Mistä apua vauvan itkuisuuteen?

avuntarpeessa1

Poikani on reilut 8 viikkoa vanha ja ilmavaivat ovat vaan pahentuneet iän karttuessa. Huudot alkoivat 2 vk iässä ja nyt ovat tulleet voimakkaammiksi ja rajummiksi.
Ilmavaivoja on paljon ja hän itkee käytännössä 24/7, sillä hän itkee jokaisesta syötöstä seuraavaan syöttöön. Koliikkia ei hänellä kai ole, sillä itku ei ole sellaista tauotonta eikä se sijoitu tiettyyn vuorokaudenaikaan.
Mahavaivojen vuoksi ei myöskään nuku kunnon päiväunia vaan nukkuu levottomasti noin 30 minuuttia kerrallaan ja herää ilmavaivoihinsa. Myöskään yöllä hän ei nuku syviä eikä pitkiä unia.
Röyhtäytetään kunnolla ja tehdään pierujumppaa ja vatsan hierontaa, joiden avulla röyhtäisyjä, pukluja ja pieruja tulee, mutta vauva vihaa jumppaa ja hierontaa (ilmeisesti vatsa on myös kosketusherkkä) ja itkee vain kovemmin.

D-vitamiinin käyttö ollut katkolla 2 vk, ei ollut itkuisuuden syy.
Disflatyl ja Cuplaton kokeiltu, ensimmäisestä ei apua ja toisesta itkut jopa pahenivat.
Oli ennen täysin rintamaidolla ja nyt lisäksi saa korviketta. koska ilmeisesti maitoni ei hänelle riittänyt. Itkee vaikka olen karsinut kaikki "väärät" ruoat ruokavaliostani. Itkee myös korvikkeen annon jälkeen.
Myös kakkaamisen kanssa on ongelmaa: saattaa mennä viikkokin että kakkaa ei tule ja se selkeästi lisää itkuisuutta seuraavaan kakkaan asti. Eli siis kakkaamista seuraa yksi tai kaksi hyvää päivää ja sitten seuraa 5-6 huonoa päivää.
Poika oli myös sairaalassa tarkkailussa 2 päivää ja tietysti silloin oli niin vieraskorea ettei itkenyt ollenkaan, joten sairaanhoitajat ja lääkäri päättelivät että kyse on vain maitoni riittämättömyydestä. Kun yritin kertoa, että kotona itkua on paljon enemmän, he eivät selvästikään uskoneet minua ja kai luulivat minun liioittelevan.
Terveydenhoitajan mukaan itkuisuuden pitäisi vähentyä 2 kk ikään mennessä mutta en jaksa oikein uskoa että muutamassa päivässä tapahtuisi suuri muutos.
Muuten jaksaisin paremmin, mutta koska vain vauvan kantaminen sylissä auttaa, en voi laskea häntä alas edes vessassa käynnin ajaksi ilman sydäntäraastavaa itkua. En usein saa myöskään ollenkaan juotua, syötyä tai nukuttua ennen iltaa. Ja tämähän ei ainakaan auta maidontuotantoani. Stimulointiin tarvittavaa pumppaamista ei pääse myöskään tekemään. Vain vaunu- ja autoajelut auttavat ja nekin vähenevässä määrin, eli poika saattaa herätä huutamaan kipuansa nykyään myös niissäkin. Itse olen jo täysin loppu ja burn outin partaalla.
Milloin teillä on itkuisuus helpottanut? Onko teillä vinkkejä ja keinoja ilmavaivojen eliminoimiseen?

23

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • otaapuavastaan

      Asutko vauvan kanssa kahdestaan, vai asuuko isä samassa taloudessa? Isästä on paljon apua jos sinulla tuntuu että voimavarat ei riitä. Sosiaalinen verkko on tärkeää, eli pyydät rohkeasti apua toiselta turvalliselta aikuiselta jota kiinnostaa vauvasi hyvinvointi. Oletko soittanut neuvolaan ja kysyä neuvoa sieltä? Neuvolasta saa helposti apuja, voi hankkia hoitajan sieltä että saat levätä ja syödäkin rauhassa.

      Miten paljon vauvasi saa korviketta ja kuinka usein imetät päivässä? Jos annat korviketta niin rintamaito alkaa loppumaan luonnollisesti... joten jos haluat vielä palaa täysimetykseen, niin kokeile sinnikkäästi vain imettää niin maidontuotanto pysyy hyvänä. Mutta mikä nyt on ehdottoman tärkeää, että pidät huolta itsestäsi eli syöt monipuolisesti (juo vettä, muita nesteitä paaaaljon) ja ota jokapäivä vaikka multivitamiinitabletti. Paljon jaksamisia!

      • aapee

        Asumme kolmestaan siis isä on myös kuvassa mukana. Hän tekee pitkää päivää töissä eikä jaksa auttaa (fyysisesti) eli on vaan liian väsynyt, halua kyllä on. Kummallakaan meistä ei ole luotettavia henkilöitä kotipaikkakunnalla.
        Meillä käy perhetyöntekijä kerran viikossa noin 1-2 tuntia kerrallaan. Olen yrittänyt esim. nukkua sillä aikaa kun hän käyttää vauvaa vaunuajelulla. mutta en saa unen päästä tarpeeksi nopeasti kiinni.
        Neuvola ei ole paikkakunnallani ole kovin tehokas tai ammattitaitoinen paikka. Saan osakseni vähättelyä ja valkoisia valheita (kuten tämä 2 kk rajapyykki) ja lasten th:tä on vain yksi, joten neuvolatätiä ei voi vaihtaa.
        Korvikkeesta: imetän aina ensin ja vasta sitten annan korviketta jos tarvetta on. Maitoa tulee minulta niin vähän että vauva uupuu rinnalle ja nukahtaa ennen kuin on täynnä. Jos ei nukahda, niin rupeaa sitten "luputtamaan" rinnalla. Sairaalassa ehdottivat että antaisin korviketta sen jälkeen kun vauva väsyy imemään. Joten niin olen tehnyt. Ennen vauva saattoi pahimmassa tapauksessa olla rinnalla jopa 3 tuntia putkeen koska ei saanut tarpeeksi maitoa. Hän ei siis imenyt jatkuvasti vaan imi, haaveili/torkahteli, imi jne. Ei siinä ollut enää mitään mieltä. Nyt yritän saada lisättyä maidontuloa pumppaamalla mutta se ei tunnu auttavan. Olen yrittänyt siis pumpata, syödä ja juoda niin paljon kuin mahdollista mutta esim 1 tunnin pumppaamisella saan herutettua noin 50 ml. Korvikkeen määrä vaihtelee hyvin paljon päivästä riippuen.


    • Imetetty

      Vaikea tilanne,ja saattaa pahentua jos annat lapselle minkäänlaisia "lääkkeitä" ? Äidinmaidossa on kaikkea mitä lapsi tarvitsee,hoida se asia ensiksi kuntoon,niin yleensä hoituvat muutkin asiat sen jälkeen.

      • aapee

        En anna enää tällä hetkellä lapselle minkäänlaisia lääkkeitä paitsi D-vitamiinia. Äidinmaidon tuotantoa yritän tosiaan lisätä, mutta mikään ei tunnu tepsivän. Imetän aina kuin mahdollista, mutta joskus menee jopa 3 tuntia ennen kuin vauva on tyytyväinen, tästä voit päätellä maidontulon hitauden.


      • Osaisinpa auttaa
        aapee kirjoitti:

        En anna enää tällä hetkellä lapselle minkäänlaisia lääkkeitä paitsi D-vitamiinia. Äidinmaidon tuotantoa yritän tosiaan lisätä, mutta mikään ei tunnu tepsivän. Imetän aina kuin mahdollista, mutta joskus menee jopa 3 tuntia ennen kuin vauva on tyytyväinen, tästä voit päätellä maidontulon hitauden.

        Ei kannata stressata siitä pumppaamisesta. Se, että vauva haluaa olla rinnalla koko ajan, ei automaattisesti tarkoita, että maitoa tulisi sinulta jotenkin hitaasti tai huonosti. Vauvat lohduttavat itseään rinnalla, joten jos vauvasi on kovin itkuinen ja hänellä on mahavaivoja, hän saattaa haluta vain lohduttautua rinnalla. Toisin sanoen: lupsuttaessaan rintaa hän käyttää sinua tuttina. Se ei ole vaarallista. Vauvat ovat muuten itse asiassa itkuisimmillaan siinä kahden kuukauden iässä ja kolmen kuukauden iässä yleensä helpottaa. Terkkarillasi oli siis vähän erikoista tietoa. Oletko muuten varma, ettei vauvallasi oli ongelmia refluksin kanssa? Se on koliikin lisäksi yleisimpiä syitä epänormaalin runsaaseen itkuisuuteen. Helpottaa muöskin ajan kanssa. Onko sinulla muuten kantoliinaa? Kokeile ehdottomasti, saat kädet vapaaksi ja se on sinullekin ergonomisempi kuin jatkuva kantelu.


    • rhbret

      Koliikkivauvan äitinä kuulostaa jokseenkin tutulle.

      Muutama asia mitä tulee mieleen... Mahavaivaisille vauvoille olen kuullut suositeltavaksi, että kokeilisi säännöllistää hieman niitä imetyskertoja. Vatsavaivoja voi lisätä kovastikin se, että luputetaan tissillä kolmekin tuntia, kuten sanoit. Eli "vanhanaikaisesti" kokeilisit pitää parin/kolmen tunnin taukoja imetyksissä. Vauva kun voi hakea lohtua siitä rinnasta ja sitten taas mahakivut lisääntyvät. Toki en tähän mitään tutkimusta ole lukenut, mutta niin nämä "vanhat ja viisaat neuvoo".

      Jos kakka viipyy noin kauan, siihen olen saanut sellaista vinkkiä, että kokeilla keitettyä vettä. Myös vyöhyketerapia sai ainakin meillä vauvan mahan toimimaan, joskaan se ei koliikkiin vaikuttanut mitenkään. Jos se teillä on niin, että kakkaamisen jälkeen pari parempaa päivää niin olisiko siitä apuja?

      Meidän lapsista kummallakin oli 3kk "koliikki" tai mitä se nyt sitten ikinä onkaan. Toinen itki vähintään 5h/vrk kolmen kuukauden ikään, toinen viiden kuukauden ikään. Monenlaisia vinkkejä tuli kokeiltua, ei siihen vain mikään oikein auttanut.

      Ainoa mitä jälkikäteen olen miettinyt, että siinä vaiheessa minä olin melko poikki, mies teki pitkää päivää ja olin varmasti kireä kuin viulun kieli. Olisi pitänyt ymmärtää ja tajuta hakea enemmän apua ja opetella itse rentoutumaan jotenkin, josko se oma kireytenikin vaikutti lasten olotilaan... Tiä häntä, mutta jos sinä nyt elät sitä hetkeä niin ota itsellesi hyvällä omalla tunnolla jokin oma juttu mistä nautit ja pidä itsestäsi huoli!

      PS: Sinun on myös opeteltava syömään/juomaan/käymään vessassa jne. siitä huolimatta, että vauva on itkuinen. Laita vaikka kantoliinaan, että saat tankattua itsesi. Tuota menoa sulla sekoaa pää, etenkin jos isäkään ei jaksa vauvaa hoitaa nyt. Ja väsyneen äidin teot voivat olla arvaamattomia.... Huolehdi itsestäsi!

    • silloin väsytti..

      Voi ei, voimia sinulle, tiedän että tilanne on tällä hetkellä väsyttävä!

      Edellisten tapaan yhdyn kantoliinan/kantorepun suosittelijaksi, että saat kädet vapaaksi.
      Itselläni ensimmäinen lapsi oli myös itkuinen, tai no, huusi koko ajan..ei nukuttu ei, ei yöllä eikä päivällä. Rauhallista musiikkia laitoin sitten usein päivällä, ja repussa kannoin lasta ja "tanssin" hiljakseen, monesti rauhottui sitten edes hetkeksi.

      Me myös aloitimme kiinteän ruoan syömisen aiemmin, eli 3kk:n iässä, ihan suosituksesta, ja se auttoi meillä niihin masuvaivoihin ja huudot vähenivät. :)

    • Kairis

      Oletko kokeillut itse olla maidottomalla ruokavaliolla? Vauvasi voi olla yliherkkä lehmänmaidolle jonka seurauksena vatsakipuja, pulauttelua. Silloin ei kyllä passaa antaa korvikettakaan jonka pohjana on lehmänmaitoa. Muistaa tosiaan juoda ja syödä itse hyvin, vaikuttaa maidontuloon. Ja vauvallahan on tankkauskausia jolloin tuntuu ettei maito riitä millään. Voimia sinulle ja perheellesi.

    • itkua paaaaljon

      Kuullostaa erittäin tutulta tämän äidin korvaan. Meillä oi määrittämätöntä itkua melkeinpä puoleen vuoteen saakka. Loppujen lopuksi sai nimekseen koliikki. Meillä siis kanssa itkettiin lähes kokoajan, itkua oli ikävä kyllä autossa ja vaunuissakin. Unien aikana toki ei itkenyt, mutta toinen ei vain osannut nukkua edes pitkiä unia. Eli masuvaivat, unettomuus ja ruokahaluttomuus olivat meillä niitä syitä. :(

      Apua olisin saanu, mutta en kehdannut sitä ottaa kun toinen vaan huusi. Kanniskein toista vain sylissä kun kantoliina tai reppu eivät kelvanneet. Jälkeenpäin tuo oli todella rankkaa aikaa. ..Jos sama tilanne vielä eteen tulisi niin pyytäisin ehdottamasti apua ja kantaisin siinä kantoliinassa enemmän jotta saisi juuri tehtyä niitä tärkeitä asioita pitkin päivää, mm. syömistä.

      Erittäin paljon stemppiä sinne, kyllä se vielä paremmaksi muuttuu. :)

    • ...

      Jos miehesi ei jaksa sinua auttaa, pyydä äitiäsi auttamaan. Vauva vaistoaa burn outtisi.

    • siili1

      Meillä itkuisuuteen auttoi Rela- tipat (d-vaitamiini ja maitohappobakteerit samassa) ja Disflatyl säännöllisesti 4x päivässä 6h välein. Lisäksi kunnon röyhtäytykset ja pystyasennossa oleminen syötön jälkeen. Jos Disflatylin anto jäi epäsäännölliseksi, vatsakivut jälleen kovat.

    • hyhyyy

      Cuplatonista sen verran että meillä se tuntui aiheuttavan itkua muutaman päivän ajan, uskon että siitä syystä kun ilmat lähtivät mahassa liikkeelle... sen jälkeen itkuisuus väheni huomattavasti ja ilma kulkee helposti.
      Toinen mikä oli hyvä ratkaisu oli ainun koliikkipullo. Siinä on venttiili joka poistaa ilmakuplat pullosta. Huomattava ero tavalliseen tuttipulloon verrattuna. Siispä kun vauva ei niele ilmakuplia ilmavaivatkin vähenevät.
      Noista kahdesta löytyi meille itkuisuuteen apu vaikkei koliikkia olekaan. Vatsallaan pitäminen voi myös auttaa, aloittajan vauva varmaan on jo sen verran iso että onkin jo sitä harjoitellut, mutta jos muutkin painiskelevat saman asian kanssa niin kerron että meillä kuukauden ikäinen rauhoittuu vatsalleen laitettaessa, jalat sammakkoasennossa.

    • 1+1+3

      Meidän lapset ovat 2 kk:n iässä alkaneet kääntyilemään, jolloin myös ilmavaivat ovat selvästi vähentyneet, kun vatsan seudun lihakset ovat pikkuhiljaa kehittyneet vahvemmiksi. Siinä mielessä neuvolan tätisi voinee olla oikeassa, että itkuisuuden olisi jo pitänyt helpottaa.

      Koliikinkin on sanottu osittain johtuvan heikoista lihaksista, jotka eivät riittävästi tuo suolen toimintaa, jotta kakkakin kulkisi joutuisammin. Eli jumppaa lisää ja vauvaa täytyy pitää lattialla - valillä vatsallaan ja välillä selällään. Vatsallaan pitäminen vahvistaa myös selkää ja niskaa, mutta luonnollisesti vauvaa ei saa pitää yhtään kauempaa, kuin mitä hän siinä asennossa viihtyy. Aluksi vain sekuntteja, mutta ajan myötä pidempään.

    • huhhoijaa

      Minä kans suosittelen koliikkipulloja.Mallasuutetta voi koittaa nopeuttamaan ulosteen tuloa,tosin meillä se aiheutti kamalat ilmavaivat .Oletko koittanut antaa luomukorviketta?Se on ainut korvike joka sopi tytöllemme kaikkien niiden muiden korvikekokeilujen jälkeen.

    • Kokeilu?

      Oletko jo kokeillut maidotonta ruokavaliota? Tosin se vaatisi sen, että korvikekin olisi maidotonta erityiskorviketta, jos kerran osittaisimetät. Jos itkut ovat jatkuvia ja mahdottoman pahoja, niin kannattaa kokeilla se maitoallergian mahdollisuus, se kun on pikkuvauvoilla yleisin allergia.

    • asiatvoisiollatoisin

      Voivoi kun vauva huutaa, eihän kukaan sitä lasta sun puolestas tehnyt?

      • Hdbks

        Mitä jos pysyisi pois tältä palstalta, jos ei ole rakentavampaa sanottavaa? Hyvä vanhempi on huolissaan, jos vauva huutaa epänormaalin paljon, koska vauvalla voi olla kipuja. Sellaiseen on aivan normaalia kysellä neuvoja ja kokemuksia muilta pienten lasten vanhemmilta. Ja onko se nyt niin, että kun on sen lapsen tehnyt, niin koskaan ei saisi sanoa, että on rankkaa eikä koskaan saisi valittaa? Eipä sitten valiteta koskaan mistään muustakaan, turha valittaa puolisosta, töistä tai työttömyydestä, itsehän sitä on omien valintojen perusteella niihin tilanteisiin päätynyt, eikö?


    • a.p

      Tilanneraportti:

      Nyt oma maito riittää enkä joudu antamaan lisämaitoa. Vauva on nyt 5 kk ja tilanne on sama tai joinakin päivinä jopa pahempi kuin ennen. Vauva huutaa vieläkin mahavaivojansa tolkuttoman paljon. Parina viime yönä on huutanut samaan malliin kuin 2 kk ikäisenä eli 23-05.
      Nukkuu edelleenkin huonosti päivällä eli noin 5-15 minuuttia. Huolestuttaa miten huonot yöunet ja huonot päiväunet vaikuttavat vauvan kehitykseen. Tuntuu, että motoriset taidot olisivat vähän myöhässä.
      Tosiaan D-vitamiini on ollut katkolla, samoin minulla maidoton ruokavalio. Ei apua. Neuvolassa epäiltiin refluksia, lääkkeet käyttöön. Ei apua. Pari kuukautta sitten viihtyi kantoliinassa ja nukkui siinä, nykyään ei, huutaa vain. Vaunuissa nukkuu (nukahtaa vaan myöhemmin) vaihtelevalla menestyksellä. Ainakaan missään kaupassa ei vaunuillessa saa käydä, heti herää ja rupeaa huutamaan.
      Edelleenkään omaa aikaa ei ole edes teekupposen nauttimiseen.
      Lisäksi annetut rotavirusrokotteet pahensivat mahavaivoja. Ensimmäisen yhteydessä niin paljon, että huusi putkeen 2 päivää eikä syönyt 1/2 päivää. Osastollehan sitä jouduttiin. Mitään ne eivät siellä löytäneet, tosin olisi ollut hyvä jos olisivat tähystäneet nielun refluksin poissulkemiseksi.
      Tuntuu aika toivottomalta tämä homma. Ensin odotin kuin kuuta nousevaa 3 kk rajapyykkiä, ei vähentyneet itkut. 4 kk sama homma, 5 kk jo täynnä...
      Itse olen moniallerginen joten perimän takia pelottaa jo kiinteiden kokeileminen, että jos vaan menee pahempaan suuntaan.

    • hmmmm

      ootko koittanut jos jättäisit rintamaidon kokonaan pois?jos vauva on allerginen jollekkin aineelle mitä syöt ja saa siitä vatsavaivoja?

      • Lääkärin pakeille

        Imetyksen lopettamisesta tuon ikäisen lapsen kanssa kannattaa keskustella lääkärin kanssa, eikä "kokeilla" jättää rintamaitoa pois. Rintamaidossa on niin paljon lapselle tärkeitä aineita ja hyviä puolia, että täytyy tarkkaan harkita moista päätöstä. Joskus moniallergisen lapsen kanssa voi olla paras ratkaisu siirtyä erityiskorvikkeen käyttöön, mutta kun sekään ei ole aina helppo vaihtoehto. Korvike toisensa jälkeen voi olla lapselle epäsopiva ja vaivat jatkua, korvike kun on aina korviketta ja sisältää kaikenlaista sekin.

        Ap, ottaisin siis yhteyttä yksityiseen lastenlääkäriin ja vaatisin lapselle ph-mittauksen, jotta refluksimahdollisuutta tutkittaisiin tarkemmin. Lapsellasi voi olla kovia kipuja ja ne pitää nyt hoitaa pois, koska tuon ikäisen kanssa moiset huudot eivät ole enää tavallisia. Saman lääkärin kanssa voit sitten keskustella moniallergian mahdollisuudesta ja imetyksestä. Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin esimerkiksi Mehiläisestä löytyy vauvaikäisten allergian asiantuntijoita. Tsemppiä, toivottavasti selviää, mikä lasta vaivaa.


      • a.p
        Lääkärin pakeille kirjoitti:

        Imetyksen lopettamisesta tuon ikäisen lapsen kanssa kannattaa keskustella lääkärin kanssa, eikä "kokeilla" jättää rintamaitoa pois. Rintamaidossa on niin paljon lapselle tärkeitä aineita ja hyviä puolia, että täytyy tarkkaan harkita moista päätöstä. Joskus moniallergisen lapsen kanssa voi olla paras ratkaisu siirtyä erityiskorvikkeen käyttöön, mutta kun sekään ei ole aina helppo vaihtoehto. Korvike toisensa jälkeen voi olla lapselle epäsopiva ja vaivat jatkua, korvike kun on aina korviketta ja sisältää kaikenlaista sekin.

        Ap, ottaisin siis yhteyttä yksityiseen lastenlääkäriin ja vaatisin lapselle ph-mittauksen, jotta refluksimahdollisuutta tutkittaisiin tarkemmin. Lapsellasi voi olla kovia kipuja ja ne pitää nyt hoitaa pois, koska tuon ikäisen kanssa moiset huudot eivät ole enää tavallisia. Saman lääkärin kanssa voit sitten keskustella moniallergian mahdollisuudesta ja imetyksestä. Jos asut pääkaupunkiseudulla, niin esimerkiksi Mehiläisestä löytyy vauvaikäisten allergian asiantuntijoita. Tsemppiä, toivottavasti selviää, mikä lasta vaivaa.

        Olen ajatellut käydä yksityisellä, mutta rahatilanne ei anna periksi eikä täällä Itä-Suomessa ole muutenkaan oikein kunnollista asiantuntemusta.
        Haluaisin nyt täysimettää ainakin 6 kk asti jos seuraavassa neuvolassa todetaan että paino on noussut tarpeeksi. Myös noiden erityiskorvikkeiden kanssa on sama ongelma, ovat kalliita eikä niistä välttämättä saa Kela-korvausta. Olen jonain päivänä juonut pelkän teen ja syönyt aamupuuron, ja vauva on ollut itkuinen. Tuntuu, että voisi olla allergiaa, mutta vaikka itse söisin suunnilleen pölyä niin aina tulee vatsavaivaa. Myös refluksiin oireet sopisivat mutta sitten luulisi lääkkeiden auttavan, mutta ei.
        Harmittaa, kun aina neuvolatarkistuksen yhteydessä vauva on hyväntuulinen eikä paljon itkeskele, niin eivät osaa siellä sanoa mitään.


      • Lääkärin pakeille
        a.p kirjoitti:

        Olen ajatellut käydä yksityisellä, mutta rahatilanne ei anna periksi eikä täällä Itä-Suomessa ole muutenkaan oikein kunnollista asiantuntemusta.
        Haluaisin nyt täysimettää ainakin 6 kk asti jos seuraavassa neuvolassa todetaan että paino on noussut tarpeeksi. Myös noiden erityiskorvikkeiden kanssa on sama ongelma, ovat kalliita eikä niistä välttämättä saa Kela-korvausta. Olen jonain päivänä juonut pelkän teen ja syönyt aamupuuron, ja vauva on ollut itkuinen. Tuntuu, että voisi olla allergiaa, mutta vaikka itse söisin suunnilleen pölyä niin aina tulee vatsavaivaa. Myös refluksiin oireet sopisivat mutta sitten luulisi lääkkeiden auttavan, mutta ei.
        Harmittaa, kun aina neuvolatarkistuksen yhteydessä vauva on hyväntuulinen eikä paljon itkeskele, niin eivät osaa siellä sanoa mitään.

        Mitä refluksilääkettä teillä on kokeiltu? Refluksiin kun ei ole mitään yleispätevää lääkettä, joka toimisi kaikilla myöskään vauvojen kohdalla, vaan saatetaan joutua kokeilemaan useita lääkkeitä. Lisäksi, jos refluksi on allergiaperäistä, ei lääke välttämättä auta, jos vauva jatkuvasti altistetaan allergiaa aiheuttavalle ruoka-aineelle esim. äidinmaidon kautta. Tiesithän myös, että oireet eivät poistu kuin taikaiskusta, vaikka allergiaa aiheuttavat ruoka-aineet poistettaisiinkin ruokavaliosta? Jos vauvan ruokatorvi on tulehtunut, sen paraneminen kestää. Noin kahdessa viikossa pitäisi yleensä näkyä ruokavaliokokeilujen tuloksia, joidenkin mielestä pitää kokeilla jopa kolme viikkoa. Toiseksi yleisin maitoallergian jälkeen on muuten vauvoilla vilja-allergia, että sikäli tuo aamupuuro ja tee eivät ole paras mahdollinen juttu allergisen vauvan kanssa myöskään. Kyllä teidän nyt pitäisi päästä asiantuntevan allergialääkärin pakeille ja sitä kautta myös ravintoterapeutille, mikäli kokeilet erilaisia imetysdieettejä. Ravintoterapeutilta saisit tietoa siitä, millä voit korvata puuttuvat ruoka-aineet ruokavaliossasi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe