Pakko kysyä..

Kyllähän tuo itseäkin mietityttää että mies on jo kokenut kaikki nämä asiat jotka ovat itselle aivan uusia. Tulee välillä sellainenkin ajatus mieleen että eihän se voi enää mitenkään tuntua samalla tavalla uudelta ja jännittävältä kun sen on jo kerran kokenut. Tietenkin sitä toivoisi että saisi miehen kanssa kokea alusta asti kaiken niin että se olisi molemmille uutta. Jotenki ahdistaa koko ajatus.

Eipä tuo haittannu, saati mieltä vaivannu että mies oli jo yhden synnytyksen läpikäynyt ja sitä kokemusta inhosi niin kauheana ettei tullut meidän lapsen synnytykseen mukaan ollenkaan!

Herraisä, kun ei saa enää tarjota miehelle jotain ”uutta ja jännittävää”. Voihan teille kuule sattua niinkin, että lapsi putkahtaa jo taksissa maailmaan. Toivottavasti ainakin kuskilla on silloinn kokemusta synnytyksestä.

On paljon parempi, että mukana on joku, jolla on kokemusta, mieluiten rutkasti kokemusta, koska synnytys on aika yllätyksellinen tapahtuma. Kuopukseni synnytys oli kauhea. En kyennyt sanomaan kipujen, nälän ja uupumuksen keskeltä mitään toiveita lääkäreille. Jos paikalla olisi ollut kokenut tukihenkilö, niin lapsi ei varmasti olisi syntynyt niin kehnoin apgar-pistein hapenpuutteessa kakkaansa keuhkot täynnä, koska kokenut tukihenkilö olisi tukenut minua vaatimaan nopeampaa sektiota. En halunnut oksitosiinia leikattuun kohtuun mutta en kyennyt sanomaan mitään. Niinpä tuli oksitosiinia ja vauva voi entistä huonommin ja lopulta hänet työnnettiin käsin takaisin ylös kohtuun. Kokenut mies on parempi kuin kokematon tässä synnytysasiassa.

Tälleen jäkeenpäin ajateltuna oli oikeastaan hyvä, että mies oli yhden synnytyksen jo läpi käynyt, kun se toi alitajuisesti turvaa siihen tilanteeseen että edes toinen meistä oli kärryillä siitä mitä tuleman piti. Mutta kuitenkin kun itseäkin aluksi ahdisti hiukan ettei tämä lapsen tulo ole meille yhteisesti uutta, niin tulin huomanneeksi, että oli se loppupeileissä miehellekkin uusi asia, kun tajusin sen että jokainen nainen on erilainen, jokainen raskaus on erilainen, jokainen synnytys on erilainen ja jokainen lapsi on erilainen, eli se miten mieheni kävi läpi ensimmäisen lapsensa kanssa oli aivan eri asia kuin meidän yhteisen ensimmäisen lapsemme tulo, ei hän siis osannut loppupeleissä olla yhtään sen varautuneempi tai tutumpi asian kanssa kuin minäkään. :D

Olen jo mieheni kanssa lapsen saanut ja tämä silti vieläkin joskus riivaa vain mieltäni. Jotenkin ajattelen että jos joskus mielessään vertailee tai jotain vaikka siis kaikki meni silloin synnytyksessämme oikein hyvin.. Pitää vaan kai asian antaa olla.. Mitenköhän sen vain saisi pois omasta mielestä?? Joskus sitä vain miettii kaikenlaista ja saa ahdistuksen asioista. Mutta kiitos kovasti kaikille vastanneille :)

Minua riivaa ihmetys, että minkä takia nykymuoti on sellainen että miehet ylipäänsä halutaan mukaan sinne synnytykseen. Ennen ei moinen tullut kuuloonkaan.

Ajat ovat tietysti muuttuneet monessakin mielessä. Olen vasta noin 30-vuotias mutta siinä mielessä varmaan muinaisjäänne, että minusta tuntuisi kovin omituiselta että joku mies (muu kuin lääkäri tai miespuolinen kätilö) olisi synnytyksessä mukana. Synnytin esikoiseni ilman miestä omasta tahdostani ja niin teen vastakin. Ei meillä mies onneksi edes hinkunut mukaan, joten ei onneksi tarvinnut estellä että älä tule. Tuntui vain jo ajatuksenakin hyvin kiusalliselta, että mies tulisi mukaan. Ei se ole minun mielestäni miehille kuuluva paikka, mutta kukin tavallaan.

Kuulin ennen ensimmäistä synnytystäni, että nykyisin yli 90 % suomalaisista isistä on mukana synnytyksessä. Hurja luku.

Kyllä alatiesynnyksen kokeminen yhdessä on ikimuistoinen asia. Keisarinleikkauksella syntyvien kasten ei kuuluisi elää, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.

Meillä ei ole kuin yhteisiä lapsia, joten ei riivaa ko. ajatukset. Jos eroamme, itse en tee enää lapsia uudessa liitossa, joten nämä murheet jäävät uudelle eukolle.