joka päivä ja fyysistä vain isää kohtaan (harvoin mutta kuitenkin). Ollaan veljeni kanssa mietitty mitä pitäisi tehdä ja kenelle puhua mutta emme tiedä. Veljeni on 25 ja minä olen 17. Tätä on jatkunut reilun kuukauden verran putkeen ja aikaisemmilla kerroilla noin viikon jaksoissa. En tiedä kauan jaksan olla kotona sillä elämä täällä on ihan helvettiä. Pystyykö joku auttamaan? Mitä pitäisi tehdä ja keneen ottaa yhteyttä? Äiti ei suostu itse lähtemään juttelemaan jonkun kanssa vaan jonkun pitäisi tulla hänen luokseen tai olisi vielä parempi jos joku veisi hänet hetkeksi pois (esim kuntoutukseen)
Haluan äitini mielisairaalaan
Väsynyt lapsi
25543
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jostain syystä tekstin alku ei näy. Kerroin siinä kuinka äitini on jollain asteellaa luultavasti mielisairas. Hän aiheuttaa perheelleni joka päivä ahdistusta ja mielipahaa. Mikään ei kelpaa vaikka kuinka yrittäisi puhua tai piristää. Joka päivä ilmenee henkistä pahoinpitelyä (haukkumista jne) ja joskus fyysistä pahoinpitelyä vain isääni kohtaan (harvoin mutta kuitenkin). Loppu lukee tekstissä...
Äitiin auttaa auttaminen askareissa, puhuminen syistä ja seurauksista ja jonkinlainen hellyys. Onhan sentään äiti, joka yrittänyt varmaan parhaansa perheen eteen. Yrittäkää.
Murjottaminen vaihdetaan iloisuuteen ja huumoriin.
Oletteko kokeilleet puhua isän kanssa? Jos se ei onnistu, niin kannattaa varmaan seuraavaksi kokeilla esim. koulun kuraattoria. Kunnnan lastensuojelu on viimeinen vaihtoehto (olethan vielä alaikäinen), mutta jos muu ei auta, niin puhukaa heille sitten.
Ensin teidän tiedettävä SYY moiseen. Onko joku vakava ERIMIELISYYS, syrjähyppy, raha-asiat jne joka pännii.
Jos asia menee fyysiseksi, voitte asian syyt tuntien PUOLUSTAA isää yhteisrintamassa. Toinen vaihtoehto POLIISI ja asian kirjaaminen mahdollista eroa silmällä pitäen.
Mikä raskas tie.
SOVINNON TEKO ja puinti yhteisessä pöydässä, kiihkotta SYY POISTAEN. Mieluiten joku AVIOLIITTONEUVOJA läsnä, samoin nuoriso. Kartoitetaan nykytila, syyt, seuraamukset ja aletaan edetä YHTEISEEN TAVOITTEESEEN.
Pidetään sopimukset ja yritetään tosissaan rauhan puolesta.
SOPU, vaikka laihempikin aina paras kaikkien kannalta.
Järkeä ja hyvää tulevaisuutta.
Mielisairaala äärivaihtoehto. Kevyet perusteet ei riitä. Poliisi ja sosiaaliviranomainen toimittaa kontrolliin, jos tuntuu siltä. Jos perusteita, hänellä oikeus lasten läheisyyteen ja sympatiaan sairautensa aikana ja vuoksi.
Myöhemmin ehkä ymmärrätte paremmin. Vaatii aikaa ja etäisyyttä.
Sairauskin osattava suhteuttaa, ei maailman loppu, normaali ilmiö.
Ei taida olla ihan oikea palsta!!!
Taidatte olla melkoisia elättejä jos vielä asutte vanhempienne nurkissa. Ei ihme että äitinne ei jaksa! Muuttakaa pois ja äidillänne on vähemmän huollettavaa, oletan että isänne on myös jonkinlainen tumpelo jos äitinne noin hermoromahduksen partaalla.
Veljeni ei siis enää asu kotona mutta käy silti kotona usein mutta nyt kyllä harvemmin..
Kannattaa ottaa puheeksi ihan avoimesti,kun isä ja äiti,veli kotona.Herätellä koko perhettä miettimään mikä mättää.Hiljaisus vain pahentaa tilannetta ja saa sen jatkumaan.
Jos on paha tilanne, voit soittaa vaikka terveysasemalle ja kysyä apua sieltä.
Miten jos lähtisitte purkamaan tilannetta yhdessä . Jos vaikka kutsuisivat sieltä äitisi käymään tai saisi jotenkin junailtua hänelle ajan vaikka verikokeisiin, ettei sieltä löydy mitään poikkeavaa, mikä tuon vois aiheuttaa .
Sitä kautta vaikka ensin hyvällä, ennenkuin on pakko pahalla. Tuossa tilanteessa pitkittyessään teitä on potilaina ja masentuneena useampi, kuin yksi.
Kokeile soittaa ja kysyä, mitä vois asialle tehdä.
Kannattaa ottaa ammattilaisiin yhteyttä. Terveyskeskuksesta varmaan pääsee alkuun. Älkää jääkö yksin. Olen ollut samassa tilanteessa. Äitinne on sairas ja tarvitsee apua.
sinähän se diagnoosin vissiin täälä netissä pystyt tekemään
muutama rivi tekstiä vielä väärälle palstalle ja jo on hullun leimat papereissa
taitaa olla taas jonkun ukon kostokirjotuksia vaan
Ne ammattilaiset on nimenomaan sitä diagnosointia ja tilanteen selkeytystä varten. Haluan kannustaa ihmisiä hakemaan apua, koska itselleni se oli hyvin vaikeaa ja perheemme elämä meni aikoinaan todella sekaisin. Tiedän miltä sellainen tuntuu. Jos ongelmia on, niitä ei paranna pitkittely ja maton alle lakaisu.
Diagnoosi on koodi,miten ymmärtää ja auttaa on eri Asia.
Ja tuli mieleen,että jos on sukua,edes joku lähiomainen,niin voisitko kenties kysyä sieltä päin apua.Ja puhu edes isällesi veljesi kanssa,ihan suoraan,miten väsynyt olet tilanteeseen.Jospa se herättää isää toimimaan,isäsi on kuitenkin aikuinen ja kokenut jo varmasti kaikenlaista,joten teihin lapsiin verrattuna pitäisi olla eväitä tilanteen hoitamisekai.Tsemppiä sulle,muista että kaikki pahakin menee ennen pitkään ohi,keskity itsesi hoitamiseen mahd.paljon.
Muuttakaa kotoa pois. Äidilläni oli mielenerveysongelmia ja aina puhutaan väsymyksestä, mutta kukaan ei puhu mielisairauksista, psykooseista ja ihmisen persoonasta ja niihin liittyvistä häiriöistä. Se on pelottavaa huomata, kun läheistä ei enää tunnista. Äitiäni ei koskaan viety mielisairaalaan vaikka hän oli psykoosissa. Hänen kielenkäyttönsä ja raivonsa oli ja on edelleen toisinaan jotain niin järkyttävää, että siinä herkempi ihminen, joka ei osaa käsitellä asiaa, voi mennä "sekaisin". Suomessa on niin suuri itsemääräämisoikeus, että ketään ei voi viedä väkisin hoitoon. Jos on itsemurhayrityksiä, niin silloin kyllä pääsee hoitoon, mutta persoonallisuushäiriöisiä ei paranna kukaan. Vanhana viedään vanhainkotiin, jos jalat eivät kanna. Ainoa on, että ihminen voi vain muuttaa omaa käytöstään ja parantaa omaa jaksamistaan. Tekee rajat. Ei mene äidin luokse käymään kuin pariksi tunniksi. Korkeintaan. Muutin kotoa 15-vuotiaana, koska pelkäsin oman mielenterveyteni takia.
Niin ja vielä tiedoksi, että olen auttanut paljon äitiä, mutta kun saan raivoryöpyn niskaani, niin en voi enää mennä sinne, koska menen itse niin "sekaisin" hänen käytöksestään, että minulla menee monta viikkoa ennenkuin saan tasapainon elämään.
aikamoisia lapsia kun ei osata omalle vanhemmalle jutella vaikka teekupin rauhassa että pitäisikö mennä juttelemaan jonnekin ja osoittaa sitä välittämistä kuitenkin yrittää eikä ajatella aina vain itseä, sairaus se on samalla tavalla mielenkin sairaus!
jossain oli tutkimuksesta jossa sanottiin että vain harvoin kukaan sairastuu mt-ongelmiin ilman muiden asioiden ja ihmisten myötävaikutusta
Suojele itseäsi ja hae apua. Tarkoitan tällä ammattiapua. Moni vastanneista oli samaa mieltä. Älä pahoita myöskään mieltäsi täältä saamistasi epäasiallisista vastauksista.
Olisi varmasti myös syytä puhua isäsi kanssa siitä, että pelkäät oman jaksamisesi pettävän. Oman lapsen edun pitäisi olla puolison etua tärkeämpää.
http://www.hel.fi/hki/terke/fi/Terveyspalvelut/Mielenterveyspalvelut/Sairaalapalvelut/Auroran sairaala
Tonne ku soittaa, niin voi pyytää liikkuvaa psykiatria kotikäynnille, hoitajineen ym.
Tekevät arvion hoidon tarpeesta. Noita on tajolla muuallakin ku Helsingissä.
Jos saisitte hänet liikkeelle, niin suoraakin voi viedä ilman lähetettä, tekevät arvion ja tarvitaessa ottavat osastolle. Pitävät siellä n. max kolme viikkkoa ja sitten hankkivat terapia paikat ym.
Onnea teille ja jaksamista!
Ja vinkiksi, että älä kanna liikaa muiden murheita hartioillasi. Itse huolehdin liikaa
sairaasta äidistäni ja se stressaa ihan turhaan. Ammattilaiset hoitaa.
Ja samaa kokeneena, jos saatte äitinne avun ja hoidon piiriin, siitä kaikki vasta alkaa. Äitinne pitää itse sitoutua hoitoon ja terapiaan. Mikäli tämä ei onnistu, eläkää lapset omaa elämäänne älkääkä hajoittako päätänne turhan takia. Mulla meni elämästä iso osa hukkaan, kunnes tajusin ettei kenenkään sairaus ole minun syytäni ja etten voi tehdä asialle mitään. Tukekaa, mutta liian raskasta taakkaa on nuorten ihmisten turha kasata itselleen.
Olen joidenkin kanssa sama mieltä että jonnekkin ammattilaiseen ottaa yhteyttä, mutta ei varmaan järkeä vielä pyyttää ketään kotikäynnille ennen kuin ammattilainen niin sanoo, ettei vaan vakavempaa voi sattua :( joskus liika stressi ja se ettei asioista puhu voi ajaa ihmisen loppuun ja silloin voi ikävästi käydä. Niin kuin nykypäivänä on kaikkea ikävää sattunut juuri noiden syiden perusteella, mutta ilmanmuuta tehkää veljenne kanssa asialle jotain. Jaksamisia sinne ja toivottavasti saatte apua ♥
Eiköhän ammattilainenkin tajua että parempi ensin puhua itse äidille kun yrittää ujuttaa hoitohenkilökuntaa ovelle! Mielenterveysongelmaisetkin kyllä osaavat ajatella ihan omilla aivoilla milloin heidät on ns. lähipiiri pettänyt ja yrittänyt saada suoraan mielisairaalaan vaikkapa taloudellisia hyötyjä saadakseen.
Ihminen, joka ei saa purettua sisintään jostain syystä, kuormittaa pahiten itseään. Turha panttaaminen on kuluttavaa, stressaavaa ja jossain vaiheessa ihminen voi "palaa loppuun". On niin normaalia erilaiset vahvatkin tunteet, joita usein viedään jopa nimikkeen mielenterveysongelmien alle. Ne voivat usein olla vaan ettei ole sinut tunteidensa kanssa.
Joskus tarvitaan joku vaan kuuntelemaan, olemaan tulpan avaajana. Se, mikä tulee kuohuvana, voi toisesta tuntua mielenterv.ongelmaisena.
Olen itse kokenut perheen äitinä isoja asioita elämässäni. Jouduin kuitenkin jaksamaan lasten vuoksi. Moni läheinen petti meidät ja syyti vaikka millä verukkeela. Onneksi hain heti keskustelu apua ja kahlasin sen h.lvetin läpi kaikkineen tunteineen. Olen iloinen että sain kuuntelijan joka antoi minun itse löytää vastauksi ja ei yrittänyt minua manipuloida eikä saada mahtumaan minkäänlaiseen muottiin. Yllätyin itsekkin miten paljon keskusteluista oli apua. Sain niiden kautta etsiä vastauksia kipeisiin kysymuksiin ja oppia huomaamaan myös toisen osapuolen motiiveja sekä tunteitakin. Vältyin katkeruudelta ja en ole edes vihainen hänelle. Miksi olisin vihainen hänelle kun meitä oli kaksi jotka ajoimme männikköön. Se mikä otti kaikkein kipeempää oli pelastukseni. Minun oli pakko selvitä ja käsitellä patoutuneet tunteet ja jatkaa elämää. Opein arvostamaan toisia ja itseäni. Tiedän että kaikki ovat arvokkaita- minäkin.Hänen kovin kipeää tekevä temaisunsa antoi minulle uuden mahdollisuuden. Siis sitä kautta että minun oli pakko haluta selviytyä ja etsiä apua. Kiitos rakas.
Totta,tämä päiväna kaikki joilla joku ongelma tai väsy ovat heti hulluja. Onneks ihan helpolla ei hullun papereita saa, vaikka lähipiiri mielellään diagnoosia olis antamassa ettei tarvitsis auttaa,ymmäryää syitä,tukea vaan löytys se "syy"