Voiko läätikyksen purkaa tai ainakin vähentää kun yhtään ainoata kohtausta ei ole tullut 4 vuoteen vaii joudunko odottamaan vielä pidempäänkiin ?4 vuotta sitten jävin viimeisen kerran Tayssin neurologilla joka sanoi että pitää olla 5 vuotta mutta aiemminkin voidaan .Nyt tässä kävin terveyskeskuksen lääkärillä ja kysyin asiaa sanoi vain ,ettei ole ajankohtaista ja lisäksi ihmettelen ,että nyt sitten uudestaan verikokeisiin koska verensokerini oli hieman noussut .Harmmittaa kun pistettiin pos Neurologilta ja jouduin terveyskeskuks lääkärille tämä lääkäri on muutoinkin hiukan outo ..annosta haluasin pienentää koska toiveissa olisi saada lapsiakin enkä haluaisi ,että sikiö alistuisi lääkkeille .Onko kellään vastaavaa kokemusta ?
minä vain
4 vuotta kulunut
1166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ollut kohtaukseton 23 vuotta, mutta lääkitystä ei ole vielä alettu vähentämään, edes 0,5 tablettia kymmenessä vuodessa. Päinvastoin Porissa nostetaan jatkuvasti, jotta kokopäiväinen väsymys iskisi loppuelämäksi. Heidän mielestä TGA-kohtaus ja epilepsiakohtaus ovat synonyymejä.
Kyseinen nostaja on TaY:ssa "neurologiaan erikoistumassa oleva" Porissa. Sivumennen sanoen Satakunnan sairaanhoitopiiri on kova valehtelemaan faktan etsimisen sijaan, joten heillä on sadistiseen persoonallisuuteen sopiva mytomania.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mytomania
On todella harmi, että jouduit arvauskeskukseen. Vaihda yksityiseen neurologiin, jos talous sallii.