläkin nolompi juttu!
Lopettakaa veneily, jos pelkäätte kaasuvaijerin pettävän lähestyessä laituria!
Miksi lopettaa? Helpompaa muutenkin kun ei pidä koneessa vetoa päällä kun lähestyy laituria. Eipähän tartte siinä lähestymisvaiheessa pelata koneen kanssa lainkaan.
Niimpä. siitä voi aloittaa treenaamaan veneen hallintaa. Jatkossa voi sitten lisätä haastetta niin, ettei laita konetta käyntiin ollenkaan. Mielestäni kaikkien purjehtijoiden pitäisi hallita purjella rantautuminen kaikissa olosuhteissa.
Hyvä pointti. Joskus olet kuitenkin tilanteessa, jossa konevoimaa ei yllättäen olekaan käytössäsi: kone ei syystä tai toisesta käynnisty, voimansiirrossa on ongelma, vaihde-kaasuvivun kaapelin ongelma, potkurissa ongelma (esim. lapa tai koko potkuri on irronnut tai potkuriin jäänyt verkko estää lapojen avautumisen) tms.
Rantautumista ja rannasta lähtöä ilman konetta on hyvä treenata hyvissä olosuhteissa eikä ekaa kertaa vasta pakkotilanteessa.
Isäni eno on aikoinaan purjehtinut kaljaasilla rahtia. Kesällä kun hän oli mukana purjehduksella tuli puhetta tästä koneriippuvuudesta. Kaljaasit tuotiin rantaan kuulemma perästä pitkällä airolla muljuttamalla. Siis yksi pitkä airo veneen pituussuunnassa kaareva liike yhdistettynä ranteen kiertoon. Nykymateriaaleilla tuollaisen airon saisi tehtyä koottavana ja itse olen miettinyt sellaisen teettämistä varavoimanlähteeksi. Toki tuo purjeilla rantautuminenkin olisi hyvä jossain vaiheessa harjoitella.
Voihan sitä partiopoikaa leikkiä alle 3 metrin tuulessa, 7 metrin sivuvastanen ja siihen puuska 12 m/s, niin sitten alkaa nauru laiturilla ja veneessä huuto!
Näin on. Ja vielä kovempi huuto ja nauru alkaa jos ei ole ajoissa harjoiteltu ;)
Varmaan tulee taas täytenä yllätyksenä, että kaikissa veneissä ei ole moottoria ollenkaan. Ei edes yli 15-metrisissä ja kymmentonnisissa. Ja silti niillä liikutaan tuollaisissakin oloissa. Ei muuten tarvitse pelätä vaihdevaijerin katkeamista niissä.
Eikä siitä nyt niin kovin pitkää aikaa ole, kun ei mssään purkkarissa ollut konetta. Venet oli usein myös pitkäkölisiä, jotka ei käänny läheskään niin ketterästi, kun nykyveneet, joska pyörii kölinsä ympärillä.
Toisaalta moottoriveneet tulevat jlaituriin ja lähtevät siitä aina koneella eikä kenellekään tule mieleen haukkua niitä sen takia. Tuo machoilu näyttää vielä naurettavammalta kirjoitettuna kuin kuultuna.
Taitaa olla niin, että täällä huutelevat ne, jotka ovat itse yhden kerran päässeet purjeilla laituriin ja haluavat kehua sillä muille. Kokenut veneilijä ottaa olosuhteet huomioon ja karttaa riskejä. Se tarkoittaa sitä, että purjeella mennään ja tullaan vain jos siitä ei aiheudu vaaraa.
Jos paikka on liian tiukka tai olosuhteet hankalat, viisas käyttää kaikkia välineitä, jotka parantavat turvallisuutta. Kone on yksi niistä. Riskeillä on tapana toteutua jossain vaiheessa, kokenut tietää sen.
Et ole ymmärtänyt lukemaasi.
Katsos kun sitä konetta ei voi käyttää jos se ei toimi. Näin kävi minullekin kerran tänä kesänä. Siinä tilanteessa oli oikein hyvä että purjein rantautumista on tullut harjoiteltua. Ei se mitään machoilua ole että harjoittelee tämänkin tilanteen varalle.
Moottoriveneet tulevat ja menevät moottorilla kun eivät muuta voi. Mitäs haukkumista siinä olisi?
Olen nähnyt miilaisen pelon voi aiheuttaa tilanne, jossa potkurinlapa oli pudonnut luonnosatamassa. Hinausapua oli kyllä saatavissa lähtöä varten, mutta saapuminen satamaan, jossa veneen sai ylös ja uuden potkurin asennettua, pelotti kipparia sen verran, ettei sitä yrittänytkään peittää. Purjein laituriin tuloa kun ei ollut kokeiltu sitä yhtäkään kertaa. Sittemmin olen itsekin joutunut samaan tilanteeseen. Se ei estänyt menoa ensin seuran kesätapaamiseen ja sieltä seuraavana päivänä telakalle, johon uusi potkuri sinä päivänä oli tulossa.
Ei pelottanut ruveta kipparoimaan sellaista täysin moottoritontakaan venettä. Eli taitaa olla niin, että sen yhden pelottavan kerran kokemuksella ei kukaan viitsi huudella.
Purjeilla laituriin, poijuun tai ankkuriin tulo ja lähtö sekä purjeilla jarruttaminen ja peruuttamine ovat ihan järkeviä harjoituksia. Mutta älkää vaarantako naapureiden omaisuutta eli laiturinaapureita. Tehkää harjoitukset "väljässä vedessä" ja tyhjään laituriin. Muutaman kerran olen tarvinnut käytännössä ko oppeja.
Kuinkas tuollainen harjoitus muuten menisi jos vaikka ensi kesänä seuralla järjestäisi pientä iltapuhdetta ? Eli onko olemassa jossain jonkinmoista ohjetta purjeilla laituriin tulemisesta? Toki aina kyse paikasta ja kelistä mutta jos miettisi harjoitusmielessä.
Ehdotan, että harjoittelu aloitettaisiin poijuun tulemisella. Sitten kun saa erilaisissa tuuliolosuhteissa veneen pysähtymään juuri poijun kohdalle, voi siirtyä harjoittelemaan laituriin tuloa.
Nykyään hommaa helpottaa huomattavasti se, että melkein kaikilla keulapurje rullalla.
Sillä on helppo säätää vauhtia, ja sen saa nopeasti tarvittaessa sisän. Itse kuitenkin suosin ison jättämistä viimeksi ylös, koska pakkaan sen mielummin laiturissa.
Harjoittelemalla miten vene kulkee "vapaalla" kun on purjeet alhaalla, vaikka johonkin
poijuun, eikä ollekaan laituriin, että saa tuntuman siitä paljonko vauhtia tarvitaan minkäkin matkan kulkemiseen, ja miten vastatuuli vaikuttaa. Myötätuuleen mentäessä, voi vauhdin ottaa pois pyörimällä, se vaatii yllättävän vähän tilaa, mutta kannattaa testata vapaissa vesissä.
Minä taas suosin ison laskemista jo hieman kauempana. Perusteluna se että isosta ei aina saa vetoa pois (sivutuuli, myötäinen) niin nopeasti kuin keulapurjeesta.
Meillä on tapana laskea ensin isopurje. Laituriin tullaan keulapurjeella. Jalusta kiristämällä tai löysäämällä säädellään vauhtia. Lopuksi jalus vapaaksi ja toinen keulaköysi kiinni. Sen jälkeen vapaana lepattava keulapurje alas. Paljon ikävämpi, jos isopurje lepattaa ja puomi sojottaa sivulle.
Kannattaa harjoitella ensin heikolla tuulella ja päivänvalossa. Sitten vähitellen haastavammissa tilanteissa. Ulosuhteiden ja taitojen mukaan sitten mietitään, voiko purjein tulla rantaan. Ihan joka tilanteessa ei voi rantautua purjeilla. Silloin jäädään poijuun tai ankkuriin.
Viime viikonloppuna starttiakku meni sököksi...ilmeisesti kennoja oikosulkuun. Ihan hyvä että oli harjoiteltu ilman konevoimaa rantautumista. Oli sentään pimeää ja sivutuulta. Onneksi ei laiturissa enää syksyllä ruuhkaa ;)
Nykyajan satamat ovat kanssa vähän erinäköisiä kuin ennen, jolloin veneet olivat useammin poijussa eikä laiturissa. Helpoimmat paikat laitureiden päässä viedään yleensä ekana. Monien käännösten takana ahtaissa väleissä, joissa ei voi yritystä keskeyttää, on hankalinta. Silloin tällöin olen itsekin tullut purjeilla laituriin. Jos huomaa, että tuuli on tähän sopiva ja on tarpeeksi miehistöä, ja on sopiva paikka edessä, on se ihan hauskaa. Lapsuuden jollailujen kautta löytyy tekniikka, eli lähinnä vauhdin arvioiminen ja oikea-aikainen purjeiden tehon vähennys. Pari kertaa on ollut ongelmien takia pakkokin näin tehdä.
Meillä jos ei rantautuminen onnistu, aina muijan syy!
Kiljun kyllä kuuluvasti milloin akan pitää hypätä, mutta kun seperkele ei aina tottele pari kertaa huppelissa pudottuaan laiturin ja veneen väliin, meni kuulemma kynnetkin.
Pitäis varmaan päivittää nuorempaan, mutta siinäkin oma hommansa.
"Hyppää akka pkle" on vaarallinen ohje. Äitini hyppäsi Porkkalan silokalliolle ja meni kolme luuta murskaksi nilkasta. Isäni ei yksin jaksanut nosta takaisin botskiin. Katastrofin ainekset oli tarjolla mutta selvisivät pelkällä nilkan tuholla. Kasikymppisen pariskunnan veneilyt loppui.
Kauhean likinäköinen oma akka pkle käskettiin hyppäämään pimeässä Saimaan silokalliolle. Läiskähdys oli kuin kinkulla olisi lyöty kallioon täysillä. Litran verran mustelmia kyljessä ja reidessä mutta selvisi ruuvailematta. Hyppelyt loppui kertaheitolla.
Eli huutaja hyppäämään ja vaimo puikkoihin!
ei ole muijalla saaristolaivurin diplomia
Olen tainnut kertoa tästä tapauksesta ennenkin, mutta kerron taas, koska se sopii tähän yhteyteen.
Tämä tapahtui 1970-luvulla. Olin kiinnittyneenä Houtskärs Berghamnin pystysuoraan kalliorantaan, jossa metrin verran merenpinnasta, sopivasti juuri keulan korkeudella, sattuu olemaan puolen metrin levyinen "terassi". Samaan rantaan saapui purjevene, muistaakseni Murena, murteesta päätellen turkulainen, joka lähestyi kalliota tyypilliseen tapaan, mies ruorissa ja vaimo keulassa.
"Hyppää jo!", huusi mies.
"En mä voi!", vastasi vaimo.
Näitä huutoja vaihdettiin pariin kertaan. Tiedän miltä tilanne näyttää veneen perästä katsellen, mutta kun katselin tilannetta suoraan sivulta, näin että keulan ja kalliorannan väliä oli vielä noin kolme metriä. Täytyy olla erikoinen vaimo, että hyppää sen yhdellä loikalla, varsinkin sadevaatteet yllä.
Keulasta kallioon oli vielä kaksi metriä, kun ruorimiehen pinna paloi.
"Jumalaut, pitääks tääl kaik tehä ite!"
Mies ryntäsi keulaan, tempaisi keulaköyden vaimon kädestä ja loikkasi keulakaiteen yli. Vasta siinä vaiheessa hän huomasi, että rantaan ei pääsisikään yhdellä loikalla. Viime hetkellä hän sai kiinni keulakaiteesta, johon hän jäi roikkumaan, vyötäröön saakka vedessä.
"Ja ny mä ole meres!", huusi mies – niinkuin sekin olisi ollut vaimon vika
Oli pakko rynnätä kannen alle nauramaan.
Se on tuo vahingonilo niitä parhaita iloja. Vaatii toki omanlaisen ihmisen, joka nauttii siitä, kun muilla on vaikeuksia. Onneksi niitä purjehtijoissa riittää.
Mikä oli se vahinko kertomuksen tapauksessa? Vai onko aito typeryyskin vain vahinkoa? Aitoja typeryksiäkin purjehtijoihin mahtuu, onneksi ei kovin useita.
Mielestäni henkilö jota ei ala hymyilyttämään katsoessaan edellä kuvattua tilannetta on aika omalaatuinen.
Niin varmasti mielestäsi on
Minkälaisia tosikkoja täällä liikkuu
Kyllä minäkin olen luonnonsatamissa yrittänyt itse päästä hyppäämään, ei siinä aina niin kauhea kiire ole. Tärkeintä on, että joku on katsomassa, pystyykö jo hyppäämään. Panikointi etenkin saa tekemään virheitä. Täytyisi vielä vaimoa kouluttaa ajamaan venettä enemmän. Joskus olen tehnyt niinkin, kun on ollut jolla mukana ja on matala ranta ja ahdas paikka, että heitän peräankkurin, soudan pitkän liinan kanssa rantaan ja laitan siellä sitten liinan kiinni. Silloin on riskit minimissään.
Katselin kerran kun vanha mummo kauppakassit molemmissa käsissä lähti ylittämään katua. Keskellä katua liukastui, niin että lensi persuksilleen ja molemmat kassit lensi kaaressa pään yli selän taakse. Ensin pelästyin, mutta kun huomasin, että ei luokkaantunut, en voinut olla nauramatta. En nauranut siksi, että hän kaatui, vaan siksi, että se tilanne oli niin koominen, että ei millään pokka pitänyt. Siitä on jo monta vuotta, mutta vieläkin kun tapaus muistuu mieleen, niin naurattaa.
Jos kertomasi on mielestäsi verrattavissa täällä aiemmin esitettyyn kipparin toilailuun niin neuvoisin sinua menemään psykiatrin puheille. Kiireesti.
Aivan tapauksen vakavuudesta riippumatta näky voi olla vastustamattoman koominen. Jos et niin yksinkertaista asiaa ymmärrä, ei psykiatrikaan osaa siinä auttaa. Muutoin luetun sisällön ymmärryksessä ja asioiden yhdistelyssä näyttää olevan puutteita.
On se suht haasteellista saada vene kapeeseen aisapaikkaankin kun ei voi suoraan ajaa siihen, meinaan akselivetoisella ja jos tuulee jostain suunnasta.
Monen kerran harjoittelun jälkeen alkaa onnistumiset lisääntyä,
vähän mokaat niin ohi menee, peräsimellä ei paljo käännellä ja
kovin kovaa ei uskalla mennä meinaan jos silloin tulee huti niin
kolisee ja pahimmillaan naapurin veneen perään.
Enemmin mun tapauksessa mahdollisimman hiljaa mutta niin että jonkinlainen
ohjailukyky vielä säilyy, että ei tule pahempia osumia.
Ei ne puomitkaan kestä monen tonnin veneen massaa jos päin ajellaan
miten sattuu.
Ei se käänny niin kuin auto, eikä niin kuin perämoottorivene.
Mutta kääntyy jopa paikallaan kun hoksaa potkurin pyörimissuunnan,
peräsimen kulman ja antaa veneen kääntyä vapaaehtoisesti sinne minne
kääntyy :)
Kun olet sen sata kertaa tehnyt, niin se on todella helppoa.