Katso äitiä

Olen itse iskenyt päätäni pahemman kerran seinään useamman kerran.
Alussa yritin ymmärtää ja laittaa kaiken vain toisen vaikean lapsuuden piikkiin. Joustin, joustin, joustin ja ajattelin toisen rakastavan minua sitä enemmän, mitä enemmän annoin.

Entisen puolisoni äiti oli narsisti (silloin en tiennyt vielä tuota termiä, mutta tiesin hänen tekonsa olleen tosi sairaita lapsiaan kohtaan). Halusin korvata puolisolleni hänen kauhean lapsuuden ja rakastaa hänet terveeksi.
Vuosi vuodelta käännyin koko ajan sisäänpäin, koko ajan oli uusia outoja juttuja, häntä "kohdeltiin" joka paikassa väärin. Syytöksen, henkinen väkivalta oli jatkuvaa. Hän tiesi etten ikinä löisi takaisin, niin jos yritin laittaa rajoja, niin se väkivalta meni fyysisen puolelle. Lopulta olin pelkkä sekava sätkynukke, joka pelkäsi ihmisiä.

Hän löysi toisen, jolla oli kuuluisa sukulainen ja minä vaihduin naps toiseen (pienen kostonkierteen saattelemana).

Nyt kun aikaa on kulunut ja terapiat takana, niin näen, että hänestä tuli täydellinen kopio äidistään.

Jos tyttöystäväsi äiti on narsisti tai muuten persoonallisuushäiriöinen, niin JUOKSE!
Ne ongelmat siirtyy sukupolvelta seuraavalle ja narsistin lapsesta ei koskaan tule tasapainoista ihmistä vaikka ei tulisikaan narsistia...vaikka todennäköisesti tulee narsisti.
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos aloittaja olisi kohdannut äitini, olisi hän luultavasti juossutkin karkuun. Tunne-elämän ongelmistaan ja riippuvaisuuksistaan huolimatta häntä ei olisi voinut silti luokitella nph:ksi (epäilisin kuitenkin että lukuisat kumppaninsa olisivat tuosta kanssani eri mieltä jos heidän mielipiteensä otettaisiin huomioon).

Kokemukset tietysti jättävät jälkensä. Silti äiti-lapsi-suhde ei ole ainoa määräävä tekijä, millainen lapsesta aikoinaan tulee. Kehitykseen useimmiten osallistuu muitakin esimerkkejä äidin lisäksi, sekä kokemuksia erilaisista tunnesiteistä. Ja on otettava huomioon, että useammalla ihmisellä on mahdollisuus muutokseen ja henkiseen kasvuun vaillinaisuuksistaan huolimatta.

Aloittajan parisuhde on varmastikin ollut vaikea. Jos tai kun ja toivottavasti aikoinaan saat mahdollisuuden hyvään parisuhteeseen, ethän arvioi tilannetta liian kriittisesti kumppaniehdokkaan sukulaissuhteiden tähden?

Meillä jokaisella on ristimme kannettavana. Itse en haluaisi tulla määritellyksi näiden biologisten ja geneettisten riskien vuoksi. Toivoisin, että olisin samalla tavoin tasaveroisesti kohdeltavana ja kohdattavana omien tekojeni ja ominaisuuksieni mukaan - en muiden - olivat he kuinka hyviä tai vähemmän hyviä tahansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ghhhbggffvkkg kirjoitti:

Olen itse iskenyt päätäni pahemman kerran seinään useamman kerran.
Alussa yritin ymmärtää ja laittaa kaiken vain toisen vaikean lapsuuden piikkiin. Joustin, joustin, joustin ja ajattelin toisen rakastavan minua sitä enemmän, mitä enemmän annoin.

Entisen puolisoni äiti oli narsisti (silloin en tiennyt vielä tuota termiä, mutta tiesin hänen tekonsa olleen tosi sairaita lapsiaan kohtaan). Halusin korvata puolisolleni hänen kauhean lapsuuden ja rakastaa hänet terveeksi.
Vuosi vuodelta käännyin koko ajan sisäänpäin, koko ajan oli uusia outoja juttuja, häntä "kohdeltiin" joka paikassa väärin. Syytöksen, henkinen väkivalta oli jatkuvaa. Hän tiesi etten ikinä löisi takaisin, niin jos yritin laittaa rajoja, niin se väkivalta meni fyysisen puolelle. Lopulta olin pelkkä sekava sätkynukke, joka pelkäsi ihmisiä.

Hän löysi toisen, jolla oli kuuluisa sukulainen ja minä vaihduin naps toiseen (pienen kostonkierteen saattelemana).

Nyt kun aikaa on kulunut ja terapiat takana, niin näen, että hänestä tuli täydellinen kopio äidistään.

Jos tyttöystäväsi äiti on narsisti tai muuten persoonallisuushäiriöinen, niin JUOKSE!
Ne ongelmat siirtyy sukupolvelta seuraavalle ja narsistin lapsesta ei koskaan tule tasapainoista ihmistä vaikka ei tulisikaan narsistia...vaikka todennäköisesti tulee narsisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu