Bingo !;

etsivä-xx

tänään 8:04
.

Luther itse kirjoittaa tästä teologiastaan kuten toisalla amonjärjestystä koskevass ketujussa nimimerkki 3 2 kirjoittaa.

3 2
1.10.2013 20:03
0
Sulje
Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua.

Myös Martti Luther kirjoittaa asiasta edelleen:

Kirkkopostilla. Kolmas osa.
Yhdeksästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai
Toinen evankeliumisaarna

Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan.

Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa
1291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Missään Raamatussa ei sanota tai kielletä, etteikö ihminen voisi tulla uskoon Raamattua lukemalla. Turha on tollaista tyhjänpäiväistä sanoa!

Äänestä

Olen yllättynyt, että yhdeksän poiston jälkeen asia otetaan näin vakavasti. Mutta se on vain hyvä.

Mitä itse tekstiin tulee, olen vastannut asianosaiselle - kunniani ja omantuntoni kautta.

Sectori iha ite

Äänestä
  • Oletko varma että avaaja ottaa niin vakavasti kuitenkaan ;)

    Äänestä

  • sektorin kaveri. kirjoitti:

    Oletko varma että avaaja ottaa niin vakavasti kuitenkaan ;)

    Tuskin kuitenkaan umpiunessa tai täysin sattumanvaraisesti valitsee avauksiensa aiheet? Täsmätrolli ehkä.

    Äänestä

  • UPDATE_9988328 kirjoitti:

    Tuskin kuitenkaan umpiunessa tai täysin sattumanvaraisesti valitsee avauksiensa aiheet? Täsmätrolli ehkä.

    Hehe ;)

    Äänestä

Etsivä-xx kirjoittaa:

##Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua.##

Ei vaikuta mitään etsivä-xx:n kirjoitus, sillä tärkeää on vain se, että RAAMATTU EI MILLÄÄN KIERLLÄ SITÄ, ETTEIKÖ IHMINEN VOISI TULLA USKOON RAAMATTUA LUKEMALLA. Sillä vain on merkitystä!

Äänestä
  • Ei sillä ole merkitystä. Oppia siitä tietysti saa, kuin mistä tahansa kirjasta. Raamattu on todella hyvä ja arvokas kirja.

    Äänestä

  • sectorin kaveri kirjoitti:

    Ei sillä ole merkitystä. Oppia siitä tietysti saa, kuin mistä tahansa kirjasta. Raamattu on todella hyvä ja arvokas kirja.

    Sectori on lähes asiallinen kirjoittaja ajoittain ja SRK:n oppi poikkeaa kaikkein eniten kaste-opissa.
    Sectori1 ottaa huomioon niin vl:ät ja heidän opin. On arvokasta eikä salli muiden pilkata heluntaista upottamalla kastoa ja kaatoa. Samoin on muutkin, mutta joiden opissa on jotakin sellaista ja oikeaa, mitä vl:illä taas ei ole lainkaan. Itse pidän toki hänen kirjoittelustaan ja turhaan SRK:ssa haukutte häntä!
    ( ps. En ole Sectori)

    Äänestä

  • seurailija. kirjoitti:

    Ole kuka olet, mutta ilmeisesti Jehovan todistaja olet!

    Uskot Jumalaan vai??

    Saatanakin (luciferus) uskoo Jumalaan, Hänen, mutta ei usko ja tunnusta Jeesusta Herraksi ja Kaikkivaltiaaksi??
    .
    Jumalaan uskomisella kyllä pelastuu, jos ehto on se, mutta..., pitää tehdä parannus, kuten Pave, ja siirtyä sivuun synnin tieltä??

    Siinä olet liikuttavan oikeassa, että sectori ei ole vielä koskaan ollut oikeassa??.

    Amen!

    >>Saatanakin (luciferus) uskoo Jumalaan>>>

    Matt. 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta

    Äänestä

  • seirailija komppaa nyt kirjoitti:

    >>Saatanakin (luciferus) uskoo Jumalaan>>>

    Matt. 24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta

    Nyt veit sanat suustani ja mitään ei jäänyt. Olen lopussa, en osaa sanoa tuohon mitään. Valitan, mutta hyvä että asiallista keskustelua syntyy yölläkin, kun päivällä asiallista keskustelua käyvä on tähän aikaan jo tenox-tuiskeessa pahnan pohjalla.

    Äänestä

  • sectorin kaveri kirjoitti:

    Nyt veit sanat suustani ja mitään ei jäänyt. Olen lopussa, en osaa sanoa tuohon mitään. Valitan, mutta hyvä että asiallista keskustelua syntyy yölläkin, kun päivällä asiallista keskustelua käyvä on tähän aikaan jo tenox-tuiskeessa pahnan pohjalla.

    Mitä yität kertoa ?

    Pisitä joku paikka väieiten tueksi , etä voi otaa kantaa. ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sektorin kaveri kirjoitti:

etsivä-xx

tänään 8:04
.

Luther itse kirjoittaa tästä teologiastaan kuten toisalla amonjärjestystä koskevass ketujussa nimimerkki 3 2 kirjoittaa.

3 2
1.10.2013 20:03
0
Sulje
Raamatusta ei kuitenkaan löydy tukea sille väitteelle, että ihminen voisi saada parannuksen armon lukemalla Raamattua.

Myös Martti Luther kirjoittaa asiasta edelleen:

Kirkkopostilla. Kolmas osa.
Yhdeksästoista kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai
Toinen evankeliumisaarna

Jumala on järjestänyt siten, ettei kukaan pääse Kristuksen tuntemiseen eikä hänen kauttansa ansaittuun anteeksiantamukseen tai saa Pyhää Henkeä ilman ulkonaisia, julkisia välineitä. Jumala on päinvastoin sisällyttänyt tämän aarteen suulliseen sanaan eli saarnavirkaan. Hän ei tahdo asiaansa toteuttaa loukossa tai salaisella tavalla sydämessä, vaan hän tahtoo, että se ihmisten keskuudessa julki kuulutetaan ja jaetaan.

Siksipä minä olen aina opettanutkin, että ensiksi, ennen kaikkea muuta, täytyy olla käsillä suullisen sanan, ja että tämä sana on käsitettävä korvin, mikäli Pyhän Hengen on päästävä sydämeen Pyhän Hengen, joka sitten sanan avulla ja välityksellä valaisee sydämen ja vaikuttaa uskon. Usko siis ei tule eikä se pysy muulla tavalla kuin kuulemisen ja evankeliumin ulkonaisen saarnan välityksellä; näiden kautta se sekä pääsee alkuun että kasvaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu