Kysyin Friskiesiltä väriaineista...

atsoväri

Kaikki varmaan muistavat vuosien takaa tämän:

Johon lisättäköön, että noista mainituista E-aineista seuraavat osa ovat/ovat olleet ihmisten elintarvikkeena joko kiellettyjä (E1124 Norjassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa, sekä E102 kielletty Norjassa tai rajoitettuja (Itävallassa, Ruotsissa ja Saksassa). Kiellot poistuneet EU:n myötä EU:hun kuuluvista maista.

Sertiähän ei enää ole, mutta kysyin Friskies Adult-koiranruoasta joka ymmärtääkseni on Sertin korvike ja kysyin nimenomaan väriaineista ja kyseisistä atsoväreistä jotka ovat olleet kiellettyjä. Lisäsin myös kyseisen linkin viestiin johon viittasin. Pitkän sähköpostiväännön aikana en saanut mitään tietoja väriaineista irti tai yhtäkään vaihtoehtoista Purinan (=Nestlén) tuotetta joissa ei kyseisiä atsovärejä olisi.

Ainoa vastaus oli seuraava: "Friskies Adult kuten muutkin lemmikkieläinruokamme sisältävät lisäaineita, joita hyväksytään myös ihmisruoissa. Esimerkiksi suola on lisäaine, mutta tästä huolimatta välttämätön myös lemmikin elimistölle. ".

Huomattakoon, että olin viesteissäni useaan otteeseen maininnut haluavani kuulla etenkin väriaineista.

Ihan näin infona kaikille, jokainen vetäköön nykyisistä väriaineista itse johtopäätöksensä.

2

354

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • atsoväri
    • Mitä kuvittelet

      Ratkaisu on hirveän helppo. Tee itse koiranruoat, ei tarvitse vääntää. Vain pöljä kuvittelee teollisen ruoan olevan puhdasta ja väriaineetonta. Paitsi ne nappulat jotka ovat massan ominaisvärisiä. Noita monivärisiä p..ja en syöttäisi edes rotille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      19
      1168
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      57
      965
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      863
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      761
    6. 61
      715
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      696
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      662
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      37
      660
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      596
    Aihe