pehmeitä sanoja rakkaimmille.
:)
:)
MEILLÄ EI SANOJA SÄÄSTELLÄ:
That´s it
11203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä ei estoja tunneta,
kun on aika tarttua käteen.
:)
Hupsis...
MEILLÄ EI SANOJA SÄÄSTELLÄ:
pehmeimmät sanat rakkaimmille,
kovimmat ketkuille ketaleille
kaatamaan kivettyneiden muurit.
Tupsis...
Meillä ei estoja tunneta,
kun on aika koskea -
joulun lahja kun jaetaan joka päivä.
Pimpeli pompeli...
”Hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki nyt joukolla leikkiä lyömään...”
No, joo. Ihan varmuuden vuoksi toikin taas: Lähde:)
https://www.youtube.com/watch?v=0t3htEi39wY
Tokihan tiedät,
että rakastin sinua,
vaikka kuuluisa Parkinson
vatkasi kättäsi niin pitkään,
että sai sinut hämilleen,
puuroutti sanasi,
jäykisti -
teki sinusta liiankin hellän
koskea.
Tulinko sanoneeksi,
että rakastin?
Me olemme vielä jäänteitä
raatajien sukupolvesta.
Meillä tulisi olla yhä oikeus
yhtä hyvin yhtyä maamme isän lausuntoon,
että ahneus ja itsekkyys ovat lisääntyneet,
kuin meillä tulisi olla
yhä oikeus pitää yhtä,
liittyä toisiimme,
yhtyä toisiimme,
mutta sinä makaat täällä,
kroonikko-osastolla,
ja minä yritän pysyä ajantasalla
edes maamme niin nuoren äidin
muotitietoisuudesta,
mitä tulee maan äideille
sopiviin saappaisiin,
tai valtiovierailujen ja
maakuntamatkojen
ajantasaisen teräviin
avokkaiden kärkiin
ja muistaa silti,
että jossakin se vielä itää,
elämää suurempi, nöyrä runous.
Niin pehmeinä sormenpäitäni
en ole osannut vaalia,
etten olisi yhteistä kotiamme
talvea vasten rakentaessamme
tarttunut sahaan tai vasaraan,
tervannut keväisin venettä kanssasi,
kesien utuisina aamuina
verkkoapajilla viipyillessämme
soutanut ja huovannut
pyyntöjesi mukaan,
samonnut syksyisillä sammaleilla
ämpärit yli äyräiden
korpimetsien annit,
valinnut vakoilleni kannet,
nähnyt naavan katoavan
kuusien oksilta,
elpyvän kasvuun.
Kuumat likapyykkimme
olen hangannut paljain käsin
pyykkilautaa vasten,
huuhtonut lipeästä
jäidenlähtöjen jälkeisissä
vallattomissa virroissa kuin
sydäntalvien
huuruavissa avannoissa,
haistanut pakkasen raikkauden
puhtaissa valkeissa lakanoissa
vielä juuri ennen kuin
pujahdit öiksi
kanssani peiton alle.
Ja poraamiseni olen porannut,
sinun rinnallasi.
Olisiko pitänyt vaalia,
etten tahtomattani nyt satuttaisi,
kun hoidan varovasti hivellen
kipeytyneitä, arkoiksi käyneitä jäseniäsi,
kuljetan sormiani
vapisevien sormiesi lomaan -
odottamaan sitä pientä
puristavaa merkkiä,
että tiedän sinun tietävän
minun rakastavan
sinua yhä,
silmänräpäystä,
jona tunnistat minut.
Voi, rakkaani!
Sinä avasit silmäsi!
Sinä jaksoit
ainakin vielä tämän kerran
puristaa kättäni!
Suothan anteeksi,
että unohduin hetkeksi omiin
äänettömiin ajatuksiini.
Ehditko kuulla minut
ennen lähtöäsi,
ymmärtää
korvaasi kuiskaamani vastauksen:
"Aivan niin, rakkaani.
Tämä on oman käden oikeus."
N
Jösses....vavisuttavia runoja. Varsinkin tuo viimeinen, jos ymmärsin sen oikein. Tai voiko runoa ymmärtää oikein tai väärin. No ainakin eri lailla kuin kirjoittaja on sen ajatellut. Tosin, ajatuksia herättävä runo ei kai voi olla väärin. Okeiokei, menen lörpöttämästä täältä.
Vielä kerran, vaikuttavia runoja.
Lukijasta itsestään ainakin se tosiaan riippunee, mitä tulee valinneeksi ajatella mistäkin. :)
Vaikeasta aiheesta todellakin hyvin kirjoitettu runo!
Meillä ei sanoja säästellä, teillä ei huutomerkkejä?:)