Jopas on laiskaa porukkaa tällä palstalla. Vuosien takainen matkakertomukseni on listalla neljäntenä! Sattuneista syistä johtuen en ole päässyt maassa vierailemaan toista kertaa, joten kirjoitetaan jatkokertomus edelliseen Sihanoukvillestä.
Olimme siis Paven kanssa käyneet kylältä hakemassa tytöt hotelliin ja kaikki oli sujunut hyvin. Seuraavana päivänä menimme samaan mörskään samassa tarkoituksessa. Pomo ehdotti että hoitaisimme hommamme paikan päällä niin hintakin olisi paljon edullisempi. No mitä; me työtä käskettyä. Tulimme yläkerrasta pikku pihalle jossa Pomo piti hovia. Nyt vaatikin maksuksi 3 x yli sovitun hinnan. Perustelunsa olivat älyttömiä. Äänet kovenivat ja kädetkin alkoivat heilua. Sanoin että puristan tuollaisen luukasan lyttyyn milloin vain. Pomo huudahteli ja kohta oli ympärilläni 5-6 laihaa poikaa totisin naamoin. Samalla Pavekin tuli alas pihalle ja katsoin parhaaksi että maksamme mitä pyytää. Portille päästyämme Pomo sanoi että nyt saan mennä mutta jos tulen takaisin kylälle niin hän tappaa minut.
Pave ei nyt englantia paljon ymmärtänyt eikä edes tiennyt sanasodastamme. Ehdotti seuraavana päivänä kylille lähtöä. Kerroin tapahtuneesta ja sanoin pysyväni hotellin muurien sisällä loppuajan, jota ei ollut onneksi kuin 1 pv.
Ulkona minut tapetaan. Eihän Pave siitä huolestunut vaan siitä miten Hän nyt saa naisen illaksi?
Sanoin Pavelle että äläpäs hengästy, järjestän asian. Siksi käännyin hotellin ovipojan puoleen joka ratkaisi ongelmamme. Loput voittekin lukea tarinan ensijaksosta jossa otsikkona on jotain höpinää maan virallisesta nimestä.
Kertokaahan alan miehet Sihanoukvillen nykymenosta ja hintatasosta.
Samoin kiinnostaisi todellakin vastaavat tiedot Pnom Penhistä(oik.kirj.ei tark).
Tappouhkaus sutenööriltä.
28x
2
552
Vastaukset 2
- Pirzo
Järkyttävää lapsuuden riistoa
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2013122317839804_ul.shtml - 28x...
Olen samaa mieltä tuosta artikkelista. Kyllä kai tuollainen lapsien riisto on todellista mutta aika marginaalista. Rikkaat liikemiehet käyttävät tyttöjä hyväkseen kuten natsit Saksassa.
Kyllä normaalioppaat mitä turistin saatavilla oli olivat varmasti laillisen ikäisiä koska kaikki "liiketoiminta" oli täysin julkista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591461- 251063
- 80935
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
- 90703
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.12674- 36660
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i15649- 111620
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 38496
- 40491