Minulla on 2v. parsonrusselinterrieri, joka sokeentui äkillisesti SARDS-sairauteen. Sokeutuessaan se oli 1v. SARDS ei ole perinnöllinen eikä rotukantainen sairaus. Se on harvinainen, ja Suomessa todetaankin vuosittain vain muutama kerrallaan. Sitten kysymykseni:
Onko kellään koiraa, jolla on SARDS-sairaus?
Koirien SARDS sairaus sokeuttaa äkillisesti
4
5216
Vastaukset 4
- havakka
Meidän koira sai eilen diagnoosin.
- Huolissanioon
Meidän koira sai diagnoosin lokakuussa 2015, kuulin että sairaus tuo muitakin sairauksia tullessaan. Meillä on lisäksi tullut kohtaukset (ei ole epilepsiaa)ja on anemiaa myös. Turkki on ohentunut puoleen. Ja nivelet naksuu, naksuu eniten silloin kun on kohtaus päällä. Suututtaa kun täällä suomessa kukaan ei tiedä sairaudesta SARDS yhtikäs mitään. Ei yksityisen puolen eläinlääkärit, eikä niitä kai edes kiinnosta. Kun taas ilmeisesti amerikassa tai iso-britanniassa tietävät jo antaa jotain hoitoa sokeuteen. Menkää facebookissa sards dogs united ryhmään.
- Anonyymi
Mun koira sairastui vuosia sitten ollessaan muistaakseni 5-6v. Koiralla oli sitä ennen ollut paljon iho-ongelmia ja turkinlähtöä (nypittävä rotu, ei siis pudota karvaa) sekä kaljuja kohtia, joihin ei karva kasvanut takaisin.
Koira sokeutui täysin ja pikkuhiljaa koiralta alkoi heikentyä muutkin aistit. Käytin sen silmäpeileiswä, kun aloin epäilemään näössä olevan vikaa. Koiran silmät eivät kuitenkaan olleet tyypilliset sameat sokeankoiran silmät, vaan ihan kuin silmistä olisi vain lamppu sammutettu. Siitä tuli varautunut ja selkeästi sulkeutunut/ahdistunut sokeutumisensa jälkeen. Koira lopetettiin muutama kuukausi diagnoosin saamisen jälkeen, sillä koira ei enää ollut oma iloinen itsensä.
Surullista on, ettei tietoa sairaudesta saa suomesta millään tasolla. Eläinlääkärit ei tiedä mitään. - Anonyymi
Mulla on 8,5 vuotta vanha tyttö kääpiömäyräkoira, jolla todettiin Sards ja se on sokeutunut täysin mutta muuten voi ihan hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686