Junni16.10.2013 19:230 SULJE
Suomen poliisiin liikenneterrorismiin täytyy puuttua, ei tässä ole enään mitään tolkkua. Kameravalvonta on nykyään sen verran paljon, että paljon ajavien on melkein mahdotonta välttää välillä tulevia vahinkosakkoja.
Pahinpia ovat juuri nopeasrajoituksen vaihtumisen jälkeen sijoitetut tolpat, tottakai pitäisi silmä tarkkana seurata koko ajan liikennemerkkejä, mutta oikeasti päähuomio on edessä olevassa liikenteessä ja tiessä.
Itse olen saanut nyt vuoteen kolme rikesakkoa liikennevirran mukana ajaessa, seuraus kortti kuukauden hyllyllä. Tuttavaperheen äidillä sama tilanne.
Kumpikin tarvitsee korttia työssään, tilanne todella hankala koko perheille ja työyhteisölle.
Jotenkin tuntuu, että poliisi perustelee valvonnan kiristymistä siksi, että ylinopeuksia ajetaan paljon, lisääntyneestä valvonnasta seuraa enemmän ja enemmän ns. Vahinkosakkoja ja tällä taas perustellaan tarvetta vavvonnan lisäämiseen.
Lopputuloksena on, että poliisi tekee tavallisista kansalaisista rikollisia.
Kenen etu se on, että 50-perheenisä, jolla ei 30-vuotisen ajoiran aikana ole yhtään kolaria, yksi päiväsakkotapaus yli 10 vuotta sitten, todetaan niin vaaralliseksi muulle liikenteelle, että kortti pitää ottaa pois kuukaudeksi.
Poliisin viimeiaikaista toimintaa seuratessa, muunmuassa rekisterit moottoripyöräjengien tukijoista, Ulvilan murhajuttu yms. minulle tulee mieleen ajatus, ettei poliisi pärjää oikeille rikollisille, niin sitten pitää tehdä tavallisista kansalaisista liikennerikollisia, jotta saadaan perusteltua omaa toimintaa ja rahoitusta.
Ei Suomessa tavallisen kansalaisen tarvitse rikollisia pelätä, poliisissa on ihan riittämiin.
Demokratiassa tietysti mennään enemmistön mukaan ja lainsäädäntävalta kuuluu eduskunnalle. Minä ainakin lupaan seuraavissa vaaleissa ääneni siille puolueelle/ehdokkaalle, joka lupaa puuttua poliisin valvontaterroriin.
Poliisin toiminta pitää suunnata oikean rikollisuuden torjuntaan, eikä tavallisten kansalaisten elämän hankaloittamiseen.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Aika katkeraa vuodatusta, kun poliisi tekee sen mitä Eduskunta on määrännyt poliisin tehtäväksi. Poliisin tehtävä onkin täysin mahdoton. Jos teet niin kuin lain mukaan pitää tehdä, niin se on poliisiterroria. Jos taas et tee, niin poliisia syytetään ettei se puutu rikoksiin.
Eikö poliisi suojellut Helsingissä yli tuhatta mielenosoittajaa, vaikka nämä vaativat Venäjällä rikoksia tehneitä vapaiksi. Vastaava teko Suomessa olisi johtanut myös syytteisiin, ei sitä lahjaksi olisi annettu.
Poliisi todellakin tekee mitä eduskunta on laeilla säätänyt ja jokaisella kansalla on just sellainen eduskunta minkä se itse ansaitsee.
Poliisijohto kuitenkin on ollut voimaakkaasti vaikuttamassa liikennettä koskevien lakien säätämiseen. Valiokunnissa käy liikenneturvan ja poliisin asiantuntijoita vakuuttamassa lakien ja sanktioiden kiristämisen tarpeesta.
Tottakai sivistyneessä yhteiskunnassa pitää lakeja noudattaa, tässä liikennehömpötyksessä on nyt vain menty kertakaikkiaan yli.
Tottakai ymmärrän sakkorangaistukset ja vaarallisten kuskien ottamisen pois liikenteestä, mutta nytkään poliisi ei voi mitään oikeasti vaarallisille moninkertaisille rattijuopoille ja huumekuskeille, koska ne eivät välitä poliisin ajokielloista.
Poliisin nykykäytäntö osuu pahiten aivan normikansalaisiin, joille tulee sinänsä pienistä rikkeistä kohttuuttomia seurauksia.
Ajatellaan esimerkiksi ammattikuljettajia, missä muussa ammattiryhmässä voi kuukaudeksi menettää toimentulonsa muutamasta pienestä huolimattomuusvirheestä, joista ei kyseisessä tilanteessa ole kenellekkään mitään haittaa. Nyt vain poliisi sattui ne kuvaamaan.
Liikennerikosten valvonta on sellaista hommaa mihin poliisi kykenee, nyt kun muistelee esimerkiksi huumerikosten torjuntaa helsingissä, missä poliisi on keskittynyt tekemään tutkintapyyntöjä toisista poliisista.
Vitsinä voi heitää, olisi varmaan turvallisempaa olla huumerikollinen kuin autoa käyttävä kansalainen ainakin poliisin seuraamusten suhteen.
Tuota, 1970 luvulla olivat vielä vapaat nopeudet ja liikenteessä n. 1200 kuollutta joka vuosi. Eiköhän nopeusrajoituksilla ja poliisin valvonnalla ole nyt jonkinmoinen yhteys siihen, että luku on nykyisin murto-osa entisestä.
70-luvulla ei kaikissa uusissakaan autoissa ollut edes turvavöitä (mm Mini). Ja autot olivat muutenkin heppoisia. Niitä aikoja lienee aika turha verrata nykyiseen, jos haluua saada oikeaa tietoa yksittäisen asian turvallisuuusvaikutuksista.
Totta. Poliisin osuus liikenneturvallisuuden paranemisessa on tasan nolla.
Eli ministeritkin ovat täysin väärässä. Mitä ne höpöttävät valvonnasta ja rangaistusten kiristämisestä, kun kerran vakiohäirikkö on tätä mieltä. Rattijuopotkin jonottaisivat aamulla poliisiasemien edessä ilmiantamassa itsensä. Ei silloin mitään rattijuopporatsioita tarvita.
Hah haa! Ministerit toistavat kuin papukaijat, mitä ahneet ja kierot (poliisi)virkamiehet heidän suuhunsa laittavat.
Posliininpalvoja itse on ilmoittanut, että vain murto-osa rattijuopoista jää kiinni, mikä on äärimmäisen vahva todiste siitä, että rattijuopot ovatkin vastoin yleistä käsitystä harmittomia.
Murto-osa on kuitenkin n. 25.000 rattijuoppoa vuosittain. Kun kiinnijäämisprosentti on n. kaksi. Vainajia rattijuopot tehtailevat n. 60-70 joka ainut vuosi.
Lohdutukseksi posliininpalvojalle:
Rattijuopumustapauksissa kuolee ja loukkaantuu paljon nuoria. Kuolleista lähes
kolmannes ja loukkaantuneista neljä kymmenestä oli 15-24-vuotiaita. Rattijuopumustapauksien
henkilövahingot keskittyvät kesäkuukausille. Menehtyneistä 74 prosenttia on juopuneita kuljettajia, 15 prosenttia juopuneen matkustajia ja
11 prosenttia sivullisia.
Rattijuoppo siis pääsääntöisesti tappaa itsensä. 6 kuollutta sivullista vuodessa ei ole edes lähellä virhemarginaalia.
Lääkäri ja poliisi siis tappaa vieraita uhreja paljon useammin.
Lääkärit ja poliisit on helppo ottaa kiinni, kaikki linnaan!
Poliisit tappavat Suomessa vuosittain tuhansia, mutta siitä ei vaan puhuta.
Vai melkein mahdotonta ajaa ilman vahinkosakkoja? Ja paskat.
Itselleni ajokilometrejä tulee vuodessa sellaiset 25 000, joka nyt ei ehkä ole paljoa vaikkapa ammattiautoilijoihin verrattuna, mutta toisaalta, en ole koskaan saanut yhtä ainutta ylinopeussakkoa ja ajovuosia kertynyt kuitenkin yli viitisentoista. Ja sinä nyt sait kolme vuoden aikana ja syytät järjestelmää...? Hah... Katkeraa tilitystä kun oikea paikka olisi katsoa peiliin.
Oikea paikka olisi katsoa peruutuspeiliin... Mahtavaa, siis niin ihanaa, kun ajaa alinopeutta, ja perässä matelee kilometrien letka raivosta kihiseviä poliisista pitäviä "mallikansalaisia", jotka sitten syyllistyvät rajuun ylinopeuteen tehdessään aivan mielenvikaisen ohituksen...
Sieltähän se oikea syy niihin sakkoihin löytyikin, asennevika. Miksi pitäisi ajaa alinopeutta? Ajetaan rajoitusten mukaan, ja idiootit sitten ohittavat jos sillä tuntevat jotain saavuttavansa, ehkäpä korttinsa hyllylle kuten aloittaja.
suomen nopeusrajotukset on perseestä vanhat mummot noudataa niitä. hanki urpo auto joka kulkee niin ei tarvii valittaa
Kun ajaa mittarin mukaan, niin yleensä ajaa alinopeutta. Kaupanpäälle saa hyvän mielen kansan wittutuksesta.
Luonnollisesti kaikki hyvät ohituspaikat voi pilata nopeuden nostolla.
Polttoainetta voi myös säästää sammuttamalla auton liikennevaloissa ja risteyksessä.
Jos ei sammuta autoa, on liikennevaloissa mukavampaa, kun laittaa vaihteen vapaalle ja käsijarrun päälle.
Tuuttailijoille ja rivojen käsimerkkien näyttelijöille voi hymyillä iloisesti ja vilkuttaa kiitokseksi.