Ensin . kyseesssä ei ollut humalassa eikä höperöitä, eivät koskaa soiteleet turhia hälytyksiä kun niitä eivät edes tarvinneet. Tämä nainen oli ollut leikkauksessa mutta leikkauksen jälkeen saanut tulehduksen, olimme lääkäriin yhteudessä joka pasitti heti sairaalan hän tunsi naisen ja sai naisen läheiseltä tarvittavat tiedot tilanteesta joten potilas piti saada nopesti sairaalaan. Soitettiin useita kertoja hälytyskeskukseen josta lupasivat tulla. Potilaan kunto heikkeni kokoajan ja oltiin samalla yhteydessä sairaalaan joilla myös hätä ja huoli miksi rouvaa eivät tule kotoa hakemaan.
Tulihan sieltä viimeinkin kolme iso nuorta miestä laiskasti jalkojaan vedelleen sekä älttömyyksiä suustaan päästellen kuten. nooo näitä kiireelisiä on perjantaisin niin paljon Tuon kaiken "kiirelisen " kuitenkin halventavasti ja asiattomasti hymyillen Alkoivat vielä rouvan läheistä katsomaan kuin yleensä ihmiset jotka eivät toisia ihmisiä minään jotka eivät iole niin tärkeitä heille.Juttu kyllä jatkuisi mutta kaikentämän törkeän käytöksen, asiattoman, loukkaavan ensihoitajien, ambulansinkuljettajan käytöksen jälkeen rouva pääsi lopulta suoraan leikkauspöydälle.
Kysymys kuulukin. onko varmasti jokainen lähihoitaja oikeassa ammatissa kun eivät tiedä edes munuaisaltaan tulehduksen oireita sekä nostavat itsensä lähuhoitajina lääkärin pätevyyden tasolle jolloin lähihoitaja yrittää määritellä jopa ohi leikkavan lääkärin potilaiden kiirellisyyden. Asiakaspalvelussa nykyisin huolestuttava määrä "asiakaspalvelijoita " joille ihmiset eivät ole mitää kuin ilmaa mutta raha kelpaa. Kiinostaako vielä tietää millaista on myös päivähoito nykysuomessa sillä teidän lapsista on kysymys vai pelkäättekö että kun rabortit tulevat julkisuuteen niin myös lastasi kohdellaan huonosti Kumman valitset Rehellisyyden sekä laadukkaan päivähoidon vai salailun jolla tuette huono törkeää käytöstä niin lapsia kuin sairaankuljetusta tarvitsevia kohtaan.
Päättäkää te kumman valitsette. :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.