Ei jaksa enää. Mun tilanne, tai meidän perheen tilanne ei tosiaankaan ole mitään mistään pahimmasta päästä, vrt. esim. pahoinpitely, alkoholismi yms...Mutta kyllä se mua vaivaa, vaikka joku pahemmassa tilanteessa oleva varmasti minun huolia vähätteleekin.
Mutta tämä käy pitemmän päälle tosi ahistavaksi.
Äiti ja isä on tosi erilaisia. Mä en osaa kuvitellakaan että ne on joskus ollu rakastuneita.
Niiten välillä ei oo kunnoitusta toista kohtaan, aina vaan haukutaan toista, koskaan ei pyydetä anteeksi ja ja ja...
Ne on jo niin kauan kun muistan puhunu "no lähe sitten! No niin mä lähenkin", mutta ikinä sitä ei oo tapahtunu. Iskänhän se olis helppo lähtee, vaikituinen hyväpalkkanen työpaikka, mutta muuta sillä ei olekaan, kuin me, joten se ei lähde. Äitillä (äitin mukaanhan minä, veljeni ja siskoni lähtisimme) on paljon huonommat mahdollisuudet lähteä 4*lapsen, koiran ja kissan kanssa, ilman vakituista työtä, ehkä jopa työttömänä.
Ne ei saa mitään aikaiseksi, ja tässä kärsii kaikki. Tottakai mä haluaisin että kaikki olis onnellisia ilman kokoaikaista riitaa just tällä "alkuperäisellä" kokoonpanolla, mutta se tuskin on mahdollista. Mä en tosiaankaan haluais että ne tuhlaa elämäänsä tällaiseen kun ne vois molemmat saada paljon parempaakin.
Mutta ehkä ne on jo niin tottuneita tähän, että totuttua asiaa on vaikeaa ja pelottavaa alkaa muuttamaan, ehä ne on niin riipuvaisia toisistaan..
Ja eniten sitten pelkään mitä iskälle tapahtuisi, jos ne eroaisi, tyypillinen suomalainen mies joka ei itke, ei puhu huolistaan, ei sillä varmaan ole mitään aitoa ystävää jolle se vois puhua, se varmaan riutuis tekis töitä 24 kertaa 7...;(
Oli nyt vaan pakko vuodattaa jollekkin tia joillekkin, kun ei ole oikein ketään jolle puhua tästä, kaikilla kavereilla kun on ns. "täydellinen" perhe..
Mitä te ootte tehny samanlaisessa tilanteessa, oletteko antaneet vanhempienne tehdä niin kuin tekevät?
Kai nekin joskus tarvitee ohjausta...
Mutta tämä käy pitemmän päälle tosi ahistavaksi.
Äiti ja isä on tosi erilaisia. Mä en osaa kuvitellakaan että ne on joskus ollu rakastuneita.
Niiten välillä ei oo kunnoitusta toista kohtaan, aina vaan haukutaan toista, koskaan ei pyydetä anteeksi ja ja ja...
Ne on jo niin kauan kun muistan puhunu "no lähe sitten! No niin mä lähenkin", mutta ikinä sitä ei oo tapahtunu. Iskänhän se olis helppo lähtee, vaikituinen hyväpalkkanen työpaikka, mutta muuta sillä ei olekaan, kuin me, joten se ei lähde. Äitillä (äitin mukaanhan minä, veljeni ja siskoni lähtisimme) on paljon huonommat mahdollisuudet lähteä 4*lapsen, koiran ja kissan kanssa, ilman vakituista työtä, ehkä jopa työttömänä.
Ne ei saa mitään aikaiseksi, ja tässä kärsii kaikki. Tottakai mä haluaisin että kaikki olis onnellisia ilman kokoaikaista riitaa just tällä "alkuperäisellä" kokoonpanolla, mutta se tuskin on mahdollista. Mä en tosiaankaan haluais että ne tuhlaa elämäänsä tällaiseen kun ne vois molemmat saada paljon parempaakin.
Mutta ehkä ne on jo niin tottuneita tähän, että totuttua asiaa on vaikeaa ja pelottavaa alkaa muuttamaan, ehä ne on niin riipuvaisia toisistaan..
Ja eniten sitten pelkään mitä iskälle tapahtuisi, jos ne eroaisi, tyypillinen suomalainen mies joka ei itke, ei puhu huolistaan, ei sillä varmaan ole mitään aitoa ystävää jolle se vois puhua, se varmaan riutuis tekis töitä 24 kertaa 7...;(
Oli nyt vaan pakko vuodattaa jollekkin tia joillekkin, kun ei ole oikein ketään jolle puhua tästä, kaikilla kavereilla kun on ns. "täydellinen" perhe..
Mitä te ootte tehny samanlaisessa tilanteessa, oletteko antaneet vanhempienne tehdä niin kuin tekevät?
Kai nekin joskus tarvitee ohjausta...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Noh...Mulla on kyl aika eri tilanne.Oon 13-vuotias ja mun vanhemmat eros kesälomalla.Syy oli se kun muyn isi rakastu niitten työpaikalla olevaan naiseen.Inhottavaa! äiti suri jonkin aikaa mut ei se sillee enää.Se oli niitte oma päätös en voinut mitenkää vaikuttaa.Mut niil oli siis hyvä avioliitto!! riitoja oli kyl isoja sekä pieniä.Mut musta tuntuu et sä et oikeesti halua et ne eroo.Mä vaan sanon et se on hankalaa ja tuskallista.Aattele isäs on jossain asut äits luona tapaat isii vähemmän.Usko muo sä et toivo et ne eroo! meijänkin aikuiset on meinannut ennen erota ruhat kertaa mut ei ne sillo eronnu! ne oli riippuvaisii toisistaa.MUt nyt ne eros ;(
mutta aika parantaa haavat isona olet jo toivottavasti unohtanut kaiken
Eihän se ole ikinä helppoa kun porukat riitelee, tiedän kokemuksesta. Meilläkin teki vain hyvää, kun vanhemmat eros. Yksi ihan hyvä (tosin kanttia vaativa keino) on mennä ihan suoraan puhumaan niille. Jos ei yhdessä, niin sitten vuoron perään toisille. Tällaisissa tapauksissa kannattaa käyttää psykologiaa ja vedota siihen miten lapsi/lapset kärsivät riitelystä, miten se vaikuttaa henkiseen kehitykseen ja tulevaisuuteen, ym. Pieni vilppi on tällaisessa tapauksessa ihan sallittua.
Vanhemmat erosi vajaa neljä vuotta sitten.
Nykyisin menee paljon paremmin, muutimme äitini kanssa pois. Isääni näen sillointällöin, ei oikein huvita mennä sinne koska uusi emäntä on erittäin ikävä minua kohtaan ja tartuttaa sen ikävyyden isäänikin.
Olen nykyisin huomattavasti onnellisempi kuin ennen eroa, minulla on uusia harrastuksia ja uusia ystäviä.
Äitini sai töitä, hänelläkin on uusia ystäviä ja harrastuksia. Ennen ei ollut mahdollisuuksia sellaiseen, kukaan ei koskaan viitsinyt tehdä mitään uutta ja erikoista, nykyisin on toisin.
Tietenkin aluksi oli hieman outoa, mutta pian siitä päästiin yli.
Ero voi olla myös helpotus!
ratkaisu:http://mbnet.fi/b00gie/flash-animaatiot/mindcontrolexperiment.swf