Olen jo pidemmän aikaa ehkä muutaman vuoden olen pohtinut aika ajoin olenko masentunut. Tuntuu että mikään elämässä ei jaksa kiinnostaa. En pysty nauttimaan mistään. Pahinta on se etten jaksa välttämättä panostaa edes ihmissuhteisiin... jonka vuoksi tunnen oloni paljon yksinäiseksi. Ja vaikka olen kavereiden kanssa tuntuu että olen jotenkin ulkopuolella. Työt stressaa, maailmalla tapahtuvat asiat stressaa, parisuhde stressaa. Ahdistaa.. Pelkään että jtn pahaa tulee tapahtumaan jollakin saralla. Ruokahalu on kokonaan kadonnut. Ennen nukuin vaikka koko päivän. Nykyään pakotan itseni ylös ulos ja tekemään asioita. Mutta kaikki tuntuu kuin kulkisi vaan harmaassa sumussa, eikä saa otetta mistään.
Tunnen olevani heikko, epävarma.... omituinen. Mutta en tiedä onko tämä sairaus vai ei. Olen lapsesta asti ollut mietteliäs ja ehkä hieman synkkä. Olen ollut haavoittuvainen asioille. Murehdin paljon asioita. Molemmat vanhempani ovat sairastaneet masennusta. Lapsuusajoilta asti.
Pahinta on se kun mikään ei kuitenkaan elämässäni olisi niin huonosti että minulla tulisi olla tälläinen olo jatkuvasti. Minulla menee ulkoisesti ehkä oikeinkin hyvin. Mutta....
En muista aikaa jolloin ajatukseni olisivat olleet jotakin muuta. Päässäni pyörii jatkuvasti samat ajatukset. Pahasta olosta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä, huolista, olenko sairas.. Vellon vaan jatkuvasti pääni sisällä. Tuntuu etten jaksa eikä kiinnosta ajatella mitään muuta. Joskus on päiviä ja hetkiä kun unohdan kaiken. Mutta se palaa aina takaisin. Ja mitä enemmän sitä mietin sitä todemmalta se tuntuu.
En ole puhunut asiasta kenellekkään. Muutakuin ehkä vihjaissut jtn joskus ohimennen. En halua puhua asiasta, koska tiedän etteivät ihmiset ymmärrä sitä. En ole puhut asiasta edes poikaystävälleni. Hän tuntuu olevan tällä hetkellä ainoa asia joka tuo minulle iloa elämääni. Ja siksi sekin pelottaa, mitä jos menetän hänet. En haluaisi mennä lääkäriin, keskustelemaan vieraille ihmisille että luulen olevani masentunut. En haluaisi mitään lääkkeitä, en usko että pilleri voi parantaa mieleni.
Haluaisin kuulla muiden masentuneiden mielipiteitä tilanteestani. Olisiko tämä masennusta jonka vuoksi olisi syytä mennä lääkäriin. Ja auttaako hoito todella piristämään mielentilaa...?
Tunnen olevani heikko, epävarma.... omituinen. Mutta en tiedä onko tämä sairaus vai ei. Olen lapsesta asti ollut mietteliäs ja ehkä hieman synkkä. Olen ollut haavoittuvainen asioille. Murehdin paljon asioita. Molemmat vanhempani ovat sairastaneet masennusta. Lapsuusajoilta asti.
Pahinta on se kun mikään ei kuitenkaan elämässäni olisi niin huonosti että minulla tulisi olla tälläinen olo jatkuvasti. Minulla menee ulkoisesti ehkä oikeinkin hyvin. Mutta....
En muista aikaa jolloin ajatukseni olisivat olleet jotakin muuta. Päässäni pyörii jatkuvasti samat ajatukset. Pahasta olosta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä, huolista, olenko sairas.. Vellon vaan jatkuvasti pääni sisällä. Tuntuu etten jaksa eikä kiinnosta ajatella mitään muuta. Joskus on päiviä ja hetkiä kun unohdan kaiken. Mutta se palaa aina takaisin. Ja mitä enemmän sitä mietin sitä todemmalta se tuntuu.
En ole puhunut asiasta kenellekkään. Muutakuin ehkä vihjaissut jtn joskus ohimennen. En halua puhua asiasta, koska tiedän etteivät ihmiset ymmärrä sitä. En ole puhut asiasta edes poikaystävälleni. Hän tuntuu olevan tällä hetkellä ainoa asia joka tuo minulle iloa elämääni. Ja siksi sekin pelottaa, mitä jos menetän hänet. En haluaisi mennä lääkäriin, keskustelemaan vieraille ihmisille että luulen olevani masentunut. En haluaisi mitään lääkkeitä, en usko että pilleri voi parantaa mieleni.
Haluaisin kuulla muiden masentuneiden mielipiteitä tilanteestani. Olisiko tämä masennusta jonka vuoksi olisi syytä mennä lääkäriin. Ja auttaako hoito todella piristämään mielentilaa...?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä olet selvästi masentunut. On myös yleistä että masentuneet sulkevat tunteensa ja pahanolonsa kuoreensa ja haluavat näyttää että kaikki on hyvin. On raskasta elää toista kuin sisimmässä tuntee. Et varmaan halua puhua poikaystävälle, koska pelkäät että se on hänelle viesti, että et ole onnellinen hänen kanssaan. Pelkäät myös, että hän saattaa alkaa ottamaan etäisyyttä. Tietenkin se vaara on olemassa ja eihan seurustelukumppani voi toimia terapeuttina.
Kun molemmat vanhemmat ovat kärsineet masennuksesta, niin teillä ei ole opittu oletettavasti näyttämään tunteita.
Varmaan auttaisi jos sinulla olisi joku tavallinen ihminen jonka kanssa puhua myös tunteista ja pahasta olostasi. Alussa se vaatii opettelua. Jos menet lääkäriin, niin helpsoti se mielialalääke tarjotaan. Voi se auttaa jos melankolia on aivoperäistä.
On hyvä että päätin ottaa ongelmasi esiin tällä palstalla.
Et ole välttämättä masentunut vielä..niin kauan kun sinulla on fyysinen
terveys tallella se on suuri asia jota ei korvata millään muulla asialla
tai rahalla. Oletko menettänyt mielestäsi, ns. sielustasi jotain
mitä et koskaan saa enää takaisin. Kysymys on aina menettämisestä.
Joku voi hieman alakuloinen kun työpaikka menee alta. Mitä sitten. Uusi
tilaisuus nähdä ja opiskella itselle uusi varmempi ammattija saada uusia
sos.suhteita. Kokeile jotain uutta harrastusta, syö terveellisemmin mutta
älä turvaudu alkoholiin, sillä se on Debressoiva aine eli se aiheuttaa
masennusta. Koita jaksaa ja älä välitä maailman menosta, sillä sinä
nouset siitä vielä.