kIRJOITAN SIKSI : koska meillä' oli hyvä tilanne täällä eteläpäijä'nteellä
Vuosi sitten oli EKUMEENISEN LUENTO PÄIVÄT meidän kirkkoherra ,
polttipäreensä kun esikoiset ei tulleet luennoille , ja antoi kuulua siitä..
sen jälkeen on tapahtunut , n.6 vuottaollut patori lähti vaimonsa kotipitäjään'
johon nykyään kuuluu /sekin kuuluu seinäjoen seurakuntaan jossa on 60.000
as. lähtö oli elokuussa , tilalle tuli näis pastori , josta kerrottiin esikoisien takia
että on kaksi kuukautta ja sitten on vaalit josta pitäisi valita paras , kirkko herra
tei valinnan ja lähetytti vain naisen paperit Tuomiokapituliin , nyt kirkkoherra on
saanut naislomittajan , kun on itse jäänyt pitkälle Sairaslomalle .
Koska emme voi Hyväksyä naispappia katson että meitä on käsitelty siten
että kirkkoherra on tahallaan antanyt tois aikaisia tietoja / tai joka tapauksessa
näyttänyt karvansa vasta nyt , ja siksi kerron mit'ä mieltä olen Naispapista .
Naispappi . ei toimi Jumalan lain antamalla tavalla , Ensinnä Jumala ei ole
kertaakaan määrännyt naista Seurakunnan pääksi , mistä asti ,7655 vuoteen
Jolloin JUmala loi taivaan ja maan , ja kikkimikä elää ja liikkuu .
Aadam oli ensimmäinen ihminen , Ja hänet määrättiin puhumaan kuin
uhrijumalan palvelijaksi , kuin kaikki jotka oplivat ESIKOISIA. Tästä seurasi
että NOOAK oli 10 polvi , silloin Jumala sanoi minä hukutan kaiken syntisen
kansan , ja määräsi Nooakin rakentamaan Arkin .
Aikaa hän sai 120 vuotta Ja Noak saarnasi , mutta kukaan ei tarvinnut sanaa
Kun aika täyttyi , Jumala sanoi laittakaa kaikkia eläimiä pari , mutta uhrieläimiä
7 paria Kohta alkaa sade... täälläkin oli mies .NOAK hän joka hoiti Uhrijumalan
palveluksen , ei noak vaimo ... NOAK-- Aabrahamiin sekin on 10 polvea , sekin
on mies Palvedlijat ei Saara eikä kukaan nainen , tämän jälkeen on 3x14
sukupolvea. joka menee JEESUKSEN syntymään asti , ei ainokaan nainen
hoida virkaa , tästä kuluu 100 vuotta jolloin JOHANNES kuolee ,
HÄN oli se
Jeesuksen opetus lapsi jota Hän Rakasti paljon . Tähän loppuu periaatteessa
Raamatun aikainen Raamattu Kaikki mikä tämän jälkeen on kirjoitettu .ei ole
enää Siinä mielessä aitoa APOSTOLIT oli loppu , kirkkoisät oli tullut
tilalle ,kaikesta sanomisesta ja kirjoittelusta voidaan kuitenkin sanoa , että
2013 mennessä ei Jumala ole vieläkään Määrännyt naista virkaan , vaan
he on itse , itsensä siihen kammenneet. Ymmärrättekö ?
Vuosi sitten oli EKUMEENISEN LUENTO PÄIVÄT meidän kirkkoherra ,
polttipäreensä kun esikoiset ei tulleet luennoille , ja antoi kuulua siitä..
sen jälkeen on tapahtunut , n.6 vuottaollut patori lähti vaimonsa kotipitäjään'
johon nykyään kuuluu /sekin kuuluu seinäjoen seurakuntaan jossa on 60.000
as. lähtö oli elokuussa , tilalle tuli näis pastori , josta kerrottiin esikoisien takia
että on kaksi kuukautta ja sitten on vaalit josta pitäisi valita paras , kirkko herra
tei valinnan ja lähetytti vain naisen paperit Tuomiokapituliin , nyt kirkkoherra on
saanut naislomittajan , kun on itse jäänyt pitkälle Sairaslomalle .
Koska emme voi Hyväksyä naispappia katson että meitä on käsitelty siten
että kirkkoherra on tahallaan antanyt tois aikaisia tietoja / tai joka tapauksessa
näyttänyt karvansa vasta nyt , ja siksi kerron mit'ä mieltä olen Naispapista .
Naispappi . ei toimi Jumalan lain antamalla tavalla , Ensinnä Jumala ei ole
kertaakaan määrännyt naista Seurakunnan pääksi , mistä asti ,7655 vuoteen
Jolloin JUmala loi taivaan ja maan , ja kikkimikä elää ja liikkuu .
Aadam oli ensimmäinen ihminen , Ja hänet määrättiin puhumaan kuin
uhrijumalan palvelijaksi , kuin kaikki jotka oplivat ESIKOISIA. Tästä seurasi
että NOOAK oli 10 polvi , silloin Jumala sanoi minä hukutan kaiken syntisen
kansan , ja määräsi Nooakin rakentamaan Arkin .
Aikaa hän sai 120 vuotta Ja Noak saarnasi , mutta kukaan ei tarvinnut sanaa
Kun aika täyttyi , Jumala sanoi laittakaa kaikkia eläimiä pari , mutta uhrieläimiä
7 paria Kohta alkaa sade... täälläkin oli mies .NOAK hän joka hoiti Uhrijumalan
palveluksen , ei noak vaimo ... NOAK-- Aabrahamiin sekin on 10 polvea , sekin
on mies Palvedlijat ei Saara eikä kukaan nainen , tämän jälkeen on 3x14
sukupolvea. joka menee JEESUKSEN syntymään asti , ei ainokaan nainen
hoida virkaa , tästä kuluu 100 vuotta jolloin JOHANNES kuolee ,
HÄN oli se
Jeesuksen opetus lapsi jota Hän Rakasti paljon . Tähän loppuu periaatteessa
Raamatun aikainen Raamattu Kaikki mikä tämän jälkeen on kirjoitettu .ei ole
enää Siinä mielessä aitoa APOSTOLIT oli loppu , kirkkoisät oli tullut
tilalle ,kaikesta sanomisesta ja kirjoittelusta voidaan kuitenkin sanoa , että
2013 mennessä ei Jumala ole vieläkään Määrännyt naista virkaan , vaan
he on itse , itsensä siihen kammenneet. Ymmärrättekö ?
Vastaukset 128
Vanhimmat
ON monta Esaikoisen muutosta tehty Raamatussa ,,ja aina Jumalan toimesta.
Ensimmäinen muutos oli Kain , koska hän murhasi Aapelin Jumala pyysi jossakin
ajassa Aadamin yhtymään vaimoonsa ja hän synnytti Seet:tin kun Aadam oli 130
kertoo MT:Raamattu ,,, LXX kertoo 230. vanhana ..
Noakin pojista SEEM. syntyi toisena , Mutta Haam joka OLI ENSIN SYNTYNYT
ei saanut pit'ää sitä ,Vaan Jumala määräsi SEEM.
Abraham s,2167. ja kun hän oli 65 vuoden vanha , Teki Jumala ( hänsestä esi-
koisen ) hänen Veljensä Haaran kuoli silloin ,joka oli ollut esikoinen , ja Abram ,
ja Naahor menivät silloin avioon. siis Kun vuosi oli 2102 Kuoli Haaran ,ja Myöhemmin Terah. tämä on vähän kinkkinen ajoitus , Terah oli syntynyt n2297.
ja koska on kirjoitettu että hän sai pojan kun oli 70 vuoden , sen piti olla sitten
Haaram joka oli Lootin isä. Ja alunperin Terahin Esikoinen , syntynyt 2227
Hän on ollut 60 kun Abram on syntynyt ja kun Hajaram kuoli 125, vuotias .
Olisin valmis sanomaan laskelmista että yksi tärkeä tieto puuttuu Naahor se
Abramin veli joka jäi hoitamaan terahin taloa , Ur:iin , hänen ikä oli 2-3 v.
vanhempi kuin Abram, Jumalan laittama esikoisuus Abramille , ei voitu
muuttaa Abram oli syntynyt 2167. ( nahor 2169-70) ..
Tässä on vielä yksi jippo , MISTÄ he lähti ? se ei ollut ollenkaan mesopotasniassa
ei ainakaan sineerin maan vetelissä , vetisissä kohdissa , siellä missä tästä on kerrottu ,,nimittäin oli silloin vetta ,vielä niin paljon että kaiken lainen rakentaminen oli varmasti mahdotonta .. Nyt olen kertonut sen minkä tästä ajattelen ,ja siksi
hain esille paikan joka sopii UR ffa .joka on yhtä vanha kuin Baabelin jäänteet..
lisätään joskus ..
"teu"
Raamattujen tekstejä on MT:n masotreettinen ja LXX:n Septuagintan Mukaan
MT,aika jana on täältä 6089 Aatamiin (eli luomiseen eli Syntiinlangeemukseen )
LXX:n aika jana ,on täältä 7655. Aatamiin (eli Luominen ,langeemus . )
Suurin ero on siinä , että MT:n puoli Tekstissä ei ole korjattu ajoituksista
Eroja tietenkin on , mitä kauemmaksi täältä mennään virheet kasvaa kuten
Vedenpaisumus Se tapahtui LXX:n mukaan 3400eKr. Joka tutkijoiden mukaan
on todennäköisin aika , Miksi ? sentähden että kaikkein eniten esineitä on
löytynyt silloin ja sitä ennen , ja vähiten sen jälkeisistä ajoista ..
Tämä selitetään sillä että , ihmisiä oli muutama sata miljoonaa ja esineitä myös
sen mukaan , kun 3400 VP ,oli ollut aluksi oli vain 8 ihmistä ja esineitä siihen
verraten eikä nekään kaikki hukkuneet "esineet" Mistä ? Löytyi esineitä eniten
seuraavat 200 vuotta , Araratin liepeiltä .Ketkä oli UHRIJUMALAN palvelijoita
Nooa .ja SEEM , koska vaihtui NOA ,SEREMIIN, se tapahtui sen NOA viini
humalan jälkeen , hän luovutti valtuudet Seemille ,,n. vv. 3367eKr..
KAIPA SEN OLETTE YMMÄRTÄNEET , ETTÄ nOOA OLI SEN TÄHDEN
KYMMENES POLVI ETTÄ JUMALA OTTI AADAMIN POJAKSEEN JA
SEN ETTÄ -->JUMALA -JEESUS, AADAMI JA NIIN POIS PÄIN ..
jOISSAKIN KIRJOISSA ON VÄÄRIN , KIRJOITETTU HANNA PORVETISSA.
HÄN OLI MENNYT AVIOON n. 14 VANHANA , JA MIEHENSÄ KUOLI PIAN
HANNA MENI TEMPPELIIN , HÄNEN PROFETIANSA OLI RUKOUKSET JA
JA PAASTO , NE KUULUI VT:n JUMALAN PALVELUUN EIKÄ MENNYT
KOSKAAN TASAAN , KUIN JUUTALAISEEN AIKAAN SIITÄ OUHUTTIIN ..
sILÖLOIN KUN , MARIA MENI SILLE KASTEELLE JOKA PIDETTIIN 40 VRK.
SYNNYTYKSESTA , HANNA KERTROI ASIOITA , JOITA OLI KUULLUT
VANHOILTA SANAN PALVELIJOILTA , JA HÄN OLI OLLUT 70 VUOTTA
TEMMPELISSÄ , JA OLI 84 VUOTTA VANHA SILLOIN. .
NYT HÄN SAI NOPEESTI VAPAATA ,
Jumala ei toki ole naispappia kieltänyt. Vaan miehet kirjoittaessaan raamatun lehdille Jumalan nimissä. Kun Lähi-idän naissyrjintä on ollut yleistä VL:n aikaan, niin raamatun mukaan sen lukijat ja siihen täysin uskovat ovat omaksuneet vain miespapin ja saarnaajan. Kristikunta on tottunut miespappiin, kuten minäkin. Mutta se on vain sopeutumiskysymys, niin vaikealta kuin se täysin kaikkiin raamatun teksteihin uskovat.
Kun papit ovat olleet miehiä ja saarnaavat raamatun tekstien mukaan, heille on vaikeaa pyörtää sanomansa. Vaikka taustalla epäilyt asiasta piilee. Tää on tosi.
Jumalalla ei ole mitään naispappia vastaan. Se tuntuu vain joistakin oudolta, minustakin, kun äkkiä tehdään naisesta piispa. Se on yhtä sokeeraavaa kuin Puolustusvoimain ylipäälikkönä oli puolustusministeri Elisabet Rrehn.
" su "
Niin , JUmala ei ole kieltänyt siten kuin ,su ,sitä mierttii , minulle riittää
että Jumala ei ole antanut ,siihen lupaa 7655 vuoden aikana , tarviiko
vielä parempaa kieltoa!.
Jos se on sopeutumis kysymys sinuille , sinä olet jo joutunut sen
saman olion viettelykseen , kuin Aadfam ja Eeva .josta on paljon
puhuttu , Mitä sinä ymmärrät Lähi - idän naissyrjinnästä ,, koska
sinulle on vaikeaa ymmärtää USKOMME ,joka ei ole lähi- idässä
vaan me olemme suomessa .
Sanot että on ollut yleistä VL: n aikaan Tätä en tunne yhtään ,
Mutta jos tarkoitat VT:n aikaa siinä on pieni vivahde ero, ymmärtänet
Se on se seikka josta aloin , yksikään VT:n nainen ei ole ollut sillai
Jumalan palvelussa kuin sinä ymmärrät sen . ei hannakaan .
Tutkijat MAALLISET on tuon kyllä saaneet sinunkin päähän ..
Ei minun olen aina sanonut että Tiedemihet puhuvat vain siitä
mikä heitä miellyttää ja mistä he saavat arvovaltaa,
On selvä että Kristikunta on tottuinut mies pappiin, koska naista ei ole
määrätty siihen tehtävään , eikä sillälailla huonoja miehiäkään, Raama-
tun mukaan vain nuhteettomia Jeesukseen USKOVIA ;JUMALAAN:
USKOVIA , jotka eivät menettele minkään asian kanssa huonosti
Jos sanot että JUMALLA ei ole mitään naispappia vastaan ,;Perustele.
sillä minä luullen että sinä et ole keskustellut asiasta Jumalan kanssa.
Vielä yksi asia: Kun Elisabet Reehn oli Ministeri ..niin Suomen lain
mukaan Presidentti on ylipäällikkö SILLOINKIN ..
" SU "
EI SE OLLUT SELLAISTA KIIHTYMISTÄ , JOTA SINÄ MEINAAT .
mINAVAINTISKAAN ASTIOITA , JA LUUDALLALAKEN LAATTIOITA
oLISIKO PITÄNYT SAADA LUPA NAISILLE.
EIKÖ RIITÄ ETTÄ HEITÄ EI OLE MÄÄRITETTY PAPIKSI.
eIKÄ MIKSIKÄÄN JUMAKLAN PALVELIJAKSI . KOSKAAN .
VT:n AIKA OLI 5642. VUOTTA EkR. JA SIITÄ 2013. TÄMÄ AIKA
YHT. 7655 , VASTA NYT ,NAISET ON MÄÄRITTÄNEET ITSENSÄ
PAPIKSI , EIKÖHÄ'N USKOTA JO , SEN ON JUMALA OMALLA
TAVALLA KIELTÄ'NYT USKOTTEKO ASIA ON NÄ'IN .
teu, älä toki kiihdy, jos latelen sinulle totuuksia.
Onko Jumala sinulle kertonut, että ei ole naispapilla lupaa? Tuskimpa.
Siitä Lähi-idän naisten syrjinnästä. Uskallan sanoa, että nainen on syrjityssä asemassa majassaan kun miehet pelaavat noppaa ulkona ovenpielessä. Vieläkin, kun olen käynyt sellaisissa maissa missä näin on. Anteeksi vaan, mutta pidät pidät minua niin tietämättömänä sokeana maailmasta. Kato, vaikka olet kirkonmies, ja minä tällainen tavallinen tallaaja, niin voin sanoa, että minun tietoni on tosielämästä, eikä raamatun olettamuksista, kuten sinun teu. Uskallan neuvoa"vanhempana" (vanhempihan on teidän seuroissanne viisain ja kaikkitietävin),että ota sieltä kirjasta vain totuus, mikä on totuus. Älä ainakaan tule sitä selittämään väärin" taralle" jolle elämä on potkinut persuksille tarpeeksi. Me emme tiedä edessämme jäljellä olevan
elomme pituutta, oli 1 vuotias tai 81 vuotias. Se on ns. korkeimman kädessä,kuten on myös se lopputilinmaksu ja ikuinen olotila millainen se kullekkin tarjotaan ja annetaan.
Naisella on huivipakko, kuten oli aikoinaan lestadiolaisillakin.. Miehet, senkun vain sarkapompissaa piippuaan polttelivat rukoushuoneitten penkeillä ennen. Vieläkin nainen on lestadiolaisilla huonompi astia. Mies on kruunupäinen hirvas.
Ja lopuksi ennen aamenta, vaikka sanot minun saaneenn päähäni maallisten tutkijoiden höpinät. Voin sanoa, että pata kattilaa soimaan. Sinä olet saanut päähäsi apostolien ja raamatun väärentäjien oivallukset Jumalan puhumisista. Ihmettelen kauhiasti, että joku uskoo esimerkiksi luomiskertomuksen totuuksiin. Käyttäkää aivojanne. Mahdottomuus on mahdotonta. Jumala on mahdollinen, mutta ei hänestä taikuria tarvii tehdä.
No nyt sinä kävit Paikan päällä ,toteamassa Naisten nuonon tilan .
En ole yhtään paheksuvaa sanaa sanonut naisesta , ,olen vain to-
dennut Jumalan käytöksen , Hyvin kauka 7655 vuoden päästä .,
Joka on tarkemmin tiedostettu kuin , kuin noppaa pelaavat miehet
Ehkä siinä oli Islamilainen kulttuuri , ehkä ei, siellä päin sellaista
kuitenkin on .. Muistatko mitä he on , todella , Muslimeja jotka
ei olleet koskaan keskustedlleet Jeesuksen kanssa .,,miksi
siksi kun Jeesus Astui-taivaaseen oo30 ,ei Hän luvannut aiva
heti tulla takaisin , nyt voimme todeta että vajaa 2000 vuotta
on mennyt Kuika Muhammad luuli tavaanneensa Jumalan ei
minusta mitenkään ,,se oli joskus 622 jKr. kun Muhammad väitti
että hän on jumalan poika , millaisen ehkäpä Allahin. Joka oli
hänen maahinen,
Naispapin asioita on pakko tutkia , sillä se virka on otettu suomessa,
käyttöön n.30 vutta siten , jolloin se tehtiin Tasa-arvolain puitteissa
joka on aloitettu Ruotsissa , n.40 vuotta sitten, siellä on vaan men
nyt jo paljon pidemmälle mäkeen kuin suomessa , täällä ei vielä ole
kysytty mitä tehdään kirkolle jossa ei ole kävijöitä ,kuin ruotsissa .
siellä puhuttiin jopa kirkon räjäytkisistä että saadaanm lämmitys ja
hoitokulut pieneksi. ?
" su*** "
Ei se ole lestoille mitenkään huono asia , LLL:tytöt ainakin kaksi kävi ympriinsä'
pitämäsdsä Seuroja heillä' oli Kirjoitettu LLL:n Saarna jos sattui olemaan Tarkastaja
silloin luedttiin "isänm kirjoittam,a saarna ,, Jos ei ollut tarkastajaa silloin Tytot antoi
tulla kuin vett'ä putkesta , ja heillä' oli monien mieletä hyvä ulosanti..
Sitten oli Oulussa Kirjakauppias (nainen ) hän ehti puhua yli viistoista vuotta .
Sitten Raattamaan Rouva , en nyt muista I vai II. mutta oli puhava.
Sitten oli vielä yksi jota en muista siis nimeä .
Sitten saattoi olla LLL. kolmaskin tyttö Sofia.
En todella tiedä , pitääkö krinata , vai pitä'ä'kö myöntää. Mutta täytyy todeta
että Apostolien kirjoitukset on ,Jumalan sasnaa , kun su:n sana on tol viivii .
tai sitten ei sxe voi olla toselkiiviisiin .
Minä uskon Luomiskertromukseen koska ei ole peittoajaakaan ,
ja järjen käyttö , on USKOSSA kielletty , koska koska siihen osaan voi vaikuttaa saa ta na silläviisiin että omassa ajatuksessa mednee toiselviisin.
Kaippa tämä riittää nyt , koska olen tehnyt myönnytyksen silläviisiin.
Ei meidän tarvitse toinen toistamme kurmuttaa , sillä asiat ovat
sillai kun ne ovat , siksi pitäsi pyytää anteeksi pahoja sanoja.
teu, sinä voit vain todeta Jumalan käytöksen 7655 vuoden takaa. Mutta se on vain sinun toteamus. Et ole niin ihmemies, että olet siitä varma, mutta minä olen varma nopanpelaajista. Jumala on muuten vaikuttanut kauemmin kuin sinun 7655 vuoden takaisesi määritelmä.
Itämailta on kulttuuri kristiuskosta ja islameista. Vai väitätkö toisin? Naisen asema oli kumpaisessakin sama. Kun kristinusko länsimaistui, naisen asema jotenkin parani. Mutta vieläkin nainen on 80% miehen vallasta. Siksi te tai me100%;t miehet pidämme valtaa, joku jopa nyrkin ja hellan välissä joku raamatun ja saarnatuolin välissä.
Kirkko on nyt kriisissä, juuri turhien syytösten, epäilyjen ja uskottavuutensa vuoksi.
Toiset yrittävät parantaa sitä työntämällä kirkkoon kaikenlaista muunnelmaa, sen mielenkiinnon lisäämiseksi. Eikö Jumalan sana raamatusta luettuna enää ole uskottavaa. Toiset lyövät päätänsä seinään ja joko eroavat kirkosta tai toiset tehostavat kirkossa luettua Jumalan sanaa muualla paremmassa toivossa päästä parempien kirjoihin ja taivaisiin.
Ruotsista ei ole mitää hyvää koskaa opittavaa. Vuosisatója ilman sotia olleena se näyttää vain paremmuuttaan rikkirevityn ja köyhäin naapurien rinnalla. Hyv
ää tietysti on, että se on päästänyt ensiksi naiset saarnastuoliin. Huonointa, että se on päästänyt ensiksi homot kaapeistaan, sekoittamaan heteroperheiden ainutlaaluista onnellista kuvaa. Virretkin taitavat veisata takaperoisesti. Kirkkoja on palanut niin Suomessa kuin Ruotsissakin, ei niitä tarvitse toivoa. Mutta tuo Jumala on sama meillä kaikilla valtiaana, vaikka toisin kuinka väitetään.
AINA
No et sitten ymmä'rtänyt tuota naisten voittokulkua ,jokatiettävästi ei ole
Jumza
"su " kirjoitin tuossa ainakin 4000 merkkiä pitkän viestin , minne meni ?
ei taaskaan tiedä , kirjoittelin Tuosta Jumalan ajoituksesta esim. 7655.
vuotta täältä on se jonka jotkut ovat saaneet laskelmissaan valmiiksi
siitä ajasta jolloin JUmala oittanut LUOMISEN ,,Kyllä min'ä tiedän että
Hä'n on paljon vanhempi , Hän on ilmoittanut että ennen kuin mitään
muut on ollut ,HÄN ON OLLUT JO eli Hän on ollut aina ..
Se tarkoittaa sitä että JOS joku sanoo tämän Telluksen iäksi 5 Miljardia
vuotta ,,Hän on vähän vanhempi ;KOSKA HÄN ON OLLUT AINA. JA
jos joku sanoo 13:83 Miljardia vuotta , HÄN on ollut 13:84miljardiavuotta
Kun uskoo niin kaikki on helponpaa , Mutta koska tiedämme että Hän alkoi
LUODA n.7655 täältä katsottuna on kysymys siitä ajasta jonka me olemme
tulleet tuntemaan, emmekä voi mennä Hänen aikaansa yhtään päivää .
Vaikka Hän olisi miten vanha tahansa , JA elänyt vaikka miten pitkään
omissa maailmoissaan taii Taivaissaan .
Kun puhutaan ajasta Juuri tuosta 7655. SE ON monien tukijoiden yhteinen
tieto , minä olen niin pieni etten minä tiedäkkäöän mitään elikkä .
Kun katsomme MT:n aikoja vastaava on 6089 vuotta heillä olisi aika
lähtedä korjaamaan , koska monet virheet on silmiinpistäviä ,.
Sitten Kirjoitin tuosta Naisen voitto kulusta jonkin sanan , Joka tiettävästi ei
ole JUMALAN MIELEEN , otamme verranto kohteeksi 7655-30= 7625 oli
saanut mennä niinkuin JUMALA salli eli Hän oli määrännyt vain miehiä
remmiin .. TUO aika vertaus on sinänsä väärä , ei JUMALA ole vieläkään
määreittänyt naista papiksi horalleeko minun vasta väittäjä ..
teu rakas
koko naispappeus keskustelu on turhaan. Kerro ensin mistä raamatusta löytyy yleensäkään malli, tai missä on asetettu nykyinen papin virka, siis raamatussa. Miksi inttää naisen sopivuudesta tai sopimattomuudesta virkaan, joka on ihmisten tekemä?
Se on oikein ja raamatullista, että nainen ei ole seurakunnan pää, muttei ole mieskään, seurakunnan pää on nimittäin Jeesus Kristus.
Lähdetään , alusta kun JUMALA loi Aadamin , 7655 vuotta sitten , ja määräsi hänet
UhriJumalan palvelijaksi , siitä saakka on määritys kulkenut suvun pojista ,poikiin .
Eli Raamatun esikoisista esikoisiin , tässä tapauksessa Kain teki murhan synnin
Siksi hän menetti Esikoisuutensa ,,Aabel olisi ollut seuraava , mutta Koska Kain tappoi hänet , ei ollut kumpikaan enää mahdollien ..
MT= sanoo kun Aadam oli 130 hän sai pojan ,joka oli kaikessa kuin Aadam
LXX = sanoo kun Aadam oli 230 vanha sai hän poijan , luuletko että Eva
oli vielä suku kypä , tahi kuka oli SEET:IN äiti ?
No joka tapauksessa Aadamista --Nooan :sama järjestys miehissä .
Nooasta --Aabrahamiin kaikki välit miehiä. Ja niin kaikki 3x14 polvea
Jeesukseen Uusien sääntöjen teko , ei tullut Jeesuksen mieleenkkään
Ja kaikista sen ajan säännöistä' ei puhuttu naisista ,,
Tai kyllä yksi tapaus , Maria Makdaleena joka kiirehti haudalta siis Jeesuksen haudalta , kaupunkiin Kertomaan ilosanomaa ..
Miksi Jeesus ilmestyi ensin Marialle :Siksi että Jeesus tiesi Marian uskon
" Minun opettajani minun Herrani " Tästä voimme päätellä vain sen
Että Tämä ilmestryminen vaati uskoa , ei missään nimessä pappia,
Toinen Maria JEESUKSEN ÄITI. oli määrätty Holhous JOHANNEKSELLE .
oo30. kun Hän oli sanonut ne sanat Kaanaanhäissä "heillä ei ole viiniä."
ja palvelijoille ,, "Tehkää kaikki mitä HÄN sanoo.",, Näitten sanain jälkeen
hän ei ole sanonut mitään RAAMATTUUN: Vaikka Hän puhui kaikesta
Jumalan sanasta siihen asti kun kuoli , eli erään lainen Evankelista ..
Jeesuksen äiti kuoli n.oo75(74-76), niihin aikoihin kun Johannes oli
tuonut häet Efessoon (noin oo66. -- oo70 jKr. Se oli Apostolien Yhteinen
sopimus , Hän oli alkanyt kirjoittaa Evankeliumia ja hän oli alunperin vielä
ajatellut että Kirjeet riittää.1:Jon.2.Joh. 3:John .4,Joh, 5.Joh. ..
älä höpäjä, ei vanhanliiton papit ole sinne päinkään, mitä nyky papin virka
"6 10"
Teinpitka
teu, pidät vain kovasti kiini luomiskertomuksen tutuudesta. Ja se on hyvä, että itse siihen uskot. Mutta kysyn sinulta tai joltain joka osaisi vastata tähän;
Miten suku jatkuin Aatamin ja Eevan jälkeen.?
sisarukset sikisi keskenään...
Tietysti perimä oli silleen parempi, ettei se noin niinkun luonnollisen terveyden kannalta mitään haitannut.
Sukurutsaushan kiellettiin vasta myöhemmin.
teu saanko nauraaa....anteeksi!
Joo tietenkin , kun naurattaa silloin pitää nauraa .
Mutta en ymmärtänyt tarvetta , taikka se oli jopstakin muusta.
Nimittäin asia josta puhun ei lainkaan halpene siitä kuinka
tästä pitää puhua nyt..ja aina .
Kyllä tästäkin asiasta puhua voi , mutta se ei liippaa mitenkään
aloitusta , aivan sisarukset sikisi ,,ensin otti Kain kaksi siskoa
kun lähti sinne kauksiseen maahan ..
Mutta se oli aino suvun jatkuvuuden lisääntymis keino silloin ja
kauan sen jäkeenkin VATSTA N.1447eKr. JUMALA KIELSI LIIAN
LÄHEISEN NAINNIN, mOOSEKSEN AIKANA JA VAATI ETTÄ
Mooses laittaa kiellon toteutukseen, ja niin kävi. Sitä oli kestänyt
jo 4195 vuotta ..
" su "
olen tuohon kysymykseen vastannut ainakin 10 kertaa
Ja aivan oikein , kutemn alla Ihminenoli vahva ,siksi
Jumala kielsi vasta 4195 vuoden päästä Liian läheisen
mennä avioiin ,,eli 1447 eKr. noin se tapahtui ,
"su "
tämä ei ollut minun asettama teksti ..
vaikka aloitus kyllä oli .
nostan hattua "8 18" tekijälle lähes kaikki oli hänellä oikein .
mutta se sun sana ei ollut ollenkaan oikein , ,
Olen monta kertaa pohtinut suhdetta Eevaa ja lopunaikoja. Ensimmäinen ihminen joka lankesi oli nainen ja viimeisinä aikoina se on myös nainen. Nykypäivän naiset kannattavat avoimesti kommunismia ja seksuaalivallankumousta. Homojen ja Lesbojen oikeuksia, monet naispapit kirkossa kannattavat tätä suuntausta, kuten piispa askola.
Tarkastellaan tätä moraalista ongelmaa lähemmin. Kun nämä naispapit puhuvat kirkossa vain tasa-arvosta ja syrjinnästä, mutta jeesuksesta ei suuvärkki tahdo tuottaa mitään järjellisrealistista, saati mainintaa synnistä ja nimeltä herraa. On tapahtunut irtaantuminen vapahtajasta.
""Naispapit ja punavihreä ideologia julistaa, että raamatun teksi on väärin ja heidän tulkintansa on oikea. Malliesimerkki,
Kun Paavali kirjoittaa Room. 1:26-27:ssä ’luonnottomasta’ ja 1. Kor. 6:9-10:ssä huorintekemisestä, on edellytyksenä se, että hän puhuu vallitsevasta tilanteesta, jolloin vanhemmat miehet käyttivät nuoria poikia seksuaalisesti hyväkseen. Siksi tämä kohta ei koske tilannetta, jossa me olemme tekemisissä vakiintuneiden homoseksuaalisten suhteiden kanssa.""
Täytyy myös olettaa, että rehellisesti ja älykkäästi ajatteleva naispappi ja punavihreä ideologia myös puhuisi vallitsevasta tilanteesta, jolloin vanhemmat miehet käyttävät pieniä poikia lapsia hyväkseen, siksi nämä raamatunkohdat ei koske tilannetta, jossa me olemme tekemisissä vakiintuneiden Pedofilia suhteiden kanssa.
Samaa logiikkaa käyttämällä Sisarusten välisiin suhteisiin, jotka perustuvat myös vakiintuneeseen suhteeseen, ei hyväksikäyttöön.
Koko ideologia tasa-arvosta ja syrjinnästä saa ihan uuden ulottuvuuden, se on kuin tyhjä simpukankuori.
Joka on vähässä väärä, se on paljossakin väärä. Naisten pyrkiessä papin virkoihin on kysymyksessä valtataistelu.
Nyt on kuitenkin muistettava näissä yhteyksissä aina, miksi Jumala on naista rakastanut niin paljon, että hän otti heiltä pois velvollisuuden toimia seurakunnan likaisimmissa ja verisimmissä töissä.
Paavalin aikaan nimittäin työ seurakunnan johtajana merkitsi paitsi ruoskintaa ja vankiloita myös päätään lyhemmäksi tulemista.
Kuka meistä haluaisi nähdä hakattavan naista torilla sellaisella ruoskalla, jossa on teräviä metallinsuikaleita, veri virtaamassa pitkin selkää. Sadisti varmaan tykkäisi sellaisesta papista.
Paavali tiesi tarkaan mitä puhui. Paavali myös tunsi naisen empaattisen, verisiin taisteluhin haluttoman ja voimattoman olemuksen. Naista ei ole luotu etirivin taistelijaksi ja vihollisen tappajaksi, vaan elämän suojelijaksi.
Papin työ on raakaa, jos hän Jumalan sanassa pysyy, tulee rajuja hyökkäyksiä, pilkkaa halveksuntaa, jopa fyysistä väkivaltaa joskus. Eikä mene enää pitkää aikaa kun Suomessakin ja Euroopassa alkavat kristittyjen veriset vainot. Jumalasta on luovuttu, maailmaa ja sen himoja rakastetaan ja niiden mukaan eletään ja seurauksia tulee.
Nuo asiat ovat , melkein muuta kuin Naispapin vasutustata .
En ainakaan minä huomannut sellaista , Aloitus on EI naispappia
Mennään siihen kohtaan Raamatusta , jossa On kulunut 4195 vuotta
Luomisajan kodan tapahtumista se on 1447eKr . Tähän oli kulunut
10 sukupolvea Aadamista- Nooakkiin-Nooakista -Abrahamiin 10 suku-
polvea . Aabrahamista - Mooseksekseen 14 sukupolvea silloin ollaan
ajassa 1447eKr.ja polvia on mennyt 34. Ainoakaan nainen ei ollut saanut
JUMALALTA MÄÄRÄYSTÄ MIHINKÄÄN JUMSALAN PALVELUUN ..
Tästä eteenpäin oli 2x14= 28 polvea Jeesukseen .samoin kaikki UhriJumalan
palvelut oli Miesten pitämiä ja ne oli Miesten saamia Jumalalta , Jeesuksen
aikana meni vuosia jolloin , kun Johannes oli viimeinen Apostoli ja joka
mainittiin henkilönä , Hän kuoli noin 100. jKr, Nyt ehköä päästään siihen
aikaan jolloin ei varmuudella ollut yksikään nainen Sanan palvelussa ..
Johanneksen ajasta 1973 - 100= 1873 ei vieläkään naista , mutta 1973 on
jossakin ajassa Ruotsin tehty ensimmäinen ,,kuinka ?
sillä'läailla että Tasaarvolaki on saatettu voimaan sitä kautta maallisen LAIN
kautta ,,Kysyn nyt miten se on mahdollista ..
Sitten n. 10 vuopden päästä myös suomi , eikö riittäänyt että Ruotsin kirkot
melkein jo hävisi , ja sittenkin Suomeen myös .
Ei hyvää päivää , edttekö jo ymmä'rrä miksi tästä pitää puhua,,
Et näemmä "yx visionääri" ymmärrä kristinuskosta juuri tuon taivaallista, missään yhteyksissä Jeesus ei kehota naista hakattavan tai syrjiä, vaan rakastaa ja missään yhteyksissä ei kirkkomme ole koskaan edes vihjannut tai saarnannut, että naista pitää kohdella, kuin saasta. Olet imenyt liikaa näiden Feministi akkojen horinoita ja heidän ideologia kumpuaa vihasta miehiä kohtaan, jumalaa kohtaan ja yleensä kristinuskoa kohtaa.
Yksi pahin Femakko on Helsingin yliopiston (lesbo) tutkija Sari Roman-Lagerspetz, joka vaikuttaa kirkon sisällä ja ajaa mitä erilaisempia ideoita kirkkoon ja nais papeille.
HS lehden artikkelissa hän toteaa:
Artikkelin otsikko alkaa, "Onko tunnustuksellisten koulujen seksuaalikasvatus laadukasta?"
Roman-Lagerspetzin mukaan "lapset eivät kykene arvioimaan kriittisesti sitä maailmankatsomusta (kristinuskoa), jonka piiriin he syntyvät". Siksi "yhteiskunnan tulisi turvata" lapsille mahdollisuus "ymmärtää monipuolisesti erilaisia maailmankatsomuksia ja heitä ympäröivää maailmaa". Erityisinä uskonnollisten tahojen synteinä kirjoittaja mainitsee torjuvan suhtautumisen - kuinkas muuten - homoseksuaalisuuteen "ja seksuaalivähemmistöihin" (hän ei erittele, mitä seksuaalivähemmistöjä tässä olisi otettava huomioon). Nyt siis kirjoittaja vaatii yhteiskuntaa puuttumaan asiaan, jotta "uskonnollisille tahoille" syntyville lapsille voitaisiin taata oikea ja turmeltumaton monikulttuurinen ja seksuaalivallankumouksellinen maailmankatsomus.
Näin ollen kristityiltä ja muilta uskonnon edustavien vanhemmilta viedään oikeus kasvattaa lapsensa heidän vakaumukseen (uskontoon) ja valtio olisi se taho, joka määrää miten vanhemmat ja mihin vakaumukseen lapset pitää kasvattaa. Tässä ei kerrota mikä se vakaumus on, mihin eri uskontojen lapset pitää kasvattaa. Tämähän oli hyvin tuttua kasvatus politiikkaa ent. neuvostoliitossa.
Kaikki tietävät, että kommunismi vihaa länsiarvoja, kuten vapaata markkinataloutta, kristinuskoa, ja länsimaista perhe idylliä ja arvoja. Siksi nämä arvot on tuhottava, jotta vallankumous olisi mahdollista. Koulut, Kirkot ja valiton instanssit on vallattava sisältä päin ja mädättää ne arvot.
Kommunisteja, siis marxilaisiin ideologeihin kuuluvat Vihreä, SDP ja Vasemmisto puolueet, ovat ne jotka vaikuttaneet ev.lut kirkkoon ja sen arvoihin, myös muuttaneet ne ihan toisenlaiseksi, mitä kristillisyys on. Samat voimat ovat vaikuttaneet Ruotsin kirkkoon.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tiede/628/tutkija_juha_ahvion_radikaali_vaite_meneillaan_on_kulttuurivallankumous
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=12323
Kiramot 13.10.2013 00:49
Kiramot sana tarkoittaa sahalaitoksilla olevien puiden kuljettimien, tai paremminkin niitä ylemmäs ja yksitellen nostavien laitteiden monikollista nimeä. Jännää.
Nostellaanko uskispalstalla sieluja vai onko nikki vaan muuten mukavasti valittu?
Kommenteistasi hiukan häkeltyneenä on pakko pari sanaa sanoa.
"...Ensimmäinen ihminen joka lankesi oli nainen ja viimeisinä aikoina se on myös nainen..."
-Alkulauseen olet soveltanut raamatusta ja loppulauseeseen olisi kiva saada vähän lisäselvitystä.
Lankeemisesta ja vastuunkannosta on oikeilla miehillä myös tuosta esittämästäsi poikkeava käsitys. Jos ja kun Eeva jo lähtökohtaisesti Jumalan hänet vialliseksi luotuaan oli itse perkeleestä, niin miksi ihmeessä Jumalan suosikkipoika ei heti sanonut Eevalle, ettei näin voi tehdä, koska itse Isäjumala sen kielsi. Vähäiselläkin älyllä olisi tuon huomannut kuka tahansa meistä.
Olet arvattavasti myös sitä mieltä, että jos vain Eeva olisi tehnyt synnin ja Adam olisi kauniisti kieltäytynyt välipalasta, niin ei mitään perisyntiä olisi olemassakaan.
Eräässä toisessa avauksessa käsiteltiin tätä perisynnittömyyden mahdollisuutta ja todettiin ajatus perin ristiriitaiseksi Kr-uskon maailmassa, (pelastuksen tarkoituksettomuus).
Viimeisten aikojen lankeemukseen heität taas naisen. "..se on myös nainen..."
Tulevaisuutta et taatusti kykene ennustamaan ja profetiat ovat puhtaasti kaikki puutaheinää.
Kyllä tästä paistaa melko selvästi munattoman miehen kitinä ja vastuunpakoilu ja Jumalalle kelpaavuuden osoittamisen tarve naisten saatanallisuudesta huolimatta - tai juuri siitä syystä.
Lisää hörhöilyä:
"...Nykypäivän naiset kannattavat avoimesti kommunismia ja seksuaalivallankumousta. Homojen ja Lesbojen oikeuksia, monet naispapit kirkossa kannattavat tätä suuntausta, kuten piispa askola...."
-Erityisen yksisilmäistä, etteipä jopa puusilmäistä argumentointia tässä edustat.
Mitkä vitun "nykypäivän" naiset? Et voi missääntapauksessa olla yhdenkään lapsen saatikka tyttölapsen isä. lauseesi kuullostaa varsin perverssiltä erityisesti uskovaisen suusta valuneena. Jos olisit elänyt parisuhteessa, niin ymmärtäisit ainakin biologisesti naiseuden merkityksen, ehkä jopa henkisesti miehen ja naisen yhteenkuuluvuden? - tiedähäntä?
Jokainen syntynyt tyttölapsi hakee aikuistuessaan paikkaansa ja yrittää täyttää tässä maailmassa olemassaolevan tämän tyttölapsen kokoisen aukon. Ja niin he tekevätkin, ja maailma tulee heidän syntymisellään täydellisemmäksi ja paremmaksi paikaksi elää.
"...Tarkastellaan tätä moraalista ongelmaa lähemmin. Kun nämä naispapit puhuvat kirkossa vain tasa-arvosta ja syrjinnästä, mutta jeesuksesta ei suuvärkki tahdo tuottaa mitään järjellisrealistista, saati mainintaa synnistä ja nimeltä herraa. On tapahtunut irtaantuminen vapahtajasta...."
-jos uskoisin henkimaailmoihin, niin voisin vedota riivaajin. Puheesi on kuin suoraan riivaajalta. - noh en toki sellaista voi sanoa, kosken usko senparemmin riivaajiin kuin muihinkaan henkiolentoihin.
Punavihreydestä typeröintisi kaiken muun paskan lisäksi osoittaa, ettet ymmärrä politiikasta tuon taivaallista. Katsoppa joskus vaikka Googlella sana "demokratia" ja yritä senjälkeen muodostaa todellisempi kuva maailmasta, jossa elät aikuistenoikeasti, herrajumala, tätä päivää!
Tulee mieleen kovasti persulaiset Soinilaiset kylänpojat kantabaarissa kitisemässä sossukorvausten menettämisestä mamuille, perkeles, kun ei meijjän sossukorvauksiin enää rahat riitäkään. ai niin ja juu - saatanakun ne vie meidän naisetkin.
Oikein vituttaa tämänkaltainen Juha Ahvion sairaiden ajatusten ihannointi ja kopiointi - ja Norjan malliin.
Erikoinen lähestymistapa on asiaan. - aikuistu jo!
Tähänkin on ihan pakko lisätä muutama sananen.
Ei hyvällä, eikä pahalla mutta yritän kommentoida rationaalisesti ja puolueettomasti.
"...ei kirkkomme ole koskaan edes vihjannut tai saarnannut, että naista pitää kohdella, kuin saasta. Olet imenyt liikaa näiden Feministi akkojen horinoita ja heidän ideologia kumpuaa vihasta miehiä kohtaan, jumalaa kohtaan ja yleensä kristinuskoa kohtaa..."
- Alkulausetta et siis ole itsellesi sisäistänyt, vaikka sitä korostat. En näe kommenttejasi juuri muunlaisiksikaan, koska koetat sen peittää kauniiseen Ahvion agendaan. Sivustakatsoja tulkitsee höpinäsi juuri saastaksi käsittämiseen. Erittäinkin, koska jatkokommenttisi käsittelee feministiakkojen horinoita ja luokittelemista ja kategoriointia naisia kohtaan. Voiko tällainen argumentointi mitään muuta ollakkaan?
-Saastaa ne naiset ovat.
Edelleen arvaan, ettet tunne henkilökohtaisesti ensimmäistäkään "feministiä".
Menikö arvaus pieleen? -tirsk!
Kunnet tunne ensimmäistäkään telaketjufeministiä, niin miksi ihmeessä otat tällaisen esimerkiksi? - Niin tietysti Ahvion typeröintejä kopioimalla tällaisia erehdyksiä sattuu.
Telaketjufeministejä henkilökohtaisesti tuntemalla sinulla olisi oiva tilaisuus päästä jyvälle heidän agendastaan. Ei ne Jeesusta suoraan tyrmää, eikä punavihreys liity mitenkään itseisarvona feministeihin. Esimerkiksi, jos vegaanit tykkäävät porkkanasta, niin en minä ole pakosti vegaani, vaikka tykkäisinkin porkkanasta.
Tässä on ehkä tuo Ahvion sumutuksen ydin. Tälle löytyy joku hieno argumentointivirheen nimikin, mitä en nyt ulkoa muista.
"...Näin ollen kristityiltä ja muilta uskonnon edustavien vanhemmilta viedään oikeus kasvattaa lapsensa heidän vakaumukseen (uskontoon) ja valtio olisi se taho, joka määrää miten vanhemmat ja mihin vakaumukseen lapset pitää kasvattaa. ..."
-Jälleen totean, että ei sinulla voi olla lapsia.
Ahvion paskanjauhaminen korulausein yhteiskuntarakennelmineen ei muuta tätä tosiasiaa miksikään.
Siis, jos sinulla olisi lapsia, niin kuka heitä opettaa?
Opettaisitko sinä itse vai yhteiskunta ?
Syntyykö juutalaisvanhemmille vaikka Koreassa asuessaan muunlaisia kuin juutalaisia lapsia?
Syntyykö muslimeille muunlaisia kuin muslimilapsia vaikkapa Suomessa asuessaan?
Ymmärtkö lainkaan yhteiskunnan ja vanhemmuuden roolia lapsien kasvatuksessa?
Ahvion, melko tanakan, paskan jauhaminen ei tee hänen esittämistään höpsötyksistä yhtään totuudenmukaisempia, vaikka niitä esitettäisin Tv:seiskalla.
Sivullisille:
Trollien tai natsipaskojen agendan levittämisyrityksiin sopii mielestäni vähän agressiivisempikin kommentointi.
"...Kaikki tietävät, että kommunismi vihaa länsiarvoja, kuten vapaata markkinataloutta, kristinuskoa, ja länsimaista perhe idylliä ja arvoja. Siksi nämä arvot on tuhottava, jotta vallankumous olisi mahdollista. Koulut, Kirkot ja valiton instanssit on vallattava sisältä päin ja mädättää ne arvot...:"
-Trollausta?
Kotikommunismimme on jo jäänyt vähemmälle yhteiskunnan rakenteista johtuen.
Nyt pitäisi keksiä kiramotn ihan itse jotain uutta, eikä kopioida vanhaa, poismennyttä löyhkäävää sanomaa.
Mitä muuten sun nikkis tarkoittaa?
Helvetin koiraako?
Tee parannus ja uskalla katsoa peiliin rakas ystävä, syvällä sisimmässäsi tiedät kuitenkin, että Jumala on olemassa. Älä pelkää totuutta. Ole mies!
Kiitos kommentistasi "Totuuden puolesta!".
Nikkiä ei ehkä voi mieltää uskonnollisessa mielessä helvetin koiraksi, mutta vastaavanlaiseksi kylläkin. Kyse on muinaiskreikan mytologiasta. "tuonelan"-hurtasta. Haadekset ja Kerberokset tai Herkulekset eivät ole tietysti suoraan miellettävissä uskonnollisiksi hahmoiksi muuten kuin vertauskuvainnollisesti.
-Mutta asiaan: Kommenttisi mainiosti pysäytti minut taas ajattelemaan kokonaisuutta, siis metsää puilta.
Perin itsekkäästi pyrin tuomitsemaan kanssakulkijoita sanojensa perusteella. Ei minun tarvitsekaan olla asioista samaa mieltä ja voisin pitää suuni kiinni, jos tulee negatiivista sanottavaa.
Häiritsevän negatiivinen palaute vastakkaisesta sukupuolesta saa jostain syystä karvani pystyyn ja adrenaliini jopa kuohahtaa ja se esiintulee tällaisena kärkkäänä kommentointina.
"kolibri"
Ensimmäinennainen Eeva edi sinänsä langennut , vaan ensimmäinen mies .
Koska Jumala oli antanut Eevan ,Aadamin valvontaan ja hä'n ei voinut
(ehtinyt ,tai halunut tehdä' sitä ) Tällöin ei vielä ollut lapsia siinä paratiisi-
sa , ja tuskin opli ymmärtäneet mikä , se on toisen haaruksissa . .
Tiseksi Kaikki synti oli tehty , kun siitä alkoi marinä . Elikkä siinä vaiheessaei enää voinut muuttaa mitään , aivan kuin ei nytkään Jumala oli määrännyt . Aadamin
Uhrijumalan palvelijaksi , ei Eevaa vaan hän tulisi sitten selviytymään lapsien
tolla . Kun päästiin Vedenpaisumuksen aikaan Nooa hoiti jo saarnaamisen ja
saivat lupauksen että he selviävät Veden paisumuksesta , kuten selvisikin ..
Elikkä Perisynti oli tullut vasta silloin kun , syntyi Kain. ja se oli muutaman vuoden jälkeen paratiisistä karkotuksen ., Muistanette että Jumala kirosi maan , parsatiisin
ympäriltä , (aluksi ) Kuitenkin Hän vapautti sen kirouksen Vedenpaisumuksessa
Tutkikaapa vaihtoehtoja. ennekuin alatte sotimaan ..
Ei tarvitse tämänkään kommenttisi jälkeen yhtään ihmetellä, miksi sinä jatkat keskusteluja vuosi vuoden perään ja kiramot:n kaltaiset tulevat ja menevät tyhjän reppunsa kanssa uusiin ja uusiin mitäänsanomattomiin kommentteihinsa.
Esität mielipiteitä ja kykenet niitä perusteellisesti selvittämään ja täsmentämään. Tässä on mielestäni koko keskustelun ydin; perustelut selvittäminen, täsmentäminen jne.
Ensimmäisessä lauseessasi jo miessuvun edustajana rohkenet olla "vastuunkantajien" puolella, etkä sysää syntejä feministivihreiden kommunististen lesboakkojen aikaansaannokseksi - miesmäistä Teu!
Loppu vastauksestasi auttaa ymmärtämään rajoittunutta näkemystäsi naispappeuteen. On se sikseen ihan kunnioitettava näkemys ja ei varmaan sisäministeri Räsäselläkään olisi tuohon huomauttamista. Tottakai minulla sensijaan on siihen huomauttamista, mutta omista lähtökohdistasi perustuen, sinulla on kunnioitettava näkemys - ja minulla omani.
Itse vetoan jatkossakin aikaisemmin esittämääni näkemykseen, että sanan kerronta voi tulla kenenkä tahansa suusta täysin riippumatta sukupuolesta.
Sanat ratkaisevat (toisinaan teot) rippumatta sanojen (tekojen) lähteestä - eikös?
Kerperos ""
Voin antaa sen verran periski että lasketaan vielä täältä päin vuodet
niitä' ei läydy kuin 30 ,,ja sekin on tehty Maallisen lain puitteissa ..
vielä Jumala ei ole tehnyt sinäkään aikana yhdestäökään naisesta
pappia eika sanan palvelijaa ..
Jos Jumala olisi tehnyt se näkyisi ja kuuluisi , verataan vain Siinain
meteliä ja Israelin vanhimmat , pyysivät että Mooses hoitaa asiat
Jumalan kanssa , ja näin tapahtui .
Siinä tuli ilmeisesti selvä'ksi kielto kääntäin verrannollinen .
Kukaan nainen ei ole saanut papittaren virkaa JUMALALTA
Eikä tule saamaan , tämä on totuus , kierrättäkää mistä tahansa.
Hyvä veto - teu,
Mites sitten kommentoisit, jos nuo nykyajan naissaarnaajat kokisivat saaneensa käskyn Jumalalta. Kertoisivat saaneensa ohjeet Jumalalta - uskoisitko vai et?
Sananjulistajat puhelevat omiaan... - ... tai puhuvat omista kokemuksistaan??
Kerborakki . "
Sanoit tuossa viestissä että jos aatami ei olisi ottatanut välipälaa , ei syntiä
siis perisyntiä olisi olemassakaan , Tämä hedelmän syönin määritys ei
Lä'hes tulkoon niin kuin ajattelet , sillä Herra oli istuttanut Eedeniin monta
muutakin lajia KUIN TÄMÄN KIELLETYN ,Jonka Eeva suostui saa ta nalta
maistamaan , eikä ihan maistamaan ,vaan söi koko hedelmän , ja antoi miehelleen
Jotenka kyllä siinä kävi niin kuin Jumala sanoi , Teillä oli vaara käydä langeemus
ja teille kävikin ..Jopa kapinan kanssa .. Kaikki ajoitus , 7655-40 tässä on Ruotsin
koetus ,siis 7615 nainen kesti ruotsissa ,,suomess n.10 vuotta pidempään .
eli 7625 alusta eli Luomisesta laskien .
Selittäiskö joku , miksi vain kolmassa maassa on naisia laskettu tähän työhö .
ja yli 200 maata ei hyväksy ..jos kielistä puhutaan yli 7000 ei hyväksy .
Mitähän piispa askola tähän liittyy , hän on määrittänyt Kielledtyn lain yhtä
väärin kuin kaikki ne jotka ovat itsensä määrittänyt maallisen lain mukaan
Hengelliseen virkaan . Järki ei piutäisi olla esteenä , mutta niin vain on .
Ehkäpä esitän jatkoja myöhemmin ..
"Kerbeross "
Aika hyvä huomio , Siinä kyllä kävisi kuin sanoit ,nais saarnaajien olisi
asia todistettava , että he olisivat sen saaneet JUMALALTA ,
kysyit uskoisinko en todellakaan koska kaiken kaikkiaan Jumala on
ollut määrittämättä tätä asiaa 7625. vuotta . vaivaisten 30 säätöä oli
muka tehty oikeuttamisksi ..
Maallisen lain mukaan Nainen toimii,.
Mikähän, teu, olisi sellainen vakuutus, että uskoisit, että valtuudet olisivat tyttösillä ihan korkeimmalta taholta?
"...Ehkäpä esitän jatkoja myöhemmin ....."
Kyllä pitääkin esittää, koska tuo vuosilukusi hämmentää minua jonkinverran. "7655-40 " Niin tai tietysti se viimeinen luku on kiinnostavampi.
Askolaa tuomittiin tässä henkilökohtaisiin näkemyksiin perustuen, mitä en välttämättä alleviivaisi ja vallitsevaksi olevaksi totuudeksi myöntäisi.
*nap nap naputinap* - #pöydän kantta naputtelee ja teun kommenttia vartoilee....#
-Tässä samalla pohtiessa mietin, että voisiko olla Isäjumalalla jokin painava syy, ettei voisi hyväksyä naisia saarnaajiksi näin jälkikäteen, jos löytyisi hyviä saaarnaajia. Eli sen saarnausluvan voisi saadakin itse opettajalta ja vastoin vanhoja historiallisia näkemyksiä.
Κέρβερος 20.11.2013 00:30
Minulla on sellainen kuva, että jossain asia perustellaan luomisjärjestyksellä, eli mies luotiin ensin ja on sen takia lähempänä Jumalaa. Jo Vanha testamentti pyhäkön rakentamisineen ja kaikella järjestyksellään uhrimenoissa ja erämaavaelluksen ryhmittymisellä, kuvaa sitä sanontaa, että Jumala on järjestyksen Jumala.
Toisaalta Raamatun oppi on kuitenkin paremmin myös naiset huomioiva uskonto, muihin uskontoihin verrattuna, vai onko?
"...Toisaalta Raamatun oppi on kuitenkin paremmin myös naiset huomioiva uskonto, muihin uskontoihin verrattuna, vai onko?..."
-Vajavaisella asiantuntemuksella mennään, mutta tämänhetkisen käsitykseni mukaan nimenomaan uuden testamentin sanoma on hyvin vähän ihmisryhmiä luokitteleva ja arvojärjestyksiin asetteleva. Jeesus vaikutti koko fiksulta kommenteissaan. Samaa en voi todeta vanhan testamentin "historiallisista" kertomuksista, mutta ymmärtääkseni se kuvailee enempi juutalaisen kansan syntyä ja muodostumisia aikansa historian melskeissä. Kaikkine raadollisuuksineen ja tuskineen ja onnistumisineen. Ei kai kertomuksesta kansan alkutaipaleilla pitäisikään ottaa nykypäivään sovellettavia elämänohjeita, jos enempi on kyse jutun kerronnasta eikä opettamisesta.
Uuden testamentin osuudessa havaitsisin jo opetusvälineen osuutta ja siitä on, viisaasti tulkittaessa, ammenettavissa hienoja, tähänkin päivään sopivia, elämänohjeita.
Tulkitsijasta toki riippuen, kyllä sieltä saa kaivettua kaikenlaista negatiivistakin.
Ehkä VT:ssä on Jumalaa kuvaavia ajatuksia paljonkin, mutta en niitä suinpäin soveltelisi nykyaikaan ottamatta huomioon aikalaisia kirjoittajia ja sitä historiallista tilannetta verrattuna nykyaikaan.
Tämä sepustukseni tarkoittaa lyhemmin sanottuna, että Vt:n sanoma on mielestäni vertauskuvallista ja yksinomaan tulkittavaa tekstiä. Toiset onnistuu siinä paremmin ja toiset huonommin.
Itseni lailla ajattelevat löytävät "helmiä" uudesta testamentista paljon helpommin.
Toiset lähi-idän uskonnot eivät ainakaan poikkea edukseen naisten asemaa pohtiessa. Juutalaisuudesta en paljoakaan tiedä, mutta luulen, että aika patriarkaalinen meininki on sielläkin. Muhammedin uskonnon aikaansaannokset burkineen ovat sieltä itsestään. Hänen alkumetrien oppeja on ole ehtinyt tutkimaan, mutta ainakin 2000-luvun käytännön toteutukset eivät kunnioita ihmisarvoa koko laajudessa.
Kyse on ehkä uskonnon soveltamisesta politiikkaan.
Filosofisen elämänkatsomusopin ,buddhalaisuuden, myöhemmät tulkitsijat ovat myös kategorioineet naisia eri luokkiin (suunnasta [lahkosta] riippuen), vaikkei tämäkään ole ollut aikanaan tarkoitus.
Κέρβερος 20.11.2013 22:12
"Ei kai kertomuksesta kansan alkutaipaleilla pitäisikään ottaa nykypäivään sovellettavia elämänohjeita, jos enempi on kyse jutun kerronnasta eikä opettamisesta."
No onhan sieltä kymmenen käskyä ajautunut tänne asti. Heillä oli käytössä myös riemuvuosi joka viideskymenes vuosi, jolloin kaikki velat nollautui, orjat pääsivät vapaiksi ja maansa menettäneet saivat ne takaisin.
Uhrattavista eläimistä osa poltettiin, mutta muu meni hyötykäyttöön, eli syötiin.
Minusta heillä oli mihin uskontoon tahansa verrattuna radikaali ja ihmisystävällinen uskonto. Juutalaiset eivät vaan malttaneet pysyä uskollisina Jumalalleen ja siitä sitten johtui kaikenlaisia kävelyretkiä milloin kenenkin kuninkaan orjiksi.
Jatkan myöhemmin...
Kerperos, 20.11.2013 22:12
"Jeesus vaikutti koko fiksulta kommenteissaan. Samaa en voi todeta vanhan testamentin "historiallisista" kertomuksista, mutta ymmärtääkseni se kuvailee enempi juutalaisen kansan syntyä ja muodostumisia aikansa historian melskeissä. Kaikkine raadollisuuksineen ja tuskineen ja onnistumisineen."
En oikein ymmärrä tarkoitustasi.
"Uuden testamentin osuudessa havaitsisin jo opetusvälineen osuutta ja siitä on, viisaasti tulkittaessa, ammenettavissa hienoja, tähänkin päivään sopivia, elämänohjeita.
Tulkitsijasta toki riippuen, kyllä sieltä saa kaivettua kaikenlaista negatiivistakin."
Tämäkin kaipaisi selvennystä.
"Tämä sepustukseni tarkoittaa lyhemmin sanottuna, että Vt:n sanoma on mielestäni vertauskuvallista ja yksinomaan tulkittavaa tekstiä."
Aika paljon heidä historiansa nivoutuu muiden kansojen todettuun historiaan ja Vanha testamentti on vain uuden testamentin toine puoli ja niitä yhdistää Kristus. Heidän uhripalvelunsa oli esikuva vapahtajasta.
Ylimmäinen pappi kuvasi ristillä tapahtuvaa sovitusta. Kaikkein pyhimpään sai ainoastaan hän mennä kerran vuodessa uhraamaan kaikkien puolesta. Kuvaavaa on se, että hänellä oli palvelustaan suorittamaan mennessä naru jalassaan siltä varalta, jos hän kuolee, niin hänet voidaan vetää pois kaikkein pyhimmästä.
Uhraushan tapahtui Liiton arkun edessä. Arkun vaarallisuudesta kertoo kohta jossa arkkua oltiin tuomassa Jerusalemiin Daavidin aikana. Kantajat horjahtivat ja yksi ihminen kuoli koskettuaan arkkuun vahingossa. Tämä kuvaa sitä, ettei ihminen kestä Jumalan edessä ilman sovitusta.
Tämä kohta on Savon Ukollekin vaikea, koska hän aikoo selvittää loppuvelan käteisellä, jos jotain on jänyt korjaamatta, eikä hän ymmärrä, ettei se vaan onnistu, eikä kukaan voi hänelle luvata hänen omaa sovitustaan.
""kerbreec""
Tässä oli ydin, Kun Jumala Loi Aadamin Hän otti hänet omaksi pojaksi ,
Jolloin polvi luku alkaa JUMALASTA, . Ja Eevan alkaa vasta Aadamista
eli tämä voi olla sen asian alku josta josta sanoit , ,
Toinen asia voi olla että hän näki ja kenties koki ettei voi nasista hyväksyä
puhujaksi , eikä Jumalan sananpalvelijaksi .
Kerberos #
Valitan ,että olin vko pois koneen äärestä , kävin Vävypojan tykönä ,
ja siellä oli Jätevesi onkelmia . eikä ne ole aivan kaikki vieläkään ohi
mutta jos Yläkerran miehet antavat voimaa ja taitoa ja tietoa .
Voi asia siitä lutviutua , ehkäpä se menisi kuntoihin ,,
No hyvä kun kerkesit taas tännekin. Eiköhän ne johto-ongelmat hoitune tuosta pikkuhiljaa.
Vanhempana yritän itsekin sorkkia joka asiaa, mutta joskus pitää vaan luottaa keskenkasvuisten kakaroiden lapsellisiin, turhanpäiväisiin, tyhmiin, mihinkäänjohtamattomiin asioidenhoitamiskykyihin.
"kerberoc."
Olet aivan oikeassa tuosta vuosiluvuista TARKASTI SANOTTUNA,
JUMALA EI OLE MÄÄRITTÄNYT NOITA VUOSIA ,,ELI EI OLE ANTANUT
KENELLEKÄÄN NAISELLE MÄÄRITYSTÄ eI NAISPPAEDESTA EIKÄ
SIIS EI KENENKÄÄN ...
vAAN RUOTSI KUIN SUOMI ON OTTANET TÄLLÄISEN VALTUUDEN
RUOTSISSA 40 VUOTTA SITTEN JA suomessa 30 vuotta sitten, siitä
johtui nuo vudet ei muusta .
otetaan huomioon että , kun olemme tutustuneet asiaan ,että nainen
ei ole sopiva Jumalan sanan levitykseen pappina , ei kai siinä ole
muuta sanomista kuin se ,että pidämme siitä kiinni jonka voi
sitten tehdä maailman pahennusta ympäri maata .
niin että jokaisen tulee tietää asiansa tarkkaa, .
"KerberoC".
Pelkään pahoin että sellaista valtuusta , ei tule /tulisi että
meikä' poikaa eksytettäisiin tässä asiassa , eli naisten
olkoompa ketä tahansa ,, on aivan turha yrittää tehdä
minut vakuuttuneeksi ..
Koska JUMALA on omansa persoona , HÄN ei anna ke- nenkä'än hyppiä silmilleen , kaiken muun minä ymmärrän
mutta en naisten , väkisin ryhtyvän sanan palvelijaksi ..
En koskaan , koska 7655 vuoden aikana on selvästi havaittu
ettei Evakaan ollut edes samaa sukupolvea Aadamin kanssa
kun JUMALA otti Aadamin omaksi pojaksi , toisessas tapauksessa
Jumala otti Aadamin kylkiluun , ja teki Eevan näin ollen Eeva oli
toista sukupolvea, YMMÄRRÄTKÖ..
12#:
"...No onhan sieltä kymmenen käskyä ajautunut tänne asti...."
-Okei - totta virkot!
5 7#22.11.2013 22:37
1) "...En oikein ymmärrä tarkoitustasi...."
Kaltaiseni kulkevat pääasiassa mielikuvilla, ennenkuin tulee syvennyttyä aiheeseen ja pohdittua merkityksiä kunnolla (paitsi hyvässä seurassa juuri sitä tulee tehtyä täällä). Eli mututuntumalla edelleen mennään.
Sukujen ja lasten ja naisten määrätietoiset joukkotappamiset eivät saa minulta myötätuntoa saatikka hyväksyntää. Olkoon tarkoitus vaikka kuinka hyvä, niin ei se vielä riitä pyhittämään niitä keinoja.
Ongelmana minulla tietysti on se, että en ole muodostanut VT:stä tarkkaa mielikuvaa kokonaisuutena, eli luen kuin "piru raamattua" ja Erkki Tantun sanoin "paikka paikoin".
2) "...Tämäkin kaipaisi selvennystä...."
Jos tuon UT:n "väärinkäyttöä" tarkoitit, niin mekin olemme osa sitä miekkalähetyksineen. Ystävämme "Örvelö" myös tuppaa tuota kritisoimaan joskin voimakkaammin sanakääntein ja esimerkein.
Tuosta VT:n ja UT:n yhdistävästä tekijästä puhui joku joskus niistä läpikäyvästä punaisesta langasta.....
"KerboroC "
Siitä puhuttiin jassakin vaiheessa , ja se oli määritetty
Luominen ,
Langemus .
Lunastus .
Tästä tapahtui , kaksi ensimmäistä, Heti aikajanan alussa ,
ja Lunastus tapahtui , Jeesuksen Ristillä antamaan Uhriin .
Meidän kaikkien tähden , siis Jeesuksen Uhri riittää jokaiselle
Vaikka Hän oli kulleena vain 39 tuntia Taivaallinen Isä herätti
Hänet Kuin oli luvannut (heidän keskinäisissä palavereissa )
Oletteko miettineet ; Haudalla oli salaman muotoinen enkeli
mitä hän siellä teki ? Muutakin kuin ilmoitti Naisille HÄN ei
ole täällä , Hän on elävien kanssa .
Niin minusta hän toi sen uuden kirkastetun Ruumiin johonka
Jeesus soluttautui SIELUINEEN .
Toiseksi , koska hän oli nopea , hän sai vauhdilla aikaiseksi
maan järistyksen , siksi vartiosotiilaat olivat kuin kuolleet (tajuttomat )
miksi järistys piti olla , koska naiset oli jo miltei perillä muttei näkö-
etäisyydellä, .
Näitä pikku seikkoja pyörittelen tässä .
Miksi Jeesus sittemmin ensin näyttäytyui Marialle (naiselle ) siksi ,
koska Jeesus oli parntanut hänet vko / kaksi ennen , hänellä oli
USKO/JEESUKSEEN , siksi .
Ei minkään naippaeuden takia ,kuin nyky aika koettaa sanoa .
Sillä oli 2 muutakin naista , jotka saivat kohta nähdä Jeesuksen
Jeesus sanoi menkää ,sanomaan Opetuslapsilleni että olen noussut
Kun tieto tuli , Pietari lähti , johanneksen kanssa heti , hejuoksivat sen
matkan ,
Toinen sen takia että Rakasti jeesusta , ja toinen sen takia että sai
anoa anteeksi omia pahoja tekoja , tämä jäkimmäinen oli Pietari
ja ehkä tämä kertoo , paremmin kuin joku toinen esitus miksi he
juuri olivat ne , jotka uskoivat heti ..
Κέρβερος 9.12.2013 21:53
Mitä enemmin kuuntelen Norvannon selityksiä, sitä selvemmän kuvan saan
vanhan ja uuden testamentin ehdottomasta ja saumatomasta yhteenkuuluvuudesta ja
yhdestä kokonaisuudesta, joka yhdistyy Kristuksessa, joka on se kallis
kulmakivi. Sitä on vaikea selittää mitenkään muuten, kuin vain
opiskelemalla ja tutkimalla.
"Sukujen ja lasten ja naisten määrätietoiset joukkotappamiset ..."
Välillä Jumala käski hävittämään jonkin kansan ja välillä
vallankaappauksissa, tai useimmin, tapettiin hävinneen suku, ettei heistä
tulisi vaarallisia vihollisia. En ota niiden oikeutukseen kantaa, mutta niin
vain tapahtui, eikä sillä asialla ilmeisesti ole mitään merkitystä heidän
lopulliseen sijoituspaikkaansa.
Meillä on erilaiset käsitykset elämän ja kuoleman osalta, mikä on ihan
ymmärrettävää ja tämä liitty myös miekkalähetykseen. Alkukristillisyyden
aikana oli monia verisiä vainoja ja he olisivat selvinneet hengissä, jos
olisivat kieltäneet uskonsa.
Kuitenkin juuri tuo heidän järkähtämättömyytensä ja valmiutensa kuolemaan
mielummin, antoi ihmisille sellaisen kuvan, ettei heidän uskonsa ollut
tavallista epäjumalan palvelusta ja auttoi Kristillisyyden leviämiseen.
Miekkalähetys jolla ilmeisesti tännekin Kristinusko on tullut, antoi saman
valinnan mahdollisuuden silloin täällä vallinneille uskomuksille, mutta
niihin uskovat eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi vahvoja uskossaan, koska
vaihtoivat uskonsa ja jäivät henkiin.
Oikeaa uskoa ei kuitenkaan voi kellekkän antaa, eikä pois ottaa. Ehkä silloin
uskontoa käytettiin poitiikan apuna ja saatiin jonkinlainen järjestys aikaan.
Evankeliumin levittäminen ei saa kuitenkaan koskaan olla pakottamista.
Niinkuin Saarnaaja sanoi joskus kauan sitten: Kaikki on turhuutta auringon alla.
Jos emme voi ajatella elämää yhtään tätä palloa laajemmaksi, ei millään
ole oikeastaan mitään väliä, koska silloin ei ole mitään Jumalaakaan,
eikä taivasta, eikä helvettiä, vai onko sittenkin?
kiramot, Älä syyttele nainta kaikesta. Syyte Eevan omenan tarjoamisesta oli taru.
Mutta Mitekäs tämä neitsyt Maria, niin pyhäksi kun hänet on katollisessa kirkossa leimattu. Synnytti lapsen noin vain Enkeli Gabriekin ilmoituksen perusteella. Kun nyt syyttelet naisia, Eevasta alkaen, mitä mieltä olet neitsyt Mariasta.
Naispappien on täytynyt ottaa papinvirkoja, koska miehet ovat vähentyneet teologiaa lukemisessa. MIehet ova ruvenneet ajattelemaan olemmeko oikealla asialla oikeassa paikassa. Naiset ovat taas tulleet hätiin. Raamatun selitys on pehmintynyt naisten ansiosta, ja homppeli ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.
Muuten, kertoiko Jeesus aikoinaan naisen oikeuksista miehen rinnalla tasavertoisesti. Vai kuka sanoi, nainen vaijetkoon seurakunnassa? Taisi olla ne omiaan sekaan laittaneet apostolit Paavalit.
Vai oliko ne "punavihreät stalinisti" naiset, jotka määrittelevät raamatun uudestaan ja tulkinnan? Että homous ei ole synti, ei ole syntiä, ei ole helvettiä, ei ole Neitseestä syntymää. Lue ev.lut kirkkomme netti sivustoa "kotimaa24", niin huomaat mihin suuntaan kristillinen kirkko on menossa. Saarnat perustuvat opetuksiin: tasa-arvo, homojen oikeudet, naisten asema, ja näitä ryhmiä kohtaan pitää tuntea lähimmäisen raukkautta jne..
Olen samaa mieltä, että kristityn pitää tuntea ja vaalia lähimmäisen rakkautta. Rakkautta lähimmäistä kohtaan on myös varoittaa häntä joutumasta syntiin, mutta tätä ei saa sanoa "ääneen" yhteiskunnassa, eikä kirkossa. Ihmiset suuttuvat hirveästi, jos heitä varoittaa.
Hes. 3:17-19:
’Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. Jos minä sanon jumalattomalle: sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et häntä varoita etkä puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen jumalattomasta tiestänsä, että pelastaisit hänen henkensä, niin jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta ja hän ei käänny jumalattomuudestansa eikä jumalattomalta tieltänsä, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.’
Kiramat , sinä kirjoitit naisten kohdalla ,vähän kuin häiriköt ,huopmasitko ,
Esimerkiksi että heille pitää olla lähimmäisen rakas
Mihin jäi MIes ,eikö hänelle pidä olla lähimmäisden Rakas ,,pitää .
ei kai vain nais asianaisten painostukseen , se nyt vielä puuttuisi
Kun kaikki on niinko on parasta olisi palata JEESUKSEN aikaan
ja vasta silloin ehkä tajutaan missä mennään .
Puhun nyt Sodomasta ja Gomorasta :
Kun JUMALA tuli alas katsomaan pitääkö paikkansa ne puheet
avun huudot ,ja valitukset , kyllä piti silloin tuli JUMALLE kiire
saada pois Lootin poppoo ja enkelinsä ;JUMALA ei pitänyt
lainkaan Miehimöis asiasta , kun hän sai tilaisuuden HÄN tuhosi
n.70'000 asukasta , jotka oli langenneet (homouteen ja lesbuteen )
Hän keräsi kiviä ja soraa kun hän lähetti ne Seulaset tähdistöstä sinne
kedolle , ne tuli Puna hehkuisina ja sitä tuli niin paljon ,ja mukana oli niin
isoja että kaikki murskautui alle , kun kivia oli tullut 5 kyynärää paksulti
painoi massa niin paljon että kuolleen meren vyörymät saik alkunsa
se painoi massoja jopa Jordanian suu tukkeuti kunne takaa tullullut
vesi kaivautui maa massojen sivuite ja sai oman uomansa taas ,
Tässä pieni esitys siitä mitä voi kaukaakin saada selville , nyt
kysyn Eikö ole Jumala ollut vihainen synnistä ,,tässä
tapauksessa saattaa nuo naikkoset ottaa opilksi
sikäli voiko he vielä ehtiä .
"kiramot "
Hes. 3:17-19 ..
T'ässä sanotaan nimenomaan Hesekielistä , Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi , kun kuulet sanan minun suustani , on sinua varoittava heitä
minun puolestani .
Hes, 18:4-32 Preofeetta puhuu pääasiassa samoista asioista myös 3:16-21.
ja 33;8-19. myös jakaan 31, heittäkää pois... syntinne... tehkää itsellenne uusi sydän ...", Oikean ymmärtämisen avain on LAIN ja EVANKELIUMIN tehtävien
oivaltaminen ::LAIN tehtävä ja tarkoitus on vaikuttaa omantunnonnon herää-
minen , synnikn tynto , hätä ja katumus , että ihminen tuntisi tarvitsevansa EVANKELIUMISSA tarjottua Armoa ja haluaisi saada sen .Room .3:20.
ja Gal .3:24. ) . Vaatimalla ihmistä luopumaan synnistä sekä uudistamaan
sydämensä ja hengensä . Laki johtaa hänet siihen toteamukseen , että se on hänelle mahdotonta , että hän tässä tilassa kääntyisi Kristuksen puoleen Armoa etsimään , ottaen vastaan . Evankeliumissa luvatun anteeksiantamuksen ja
uudistuksen Jeesuksen veressäja Pyhässä Hengessä , Näin evankeliumin armo
saa aikaan sen , mitä laki vaatii. Mutta ei anna , kumpikin on Pyhän Hengen tyoötä : Synnin TUUNTO lain kautta ja Arfmon tunto evankeliumin kautta . LAKIA
on kaikki vaativa ja tuomitseva sana , EVANKELIUMIA kaikki lupaava ja
lohduttava ,sana ..
" su "
Kuule , meillä on yli 2500 pappia suomessa , tasauiseti
annettujen vakannssien kautta se tekee yli 3 kappaletta
/ kirkko . niin jos haluttaisiin jakaa tasaisesti , ei olisi mitään
ongelmaa , sekin on tehtyä ..
Apostoli Paavalin sanaa ja oikein sanoi , Miksi morkkaat häntä
Hän sai Jeesukselta pitkäti tiostakynnentä nykyä ja ohjetta
kuinka pitä'ä puhua ja mitedn opettaa , Etkö USKO.
Teu, Leif; Trajaannus;;;)) naispappeus on jo elävää elämää, aiheesta on monta tulkintaa, ja nykyaikaa on se että myös naiset ova tasa-arvoisia ja sopivia papeiksi.
Alla oleva hataraa,,,
-------------------Koska emme voi Hyväksyä naispappia katson että meitä on käsitelty siten
että kirkkoherra on tahallaan antanyt tois aikaisia tietoja / tai joka tapauksessa
näyttänyt karvansa vasta nyt , ja siksi kerron mit'ä mieltä olen Naispapista .
Naispappi . ei toimi Jumalan lain antamalla tavalla , Ensinnä Jumala ei ole
kertaakaan määrännyt naista Seurakunnan pääksi , mistä asti ,7655 vuoteen
Jolloin JUmala loi taivaan ja maan , ja kikkimikä elää ja liikkuu .
Aadam oli ensimmäinen ihminen , Ja hänet määrättiin puhumaan kuin
uhrijumalan palvelijaksi , kuin kaikki jotka oplivat ESIKOISIA. Tästä seurasi
että NOOAK oli 10 polvi , silloin Jumala sanoi minä hukutan kaiken syntisen
kansan , ja määräsi Nooakin rakentamaan Arkin-----------------------------------------------------------------------------------
Kysymys oli siitä voiko asioita puhua vieläkään nimikkeellä tasa-arvo .
sehan on ihmisen tekmä maallinen laki . minä toin esiin Jumaklan
lain asioiden tarkalleen sanotut kohdat , Hän ei tuonut naiasta papiksi
eikä , eikä muitakaan senkaltaisia ..
Jos joku väittää että Nainen on taas tasaarvoinen , milloin sinä väität
että se on saanut sen tasaarvonsa SILLOIN KUN HE ITSE TEKIVÄT
MAALLISEN LAIN JOKA EI OLE HENGELLISTÄ LÄHELLEKÄÄN ,,
NAINEN TOIMII JUMALAN LAIN TAVALLA ,TAI EI TOIMI OLLENKAAN ,
TIETENKIN VOIT sanoa omasta mielestä mitävaan , muytta ota huomioon että
Jumalan tahtoa pitää toteutua , näin ollen se ei toteudu , siksi en ole samaa
mieltä naispappeudesta , Naisella ei ole mitään valtaa Jumalaan nähden
eikä tule ,,paitsi omaa valtaa ,joka on saa ta nasta
Nohan kumma että , ei osata ajatella Jumalan asiassa lainkaan nenää pidemmälle
Joa suomessa on ollut vaajaa 30 vuotta nais pappi mitä se on maailman kaikkeuteen verraten joka on Luomisesta 7655 vuotta , eikä koskaan ole Jumala määrittänyt
naista papiksi , ei koskaan .
Sitten joku Ruotsissa teki , tasa arvo lain vajaa 40 vuotta sitten . siellä on ollut ainakin yksi oikeamielinen Naispappi , joka pyysi eroa tehtäväastä koska
siellä oli havaitu tämä' suuri virhe , jonka minäkin olen tuonut esiin , hänelle
myönnettiin ERO; se tapahtui noin 2-3 vuotta sitten mikä oli ,ettei Jumala ollut
määrittänyt ketään naista tehtävään ,, ja kun oli näin ei Uskaltanut astua siitä
ylemmäs virka asteikossa .
Kukaan ei ole naisena saanut mitään Jumalan määräystä ,,ei koskaan ..
eikä tule saamaan ..meillä suomessa pitää olla sama tilanne ettei kukaan
voi nosta Maallisen lain mukana mihinkään.
Minä olen sitä mieltä että "pastorin " vakanssin jälkeen on nainen heikolla
ja jotkut jo aikaisemminkin , jos näitä asioita ei käydä läpi , ne tulee aina
vastaan , ja kohta on tilanne kun Routsissa viime vuonna , siedllä alettiin
puhumaan että pitää Kirkkoja alkaa räjäyttelemään ,yllä pito on kallista
HÄVETKÄÄ.
Niin Ekyptin Nais papit oli olivat, Papittaria ,,, ja mitä lie. Siellä oli kivisiä
patsaita nimet oli HORUS. .ANAPIS . YMS: Siellä tehtiin systeemi jolla
Asetettiin muumiot toimitettiin kaikenlainen krääsä pois ruumiista joka
säilynyt suola liuokksessa liotettuna ,,
Kuten Aivot ,otettiin kuokulla pois nenän kautta normaali muumion liotus
oli 40 päivä'ä , mutta Faaraon ,70 pv. . Ja siksi ne on kestyäneet jonkin
aikaa , milloin on aloitettu Muumioksi säilöminen . .
Kun Aabraham oli nälkää paossa 2088. eKr. oli havaittavissa ,
eli silloin Vain Faarot säilöttiin .Mooseksen aikaan 1447eKr
jo paljon
enemmän. eli kaikki joilla oli omaisuutta , ja kultaa, ja jotka voivat makssa
sen toimen piteen toka todella ei ollut halpa .
Egypisssä kaikki papit oli kuten ,,se noita SIIMON Apt. 8..
Se oli siis todella epäjumalia palveleva maa , josta tuli
myös Israelilaisille Sortaja .
Kaikki asiat liittyi noituuteen , ja mikään ei Jumalaaan .
mitä pä' tästä sanomaan , kauaksi oli menty Nooakin .
opista joka viela oli Veden paisumisen jälkeen muutaman
sataa vuotta voimassa , VP.oli 3400 alku . jolloin 3399 loppui
Noak kuoli 3049 jolloin vasta Pojat lähti vaellukselle .
Ja nyt kirjoitettiin 2088. he oli vajaassa tuhannessa vuodessa
täysin maallistunut vaikka olivat sukulaisia keskenään , Mooseksen
aika oli 1527-1407 Koska mooses oli lammas paimen Midianin aikana
lasketaan 1447eKr. , Nooakin Kulemasta3049-1447. eKr. Moosekseen
Kului 1602 vuotta, Mutta hän sai Herralta täyden opin kristillisyydestä
ei käyttäytynyt kuin ekyptiläiset. .
Kun Hän lopuksi Lupautui Jumalalle orjuuden vapauttajaksi , Hän sai
paljon apua , aivan kuin Jumala oli luvannut , sillä Palavan pensaan
luona ja neruvoi kuika sinun tulee käyttäytyä Orijien luona ja kuinka
Hän antaa valtuudet ja ohjeet Ekyptilaisten luona ..
"Terhoste"
Sanot että naispappeus on jo eläv'ää elämää , ja vaikka aiheesta on monta tulkintaa
ne ovat vain tulkintoja ,EI JUMALAN MÄÄRITYKSIÄ, niinkuin sinä melkein annat sen
leiman , Ei ole tararvosta kyse , ei alkuunkaan Nimittäin se on maallinen laki , joka
Mistähän vastgi tehtiin , -68 paikkeilla Täysin maallinen , ei Hengellinen LAKI..
Sinä väität että naispappeus olisi jo tekemisen mielestä olevaa, ei pidä siinä
paikkansa että jos minä en myönnä' vaan kiellän naispapin ja teen sen oikein
se on muyös Jumalan mielesta noin . Pitää kai katsella teidän vaatrimukset
sillä ne vopi olla Jumalan vastaiset Joista en annaperiksi , maallinen laki
meni ohi , miten se niin kävi , eikö teillä ole lainkaan ymmärrystä tamän
asian suhteen
jatkan joskus .
Jumalan ja Jeesus ei ole papeille eikä naispapeille virkoja jakanut joten jaa sinä niätä huorien virkoja niille:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10686019#comment-55509101
"teu.
4.6.2012 11:15
Nainen on Hengellinen huora , koska sitä vakanssia ei ole
täyttäneet muut kuin ihmisen tekemät tasaarvo lain laatijat
ja soveltajat , usko nyt jo sulla se voi olla vähän pahempi
juttu kuin muilla , kun heillä jo on usko. Mutta sulla ei ..
Evnkeliumia voidaan levittää vaikkei ole virkaa ..
Kolmanneksi Diakoni voi olla nainenkin, hänkin voi levittää
sanaa erittäinhyvin ,, siskoni on Andverpenissä merimieskirkon
Diakonissa . ,,tulihan tuo kaupunki oikein .."
Otamme yhden esimerkin Ekyptistä siellä oli jo Mooseksen aikaan
tietyissä pappiskunnissa , naispappeja nimellisesti ei tietenkään
Uskonnollisesti , eihän siellä ollut Mies pappejakaan misatään uskon
asiasta , siellä oli lähes kaikki epäjumalan palvelua , niin tässäkin
tapauksessa . eli puuttui kokonaan Jumalaan usko , jonka Mooses
oli saanut Herralta .
Ensin tietämättään 1527 jolloin Hänet oli Ympärileikattu . Ja kun
hänet oli laitettu juurikoppaan he saivat ohjeet Herraslta .
Monen kertaan sai Mooses ohjeita käytökseensä ainakin .
30 Vuotta vanhana kun oli koulutus ohi ..
Mooses ja Nuori Faarao sopivat että Mooses lähtee sotimaan
kun hän 4 vuodsen kuluttua palasi oli kaikki naapurimaat
kukistettu arvoesineet tuotu Faaraolle jnp. nyt he keskustelivat
Kaupunkin rakentamisesta Vanhalle Faarolle 100 vuotis lahjaksi
Rakentaminen kesti kuusi vuota .
Se ei tullut ihan valmiiksi ,kun Mooses sai selville sukunsa , ja se
osoittautui Leeviläiseksi , hän halusi seurata Oruutensa sukua .
jolloin hän joutui ottamaan hengiltä yhden Ekyptiläisen sujellakseen
Israelilaisen (Joosuan) ja joutui pakenemaan , Midianilaisen papin
luo ja kiintyi häneen , Nai vanhiomman tyttären SIPPORAN ja vihtyi
siellä 40 vuotta , nyt tuli Jumalan näky , orjantappura pensas oli
syttynyt tuleen eikä kulunut , mutta paloi .
Tätä Mooses sduuresti ihmetteli , ja päätti käydä katsomaan kuinka
se oli mahdollista , kun hän tuli lähele , kuului pensaasta , Mooses ,mooses
tämä on pyhä maa riisu kenkäsi , Tästä hän antautui keskusteluun joka
vei hänet viimeiseen 40 vuotis elämän osaan . 1447eKr. siitä alkoi
Orjuudesta vapautuminen (kansan ) joka oloi n.6'000'000 as.sellainen
kansa voli pitää 600'000 aseseen kelpaavaa miestä rivissä .
Jatkan joskus.
!0 vitsaus oli antamatta , kun tuli pääsiäinen ja silloin oli pääsiäisen määritys
yksinkertainen jos sanotaan että se tapahtui 14: 4. (Nisaninkuun 1, pv. )
Pääsiäinen oli 23:3 ja 2:4. ,Ja kun se oli sen kuun 14 pv, ja se oli sabatin aatto
Kaikkien piti asettua syömään Pääsiäislammasta ,Kupeet vytettynä Kengat paulattuna viitta laittetettuna kuten olisi juuri lähdössä ulos .
Herra oli sanonut että kun Hän tulee puoliyän aikaan ,kaikki pihtipielet pitää
olla käsitelty Karitsan verella ovet ja ikkunat . siksi että hän tunnistaa israelilaisen
asumuksen , ja lauantai oli Sabatti silloin ei saanut paljoa liikkua .
Jumala oli ilmoittanut ,Moosekselle jo aikaisemmin tämän vitsauksen , joka oli
kaikkien Egyptiläisten Esikoisten Kuolema ,, Sen jälkeen he päästää teidät
menemään 2Moos .12: Pääsiäinen asetetaan (kymmenes vitsaus sanotaan )
Tämä Kuukasusi olkoon teille kuukausista eneimmäinen ; siitä aloittakaa vuoden kuukaudet ,. puhukaa koko Israelin kansalle ,Sanokaa että Karitsa on valittava
10 ,nenteen pv, ja sitä on säilytettävä 14, jolloin kaikki teurastaa sen ja ja verellä
voidellaan pihtipuut ,ja oven ylä puu .
Karitsan valmistus Tulella , ja sitä on oltava niin että se kaikki tulee syötyä sen yön aikana , Tulkella valmistus on kuin nykyään Grillaaminen ..happamattoman leivän ja katkerien yrttien kanssa he sen syököön .. älkää syökö siitä mitään raakana tai
keitettettynä , vaan tulessa paistetuna . päineen ,jalkoineen ja sisälmyksineen ..
älkää jättäkö siitä mitään aamuksi , muttajos kuitenkin jää Polttakaa ne tulessä ..
Silölä minä kuljen sinä yönä kautta Egyptinmaan ja surmaan kaikki esikoiset Ekyptin maassa , sekä ihmiset , että eläimet .ja panen toimeen Rangaistus tuomion , jonkaminä olen langettanutkaikista Egyptin Jumalaista , Minä olen HERRA. .
Esikoiset surmattiin siksi että' Faarao ei ollut totellut ,niitä 9 vitsausta .
vaan hän oli ajatellut Israelin taas laittaa kä'rsimään . eli tämä oli
Faaroan oma ajatus jolla olisi toteuttanut rakan julmuuden . .
Siksi JUMALA Määräsi tämän vitsauksen Egyptiläisille ,,ja siksi että tämä
oli ja antoi Rangaistus tuomion ,JONKA MINÄ HERRA OLEN LANKETTANUT
KAIKESTA EGYPTIN jUMALISTA , KODSKAS MINÄ OLEN HERRA. .
Rakan julmuuden ,, pitio olla,, raskaan ..
Aivavan niin Ekyptissä oli Epä'jumalia , ja papit oli noitia , Herramme sanoi
minä Minä' annan Rankaistus tuomion , jonka olen langettanut kaikista Egfyptin jumalista , koska Minä olen Herra , Älä pidä muita jumalia minun rinnallani .
Tässä 2Moos.12:40 mainitaan aika jonka he olivaty asuneet Egyptissä , ja se oli
neljäsataa kolmekymmentä vuotta,
41 Kun se 439 vuotta oli kulunut , niin juuri sinä päivänä kaikki Herran joukot lähtivät Egyptistä .
42 Sitä essn oli valvontayö Herran kunniaksi Ja tämä yö , koska Hän silloin vei heidät
pois Egyptin maasta ;tämän yön kaikki Israelilaiset valvokoon Herran kunniaksi ,
sukupolvesta sukupolveen .
2Moos .13.
Esikoisten pyhittämisetä Herralle , Israelilaisten kulku ,
Kaislamertakohti , Pilven ja Tulenpatsas ,
1. Ja Herra puhui Moosekselle näin:
2. Pyhitä minulle jokainen esikoinen , kjokainen joka , joka Israelilaisten seassa , sekä sekä , sekä ihmisstä että karjasta , avaa äidinkohdun ; se on Minun ".
3: Ja Mooses sanoi kansalle muistakaa tämä päivä...
4. Tänä päivänä Aahbikuussa te lähditte ...
5 . Ja kun Herra vie sinut kaananilaisten ,heettil..Amorilaisten ..hivviläisten ..jepussilaisten ,maahan ,jonka Hän sinun isillesi on vannonut valalla ja on valalla luvannut sinulle ,siihen maahan , joka vuotaa maitoa ja mettä ., niin vcietä tämä Jumalan palvelus tässä kuussa.. .
Noin , Tämä tarkoittaa Siis Pääsiäistä , Josta Herra sanoo
Vietä Tämä Juhlapalvelus Tässä kuussa .
Noita kansoja oli enemmänkin , ainakin tuplat , mutta kaikista oli
yhtenäinen nimi Kanaanilaiset ELI Amorilaiset..
Ja silloinkaan ei Ei Jumala määrittänyt naista paspiksi .
Eikä sitä ennen ,ja ei sen jälkeen ymmärrättekö. .
2 Moos. 13:6. Syö 7 Pv happamatonta leipää , ja seitsemäntenä päivänä olkoon Herran Juhla
8. Ja kerro pojallesi sinä sinä' päivänä ja sano: "näin tehdään sen johdosta , mitä
Herra minulle teki, kun minä lähdin Ekyptistä ...
9. ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistutuksena sinun otsallasi ...
10. Sen tähden noudata tätä säädöstä määräaikanansa vuodesta vuouteen .
11. Ja kun Herra on vienyt siunut kaananilaisten maahan , niinkuin Hän on sinulle
... ja sinun isillesi vannonut , ja kun Hän on sen sinulle antanut ..
12. Niin luovuta Herralle kaikki mikä' avaa äidin kohdun , ja kaikki esikoissyntyneet karjastasi , urospuolet , olkoon Herran .
13. Mutta jokainen aasin esikoissynnyttämä , lunasta lunasta Lampaalla , mutta jos et sitä lunasta , niin taita silötä niska . Ja lunasta jokainen ihmisen esikoinen
poikien seassa .
14. Ja kun sinun poikasi vastaisuudessa kysyy sinultä ja sanoo: "Mitä tämä
merkitsee ?. " niin vastaa hänelle "herra vei meidät väkevällä kädellä' pois
Ekyptistä , orjuuden pesästä .
15. Sillä kun FGaarao paatui ja kiltäytyi päästämästä meitä , surmasi Herra kaikki esikoiset Ekyptin maassa , ihmisten esikoisistä karjaan esikoisiin asti ,sen tähden
minä uhraan Herralle jokaisen urospuolen , joka avaa äitinsä kohdun , ja jokaisen esikoisen pojaistani Minä Lunastan .
"teu"
Kun on kirjoitettu vuosi 1447eKr. ja kun Faaroa taas paadutti itsensä
vaikka hyvällä Jumalan avulla sydämmensä , Siitä on jonkin veran kivi
latassa ,ja Papyruskäärössä , käärössä on vitsauksista ..
Ja kivitaulussa on maininta Faaraon epätavallisesta kuolemasta , EL Arisin
kertoo myrskystä , myrskytuulesta , pimeydestä ja Faaraon kuolemasta
"vesipöyrteessä " Pii Kharotin ( Raamatrun Pii Hahirotin ) luona .
Tuo Papurys kä'ärö kertoo vitasauksista , Ekyptiläisen näkökulmasta , maata kohdannanneista "vitsauksista " , jotka lopuksi johtivat siihen , että Faarao päästi Israelilaiset lähtemään , siinä on myös mainuinta hallitsijan epätavallisesta kuolemasta .
Egyptin , käytännön mukaan , jätettiin kertomatta muun kokonaisen armeijan
hukkumisesta ,, ainakin 3-4000 vaunumiestä noin 2000 vaunua ,,ja saman
verran hevosia muista ei puhuta , joskus olen saanut tietoja jalkaväestä
jos he olisi ehtinyt sinne ,,heitä olisi ollut kuin muurahaisia , (12.000 )
madollisesti .. kun on muisteltu Mooseksen aikaista sota väkeä , 1497-1493.
hän oli sotimassa 4 vuotta ,ja kaupungia rakentamassa 6 vuotta , ja sen
jälkeen hän pakoili Midianin paPIN LUO .
VANHA eli SIINAIN LIITTO .. Tämä Liitto oli uuttaja vanhaa , osa oli NOON aIKAISTA ..HERRA PERUSTI SIELLÄ' SEN KANSSA ANTAMALLA SILLE
LAIN ja ohjeet LIITON MAJKAA VARTE. . KIRJAN TAULUVUT KERTOVAT
sen Rakentamisesta ja pukujen valmistamisesta PAPEILLE .
tämä kirja on perustava israelkin hisxtorialle ja Jumalanilmoitus -yms.
toiminnalle tämä LIITTO oli voimassa 1447 eKr ja 30 jKr. siis 1477. vuotta.
Älä kirjoita! Teillä voi olla siellä eteläpäijänteellä hyvä tilanne, seurakuntanne pappi on polttanut päreensä esikoislaestadiolaisille, Aiheesta kylläkin. Sinäkö Teuvo olet ollut luennoilla päällepäsmärinä ja saanut kirkkoherran polttamaan päreensä? Olethan saavuttanut esikoislaestadiolaisten hokeman: olen ainakin sanonut! Siitä se taivasosuus aukenee?
Kyllä kirjoitan , koska tuossa oli jonkinlainen virhe , siinä koulutus tilaisuudessa
oli Smedsin pariskunta veto vastuussa , Ja meidän kirkkoherra oli /tai piti olla
yksi kurssilainen ,, mutta kun hän sattui olemaan myös koolle kutsuja ,
Ilmeisesti aiheesta kylläkin , muttetet sinä sitä voinut tietää ,, minulla oli vamo mukana , ja sain ehkä hillittyä sitä kautta pahan suopuuden , kiitos hänen .
Aiheesta ei ihan varmaa tietoa , koska ER. on meidän päällikkö ,joka määrää
ne asiat mitä Es/lestoissa sanotaan ( tähän voisi laittaa haisevan lauseen ).
Eli minä teuta , en ollut sanonut mitään asiaan kuulumatonta (mutta olisi kyllä
tehnyt mieli sanoa ) , vaan kolme päivää kestänyt kurssi sai meidän mieletämme.
Ereittäin hyvän vastaan oton , kuka sitten meidät sinne kutsui , kirkkoherra
sEURAKUNTA JOHTAJAN KANSSA , ( jos Es/lesta pulelta olisi odotettu kutsua
sitä ei olisi tullutkaan ??
LEEVILÄINEN ,sinä voit nyt tehdä oman mielipiteen , jos huvittaa.
ja jos ei huvita , anna olla ,,.minun kuitenkin oli oikaistava truon verran
Unhotin että Smeds on Rovasti , ja rouva on vähäisenpi.
LEEVILÄINEN ,sinä voit nyt tehdä oman mielipiteen , jos huvittaa.
ja jos ei huvita , anna olla ,,.minun kuitenkin oli oikaistava truon verran
teu,
24.11.2013 17:02
Unhotin että Smeds on Rovasti , ja rouva on vähäisenpi.
Oikeinko rovasti? Ja rouva on vielä vähäisempi? Tein mielipiteeni, huvitti tai ei. Ja tulos on se, että olet Teudor huvittava tyyppi. Koska pidät P-joen rukoushuoneella seurapuheet? Tulen silloin ehdottomasti kuuntelemaan puhettasi, vaikka välimatkaa on paljon P-joelle?
LEEVILÄINEN ,sinä voit nyt tehdä oman mielipiteen , jos huvittaa.
ja jos ei huvita , anna olla ,,.minun kuitenkin oli oikaistava truon verran
teu,
24.11.2013 17:02
Teu! Milloin saarnaat Padasjoen rukoushuoneella? Tulisin mielelläni kuuntelemaan! Hakisin seurakseni vaikka savon ukon, jos hän suostuisi. Välimatkalla ei ole väliä! Mitä syntinen voikaan uhrata saadessaan kuulla kaikkitietävän profeetan julistusta ja armonjärjetyksen selitystä?
"orvelö "
Luuk. 20:45.- 47. Kavahtakaa kirjanoppineita , jotka mielellään käyskentelevät
pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehtiä toreilla ja rakastavat etumaisia istuimia
synägoogassa ja pidoissa . noitia jotka syövät leskien huoneet ja näönvuoksi.
pitävät pitkiä Rukouksia , he saavat sitä kovemman tuomion . .
Toisessa paikassa sanotaan Kirjan oppineet pitävät suurempia puheita tillistä
ja muusta sellaiseta pienestä , mutta unhotytavat ilmoittaa veronsa ,toisesta
talosta . ja sen semmoisesta . Niinkuin suomalainen kin tänään tälläisiä
rassukoita me ollaan , ei mahda mitään .
"naispappi" , ei voi olla mikään Jumalan sanan tekijä , koska ei ole koskaan
saanut Jumalalta määritystä . Olen katsonut noin sadasta eri kohdasta sitä
Ja se eiu oletullut esiin , koko 7655 vuoden aikana ..
lähi historiassa Suomessa n.30 vuoden aikana on mutta ne on naisten
määrityksiä ei JUMALAN , voisiko joku uhrata vielä ajatusta tähän ?
ja jos voi kertoisiko mielipiteensä . ?
teu.
25.11.2013 10:28
"naispappi" , ei voi olla mikään Jumalan sanan tekijä , koska ei ole koskaan
saanut Jumalalta määritystä . Olen katsonut noin sadasta eri kohdasta sitä
Ja se eiu oletullut esiin , koko 7655 vuoden aikana ..
Teuvo: vuosilukujen heittelysi on epäilyttävää? Kertoisitko tietolähteesi ja oikeaksi todetun, aukottoman tutkimuksen lähteen väittämiesi vuosilukujen oikeaksi toteamiseksi?
Minun Raamattuni on sama kuin Septuaginta johon on kerätty ajastaika
joka ylettyy TÄÄLTÄ ->7655 vuotta , Vanhan testamentin pituus= 5642. v.
ja siitä tänne on 2013.eli 7655. Ei missään kohtaa ole Naista tehty papiksi
Paitsi ruotsissä n.40 vuoden ajan , Ja Sumessa n.30v.ajan ,mutta sitä
ei ole koskaan Jumala määrittänyt ,,uskotko ,
Se on selvääkin selvenpi , Jos JUMALA ei ole koskaan määritysstä tehnyt
kysymyksessä on maallinen asia ? esimetkiksi tasaarvo laki , ennen kuin
se saatiin , ei ollut yhtään naispappia ,,niinkuin ei minusta vieläkään
sillä naiset teki itse lakinsa ,,Maallisen lain .. miksi katsoppa siksi
kun hedidän teki mieli ,papiksi keinoja kaihtamatta .
Se on aivan selvää että Jumala ei sitä ole määrittänyt .ikinä .
Tässä kohdassa olen saanut kaiken tiedon Moosekselta , ja hänen Raamatusta
eli hänen luvuista , ja hän oli saanut kaiken tiedon Pyhältä Hengeltä Jumalan
kautta 4195. Siis Luomisesta ->1447eKr. saakka ,ja sitten Jeesukseen Kristukseen
1447 ja tänne 2013 = 3450. nämä yht. 7655. .
Kaikki selitykset ovat , jämptin oloisia , tuo 1447 on se vuosi jolloin Moos.
alkoi kirfjoittaa Raamattua , ja Israelin vapapautus orjuudesta. .
Ja se vuosi jolloin tehtiin Siinain LIITTO .
Ja se vuosi jolloin kiellettiin liian läheisten Aviot,
JA sinä vuonna kun Ekyptin Esikoiset surmattiin .
Ja sinä vuonna Faarao sai surmansa sotaväkensä kanssa .
"...voisiko joku uhrata vielä ajatusta tähän ?
ja jos voi kertoisiko mielipiteensä . ?..."
-No joo, mitä sinun mielestäsi sanoo Augsburgin tunnustus viidennessä artiklassa pappisvirasta?
Teu:
"...Se on selvääkin selvenpi , Jos JUMALA ei ole koskaan määritysstä tehnyt
kysymyksessä on maallinen asia ? esimetkiksi tasaarvo laki , ennen kuin
se saatiin , ei ollut yhtään naispappia ,,niinkuin ei minusta vieläkään
sillä naiset teki itse lakinsa ,,Maallisen lain .. miksi katsoppa siksi
kun hedidän teki mieli ,papiksi keinoja kaihtamatta .
-Toki voi näinkin olla, mutta koska en ehdi (jouda, viitsi, toimerru, kerkeä) lukemaan kaikkia viestejä, niin voisitko ystävällisesti kertoa sen raamatunpaikan, missä mies tehdään pappisviran haltijaksi?
lainaa: "...Se on aivan selvää että Jumala ei sitä ole määrittänyt .ikinä ...."
-Totta voi tämäkin olla, mutta ei toki ilman perusteluja. Sanat "se on aivan selvää..." kuulostaa kovasti ihmisen tekemältä tulkinnalta Jumalan sanasta. Jumalan sanan tulkitseminen omien mielihalujen mukaan ei myöskään liene Raamatun tarkoitus?
Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.
1. Tim. 3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,
1. Tim. 3:3 ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne,
1. Tim. 3:4 vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina;
1. Tim. 3:5 sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta?
1. Tim. 3:6 Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi.
1. Tim. 3:7 Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan.
1. Tim. 3:8 Niin myös seurakuntapalvelijain tulee olla arvokkaita, ei kaksikielisiä, ei paljon viinin nauttijoita, ei häpeällisen voiton pyytäjiä,
1. Tim. 3:9 vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.
1. Tim. 3:10 Mutta heitäkin koeteltakoon ensin, sitten palvelkoot, jos ovat nuhteettomat.
1. Tim. 3:11 Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa.
1. Tim. 3:12 Seurakuntapalvelija olkoon yhden vaimon mies, lapsensa ja kotinsa hyvin hallitseva.
1. Tim. 3:13 Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa.
Tässä on eräs pyytämäsi paikka raamatusta.
Aadam sai määrityksen . aikanaan .1Moos.5:3. N. 5642 eKr.
Seet:. 1Moos. 5:6.
Enos :1Moos, 5:9 ,
Keenan :1 Moos. 5:12.
Mahalael : 1.Moos . 5:15.
Jered; 1Moos. 5:18 .
Haanok / Eenok : 1Moos . 1:21.
Metusalah. :1MOOS. 5:25.
Lemek :1 Moos 5:25.
Nooak :1 Moos 5:30 .
Jatkan jos tarvis.
Minulla ei nyt ole mahdollisuuta , ottaa esin todistusta .
Voisitko avittaa , katsotaan sitten sitä asiaa..
Tämä oli Kerbrocille,..sama
"KerboroC"
Tiedän vain mitä Raamatussa on siitä kirjoitettu
JumaLAN SANAN PALVEIJAN ei tule olla seuraavia vääristymiä .
- Jumalan sanan palvelijaksi ,ei saa olla äsken parannusta tehnyt ,
- Jos hän on naimisissa , pitää olla yhden naisen mies.
- Hänen tulee tuntea RAAMATTU ,
- Hänellä pitää olla Usko Jumalaan , ja sanaan
-Hänen tulee olla Kuuliainen Jumalalle
-Hänen pitää olla Uskon kanssa yhteinen
- Hänen tulee olla LUOTETTAVA,
- Hänen tulee täyttää USKOSSA ja ARMOSSA kasvaminen .
--sen salaisuuden joka on ollut kätkettynä , ikuisista ajoista ja
polvestya polveen , mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhilleen .
Joillde Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain kes-
kuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus : Kristus teissä kirkkauden toivo
Ja häntä me julistamme , neuvoen jokaista ihmistä kaikella viisaudella , Asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa..
Siträ varten minä vaivaa näenkin ,taistellen hänen vaikutuksensa
mukaan , joka minussa voimallisesti vaikuttaa ..
Nämä sanat on kirjoitettu Kol .1:26-29..
"teu".
Nooasta..
Seem. 1Moos. 11:10.
Arbaksad :1 Moos 11:11
KAINAAN :1 mOOS.11: 12.
Selah ;1 Moos . 11:13.
Eeber. :1 Moos. 11:15.
Peleg ,1Moos. 11:17.
Regu , 1Moos. 11:19 .
Serug .1 Moos,11:21.
Naahor ,1Moos 11:22.
Terah ,1 Moos . 11:25.
Abram . 1 Moos , 11:25.
""kERBEROc""
Augburgin tunnustus ,Ev-lut Kirkon Tärkedin Tuunustuskirja .
Kaarle V :n kutsuttua koolle 1530. , Ausburgin valtiopäivät evank.
ruhtinaat valmistautruivat uskontokysymystä koskeviin neuvotteluihin käyttäen apunaan Teologeja , Saksin vaaliruhtinaskunnalla , Luhter, ja Melanchtonin kotiomaalla . oli valmistelutehtävissä johta asema . Koska Luhther oli julistettu ( paavin )taholta valtakunnan kiroukseen , hän ei voinut matkustaa Ausburkiin
vaan hän jäi Koburfgin Linnaan : Josta käsin hän oli kirjeen vaihdossa mieheensä
eli Melanchoniin ja MUITTEN VALTIOPÄIVILLED matkustaneiden Teologien kanssa
Keskustelujen aikana Melanchton täydensi aikaikaisempaa luonnosta oppia kos-
kevalla esityksellä jonka pedreustana olivat Marburg ,ja Scwapachklin , Artik-
kelit . Nä'in syntynyttä evank. tunnustusta hän useaan kertaan joutui korjaamaan
ja lieventämään . LUTHER varoitti häntä tekemästä liian suuria myönnytyksiä,
Seitsemälle Ruhtinaalle ja kahden Kaupungin edustajille Allekirjoitettavaksi ja
sen tehtyä, 25. 6.1530. Se jätettiin Keisarille ja luettiin säädulle.
Se oli kirjoitettu Saksaksi ja LATINAKSI.
I ,Osa, sisälsi 21. oppia koskevaa , kappaletta joissa opilliset eroavuudet esitettiin varovassa muodossa. .
II. osa , Oli 7. Kappaleessa luoteltiin ne väärinkäytökset , jotka evankeelisten mielestä oli hylä'ttävä .Tunnustuksenalkuperäiset kappaleet ovat kadonneet
mutta , ne ilmestyivät painettuna , samana vuonna. ( edition princeps) .
Melanchton ryhtyi niitä' sen jälkeen korjaamaan julkaisten 1540 Laitoksen , joka ei
enää tyydyttänyt Luterilaisia . He nojautuivat "muuttamattomaan tunnustukseen "
(Confessio infariata. ) kun taas useimmat Refomoidut hyväksyivat "muunnetun "
myöhemmin syntyi kiihkeitä opillisia erimielisyyksiä
Sahmalkaldenin liiton yhtyneiden Ruhtinaskuntien ja Kaupungien tuli tuli Hyväksyä
tämä Ausburgin tunnustus , Kunse tuli Ruotsiin ja Suomeen Kirkko omaksui alkuperäisen , Ja Upsalan kokouksessa se käännettiin Suomeksi 1593.
oudosti sanottu sen käänsi 1651, Jakko Raumanus ,
Tämä AT; tuli Alkuperäisenä Upsalaan ja sen käännös oli 1651. Suomeksi.
Muuttis 27.11
"...Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. ..."
Tässähän näitä tuli rivikaupalla.
No joo - Teu.
Kaikki merkit viittaavat siis miehiin ja miesten pitää olla sanan levittäjinä ja seurakunnan paimenina. Suoranaista käskyä ei ilmeisesti ole, mutta kun puhutaan "papista" ja hänen vaimostaan, niin aika helppoa on tulkita asia sellaiseksi kuin esität. - siis tulkita.
Toisaalta ei sitä hommaa ymmärtääkseni naisilta kielletäkään, vai olenko väärässä?
Ja jos olisin oikeassa, niin miksi se sitten pitäisi ihmisten kieltää?
Ei kai sovi unohtaa senaikaista miesten hallitsemaa maailmaa ja näinollen vain yhdenlaista esitettyä käsitystä asiasta.
Puolesta-argumentteja olette sitten Muuttiksen kanssa löytäneet, mutta ette vielä niin riittävästi, että itse olisin vakuuttunut asiasta. Ja aavistuksen verran tulkinnanvaraisilta tuntuvat.
Augburgin tunnustus lienee erittäin merkittävä osa luterilaisuutta ja sen kulmakivi. Rippikoulussa olen voinut kuulla asiasta, mutta koko Augsburgi tuli kyllä näin vanhempana täysin uutena asiana ja suoraan puskista.
Viidennen artiklan kirkon viranhaltijan ymmärrän sakramenttien hoitajaksi ja jonkinlaiseksi seurakunnan opettajahahmoksi.
Tuollaisen jostain kopsasin:
"...Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3). Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, 9 jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla...."
Enkä muistakaan Googlaamistani kohdista löytänyt sanaakaan sakramenttien jakajan sukupuolesta.
Toisaalta en kyllä löytänyt alkuperäistä viidennen artiklan käännöstäkään, eli en rohkene ottaa tätä voimakkaammin vielä kantaa asiaan.
Tästä huolimatta väitän vielä, että edes Augsburgin tunnustuskirjat eivät ota kantaa viranhaltijan sukupuoleen, ennenkuin minulle toisin todistetaan!
(tässä siis vastahaaste teille)
KerboraC".
Sinun hienovarainen tyyli , on kuin kultvoitu kertomus, siitä
kuinka miehiä kannatetaan , ja Naisia niikuin sorsitaan voi
kun ymmärtäisimme , miksi ei JUMALA ole koskaan heitä
määtittänyt Sanan opettajiksi ei edes Uhrijumalan palveluun .
Kun löydämme viidennen Artiklan , kerromme selvästi lisää.
Se oli Melachton joka alkoi selvittämään mitä vielä piti tekemän
vuosi oli 1540 , ja Lutherilaisuudessa viihtyvät ei sitä hyväksynyt.
Vaan vaan paneutuivat aikaisempaan eli Alkuperäiseen .
Toisaalta Lutherilla oli vielä n.6 vuotta elin aikaa , mitä tämä
vaikutti hänen elämäänsä , emme tiedä . Ehkä paljonkin tai
sitten ei , joka tapauklsessa hän kuoli 1546..
Tästä Ausburgin tunnustuksesta 1651, kun Jaakko Raumannus teki
suomen-noksen , sen jälkeen on tehty useita ja viimeksi 1907, E,H.
E.Hyvärinen , ja 1948 A.E.Koskenniemi " Evankelis-Luterilaisen kir-
kon tunnuskirjat ..
NÄILLÄ TIEDOILLA VOIDAAN SAADA JOTAIN ESILLE.
MENEN KIRJASTOON AAMUILLA .
"teu"
Aabrahamista,.
Iisak 1Moos.21-35.
Jaakob .1Moos 25-40
Joosef 1Moos 30-50
Orjuudenaika
Mooses,2. Moos 2-5moos 34
Joosuan ja Tuomarien aika ,,1407 -1050 eKr.
Samuel 1090-1015 eKr. ( 1 SaM.12-25.)
Saul 1050 - 1010 ( 1SAM . 9-31 )
David. 1010-971 eKr. (1 sAM 16. -1Kun 2.)
Salomon 1 Kun 1-11.
Mites, Teu, kirjastossa kävi?
Löytyikö Augsin luvuista suorasanaista ohjetta saarnaajan sukupuolesta?
Itse en ole ehtinyt koko asiaan tutustumaan lainkaan.
"KerbopraC"
EI löytynyt , oikeden m,uuta kun , Nedttiin mennessä , Heidän koneella OK.
mutta kun tulin kotiin , meidän GooGle ei tiennyt samaa . siis siellä oli
kyllä mutta se ollisi pitänyt kirjoittaa ylös , tai maksaa kopio, hän ei ehdsottanut
sitä , edikä mulletullut heti mieleen "kopio ", siitä saadaan tietoa silätavalla
.
Heh, Noita teu määritelmiä, Jumalan palvelijaksi kelpaavia kriteerien täyttäjiä ei ole ketään.
"su"
kyllä' vain , jos jollakin lipsuu , hän on velvollinen korjaamaan ,
ja saitä kautta asia hoituu ,
Olet siinä oikeassa että ei ole kellään mutta jokaisen on annettu ymmärtää
että tilanteen niin vaatiessa ja kun se kerrataan ,. anteeksiantona , asia
kuin asia ,korjaantuu.
Tuossa sanoin , saitä , tarkoittaa ,,sitä.
tänään kirkossa 1 Adventti , eli kirkko vouden ensimmäinen päivä.
Sattui olemaan naispappi , minusta asia ei mennyt kohteeseensa
Ensinnä kaikki ei kuulunut , mutta ei kuulu mieskirkkoherratakaan .
ja muutenkin en pidä naisesta pappina .
Miksi , siksi kun naisen pitää pinnistellä kaiken kaikkiaan , saarna
kuului vähänparemmin , siinä vain tulihavaittua että Jeesuksella
ei moisia vaikeuksia , eikä Apostoleilla , niin he olikin miehiä..
teu, jos tää naispappi joutui pinnistelemään kun näki sinut ja ja arveli että et tykkää hänestä.
Olisivatko tuohon aikaan itämaan miesapostolit antaneet naisten tulla esiin ja saarnata. Olisivat kivittäneet hänet.
Raamattu on rakennettu miesvaltaiseksi Jumalan välittäjäksi. Sen lukijat ja sen mukaan siihen täysin uskovat eivät näe Jumalankaan hyväksyvän
naista kertomaan Hänestä kansalle. Siihen joukkoon kuulut sinäkin teu.
Minun naispapin vieroksuminen, on ainoastaan, kun on lapseta asti pitänyt miestä luonnollisena papin virkaan.Sama suhtaututuminen minulla on naispoliisiin ja varsinkin naisia sotaväkipäälikköinä.
Normaali elämässä miehillä ja naisisilla on oma roolinsa. Se osoittaa jo heidän fysiikkansakin. Mutta nykyfeministit ja intoilijat haluavat tasa-arvoa yli tarpeen. Sama palkka samasta työstä on tasa-arvoa. Mutta miehiä he eivät lapsia synnyttämään ja imettämään saa.
Se lähetyssaarjaaja asento mallikaan ei pidä enää paikkaansa, että nainen on aina alla, ja mies möyrii päällä.
Niinpä niin, Se lähetys saarnaaja asento on yksi niistä 69 joita
kerrotaan alan aikakauledissä, .
Hyvä huomio oli tuo nykyisin , nykyFeministit ja intoilijat haluavat
Tasa - arvoa yli kaiken. Sama palkka samasta työstä on heistä
tasa- arvoa . Mutta miehiä he ei saa lapsia synnyttämään ja ei
imettämään ... vaikka luulevat . sitten siitä tasa-arvosta heillä
on käsitys että palkan maksu olisi tasa- arvoa , ja kuitenkin saavat
keskimäärin 20% pienenpää palkaa , missä nyt on tasa.arvo..
SU, sinulla ei ole oikeutta arvostaa Raamattua mitenkään , kun
sinä et ole Uskossa kuten minä. siksi toiseksi vaikka sinusta on
kivaa pospotiluijata näitä asioita , kuitenkin minun pitää tuoda
esiin ,,Jumala on Jumala ja HÄN ei ole kenellekkään selitys
velvollinen , ei sinulle, ei kenellekään jos sinä olet parannuksen
tehnyt sinä voisit tietää , mistä puhut ,nyt et ..
Minulla ei ol e oikeutta ja valtaa arvostella Jumalaa ja hänen tekojaan. Minulla ei ole halua arvostella raamattua joka kertoo Herramme hyvyydestä. Mutta katson olevani oikeutettu ajattelemaan omilla aivoillani apostolien ja raamatun kirjoittajien kirjoitukset enemmän tai vähemmän olevan heidän omia sen ajan mielipiteitään.
Jumalalle emme täällä kirjoittele, vaan osastomme osanottajille, olivat he uskossa tai ei. Ja uskossa olevien kuten sinun, ei ole oikeutta tyrmätä toisten kirjoittajien mielipiteitä helv.ettiin. Jumala ei ole selvitysvelvollinen, ei sinulle eikä minulle. Me olemme Hänelle silloin tällöin selvitysvelvollisia.
Jos väität, että minun tulee tehdä parannus, eli tulla uskoon, että tietäisin mistä puhun. teu, minä olen omassa "uskossan" ja tiedän mistä puhun.Sinun uskosi, jota kunnioitan, on siinä mielessä, että et tiedä mistä sinä puhut. Esimerkki: Luomiskertomuksen täydellinen todeksi uskominen sellaisenaan. On lupa käyttää selvää ajattelutapaa todellisuuteen uskossakin. Ei millään pahalla, mutta kun tuli puheeksi vain uskovaisen oikeuksista.
mYÖNNAN ETTÄ OLIN LIIAN KÄRKÄS , mutta en sitytenkään voi
hyväksyä , mitään omaa uskoa , koska se menee Raamatun ohi ja
se asia että omilla aivoilla pitäisi ajatella , jos kykenee .
Raamattu sanoo että kaikella oman arvon tunteella voi tehdä
vain pahaa , mitä nyt sanot ?
sellaisen joka ei pyynnöästä ole jaksanut antaa anteeksi , voi viedä
asiansa takalistoon .
Sanon sulle että ei tartte tulla USKOON , mutta saa tulla
onko siinä jokin ero , minusta on , katsos se on JUMALA
joka antaa uskon , emme me eikä' me voida kiirehtiä'
eikä mitään pakolla ..
Aloittaja ,, sinulla on varmasti vaikeaa , olisiko tilanteesi kuin Vävypoikani
että tila on liianpieni ei korvauksia tule tarepeeksi ..
hän oli ostanut tilan n.10 vuotta ennen EU:ta silloin vielä pärjäsi joten kuten
mutta kun EU alkoi kohtas oli selvissä että kato tulee ..
Nyt hän kesällä myi pellot . ja 75% metsistä sai velat maksettua ja laskut
ei tilanne ole tyietenkään hurrattava omaisuutta on syöty , muuta tuloa on
vähän koska on 3 traktosia ja tuorerehu linja sen teko maine on hyvä .
ja kaikki muutkin maatalous koneet on tallella , niiden kanssa saaatta
tehdä Bisnestä , ehkä 5 vuotyta vanha Linko , maansiirto levy .
maan siirtoon 600 l kauha etukuormaajaan ja 800-1000l lumeen ym.
keveään , 4 siipinenaura ..
Höpö höpö savon ukko. Olet väärä henkilö arvioimaan Raamatun tekstejä millään tavalla. Sinä elät epäuskossa ilman Jumalaa, jonka näemme kaikista viesteistäsi.
Ainut jota voit pettää olet sinä itse, ja sen olet onnistunut tekemään taitavasti koko elämäsi ajan.
Loppusi on kerrottu sinulle jo useampaan kertaan. Jos parannusta ei tule tästä uskosta jossa nyt elät, niin ikuinen kadotus on edessä. Samoin kun kaikille muillekin epäuskoisille.
Tällaisia savon ukon kaltaisia moukkia on maailma täynnä jotka kuvittelevat olevansa itse oma jumalansa, ja uskovat järjestelevänsä pelastuksensa omilla ehdoillaan. Jumalaa ja Jumalan omia pilkaten ja halveksien he kulkevat ylpeinä kohti kadotusta
"su"
En usko että yhdenmiehen usko riittää . Missä silloin on serakunta
sehän kulkee läpi Raamatun. ja kaikkien pitää kerran tulemaan Viimeiselle
tuomiolle . Minusta ei ole lupa käyttää ajattelutapaa uskossa ,koska
silloin Raamatun mukaan käytettäisiin järkeä ,,Mitä silloin uskolla tekisi
Ei pojat kyllä asia on niin että USKO on sellainen tekijä , että se antaa
meille varmuuden , JUMALASTA, JEESUKSESTA , PYHÄSTÄ HENGESTÄ .
ELI PYHÄN KOLMINAISUUDEN TEKIJÖISTÄ , ELI KAIKISTA NIISTÄ
MITÄ ME TIEDÄMME.
LOPUT USKOMME.
Sinä se hevosmies jaksat ainoana Jumalan ja Jeesuksen omana olla pahalla päällä.
Sinä näet kaikissa sivullisissa pi.run istuvan. Se on hyvä että uskot kadotukseen, koska pelkäät itse sitä. Mutta se on ongelma, kun pyytelet toisiakin mukaasi hevoskärryillesi, ja kun sinun sontakärrysi on niin synnistä likainen, en minä sellaiselle kärrylle tule. Kuvittelen vielä, että istut kärryjen lautapenkillä pi.run kanssa vieretysten. Siinä on vielä ne vanhan aikaiset rautapyörät jotka täristävät kärryjänne hel,vetin kivikkoisella tiellä. Siinähän mahakin menee sekaisin ennen hel,vettiin tuloa.
Sinä hevosmies, olet todella reppana. Tuntuu joskus, että aivan kuin omaksi huviksesi älytät toisia aivan kuin minäkin sinua.
teu, Abraham oli yksi mies ja hänen uskonsa riitti raamatun mukaan, vaikka Saarakin naureskeli ukon toilauksille.
Olet teu oikeassa, usko on sellainen tekijä joka antaa itselleen varmuuden suhteensa Jumalaan Hänen suojeluksestaan ja armostaan. Eihän kristinusko paha ole,mutta sillä ratsastetaan lähimmäisen pahaksi oloksi, luullen itse olevansa täydellisiä pyhimyksiä valmiiksi taivaaseensa.
Minun ajatukseni poikkeavat kristinuskon ajatuksista, ja olen havainnut, että ne poikkeavat nykyisin monen muunkin mielestä. Meitä hallitaan ylhäältä, niin kristinuskoisia, lestadiolaisia kuin heidän uskostaan poikkeavia ympäri maailman.
Saarakin naureskeli ukon toilauksille, - höpöttää su. Milloin jos saan kysyä?
Aabrahamin taloon tuli näet kaksi ihmisen muotoista enkeliolentoa ilmoittamaan
mitä on tulossa. Normaalisti ihminen säikähtää ja tulee kananlihalle, nähdessään
taivaasta lähetettyjä olentoja.
Mutta tuo savon ukko, se vain piilkkaa Jumalaa ja nauraa oman kalmalle kaikuvaa nauruaan, kuin piru helvetissä. Kuvottava ihminen!
Saara ei koskaan lapsen saannistaan nauranut vaikka näin väitetään.Saara erään kertoman mukaan, hymyili. Mutta olihan siinä Aben toilaukselle naureskelemista, kun Saara käski Aben makaamaan palvelittarensa Haaganin kanssa. Ja lapsihan siitä tuli.
Mielikuvitus lentää Saaran naureskelemisesta monenlaisti. On siinä ollut apostoleilla ja sen jälkeen kopsaajilla työtä saada Jumalakin puhumaa Saaran lapsen saamisesta.
Ne taivaasta lähetetyt olennot, ovat niin mieleikuvituksen tuotteita ja uskossa seonneiden harahanäkyjä, joko päivällä tai unessa yöllä.
Raamattu kertoo kaikki kauniina, vaikka sen ajan ihmiset olivat yhtä syntisiä kuin nykyäänkin. Ja nämä raamattuun täysin luottavat sen aja huorittelut, tapot ja muut rikokset vain hyvinä esimerkkeinä Jumalan sanana. Onko teille kukaan tätä ennen minua kertonut. Jumala ei koskaan ole, eikä tule hyväksymään näitä rikollisia ihanteita mitää raamattuun on Jumalan sanana laitettu. Ymmärrättekö?
Usko on ihmeellinen asia. Se saa toiset hyvinkin hyvämieleiseksi. Mutta toise kuten tää helve.tin hevosmies. sekopäiseksi. Kun se pahalainen, hänen sisässään lyö vastaan kaikkea hyvää mitä hän kuulee, niin hevosmies luulee Jeesuksen puhuvan hänelle, että pitää noitua,kirota rukouksin helpottaakseen pahaa oloaan ja miellyttääkseen sisällä olevaa pahaa henkeä.
Se on vain ikävää,että hän todella luulee olevansa verellä pesty Jeessuksen hyväksytty. Tälläinen ihminen on tääläkin kuin torakka hernesopassa. Pitää aina varoa, mitä suuhunsa pistää. Jos näin käy, että vahingossa sen suuhunsa laittaa, se on sylkäistävä pois. Se oksettaa jopa ulkopuolisiakin, niin ällöttävä tämä hevosmiestorakka on meidän keitossamme täällä.
Siis älkää olko torakoita!
Tästä välistä, on poisrtettu kysymys josta otin osviitan
se ilmeisesti ,oli liian lähellä. kirjoitan tämän siksi
että jollakin oli mahdollisuus , vetää omansa pois
n. 1 vrk aikana , ja teki , mulla ei ole .
" su ",
Abrahamilla oli suuri karja , ja palvelijoita paljon , kun hän lähti
Niitä 5:ttä kuninkasta takaajoon hänellä oli ismail, ja 313 miestä
jotka oli leireissä syntyneet tavalla tai toisella Apen hallinnassa
ja Mamren veljekset jotka oli Askolin ,Eskolin , ja mamre, = 318.
Abe oli liitossa Mamren veljesten kanssa ,
Ja he ajoivat viiden kunkinkaan joukot ohi Damaskon porttien ja
vielä kauaksi niiden saivuitse. He saivat kaiken tavaran mitä olivat
tulleet hakemaan , Lootin ,ja paljon naisia , läes kaiken karjan joka
oli viety . palatessaan Aabraham . Tapasi Kaikkein korkeimman
Jumalan Papin , jolle Abe makasoi kaikesta kymmernykset .
Ja määräsi vain Mamren veljeksille jotain palkkaa , koska muut oli omaa
påaimenista kerättyä sota väkeä ..
PS, karjaa kaitsivat kaikki vanhat sinä aikana ja lapset ja nuoret ,ja vartioon jätetyt muutamat Raavaat miehet jotka olisi vielä voinut sotia .
Tämä sotimiseen osallistuneitten määrä , 318 miestä oli muuten sama
kuin , myähemmin GIDEONILLA kun hän lähti omaan sotaan siis 318
mutta se on toinen tarina.
" su "
Tottakai teitä on monta kun 9/10 ei koskaan saavuta pelastusta .
Kirjoitin trähän , mutta se putosi alemma .
en tiedä ken hyväksi , niin vain kolisi.
"voi ihmisparkaa "
1Moos 18:2. sanoo että kolme miestä seisoi hänen edessään ,
nähdessään heidä't , hän riensi heitä vastaan Majan ovelta ja
kuimarsi maahan . sama on kirfjoit Hebr. 13:2.
Jos sanon suoraan , ei silloinkaan ollut Jumala antanut naiselle
minkäänlaista valtuutta toimia Nais pappina ei uhrijumalan pal-
velijana , ei mitään sananpalvelijan tehtävää. Voisimmeko
keskustella tämän tyypisistä asioista vieläkin ..
Vieläkin menisimme samaa rataa , jos ei Maallinen laki olisi nais
asia naisten takia pelannut Täysin ihmis ja epäillen toisiaan .
Siis ei 7655 vuoteen ole JUMALA antanut määritystä naiselle
minkäänlaiseen Naispappeuteen jonka he itse ottivat .
Se ei ollut oikeen kaikki, pitää tulla esiin , ei koskaan ole kukaan
Nainen saanut mä'äritystä JUMALALTA , tämä pitää tuta.
niin että kaiken lainen , asioiden sekoilu on naisista kiinni,
ja tahallinen pahanteko on heistä nytkin ..
Mitä väärennettyä Raamattua luet . 18:1. sanoo,,Ja Herra Ilmestyi
Mamreen tammistossa , jossa Aabraham istui telttamajansa ovella
päivän olledssa palavammillaan
2. Kun hän nosti silmänsä ja katseli , niin katso , kolme miesträ seisoi hänen edess'ään ; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan..
Aivan niin olin hätäinen.
Kyllä kolisee täälläkin. Jatkuva uskovien itsekehu, veripesu, ainoat Jumalan hyväksytyt lapset. Ulkopuoliset kaikki hel.vetin jonossa, pirun äpäreitä,
raamattu sanoo niin ja näin. Kuitenkaan itse ei sitä pysytä noudattamaan.
Tässä elämässä ei raamatun jakeet auta, jos itsesyytökset painaa päälle, ja niiden tasaaminen halutaa toisia tuomitsemalla, että itse kuulisi itselleen taivaan kellojen soiton. Ei ole mitään realismia, vaan kaikki on uskon höyryssä luullaan omaa nimeä jopa Jeesukseksi. Rukoilkaa Jumalaanne itsellenne rehellistä oikeata, vapaata elämää. Irti ainaisista synnin syytöksista ja pelosta lopputileissä. Ei pidä kurottaa omenaa puusta vaikka kuola suusta valuisi, jos ei kädet tiitä sitä ottamaan. Pitää hyväksyä pienuutensa ja ja todeta,että olemme alamittaisia kaikki Jumalan omenatarhassa. Minä ainakin olen. Mutta en rupee syömään teidän uskonkepillänne pudottamia matosia mätiä omenoita. Tulihan tämä nyt taas selväksi. Ei siinä auta millään raamatunlauseilla vastata. Aina on kovaa kun sormellaan otsasta koettaa, mutta jos takapuolesta se haisee.
Ilmeisesti ei mene perille ettei sinun tekemiset ole tuomiosi kohde
Yhtöä lailla siinä on, tekemättömyys , ymmä'rrä'tkö.. ?
Kaikkien pitäisi.,. tai sitten ei .,.
Niin ne Raamatun lauseilla vastaukset ei olekkaan pelkkiä vastauksia .
Ne on Opiksi ,OHjeeksi , Tiedoksi ...
"su"
Oletko ymmä'rtänyt.
oletko edes lukenut.
ihmisten raamatussa ei ole pedofiileille rikoksia anettu anteeksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
Niin teu, en todellakaaan ole ymmärtänyt. Minulle raamattu, niin pyhä kirja kun se lieneekin ei oikein mene aina perille. Kerron nyt mielipiteeni siitä. Tämä on vain minun oma mielipiteeni. Sitä ei tarvitse toisten olla samaa mieltä kanssani. Jos joku pitää, että raamattu on kaikki, niin siitä vaan.
Minun raamatun tuntemukseni on heikko, mutta se on siksi, että en ole sitä paljoakaan lukenut. Mutta sen kirjoittajat ja muistiin panijat apostolit, olivat aivan tavallisia sen ajan ihmisiä. Ei he tunteneet Jumalaa sen paremmin kuin me
tänään. Ne heidän kirjoituksensa Jumalan sanana, ovat mielestäni vain heidän mielentilansa mukaan olleet Jumalan sanaa. Jumala on tietysti vaikuttanut myös heihin. Mutta se, että siellä kerrotaan Jumala sanoneen jollekin siten ja täten.
Miksi silloin Jumala ilmestyi ja enkeli kertoivat. Miksi ei nyt ole Jumala sanonut ja enkelit ilmestyneet. Vielä kertaan, ne luomiskertomukset ja muut vanhanpuolen ihmeteot, eivät mene minun aivooni, niiden mielestäni mahdottomuuksien takia. Vaikka Jumala on ihmetekiäkin, meidän käytöksissämme. Lisäksi raamattu on saanut vuosituhanten aikana sellaisen aseman joka on luonut ihmisille taivaan ja hel,vetin. Sekä pelon Jumalaan, joka on surkein pelko ihmisellä. Jumalaan pitää turvautua, eikä häntä pelätä, hänen kostoaa, kuten sanassakin sanotaan.
Toivoisin pääseväni irti näistä väittelyistä. Mutta kun minä perin maailmaa kauan näkeneenä, periaatteltani rehellisenä, avoimena ja oikeudenmukaisena miehenä, mielestäni, en siedä kaksinaamaisuutta, muunneltuja totuuksia, sekä väärin ymmärretyn Jumalan ymmärtämyksen kertomaa. Ja myös ihmisiä, jotka lajittelevat toisiaan erikarsinoihin, erllaiselle tasolle Jumalaa nähden. Tällaiset matkaoppaat neuvomaan, joilta itseltään on reitit hukassa. Hyviä ihmisiä on paljon. Enemmän kuin pahoja. Mutta se, että jos joku olettaa olevansa hyvien joukossa, ja huutelee nurkantakaa toisille syytöksiä, ilman että eivät tiedostavat oman tilansa maailman hyvyydestä tai pahuudesta.
Voisin purkaa itseäni tässä vaikka kuinka kauan, mutta se on kai turhaa kun tiedän sellaisten keskustelijoiden täällä jotka ottavat kaiken vain raamatusta, niin paljon kun siellä hyvää onkin. Mutta kaikki ei ole Jumalasta vaan vanhan-ajan sen ajan "viisaista" miehistä jotka saarnasivat ja pitivät kansaa oman mukaisensa tiedon vallassa Jumalasta.
Jumala on aina ollut ja tulee olemaan meitä ohjailevana hallitsevana ja armahtavan jos näi vain haluamme. Ja vaikka ei halutakkaan, Hän on vallan pitäjä ja määräävä meissä. Maailassa on vai hyvä ja paha. He taistelevat meistä, sanovat sitten uskovat tai uskottomat mitä hyvänsä. Loppu on meillä kaikilla. Sen jälkee ei ole mitään, kuin Jumalan laatima ohjelma missä olemme ja minne menemme.
Toivoisin todella pääseväni pois tästä syntisten laaksosta täältä. Mutta en antaisi periksi pahalle, joka täällä tuomioitaa ja pilkkojaan lateleen. Yritän kuitenkin lopettaa ilman heidän kiroustaan, mieluimmin siunauksin.
Varmaan sinua, ihmetyttää miksxi Nooakilta ei jäänyt sanoja kovin paljon ja
jäikö lainkaan , paitsi ne mitkä Pyhä Henki toi esiin , silloin kun Moose kirjoitti
Raamatun alku lauseet , se oli Ensimmäinen kirja He kirjoittivat sitä n.8 vuotta
Ja he käyttivät kaiken sen ajan jonka mooses ei tunenut sen ajan pituus 4195
vuotta , muut Kirjat hän kirjoityti tuntemistaan asioista , mutta sai apua jos ei
ollut varma tahi muuten tunsi tarpeen kasvaneen ..
Yleensä Raamatun kirjoitus alkoi 1447. Se toinen kirja alkaa, n.1435..
kolmas kirja n,1428., 4 kirja n.1420. ja 5 ,kirja n. n.1414. eKr. kaiken oli
oltava valmista 1407. jolloin herra vaati Mooseksen tilille .
Ne oli n ämä kirjast . koko Raamattu on 66. kirjaa , sama luku kuin Jesajalla LUKUJA. Vain 5 varsinaista Apostolia on kirjoittanut , eli valtaosa on muita
kirjoittajia ,
Job. joka oli vanhenpi kuin Aabraham kirjoitti 42 lukua pitkan , mihin aikaan
tarkalleen emme tiedä , Hän oli suntunyt n, 2350 ja eli n. 235 vuotta oppi
kirjoitustaidon n. 65 vuotiaana mahdollisesti Ystäviltään , toisen tiedon mukaa hän asui Uusin maassa ,ja toisen tiedon mukaan Kuusin maassa . Uusin maatge en tunne ,,kuusin maa on ylä -ekyptinä tunnettu. Sama maa joka oli Saaban
kunuinkattarella . ja silla Hoviherralla jonka Filippus kastoi ..
No et ole ajatellut niin että ei kaikkien sanomisiin pidä niin kamalasti ottaa
kantaa eikä mieltä pahoittaa ,,nimittäin jos ei ole muuta kuin pahaa ,
olkoonpa se kukatahansa, sitä ei pidä liikaa ruokkia. Missään vaiheessa .
Ota rauhallisesti.
Jos Salomon tuli kuninkaaksi 971 , oli hänellä lähisetukuntien läes
suurin kuninkaan Vaimoja oleva haaremi ..
Temppelin Rakennus . 967. Rakennus kestää 960 eKr.
Saaban Kuningatr, tulee 958 eKr. Hän viihtyy 6 kk saa
valtavat tuliaiset: Kuusiin , Kuningatar oli oikealta nimeltä
Hatsepsutin /Makeran , siitä voit lisää lukea 1 KUN ,6-10 .
Tämä ei anna lisä tietoa JOB:sta .