Molly Malone´s hki

tuparikansa

Koimme eilen hämmästyttävän ammattitaidotonta toimintaa kyseisessä ravintolassa.

Olimme varanneet pöydän 20 hengelle jo 2 vkoa aiemmin. Ravintolasta ei ikinä kuitenkaan vastattu sähköpostiin, joten h-hetken lähestyssä soitimme hyvissa ajoin päivällä ja varasimme pöydän puhelimitse. Meille luvattin loossi, ja sovimme myös että koska meitä on näin suuri ryhmä niin se tullaan lunastamaan klo 23.00 - 00.00 välisenä aikana.

Kun sitten pääsimme ravintolaan n. klo 23, meille ei oltu varattu pöytää vaikka varaus selkeästi näkyi varauskirjassa jota ravintolapäällikkö esitteli. Hän hätäpäissään alkoi kirjottamaan varauslappuja, ja häätämään muita asiakkaita pöydistä pois jotta sai meille paikan. Tietenkin pöytä ei ollut varaamamme loossi, ja sijaitsi kaiuttimen vieressä. Emme olleet tyytyväisiä.
Kävimme keskutelemassa ravintolapäällikön kanssa uudelleen ja hänilmoitti ettei ota vastuuta kyseisestä varauksesta.
Keskusteltuamme vielä lisää, hän ilmoitti jälleen menevänsä häätämään muita asiakkaita pöydistä pois, jotta saa meille uuden pöydän tyhjennettyä. Meidän mielestämme ei ollut kohteliasta ja oikein toisia asiakkaita kohtaan, että heidät häädettiin noin vain pöydästä pois, kun siinä ei selkeästi ollut varaus-kylttiä. Virhe ravintolan, ei muiden asiakkaiden.

Lopulta pitkällisten keskustelujen jälkeen ravintolapäällikön kanssa ja melkeinpä rautalangasta vääntäen ravintolapäällikkö ymmärsi että olimme hyvin pettyneitä. 20 henkeä kun ei mahdu noin vain samaan pöytään, ja olisi huomattavasti mukavampi ollut viettää iltaa niin, että koko ryhmä olisi saman pöydän äärellä.

Saimme ravintolapäälliköltä drinkki-liput pahoitteluna, mutta mietimme kyllä vakavasti ravintolan vaihtoa, koska olimme pettyneitä kyseisen ravintolan toimintaan. Millainen ravintolapäällikkö nostaa kädet ilmaan ja toteaa ettei ota vastuuta ravintolaan tehdystä varauksesta joka kaiken lisäksi näkyy heidän varauskirjassaan?!

7

614

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11+15

      aika hankala tilanne muuttua yhtäkkiä pöydäksi. hienosta tittelistä huolimatta, kaveri on kuitenkin vaan töissä siellä, joten miksi ottais vastuuta yhtään mistään, kun kysymyksessä on todennäköisesti jonkun muun moka ja väsynyt hoitamaan muiden mokailuja. turha siinä on nöyristelemään ruveta.

      harmi juttu kuiteski

    • jatka valitusta

      Palautetta vaan ylemmälle taholle! Kyllä ravintolapäälikkö on vastuussa alaisistaan ja jos ei tähän pysty, on pian entinen ravintolapäälikkö! Selvitä hänen esimiehensä js vie asia eteenpäin. Näin jatkonkin kannalta suotavaa, ettei sama virhe toistu seuraavien varaajien kohdalla.

    • Kuulemma_transvestii

      Mollyn tanssilattia ja livelava vaihtoivat paikkaa. Tanssilattian tunnelma katosi, onneksi sentään livelavan tunnelma säilyi. (:

      • Kuulemma_transvestii

        Virhe on virhe ja kiukuttelun määrä tuossa kuulosti hieman ylitsevuotavalta, jos varaus oli ilmainen?

        Kenelle minun olisi pitänyt valittaa siitä,että olin erään asiakkaan mielestä transvestiitin näköinen?

        Lyhyehkö mies pilasi iltani.

        Eikä minulla ole edes valitusoikeutta, mitäs laittauduin yli.


      • Kuulemma_transvestii
        Kuulemma_transvestii kirjoitti:

        Virhe on virhe ja kiukuttelun määrä tuossa kuulosti hieman ylitsevuotavalta, jos varaus oli ilmainen?

        Kenelle minun olisi pitänyt valittaa siitä,että olin erään asiakkaan mielestä transvestiitin näköinen?

        Lyhyehkö mies pilasi iltani.

        Eikä minulla ole edes valitusoikeutta, mitäs laittauduin yli.

        Vielä sille lyhyelle herralle viesti.. Jos transvestiiteilla on kerran housut että sinne piilotetaan *** niin paikalla taisi housuja olla sisältöön katsomatta suurin osa. Eli.. Kaikki oli sitten transvestiittejä? :D

        Usein naisilla on housut ja pikkuhousut.
        Naiset ovat pukeutuneet niin vuosia.

        Olisin tietenkin voinut näyttää mitä minulla ei ollut piilossa. (:

        Suosittelen herralle Alice Millerin kirjoja, niin löytäisi syyt, mikä hänen elämänsä on pilannut.


    • IhmetteleeJoku

      Miten kaksikymmentä ihmistä ahdetaan muuten yhteenkään pöytään tai loossiin Mollyssä? Ehkä se alakerran pelikoneiden vierusta ja välikerroksen tilakaan eivät riitä, puhumattakaan yläkerrasta.

    • bukbhuk,

      Ymmärrän ton pettymyksen, mutta ei toi molly mikään tilausravintola ole... rähjänen irkkubub se on. Ei noista juottolapaikoista kannata varailla pöytiä, kun ne ei sellaseen toimintaan ole tottuneet,/suuntautuneet...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe