Lasten isä vaihtoi puhelinnumeronsa salaiseksi eikä anna sitä lastensuojelulle, ei lastenvalvojalle, koululle, Ei kellekkään jotka lasten elämässä on jollain lailla mukana. Hänen kanssaan asioidaan tästä lähtien hänen vanhempien kanssa.
No nyt on helppoa lasten huoltaminen
Monni
7164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mietin syytä, kolikolla on kaksi puolta. Näin jälkeenpäin mietin, että minunkin olisi pitänyt tehdä noin:(
Isä suivaantui kun esikoinen ei jaksanut enää kissahiiri leikkiä auton kanssa..Isä antoi auton käyttöön ja otti pois sikäli kun esikoinen ei tehnyt kuten isä halusi. Kiukkupäissään ja päissään teki tätä monesti kunnes esikoinen ei kerran enää suostunut ottamaan autoa takaisin. Toisen lapsen puhelimen ja nettiliittymän sulki koska tämäkin alkoi tajuta isän sekavan käytöksen ja juomisen eikä enää vastannut isän puheluihin eikä mennyt käymään. Seuraavana päivänä avasi liittymän mutta nuori haki prepaidin. Ehkä asiaan vaikutti sekin että isä ilmoitti lapsille viime keväänä että hänellä on vuosi elinaikaa ja tämä osottautui liioitelluksi sairaudeksi...
Lapsetkinko?
On välit tosi tulehtuneet. Maksanee kuitenkin.
Viinan piru...miten antaa luottaen lapsia vanhemmalle joka tötterehtää sitten päihteissään kotona.
Ei ole lapsillakaan numeroa
Oletan että isä on tässä tapauksessa etävanhempi? En voisi kuvitellakaan etävanhempana tekeväni noin, en kehtaisi peiliin katsoa itseäni. Joku kriisi varmasti sillä isällä.
Mutta lapseni lähivanhempipa teki saman tempun, eli otti salaisen puhelinnumeron. Ei sinänsä haitannut kun enimmäkseen vain haukkumisviestejä siitä laitteli. Lapseni kännykkää pitää vähän väliä takavarikossa, kostoksi varmaan tämän lähettämistä ikäväviesteistä minulle.
Riitelettekö täällä yli 18-v. huoltamisesta vai sen toisen?