Yksinäisyys tappaa hitaasti

Älä korkkaa. Pian sinulla on yksinäisyys plus 10 muuta ongelmaa. Lähde mieluummin vaikka ulos lenkille... voit yksinkin juosta. Kun ei shoppaile säästyy rahat ja mitä sillä turhalla roujlla tekee.

Pyydä sinä sitten joku mukaasi. :) Ennenpitkää voi olla että joku pyytää sinut.

Eipä ole pyytänyt,yksin olen. Aina minä olen pyytänyt mutta eipä kukaan lähde.:( Silloin kun multa halutaan jotain niin sitten pyydetään apua ja kun ovat avun saaneet, unohtavat. Mulla oli yks hyvä ystävä jonka kanssa on tullut koettua vaikka mitä elämän aikana. Nyt hän muutti samalle paikkakunnalle noin 300km päästä,silloin ei tavattu kun pari kertaa vuodessa ( jonka ymmärsin) mutta enää en ymmärrä miks hän ei halua harrastaa yhdessä mitään,olen pyydelly häntä elokuviin,shoppaileen,reissuun,ihan laiasta laitaan,aina hänellä on joku veruke siihen että nyt ei käy. En jaksa enää edes ottaa asiaa puheeks millään tavalla. Se siitä ystävyydestä. Kun hän muutti tälle paikkakunnalle niin pyysin salille ja oisin saanut hyvän tarjouksen hänelle,mutta hänpä menikin toiselle salille ja sanoi verukkeeks että ei käy kuntosalilla vaan ryhmäliikuntatunneille. Tosiaan ja nyt hän sitten on alkanut käymään siellä eri salilla ja tässä mun salissa on kaupungin parhaat ryhmäliikunta tunnit ja salikin erinomainen. Ja vielä hän maksaa useamman kympin enemmän kuussa kun mun kortti on. Että kertoo paljon siitä että eipä taida haluta olla mun kanssa missään yhteyksissä tai vain silloin kun hyötyy jotenkin musta. On jäänyt valheista kiinni mulle ym kivaa. Mutta enääpä mua ei pompoteta niinkun tahtoo!

Ootko kokeillu jotain sosiaalista harrastusta: kuoroa, harrastajateatteria, lentopalloa, kielten opiskelua?
Tapaisit uusia tuttuja, joiden kanssa hengailla muulloinkin.
Voimia, yksinäisyys on kamalaa.

Osta luistimet ja mene kohta jäille tapaat muita jäkiskaukalossa. Siellä pelataan ja pääsee mukaan helposti.

Onko monestikaan yksinäisyys pahin ongelma? Paha olo se on ja se johtaa yksinäisyyteen. Ihmiset ei jaksa jos kaataa murheensa toisten niskaan ja ripustautuu heti kuin iilimato ja odottaa, että joku "pelastaa" ja järjestää kaiken ja sitten on kaikki hyvin. Ihminen on usein jäänyt yksin esim itsekeskeisyyden takia, mullakin on ripustautuvia tuttuja, joihin en raaski katkaista välejä, vaikka en näistä suhteista juuri mitään saa. Koko ajan minä minä minä, mun olo ja mun yksinäisyys.. Voih. Ystäviä löytyy helpommin, kun on ystävällinen ja sopivalla tavalla kiinnostunut muista ihmisistä ja jos ihmisessä on "jotain" sisältöä. Kun itse elää elämäänsä, tekee asioita vaikka itekseenkin, maailmankuva laajenee ja on aiheita, joista keskustella toisten kanssa.

Kärsin ite koulukiusaamisesta ja ujoudesta ja sitä kautta yksinäisyydestä nuorena... Siitä on se hyvä puoli, että opin olemaan yksin. Minä olen vastuussa elämästäni ITSE. Luin paljon, piirsin, kirjoittelen ja maalasin. Kirjat avaa ihanan maailman ja väylän toisten ihmisten ajatusmaailmoihin. Tavallaan voi olla sitä kautta toisten kanssa yhteydessä. Mä en välttämättä tarvii ketään kainalosauvaksi ja ehkä siksi vaikutan vahvalta ja kiinnostavalta (vaikken ole sen kummempi kuin muutkaan). Joudun helposti juttusille vieraiden ihmisten kanssa. Olen tavallaan syrjäytynyt, mutta mulla on ihan hyvä elämä; puoliso ja pari ystävää ja naamatuttuja naapureita ym. En oikeestaan haluakaan enempää, kun viihdyn hyvin yksin. oon kulkenut rankan tien bulimian ja masennuksen kanssa, jotenkin selvinnyt niistä ja tää on mun näkönen elämä.

Ehkä yksinäisyyteen vaikuttaa aloitekyvyttömyys; jotenkin oottaa että puff viereen ilmestyy ystäviä ja kaikki on hyvin. Ei se sittenkään välttämättä ole. Paha olo jää ja ihmissuhteissa on omat kiemuransa. Toinen ihminen on arvaamaton muuttuja; elollinen olento, jolla on oma tahto. Ehkä sitä hellii mielessään kuvitelmia, että sitten tehdään niin ja toinen on tämmönen... Ihmissuhteet luodaan kimpassa, kumpikin tuo siihen omaa ja välillä kyllä suututtaakin.

Mun neuvot olis kokemusten perusteella:
*elä tässä hetkessä, nyt eikä sitku (on ystävä/puoliso). Oot aina kiinnostavampi ihmisenä, kun sulla on jotain omaa, harrastuksia, mielipiteitä, keskustelun aiheita jne.
*älä heti ripustaudu liikaa toiseen kuin pelastusrenkaaseen, siitä tulee tukehduttava olo. Kun seisot omilla jaloillasi (henkisesti), et pelota muita pois.
*yksinäisyys on monesti tekosyy jättää asioita tekemättä. "Jos ois kaveri, voisin tehdä sitä tai tätä". Yksin voi yhtä hyvin! :) Ja kun lähtee liikkeelle, tapaa ihmisiä
*yksinäisyydessäkin voi elää hyvää elämää:
-oma vapaus, ei pakkoa kompromisseihin
-kun menee keikoille ja tapahtumiin yksin, saa helpommin uutta
juttuseuraa ja uusia juttuja kuin aina saman ihmisen kanssa
-reilusti aikaa ihan omiin juttuihin, lukemiseen tms
*älä odota ja lykkää asioita vaan tee nyt vaikka olisit yksinäinen, muuten "yksinäiset" vuodet kuluu hukkaan. Kello käy!
*vapaaehtoistyö voi tuoda sisältöä ja uusia ihmisiä elämään

VOIMIA! Jos mun kaltainen tuppisuu ja erakko on päässyt eteenpäin, pääsee kuka tahansa! :)

Yksinäisyys ei välttämättä ole oma syy. Siihen voi olla ulkoisia syitä. Vaikka se, että ihmissuhde muuttuu. Tai on toiselle aidosti tärkeämpi suhde kuin toiselle. On totta, että toisen odotukset voivat olla väsyttäviä. Jos ei itse sillä hetkellä koe yksinäisyyttä, ei ole helppo ottaa toisen yksinäisyyttä tosissaan. Se ei auta, että lähdetään hakemaan syytä siitä, millainen ihminen on tai miten tekee asioita. Mä saan helposti yhteyden ihmisiin. Tullaan helposti juttelemaan... Mutta mä olen luovuttanut, en odota muilta ihmisiltä, sillä sellaisen toivominen tuntuu liian pelottavalta. Minulla oli tärkeä ihminen, liian tärkeä, joka hylkäsi 10-vuotiaana. Ei se sellaisenaan toistu, mutta siitä kaikki lähti. Perheen ulkoisen yhteisön vuoksi kävi niin, että kognitiivinen maailmankuvani on sellainen, ettei minulle ole ketään, jolle olisin tärkeä. Tämän asian kanssa elän päivästä toiseen ja siitä tietää 2-3 ihmistä. En voi muuttaa aivojani, joissa uskomus kulkee näin, ja siksi olen yksin. Teen mielenkiintoisia asioita ja elän hyvää elämää. Olen vain yksin, siinä kaikki. Niin voi käydä ja se on parasta hyväksyä. Joskus iltaisin pelkään, jos on huono olo, että kuolen asuntooni, eikä kukaan kuule.

Näin on. Enkä korkkaa. Ja muuten olen onnellinen, jo vuosikymmenten ajan.

Älä vedä päätä täyteen! Siinä sitä piehtaroi entistä enemmän kaikessa synkässä. Minä ajattelen, että on niin tyhmää yksinänsä juoda, ja höpöttää kännipäittensä- siispä en juo. Mutta yksin voin kyllä höpöttää ;)
Ajattelin just tänään, että olispas kivaa jos joskus posti tois kirjeen joltakin- kuin ennenvanhaan!? Miten ihanaa olikaan,kun kirje tipahti luukusta-jännää! Mutta ei sieltä muuta tule,kuin laskuja ja semmoista..Ei nykyään enää kirjoitella kuin netissä ja textillä. Hyvä tapa sekin, mutta ihmisläheisenpää on kirje, ja tavata vastakkain. Typeräksi mennyt koko elämä! Sitten luin jostain: Kirjoita kirje ITSELLESI: Höh, ihan typerää,ajattelin. Mutta nyt mietin, se voiskin toimia! Puran siihen aatokseni, toiveeni ym. Juttelen itselleni. Ehkä näkisin, mitä voisin korjata ja muuttaa- tai tarvitseeko mitään jne. Saas nähdä...
Olen jo pitkään kaivannut kirjekavereita, vaikka sitten netin kauttakin,mutta jotain.. Mutta, (anteeksi mutta miten helkkarissa) tänä päivänä osaat valita mukavan tyypin kirjefrendeistä??!! Kun sieltä kumminkin alkaa sataa ihan mitä tahansa! Miten saan osoitteen, tai miten voisin tavata- kun kuitenkin joku on siinä välissä häsläämässä jotain sekopäistä?! Niinkuin varmaan on tämänkin kommentin jälkeen täällä. Kirjoittelin joitakin vuosia taaksepäin, ja oli ihanaa vaihtaa, vaikka tyhjänpäiväistäkin toisen kanssa. Monet naurut ja hauskat kommentit siinä sai. Mutta niin vain nekin sitten lopahti. Joku jaksoi jonkun aikaa, kunnes alkoi ihmetellä että mitä oikein etsin elämääni...Eli ei riittänyt enää- vaan olis tarvinnut ruveta tosihommiin, niin sanoakseni. No, miksei- mutta eipä vain ollut sen aika.
Lähde ystävä liikkeelle! Kyllä siellä joihinkin tutustuu lopulta, ja saattaa ideoita syntyä lisää. Mutta siellä kotona, dokatessa olet PULASSA ;( Hali täältä ja tsemppiä!

Sen huomaa ja on paskamaista suoraan suomeksi sanottuna, mutta en ole ssitä nk. sosiaalista tyyppiä, jotakin nopeutusta tuohonkin voisivat keksiä n. 30 v. ollut yksin ikä lähentelee nyt 50.piä, koskahan tämä paska loppuu vai loppuuko se ikinä ainoa ns. sydämen todellinen toive iltaisin on ettei tarvisis enää aamulla nousta, saisi jäädä hiljaisuuteen jossa olisi kuin ei koskaan olisi ollutkaan / syntynytkään.

Jotka olla ja elää haluaa minun puolestani siitä vaan vaikka 300.taa, ei kiinnosta tai kuulu tänne tippaakaan, oman voisin vaikka vaihtaa jonkun ns. kuolemaan tuomitun kanssa jos se niin hienoa tämä elämä nyt sitten on, tuskin jäisin päivääkään täältä perään kaipaamaan, on tämä vaan sellaista menoa jossakin silmäin lume pilvessä .....

Minun puolestani porukka voi käydä niillä kallonkutistajilla ja vetää niitä vieläkin surkeammaksi tekeviä pillereitä, jos se jotain lohtua tuo, tänne eivät tuoneet kuin ongelmia lisää niinpä päätin olla suunnilleen puhumatta kallonkutistajille.

Katsoo nyt tätä maailma menoa, voi vain todeta ei ja vielä kerran ei on tämä sellaista sotkua, minusta ei ole tämän sotkun keskellä olemaan ja elämään, mutta kuoleman pitäisi tulla jo helvetti soikoon tätä odottamista, sinne sentään voisin mennä edes iloisin mielin.

Tuossakin oikein ärsyttävästi pomppii joku treffi mainos niinkun se jotain onnea toisi, PÖH! ongelmia tietää lisää kitinöiden kera.

Mut entä jos kumminkin paha olo/masennus on se päälimmäinen ongelma, eikä yksinäisyys? Siihenhän voisi saada apua. Ehkä se paha olo jähmettää enemmän kuin yksinäisyys, tuo näköalattomuuden ja kärsimyksen. Kaikki näyttää synkältä ja yksin ei jaksa tehdä mitään.
Mulla näin oli. Kun paha olo ja sairaudet alkoi hellittää, pikkuhiljaa mieliala kohosi ja jaksoi enemmän. Yksinkin viihtyi ja toisten seuraa oli enemmän ja oli voimia ihmissuhteisiinkin.

Yksinäisyyttä täälläkin. Reilu parikymppinen mies, mutta kierre jatkuu. Kun on epäsosiaalinen ni on. Peruspotaskaa.. Pienetkin jutut saa tosin kyl niin hyvälle fiilikselle välillä et huhh. Ihan huikeeta jos jotain pientä naisjuttuu meinaa olla ilmassa joskus, kunnes taas kaikkoaa. Ne on ne kaverit/kaveri mikä jeesais. On vaan niin pinttynyt minäkuva ja asenne jne, et vähän vaikeuksia. Itte koitan kehittää itteäni nyt tän talven ja työntää pään ulos enemmän tosissaan vaik kevääl.