kokemukset

Kohtalaisen laaja kysymys. Autoja kun on valmistettu vuodesta 1919 lähtien.

Vuoden 1919 A-type on äärimmäisen harvinainen näinä päivinä, teknisesti täysin vanhentunut, äärimmäisen heikko suorituskyvyltään, sähkövikoja on varmasti aika vähän, hyvän yksilön hankintahinta on suuri, varaosia on lähes mahdoton löytää, ei ole kannattavaa pitää jokapäiväisessä käytössä. Mutta jos harvinaista vanhaa harrastuskohdetta tekee mieli se voi olla hyvä hankinta.
Sama pätee kaikkiin malleihin vuoteen 1934 asti jolloin markkinoille tuli Traction Avant.

Se oli teknisesti erittäin edistynyt: maailman ensimmäinen sarjavalmisteinen auto jossa oli mm. etuveto ja itsekantava kori. Sitä valmistettiin lähes 800 000 kpl, joten niitä on vielä jäljellä jonkin verran ja hankintahinta on paljon alhaisempi. Museorekisteröidyn saa suomesta parillakymmenellä tuhannella. Varaosia saa rahalla.

Vuonna 1948(-1990) tuli markkinoille rättisitikka joka on varmaankin järkevin harrastuskohde yksinkertaisuutensa ja halpuutensa takia. Hinnat ovat kylläkin nousussa. Rättäreitä ja sen pohjaisia valmistettiin lähes kymmenen miljoonaa joten niitä on vielä paljon jäljellä. Osia saa, ainakin viimeisiin malleihin, jopa motonetistä ja halvalla. Pahin vika on ruostuminen. Hyviä puolia aukeava katto ja pieni polttoaineen kulutus.

Vuonna 1955 tuli DS jonka hydropneumaattisessa alustassa oli aluksi suuria ongelmia. Parin vuoden päästä punainen lhs korvattiin vihreällä lhm:llä joka pysyikin paremmin sisällä. Koneet olivat kestäviä ja 70-luvulla niitä sai jopa ruiskulla. Valmistus päättyi 1975. Pahin ongelma on ruostuminen. Alusta pysyy kunnossa kun sitä ylläpitää oikein. Omaksi ajokuntoisen saa alkaen 3000e:llä. Hyväkuntoiset maksavat kymppitonnista ylöspäin.

Sinua varmaankin kiinnostaisi tietää nykymalleista, mutta en jaksa jatkaa kirjoittamista. Nämä olivat tälläisiä harrastuskohteita, eivät arkiautoja. Paitsi ehkä rättäri joillekin vinksahtaneille..

Täällä on paljon asiaa citikoista.
www.sitruunapatonki.tk