Vahva epäilys on että exä olisi aktivoinut seurantaohjelman joka viestittää hänelle sijaintini. Hänen häirintäsoittojen perusteella sijaintini on mennyt hänen tietoon kun olen ajanut hänen työpaikkansa ohi tai asioinut läheisissä liikkeissä. Tätä on tapahtunut useamman kerran jolloin hän soittaa nykyiselle puolisolleni että olisin "vieraillut" hänen luonaan. Sattumalta puolisoni oli mukanani väitetyn tapaamisen aikana. Merkkejä on muustakin vainoamisesta.
Mitä paikannusohjelmia on mahdollisesti olemassa puhelimeen johon ei ole aktivoitu internetominaisuuksia?
Miten niitä käytännössä joku voi asentaa jos voi ja tapahtuuko jonkinlaisella tekstiviestiaktivoinnilla?
MIten voisin varmistaa ettei puhelintani ole kytketty tietämättäni johinkin palveluun joka antaa mahdollisuuden lähettää sijaintini toiselle henkilölle?
Exän veli on ollut rikospoliisissa, olisiko sitä kautta saatu mahdollisuus esim. "hälytykseen" jos lähestymiskiellon saanut rikkoo kieltoa?
Itselläni ei ole rikollista taustaa vaan haluan saada vuosia jatkuneen vainoamisen loppumaan, poliisikaan ei voi tehdä asialle mitään.
Exä on manipuloinut tekstiviestejä ja päässyt nukkuessani käyttämään "järjestelmän valvojan oikeuksia".
Tämä rajoittaa elämääni etten voi liikkua ilman pelkoa että puolisolleni tulee viestiä että olemme samassa paikassa.
Asiaan liittyviä vastauksia, Kiitos.
Exä tietää liikkumiseni
3
378
Vastaukset
- Provolta
Haiskahtaa. "Exän veli on ollut rikospoliisissa, olisiko sitä kautta saatu mahdollisuus esim. "hälytykseen" jos lähestymiskiellon saanut rikkoo kieltoa?"
Sinä rikot lähestymiskieltoa ?
"Exä on manipuloinut tekstiviestejä ja päässyt nukkuessani käyttämään "järjestelmän valvojan oikeuksia"
Täh, manipuloimaan tekstiviestejä ? Eikä puhelimessa ole mitään "järjestelmän valvojan oikeuksia" - Pois pilkunviilaajat
Järjestelmänvalvojalla voi sitten tarkoittaa luvatontakäyttöä jolla tilataan palveluja ohjelmistoimittajalta kuten ns. seuraa tyttöystävääsi kännykälläsi ja hän voi seurata sinua. Voitte olla turvallisin mielin kumpikin koska tiedätte aina missä puolisosi liikkuu.
Siis kysymys onkin: Onko olemassa em. palveluja ja miten niitä tilataan ja millaiset ominaisuudet pitäisi puhelimessa olla jotta se toimisi, jopa toisen tietämättä? - Pieni maa
Laittakaapa joitain palveluntarjoajien osoitteita, joissa kännykät monipuolisen asiantuntevasti tarkistetaan ja annetaan suositukset sen pohjalta. Ei mitään ylimalkaista löysäilyä, jossa tärkeänä todistellaan, että joo, kaiken pitäisi olla kunnossa, kuten teleoperaattoreilla. Ihan oikeita ammattilaisia. Ehkä F-Secure voisi suositella, jos sillä ei ole tällaista palvelua. Vai pitääkö hakea ulkomailta astikka?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1384096Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231174Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711082- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 44835
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825